TPS:n "The Massiivinen" 18.5.2016

  • 46 418
  • 264
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Huomion saamiseksi. Varsinkin kun TPS:n sponsorit ovat suostuneet musta-valkoisiin mainoksiin, pitää siihen saada kaikki saatavissa oleva huomio. Ei tällaista tilaisuutta ihan huvikseen pidetä. Vaikka tilaisuus oli hyvin korni ja sisällöltään mitätön, on sen huomioarvo kuitenkin taattu jo pelkästään tämän ketjun perusteella ja TPS:n markkinointipuolella ollaan varmasti tyytyväisiä.
Tässä laatikkomainospaitojen luvatussa maassa TPS yhteistyökumppaneineen on ansainnut kaiken palstatilan ja todellisen hatunnoston uusien paitojen ansiosta.

Viimeisen päälle tyylikkäät!
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätähän markkinoitiin joukkueen julkistamistilaisuutena, paidan julkistamisena ja hallirempan julkistamisena. Palstalla sitten väänneetiin "massiivinen" ja odotettiin uusia sopimuksia. Ihan riittävän massiivista minun makuuni.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Poistuneet: Nummelin, Lassila, Salo, Moisio, Paré, Malmivaara, Kaijonmaa. Ketä vielä? Oliko Friman joukkueessa?

Ei ollut Frimania ja lisäksi Vainiola lähti vittuun sentään. Eipä noista vanhoista janttereista ikävä tule muita kuin Paréa.

Menestyminen kaipaa junnuilta (erityisesti Virta, Siiki jne.) kehittymistä reippaasti. Toki tuohon lienee pari hyvää vahvistusta vielä tulossa, mutta anyway. Lindsten-Taavitsainen -kaksikko on mielenkiintoista nähdä. Bluesista tulevia kohtaan odotukset ovat täysin nollissa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kypärätkin ovat sitten mustat niin vieraissa kuin kotona.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Ulos: Nummelin, Lassila, Salo, Kaijomaa, Malmivaara, Paré, Friman, Moisio, Vainiola, Makkonen

Jatkot: Kaarlehto 3v, Forsström 2v, Tallinder 1v, Kojo 1v, Kallio 1v, Perrin 1v

Uudet: Heikkinen 2v, Väyrynen 3v, Lahtinen 1+1v, Lindsten 2v, Taavitsainen 2v

Plussaa: Hallin uudistaminen. Hallin uudistaminen kuulostaa todella hienolta ja mun mielestä ainakin oikeisiin asioihin panostetaan. Pelipaitakin on hieno, ei silti hakkaa menestyksen aikojen mustaa paitaa. Plussaa myös nuorien sisäänajosta. Oikeat miehet kerrankin heitetty ulos joukkueesta ja panostettu pakistoon.

Miinusta: Tällä porukalla ei mennä 6.joukkoon. Edelleen puuttuu se toinen kärkisentteri. Telaketjuosasto puuttuu kokonaan Virtasen ympäriltä.

Mä luulen että pöytälaatikossa on sopimuksia, mutta niissä on jokin takaraja. Toisaalta voi olla että budjetti laskee.

Henk.koht. olen lievästi pettynyt. Se sentteri tarvitaan aivan välttämättä ja mielellään vähintään yksi kärkikenttien laiturikin.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Lola käveli kaupungilla muutama päivä sitten kadulla vastaan ja ihmettelin tätä pulskistumista. Piti vielä kääntyä katsomaan että mitä helvettiä on tapahtunut.

Hänhän oli siinä eräässä "seikkailuohjelmassa" (jonka nimeä en nyt millään saa päähäni). Mahtoiko masentua niin pahasti aikaisesta putoamisesta, että on syönyt lohduksi?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tässä laatikkomainospaitojen luvatussa maassa TPS yhteistyökumppaneineen on ansainnut todellisen hatunnoston uusien paitojen ansiosta.

Viimeisen päälle tyylikkäät!

On kyllä, mutta ei noita pelkästään omalla tahdolla tehdä, vaan kysymys lienee mainospaikkojen hintapolitiikasta. Nyt mainokset jäävät vähemmälle huomiolle, mutta positiivinen reaktio paitoihin ja lisääntyvä kauppa tasapainottavat tätä. Minulle jäi mainoksista mieleen vain yksi, kuinka monta sinä muistat?
 

Fremont

Jäsen
Tätähän markkinoitiin joukkueen julkistamistilaisuutena, paidan julkistamisena ja hallirempan julkistamisena. Palstalla sitten väänneetiin "massiivinen" ja odotettiin uusia sopimuksia. Ihan riittävän massiivista minun makuuni.
Näin juuri. Musta paita erityisen tyylikäs, huippuhankinta puolustukseen, tärkeimmät jatkot ja nuorille vastuuta kuten tuleekin antaa mikäli meinataan tulevinakin vuosina pelata muilla kuin palkkasotureilla. Kelpaa minulle.
 

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei mitään suurta tai yllättävää, muttei toisaalta mitään pettymyksiäkään tullut vastaan. Nuorille vastuuta tuntuu aina siinä mielessä ikävältä, että kyllähän sitä haluaisi menestyä nyt ja heti, mutta pidemmällä aikavälillä tämä nuorille vastuun antaminen maksaa itsensä takaisin. Enkä tarkoita sitä, että ensi kaudella ei voitaisi pärjätä. Seuraavien hankintojen täytyy toki olla erittäin kovia pelimanneja. Thorell kelpaa ja siihen mielellään se yksi sentteri vielä päälle. Lisäksi pakistoon kaksi äijää, niin alkaa näyttämään jo hyvältä. Onkohan Dudas toinen näistä pakiston mahdollisesta kahdesta uudesta äijästä?
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Ihan jees tilaisuus ja kyllä sieltä vielä 2-4 pelaajaa on tulossa, joten nou hätä. Pelipaidat ovat parempia ja saattaa olla, että joutuu hankkimaan paidan tällä kaudella. Tuo ruokaravintola josta näkee pelin oli myös kiinnostava!
 

Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yritin hahmotella ketjukokoonpanoja. Senttereitä tarvittaisiin lisää yksi hyvä, mutta laitureissa jää jo ilman Thorelliakin monta sellaista äijää kokoonpanon ulkopuolelle, joille itse haluaisin antaa mahdollisuuden hyökkäävässä roolissa.

Laitureita mahtuu ketjuihin 8, ja heitä on nyt rosterissa seuraavasti:

Kallio
Spina
Pikkarainen
Ahtola
Vähätalo
Karvonen
Nieminen
Virta
------------
Lindsten
Taavitsainen
Siiki
Lahtinen
Nurmi
Väyrynen

Toki loukkaantumisia tulee ja rotaatioon on oltava mahdollisuuksia, mutta kai tässä on uskottava että esim. nelikosta Vähätalo-Karvonen-Nieminen-Virta ainakin joku nostaa tasoaan siten, että voi pelata tuloskentissä ensi kauden aikana? Taavitsaisen ja Lindstenin osalta sanoisin että on Mestiksestä ennenkin kehitytty Liigaan, mielenkiinnolla odotan mihin kaverit pystyvät.

Pakistossa kuusikko on nyt Tallinder, Heikkinen, Tikkanen, Forsström, Eronen ja Keskitalo. Yli jää Kojo, Pulli, Berger, Reunanen. Jos yksi pakki vielä tulee niin se tarkoittaa Keskitalon putoamista terveen kokoonpanon ulkopuolelle, mitä ei mielestäni voi pitää automaattisesti hienona asiana.

Point being, vaikka kauteen lähdettäisiin tasan tänään julkistetuilla nimillä niin itse en olisi heittämässä kirvestä kaivoon. Ei kai liigassa ole viime vuosina pärjäilty ilman että aiempien kausien runkopelaajat ovat ottaneet askeleita eturiviin? Nyt on ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin jonkinlainen pohja, jolle rakentaa kehitystä niin joukkueen kuin yksilöiden tasolla. Jos sitten vahvistuksia vielä tulee kesän aikana, niin minusta yksi tai kaksi nimeä tekee jo aika ison lisän. Mitään kolmea hyökkääjää ja kahta pakkia en edes halua nähdä.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ihan turha miettiä niitä vielä, jos sieltä on vielä pelaajia tulossa.

Kyllähän siellä tulee loukkaantumisia senttereidenkin osalta(Kummeli), joten minusta aiheellista puhua senttereistä. Koska ei sieltä 2 sentteriä ole tulossa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tähän voisi selventää, ettei kyse ole markkinoinnista vaan journalismista. Yle päättää itse mitä näyttää. TPS ei voi ostaa ruutuaikaa Areenasta. Nyt sitä toki on luvassa ihan ilmaiseksi, mutta vain siksi koska Yle arvioi, että info kiinnostaa tarpeeksi katsojia.

TPS voi silti näin melko yksinkertaisella tavalla markkinoida tapahtumaa kiinnostavana ja helposti saavutettavana sidosryhmilleen jotka eivät paikalle pääse tai jotka haluavat seurata tilaisuuden jälkikäteen tai uudelleen. Sama koskee omia kannattajajoukkoja joilla vastaavat preferenssit. Journalismiksi en moista ajattelua kutsuisi, mutta semantiikkaa tämä.

Yritin hahmotella ketjukokoonpanoja. Senttereitä tarvittaisiin lisää yksi hyvä, mutta laitureissa jää jo ilman Thorelliakin monta sellaista äijää kokoonpanon ulkopuolelle, joille itse haluaisin antaa mahdollisuuden hyökkäävässä roolissa.

...

Point being, vaikka kauteen lähdettäisiin tasan tänään julkistetuilla nimillä niin itse en olisi heittämässä kirvestä kaivoon. Ei kai liigassa ole viime vuosina pärjäilty ilman että aiempien kausien runkopelaajat ovat ottaneet askeleita eturiviin? Nyt on ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin jonkinlainen pohja, jolle rakentaa kehitystä niin joukkueen kuin yksilöiden tasolla. Jos sitten vahvistuksia vielä tulee kesän aikana, niin minusta yksi tai kaksi nimeä tekee jo aika ison lisän. Mitään kolmea hyökkääjää ja kahta pakkia en edes halua nähdä.

Samoja huomioita täällä. Toki ykkösen tai kakkosen keskelle tekijämies tarvitaan ehdottomasti, tämä pelaaja ei saa olla mikään arpa. Minulle henkilökohtaisesti ihan sama koska julkistetaan, mutta kai se olisi hyvä pian löytää sillä täällä alkaa muuten taas jotkut kirjoittelemaan että onpas perseestä kun aina jätetään joukkueen rakennus vaiheeseen. Thorell olisi myös hyvä vahvistaa, sillä sen verran vahvoja huhuja on liikkunut ja kyseessä todella potentiaalinen ja mielenkiintoinen pelaaja.

Pakistoon yksi leveyshankinta kesken kauden jos loukkaantumisia tulee tai yksi kova tekijämies kesken kauden jos tuntuu köykäiseltä. Kädellisyyteen pitääkin panostaa, ja lisäksi omista on tulossa ihan lupaavaa pelimiestä jotka osaavat liikuttaa kiekkoa.

Veskariosasto on kunnossa omasta mielestäni.

Pelipaidalle ehdoton peukku. Eskolan paskanjauhannalle miinusta, ihan turhaa sössötystä etenkin siinä alussa. Ja miksi tuon pitää leikkiä jotain kovaa myyntimiestä kun ei selvästikään osaa vakuuttavasti esittää noita juttujaan. Nämä raflaavat "leuat loksahtaa" yms. skeidat voisi jättää puhumatta.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kyllähän siellä tulee loukkaantumisia senttereidenkin osalta(Kummeli), joten minusta aiheellista puhua senttereistä. Koska ei sieltä 2 sentteriä ole tulossa.
Teemu Lämsä on ainakin yksi sopimuksenalainen sentteri!

Muistaakseni Julius Vähätalo tuli aikoinaan junioreista sentterin statuksella. Elias Karvonen on tainnut jonkin verran pelata sentteriä?

Petteri Nummelin on tosiaan tehnyt yhden vuoden sopimuksen norjalaisen Storhamar IL:n kanssa.

18.05.2016 - Petteri Nummelin har undertegnet ettårskontrakt med Storhamar
"Neste sesong får Storhamar en back med NHL-erfaring. Petteri Nummelin (43) har nemlig signert."
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Point being, vaikka kauteen lähdettäisiin tasan tänään julkistetuilla nimillä niin itse en olisi heittämässä kirvestä kaivoon. Ei kai liigassa ole viime vuosina pärjäilty ilman että aiempien kausien runkopelaajat ovat ottaneet askeleita eturiviin? Nyt on ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin jonkinlainen pohja, jolle rakentaa kehitystä niin joukkueen kuin yksilöiden tasolla. Jos sitten vahvistuksia vielä tulee kesän aikana, niin minusta yksi tai kaksi nimeä tekee jo aika ison lisän. Mitään kolmea hyökkääjää ja kahta pakkia en edes halua nähdä.

Näistä nuorista on tosiaan pakko alkaa ruoskia ihan oikeita vastuunkantajia Liigaan. Minäkin tavallaan pidän tästä linjauksesta, että nuoriin panostetaan. Viime kaudella saatiin ihan hyviä pohjia aikaiseksi muutaman pelaajan kohdalla ja seuraavalla kaudella on otettava se seuraava askel. Valmennuksella iso vastuu tässä, että annetaan oikeanlaisia ärsykkeitä kesän aikana.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ketäs meillä on tällä hetkellä 3 keskelle laittaa?
Eikös Vähätalo ole peruskoulutukseltaan sentteri, vai muistanko väärin? Menisi aivan hyvin Patrik Virran, Jasper Lindstenin, Topi Taavitsaisen tms. vierellä siinä.

Kallio - Perrin - Spina
Ahtola/Piku/Thorell - X - Thorell/Ahtola/Piku
Ahtola/Piku/Lindsten/Thorell/Karvonen - Kumeliauskas/Vähätalo - Taavitsainen/Nieminen/Virta/Karvonen
Lahtinen - Virtanen - Taavitsainen/Nieminen/Karvonen

Mahdollisuuksia on. Tuosta sitten vielä Siiki, toinen espoolaisista ja noista laitureista ylimenevät Mestikseen kasvamaan korkoa.
 

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Kuulinko oikein että Rintanen siirtyisi A-junioreiden puolelle valmentamaan?

Tulisiko sitten edustuksen valmennustiimiin uusi mies...
 
Massiivinen peukku noille pelipaidoille. Ovat kyllä hienot Liigan mittapuulla. Muuten tilaisuus oli varsinkin pelaajauutisten osalta odotetunlainen. Hyvä pöhinä seurassa tuntuu nyt olevan, mutta itse joukkue on ainakin vielä varsin keskinkertainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös