Mainos

TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 748 870
  • 13 341

Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En todellakaan odota tuolta jengiltä mitään punakonemaista dominointia hyökkäyspäässä, mutta miten vitussa toi oman alueen peli voi olla noin kauheeta paskaa. Tehdään itsestä niin saatanan pieniä ja arkoja. Tollasella duunarijengillä sen puolustuspelin on vaan oltava kunnossa joka ilta, jos halutaan voitosta pelata. Hyi helvetti, sen mä vaan sanon.
 
12961

Jäsen
Tämä peli oli täysin näpeissä. Kahden maalin johtoasemassa kolmanteen erään, ja millä tavalla. Jäähyilemällä ja kurittomasti. Melkein ylimielisen näköisesti, kuin olisi jo voitettu.

Kahden maalin johto kahden maalin tappioksi reilussa kuudessa minuutissa.

Sen lisäksi, että ihmetyttää tuo reagoimattomuus kylmän suihkun aikana, mietityttää, että mitähän helvettiä siellä kopissa toisella erätauolla puhuttiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Turnipsi

Jäsen
Ladiea and gentleman, let me introduce the best of the best, Turun Pölloseuran ykkösketju ja pelaajat joiden varaan on laitettu tuloksenteko:

Pärssinen - 13 ja 7 pistettä joulukuun alusta tähän päivään.
Nurmi - 8 ja 8 pistettä (2022 ei pisteen pistettä).

Ja mitä tekee Ahokas? Vetää tukkaa taakse ja jatkaa samoilla ketjuilla koska... Miksipäs ei.

Ja huutonaurua tuolle someskoilulle, kertoo kaiken tuosta Tepsin mediatouhusta ja sen tasosta.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL

Minä kyllä ymmärrän täysin Tuomisen vedon. Hän innostui, kun näytti siltä, että TPS marssii voittoon ja lauantaina on iso yleisöpeli. Mutta! Kannattaisi odottaa pelin loppuun, ennen kuin tuollaista twiittaa.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Olen joskus Tuomista puolustellut, mutta nyt alkaa tuo sekoilu riittää. Joku ammattilainen tilalle ja tuo sekoilija ulos!
 
Viimeksi muokattu:

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Olen joskus Tuomista puolustellut, mutta nyt alkaa tuo sekoilu riittää. Joku ammattilaimen tilalle ja tuo sekoilija ulos!

Mulle alkaa myös riittämään. Kauden alun Korpikosken C-kirjain sekoilut, viimekausien sekoilut (Lukon nauruhymiöt yms) ja nyt tämä... Minkä takia annetaan kaverin tehdä töitä tuolla, kun saa näyttämään koko organisaation ihan pelleltä (mitä toki joukkue nyt on, joten sopii kuvaan).
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Olihan taas aikamoista perseilyä. Eronenkin katseli kaksi maalia vierestä. Nurmi ihan kuutamolla.
Lajunen löysäili 2-3 maalissa, mistä kaikki paskapuolustaminen alkoi. Tällä kertaa Rafkin ja Viro ei ottanut ratkaisevalla hetkellä jäähyjä. Päättivät tänään 3. erässä, että otetaan uusi taktiikka. Puretaan kiekkoa huonosti ja heitetään jonnekin sinne, että saadaan Andylle töitä ja jännitystä peliin. Eronen ja Lajunen päättivät maalin edessä tavata laitojen mainoksia (karjalan murre on hankalaa), kun KooKoo teki alle 7 min 4 maalia. Nämä neljä herraa pitäisi olla meidän johtavia puolustajia!? Tänään Jimi Suomi ja ruotsalaiset tekivät vähiten virheitä ja Suomi luistelee upeasti ja on loistava hyökkäysviivalla. Suomi ei heittele hyökkäysalueella kiekkoja kulmiin ja toivo, että joku sitten kuljettaa kiekon maalin eteen, vaan vetää hienosti kiekkoa maalille, kuten Tepsin vastustajatkin tekee. Hyvä Jimi!

Toivottavasti tästä tuli hyvä kenraali lauantain IFK peliin, jotta maanantain kusi ehtii laskea alas ja nöyryyttä löytyy. IFK tulee varmasti vihaisena ja haluaa kuitata maanantain tappion samalla tavalla kuin joulukuussa Turussa. IFK oli joulukuussa ihan ylivoimainen ja TPS täynnä lampaita. Kyseisestä pelistä alkoi TPS:n surulliset kaksi kuukautta. Uskoin ja toivoin, että maanantain IFK-voitto olisi merkki siitä, että nyt pelit alkavat kääntyä toiseen suuntaan ja keväästä tulee vahva. Tänään nähdyn perusteella... ??? No, lauantaina nähdään hallilla ja toivotaan parasta. Turun puolest! Hyvä TPS!
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Kyllä se Tepsi edelleen tunnetta tuo elämään. 1-3 tilanteessa oli jo pientä toiveikkuutta ja iloisuutta illassa. Ajattelin jo, että nyt se kurssi tosiaan on kääntynyt, että ei ollut Hifki ottelu mikään suonenveto. No, 3.erän alussa sellainen kunnon romahdus ja housuun paskominen, ettei taas heti muista. Käsi jo alkoi täristä kuin jollain Hitlerillä leffassa, kun seurasi tuota raiskausta. Eikä niin mitään reagointia...

Tuu nyt Jussi kertomaan, koska se aikalisä tai taktinen maalivahdin vaihto oikein sitten tehdään !?

Posia annan kyllä tuolle Dösälle, se alkaa näyttämään vahvistukselta. Kyllä on melkoinen ero, kun saa YV:lle edes pientä tehoa, niin on ihan realistinen mahdollisuus voittaa.
 
Vetomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se joukkue voitti, joka sen kuuluikin voittaa. Jos viidellä viittää vastaan pelataan melkein kokoajan omassa puolustuspäässä, niin eiköhän se ole ihan selvää, että jossain kohtaa alkaa omissa soida. Ei Karejev hänkään vissiin mikään ihmeiden tekijä ole?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Nyt mä päätin sen. Olen valmis menemään katsomaan lauantaina ottelua (uskokaa tai älkää) muutamalla ehdolla!

1. Ykköskenttä on oltava hajotettu. Mikäli klo 12 kun kokoonpanot pärähtää ykköskenttä on muodossa Nurmi - Pärssinen - Pyyhtiä, jää lippu ostamatta. Enkä katso peliä Cmorelta.
2. Mikäli tulee käkättimeen ja peliesitys luokkaa Kouvola en aio raahautua Artukaisiin enää tälläkaudella.

Älkää kysykö miksi tämän teen. En tiedä itsekkään. Vituttaa jo valmiiksi vähän, mutta minkäs sille mahtaa.
 
Kaukalonreuna

Jouduit eilen mainonnan uhriksi.
 
Liitteet

  • E8A42F93-6D6D-4302-A49B-393B96211672.jpeg
    E8A42F93-6D6D-4302-A49B-393B96211672.jpeg
    233,7 KB · kertaa luettu: 177
Viimeksi muokattu:

Vetomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juraj Slavkovsky takoi siis kaksi maalia Suomen maajoukkuetta vastaan ensimmäisessä pelissään. Tepsissä hän ei ole saanut aikaiseksi koko kautena kuin yhden maalin. Kaipa se vain on uskottava, että TPS:llä on kyky muuttaa kaikki lahjakkuudet harmaaksi paskaksi massaksi, joista ei ole minkään tekijöiksi Tepsiin tultuaan. Toivon hartaasti Jurajin oman uransa ja elämänsä puolesta, että nostaa Tepsistä mahdollisimman nopeasti kytkintä.
 
Enjoy

Niin, kuten tämän päivän pelistä voidaan päätellä, on TPS selkeästi pilannut tämänkin lahjakkuuden.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Dösönöö on sosiaalisen median perusteella lasillisella tai useammalla Helsingissä. Hah. Onneksi tässä ei mitään reeniä tai keskittymistä lauantain matsiin tarvitakkaan. Koska tulee Jussilta lomapäivitystä Tsekeistä tai Hultsilta Epsanjasta?
 
kopo

No sitä rentoutta tässä kuulemma tarvitaankin. Voi elämä.
 
Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Dösönöö on sosiaalisen median perusteella lasillisella tai useammalla Helsingissä. Hah. Onneksi tässä ei mitään reeniä tai keskittymistä lauantain matsiin tarvitakkaan. Koska tulee Jussilta lomapäivitystä Tsekeistä tai Hultsilta Epsanjasta?
Mitä vittua, siis valmennus päästänyt jätkät pois kaukalosta illaksi??? Ja Dösö on mennyt tapaamaan äitiään (oletan) toiseen kaupunkiin ravintolaillallisen merkeissä, kun vaihtoehtoisesti voisi katsoa kotona matseja videolta ja kuivaharjoitella vaikka onetimeria?? On kyllä oikein ihmisen irvikuvia täynnä koko joukkue.
 
Niin tässä onkin nyt kyse ammattilaisurheilusta ja joukkueesta joka on sanalla sanoen kriisissä. Mun mielestä tuohon yhtälöön ei sovi Helsinki, alkoholi ja arkipäivä.

Enkä minä ole tuomitsemaan. Dösö pelasi hyvän pelin Kouvolassa ja toivottavasti jatkaa samaa rataa. Ollut yksiä parhaita pelaajia viime pelit.
 
Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Dösönöö on sosiaalisen median perusteella lasillisella tai useammalla Helsingissä. Hah. Onneksi tässä ei mitään reeniä tai keskittymistä lauantain matsiin tarvitakkaan. Koska tulee Jussilta lomapäivitystä Tsekeistä tai Hultsilta Epsanjasta?
En tästä huolestu, mikäli on vain äitiään tapaamassa. Tuntuu, että aika monelle meidän ulkkareista voisi tehdä hyvää päivä läheistensä kanssa.
 
Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin tässä onkin nyt kyse ammattilaisurheilusta ja joukkueesta joka on sanalla sanoen kriisissä. Mun mielestä tuohon yhtälöön ei sovi Helsinki, alkoholi ja arkipäivä.

Enkä minä ole tuomitsemaan. Dösö pelasi hyvän pelin Kouvolassa ja toivottavasti jatkaa samaa rataa. Ollut yksiä parhaita pelaajia viime pelit.
Mun mielestä on ihan se ja sama missä kukin vapaa-aikansa viettää. Jos sulla on ilta vapaata, niin en näe mitään syytä mikset voisi käydä parin tunnin matkan päässä syömässä ja tapaamassa perhettä. Ei nuo nyt miltään pohjolan pidoilta näytä tuon kuvan perusteella. Ja yksi viinilasillinen hyvän safkan kanssa nyt ei mikään kovin ihmeellinen asia ole aikuisille ihmisille. En tosin väitä herran lasissa edes olevan alkoholia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös