Mainos

TPS, media ja julkisuus

  • 3 121 628
  • 12 407

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika hirveitä nuo tappioennustukset ensi kaudenkin suhteen. Alkaa käydä entistä selvemmäksi että tuo "onnistunut" taloudenpito viime vuosilta on perustunut lähes yksinomaan kertaluonteisiin tuloihin eikä esim. rakenteellisiin parannuksiin seuran toiminnassa. Tai kai se jo tiedossa oli, mutta varmasti tuo tämänkin kauden turska oli kaikille jonkinlainen yllätys. Tällä kaudella tuo "hyvän taloudenpidon" kupla sitten puhkesi kun otettiin riskiä kalliimmalla joukkueella ja KHL-rahat jäivät tulematta. Ilman noita jokavuotisia floppaamisen jälkeisiä pelaajakauppoja oltaisiin oltu jo aiemmin todella vaikeassa tilanteessa. Tämä on tällä hetkellä minulle se masentavin seikka seuran kannattamisessa, kun tuo puskurirahasto räjäytettiin taivaan tuuliin yhdessä vuodessa. Vaikka on urheilullisesti mennyt todella surkeasti niin aina on voinut lohduttautua sillä että perusta on taloudellisesti vahva ja mahdollisuus nousuun on olemassa. Nyt sekin näyttää taas todella huolestuttavalta.

edit: Kiitos niille kannattajille jotka noihin tilaisuuksiin menevät ja raportoivat niiden annin tänne.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tämän päivän TS:stä.

"Toimitusjohtaja Mika Eskola kertoo, että osakkeiden kukkarolla käyminen on käytännössä välttämätöntä, sillä kahden miljoonan tappio viiden miljoonan liikevaihtoa pyörittävälle yritykselle on niin iso, että sitä ei voi paikata pelkästään säästöillä. Teoriassa kuluja tietysti voisi leikata rajusti, mutta silloin vaarana olisi, että koko organisaatio rampautuisi kohtalokkaasti."

Tämä on tällä hetkellä minulle se masentavin seikka seuran kannattamisessa, kun tuo puskurirahasto räjäytettiin taivaan tuuliin yhdessä vuodessa. Vaikka on urheilullisesti mennyt todella surkeasti niin aina on voinut lohduttautua sillä että perusta on taloudellisesti vahva ja mahdollisuus nousuun on olemassa. Nyt sekin näyttää taas todella huolestuttavalta.

Osakeyhtiössä pitää yhtiön hallituksen valvoa ja ohjeistaa toimitusjohtajaa. Toimitusjohtajan on toimessa pysyäkseen nautittava hallituksen enemmistön luottamusta. Onkin mielenkiintoinen kysymys, miksi HC TPS Turku Oy:n hallitus on yhtiön taloudellisen tuloksen perusteella täysin laiminlyönyt tehtäviensä hoidon? Eikö hallituksella ollut tietoa, mitä Össe ja kumppanit tekivät vai annettiinko hallitukselle näiden toimesta täysin väärää tietoa TPS:n taloudellisesta tilanteesta? Ei kai sentään sellainen voi olla mahdollista, että hallitus olisi tieten tahtoen antanut näille valtuudet toimia niin, että 5 miljoonan euron liikevaihdolla tulee 2 miljoonan tappio? Hallitus on aina vastuussa osakkeenomistajiin päin ja ihmettelen todella kovasti, jos osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä hallituksen ja toimitusjohtajan toimintaan, ja antavat näille tili- ja vastuuvapauden.

Onneksi sentään toimitusjohtaja sai kenkää, mutta eipä tämä uusikaan kovin vakuuttavalta tunnu, joten samalla linjalla tunnutaan jatkettavan eli toiminta perustuu jo lähtökohdiltaan taloudellisen tappion tekemiseen. Huh huh sentään, millaisia johtajia tänne Turkuun löytyy!

Käsittämättömintä mielestäni tuossa Eskolan lausunnossa on se, että hän toteaa, että teoriassa, siis teoriassa, kuluja voitaisiin leikata rajusti, mutta vaarana olisi organisaation rampautuminen. Voisi heittää pienen vastakysymyksen, montako vuotta Eskola kuvittelee HC TPS Turku OY:n voivan tehdä satojen tuhansien eurojen tappioita peräjälkeen, ennen kuin organisaatio myös sitä kautta rampautuu? Ei kai toimintaa voida laskea Paanasten ja Kodisojien hyväntahtoisuuden varaan, että sieltä aina löytyy artistit, jotka kuittavat tappiot?

Toivottavasti Paananen ja Kodisoja, mikäli osakeantiin yleensäkään osallistuvat, edellyttävät nyt, että HC TPS Turku Oy:n toiminta saatetaan mahdollisimman nopeasti myös taloudellisesti kestävälle pohjalle, ja he ottavat sijoituksensa mukaisen omistus- ja äänivallan, jotta he voivat valita sellaiset johtajat remmiin, jotka osaavat rakentaa HC TPS Turku Oy:stä taloudellisesti terveen yrityksen. Nykyjohdolle kun tuntuu vain organisaatio olevan tärkein asia, eikä tuo johto ollenkaan tunnu tajuavan, että ensin tulee yritys ja tuote ja vasta sen jälkeen tarvittava organisaatio. Jos tuote on täyttä kuraa, ei silloin auta pätkän vertaa vaikka tätä kuraa valmistava organisaatio olisi kuinkakin itseensä tyytyväinen. Kannattaa kysyä vaikkapa entisestä Neuvostoliitosta konsulttiapua, jos muuten ei aukene. Asiakas kun aina lopulta määrää, ostaako hän tuotteen vai ei.

Olen siis sitä mieltä, että vain muutos HC TPS Turku OY:n omistajakunnassa siihen suuntaan, että syntyy uusi ja selkeä pääomistaja, joka miehittää organisaation ammattilaisilla nykyisten harrastelijoiden sijaan, voisi vielä pelastaa TPS-jääkiekon täydelliseltä romahdukselta. Tulkaa apuun Paananen ja Kodisoja! Ainakaan huonompaan suuntaan ei enää pysty menemään, sillä uskon, että te bisneksen ammattilaisina tajuatte satavarmasti sen, että kun ostavaa asiakasta aletaan syyllistämään organisaation omista virheistä niin silloin ollaan ihan takarajoilla.
 

hokihoki

Jäsen
Muistaakseni totesi, että hänelle on nyt annettu mandaatti alkaa hoitaa asiaa



Niittymäki sanoi että joukkue on sillä mallilla, että tuolla voisi jo lähteä kauteen. Kyseenalaistan hieman ammattitaitoa, sillä meidän puolustus näyttää tältä:
Forrström - Friman
Eronen - Keskitalo
Berger - Pulli
Nummelin saikulla
Kuinka vaikeaa sen on tajuta että Pulli ei pelaa tulevalla kaudella Tepsissä? Tämä on eri kirjoituksissa + uutisissa tuotu esiin about 100 kertaa.

Niittymäki voi sanoa mitä vaan, muutama katiska on vielä vesillä ja yksi lahna saattaa olla jopa kiinni, aiheuttaako huurraa huutoja se on eri asia. Tilanne selvinee hyvin pian. Nyt lomille lomps!
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Onneksi sentään toimitusjohtaja sai kenkää, mutta eipä tämä uusikaan kovin vakuuttavalta tunnu, joten samalla linjalla tunnutaan jatkettavan eli toiminta perustuu jo lähtökohdiltaan taloudellisen tappion tekemiseen. Huh huh sentään, millaisia johtajia tänne Turkuun löytyy!

Käsittämättömintä mielestäni tuossa Eskolan lausunnossa on se, että hän toteaa, että teoriassa, siis teoriassa, kuluja voitaisiin leikata rajusti, mutta vaarana olisi organisaation rampautuminen. Voisi heittää pienen vastakysymyksen, montako vuotta Eskola kuvittelee HC TPS Turku OY:n voivan tehdä satojen tuhansien eurojen tappioita peräjälkeen, ennen kuin organisaatio myös sitä kautta rampautuu? Ei kai toimintaa voida laskea Paanasten ja Kodisojien hyväntahtoisuuden varaan, että sieltä aina löytyy artistit, jotka kuittavat tappiot?

Olen muuten kanssasi samaa mieltä, mutta lainaamaani kohtaa en ihan purematta niele. Veikkaisin, että edellinen hallitus (joka siis palkkasi Österlundin ja Vuoren(?)) on hyväksynyt näiden kahden herran touhut HC TPS:n johdossa. Sitten hallitus vaihtui ja ehkäpä siellä huomattiin, että eihän tuosta Össen ja Vuoren touhusta tule mitään ja täten johtoon haluttiin tuttu mies hallituksesta, eli tässä tapauksessa Eskola. TPS:n talous oli jo tältä vuodelta retuperällä, joten Eskola ei ole siihen vielä kyennyt vaikuttamaan (pl. pakolliset pelaajamyynnit). Jos oikein käsitin, niin ensi kaudesta tulee ns. pakosti tappiota, koska TPS ei halua pelata jälleen urheilullisesti heikkoa kautta. Olisihan TPS voinut pelata ensi kaudellakin jumbosijasta kolmella ketjulla ja miljoonan budjetilla, mutta tuskinpa sekään olisi ollut järkevää (lipputulot, sponsoritulot jne jne).

Eskola puhui tulevaisuudesta sen verran, että TPS:n on tarkoitus nostaa liikevaihto jopa yhdeksään miljoonaan euroon seuraavan 6-7 vuoden aikana, joka mahdollistaisi 2 500 000 - 2 750 000 euron pelaajabudjetin jokaiselle kaudelle. En pistä päätäni panttiin summista, mutta suunnilleen noin.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Eskolahan taisi olla osa edellistä hallitusta? Eli on kovastikin vastuullinen asioihin. Eniten näyttäisi tekevän ns. Elopeja nyt. Perkonojan tuella kenties.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Eskola puhui tulevaisuudesta sen verran, että TPS:n on tarkoitus nostaa liikevaihto jopa yhdeksään miljoonaan euroon seuraavan 6-7 vuoden aikana, joka mahdollistaisi 2 500 000 - 2 750 000 euron pelaajabudjetin jokaiselle kaudelle. En pistä päätäni panttiin summista, mutta suunnilleen noin.

Pakko tarttua tähän kohtaan.
Kyllähän Eskola tuntuu olevan sellainen heppuli, että mielellään puhuu sitä mitä sylki suuhun milloinkin tuo. Jos tuollainen skenaario muka olisi olemassa, niin hetkeäkään en usko, etteikö sitä julkistettaisi tarkemmin. Auttaisihan tuollaisen suunnitelman olemassaolo firman markkinointia todella paljon, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä. Kunhan puhutaan. Ilmeisesti TPS johto luulee, että tällainen suunnitelma syntyy puhumalla, eikä kukaan edes uskalla kysyä siitä tarkemmin. Koska TPS:llä ei tunnu edes olevan visiota, strategiaa ym. selvää näkemystä siitä, mitä tavoitellaan ja miten, niin aivan utopistiselta taas kerran herra Eskolan jutut tuntuvat. Voisi sanoa, että hienoa, jos edes itse uskoo, mitä puhuu.

Sen verran itsekin työelämästä tiedän, ettei 5 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä firma helposti lähes kaksinkertaista liikevaihtoaan. Ei varsinkaan sellaisessa tilanteessa, jossa perusliiketoiminta on jo pitkäkestoisesti ollut tappiollista. Joulupukkien (=lue Paanasten ja Kodisojien) varaan nämä tällaiset ajatukset ilmeisesti pohjaavat, vaikka nousun aloittamiseksi oman organisaation toiminta pitäisi ensin käydä tiheällä kammalla läpi ja ottaa löysät pois. Sen seurauksena kalliit Mikki-Hiiret pitäisi jättää palkkaamatta, eikä ainakaan valheellisesti väittää, että pakko oli palkata, koska valmentaja vaati. Ainakin olisi hyvä etukäteen kertoa valmentajallekin, että sinun piikkiisi tuo laitetaan, koska totuutta ei voida kertoa.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Eskolahan taisi olla osa edellistä hallitusta? Eli on kovastikin vastuullinen asioihin. Eniten näyttäisi tekevän ns. Elopeja nyt. Perkonojan tuella kenties.

Ei ollut. Eskola on aiemmin toiminut TPS:n juniorijääkiekon hallituksen puheenjohtajana.

E: Fiksuja sanoja ylempänä käyttäjältä @aurajoki. Olisi tosiaan tärkeää jos TPS julkistaisi jonkun näköisen virallisen strategian siitä mitä tehdään ja tullaan tulevaisuudessa konkreettisesti tekemään. Ehkäpä sitten kun osakeanti on suoritettu.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Ei ollut. Eskola on aiemmin toiminut TPS:n juniorijääkiekon hallituksen puheenjohtajana.

Ja ihan varmasti muuten oli hallituksessa.

Ah sitä kabinettikähmintää mitä Eskola, Perkonoja et al lienevät käyneet saadakseen Eskolan toimariksi. Kova uho ja usko, mutta todellisuus saattaa osoittautua vaikeammaksi kuin mikä pojat ovat uskoneetkaan.

Yhdeksän miljoonan liikevaihto vaatii ainakin kolmea neljästä seuraavasta: 1) huikeita muutoksia alueen elinkeinoelämän kykyyn ja haluun sponsoroida 2) CHL-tuotteen tai vastaavan odottamatonta läpimurtoa 3) Liigan top2-luokan urheilullista menestystä 4) poikkeuksellisen nokkelaa ja menestyksekästä oheisliiketoimintaa (ravintolatoiminta, konsertit yms). Näistä edes yhtä ei ole näköpiirissä.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Voisin kuvitella, että Eskola kumppaneineen ajattelee niin, että liikevaihto on helppo kaksinkertaistaa, kunhan vain nostetaan kaikkien lippujen hinnat kaksinkertaisiksi. Jos asiakkaat eivät osta tuotetta, niin sehän on vain asiakkaiden vika eikä organisaation. Näin pitää tehdä, koska organisaatio muutoin rampautuu.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt tosiaan sais Eskola lopettaa sen puhumisen ja alkaa tekoihin. Kaikkea ollaan kuultu, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. TPS oli 13. aivan kuten ennenkin. Nyt on pakko tapahtua jotain.
 

-TMA-

Jäsen
Jos tuollainen skenaario muka olisi olemassa, niin hetkeäkään en usko, etteikö sitä julkistettaisi tarkemmin. Auttaisihan tuollaisen suunnitelman olemassaolo firman markkinointia todella paljon, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä. Kunhan puhutaan. Ilmeisesti TPS johto luulee, että tällainen suunnitelma syntyy puhumalla, eikä kukaan edes uskalla kysyä siitä tarkemmin.

Olin kuuntelemassa eräässä urheiluseminaarissa muutama kuukausi takaperin Sari Mikkonen-Mannilan eli HJK:n markkinointijohtajan todella vakuuttavaa esitystä. Ovat tehneet urheilumarkkinoinnissa todella hienoa duunia ja se tarkkuuus, suunnitelmallisuus ja tutkittuihin faktoihin perustuva päätöksenteko kävi ilmi myös esityksen aikana.

Latasin kuvan hänen esittelemästä HJK:n strategiasta Aijaa-kuvapalveluun. Tuo on mielestäni yksi selkeimmin jäsennellyistä kokonaisuuksista suomalaisen urheilun parista mitä olen nähnyt. Tuosta on vielä helppo oikeasti jalkauttaa ja jakaa vastuuut eteenpäin operatiiviselle puolelle.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Olin kuuntelemassa eräässä urheiluseminaarissa muutama kuukausi takaperin Sari Mikkonen-Mannilan eli HJK:n markkinointijohtajan todella vakuuttavaa esitystä. Ovat tehneet urheilumarkkinoinnissa todella hienoa duunia ja se tarkkuuus, suunnitelmallisuus ja tutkittuihin faktoihin perustuva päätöksenteko kävi ilmi myös esityksen aikana.

Latasin kuvan hänen esittelemästä HJK:n strategiasta Aijaa-kuvapalveluun. Tuo on mielestäni yksi selkeimmin jäsennellyistä kokonaisuuksista suomalaisen urheilun parista mitä olen nähnyt. Tuosta on vielä helppo oikeasti jalkauttaa ja jakaa vastuuut eteenpäin operatiiviselle puolelle.

Oli kyllä ihan asiallinen kalvo. Selvästi pidemmälle purettu kuin TPS:n 4 peruspilaria.

Ihan vakavasti jos tätä asiaa pohtii niin onhan TPS:n tilanne ihan hirvittävä. Ei pitäisi tulla kuuloonkaan että fanit joutuvat miettimään seuran strategiaa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Ihan vakavasti jos tätä asiaa pohtii niin onhan TPS:n tilanne ihan hirvittävä. Ei pitäisi tulla kuuloonkaan että fanit joutuvat miettimään seuran strategiaa.

Mikä kamalinta, fanistrategia saattaisi olla heittämällä parempi kuin organisaation itsensä luoma. Ainakaan ei tulisi visioista ehkä johdettua käytäntöön vaikkapa pakkopaitagaten kaltaista sketsiä. Eskolan tavoitteeksi asettama liikevaihdon kaksinkertaistus on nimenomaan oikea, pikkuongelmana tosin se, että tällaisella toiminnalla siihen ei päästä ikinä ja/tai oma pääoma loppuu ennen.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei nyt kannata piruja maalata seinille. Eikö se suurin puntari ole kuitenkin miten joukkue pärjää? Noh... Teinpä vähän muistiinpanoja viime kauden tapahtumista.

-Suikkanen sai marraskuussa 2014 potkut.
-Silloin TPS oli sijalla yhdeksän, 6 pisteen päässä suorasta pudotuspelipaikasta.
-Ajassa päästään helposti taaksepäin Web Archiven avulla: Etusivu | Liiga
-Oletan, että TPS olisi Suikkasen sanojen ja tekojenkin mukaan ollut kevään joukkue ja naarannut sijaansa vähintään pari sijaa ylöspäin.

Tuloksena olisi ollut poffit ja tiedä sitten miten pitkälle oltaisiin menty. Tuskin kävisimme tätä keskustelua, jos Suikkasen oltaisiin annettu tehdä työnsä rauhassa. Toivottavasti samaa mokaa ei tehdä Selinin kanssa. Itse odotan ensi kaudelta (sääli)pudotuspelipaikkaa, koska kyllä tolla pelaajistolla, jos siis siihen ne pari täsmähankintaa tulee, pitää sinne asti päästä. Amen.
 
Olin kuuntelemassa eräässä urheiluseminaarissa muutama kuukausi takaperin Sari Mikkonen-Mannilan eli HJK:n markkinointijohtajan todella vakuuttavaa esitystä. Ovat tehneet urheilumarkkinoinnissa todella hienoa duunia ja se tarkkuuus, suunnitelmallisuus ja tutkittuihin faktoihin perustuva päätöksenteko kävi ilmi myös esityksen aikana.

Latasin kuvan hänen esittelemästä HJK:n strategiasta Aijaa-kuvapalveluun. Tuo on mielestäni yksi selkeimmin jäsennellyistä kokonaisuuksista suomalaisen urheilun parista mitä olen nähnyt. Tuosta on vielä helppo oikeasti jalkauttaa ja jakaa vastuuut eteenpäin operatiiviselle puolelle.

Niin, muualla tavoitteellista markkinointia hoitavat ammattilaiset. TPS:lla ei ole markkinointijohtajaa, vaan Rauno Sjöroos.
Hienot slidet eivät vaan auta, mikäli oikeilla posteilla ei toimi nykymarkkinoinnin ykköskorin osaajia.

Mutta mennään näillä, koska todellisesta ammattitaidosta ei edes haluta maksaa, esim. Case Community Manager.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Annetaan nyt kerrankin positiivista palautetta edes vaihteen vuoksi:

1) Se, että tällaisia kannattajatapaamisia järjestetään, on lähtökohtaisesti hienoa. (Kiitos myös niille kannattajille, jotka menivät paikalle!)
2) Pakkopaidasta luopuminen oli oikea päätös. Voi sanoa vähän samaa kuin muutaman vuoden takaisesta logonvaihtoepisodista: koko hankkeeseen ei olisi koskaan pitänyt ryhtyä, mutta hyvä sentään, että kannattajapalautetta kuunneltiin ja ymmärrettiin perääntyä.
3) Jos kukaan ei osa selittää, miksi Stouni pestattiin apuvalmentajaksi, niin kaipa se kertoo pyrkimyksestä pysyä totuudessa tai ainakin olla puhumatta liian avointa palturia.

Negailuun on toki paljon aihetta edelleenkin, mutta niitä juttuja on tullut toistettua niin monta kertaa, että juuri nyt ei jaksa.
 

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tämä Tepsin tiedotus/sometoiminta aivan uskomattoman naurettavaa nykyään. Kaikenlaista lupaillaan hoitaa, mutta mitään ei hoideta. Kannattajatapaamisestakaan ei ole mitään koostetta saatu ripuloitua ulos.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS:n toimistolla on varmasti todella kiva työskennellä, sillä jokaisessa päällikkötehtävässä on siihen sopimaton työntekijä. Vaikka joitakin henkilöitä on toki vaihdettu, se ei auta mitään, koska uudet on valittu samalla periaatteella kuin entiset.

Keneltä puuttuu ammattitaito, keneltä ihmissuhdetaidot, keneltä näkemys, mitä pitäisi omassa tehtävässä tehdä jne. Lista on lähes loputon.

Yhteinen nimittäjä näille päällikölle on kuitenkin heidän käsityksensä omasta ylivertaisuudesta ja kaikkitietävyydestä. Jos joku puolellakaan sanalla uskaltaa asettaa näiden henkilöiden ammattitaidon kyseenalaiseksi, niin vika on arvostelijassa eikä näissä päälliköissä. Kyllä he itse tietävät, että ovat täysin korvaamattomia. Näin on menty jo vuosikausia ja näin mennään myös jatkossa. Ainakin siihen asti, kunnes rahat ovat totaalisen loppu.

Varsinainen Muumien Laakso tämä TPS kyllä on.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En ota kantaa kenenkään ammattitaitoon tai titteliin, mutta mielestäni sosiaalisen median pitäisi olla se kaikkein helpoin osa-alue. Facebook, Twitter, Instagram, nettisivut ja sähköposti. Koko viime kautta leimasi se, että jutut tulivat a) myöhässä b) virheellisinä.

TPS seilasi pitkään läpi paskamyrskyjen hyvällä sometoiminnalla ja -huumorilla sekä ennen kaikkea salamannopealla reagoinnilla. Ei tarvinnut jatkuvasti sammuttaa isoja tuliplajoa, kun kytevät paikat sammutettiin jo ennen niiden leimahtamista. Tepsillä pitäisi olla mediaringissään useampi henkilö, luulisi että joku ehtisi tuottamaan sisältöä poissaoloista huolimatta. Varsinkin, jos jotain luvataan.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei mun mielestä hirveästi vaadi ammattitaitoa, että osaa pelaajia sillon tällöin haastatella ja sen jälkeen uppia ne sosiaaliseen mediaan. Myöskään pelaajien sopimusasioiden tiedottaminen ei luulisi olevan liian hankalaa. Jos on nykyisille työntekijöille, niin täältä näemmä löytyy ammattitaidokkaampi työntekijä. Kuinka laiska tämä herra X voi olla? Lupailee ne haastattelut ja on varmasti jo koneella, mutta ei viitsi uppia? Hei c'moon siinä menee ehkä 3 minuuttia jos on leikattu jne. Miksi meillä on töissä tälläsiä????
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Joo, no. Itse aika avoimin mielin suhtauduin tiedotustoimintaan uusissa käsissä, mutta täytyy kyllä todeta, että aika onnetonta on ollut meiniki. Dudaksestakin mainittiin jossain, että "tiedotetta tulee" taisi olla peräti jonain tulevana ja siis nyt menneenä perjantaina. Kannattajatapaamisessa kuulemma sitä onkin käsitelty, mutta koska siitäkään ei ole kuulunut epävirallisten raporttien lisäksi mitään, niin sekin on aika heikosti kyllä hoidettu.
Ymmärtäisin aivan täysin mikäli nyt ei olisi mitään erityistä uutisoitavaa tai tiedotettavaa seuran suunnalta ja mitään ei kuuluisi, koska tuskin tällä hetkellä mitään kovin kummoista Tepsin ympärillä tapahtuu uusien sopimusten lisäksi. Mutta kun kerran luvataan vaikka minkälaista reportaasia, niin onhan se kumma ettei niitä saada aikaiseksi. Jos vaikkapa ei oltaisi mitään luvattu, niin eipä tässä mitään odotettaisi.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Itseäni ihmetyttää se, että kun tuollainen Community Manager kerran on, niin miten se aikansa saa kulutettua? Ymmärtääkseni on palkollinen kuitenkin, mutta kun mitään ei tunnu tapahtuvan, kuten aiemmista viesteistä on saatu lukea.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös