Mainos

TPS kaudella 2024–2025

  • 612 258
  • 3 781

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mutta siis mikä on tämä mystinen data?
Joo kyllä tietoa on varmasti saatavana nykyään enemmän kuin vaikka vuonna 1975, mutta minkälaista infoa on tarjolla nykyään paljon paremmin?
Ainoa varma lähde olisi joku Savoien avopuoliso, joka on nähnyt hänet alasti kesällä ja voisi kertoa eteenpäin, että kolme lisäkiloa ei olekkaan lihasta ja muutenkin makoilee vain sohvalla.

Oletan toki, että Savoie on päässyt ihan normaalin lääkärintarkastuksen läpi täällä, kuin myös jenkkilässä.
Aika vaikea on keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka ei tunnu tietävän, millaista dataa jokaisesta pelaajasta nykypäivänä on saatavilla. Jopa monesta eri lähteestä. Ei siinä esimerkiksi avopuolisoilta eikä pelikavereilta mitään tarvitse kysyä.
Voi melkein tiivistää, että mitä kauempaa pelaajaa TPS:ään ollaan hankkimassa, sitä todennäköisemmin hankinta menee pieleen. Kannattaa siis pysyä hankinnoissa ihan Suomi-Ruotsi akselillla, niin voi jopa onnistuakin.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Aika vaikea on keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka ei tunnu tietävän, millaista dataa jokaisesta pelaajasta nykypäivänä on saatavilla. Jopa monesta eri lähteestä. Ei siinä esimerkiksi avopuolisoilta eikä pelikavereilta mitään tarvitse kysyä.
Voi melkein tiivistää, että mitä kauempaa pelaajaa TPS:ään ollaan hankkimassa, sitä todennäköisemmin hankinta menee pieleen. Kannattaa siis pysyä hankinnoissa ihan Suomi-Ruots akselillla, niin voi jopa onnistuakin.

No sitähän minä juuri kysyin, että mikä on tämä mystinen data mitä seurata.
 
KB81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tarkemmat tiedot saisit Kalpasta ja Lukosta.
Okei eli tod näki Karson Kuhlman ja ehkä joku muu esim Lukosta?

Mielenkiintoista.

Kaupasta en keksi kyllä yhtään, enkä edes usko että joku Curry olisi scoutattu kovinkaan pitkään. Sanoisinkin että yhtä todennäköistä että Curry ja Kuhlman on scoutattu pitkään niin Beaudin olisi scoutattu pitkään.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Sekä Kalpan että Lukon urheilutoimenjohtajat ovat omakohtaisesti mediassa muutamaan otteeseen kertoneet, miten pelaajarekrytointi heidän organisaatioissaan tehdään ja jos olet ollenkaan tietoinen näistä niin silloin ei pitäisi tällainen pitkäaikainen pelaajaseuranta olla sinulle näin outoa toimintaa, mitä nyt yrität esittää.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings

Voit varmaan siis pistää meille linkin vaikka Lukon rekrytointiin, niin opitaan yhdessä. Mutta onko tämä usean vuoden skouttaus tuottanut Lukossa parempaa tulosta tällä tai viime kaudella vaikka?
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Voit varmaan siis pistää meille linkin vaikka Lukon rekrytointiin, niin opitaan yhdessä. Mutta onko tämä usean vuoden skouttaus tuottanut Lukossa parempaa tulosta tällä tai viime kaudella vaikka?
Eipä kyllä ole, aika paljon huteja mestaruuskauden jälkeen. KalPaankin hankittu sellaisia helmiä kuten Logan Hutsko, Mark Simpson, Robin Rahm, Matej Machovsky, Jerry D'Amigo. Että ei sinnekkään pelkkää priimaa ole tullut.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Eipä kyllä ole, aika paljon huteja mestaruuskauden jälkeen. KalPaankin hankittu sellaisia helmiä kuten Logan Hutsko, Mark Simpson, Robin Rahm, Matej Machovsky, Jerry D'Amigo. Että ei sinnekkään pelkkää priimaa ole tullut.

Näitä kuitenkin on vissiin seurattu kiihkeästi ja supertarkasti useita useita vuosia. Luulisi, ettei tällaisia huteja voisi tulla. Kuitenkin on sitä dataa tarjolla, jolla voi 100% kiertää hutikudit.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Voi jukranpuju mitä jöötiä aurajoelta! :D Onko tämä nimimerkki tosissaan vai sketsihahmo?

Huhhuh mitä tahnaa!

Scouttauksesta liigassa pitää ymmärtää konteksti. Ilman kontekstia, pelkällä teknisellä tulokulmalla (joka sekin menee osittain päin hiivattia ko. kirjoittajan teksteissä) ei tee ollenkaan mitään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KB81

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No mutta, tiedettiinhän tästä:

"– Mielestäni löysimme erittäin laadukkaan pelaajan. Hänellä on selkeä tavoite pelata NHL:ssä ja hakee nyt täältä sitä pomppua sinne. Erittäin hyvä pelaaja hyökkäystaidoiltaan – tietää missä täytyy kehittyä ja on päättänyt hakea sitä seuraavaa askelta ja kehitystä täältä, TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kertoi tiedotteessa."

--

Ja edelleen, kaikki hankinnat eivät missään seurassa onnistu. Meillä vaan ei ole näihin varaa, kuten Miettinenkin totesi. Leveys ei riitä huteihin.

Ei tosta sitaatista tule kyllä mitenkään ilmi, että kunnosta olisi tiedetty. Puhutaan kehittymisestä ja seuraavasta askeleesta. Mielestäni viittaa enemmän pelillisiin asioihin kuin kuntoon.

Muokattu sen verran, että eihän Savoie päässyt kunnolla edes pelaamaan. Ilmeisesti huonon kunnon takia pistettiin pillit pussiin ja jos sulla piiputtaa ja et jaksa pelata niin se on ihan sama kuinka hyvä olet taidollisesti, kun et jaksa mitään tehdä.
 
Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jotenkaan itse en ihan osta tätä Savoien kondiskorttia. Ammattiurheilija ei voi olla kuukauden joukkueharjoittelujakson jälkeen edelleen niin paskassa kunnossa, että on käyttökelvoton. Tossa on pakko olla jotain muutakin.
Vähän samat fiilikset. Voihan myös olla ihan sopeutumisvaikeuksia, koti-ikävää ja miksei jopa niitä henkisiä ongelmia. Nuori kaveri kyseessä ja ensimmäistä kertaa aika kaukana kotoa. On näitä monella muullakin nuorella urheilijalla nähty. Toki tämän teorian voi kumota jos pelaa ensi viikolla vaikka Ruotsissa.
 
Tai sitten Savoie oli yksinkertaisesti huono pelaaja, jolla ei ollut yhtään sellaista ominaisuutta, joka olisi tehnyt hänestä palkkansa arvoisen? Lisäksi laiskanpulskea luonne, eikä jättänyt Miettisen haluamia suolenpätkiä kentälle. Pasi Rautiaista mukaillen: jos olet hyökkääjä muttet tee maalia, niin sitten annat aivan kaikkesi, se on vähintä mitä voit tehdä.

Todennäköisesti Miettinen näki tarpeeksi, halusi savustaa miehen ulos ja saada paremman pelaajaan tilalle.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Jotenkaan itse en ihan osta tätä Savoien kondiskorttia. Ammattiurheilija ei voi olla kuukauden joukkueharjoittelujakson jälkeen edelleen niin paskassa kunnossa, että on käyttökelvoton. Tossa on pakko olla jotain muutakin.
Mietin samaa, ja esim. kun katselin Lukko-vierasottelua niin Savoien pelillisistä otteista ei ainakaan piiputus paistanut suoraan. Pelasi pisintä vaihtoa kentällisestään välillä jne. Treenejä myös 2-3 krt katsoneena samat huomiot. Toisaalta on siellä oltava jotain testivasteita jotka on olleet persiillään. Niistähän nuo huhut aina lähtee ensimmäisinä liikkeelle, ja tässä tapauksessa jäänyt niiden pohjalta ikiliikkujaksi täällä Jatkoajassakin. Jälkimmäinen on ihan perseestä.

Toma on sen verran vaativa kaveri että oltava muutakin, esim. asennepuolella.

Oli miten oli, paska lopputulos ja surkea hankinta josta toivottavasti opittiin jotain.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tosta sitaatista tule kyllä mitenkään ilmi, että kunnosta olisi tiedetty. Puhutaan kehittymisestä ja seuraavasta askeleesta. Mielestäni viittaa enemmän pelillisiin asioihin kuin kuntoon.

Muokattu sen verran, että eihän Savoie päässyt kunnolla edes pelaamaan. Ilmeisesti huonon kunnon takia pistettiin pillit pussiin ja jos sulla piiputtaa ja et jaksa pelata niin se on ihan sama kuinka hyvä olet taidollisesti, kun et jaksa mitään tehdä.

Juu, ei tosiaan ole mainintaa kunnosta, mutta kehutaan kyllä maasta taivaaseen kun oltaisiin löydetty joku timantti. Kyllä tämän renkaita pumpattiin tällä palstallakin, mutta todellisuus oli jotain ihan muuta.

Eihän tuo edes treenimatseissa esittänyt oikein mitään.

Huono kunto voi olla osasyy, mutta tuskin koko totuus. Ja siitä huonosta kunnostahan on tehty totuus tällä palstalla. Eli käytännössä yhtä kuin huhu.

En mä nyt edelleenkään voi tätä kääntää meidän skouttauksen riemuvoitoksi. Läksyt jäi tekemättä.

Mutta oppia ikä kaikki. Toivotaan, että näistä totaalihudeista aletaan pääsemään eroon (Savoie, Jere Jokinen, Broadhurst).
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS aloitti Savoie:n lähdön myötä Liigan ensimmäisenä tyhjennysmyynnit, lokakuun alussa!!

Uskaliasta toimintaa, kun Liiga on nyt auki.

Mitä mitä, eikö Tappara ehtinyt ensin?

Siellähän on tyhjennetty pajatsosta jo kaksi pelaajaa.

Joo, tää on selkeä merkki et kaikki kynnelle kykenevät myydään Tepsistä. Nyt aloitettiin huonommasta päästä ja siirrytään pikkuhiljaa parempiin pelaajiin. Kestää kato vähän kauemmin huutokauppa noista, joille on enemmän ottajia.

Kyl se Ässätkin vielä joku vuosi pärjää, älä huoli. Teillä on kuitenkin se etuna, et tyhjennysmyynnin sijaan voitte myydä kaljaa kuittien ohi jne.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös