Kiitos hyvistä näkemyksistä. Muutama ajatus.
Eikö voisi kuvitella, että erilaiset variaatiot puolustus- ja hyökkäyspelaamisessa tekevät vastustajan pelaamisesta vaikean? Ajattelen näin: kun A hyökkää tietyllä tavalla, B reagoi siihen aina samalla tavalla. Valmentajat ajattelevat, että laadittuamme taktiikan, vastustaja tullee reagoimaan siihen yleisellä tavalla. Mielestäni tätä kaavamaisuutta pitäisi rikkoa. Ollaan vastustajaa ikään kuin askeleen edellä siirroissa. Lähtövaiheen määrittää vastustajan tapa, mutta tilanne otetaan haltuun vastaamalla siihen epäortodoksisesti. Kaavaa voisi rikkoa laatimalla eri kentällisille erilaisia taktiikoita vaihtelemalla niitä eri peleissä.
On totta, että vieraspelissä on omia vaikeuksia ideologiaa toteuttaa, mutta sehän vain taas rikkoo perinteisen kaavan. Joku kysyi, että entäpä, jos neloskenttä pelaa enemmän, kuin ykköskenttä. Mitä sitten? Mikäli kokonaishyöty (voitetaan) joukkueelle on suurempi, kuin perinteisellä tavalla, niin tulta munille.
Joskin saattaa olla, että taktiikan pilkkominen ei onnistu pelaajien kyvyistä, valmennuksesta, sekasorrosta tms. johtuen, mutta ainakin teoriassa.