Äkkiä tulee mieleen vaikkapa Makkonen, Seikola ja Lassila.
En nyt tiedä tekikö yksikään noista kovin järisyttävää jälkeä palatessaan.
Nhl lockoutit jätin pois.
Korpikosken voinee laskea mukaan? Äijähän lähti aikaisin änäriin. Berg ja Kai Nurminen? Nurminen teki ekan tykkikauden Hämeenlinnassa.
Kelpaako Hannu Virta? Tuollaista ei enää tänä päivänä nähtäisi että joku tulee NHLstä takaisin kotiin kesken nousujohteisen ja hyvä uran.
Onhan näitä.
Mielenkiintoinen aihe.
Seikola on kieltämättä hyvä esimerkki. Potentiaali oli kaikkien tiedossa ja näyttöpaikkoja annettiin, mutta Turussa ei vaan lähtenyt. Ilveksessä ja Pelicansissa sitten kyllä. Oli Tepsiin 2013 palatessaan ainakin tällä palstalla "Nummelinin korvaaja", mutta ko. sopimuskausi taisi lopulta mennä enimmäkseen lasaretin puolella (Elitestä tarkistettuna kahdessa kaudessa yht. 33 ottelua tehoilla 0+4).
Makkonen - joo, joskin sillä erotuksella, että hän ei sitä yhtä Hämeenlinnan tykkikautta lukuun ottamatta tainnut breikata missään muuallakaan vaan oli mielestäni lähinnä samanlainen liigajyrä kuin jo Turussa pelatessaan.
Lassila - kyllä. Hyvä liigatason veskari jo Turussa, mutta huippuvuodet tosiaan Hämeenlinnassa. Todiste siitä, että Upi Ylöselläkään ei aina natsannut.
Nurmisen suhteen olen aina suhtautunut nyreästi puheisiin, että hän olisi tehnyt läpimurtonsa Hämeenlinnassa, kun mies iski ennen sinne lähtöään kaudella 93-94 Tepsissä 23 maalia, vaikka pelasi enimmäkseen kolmosketjussa. Oli ns. takuuvarma breikkaaja kunhan saa enemmän vastuuta. Toki Tepsiin palatessaan 1999 oli jo tähtipelaaja ja esitykset sen mukaisia.
Bergin kaltaiset pelaajat, jotka lähtivät jo junnuikäisinä muualle pelaamatta Tepsissä yhtään täyttä kautta aikuisten tasolla, ovat mielestäni vähän eri asia. Mutta jos hänet lasketaan, niin Miika Elomokin voidaan lisätä listalle. Samoin Niko Mikkola, vaikka uran todellinen huippukohta eli törmäys Janeckyyn tulikin nähtyä jo ensimmäisellä Turun-pestillä.
Jursinovin vuosilta löytynee enemmäkin esimerkkejä, koska silloin pyöritettiin isoa pelaajarinkiä ja kilpailu pelipaikoista oli kovaa. Jonkinlaisena symbolina tästä oli kevään 1995 ratkaiseva finaali, jonka päätyttyä jäälle juoksi pelaajien kanssa samaan kasaan leegio pukumiehiä - ei suinkaan valmentajia vaan pelaajia, jotka eivät olleet mahtuneet kokoonpanoon.
Sokerina pohjalla the one and only, Marko Mäkinen.