TPS:n juniorit

  • 623 844
  • 1 906

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Taitaa pitää taukoa valmennuksesta. Varmaan otti koville joukkueen heikko menestys, ja sitä kautta usko omaan tekemiseen/juniorijääkiekkoon horjunut.

Huonompi juttu, jos Nieminen on kokenut, että A-junioreiden tämän kauden heikko menestys on johtunut hänestä ja siksi vetäytyy syrjään.

Omasta mielestäni TPS:llä ei tällä kaudella ollut A-junioreissa sellaista talentti-ikäluokkaa, jonka olisi pitänyt ehdottomasti menestyä nähtyä paremmin. Eri vuosina ikäluokat ovat eri tasoisia, joten olisi todella lyhytnäköistä Niemiseltä, jos hän yhden "epäonnistuneen" kauden jälkeen kokee olevansa ainoa syyllinen heikkoon menestykseen.
Uskon vahvasti, että, jos TPS:n ja Niemisen tiet nyt eroavat, TPS menettää enemmän kuin Nieminen. Nieminen kun kuitenkin sattuu olemaan Valmentaja isolla alkukirjaimella.
 

huhupuhe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Huonompi juttu, jos Nieminen on kokenut, että A-junioreiden tämän kauden heikko menestys on johtunut hänestä ja siksi vetäytyy syrjään.

Omasta mielestäni TPS:llä ei tällä kaudella ollut A-junioreissa sellaista talentti-ikäluokkaa, jonka olisi pitänyt ehdottomasti menestyä nähtyä paremmin. Eri vuosina ikäluokat ovat eri tasoisia, joten olisi todella lyhytnäköistä Niemiseltä, jos hän yhden "epäonnistuneen" kauden jälkeen kokee olevansa ainoa syyllinen heikkoon menestykseen.
Uskon vahvasti, että, jos TPS:n ja Niemisen tiet nyt eroavat, TPS menettää enemmän kuin Nieminen. Nieminen kun kuitenkin sattuu olemaan Valmentaja isolla alkukirjaimella.
Intohimoiselta ja ammattitaitoiselta nuorelta koutsilta Nieminen vaikuttaa, joten harmi jos todella kolahti noin kovin. Itse taas junioreita hyvin läheltä seuranneena voin todeta, että kyllä Tepsillä rosteri lähtökohtaisesti oli ihan playoff matskua, jonka takia tuo alempaan SM-sarjaan putoaminen oli kyllä melkoinen rimanalitus koko jengiltä. En tiedä sitten missä vika, mutta ei Juuso kyllä parasta saanut revittyä irti pelaajista. Toivottavasti kuitenkin jatkaa lajin parissa ja löytää uralleen uutta nostetta. Kysyntää Niemisen palveluksista kuitenkin varmasti vielä riittää.
 

10 cc

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei ollut näköjään Pohjola-leirillä yhtään TPS kasvattia, ainakaan tuon jatkoajan artikkelin ikäluokassa.
Oli siellä Pohjola-leirillä TPS-maalivahti Calgary-joukkueessa.Leirin päätteeksi valittuun U-16 joukkueen testileirille taas ei mahtunut yhtään TPS-pelaajaa.
Pohjola, eli 03 -ikäluokka on poikkeuksellisen laaja materiaaliltaan koko maan laajuisesti.Hauska nähdä 3-5 vuoden päästä vieläkö tilanne on sama ja ketkä noista nyt valituista pelaa korkealla tasolla vielä silloin.
 

Narunilkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli siellä Pohjola-leirillä TPS-maalivahti Calgary-joukkueessa.Leirin päätteeksi valittuun U-16 joukkueen testileirille taas ei mahtunut yhtään TPS-pelaajaa.
Pohjola, eli 03 -ikäluokka on poikkeuksellisen laaja materiaaliltaan koko maan laajuisesti.Hauska nähdä 3-5 vuoden päästä vieläkö tilanne on sama ja ketkä noista nyt valituista pelaa korkealla tasolla vielä silloin.
Niin Pohjolan pelureista puolustaja Saari on ainoa Tps kasvatti. Maalivahti Rovio on VG-62 junnuista tullut Palloseuraan täksi kaudeksi, ja hyökkääjä Pirjetä on Rnk:n junnuja.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Linkedinissä oli vahvistus tälle Niemisen päätökselle siirtyä pois jääkiekkovalmennustouhuista, miehen oma kirjoitus jonka pääsanomana oli että intohimo lätkään puuttuu. Harmillinen homma.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Linkedinissä oli vahvistus tälle Niemisen päätökselle siirtyä pois jääkiekkovalmennustouhuista, miehen oma kirjoitus jonka pääsanomana oli että intohimo lätkään puuttuu. Harmillinen homma.
Oliko sitten syy vai seuraus tuo joukkueen huono menestys? Varsinkin junnuluokissa valmentajan intohimottomuus heijastuu äkkiä pelaajiin.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Linkedinissä oli vahvistus tälle Niemisen päätökselle siirtyä pois jääkiekkovalmennustouhuista, miehen oma kirjoitus jonka pääsanomana oli että intohimo lätkään puuttuu. Harmillinen homma.

Harmillinen ehkä siitä vinkkelistä, että olihan Niemistä varmaan ajateltu TPS:n tulevaksi päävalmentajaksi.

Mutta hyvä uutinen siitä henkilökohtaisemmasta näkökulmasta, että ihmiset rohkenevat vaihtaa suuntaa, jos palo ammatilliseen tekemiseen puuttuu. Työelämässä tätä rohkeutta toivoisi jokaiselle, joka tuntee olevansa väärässä ammatissa tai jopa väärällä alalla. Eli kaikkea hyvää Niemiselle jatkoon, mitä se ikinä hänelle onkin!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin junnuilta hyvät startit pudotuspeleihin. B-junnut voitti ekassa ottelussaan Lukon 6-1 (Kakolle voittomaali ja 2 syöttöä) ja C-junnut voitti ekassa ottelussaan Ässät 8-3.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Huomenna molemmat varmistavat välieräpaikan ja viikon kuluttua Tampereella finaaliturnaus. Tuplamestaruus olisi upeaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Huomenna molemmat varmistavat välieräpaikan ja viikon kuluttua Tampereella finaaliturnaus. Tuplamestaruus olisi upeaa.

C-junnut meni finaaliturnaukseen voitoin 2-0, mutta B-junnuilla meni ratkaisevaan kolmanteen otteluun. TPS:lle kuitenkin tänään voitto lukemin 4-2. Ottelun ratkaisijana vähemmän yllättäen Kaapo Kakko tehoin 2+1.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Juuso Nieminen siirtyy HPK:n A-junnujen päävalmentajaksi. Ilmeisesti puhutaan hyvän tason valmentajasta, mutta tällä kaudella homma mennyt metsään. Toivottavasti uusi ympäristö piristäisi. Kova savotta edessä kuitenkin, kun edelliset valmentajat Olli Salo ja Matti Tiilikainen repivät niukoista materiaaleista hyvin irti.

HPK U20 päävalmentajaksi Juuso Nieminen - Hämeenlinnan Pallokerho
Erikoinen tilanne, sillä Niemisen piti olla Kaskisen manttelinperijä ja olla osa tätä Tepsin valmennuspolkua. Itse koutsinahan Nieminen on erittäin potentiaalinen. Teki jo alle kolmekymppisenä Tepsin junnuissa hyvää työtä josta pääsi majun mukaan. Viime kausi oli vaikea mutta lähtökohtaisesti oli jopa ns. liian kova tullessaan ja moni odotti ennemmin Mestis ratkaisua kuin paluuta junnuihin. Hyvän valkun saitte siis, mutta itse vähän ihmettelen mitä näille Turun suunnitelmille nyt oikein kävi.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Hyvän valkun saitte siis, mutta itse vähän ihmettelen mitä näille Turun suunnitelmille nyt oikein kävi.
Kyllä tämä ryssittiin täällä aivan takuulla. Jos nyt tuolta kaivaa sen viestin, jonka Nieminen itse julkisuuteen antoi, ei tämä Hämeenlinnaan lähtö ole ihan linjassa sen kanssa. Itse kertoi, ettei paloa valmentamiseen enää ole? Joku asia suunnitelmissa on siis Tepsin puolelta muuttunut...
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nieminen siis saatiin savustettua lopullisesti ulos seurasta. Tarjottiinko monen vuoden pahvia A-junnuihin? Ei tainnut olla omistajien saunakavereita. Kuten ei Atukaan ollut. Onneksi tuolla edustuksen ringissä on sen verran kokenutta ja näyttönsä antanutta valmentajaa ettei Niemiselle sielläkään olisi ollut käyttöä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
On tämä kyllä hieno palsta. Kaikesta pitää kaivaa salaliittoteorioita ja jotain mitä TPS on ihan varmasti tehnyt väärin.

"Uusille urille" Mun on tullut aika kiittää jääkiekkoyhteisöä 28 vuotisesta yhteisestä matkasta, joista viimeiset 18 vuotta on kulunut valmennuksen parissa. Olen päättänyt siirtyä syrjään jääkiekon parista ja lähteä uusien haasteiden pariin. Toki voi ajatella, että mun hommat jäivät tavallaan hieman ”kesken” lätkän parissa, mutta kun liekki ei pala täysillä, niin asiaan on parempi reagoida. Ja mä teen sen nyt niin, että lähden ihmettelemään maailmaa eri vinkkelistä ja kohtaan uusia haasteita. Niitä mä nyt kaipaan. Menestystä ja tappioita on koettu matkan varrella, mutta se mitä matkasta on jäänyt parhaiten mieleen on ihmiset ja yhdessä koetut hetket. Ilmapiiri kantaa! ”Hyppy tuntemattomaan” kuvaa tämän hetkistä fiilistä parhaiten. Teen sen rohkeasti, eli tavalla, joka kuului myös valmennusfilosofiaani. En tiedä yhtään vielä mitä alan tekemään ”isona”, mutta se tekeekin tästä tilanteesta hienoa. Etsin töitä lähinnä myynnin, henkilöstöjohtamisen ja työyhteisövalmennuksen parista. Ja oon tietenkin valmis oppimaan uutta. Työtarjouksia otetaan vastaan. Ja saa vinkata myös eteenpäin. Johtamisen, kouluttamisen ja "myynnin" kokemusta löytyy. Luottamus, avoimuus, positiivisuus ja sosiaaliset taidot vievät mua tämän muutoksen jälkeenkin eteenpäin. Rohkea etsii Rohkeaa! Kiitos!

Voin vastata suoraan niin teidän ei tarvi spekuloida. Olin niin täynnä hokia ja ajatukset sekaisin 2 kk:tta sitten.Aika ja analysointi tekivät tehtävänsä ja nyt olen valmis uuteen starttiin.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
@Urmas Kulkunen - eikö tuossa sun lainaamassasi ole juuri tämä ristiriita, johon itse ainakin yritin viitata? Siis, että Nieminen olisi siirtymässä ihan muihin duuneihin kuin lätkävalmennukseen - kun se liekki ei palanut täysillä? Ja nyt sitten jatkaa muualla juuri samassa duunissa...
Taustoja ei tietenkään ole tiedossa muilla kuin Niemisellä ja muilla asianomaisilla, mutta ei tämä nyt niin kovin hyvältä näytä - ainakaan Tepsin
näkövinkkelistä. Varsinkin kun niitä ihan julkisuudessakin olleita "suunnitelmia" oli Niemisen mahdollisesta jatkumosta A-junnuista eteenpäin...
En mä mitään saatanan salaliittoteorioita halua kaivella, niitä on Turussa ollut jo ihan tarpeeksi!
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä tässä mitään salaliittoja tarvita. Syystä tai toisesta nämä polku puheet ovat nyt kuitenkin ristiriidassa toteutuneiden asioiden kanssa.

Esim. Nieminen, Reunanen, Keskitalo, Berger, Lindsten ja vaikkapa Kaarlehto esimerkkeinä siitä että polku vie muualle. Enkä nyt väitä että kaikki olisi mahdollista pitää saati olisi potentiaalia riittävästi.

Eronen taitaa olla ainoa esimerkki jossa polku on tuottanut meille pitempiaikaisen ison roolin pelaajan lähivuosina.

Selkeästi on vielä parannettavaa tällä saralla. Sitä satoa ei päästä oikein korjaamaan vaan hedelmät poimii joku muu. Toivotaan että näistä nyt melkein kypsistä tulee valmista pelaajaa myös meille. Nurmi, Pajuniemi, Väyrynen, Karvonen jne jne.

Harmi että Nieminen lähti mutta minä olen melko skeptinen tästä valmentajapolusta. Mielestäni valmennus on juuri se paikka johon tarvitaan vahvaa osaamista ulkopuolelta jotta koko touhu ei täysin ummehdu.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Sun kanssa @Black Star täysin samaa mieltä! Jos jotain pelaaja- tai valmentajapolkuja halutaan ylläpitää, on niiden aikana kyettävä selvittämään molempien tahojen tavoitteet ja tahtotasot/tilat. Niiden perusteella on sitten myös tehtävä mm. junnuille houkuttelevat olosuhteet sen polun loppuunsaakka käymiseen Tepsissä. Tähän kuuluu myös jossain vaiheessa rahallinen korvaus. Vaikka tuo kuulostaa junnun kyseessä ollessa hurjalta, on tosiasia, että niillekin tehdään jossain tapauksissa tarjouksia muualta hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Ei sen takia, että jotkut tulevat kasvattajakorvaukset kiiluvat seuran silmissä vaan nämä tulevaisuuden tähdet halutaan omaan seuran riveihin luomaan sitä kuvaa, jota halutaan näyttää ulospäin. Ja sillä saadaan taas yhä enemmän kiinnostusta seuraan tulevaisuudessa. Tähän mielestäni pohjautuu myös Tepsin lanseeraama tavoite olla Euroopan paras kasvattajaseura parin-kolmen vuoden sisällä. Nyt kuitenkin nämä muutamat tapaukset eivät oikein kulje käsi kädessä tuon tavoitteet kanssa...
Siitä, onko tuo valmentajapolku sitten yhtä järkevä kuin pelaajapolku, en ole yhtään niin vakuuttunut? Kuten @Black Star toteaa, valmennus on vaarassa ummehtua ilman ulkopuolelta tulevaa osaamista. Niin itseriittoista ei Tepsinkään ajattelu saa olla.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ne, jotka seurasivat viime toukokuun TPS:n ”massiivista”, muistanevat varmasti, että tuossa tilaisuudessa Juuso Niemisen kehon kieli kertoi valtaisasta pettymyksestä. Hän istui tilaisuudessa ”tuppisuuna” ja alakuloisen oloisena eikä todellakaan tuntunut olevan millään tavalla ”läsnä” tilaisuudessa.

En tiedä, mitä Juusolle oli aikaisemmassa vaiheessa viime keväänä luvattu, mutta oma arvaukseni on, että hän kuvitteli olevansa osa Kalle Kaskisen valmennustiimiä. Tämä lupaus ei toteutunut ja todellakin tuossa tiedotustilaisuudessa näkyi kauas, että miestä v....tutti kuin ” pientä oravaa”. Tätä taustaa vasten ei ollutkaan mikään ihme, että Juuson valmennuspesti tällä kaudella A-junioreiden kanssa meni lähes täysin metsään. Kun valmentajalla ei ole motivaatiota, niin jälki on aina karmaisevaa luokkaa.

Hienoa, että Juuso ei anna vastoinkäymisten lannistaa, vaan hakee uuden alun toisesta organisaatiosta. Juuso on hyvä valmentaja. Se vielä tullaan näkemään.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Tätä taustaa vasten ei ollutkaan mikään ihme, että Juuson valmennuspesti tällä kaudella A-junioreiden kanssa meni lähes täysin metsään. Kun valmentajalla ei ole motivaatiota, niin jälki on aina karmaisevaa luokkaa.

Hienoa, että Juuso ei anna vastoinkäymisten lannistaa, vaan hakee uuden alun toisesta organisaatiosta. Juuso on hyvä valmentaja. Se vielä tullaan näkemään.
Just joo - ja ammattivalmentajaa pitäis olla...?
Tässä tuli muuten ihan vaivihkaa pieni posin poikanen sun näppäimistöltä - tosin vasta kun kaveri hakee uutta alkua MUUALTA kuin Tepsistä!
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
HPK:n uusi U20-joukkueen luotsi oli jo lopettaa valmentamisen – "Oma identiteetti oli hukassa" | Hämeen Sanomat

On kyllä mielenkiintoinen tilanne, jotainhan Tutussa on tapahtunut mutta HPK lasein kyllä pistää hieman mietityttämään miten jo tehty päätös lopettaa näin äkkiä kumottiin ja onko sitä motivaatiota oikeasti valmentaa vielä?
Sama ihmetyttää. Kyllähän moni on kauden jälkeen varmasti aivan kypsä, oli sitten kyseessä pelaaja tai valmentaja. Eli kyllä se aina tiedossa on ihmiselle itselleen ettei se motivaatio ole kohdallaan kauden jälkeen. Miksi sitten tehdä niin ehdoton ratkaisu heti kun kausi loppuu? Ehkä Niemisellä on ollut niin palava halu joka vuosi ettei tällaista kauden jälkeistä kypsymistä ole tullut ja nyt kun se tuli niin mies otti sen niin raskaasti että päätti että tämä oli tässä, kunnes pienen tauon jälkeen oivalsi että kyllähän sitä vielä voisikin.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Nuorten SM-Liiga alkoi TPS:n osalta tänään vieraspelillä Tapparaa vastaan. Ottelu päättyi TPS:n vierasvoittoon maalein 2-5! Täältä ottelun tilastot: Otteluseuranta

Pelit jatkuvat TPS:n osalta jo perjantaina, jolloin vastaan asettuu kotihallissa Jokerit ja viikonlopun kruunaa lauantain paikallispeli TUTOa vastaan. Tämäkin peli pelataan Artukaisissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös