Mainos

TPS:n ketjulotto 2023–2024

  • 210 279
  • 1 679

Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Ei ole enää, Niko Seppälä K-Espoosta lainalle täksi matsiksi IFK:n. Tallberg toki oli aluksi merkitty pakiksi, mutta nyt 13. hyökkääjänä.
Jaa katos vaan. Liigan sivuilla edelleen Tallberg pakin paikalla, peukku jälleen sinne että tarjoavat oikeaa tietoa (hymiö).
 
Onpahan muuten harvinaisen osuva nimi topicille, ketjulotto, kun mitä ilmeisimmin Miettinen tosiaan lottokoneella vetää ketjut ennen matseja, tai ainakin ne jokaiseen peliin muuttuvat.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Millähän valmennus perustelee että Hemming sijoitettu nelosketjuun ja Haapanen kakkosessa sekä Lindsten kolmosessa.
Hemming on nyky Tepsin joukkueesta lähes ainoa ns. kliininen maalintekijä tyyppi joka pyrkii aina kun mahdollista laukomaan maalia kohti ja tälläistä pelaajaa peluuttavat nelosketjussa kahden ei niin kiekollisesti taitavan pelaajan kanssa.
Näkisin että Hemming olisi tänään pitänyt sijoittaa Haapasen tilalle Marjalan sekä Nurmen kanssa samaan ketjuun tai vähintään Intosen ja Väisäsen kanssa.
Eipä noita maalintekijöitä joukkueessa liikaa ole ja sitten niistäkin yhtä tosiaan peluutetaan ihan väärässä ketjussa.
Samoin ihmettelen ettei Hemming ole saanut yv:llä mahdollisuutta sillä toisi kaarella tai keskellä pelatessaan valtavan laukaisu uhan sekä potentiaalin tehdä enemmän yv maaleja.
Nyt siellä yv:llä peluutettu Haapasta, Väisästä ja ketä milloinkin vaikka joukkueessa olisi Hemmingin kaltainen potentiaalinen maalintekijä.
Tämän päivän ketjut ovat taas sellaiset ettei kauhean suurta maali iloittelua kannata odotella ainakaan Tepsin toimesta.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Ekaa kertaa sitä mieltä että Haapanen pitäisi laittaa neloskenttään. Lähinnä siksi että Jasu tarvitsee Haapasta, jotta pystyisi roolinsa hoitamaan.

Koskinen-Jasu-Hemming on jo paperilla aivan lapanen menemään mitään HIFK:n kenttää vastaan pelaamaan. Vielä kun Jasun liike alkaa jo näyttämään siltä että montaa kautta ei ole enää uraa jäljellä.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Millähän valmennus perustelee että Hemming sijoitettu nelosketjuun ja Haapanen kakkosessa sekä Lindsten kolmosessa.
Hemming on nyky Tepsin joukkueesta lähes ainoa ns. kliininen maalintekijä tyyppi joka pyrkii aina kun mahdollista laukomaan maalia kohti ja tälläistä pelaajaa peluuttavat nelosketjussa kahden ei niin kiekollisesti taitavan pelaajan kanssa.
Näkisin että Hemming olisi tänään pitänyt sijoittaa Haapasen tilalle Marjalan sekä Nurmen kanssa samaan ketjuun tai vähintään Intosen ja Väisäsen kanssa.
Eipä noita maalintekijöitä joukkueessa liikaa ole ja sitten niistäkin yhtä tosiaan peluutetaan ihan väärässä ketjussa.
Samoin ihmettelen ettei Hemming ole saanut yv:llä mahdollisuutta sillä toisi kaarella tai keskellä pelatessaan valtavan laukaisu uhan sekä potentiaalin tehdä enemmän yv maaleja.
Nyt siellä yv:llä peluutettu Haapasta, Väisästä ja ketä milloinkin vaikka joukkueessa olisi Hemmingin kaltainen potentiaalinen maalintekijä.

Pääosin samaa mieltä, mutta täytyy muistaa että kyseessä on vasta 17-vuotias lupaus, jonka periaatteessa ei pitäisi vielä pääosin edustuksessa vetää. Tepsin rosterissa on kuitenkin määrällisesti ja laadullisesti sen verran vajausta että on oikeastaan pakkokin peluuttaa nuorta lupausta joka ottelussa. Ihan hyvä että sisäänajo tapahtuu rauhallisesti, pienehkössä roolissa ja vierellä kokenut kippari.

Hienostihan Hemming on sisään tullut ja paikkansa ansainnut, optimi olisi että ei pelaisi ihan joka matsia ja silloin kun pelaa olisi luonnollisemmassa roolissa maalintekijänä. Mielestäni kuitenkin fiksua ajaa tämän tason prospektia pikkuhiljaa sisään ja antaa muiden pelaajien kantaa se kärkiketjujen tulosvastuu toistaiseksi.
 
