Hämärä muistikuva että sai kiekosta naamaan. Ihan satavarma en kyllä ole.
Joo kyllä. Poskiluu irtosi, vaati leikkaushoitoa
Hämärä muistikuva että sai kiekosta naamaan. Ihan satavarma en kyllä ole.
Kyllähän Kallio tekee meille hommia pääsääntöisesti. Toki toimittelee raportteja jenkkeihin suomalaisista pelaajista, mutta helppohan se on oman työn ohessa. Ei kuitenkaan varmasti ole niin että Sharksin duuni, jossa toimii osana osa-aikaista skandinaavista tiimiä, veisi leijonanosan ajastaan. Tiedän, että sinä tiedät tämän.
Sen kun lähdet ottamaan selvää ennen kuin kirjoitat. Lähetä vaikka fanipojan tietopyyntö seuran toimistolle niin eiköhän sieltä sinulle vastata.
E: hidas
Pahinta tässä sinun ja muutaman muun ristiretkessä täällä on että porukka lähtee siihen mukaan :D Ei siinä, ei ole minulta pois mutta sääliksi käy kun pystyy muokkaamaan toisten reppanoiden käsityksiä asioista pelkästään kärjistämällä niitä.
E2: "Luin myös olevan vastuussa kotimaan hankinnoista" -> voit olla sataprosenttisen varma ettei Suoraniemi _ole vastuussa_ noista, mutta toki saattaa tehdä esim. Kalliota ja Uramaa enemmän hommia suomalaisten pelaajien kanssa neuvotteluiden aikana jne. Urama on se joka on vastuussa loppukädessä, se on ihan kristallinkirkas asia. Toki sinä varmasti tuonkin oikeasti tiesit mutta olit vähän eksynyt harhapolulle hetkellisesti nyt kun aloit väkisin miettimään mistä pääsisi ahdistumaan seuraavaksi.
Miksi ihmeessä missään firmassa on mitään pomoja mitkä on vastuussa ja tekee päätöksiä? Kun rooli koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse töiden tekemisestä? Power to the people! Työn orjat sorron yöstä nouskaa!Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta?
Herranjumala! Otetaan ihan rauhassa taas. Vilpittömät kysymykset ja johan tuli tulista tekstiä. Varmaan leikin turhaan tulella, mutta vielä yksi kysymys ilman henkilökohtaisuuksia!
Eli meillä on nyt siis Kallio, joka häärää päätoimisesti pelaajien scouttauksessa. Right? Meillä on Suoraniemi, joka (jos ymmärsin oikein) häärää junioritoiminnan parissa ja siinä sivussa scouttaa pääosin kotimaisia pelaajia? Ja meillä on Urama, joka hoitaa kaikkien ikäluokkien urheilua?
Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta? Enkä nyt tarkoita tätä edelleenkään henkilökohtaisesti tai pahalla, mutta eikö tuo kuulosta vähän... oudolta? Vai perehtyykö hän näihin pelaajiin Kallion ja Suoraniemen ehdotusten jälkeen ja sitten tekee valintoja?
En tiedä. Tuntuu vahvasti siltä, että tuokin homma vedetään niin saatanan monimutkaisesti ja yritetään ottaa mallia jostain NHL:stä.

Pyydät muita ottamaan rauhassa ja itse kärjistit jälleen koko homman alulle. Melkoista.
En ymmärrä, että miten tuo kuvio on nyt jotenkin monimutkainen. Itselle ainakin tarpeeksi selkeä. Sinulle ei näköjään ole, joten mitä jos kysyisit tarkennuksia vaikka suoraan sieltä toimistolta.
Toki omien tarkoitusperien ajamiseen on varmaan helpompi tasaisin väliajoin ihmetellä asiaa keskustelupalstalla.
Missä kohtaa kärjistin jotain? On se nyt kumma, että huudetaan pää punaisena kun jolla kulla on eri mielipide kuin itsellä. Saa tuosta kärjistämisestä lähestyä yksityisviestillä jos haluaa ei tarvitse tätä ketjua painaa lukukelvottomaksi.
Ai nyt Kallio tekeekin päätoimisesti hommia? Eli ei vissii Sharksit enää paina? Hyvä kuulla!
Sulle selitettiin tämä täsmälleen sama asia just viime keväänä. Esitätkö nyt oikeasti tyhmää? Ei ole näin monimutkaista.Herranjumala! Otetaan ihan rauhassa taas. Vilpittömät kysymykset ja johan tuli tulista tekstiä. Varmaan leikin turhaan tulella, mutta vielä yksi kysymys ilman henkilökohtaisuuksia!
Eli meillä on nyt siis Kallio, joka häärää päätoimisesti pelaajien scouttauksessa. Right? Meillä on Suoraniemi, joka (jos ymmärsin oikein) häärää junioritoiminnan parissa ja siinä sivussa scouttaa pääosin kotimaisia pelaajia? Ja meillä on Urama, joka hoitaa kaikkien ikäluokkien urheilua?
Miksi ihmeessä Urama on mukana tai varsinkaan vastuussa näistä pelaajahankinnoista? Jos nyt hänen roolinsa koostuu siis kaikesta muusta, kuin itse pelaajien hankkimisesta? Enkä nyt tarkoita tätä edelleenkään henkilökohtaisesti tai pahalla, mutta eikö tuo kuulosta vähän... oudolta? Vai perehtyykö hän näihin pelaajiin Kallion ja Suoraniemen ehdotusten jälkeen ja sitten tekee valintoja?
En tiedä. Tuntuu vahvasti siltä, että tuokin homma vedetään niin saatanan monimutkaisesti ja yritetään ottaa mallia jostain NHL:stä.
Henriksson kaivettiin jostain puolen vuoden pelitauolta kolmen pelin sopparilla paikkailemaan poissaoloja, miestä ei kentällä tänään enää toisesta erästä lähtien näkynyt. Parempi ratkaisu miesvajeeseen olisi ollut ottaa vaikkapa junnuista pelaaja jolla pelituntumaa on tästä kaudesta kuin edellä mainittu tapaus.
Robin Keihäs nyt ensimmäisenä tulee mieleen.Henrikssonille annettakoon anteeksi pelaamattomuus ja ensimmäinen(?) peli koko kauden aikana, varmasti hakemista ollut.
Mutta ketään me junnuista enää nostetaan, aika tyhjää taitaa olla?
Jos on noin sanonut, niin pihalle koko ukko. Käsittämätöntä!Meidän "liideriltä" Arska Talvitieltä ihan saatanan käsittämättömiä kommentteja neljännen erän haastattelussa. Totesi ensin jotenkin niin, että yleensä jos tulee taululle 0-2, niin siinä vaiheessa tuntuu että tässä tämä peli nyt oli. Ja seuraavaksi kommentoi jotain siihen suuntaan, että eilinen 1-3 maali oli sellainen henkinen lässähdys, että perkele tässä tämä matsi nyt oli.
Miten helvetissä kapteenistoon kuuluvan pelaajan ammattimaisuus sallii tuollaisen ajattelutavan saati sen sanomisen julkisesti? Kaksi maalia on nykykiekossa niin pieni marginaali, että yksi ainoa ylivoima voi kääntää koko ottelun.
Mutta JOS on noin sanonut. Niin ROVIOLLE SAATANA.Niin, Talvitie totesi toki itsekin haastattelussa tyyliin seuraavassa virkkeessä jotenkin että tuon ei pitäisi antaa vaikuttaa, koska yksi pomppu tai tilanne voi taas muuttaa pelin suuntaa. Itse en kokenut tuota minään niklasmoisandermaisena "ollaan vaan niin paskoja"-itkuna vaan analyysina siitä mitä tuossa tilanteessa voi käydä.
Mutta kivahan se on irrotella asioita konteksistaan ja heittää kuraa tämän kauden sylkykupin päälle.
Voi olla näin tai sitten Robinista ei tule koskaan edes liigatason pelaajaa. Ikää jo 20 vuotta ja alla 2 liigapeliä. Oden samanikäisenä teki 10 maalia liigassa. Itse en Keihästä pidä mitenkään erityisen lupaavana pelaajana, menee enemmän tuonne "Kasper Koskinen" osastolle.Samaa mieltä. Robin kehiin ennemmin kuin nämä lainat. Se ( Robiniin satsaaminen) olisi , kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Joku siinä Päkkilässä ainakin Tomaa viehättää kun on Beaudinin ja Marjalan jälkeen saanut hyökkääjistä kolmanneksi eniten peliaikaa/peli.Tässä pitäisi nyt muistaa, että Kärpillä oli viikon kolmas ottelu ja back to back ottelun jälkimmäinen osa eilen levännyttä vastustajaa vastaan. Tuossa tilanteessa ei ole oikein muita fiksuja vaihtoehtoja kuin laittaa ”bussia parkkiin”. Toki, niin paljoa en ole Kärppiä seurannut että osaisin sanoa pelaavatko aina näin vai oliko taktinen muutos.
Itselle alkukausi ei ole tuloksellisesti ollut juurikaan yllättävä. Aika lailla sellaisessa ppg arvossa mennään mitä oletin. Pelillisesti on itselle jäänyt vähän hampaankoloon. On siellä hyviäkin pelejä (Ässien jälkimmäinen matsi esmes), mutta samoja ongelmakohtia kuin viimekaudella.
Werner on steppi ylöspäin Lindbergistä, vaikka ailahteleva onkin.
Hyökkäyksen hankinnat ovat kyllä harvinaisen surullisia. Beaudin on omissa papereissa onnistunut. Sen jälkeen kuitenkin katras Päkkilä, Nenonen, Oden, Koponen, Savoie, Henriksson ovat kaikki kuitenkin… Noh, turhakkeita! Tällä pelaajabudjetilla ei oikein perse kestä näin montaa hutikutia. Ja joo tiedetään muiden kuin Päkkilän olevan pätkäsopimuksia, mutta kai heiltäkin nyt on lupa olettaa edes välillä onnistuvan?
Paljon pitää pelitavan kehittyä tai yksilöiden (Lindroth, Marjala etunenässä) ottaa jengiä reppariin jos tosissaan meinataan haastaa kärkijoukkueita keväällä.
Omasta mielestä on Toman pelitavan ilmentymä. Huolissani olen vasta sitten, kun katoaa kuvasta.Joku siinä Päkkilässä ainakin Tomaa viehättää kun on Beaudinin ja Marjalan jälkeen saanut hyökkääjistä kolmanneksi eniten peliaikaa/peli.