Itse näkisin että olisi jo pelaajan itsensäkin takia hyvä vaihtaa seuraa jopa kesken tämän kauden.En tiedä, onko sitä jo nostettu esille mutta miten Talvitie voi olla noin huono. Oli mun suosikkipelaaja aikanaan U20 kisoissa, kun tuntui taistelevan ja olevan oikeasti johtaja. Ei hän junnuissakaan mikään taitopelaaja ollut, mutta kuvittelin että olisi hyvä Jasun korvaaja nelosen keskellä. TPS:ssä kaveri on usein oikeassa paikassa, mutta tuntuu kuin kaverilla ei ole lapaa mailassa ollenkaan ja kompuroi kun ei olisi luistellut U20 kisojen jälkeen. Ei osaa puolustaa, hyökätä, syöttää, vetää tai mitään muutakaan. Edelleen toivoisin, että kaveri nostaisi itsensä liigatasolle, mutta tiedä riittääkö mestiksessäkään.
Tänäänkin KalPan toisessa maalissa on rintamasuunta kohti hyökkääjään ja muka pitää, silti KalPan pelaaja pääsee ihan vapaasti tekemään maalin.
Aina silloin tälläin Talvitiellä se viisi hyvää sekuntia, mutta aiai.
Tuo vaatisi sen että joku muu olisi valmis maksamaan hänelle tuon verran. Ei kai Talvitie rakkaudesta seuraa kohtaan jätä isoa kasaa rahaa pöydälle ja lähde kiekkoilemaan muualle.Itse näkisin että olisi jo pelaajan itsensäkin takia hyvä vaihtaa seuraa jopa kesken tämän kauden.
Vaikea nähdä nykyisillä näytöillä että ammattilaisura jatkuu enää pitkään.
Ei se kyllä lähde enää TPS:ssä kulkemaan.
Eikö oikein sovi mihinkään rooliinkaan.
Kaikki voittaisi siirrossa TPS vapautuisi pelaajabudjettia kiitos verotietojen mukaan 150 k:n palkan.
Pelaaja saisi uuden alun uralle jossain muualla ja olisi mahdollisuus onnistua. Tätä ennen voisi ottaa talteen mailan millä Talvitie teki kauden 2024-2025 kaikki maalit.
TPS:n kokoonpanon kapeus aiheuttaa sen että pääsee pelaamaan, jos tulee hallille. Riippumatta siitä onko kentälle mitään annettavaa.Tuo vaatisi sen että joku muu olisi valmis maksamaan hänelle tuon verran. Ei kai Talvitie rakkaudesta seuraa kohtaan jätä isoa kasaa rahaa pöydälle ja lähde kiekkoilemaan muualle.
Kasan päälle tulee vielä 14.4.2025 alkaen puolustusvoimista 5,90 eur/päivä. Samana päivänä varustesäkin kuittaavat mm. alokkaat Salin OE sekä Viro EM. Taakse stu!!Tuo vaatisi sen että joku muu olisi valmis maksamaan hänelle tuon verran. Ei kai Talvitie rakkaudesta seuraa kohtaan jätä isoa kasaa rahaa pöydälle ja lähde kiekkoilemaan muualle.
Se selittäisi muun muassa Palmun kohtelua sekä sitä, ettei joukkue vaikuta kovin yhtenäiseltä ja sitoutuneelta.Aiemmin jo tuli mainittua jottei kaikki kuulemma ihan hyvää pataa Miettisen kanssa. Ei kuulemma olisi ainakaan kasvanut ryhmä jossa Miettinen ja kaverit tanssii jambalayaa.
Aiemmin jo tuli mainittua jottei kaikki kuulemma ihan hyvää pataa Miettisen kanssa. Ei kuulemma olisi ainakaan kasvanut ryhmä jossa Miettinen ja kaverit tanssii jambalayaa.
Kaveriksi joka ei oo voittanut edes yhtä neljännesvälieräsarjaa yllättävän itseriittoinen kaveri. Pieni nöyryys voisi tehdä eetvarttia, syyllinen joihinkin asioihin saattaa olla joskus peilissä.
Tänään tulossa selkeähkö voitto.
Werner saanut tietysti levätä niin jaksaa ehkä taas pelata...
Annetaan TUTOlle Sevänen niin ei ihan heitäkään kairata kakkoseen.Vuorelalle heti sorvaamaan sopparia. Menee heittämällä Jokisen ja Seväsen edelle ensimmäisen pelin perusteella. Tällä hetkellä myös Arellin.
Melkoinen vahvistus verraten siihen Ässien lainaan. Vuorela osaa syöttää ja luistella ja vielä jos pysyisi terveenä olisi melkoinen vahvistus TPS kapeaan pakistoon.Vuorelalle heti sorvaamaan sopparia. Menee heittämällä Jokisen ja Seväsen edelle ensimmäisen pelin perusteella. Tällä hetkellä myös Arellin.
Hellman oli kyllä niin huono luistelija ettei oikein liigassa riitä. Vuorela oli kyllä heti vahvistus ja muutenkin kun Salin ollut ainut rightin pakki niin hyvä niitä olisi enemmän olla. No JYP oli huono tänään, katsotaan miten jatkossa sujuu.Melkoinen vahvistus verraten siihen Ässien lainaan. Vuorela osaa syöttää ja luistella ja vielä jos pysyisi terveenä olisi melkoinen vahvistus TPS kapeaan pakistoon.
Tottahan toki, näin se menee kun Tepsi sattuu voittamaan..No JYP oli huono tänään, katsotaan miten jatkossa sujuu.
Eikai se tarkoita että TPS olisi ollut huono? Vai oliko JYP sun mielestä tänään jotenkin hyvä? Tepsiltä ihan positiivinen esitys etenkin puolustussuuntaan.Tottahan toki, näin se menee kun Tepsi sattuu voittamaan..
Ehkä TPS teki otteillaan jyppilöistä huonon?Eikai se tarkoita että TPS olisi ollut huono? Vai oliko JYP sun mielestä tänään jotenkin hyvä? Tepsiltä ihan positiivinen esitys etenkin puolustussuuntaan.