Eikä Munkin..Teissala ei ole kyllä alkukauden perusteella ansainnut joutua Palmun kanssa samaan ketjuun.
Eikä Munkin..Teissala ei ole kyllä alkukauden perusteella ansainnut joutua Palmun kanssa samaan ketjuun.
Itse on tullut annettua rapaa kyllä Seväselle alkukaudesta vähän liikaakin. Mielummin laittaisin Jokisen 7. pakiksi ja Sevänen Lauridsenin kanssa. Sevänen on ollut yllättävän hyvä siinä mielessä ettei ole hirveästi kentällä näkynyt. Jokinen pelasi kyllä viime pelin aika hyvin mutta silti ottaisin hänelle vielä pienempää roolia tällä hetkellä. Ens kaudella sitten eri asia.Sevänen on kyllä syvällä ihon alla vähän kaikilla. Joo, kiekollisesti ei tuo mitään ekstraa mutta pitääkö siellä kaikkien tuoda? Taitaa olla vähiten miinusmaaleja pakeista joten jotain hyvääkin jätkässä on. Jokinen siellä taitaa eniten pulassa olla.. liian paljon liian nopeasti.
Eli kaikki peruspakin hyvät ominaisuudet loistaa poissaolollaan. Yhdistettynä vähän huonoon motivaatioon. Lähinnä naureskelee kentällä, kun menee päin persettä.Seväsessä olisi ihan ainesta sellaiseksi uudeksi janiforsströmiksi tai anttihaloseksi, jos saisi tuotua jostain peliinsä enemmän sellaista santapaperimaista luonnetta ja särmikkyyttä. Välillä jää kaksinkamppailuissa häviölle vähän sellaisen kiltteyden vuoksi ehkä mielestäni enemmän kuin fysiikan puolesta. Kiekon kanssa hänen on turha alkaa haaveilemaan enää mistään Erik Karlsson - tempuista ja sen tietää itsekin, mutta juuri tuollaiselle stay at home - pakille on ensisijaisen tärkeää olla riittävän ilkeä. Ei haittaa, vaikka pari kertaa maalinedessä suuttuisi vähän lujempaa torikokouksissa. Ja taklatakin saa. Sitä ei toistaiseksi liiga ole vielä kieltänyt.
Teissala ei ole kyllä alkukauden perusteella ansainnut joutua Palmun kanssa samaan ketjuun.
Teissala on alempaa sakkia mutta teki jatkopaperin? Ja hänen kanssa tehtiin jatkopaperin.Teissala ja Palmu taitaa olla sitä alempaa sakkia Miettisen papereissa. Palmusta olisi otettavissa enemmän irti ja vaarana on, että Teissalankin peli-ilo tapetaan. Meillä on oikeasti hemmetin hyvä hyökkäys paperilla, mutta Miettinen ei tunnu saavan siitä irti eikä löytävän hyviä vakituisia pareja. Peluutuksessa näkyy myös suosikit aika selkeästi.
Teissala on alempaa sakkia mutta teki jatkopaperin? Ja hänen kanssa tehtiin jatkopaperin.
En ihan ymmärrä.
Eikä Munkin..
Urama sielläkin touhuilemassa ?En tiedä onko tämän ketjun kamaa, mutta Tutolla on tänään rosterissa enemmän TPS-kasvatteja kuin Tepsillä.
Teissala on alempaa sakkia mutta teki jatkopaperin? Ja hänen kanssa tehtiin jatkopaperin.
En ihan ymmärrä.
Sopisi varmaan paremmin johonkin Liigan tai Mestiksen tasoa koskevaan yleisketjuun. Vähemmän yllättävää että liigaan riittämättömät paikalliset pelaajat pelaavat mielummin Mestistä samassa kaupungissa kuin lähtevät johonkin Kajaaniin.En tiedä onko tämän ketjun kamaa, mutta Tutolla on tänään rosterissa enemmän TPS-kasvatteja kuin Tepsillä.
Ei pitäisi tulla mitään jatkoseurauksia.Pelaako Teissala tänään vai tuleeko noista myllyistä aina yhden pelin pelikielto?
Ei Koivu ainakaan A-junnujen mukana ole, mutta onkohan jotain loukkia.Kyllä tänään pitäisi varsinkin noilla legendaarisilla paidoilla olla Koivu kokoonpanossa. Munkki ei ole oikein näkynyt kentällä hyvässä eikä pahassa joten Koivu nelosen sentteriksi.
Eikös sääntöjä muutettu parempaan niin että spontaaneista myllyistä ei tule jatkotutkimuksia.Pelaako Teissala tänään vai tuleeko noista myllyistä aina yhden pelin pelikielto?
"Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta"Raumalla:
Knuutinen - Talvitie - Haapanen
Wernblom - Beaudin - Dudas
Söderlund - Marjala - Päkkilä
Palmu - Munkki - Teissala
Lindroth - Arell
Lehtonen - Salin
Lauridsen - Jokinen
Sevänen
Werner
Vali