Mainos

TPS:n juniorit

  • 751 305
  • 2 434

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Periaatteellinen vastustaminen on hienoa vaikka ei oikein tietoa olisikaan.

Ensin pyysit lihaa luitten ympärille ja kun annettiin meinaat että kun prosentit on kunnossa niin toiminta on ihan varmaan huippua. Toki ei oikein selvinnyt mitkä prosentit ja mistä määrästä ja kuinka paljon aloittaa / liittyy muista alueen seuroista.

Laitatko lisätietoa tästä valmentajasta ja harjoituksista. Ei ole ukkoa meinaan Impivaarassa näkynyt ainakaan 4 vuoteen.
Kyllähän tuolla ainakin lapsi-aikuinen ja jäkiseskarissa on ollut taitoluistelija mukana jäillä...
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Austin Rueschhoff
Tiedän itsekin yhden junnun joka murrosiän tullessa lähti Tepsistä toisen kaupungin seuraan ja jossa seuran puolesta oli hankittuna erikseen luistelu valmentaja ja näin sai apua siihen kiekkoilijan tärkeimpään osa-alueeseen eli luistelutaitoon.
Tepsissä pyörii kaiken näköisiä liiton miehiä sun muita mutta tuntuu käsittämättömältä etteivät ole pystyneet panostamaan esim. juurikin tuohon osa-alueeseen riittävästi.
Sen verran tiedän Kärppien junioritoiminnasta, että täälläkään ei ole luisteluvalmentajaa ollut. Ilmeisesti tälle kaudelle vasta on tullut pienempiin junnuihin. Liekköhän se siis ihan ainoa syy miksi junnupuolelta ei nouse liigaporukkaan "omia" pelaajia. Olisiko valmentajien taso se suurin syy miksi sieltä ei niin paljoa ole tullut.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Junnusarjat pyörähti käyntiin viikonloppuna ja tässä lähinnä tulokset ja pisteet kerättynä. Jos joku on pelejä nähnyt niin voi komentoida enemmän.

U20 joukkue aloitti sarjan kahdella vierasottelulla kun Gatoradella on Auroraliigan avausturnaus menossa. Molemmista peleistä tuli tappiot voittolaukauskilpailujen jälkeen. Lukolle hävittiin 1-2 ja K-Espoolle 3-4. Kahdeksan rankkaria ammuttiin itse ilman tehtyä maalia. Kahden tehopisteen miehiä näissä peleissä olivat Robin Keihäs 1+1 ja Topias Paganus 0+2. Juho Nupponen pelasi molemmissa peleissä maalissa ja Lukkoa vastaan oltiin torjuntujen perusteella alakynnessä kun taas K-Espoota vastaan oli tasaisempaa ja noustiin viimeisessä erässä 3-1:stä 3-3:een. K-Espoolla oli maalissa Rimpinen, joten U20 joukkue oli tehokkaampi kuin miehet.

Myös U18 joukkue aloitti kautensa kahdella vieraspelillä. Näistä peleistä oli tuloksena kaksi puhdasta voittoa kun perjantaina kaatui Tappara Luca Laineen 1,5 minuuttia ennen loppua tulleella ylivoimamaalilla 3-2 ja tänään HIFK 6-4. Parhaat pistemiehet olivat Wilmer Kallio 0+5, Benjamin Pinomäki 2+2 ja Luca Laine 2+1. Roope Toivakka oli molemmissa peleissä maalissa.

U16 aloitti sitten kautensa kahdella kotipelillä ja perjantaina voitettiin HPK 9-1, mutta tänään Ilves oli parempi luvuin 2-6. Parhaat pistemiehet olivat Paavo Fugleberg 4+2, Aatu Vuohijoki 3+2 ja Max Lorentz 0+4. Aaro Karelius oli molemmissa peleissä maalissa ja kuten numeroista on nähtävissä niin perjantaina ei juuri töitä ollut (14 torjuntaa) ja tänään senkin edestä eli 46 torjuntaa.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Junnusarjat pyörähti käyntiin viikonloppuna ja tässä lähinnä tulokset ja pisteet kerättynä. Jos joku on pelejä nähnyt niin voi komentoida enemmän.
Mitä nyt U20 harjoitus pelejä katsonut niin nopeasti pelataan, mutta kiekon riisto varsinkin omassa päässä tuntuu kovin vaikealta.
Vaikka Härkälän Ässät pelasi viimekaudella usein träppiä niin sitä ei onneksi nyt tehdä vaan paineistetaan aina vastustajan maalin takaa saakka.
Puolustajat ovat hyvin kiekollisia nopean pelin takia joten kyllä sieltä alkaa pukkaamaan tuollaisia Jokisen tapaisia kiekollisia pakkeja ajan kuluessa. Ne puolustavat pakit pitää sitten hankkia muualta (ja tietysti omat junnut saada pidettyä täällä)
 
YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
U16 aloitti sitten kautensa kahdella kotipelillä ja perjantaina voitettiin HPK 9-1, mutta tänään Ilves oli parempi luvuin 2-6. Parhaat pistemiehet olivat Paavo Fugleberg 4+2, Aatu Vuohijoki 3+2 ja Max Lorentz 0+4. Aaro Karelius oli molemmissa peleissä maalissa ja kuten numeroista on nähtävissä niin perjantaina ei juuri töitä ollut (14 torjuntaa) ja tänään senkin edestä eli 46 torjuntaa.
Mitä sanotte te enemmän seuraavat, pääseekö Fugleberg jo tällä kaudella U18 joukkueen mukaan? Ikää toki vasta 14v, mutta pelasi jo viime kaudella tuon U16 läpi tehden 38 otteluun 66 pistettä. Kehittäisikö enemmän pelata vielä vanhempien kanssa? Taitaa olla tässä seuraava potentiaalinen timantti kehittymässä.
 
Siwawaa

Tämä Paavo Fugleberg on nimenä jo sellainen, että ei voi epäonnistua. Ensi kaudella liigan mukana?
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä sanotte te enemmän seuraavat, pääseekö Fugleberg jo tällä kaudella U18 joukkueen mukaan? Ikää toki vasta 14v, mutta pelasi jo viime kaudella tuon U16 läpi tehden 38 otteluun 66 pistettä. Kehittäisikö enemmän pelata vielä vanhempien kanssa? Taitaa olla tässä seuraava potentiaalinen timantti kehittymässä.
Viime kaudella HIFKin U16 sarjassa 76 pistettä kerännyt Frans Karjanlahti kerännyt on myös Eliteprospectin mukaan edelleen 14v ja teki tänään Tepsiä vastaan U18 pelissä 1+1 pisteet, joten miksei Paavonkin pitäisi päästä kokeilemaan ylempänä? Mainittakoon, että U16 sarjan pistepörssin viime kaudella viime kaudella voittanut KooKoon Unkarilaisella Doman Kristof Szongothilla (niinikään 76p) on Eliteprospectin mukaan jo Liigasopimus KooKoon kanssa ja oli myös Unkarin maajoukkueessa juuri Olympiakarsinnoissa tehden kolmessa pelissä yhden maalin. Toki Szongotin ikäkin on jo 16v.

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
A-junnuille kauden avausvoitto Rokista rankkareiden jälkeen lukemin 4-3. Hetken näytti jo siltä että tässäkään pelissä kukaan TPS:n pelaajista ei osu rankkareista kunnes 16-vuotias Jeremi Virtanen ratkaisi pelin Palloseuralle kahdella rankkariosumallaan. Virtanen iski maalin myös varsinaisella peliajalla.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laitetaan nyt sitten taas viikonlopun junnukatsaus.

U20 joukkue jatkoi vieraskiertuettaan edellisen viikonlopun tapaan ja nyt matka suuntautui pohjoiseen. Lauantaina käytiin voittamassa RoKi Rovaniemellä rankkujen jälkeen 4-3, kuten mikkelson edellisessä viestissä jo kertoikin. Tepsi meni kolmannen erän alussa Jeremi Virtasen maalilla 3-1 johtoon, mutta Roki tuli sitten väkisin tasoihin. Viimeisen erän torjunnat 15-1 Tepsin molari ensin mainittuna. Rankkareissa sitten tosiaan Jeremi Virtanen osui kahdesti ja johdatti Tepsin kauden avausvoitoon. Virtanen on vasta 16v, mutta täyttää tämän kuun lopussa 17v, joten nimi kannattaa laittaa muistiin. Toki Jeremi on Turkuun muualta eli Forssasta tullut eli jotkut näkisivät tälläkin paikalla jonkun oman kasvatin. Parhaat pistemiehet tässä pelissä olivat Eetu Koivunen ja Eelis Tarkio 1+1 ja Robin Keihäs 0+2.

Sunnuntaina matka jatkui Ouluun ja sieltä tuli sitten kauden ensimmäinen suora tappio kun Kärpät voitti kolmannen erän alun maalilla 1-0. Tepsin tasoitusmaalia oli videolta tutkittu 6 sekuntia ennen loppua eli jonkilaista paikan tynkää varmaan lopussa ollut. Valin poissa olo miehissä vaikutti U20 maalivahtitilanteeseen niin, että Nupponen oli miesten penkillä ja näin Roope Toivakka nousi U18 joukkueesta U20:sten maalille pelaten molemmat viikonlopun ottelut.

U18 joukueen viikonloppu alkoi perjantaina Ässiä vastaan ja siitä 6-3 voitto. Lauantaina matka Lahteen ja 3-0 voitto Pelicanseista. Näin U18 joukkueella on neljästä ottelusta neljä kolmen pisteen voittoa. Parhaat pistemiehet olivat koko ykkösketju eli Benjamin Pinomäki 3+3, Wilmer Kallio 0+4 ja Olli Wahlroos 2+1. Lisäksi kentän pakit Luca Laine ja Daniel Vähämäki olivat kahden pisteen miehiä. Kallio ja Wahlroos tarvitsivat täksi kaudeksi uuden sentterin kenttäänsä kun aiempi vakiosentteri niin Tepsissä kuin junnumajussakin eli Oliver Suvanto lähti Tapparaan. No junnumajussa eivät toki aina pelanneet ketjuna. Tähän tuli sitten Pinomäki ja hyvin on huutoon vastannut. Neljään peliin pisteet 5+5 kun viime kaudella 40 peliin 4+4. Maalissa oli nyt molemmissa peleissä Sasu Timonen kun Toivakka oli U20 joukkueen mukana ja nollapeli Lahdessa torjuntojen mukaan tasaisessa pelissä.

U16 pelsi kaksi enemmän tao vähemän höpö ottelua joissa vieraissa kaatuivat Karhu-Kissat 7-3 ja LeKi 14-1. Molemmissa peleissä Tepsin kassarille reilut 10 torjuntaa ja kaverin veskareille noin 50. Kovimmat pistemiehet tai pojista varmaan puhutaan olivat Niilo Peltonen 2+4, Paavo Fugleberg ja Max Lorentz 3+2 sekä Alvar Soisalo 1+4. Sellainen huomio, että ekana vikonloppuna Tepsin ykköskenttänä ollut Fugleberg-Lorentz-Aapo Vuohijoki oli hajotettu ja Fugleberg oli sijoitettu eri kenttään. Näin ainakin tehopisteet jakautuivat tasaisemmin, mutta katsotaan mikä on sitten ratkaisu kun vastaan asettuu taas kovempia vastustajia.
 
Viimeksi muokattu:

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tietääkö joku tarkemmin mitä tuossa viime viikonlopun (21.9) pelatun U18 joukkueen kotipelissä Ilvestä vastaan lopussa tapahtui? Sen näkee tilastoista, että Ilves teki 6 sekuntia ennen loppua ylivoimalla 2-1 voittomaalin ja ilmeisesti Ilveksen maalntekijä on tehnyt jonkun provoisun tuuletuksen kun saanut samassa ajassa 10 minuutin rangaistuksen epäurheilijamaisesta käytöksestä, mutta tämä ei ole varsinainen kysymys.

Sillä loppusummerin soidessa meidän ykkösheput Luca Laine, Olli Wahlroos ja Wilmer Kallio tekivät jotain mistä paukkui minuutteja ja eipä poikia tämän viikonlopun peleissä näkynyt. Luca Laineelle on tullut 5+20+20 minuuttia tappelusta ja epäurheilijamaisesta käytöksestä sekä Wahlroosille ja Kalliolle 5+10+20 minuuttia tappelusta ja sopimattomasta käytöksestä tuomaristoa kohtaan. Ei pojat toki keskenään tapelleet vaan on siellä kolmelle Ilveksen kaverille tullut myös 5+20 minuuttia tappelusta, mutta he olivat kaikki mukana heti Ilveksen seuraavassa pelissä.

Lisäksi tuossa Ilves pelissä on Tepsille tullut myös 3 erässä Tepsin johtaessa 1-0 Elmeri Niemelälle 2 minuuttia ja toimihenkilölle 20 minuuttia sopimattomasta käytöksestä tuomaristoa kohtaan. Tuon Niemelän jäähyn aikana Ilves sitten tasoitti pelin ja käytännössä tuo 5-3 yv-maali kun Wahlroosin kakkonen loppui 2 sekuntia ennen tasoitusta.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Joko tämä on selvinnyt? Mikä juttu?
 
Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Leijonat tv:n tallenteesta näkyy, mutta vähän tunteet kuumeni ja loppusummerin jälkeen nahistelua ja jotain huutelua tuomarilinjasta näytti olevan. En sen enempää osaa tarkentaa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
TPS voitti eilen Tapparan 3-4 vl. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli rankut ratkaisseen pelaajan nimi ja tausta.
Jesse Pärssinen, piakkoin 17 vuotta täyttävä pelaaja joka pelaa jo nyt huomattavasti vanhempien pelaajien seurassa.
 
Mikä se tausta siis on? Nimen perusteella arvaan, että Timon poika ja Juuson veli?
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Mikä se tausta siis on? Nimen perusteella arvaan, että Timon poika ja Juuson veli?
Juurikin niin, veljessarjan kolmas ja nuorin heistä.
Aika näyttää miten kehitys jatkuu mutta kuten todettua pelannut viime vuosina itseään vanhempien sarjatasoilla.
2022-23 U16 joukkueessa teki varsin hyvät tehot, 36 otteluun 22 maalia ja 28 syöttöä.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Junnusarjoja on nyt pelattu U20 ja U18 osalta 10 kierrosta ja U16 osalta 8 kierrosta kun viime viikonloppuna oli Pohjola leirin PreCampit.

U20 löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta 7, 14 pisteellä. Toistaiseksi 2 suoraa 3 pisteen voittoa, 2 voittoa jatkoilla ja 4 tappiota jatkoilla sekä 2 puhdasta tappiota. Sarja on pisteiden valossa tasainen sillä ainakin alaspäin sillä esim KooKoo löytyy sijalta 13 ja vain pisteen Tepsiä vähämmän keränneenä sekä pelin vähemmän pelanneena. Muutama viikko sitten TS:ssä oli Härkälän haastattelu ja siinä joukkueen mainittiin joukkueen tavoitteeksi sijoittua vähintään neljän joukkoon runkosarjassa ja sitten parantaa viime kauden hopeaa. Kovat on siis tavoitteet ja toistaiseksi ei ole motään sellaista näkynyt, että näiden saavutusten saavuttaminen olisi realistista. Toki junnut kehittyy välillä hyvässä valmennuksessa nopeastikin, mutta onko meillä sellaista?

Parhaat pistemiehet ovat alkukaudesta olleet Eetu Koivunen 1+8, Joel Niinistö 4+3 ja Onni Kalto 4+2. Mainittakoon, että Liigassakin esiintyneen Robin Keihään saldo on kymmenessä ottelussa 1+4. Juha Nupponen on ollut maalissa viidessä pelissä, Roope Toivakka kolmessa ja Aatu Niittymäki kahdessa, Nupposen tilastojen ollessa parhaat (torjuntaprosentti 92,3%). 2007 syntyneistä ovat U20 joukkueessa pelanneet maalivahti Toivakan lisäksi puolustaja Aaron Paju (pelasi jo viime kaudella täyden kauden U20 joukkueessa) sekä hyökkääjät Jesse Pärssinen ja Jeremi Virtanen.

U18 joukkue on sarjassa kolmantena vain pisteen kärkikaksikkoa Tappara ja Lukko perässä. Seitsemän puhdasta ja yksi lisäaika voitto kahden suoran tappion lisäksi. Parhaina pistemiehinä on koko Tepsin ykköskenttä järjestyksessä Wilmer Kallio 3+13, Benjamin Pinomäki 6+8, Luca Laine 5+5, Daniel Vähämäki 1+9 ja Olli Wahlroos 4+4. Näistä siis Laine oli kolmen ja Kallio sekä Wahlroos kahden ottelun pelikiellossa aiemmin ketjussa olleen Ilves pelin tapahtumien johdosta. Kallio on siis kaksi peliä vähemmän pelanneen koko pistepörssin pisteissä kuin pörssikärjessä oleva Tapparan kaveri. Laine johtaa kolme peliä vähemmän pelanneena puolustajien pistepörssiä.

Maalivahdeista Roope Toivakka ja Sisu Timonen ovat pelanneet molemmat viisi ottelua, molempien torjuntaprosenttien ollesssa eilusti yli 90. 2009 syntyneistä tosiaan Paavo Fugleberg on käynyt toistaiseksi neljä peliä pelaamassa U18 joukkueessa tehopistein 1+1.

U16 joukkue löytyy omasta alkulohkosta kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sijalta 5. 5 kolmen pisteen voittoa ja 3 suoraa tappiota. U16 alkusarja pelataan kahdessa eri lohkossa, joista molemmista 6 parasta selviää suoraan loppusarjaan ja lisäksi molemmissa lohkoissa sijoille 7-12 sijoittuneet pelaavat kuudesta lisäpaikasta. Parhaat pistemiehet kauden alussa ovat olleet Aapo Vuohijoki 10+5, Alver Soisalo 5+10, Paavo Fugleberg (5 ott) 8+6. Lisäksi Petteri Vilhunen, Niilo Peltonen ja Max Lorentz ovat saavuttaneet kaksinumeroiset tehopisteet. Rasmus Vuori ja Mauno Vuorosalo ovat puolustajien pisteykköset. Aaro Kareliuksella on kuusi pelattua ottelua maalissa ja Joa Suoraniemellä kaksi.

Viime viikonloppuna oli tosiaan Pohjola Leirin PreCamp, joissa esiintyi yhteensä 304 pelaajaa. Tepsiltä mukana oli 16 pelaajaa (2 maalivahtia, 6 puolustajaa ja 8 hyökkääjää). Ensi viikolla valitaan lopulliset valinnat tämän kuun lopulla järjestettävälle Pohjola Leirille, jonka perusteella valitaan sitten ensimmäinen U16 maajoukkue.

Ohessa juttua U18 joukkueen ykkösketjua johtavasta Benjamin Pinomäestä: Leijonat - TPS:n Pinomäestä kehkeytyi maalitykki: ”Meillä on hyviä yksilöitä, mutta me pelataan hyvin myös joukkueena”
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuollainen pelaaja kuin Marius Koivisto siirtynyt Jokereiden junnuista Palloseuraan ja pelaa tänään U20-joukkueen nelosketjussa. Näyttäisi olevan ihan omia kasvatteja. Onkohan toisen polven kiekkoilija?

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tuollainen pelaaja kuin Marius Koivisto siirtynyt Jokereiden junnuista Palloseuraan ja pelaa tänään U20-joukkueen nelosketjussa. Näyttäisi olevan ihan omia kasvatteja. Onkohan toisen polven kiekkoilija?

Onko Tom Koiviston poika?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös