Jatkan nyt vielä tätä omaa lässytystä, koittakaa kestää...
TPS ei _pelaa_ jääkiekkoa, vaan toistaa vain kaavamaisesti pyydettyä pelitapaa. En koko kautena nähnyt, ehkä taannoista Hifk-kotipeliä lukuunottamatta, jääkiekkoa _pelaavaa_ palloseuraa. Tekemisestä puuttuu kaikki se luontainen kaunis, joka tekee lajista hienon. Ne pienet seinäsyötöt, jätöt, kiekollisen auttamiset, onetimerit, kisskissit, taklaukset, koko viisikon hyödyntäminen jnejne.. Pelin nopea kääntäminen ei ole _nopeaa pelaamista_, se on pelkkä nopeasti annettu ensimmäinen syöttö. Tämän pitäisi olla jatkumon ensimmäinen episodi, edellytyksenä on kuitenkin, että vierellä on kavereita, jotka ovat tilanteessa yhtälailla mukana. Se, miten kääntöön on valmistauduttu ratkaisee kaiken. Nopean pelinrakennuksen pitää olla kaikkien tiedossa ja harkittu teko. Nyt ei näytä olevan, seuraava askel on jokaisessa vaihdossa hyppy tuntemattomaan. Tämä yksinäisyys syö ketjun kemian ja kiekollinen pelaaminen muuttuu odotteluksi, ajanpeluuksi ja kuskaamiseksi jolla paikataan levinneen kentän viisikko_pelaamista_. Jatkumo on nyt ollut luistimiin tai polveen suunnattu paineistettu syöttö ja prosessin toistaminen.
En jaksa syyttää pelaajia tai nimiä selässä, rosteri on ihan riittävän laadukas. Helvetti, Vasaramäen ulkojäillä näkee enemmän peliä nimeltä jääkiekko. Ei perusasioiden, kuten syötön tai laukauksen tekeminen vaadi kretskiä mailan varteen. Jokainen tuossa joukkueessa kykenee antamaan syötön lapaan tai laukomaan putkien väliin. Nyt ei tapahdu kumpaakaan. Tuntuu, että valmennus on nyt ohjannut pelaajien ajatusmaailman niin kiinteästi pelin kääntämisen tärkeyteen, että kaikki muu on unohtunut. Lyhyttä helppoa ei katsota enää ensin, vaan itsepintaisesti haetaan pitkää ja vaikeaa. Peliä ei osata enää rakentaa luontaisesti, jääkiekkoa ei enää _pelata_. Tuloksena on nolla tehtyä maalia. Kaikki luontainen on hävinnyt tai väsähtänyt, sen näkee parhaiten Laschistä, joka ei esimerkiksi enää haasta ollenkaan. Me olemme totaalisesti pelin ulkopuolella - sisälle pääsemiseksi tarvitaan yhtenäinen, pelaava viisikko.
Kaikessa oppimisessa aina kestää, mutta onko tämä oikeasti enää oppimisprosessi vai onko kyseessä lopputulemaltaan ikuisesti vajavaiseksi jäävä pelitapaperversio?
TPS ei _pelaa_ jääkiekkoa, vaan toistaa vain kaavamaisesti pyydettyä pelitapaa. En koko kautena nähnyt, ehkä taannoista Hifk-kotipeliä lukuunottamatta, jääkiekkoa _pelaavaa_ palloseuraa. Tekemisestä puuttuu kaikki se luontainen kaunis, joka tekee lajista hienon. Ne pienet seinäsyötöt, jätöt, kiekollisen auttamiset, onetimerit, kisskissit, taklaukset, koko viisikon hyödyntäminen jnejne.. Pelin nopea kääntäminen ei ole _nopeaa pelaamista_, se on pelkkä nopeasti annettu ensimmäinen syöttö. Tämän pitäisi olla jatkumon ensimmäinen episodi, edellytyksenä on kuitenkin, että vierellä on kavereita, jotka ovat tilanteessa yhtälailla mukana. Se, miten kääntöön on valmistauduttu ratkaisee kaiken. Nopean pelinrakennuksen pitää olla kaikkien tiedossa ja harkittu teko. Nyt ei näytä olevan, seuraava askel on jokaisessa vaihdossa hyppy tuntemattomaan. Tämä yksinäisyys syö ketjun kemian ja kiekollinen pelaaminen muuttuu odotteluksi, ajanpeluuksi ja kuskaamiseksi jolla paikataan levinneen kentän viisikko_pelaamista_. Jatkumo on nyt ollut luistimiin tai polveen suunnattu paineistettu syöttö ja prosessin toistaminen.
En jaksa syyttää pelaajia tai nimiä selässä, rosteri on ihan riittävän laadukas. Helvetti, Vasaramäen ulkojäillä näkee enemmän peliä nimeltä jääkiekko. Ei perusasioiden, kuten syötön tai laukauksen tekeminen vaadi kretskiä mailan varteen. Jokainen tuossa joukkueessa kykenee antamaan syötön lapaan tai laukomaan putkien väliin. Nyt ei tapahdu kumpaakaan. Tuntuu, että valmennus on nyt ohjannut pelaajien ajatusmaailman niin kiinteästi pelin kääntämisen tärkeyteen, että kaikki muu on unohtunut. Lyhyttä helppoa ei katsota enää ensin, vaan itsepintaisesti haetaan pitkää ja vaikeaa. Peliä ei osata enää rakentaa luontaisesti, jääkiekkoa ei enää _pelata_. Tuloksena on nolla tehtyä maalia. Kaikki luontainen on hävinnyt tai väsähtänyt, sen näkee parhaiten Laschistä, joka ei esimerkiksi enää haasta ollenkaan. Me olemme totaalisesti pelin ulkopuolella - sisälle pääsemiseksi tarvitaan yhtenäinen, pelaava viisikko.
Kaikessa oppimisessa aina kestää, mutta onko tämä oikeasti enää oppimisprosessi vai onko kyseessä lopputulemaltaan ikuisesti vajavaiseksi jäävä pelitapaperversio?