Mainos

TPS, media ja julkisuus

  • 3 120 908
  • 12 407

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tulihan sieltä sentään seuraavan kauden pistepörssin kärkikaksikko Mikko Mäkelä & Esa Keskinen. Sekä kevään 1992 korvalla Tsekkoslovakian maajoukkuemiehet Richard Zemlicka ja Oldrich Svoboda, joista jälkimmäinen pelasi yhtä hyvin kuin maanmiehensä Tomas Vokoun Hifkissä 13 vuotta myöhemmin eli ei saanut rantapalloakaan kiinni. Ja rantapalloihinhan tuo kausi kuvainnollisesti päättyikin kun pudottiin puolivälierissä juuri HIFK:lle, jolle TPS ei ollut hävinnyt runkosarjassa kertaakaan. Oli pirun kova kokoonpano tuolloinkin, mutta Jortikan ja pelaajien keitos kiehui pahasti yli.

Granlund ei tosiaan tainnut saada juuri peliaikaa ja hänet vuokrattiin lopulta Hifkiin, jossa joutui ilmeisesti loukkaantumisten vuoksi hommiin niin pikaisesti että pelasi ensimmäisen ottelunsa TPS:n pelihousuissa. Tällä kaudella nähdystä Kari Piiroisen kypäräepisodista voisi siis todeta, että osattiin sitä ennenkin...

Kyllä juu, nimimiehiä oli kyllä. Muistan kun olin Nordiksella katsomassa puolivälierämatsia IFK:ta vastaan niin Pena Matikaisen hermot menivät katsomossa lähellään olleeseen TPS-kannattajaan ja tirvaisi sitten tätä tauluun. Jonkinmoinen insidentti saatiin tästä aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
KooKoo myy lippuja playoffiin. Miksei TPS tekisi samaa?

Jos itsevarmuus ja itsensä likoon laittaminen olisi ”tepsiläistä”, kannattaisi alkaa myydä lippuja finaalipeleihin.
Samalla hinnalla voi katsoa myös A-junnujen menestyksekkäät finaalit. Koska ilman koronaa, A olisi ollut kova ja koska A liputettiin varikolle.
Ei tyydytä mihinkään ensimmäisiin pleijaripeleihin, vaan rohkeesti nyt vaan kuuta taivaalta.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli kyllä tyylikkäästi hoidettu Tepsin viestinnältä että ei lähdetty tohon mukaan vaikka "toimittaja" yrittikin kovin kohua väsätä.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Oli kyllä tyylikkäästi hoidettu Tepsin viestinnältä että ei lähdetty tohon mukaan vaikka "toimittaja" yrittikin kovin kohua väsätä.

Joo pitkälle on päästy Össen ajoista.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS

"Mutta yhtä asiaa on vielä ihmeteltävä: mikäs ongelma se nyt on, että joukkuetta on kutsuttu muukalaislegionaksi? Sekalainen kokoelmahan tämä ryhmä on, vaikka omat kasvatit ovat nousseet vahvasti esiin.".

Muukalaislegioonan määritelmä on siis sekalainen kokoelma. Kuvaus istuu jokaiseen liigaseuraan ja suureen osaan maailman kaikista ammattisarjojen joukkueista. Ok Jatkoaika. Ei toisaalta yllätä, että sen parempia perusteluita ei saatu.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Mutta yhtä asiaa on vielä ihmeteltävä: mikäs ongelma se nyt on, että joukkuetta on kutsuttu muukalaislegionaksi? Sekalainen kokoelmahan tämä ryhmä on, vaikka omat kasvatit ovat nousseet vahvasti esiin.".

Muukalaislegioonan määritelmä on siis sekalainen kokoelma. Kuvaus istuu jokaiseen liigaseuraan ja suureen osaan maailman kaikista ammattisarjojen joukkueista. Ok Jatkoaika. Ei toisaalta yllätä, että sen parempia perusteluita ei saatu.

Tätä minäkin hieman ihmettelin. Tepsissä on tällä kaudella pelannut 13 omaa junioria, jolla päästään Liigan mittakaavassa ihan kärkisijoille. Jos otetaan vertailuun Tappara, tuo Oinosen fanittama seura, ei päästä samoihin lukemiin. Ulkomaalaisissa TPS voittaa 8-7. Sitten vielä kysellään, että miksi on ongelma.
 

Ikuri

Jäsen
Juuh. Onneksi on Livetaajuus.fi niin saa Mertsin vaihdettua Silvennoiseksi.
U20-finaaleita Ruutu-palveluun selosti paikallisradioselostajat tai siis varmuudella tiedän, että Rauman Ripa selosti samanaikaisesti ainakin yhtä finaaliottelua sekä radioon että Ruudulle. Eikö tuosta voisi tehdä käytännön myös C Morelle/Teliaan? Maksaa liikaa vai?

Kun korona-aikana ei pääse halliin, kotisohville tunnelma välittyisi paremmin, kun kaikilla joukkueilla olisi oma kanava lähetyksessä, jossa olisi oma selostuksensa. Silvennoinen TPS:lle jne. Saisi selostajatkin vapautuneesti hehkuttaa ja tunne olisi aidosti läsnä. Tuollaista ei varmasti tähän hätään ole tarjolla, joten Silvennoisen saamiseksi selostajaksi joutuu hieman kikkailemaan. Kikkailulla tarkoitan nettiradion pausetusta, jotta selostus olisi synkassa kuvan kanssa.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Hyvä että myönnetään virheet mutta onkohan siellä kuitenkaan katsottu hirveästi pelejä? On totta että uudet ruotsalaispelaajat eivät varsinaisesti ole nousseet esille mutta kyllä Bohm ja Ivarsson ovat suoritusvarmuudeltaan tämän joukkueen Top-4 pakkeja. Olkoonkin että peliajoissa löytyvät vasta sijoilta 5 ja 6.
Bibiciltä tuskin kukaan odottikaan mitään urotekoja vaan mies oli lähtökohtaisestikin 7-8 pakki. Hänestä voi olla myös hyötyä vielä pudotuspeleissä.
 
Hyvä että myönnetään virheet mutta onkohan siellä kuitenkaan katsottu hirveästi pelejä? On totta että uudet ruotsalaispelaajat eivät varsinaisesti ole nousseet esille mutta kyllä Bohm ja Ivarsson ovat suoritusvarmuudeltaan tämän joukkueen Top-4 pakkeja. Olkoonkin että peliajoissa löytyvät vasta sijoilta 5 ja 6.
Bibiciltä tuskin kukaan odottikaan mitään urotekoja vaan mies oli lähtökohtaisestikin 7-8 pakki. Hänestä voi olla myös hyötyä vielä pudotuspeleissä.

Katsottu selvästi peliä ainoastaan hyökkäyssuuntaan. Kun ruotsalaiset eivät loista tehoissa, niin ovat huonoja. Niin kuin kommentti Tepsin huonosta viisikkopelistä. Viisikkopuolustusta ei kaverien mukaan ilmeisesti lasketa miksikään, vaikka juuri sen takia Tepsi on runkosarjan kolmannella sijalla.
 
Viimeksi muokattu:

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Jotenkin sisäinen logiikka ja faktat ontuvat taas kerran Jatkoajan TPS-jutussa. Alkaen siitä, että TPS:n ulkomaalaishaut olivat Ortegaa lukuun ottamatta halpoja kovemmissa liigoissa marginaalirooleihin jumittuneita pelaajia, lupaavia nuoria tai selvästi heikompien sarjojen tähtiä. Mesikämmen ja Oinonen odottivat ilmeisesti silti, että jokainen näistä onnistuu ja/tai näille on vähintääkin luvattu rooli kahdesta ensimmäisestä kentällisestä. Melko typeriä odotuksia molemmat. Mielestäni osumatarkkuus oli varsin kiitettävä, eli saatiin 2-3 ihan kärkiosaamista tähän liigaan tuovaa kaveria ja 3-4 paikkansa täyttävää peruspeluria. Jokunen lähetettiin sitten kauden aikana kotiin, mikä oli sekin ihan täysin odotettua. Jostain syystä Jatkoaika haluaa edelleen ylläpitää narratiivia suuren rahan kunnianpalautuksesta, jossa rosteri täytettiin palkkasotureilla ja omat pojat jätettiin tylysti heitteille. Ja tätähän eivät mitkään faktat tue.

Onnistumisten arvioiminen on myös aika outoa, kuten yllä onkin jo nostettu esiin. Mielestäni mm. ruotsalaiset ja myös Ibragimov ovat onnistuneet ihan hyvin suhteessa oletettuun palkkakuittiin. Kaikki tekeminen ei vain näy tehopisteissä.

Ja vielä, jos TPS:llä olisi 13 oman kasvatin sijasta 18 omaa peluria kokoonpanossa, niin paitsi että tulokset olisivat olleet oleellisesti huonompia, niin joukkue olisi ollut aivan oleellisesti huonompi kasvuympäristö noille omille kehittyville nuorille. Siis en väitä, etteikö esim. Intosen ja Liukkaan taso sinänsä riittäisi jo nyt Liigaan. Mutta väitän, että joukkueen (ikä)rakenteella ja roolituksella on väliä, ja täydellä "juniorijoukkueella" ammattilaissarjassa paitsi tulokset ovat huonoja, niin joukkuetta on myös helvetin vaikeaa valmentaa ja pitää stabiilina kasvuympäristönä pelaajistolle. Nyt henki on ollut koko kauden hyvä, tappioputkissakin on maltettu jatkaa omaa tekemistä ja joukkueessa on ollut niitä kokeneempia maestroja avainrooleissa joilta ottaa mallia kentällä ja kentän ulkopuolella. Kasvuympäristö on koko kauden ollut erinomainen, ja uusia nuoria on marssinut hienosti esiin. Mielestäni tässä on kuitenkin koko ajan menty aika rajoittimella, ilman tuota kokenutta runkoa homma olisi helposti voinut tappioputkissa hajota käsiin. Joten sori, niitä nousevien nuorien kykyjen spottejakin on rajallinen määrä järkevästi kootussa jääkiekkojoukkueessa. Niistä taistellaan, osa voittaa paikkansa nyt ja loppujen on vain pakko odottaa seuraavaan kauteen. Mielestäni mm. Liukasta ja Intosta on koronarajoitteet huomioiden kohdeltu reilusti, ja odotan että molemmilla palo on vain kasvanut ja pelaavat ensi vuonna täyden kauden edustuksessa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt meni oudoksi: TPS naureskeli somessa Lukon nuorten Suomen mestaruudelle – viestintäpomolta yllättävä selitys

Voi jumalauta, nyt on tekemällä tehty juttu! Vähän tulee mieleen eräiden puolueiden itku siitä, kun heidän julkaisuihinsa laitetut räkänauruemojit ovat loukkaavia.

Ei minulle kyllä ihan auennut tuo emoji läppä, mutta Tuomisen vastaukset oli paljon parempaa trollailua. Ihme, että julkaisivat jutun, kun eivät saaneet mitään kohulausuntoja
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Ei minulle kyllä ihan auennut tuo emoji läppä, mutta Tuomisen vastaukset oli paljon parempaa trollailua. Ihme, että julkaisivat jutun, kun eivät saaneet mitään kohulausuntoja
Juu ja nyt lugun fanipojat twitterissä käy Tepsin julkaisujen alle heittämässä nauruemojia. Ai saatana.
Tuominen & TPS voittajana ulos :DDDD

edit.
Siellä on saatana joku raumalainen Ejonne käyny koodamassa feikkitilejä jotka käy tepsin twitteri- ja instagramjulkaisut pommittamassa. On surullista sakkia.
 
Viimeksi muokattu:

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Uusimmassa(?) Stadi vs. Lande ohjelmassa Pärssinen, Rafkin ja huoltaja Tero kilpailemassa.

Ruben taisi päästä maistamaan "lättyä". Sen verran oli hakusessa vastapuolen neitokaisella.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ruben taisi päästä maistamaan "lättyä". Sen verran oli hakusessa vastapuolen neitokaisella.
Eipä noin lapaan ole tullut vielä keneltäkään peleissä. Mimmi antoi kyllä suoraan lapaan ja Rubenin ei olis tarvinnut kuin laukaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös