TPS World-Wide Watch 2014–2015

  • 53 835
  • 142

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Onko jossain kerrottu oikein julkisesti viime kesän testitulosten olleen kehnoja vai onko toisen käden tietoa tyyliin Petu kertoi kännissä niin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jarno Paven juhlii Jukureiden paidassa mestiksen mestaruutta. Oli varmasti oikea siirto Pavenilta lähteä divariin ja ihan oikeastaan kokonaan Turusta pois isomman vastuun perässä ja pelasi pisteiden valossa ihan mukavan kauden eli 43 pelissä 17 pistettä. Pleijareissa sitten vähän hiljaisempaa, mutta oli Jukureiden runkopelaajia koko kauden ja en ihmettelisi jos jatkaisi tuolla vähän kauemminkin.

Lisäksi täytyy mainita, että 06-07 kaudella pelannut sentteri Layne Ulmer on löytänyt Saksan ja Itävallan kautta Italiasta uuden pelillisen kotinsa ja on mättänyt kovia tehoja kaudesta toiseen Asiagossa eikä loppua näy. Esim. kaudella 12-13 pleijareissa 15 matsissa 32 pistettä, ei hoopommin vaikka olisi kuinka Italian liiga. Muistan kuinka pidin Ulmerin pelityylistä noina rospuutto-aikoina ja olisin toivonut jatkosoppariakin Laynelle, mutta miestä ilmeisesti kiinnosti kiertää enemmän EU-kaukaloita kuin pelata tasokkaammassa sarjassa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Sielä on näköjään meidän maalitykki nakellut Ruutua jään pintaan. Miksei tälläistä meillä pelatessaan tehnyt :D

Ihan vahvaa esitystä. Smole voisi tulla takaisin Tepsiin vaikka Jonne Virtasen ja Talkkarin ketjukaveriksi.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkei tehnyt samaa Tepsissä, koska Liigassa tosta ois tullut vähintään 8 ottelua pelikieltoa ja pahoinpitelysyyte.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Ehkei tehnyt samaa Tepsissä, koska Liigassa tosta ois tullut vähintään 8 ottelua pelikieltoa ja pahoinpitelysyyte.
Tai ehkä vaan Tshekin paidassa pelaaminen herättää herrassa hieman enemmän mielenkiintoa kuin Palloseuran paidassa pelaaminen?
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Lisäksi täytyy mainita, että 06-07 kaudella pelannut sentteri Layne Ulmer on löytänyt Saksan ja Itävallan kautta Italiasta uuden pelillisen kotinsa ja on mättänyt kovia tehoja kaudesta toiseen Asiagossa eikä loppua näy. Esim. kaudella 12-13 pleijareissa 15 matsissa 32 pistettä, ei hoopommin vaikka olisi kuinka Italian liiga. Muistan kuinka pidin Ulmerin pelityylistä noina rospuutto-aikoina ja olisin toivonut jatkosoppariakin Laynelle, mutta miestä ilmeisesti kiinnosti kiertää enemmän EU-kaukaloita kuin pelata tasokkaammassa sarjassa.

En ihmettele, että Ulmer viihtyy Pohjois-Italian hienoissa puitteissa. Ilmasto miellyttävä, ruoka ja viini hyvää, ehkä palkkakin kohtalainen. Ei pöllömpi ympäristö ammattilaiskiekkoilijalle.
 

pikkusikaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, osaamisen hautomo
Sielä on näköjään meidän maalitykki nakellut Ruutua jään pintaan. Miksei tälläistä meillä pelatessaan tehnyt :D

Smolenak Tsekin kapteenina, eissaatana! Hyvä noutohan toi oli Ruutulta. Smole pihalle ja Ruutu sai vain kakkosen. Novotny seuratkoon seuraavalla kerralla enemmän mitä ympärillä tapahtuu.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mikko Haapakoski on 1+1 tyyppisellä sopimuksella liittynyt KooKoon valmennustiimiin, joka on varmasti hyvä ratkaisu hänen urakehityksensä kannalta. Sanoihan Mikko, että nykyinen TPS-organisaatio oli aivan toisenlainen kuin mitä hän tänne tullessaan kuvitteli. KooKoossa ei tilanne ainakaan ole vastaavanlainen, vaan siellä puhalletaan yhteen hiileen eikä siellä kukaan kuvittele olevansa korvaamaton ja kaikkitietävä.

Hienosti Mikko sai kuitenkin loppujen lopuksi maksettua potut pottuina kuin itse Mentori joutui kättelemään ja onnittelemaan häntä A-juniorijoukkueen mestarivalmentajana. Harva on Turussa pystynyt tähän, joten tästä hatun nosto Mikolle ja kiitos A-juniorijoukkueen valmentamisesta mestaruuteen vielä kerran. Ei varmaan tuo A-junioreiden mestaruus ihan heti tänne seuraavina vuosina palaa. Sen verran sekaisin paletti TPS-toimistolla on edelleen.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Kallio pääsee tässä juuri nostamaan SHL-pyttyä suorille käsille: Växjö vei 4-2 koko sarjan! Niiralan Maltsev kunnostautui jatkoaikasankarina kotiyleisön edessä. Hieno huipentuma Kallion ja Växjön taipaleelle.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Engrenin Atte leijonien MM-joukkueeseen! Hienoa urakehitystä! Onnea Atelle matseihin ja paljon gamesavereita! Sen sijaan RR55 ei kuulunut Heinäpään haukan mj-kuvioihin tällä kertaa, tämä voi toki hieman jakaa mielipiteitäkin.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uskomatonta puuhastelua, että Ristolainen jätettiin pihalle. Mitä helvettiä?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mitä helvettiä?

Rasse ei vakuuttanut näissä pre-tournament peleissä juurikaan muuten kuin jakelemalla muutaman kovan töötin, mutta pettymys Rasse mulle ainakin oli kansainvälisissä kaukaloissa ainakin vielä miesten tasolla. MM-kisoihin otetaan nimenomaan ne pelaajat joilla tällä hetkellä peli kulkee eikä sillä argumentoinnilla, että Rasse tulee "joskus" olemaan kova alakerran luuta mj-paidassa.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Joo ei ollut Rassen puolustaminen mitään ihan maagista, mutta täytyy kyllä todeta että Ohtamaa suolas kyllä minkä kerkesi. Viimeisessä Tsekkipelissä 3:ssa erässä tuli eka syöttö lapaan. Muuten kaikki 2 metriä taakse tai eteen.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kyllähän kyseessä täytyy olla Nokan katkeruus entistä työnantajaa kohtaan kun kaikenmaan Ohtamaat(yllätys yllätys, Nokan Kärpistä tuttu) kävelevät ohi. Noh, jos Pinokkio ei halua taistella menestyksestä Mömmöm-kisoissa, vaan ottaa mieluummin vanhat saunakaverit pesemään nenää, niin mikäs siinä.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Joonas Järvinen HIFK.
Hieman maistuu kalkilta omassa suussani.

Toisaalta ikävää, toisaalta HIFK varmaan maksaa palkkaakin. Näille Unkarista tuleville miehille Tepsi varmaan pystyy maksamaan juissipurkeissa ja lakuissa, mutta Järviselle varmaan pitää antaa ihan rahaakin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Dan Sextonilla peli kulkee hienosti USA:n paidassa, välillä lähes pitää pilkkanaan Venäjän puujalkapakkeja. Ihme on jos ei Sexton vielä Nahilaan lähde kokeilemaan.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ketäköhän taas käy kiittäminen siitä, että Lehtonen päästettiin Kouvolaan? Toivottavasti toimistolla heiluteltiin nessulla perään, kun Lehtosen rolls royce kaartoi Turusta itään pelkän pölypilven jäädessä muistuttamaan jälleen kerran menetetystä potentiaalista. Hetkinen kerrataas; A. Lehkonen, Vahalahti, Numppa, Ristolainen, J. Järvinen, Lehtonen....

Ja onko Manu Honkanen sitten seuraava nimi tähän listaan?
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ketäköhän taas käy kiittäminen siitä, että Lehtonen päästettiin Kouvolaan? Toivottavasti toimistolla heiluteltiin nessulla perään, kun Lehtosen rolls royce kaartoi Turusta itään pelkän pölypilven jäädessä muistuttamaan jälleen kerran menetetystä potentiaalista. Hetkinen kerrataas; A. Lehkonen, Vahalahti, Numppa, Ristolainen, J. Järvinen, Lehtonen....
Kyllä näkisin Ristolaisen pahimpana perseilynä. On se kumma jos ei Buffalo Sabresin kanssa pystytä kilpailemaan noin lupaavasta kaverista.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Voi hyvä luoja nytkö on jo Ristolainenkin kustu Tepsin toimesta? :'D Nyt jotain rajaa ihan oikeesti.. Jumalauta jätkä tekee NHL-sopimuksen niin TPS on hoitanut jotain asiassa huonosti? Nostetaan sitten seuraavana paskamyrsky kun Mikko Rantanen tekee NHL-sopimuksen.. Vitun velliperseet perseilee senkin johonkin mutasarja NHL:ään.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
No kyllähän Hantta Virtakin aikoinaan mielummin pelasi Tepsissä kuin jossain vitun Buffalossa. Että ihan hyvin Ristolaisenkin olisi voinut pitää Turussa jos NARSISTI KLAANI ei olisi kussut hommia.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nauran ääneen :D Joukkue joka hankkii pakkeja Unkarin liigasta harvoin pystyy kilpailemaan NHL:n kanssa.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Honkanen ei jatka Tepsissä. Twiittasi itse näin. Lämmin viesti, käykää itse katsomassa. Näin neulan alla ei keskittymiskyky riitä linkkaamaan.
Tässäpä tuo twiitti:

Manu Honkanen ‏@HonkanenManu 1 t1 tunti sitten
Näihin tunnelmiin hyvä toistaseks ainakin lopettaa Tepsi-ura #kiitos #hauskaaoli https://instagram.com/p/2WAt6kudPs/
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös