TPS kaudella 2024–2025

  • 504 925
  • 3 150

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ai nyt Kallio tekeekin päätoimisesti hommia? Eli ei vissii Sharksit enää paina? Hyvä kuulla!

Mitä on Suoraniemen monet muut vastuut? Ihan mielenkiinnosta. Jostain luin jotain junioreista joskus, tosin luin myös olevan vastuussa kotimaan hankinnoista?
Sitä kun vähän googlailee niin voi löytää vaikka tämmöstä:

HC TPS:n pelaajakoordinaattori Mika Suoraniemi ottaa vastuulleen lisätyötehtävänä kilpavalmennuksen koordinaattorin tehtävän. Pääpaino toimenkuvassa tulee kohdentumaan U16 SM- ja U15 AAA -kilpajoukkueiden urheilutoimintaan sekä U18 Akatemian valmennuksen tukemiseen. Suoraniemi toimii jatkossa edellä mainittujen kilpajoukkueiden valmentajien lähiesihenkilönä.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Ai nyt Kallio tekeekin päätoimisesti hommia? Eli ei vissii Sharksit enää paina? Hyvä kuulla!

Mitä on Suoraniemen monet muut vastuut? Ihan mielenkiinnosta. Jostain luin jotain junioreista joskus, tosin luin myös olevan vastuussa kotimaan hankinnoista?

Kyllähän Kallio tekee meille hommia pääsääntöisesti. Toki toimittelee raportteja jenkkeihin suomalaisista pelaajista, mutta helppohan se on oman työn ohessa. Ei kuitenkaan varmasti ole niin että Sharksin duuni, jossa toimii osana osa-aikaista skandinaavista tiimiä, veisi leijonanosan ajastaan. Tiedän, että sinä tiedät tämän.

Sen kun lähdet ottamaan selvää ennen kuin kirjoitat. Lähetä vaikka fanipojan tietopyyntö seuran toimistolle niin eiköhän sieltä sinulle vastata.

E: hidas

Pahinta tässä sinun ja muutaman muun ristiretkessä täällä on että porukka lähtee siihen mukaan :D Ei siinä, ei ole minulta pois mutta sääliksi käy kun pystyy muokkaamaan toisten reppanoiden käsityksiä asioista pelkästään kärjistämällä niitä.

E2: "Luin myös olevan vastuussa kotimaan hankinnoista" -> voit olla sataprosenttisen varma ettei Suoraniemi _ole vastuussa_ noista, mutta toki saattaa tehdä esim. Kalliota ja Uramaa enemmän hommia suomalaisten pelaajien kanssa neuvotteluiden aikana jne. Urama on se joka on vastuussa loppukädessä, se on ihan kristallinkirkas asia. Toki sinä varmasti tuonkin oikeasti tiesit mutta olit vähän eksynyt harhapolulle hetkellisesti nyt kun aloit väkisin miettimään mistä pääsisi ahdistumaan seuraavaksi.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Herranjumala! Otetaan ihan rauhassa taas. Vilpittömät kysymykset ja johan tuli tulista tekstiä. Varmaan leikin turhaan tulella, mutta vielä yksi kysymys ilman henkilökohtaisuuksia!

Eli meillä on nyt siis Kallio, joka häärää päätoimisesti pelaajien scouttauksessa. Right? Meillä on Suoraniemi, joka (jos ymmärsin oikein) häärää junioritoiminnan parissa ja siinä sivussa scouttaa pääosin kotimaisia pelaajia? Ja meillä on Urama, joka hoitaa kaikkien ikäluokkien urheilua?

Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta? Enkä nyt tarkoita tätä edelleenkään henkilökohtaisesti tai pahalla, mutta eikö tuo kuulosta vähän... oudolta? Vai perehtyykö hän näihin pelaajiin Kallion ja Suoraniemen ehdotusten jälkeen ja sitten tekee valintoja?

En tiedä. Tuntuu vahvasti siltä, että tuokin homma vedetään niin saatanan monimutkaisesti ja yritetään ottaa mallia jostain NHL:stä.
 
Ejy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes
Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta?
Miksi ihmeessä missään firmassa on mitään pomoja mitkä on vastuussa ja tekee päätöksiä? Kun rooli koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse töiden tekemisestä? Power to the people! Työn orjat sorron yöstä nouskaa!

Ja pieni vitsihuumori varoitus sitten tähän.
 
Herranjumala! Otetaan ihan rauhassa taas. Vilpittömät kysymykset ja johan tuli tulista tekstiä. Varmaan leikin turhaan tulella, mutta vielä yksi kysymys ilman henkilökohtaisuuksia!

Eli meillä on nyt siis Kallio, joka häärää päätoimisesti pelaajien scouttauksessa. Right? Meillä on Suoraniemi, joka (jos ymmärsin oikein) häärää junioritoiminnan parissa ja siinä sivussa scouttaa pääosin kotimaisia pelaajia? Ja meillä on Urama, joka hoitaa kaikkien ikäluokkien urheilua?

Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta? Enkä nyt tarkoita tätä edelleenkään henkilökohtaisesti tai pahalla, mutta eikö tuo kuulosta vähän... oudolta? Vai perehtyykö hän näihin pelaajiin Kallion ja Suoraniemen ehdotusten jälkeen ja sitten tekee valintoja?

En tiedä. Tuntuu vahvasti siltä, että tuokin homma vedetään niin saatanan monimutkaisesti ja yritetään ottaa mallia jostain NHL:stä.

Pyydät muita ottamaan rauhassa ja itse kärjistit jälleen koko homman alulle. Melkoista.

En ymmärrä, että miten tuo kuvio on nyt jotenkin monimutkainen. Itselle ainakin tarpeeksi selkeä. Sinulle ei näköjään ole, joten mitä jos kysyisit tarkennuksia vaikka suoraan sieltä toimistolta.
Toki omien tarkoitusperien ajamiseen on varmaan helpompi tasaisin väliajoin ihmetellä asiaa keskustelupalstalla.
 
Sinun kohdallasi kyseessä on TPS-aiheiset ikiliikkujat joka ainoa kerta, joten aivan turha vaiva tästä käydä vääntöä. Varmaan parin viikon sisään sama ratas pyörii taas. Minulle on ainakin riittävää selvää kaikki yllä oleva. Suosittelen lähestymään toimistoa tarkennuspyynnöillä jos maistuu noin kovasti!
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Pyydät muita ottamaan rauhassa ja itse kärjistit jälleen koko homman alulle. Melkoista.

En ymmärrä, että miten tuo kuvio on nyt jotenkin monimutkainen. Itselle ainakin tarpeeksi selkeä. Sinulle ei näköjään ole, joten mitä jos kysyisit tarkennuksia vaikka suoraan sieltä toimistolta.
Toki omien tarkoitusperien ajamiseen on varmaan helpompi tasaisin väliajoin ihmetellä asiaa keskustelupalstalla.

Missä kohtaa kärjistin jotain? On se nyt kumma, että huudetaan pää punaisena kun jolla kulla on eri mielipide kuin itsellä. Saa tuosta kärjistämisestä lähestyä yksityisviestillä jos haluaa ei tarvitse tätä ketjua painaa lukukelvottomaksi.
 
Huudetaan pää punaisena? Joku saattaisi tällaista pitää kärjistämisenä, esimerkiksi. Sinä et ilmeisesti.

Toiseksi, lue nuo viestit uudelleen ja mieti mitä niissä lukee. @Brooklyn kertoi, että Kallio on tuosta kolmikosta se, joka tekee pelaajatarkkailua TPS:ssä päätoimisesti.

Sinä vastasit lainaten näin:
Ai nyt Kallio tekeekin päätoimisesti hommia? Eli ei vissii Sharksit enää paina? Hyvä kuulla!

Eli kärjistit asian vääräksi tai sitten et sisäistänyt lukemaasi siitä mitä @Brooklyn kirjoitti.
 
Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Herranjumala! Otetaan ihan rauhassa taas. Vilpittömät kysymykset ja johan tuli tulista tekstiä. Varmaan leikin turhaan tulella, mutta vielä yksi kysymys ilman henkilökohtaisuuksia!

Eli meillä on nyt siis Kallio, joka häärää päätoimisesti pelaajien scouttauksessa. Right? Meillä on Suoraniemi, joka (jos ymmärsin oikein) häärää junioritoiminnan parissa ja siinä sivussa scouttaa pääosin kotimaisia pelaajia? Ja meillä on Urama, joka hoitaa kaikkien ikäluokkien urheilua?

Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta? Enkä nyt tarkoita tätä edelleenkään henkilökohtaisesti tai pahalla, mutta eikö tuo kuulosta vähän... oudolta? Vai perehtyykö hän näihin pelaajiin Kallion ja Suoraniemen ehdotusten jälkeen ja sitten tekee valintoja?

En tiedä. Tuntuu vahvasti siltä, että tuokin homma vedetään niin saatanan monimutkaisesti ja yritetään ottaa mallia jostain NHL:stä.
Sulle selitettiin tämä täsmälleen sama asia just viime keväänä. Esitätkö nyt oikeasti tyhmää? Ei ole näin monimutkaista.

Ymmärrän, että sulla on pakkomielle Uramaan, mutta voisit lopettaa tämän saman asian jatkuvan jankkaamisen palstalla. Se ei oo enää meidän tai Uraman vika, jos et ymmärrä miten urheiluseuraa pyöritetään. Asiaa on väännetty sulle oikeasti jo ratakiskoista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
@Spine kaikella kunnioituksella, paljon on kiinni siitä miten kirjoittaa. Mä oon ainakin tyyppi joka kiinnittää pieniin, joskus liiankin pieniin asioihin huomiota. Silloin kun näihin kiinnitän ja kommentoin, hyvin usein mä olen se posipetteri kun yritän asiaa korjata tai kyseenalaistaa. Eikä siinä, mielummin mä olen posin puolella noin yleisestikin, pysyy pulssi tasaisempana. Tuossa ylempänä sun viestissä käytit sanoja että.. Suoraniemi "häärää" junnujen kanssa. Pieni mutta sellainen asia mikä tekee vaikutelman että et arvosta ja vähättelet roolia.
Ja yhdyn myös porukkaan joka ihmettelee miksi sun on niin vaikea ymmärtää tuota roolitusta, se kun on käyty täällä niin monesti läpi ja usein just sä olet ollut siinä yhtenä mukana. Ellen nyt ihan väärin ymmärtänyt niin se kyllä kerrottiin jo julkistamis uutisessa. Joku voi tarkastaa jos haluaa.
Eikä mun ole nyt tarkoitus opettaa kuinka pitää täällä kirjoittaa, kyllä täällä tarvitaan niin posipuolen kuin negapuolen pettereitä, tylsää täällä muuten olisi. Välillä tuo vuolaana virtana kulkeva @aurajoki saa pulssin nousemaan, ei niinkään aiheilla mitä kirjoittaa vaan että miten kirjoittaa. Kun pitää omaa asiaa ainoana faktana, se on mun mielestä rasittavaa. Mutta silti on hienoa että hän täällä hämmentää.

Jos provosoi, ota palaute vastaan. Tuo olis kai yksi hyvä vinkki.

Sori OT. Ajattelin siirtää yv:ksi mutta olkoot tässä..
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Pätkäsopimuksilla tulleista Nenonen on ollut jonkin sortin pettymys, vaikka suuria odotuksia ei häntä kohtaan ollutkaan. Marraskuussa kun hänen soppari päättyy ja jos jatkoa hänelle rustataan niin ei tulisi kovinkaan paljon fyffeliä maksaa siinä tapauksessa, muutoin jatkakoon matkaansa muualle.
Henriksson kaivettiin jostain puolen vuoden pelitauolta kolmen pelin sopparilla paikkailemaan poissaoloja, miestä ei kentällä tänään enää toisesta erästä lähtien näkynyt. Parempi ratkaisu miesvajeeseen olisi ollut ottaa vaikkapa junnuista pelaaja jolla pelituntumaa on tästä kaudesta kuin edellä mainittu tapaus.
 
Turnipsi

Henrikssonille annettakoon anteeksi pelaamattomuus ja ensimmäinen(?) peli koko kauden aikana, varmasti hakemista ollut..

Mutta ketään me junnuista enää nostetaan, aika tyhjää taitaa olla? Veikkaan että oli laskettu sen varaan että Koivu ja Pikkarainen menevät u20 ja liigan välillä, mutta tunnetuista syistä johtuen tilanne muuttui.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Henrikssonille annettakoon anteeksi pelaamattomuus ja ensimmäinen(?) peli koko kauden aikana, varmasti hakemista ollut.

Mutta ketään me junnuista enää nostetaan, aika tyhjää taitaa olla?
Robin Keihäs nyt ensimmäisenä tulee mieleen.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Keihäs hyvä nosto rotaatiopelaajana mutta onko kaverista vielä oikeasti pelaamaan useampaa peliä putkeen liigassa? Nyt muutama peli alla ja tilastollisesti selkeästi heikoin pelaaja.

Älkää käsittäkö väärin, olen samaa mieltä että jonkun 3 pelin lainasoppareiden sijaan pitäisi kyetä ottamaan omasta rosterista nuo "stuntit". Mutta mielestäni meidän rosterit on ajettu niin kapeaksi etenkin kun Hemming ja Pikkarainen lähtivät jenkkeihin ja Koivu on nyt vakiorosterissa, että ei meillä vaan ole sellaisia pelaajia jotka pystyvät suoriutumaan useamman pelin putkeen liigan tahdissa.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oisko tuossa Henrikssonin kolmen pelin sopparissa taka-ajatuksena myös katsastaa, missä kunnossa kaveri on, että olisko järkeä tarjota sopparia loppukaudeksikin. Oden ilmeisesti jatkaa koko kauden, kun koeaikapurusta tryoutin aikana ei ole tiedotettu. Yllättävän kovat pisteet Oden onkin näemmä urallaan tehnyt, kun itselle on jäänyt jotenkin vaikutelma, että Oden olisi vähiten esittänyt mitään kolmikosta Oden/Henriksson/se TuTon laina.
 
Meidän "liideriltä" Arska Talvitieltä ihan saatanan käsittämättömiä kommentteja neljännen erän haastattelussa. Totesi ensin jotenkin niin, että yleensä jos tulee taululle 0-2, niin siinä vaiheessa tuntuu että tässä tämä peli nyt oli. Ja seuraavaksi kommentoi jotain siihen suuntaan, että eilinen 1-3 maali oli sellainen henkinen lässähdys, että perkele tässä tämä matsi nyt oli.

Miten helvetissä kapteenistoon kuuluvan pelaajan ammattimaisuus sallii tuollaisen ajattelutavan saati sen sanomisen julkisesti? Kaksi maalia on nykykiekossa niin pieni marginaali, että yksi ainoa ylivoima voi kääntää koko ottelun.
 
Juippi

Jos on noin sanonut, niin pihalle koko ukko. Käsittämätöntä!
 
raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, Talvitie totesi toki itsekin haastattelussa tyyliin seuraavassa virkkeessä jotenkin että tuon ei pitäisi antaa vaikuttaa, koska yksi pomppu tai tilanne voi taas muuttaa pelin suuntaa. Itse en kokenut tuota minään niklasmoisandermaisena "ollaan vaan niin paskoja"-itkuna vaan analyysina siitä mitä tuossa tilanteessa voi käydä.

Mutta kivahan se on irrotella asioita konteksistaan ja heittää kuraa tämän kauden sylkykupin päälle.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ensi viikolla kaikki alle kuuden pisteen on pettymys. SaiPa keskiviikkona Lappeenrannassa on toki paha rasti, mutta heidän honey moon Raipen kanssa alkaa taittumaan arkeen ja nyt sielläkin testataan kärsivällisyyttä. Vaikka meillä on ohut rosteri, niin siellä se vasta kapea onkin. Toki, pelko on, että munitaan tuo huonolla puolustamisella ja taululla on taas runsasmaalinen ottelu tyyliin 5-4. Anyway, tämä ottelu on voitettava!
Perjantaina on KooKoo himassa ja pakkohan siitäkin on odottaa voittoa. Tällä hetkellä taulukossa samoissa pisteissä, joten tasiasesti on mennyt siinä suhteessa. Yelisöä tuskin tulee edes 5000, sen verran tuhnu oli eilinen ottelu Kärppiä vastaan. Lepoetua ei ole kummallakaan sillä KooKoo pelaa myös keskiviikkona.
6/6 toisi kivasti taas boostia tekemiseen. Luotetaan siihen, mutta negapetterinä odotuksena 1/6.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Niin, Talvitie totesi toki itsekin haastattelussa tyyliin seuraavassa virkkeessä jotenkin että tuon ei pitäisi antaa vaikuttaa, koska yksi pomppu tai tilanne voi taas muuttaa pelin suuntaa. Itse en kokenut tuota minään niklasmoisandermaisena "ollaan vaan niin paskoja"-itkuna vaan analyysina siitä mitä tuossa tilanteessa voi käydä.

Mutta kivahan se on irrotella asioita konteksistaan ja heittää kuraa tämän kauden sylkykupin päälle.
Mutta JOS on noin sanonut. Niin ROVIOLLE SAATANA.

Mukava juttu minun mielestä kun joku suostuu vähän tuntoja avaamaan eikä latomaan pelkkää jargonia. Se että kykenee siihen rehellisesti ottelun päätyttyä niin ei tarkoita että ei pystyisi tsemppaamaan joukkuetta tai antaisi periksi kun ottelu on käynnissä
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Samaa mieltä. Robin kehiin ennemmin kuin nämä lainat. Se ( Robiniin satsaaminen) olisi , kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Voi olla näin tai sitten Robinista ei tule koskaan edes liigatason pelaajaa. Ikää jo 20 vuotta ja alla 2 liigapeliä. Oden samanikäisenä teki 10 maalia liigassa. Itse en Keihästä pidä mitenkään erityisen lupaavana pelaajana, menee enemmän tuonne "Kasper Koskinen" osastolle.
 
Rantasen_Åbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Ihan sama mitä täälä manaillaan, oli TPS eilen kaikilla muilla osa alueilla parempi kuin kärpät (miinus tärkein eli tehokkuus ja lisään tähän sen ettei eilen myöskään tepsille klassisesti ”pomppinut” oli tolppaa ja hutikutia)

Siitä huolimatta, väitän että jos nyt saataisiin se yksi vakio paikkaaja tuonne laidalle liitämään pystymme tällä kaudella mihin vain.

Sitten näille Talvitie raivoajille. Näyttikö muka teidän silmään että kukaan meidän seuran pelaajista luovutti eilen? Ei vitussa sielä väännettiin väkisin itsemme maalin päähän ja sitten peli ratkaistiin typerällä huolimattomalla sokko syötöllä tai kiekon menetyksellä. Eli long story short jos joku kerrankin on avoin ja rehellinen pelin jälkeen haastatteluissa ja kertoo tuntojaan niin pitäkää mölyt mahassa tai menkää kentälle itse pelaamaan.

Henrikson oli viime kaudella hyvä kun kävi paikkaamassa teki sitä mitä tarvittiin eli pörräsi kuin herhiläinen ja luisteli. Nyt meillä on vaihtoehtoina selkeästi:

- Henrikson (tiedetään mitä voi toimittaa, ollut nyt pitkään pelaamatta eli ei tähän hetkeen optimi vaihtoehto)

- Nenonen (oli myös pelaamatta kunnes tuli tepsiin. On aika lailla näyttänyt mitä pystyy tarjoamaan. Joka tapauksessa vaikuttaa sille että pelaa loppukauden koska vaihtoehtoja ei ole ja budjetti pieni, toivottavasti parantaa keväällä)

- Koponen (fyysisesti raakile, jalkoja löytyy enemmän kuin kuitenkaan kahdelta edellä mainitulta ja vrm sen puolesta sopisi parhaiten nyt paikkaamaan ja pelannut Tutossa hyvin)
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Tässä pitäisi nyt muistaa, että Kärpillä oli viikon kolmas ottelu ja back to back ottelun jälkimmäinen osa eilen levännyttä vastustajaa vastaan. Tuossa tilanteessa ei ole oikein muita fiksuja vaihtoehtoja kuin laittaa ”bussia parkkiin”. Toki, niin paljoa en ole Kärppiä seurannut että osaisin sanoa pelaavatko aina näin vai oliko taktinen muutos.

Itselle alkukausi ei ole tuloksellisesti ollut juurikaan yllättävä. Aika lailla sellaisessa ppg arvossa mennään mitä oletin. Pelillisesti on itselle jäänyt vähän hampaankoloon. On siellä hyviäkin pelejä (Ässien jälkimmäinen matsi esmes), mutta samoja ongelmakohtia kuin viimekaudella.

Werner on steppi ylöspäin Lindbergistä, vaikka ailahteleva onkin.

Hyökkäyksen hankinnat ovat kyllä harvinaisen surullisia. Beaudin on omissa papereissa onnistunut. Sen jälkeen kuitenkin katras Päkkilä, Nenonen, Oden, Koponen, Savoie, Henriksson ovat kaikki kuitenkin… Noh, turhakkeita! Tällä pelaajabudjetilla ei oikein perse kestä näin montaa hutikutia. Ja joo tiedetään muiden kuin Päkkilän olevan pätkäsopimuksia, mutta kai heiltäkin nyt on lupa olettaa edes välillä onnistuvan?

Paljon pitää pelitavan kehittyä tai yksilöiden (Lindroth, Marjala etunenässä) ottaa jengiä reppariin jos tosissaan meinataan haastaa kärkijoukkueita keväällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös