Kiitos palautteesta. En ota itseeni. Ja olen kaikkea muuta kuin kitisijä. Tietäisitpä.
Tässä kannattajien uudehkossa ilmiössä on kyse uhriutumisesta, jolla on perimmiltään egoistiset ja huomiohakuiset tavoitteet. Ensinnä, jotenkin koetaan täysin turhaa henkilökohtaista loukkaantumista siitä, että leikissä nimeltä jääkiekko asiat eivät mene niinkuin itse haluaisi.
Tätä turhautumista lähdetään sitten purkamaan ennen kaikkea egoistisilla motiiveilla huomiota hakien. Isi isi, näitkö?? Olin telkkarissa vittuilemassa Tepsille!!! Haetaan faniporukan vetovastuussa tai sen osana omaa sankarin osaa tässä isommassa näytelmässä nimeltä suomalainen jääkiekkoliiga.
Yhä edelleen, jääkiekossa on kyse sotaisasta leikistä, jota myydään viihteenä ja jossa tarinan todelliset sankarit ovat pelaajat. Aikuiset miehet, jotka pistävät oman terveytensä sekä normaalin arjen ja uran likoon viihteen alttarille. He elävät jatkuvan mittaamisen ja tulosvastuun kanssa joka viikko. Tulos näkyy tilastoissa, monilla myös palkkakuitissa. Heitä tuskin tarvitsee muistuttaa, missä mennään.
Tämän toiminnan liepeillä riittää aina persekärpäsiä, niitä jotka yrittävät saada osansa tämän viihteen ympärillä pyörivässä huomiotaloudessa. Toimittajia, tietynlaisia tukijoita, kannattajia tai muuten vaan siipeilijöitä.
Kannattajatoiminnan tulisi olla yhteisöllisyyttä edistävää ja seuratunnetta vahvistavaa. Osoittaa huonoa makua tuoda tuollainen viesti vuoden suurimpaan tapahtumaan. Toki silllä maksimoidaan mainitut egoistiset tavoitteet.
Tifolla suututettiin monia seurayhteisöön kuuluvia ja sitä pidettiin hyvän maun vastaisena. Se oli myös todellinen epäkiitollisuuden osoitus niitä kohtaan, jotka tämän leivän ja sirkushuvin järjestämisen mahdollistavat. Ja nyt en puhu seurajohdosta. Vaan sponsoreista. Vapaaehtoistyötä tekevistä. Pelaajista. Etenkin meidän kahdesta mesenaatista.
Ei näin.