Myöskin osittain samaa mieltä kanssasi mutta toisaalta ei iällä väliä jos peli kulkee ja osoittanut kykenevänsä tekemään maaleja paikan saatuaan.
Samaa mieltä kanssasi siitä että hyökkäys on laadullisesti vajaa ja sanoisin että vähintään kahden pelaajan verran.
Siellä pelaa tänäänkin Koskinen jonka ei oikeasti kuuluisi kuulua kokoonpanoon.
Lisäksi nämä ulkomaan vahvistukset Fröberg ja Dudas ovat loppu viimein kuitenkin osoittautumassa jälleen kerran huti osumiksi.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siellä pelaa tänäänkin Koskinen jonka ei oikeasti kuuluisi kuulua kokoonpanoon.

Onhan tuossa nyt rehellisesti muitakin, jotka ovat kokoonpanossa ainoastaan siksi, ettei ole muitakaan.

Koskinen on täysi turisti tässä kohtaa. Varmasti kovaa yrittää, mutta tässä kohtaa ei vain riitä. Junioreille pitää antaa saumoja ja aikaa. Koskinen on kuitenkin 23v ja näytöt hyvin ohukaiset. Tilanne ei vain ole heittää ketään. Supertalentti HPK:sta on toki reservissä. Sehän teki hyvin pinnoja pienellä peliajalla kerhossa ja kaikkea.

Lindsten ei monessa joukkueessa mahtuisi jäälle. Ihan kivaa yritystä häneltäkin, mutta jonnekin se meidän Jasu on aikojen saatossa kadonnut. Lieneekö loukkaantumiset vieneet sen terän jo kauan sitten? Ihan kivaa tsemppausta, mutta meillä pitäisi olla parempia ukkoja heittää askiin (mutta ei ole).

Hemming on hieno mies, siis poika. Tulee vielä isosti esiin. Nyt kuitenkin tarjotaan täällä ykkösketjun paikkaa lähinnä siksi, ettei tuohon ole muitakaan heittää (kuulostaa jo jotenkin tutulta). Itsekin haluaisin nähdä koiton maalintekovastuussa ykkösketjussa, mutta tässä on riskinsä. Ei noita paikkoja pitäisi ilmaiseksi saada ja nythän kävisi juuri niin. Suurennuslasin alla nuori poika, kestäisikö paineet vai lähtisikö homma raiteilta? Media olisi kimpussa aika nopeasti (case Lambert jne).

Haapanen. Kaveri on puolittamassa viime kauden tehonsa tällä tahdilla. Ehkei ole tulosyksikön kaveri vielä tässä kohtaa. Takaisin neloseen ja pelaamaan vahvuuksillaan. Myöhemmin uusi yritys. Ainiin, joo, ei tuohon ole muitakaan heittää.

Mestis-Väisänen. Todettu jo, että vastoin Normandian tehotoistoa, lunastanut paikkansa Liigasta. Lunastaisi jopa ilman Tepsin materiaalin ohuutta. MUTTA, kilpailua Väisänenkin kaipaisi ja tässä Normandia taasen täysin oikeassa. Normitilanteessa olisi poppareilla huonoimpien esitysten jälkeen. Nyt vakiokalustoa joukkueessa vaikka välillä esitykset luokattomia.

Meillä on ihan helvetisti porukkaa, jotka eivät normaalitilanteessa kuuluisi askiin. Tuollaisia normikokoonpanon haastajia. Nyt olematon kilpailu pakottaa valmennuksen peluuttamaan kavereita, joilla on suoritustasossa järkyttävästi parannettavaa. Oikeastaan joka ketjussa on vähintään yksi riippakivi.

Voi toki olla tilapäistä jumia pääkopasta tai treeneistä johtuen. Mutta ei tämä nyt meidän pukuosastolta ihan nappiin ole taaskaan mennyt. Olisi virkistävä poikkeus nähdä joku vuosi joukkue joka ei ole ihan helvetisti vajaa joltain osastolta. Toisaalta kivampi että toimistossa on kokoonpanossa on jätkiä kuuteen ketjuun.

Edelleen tämä on rahaa pankkiin, kun annetaan peliaikaa ja vastuuta nuorille. Mutta eipä tuo tämän kauden tulosta tuo.

Edit: Lisätään nyt vielä, että kauden alla kuuluteltiin, että tämä voi toimia vain, jos profiiliukot toimittaa illasta toiseen ja huteihin ei ole varaa. Nyt on palmut ja nurmet syväjäässä, fröbergit ja dudakset toimittaa vain satunnaisesti. Jasu ja Haapanen on täysin hukassa....
 
Viimeksi muokattu:

Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS

Turussa pitäisi päästä eroon perisynnistä eli turkulaisuussyndroomasta. Turkulaisuus ei saa olla vapaalippu mihinkään rooliin seurassa. Oli kyse sitten pelaajasta, valmentajasta tai organisaatiosta hallitus mukaanlukien. Joukkueessa on todellakin tällä hetkellä liikaa pelaajia joiden varaan on laskettu aivan liikaa. Todellisuudessa pelaajien ei kuuluisi edes välttämättä pelata Liiga-joukkueessa.

Missä muussa joukkueessa Haapanen ja Väisänen saisivat YV-vastuuta? Miettisellä on tekemätön paikka kun joutuu pakon edestä peluuttamaan näin. Ilveksessä Haapasen kanssa nostettiin kädet pystyyn kun kaverin piti olla huippulupaus kärkikenttiin, mutta ei lyönyt koskaan miesten tasolla läpi. Kasvoi lopulta vasta Tepsissä hyväksi jarrukenttien mieheksi, mutta ei se edelleenkään enää kasva tähtipelaajaksi kärkikenttiin. Miksi Korpikoskea ei ole paikattu kun tiedettiin miehen uran olevan reilusti ennen kautta jo ohi? Laskettiinko Korpikosken pystyvän vielä 2 kentän rooliin? Jos laskettiin, niin miksi? Entäs Dudas? Pienestä P-Amerikan väkkärästä? Ajateltiinko riittävän kamppailuvoimaiseissa Liigassa tuloksentekoyksikössä?
 
No eipä joukkueessa ole paljoa turkulaisia, minusta ennemminkin hälyyttävän vähän. Turkulaisiksi tai TPS-kasvateiksi (ainakin lähes) laskettavia on Nurmi, Munkki, Intonen, Koskinen ja Lindsten hyökkäyksessä, Rafkin ja Lehtonen puolustuksessa. Näistäkin Munkki ja Koskinen ovat todennäköisesti vain osittain liigatasolla eivätkä pelaa kaikkia pelejä ja Lindstenkin sellainen pörrääjä alaketjuun tai kolmanneksitoista hyökkääjäksi.

Mutta jos pitää valita ottaako sinne kokeilemaan oman junnupolun läpikäyneitä pelaajia vai jotain saatanan Jokisia, niin ainakin minulle valinta on arvokysymys ja helppo sellainen.
 
Väisänen nyt äkkiseltään lisäksi. Nimenomaan puoli joukkuetta ei voi kokeilla. Siellä pitää olla varmuutta ja tuloksentekokykyä. Vain rajallinen määrä paikkoja vapaana näille kokeilijoille. Siinä onkin tehtävä punnita ketkä siellä ylhäällä pystyy pelaamaan ja ketä laskea lainalle esim. Mestikseen.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Väisänen ei ole turkulainen. Kotkasta ja Titaanien kasvatti.

Edit: Tulikin jo tuossa Leipurin toimesta.
 
Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens
Makke tänään hakemassa vauhtia kolmosketjusta ja Väisänen nostettu kakkosketjuun. Jürgens kokonaan poissa pelaajistosta ja Lehtonen Arellin parina. Jokinen 13. hyökkääjä.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkukausi jotenkin sokeutti. Mut onhan tuo rosteri hyökkäyskalustoltaan ihan paska jos kakkoskentässä vääntää joku Haapanen ja Väisänen. :D

Nurmi kuuluu nykytasoltaan sinne 3. ja 4. ketjuun vääntämään. Ainut oikeasti ensimmäiseen kahteen ketjuun kuuluvat pelaajat ja hekin vain satunnaisesti väläyttelee: Palmu ja Marjala. Surullista on.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei helvetti paranee vain... Väisänen ja Haapanen kakkosessa. Helvetin surullista.

Eiköhän kaikki tiedosta että TPS:n hyökkäys on heikko ja kapea mutta ei noista kentän numeroista nyt kannata pultteja vetää. Kääntäen voisi todeta että ompas kova hyökkäys kun Markus Nurmi pelaa kolmoskentässä. Toisaalta viime peleissä Nurmi on kyllä näyttänyt ihan kolmoskentän pelurilta.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
En ymmärrä miten Haapasta ei vieläkään saada alaspäin. Ei tuo YHTÄÄN MITÄÄN kärkiketjuihin, EI SAATANA MITÄÄN.

No ei auta, hakataan päätä seinään vähän lisää vielä. Kai siellä sijalla 15 voidaan alkaa pohtia sitten jotain uusia metkuja. Ja kyllä, eiliseltä on kova vitutus edelleen, viime lauantain oksennuksen maku ehtinyt juuri lähteä suusta, niin sitten IFK tulee ja kairaa kakkoseen. "Ala/Yläkerta huutakaa meille - Stadin kingit, IFK" kaikuu hallissa ja IFK vie kentällä ja katsomossa vaikka halli täynnä väkeä. Hyi saatana.

Ennen kautta välikausi haisi joka tavalla tästä touhusta ja hyvä alku sai tuon hetkeksi unohtumaan, mutta rehellisyyden nimissä kun tuota pelaajistoa katsoo, niin välikausi tässä on meneillään. Toivottavasti ensi kaudella sitten, tämä on sitä TPS-kannattajan toiveajattelua parhaimmillaan.
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensi kaudella pitäisi taloutta ainakin suunnitelmien mukaan kiristää entistä kireämmälle. Kaikki sormet ja varpaat ristissä toivon, ettei vaikuta pelaajabudjettiin ainakaan vähentävästi, koska ei ole enää kauheasti varaa leikata tai ollaan jumbofinaalissa.
 
J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
En edelleenkään ymmärrä, että miksi sitä Lindbergiä on pakko peluuttaa? ei voi mennä Valin kanssa huonommin ja nuori kaveri saisi näytönpaikan. Edes Saipaa vastaan...
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös