TPS kaudella 2024–2025

  • 776 815
  • 4 758

LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Omaan pussiin pelaavat palkkasoturit
Kausi päättyi juuri sellaiseen maaliin, mikä oli koko kauden joukkueen suurin ongelma.

Vaihdetaan aivan älyttomästi ja vastustaja pääsee läpiajoon.

Beaudinille iso lampaanperse toki siitä, miten tuon tilanteen pelasi. Jos olisi heittänyt kiekon päätyyn onnettomien kärkikynien sijaan, tuota maalia ei olisi ikinä syntynyt.
 

Takavasara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS | Manchester United
Katkera tappio jatkoajalla, mutta parempi meni ehdottomasti jatkoon.

Pelillisesti ja tuloksellisesti sija 12 on karmaiseva pettymys ja yleensä tällaisen pettymyksen jälkeen muutoksia tapahtuu. Noh, nyt ainoat muutokset taitavat tulla pelaajistossa, joka mennee uusiksi suurilta osin. Edelleen ilmeisesti pienenevä pelaajabudjetti ei tee homma helpoksi, mutta urheilujohdon pitäisi saada koottua kilpailukykyinen joukkue ensi kaudeksikin. Tällä kaudella kuitenkin useampi joukkue on Liigassa näyttänyt, että se on mahdollista.

Kahden kauden jälkeen Miettiseen ei kyllä suurta luottoa ole ja tähän kun lisätään urheilujohdon ailahtelevaisuus joukkueen kokoamisessa, niin vaikea sanoa mitä sitä voi odottaa ensi kaudelta.

Kiitos TPS-sotureille Niklas Arellille ja Topias Haapaselle ajasta TPS-paidassa! Kiitos unohtumattomista kiekkohetkistä Max Lindrothille ja Viljami Marjalalle! Kiitos myös omalle kasvatille Aarne Intoselle ja kaikkea hyvää Raumalle!

Kiitos myös mustavalkoiselle äänelle Markku Silvennoiselle unohtumattomista selostuksista ja pyytettömästä työstä TPS:n eteen!

Kiitos myös kanssakirjoittajille palstalla täällä TPS-osiossa. Kausi oli raskas ja takki on tyhjä. Tulevaisuus mietityttää..
 
Viimeksi muokattu:

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi, voi, voi…

Elettiin synkkää 2010 syksyä Turkuhallissa ja TPS rämpi ottelun toisensa perään. Jossain kohtaa Tepsin ollessa häviöllä monennetta kertaa HK Areenalla oli sen verran hiljaista että tuo epätoivoinen huuto kuului katsomosta ja ajattelin että se kuulosti Dennis Rafkinilta. Jotenkin kyseinen huuto tuli nyt tästäkin kaudesta mieleen, vaikka tämä nyt oli silti hieman parempi kuin tuo painajaiskausi niin on vähän samanlaiset fiilikset nyt pelien päätyttyä.

Jos loukkaantumisia ei olisi ollut alkukaudesta niin paljoa, jos Werner olisi pelannut paremmalla tasolla, jos Razzie ei olisi kuollut olisiko Hanoi breikannut jne. Olisi tämä kausi voinut toki paremmin alkaa mutta ei saatu kierrettä oikaistua tarpeeksi ajoissa.

Toiseksi viimeinen runkosarjan ottelu Lukkoa vastaan oli karsea, ajattelin että näinkö tämä loppuu Pelsujen kanssa mutta sen kerran tähdet olivat kohdillaan. Sen jälkeen oikeastaan fiilikset olivat aika hyvät ja odotukset samalla aika plus miinus nolla, saatiin kuitenkin RaiPa vastustajaksi. Alku oli lupaava, mutta sitten kun alkoi ukkoa putoamaan kuin Raatteentiellä tuli rajat vastaan. No, viimeinen peli oli melkoista, tasot joukkueilla olivat yllättävän lähellä toisiaan mutta nyt ei tuurikaan enää suosinut.
Kauden aikana nähtiin kuitenkin Lindrothin hieno putki ja Valin kasvaminen joka lupailee hyvää jatkoa ajatellen. Tosin ketkä muut pelaa ensi kaudella onkin kysymysmerkki.

No, aavistuksen odottavaisin mielin ensi kauteen.
 

YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Koko kauden otannalla kiitos Lindroth, Lauridsen, Marjala, Söderlund ja Haapanen

Hyvästi Intonen, Werner, Talvitie, Eisenmenger, Munkki, Savoei, Palmu. Ei jää ikävä.

Loput jonnekin välimaastoon. Ehkä pari pelaajaa olisi voinut jompaan kumpaan kategoriaan nostaa, mutta joko pidempi hyvä tai huono jakso poisti maininnan. Erikoismaininta TPS ajasta Arellille. Ei ollut enää se paras kausi, mutta antoi kuitenkin kaikkensa TPS-aikanaan.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Beaudinin kanssa aika lailla vihkoon veti myös Dudas nämä pleijarit, aikamoisia pumpulipoikia molemmat.
Ruotsalaiset sekä Lauridsen olivat oikeita vahvistuksia, lukuunottamatta siirtorajalla tullutta surffailijaa sekä Werneriä.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moni tuntuu unohtavan myös sen että TPS on yksi niistä joka jatkaa suoraan siitä mihin viime kaudella jäätiin. Suht hyvin runko pysynyt kasassa, valmennus sama lukuunottamatta Kalton lähtöä ja Tiilikaisen tuloa(?).

Ja jokainen näki kyllä mihin TPS pystyy parhaimmillaan, eihän kukaan muu haastanut Tapparaa keväällä lähellekkään yhtä vahvasti.
Lämsän nimekäs Lukko oli paperia.

Mm. Ilves, Pelicans, Jukurit, JYP, Ässät lähtee uudella päävalmentajalla kauteen ja Tappara hajoaa palasiksi.

Jatkuvuuden tärkeys tuntuu monelta unohtuvan, sehän nähdään kohta. Moni joutunee nostamaan TPS:ää arvioissaan ylöspäin kun kautta on saatu starttailtua.
Tämmöstä kirjoittelin vielä elokuussa toivoa täynnä, ja olihan lähtökohdat tähän kauteen erittäin hyvät. Tämä kausi oli loppupeleissä ihan vitullinen floppi ja oikeutetusti kausi päättyi tähän.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Beaudinin kanssa aika lailla vihkoon veti myös Dudas nämä pleijarit, aikamoisia pumpulipoikia molemmat.
Ruotsalaiset sekä Lauridsen olivat oikeita vahvistuksia, lukuunottamatta siirtorajalla tullutta surffailijaa sekä Werneriä.
Pohjoisamerikkalaisten puhutaan olevan niin kovia lätkä-äijiä, että kivitalotkin kaatuu. Nämä kaksi pehmopoikaa olivat kyllä niin totaalisen paskoja, että ei uskoisi, että suonissa virtaa P-amerikkalainen veri. Toivon hartaasti, että kumpikaan ei jatka!
 

Johtajalaakso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Posipetterit, Oliver Lauridsen
Totaalinen sulaminen SaiPa sarjassa kuvasti Palloseuran koko kautta varsin osuvasti. En lähtenyt kauteen mitenkään suurin odotuksin, mutta onhan se silti ERITTÄIN suuri pettymys, ettei TPS pelaa puolivälierissä. Mitä tuleva kausi tuo tulleessaan, sitä tuskin kukaan vielä tietää, mutta tuskin ainakaan parempaan päin nykyisestä. Kiitos kaikille palstalaisille ja palataan asiaan taas syksymmällä. Nyt katseet kohti jalkapallo TPS:n tulevaa kautta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Vähän haikea fiilis kaikesta huolimatta, kun kello tulee 12 ja tietää ettei moneen kuukauteen tule mentyä Veikkauksen sivuille kokoonpanoja urkkimaan.
* Ei tule tänne kokoonpanoja katsomaan, kun joku ne on tänne postannut. Noh onneks terassikausi alkaa kohta.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Laitetaan nyt tänne vaikka voisi ehkä myös sopia jälkipyykkiketjuun.

Eli omat arvosanat tästä kaudesta ja lyhyet kommentit perään. Arviointiasteikko 4-10 ja otin mukaan lähinnä kaikki, jotka ovat olleet merkittävä osa joukkuetta. Pois jäi esim. Sahlin-Wallenius jne.

Hyökkääjät:

Viljami Marjala 9

52 pistettä eli ei todellakaan huono kausi Marjalalle. Hyvä pelaaja, joka viimeisessä ottelussa vielä sytytti uskoa joukkueeseen iskemällä kaksi maalia. Kokonaisuudessaan maalimäärä saattoi jäädä hieman pettymykseksi ja epätasaiset otteet olivat koko kauden läsnä. Hyvää jatkoa Viljamille uusiin koitoksiin.

Jean-Christophe Beaudin 7
Beaudin hiipui syksyn/joulun jälkeen, valitettavasti. Täyttikö hän ulkomaalaisvahvistuksen saappaat? Mielestäni juuri ja juuri seiskan arvoisesti. Lopulta heikkouksia oli enemmän kuin vahvuuksia. Ratkaisukykyä ei löytynyt silloin, kun sitä olisi eniten kaivattu, mutta hän ei myöskään ollut TPS:n historian heikoimpia vahvistuksia.

Lukas Wernblom 8+
Wernblom iski huimat 25 maalia, kova suoritus! Vaikka kauden aikana oli heikompia jaksoja, jolloin maaleja ei syntynyt, maalimäärä on silti vaikuttava. Kokonaisuudessaan kaudesta ansaittu kasiplus. “Keväällä” hänen panoksensa jäi kuitenkin hieman piippuun. Harmi.

Eetu Päkkilä 8
Uran ennätyspisteet ja 15 maalia. Onnistunut kausi Päkkilältä. Ennakkoon ei ollut täysin selvää, mitä odottaa, mutta ehkäpä voisi todeta, että hän ylitti odotukset. Kehitettävää toki on, mutta muuten kaudesta jäi hyvä maku.

Leevi Teissala 7+
Leevi jäi SaiPa-sarjasta mieleen ennakkoon keulimisestaan, perus Teissalaa toki. Olisin kuitenkin mielummin muistanut hänen keväänsä jostain ihan muusta. Kausi kokonaisuudessaan ansaitsee arvosanaksi 7+. Valitettavasti loukkaantuminen rajoitti pelimääriä, mutta aina kokoonpanossa ollessaan Teissala antoi kaikkensa TPS:n eteen.

Aarne Intonen 6
Toivoin Intoselta seuraavaa kehitysaskelta, mutta sitä ei vieläkään tullut. Ehkäpä se tulee sitten Raumalla. Tälle kaudelle en voi antaa enempää kuin kutosen. Lopullinen läpimurto jäi tekemättä ja parannettavaa riittää. Vaikea on nyt oikeastaan keksiä Intosen todellisia vahvuuksia. Mitä hyötyä toi joukkueelle?

Aidan Dudas 6-
Dudas vaikuttaa yhä sympaattiselta, mutta siitä ei ole kentällä hyötyä. Dudas väläyttelee ajoittain ja tuo energiaa peliin, mutta liian usein on saanut todistaa heikkoja otteluita, vaihtoja ja hetkiä. Aivan liian usein. On täysin korvattavissa oleva pelaaja.

Topias Haapanen 8
Haapanen täytti roolinsa erinomaisesti, ja hänen kaltaisensa työmyyrät ovat joukkueelle korvaamattomia. Hän toi kentälle taistelua ja luotettavaa tekemistä. Vaikka kauteen mahtui myös heikompia hetkiä ja jopa muutama selvästi alisuorittava ottelu, ne eivät lopulta himmennä tobben kautta. Kokonaisuus oli vahva ja Haapanen teki juuri sitä, mitä hänen odotettiinkin tekevän. Hän oli yksi niistä pelaajista, jotka tekivät illasta toiseen töitä joukkueen eteen.

Petrus Palmu 5
Lähti kesken kauden ja ennen sitä peliesitykset olivat heikkoja. Ero oli kaikille osapuolille varmasti paras ratkaisu.

Tim Söderlund 8
Alku oli hieman vaikea, mutta parani selvästi kauden edetessä. Vaikka toki heti alusta asti oli nähtävissä, että kyseessä on ihan hyvä pelaaja, kesti kuitenkin hetken ennen kuin timppa pääsi kunnolla peliin mukaan. Taas kerran erinomainen ruotsalaishankinta. Hyvän pörräämisen lisäksi loi oikeasti vaarallisia tilanteita kentälle ja laukaus ei ole mikään tuhnu. Se yksi maali ylämummoon oli yksi kauden hienoimmista.

Aatos Koivu 6
Ensimmäinen ammattilaiskausi. Ujoa potentiaalia oli hyvään tulokaskauteen, mutta ei ihan vielä riittänyt. Pelaaminen oli edelleen tasoa juniori. Yli 30 ottelua tuli kuitenkin pelattua, toivottavasti hän sai näistä kokemuksista arvokkaita oppeja. Hyvä kesä alle ja ensi kaudelle valmiimpana pakettina. Aihioita on.

Henri Knuutinen 7½
Knuutiselle voi oikeasti nostaa peukkua ilman mitään häpeää. Lähes tuntematon Mestis-pelaaja, josta kuoriutui kevään mies. En olisi uskonut, että Knuutisella olisi oikeasti annettavaa liigassa, mutta loppujen lopuksi hän pärjäsi ihan kohtuullisesti.

Aarne Talvitie 5
Eipä paljoa jäänyt Talvitien kaudesta jälkipolville kerrottavaa. On vaikea löytää niitä hetkiä, jolloin hän olisi noussut esiin tai ollut joukkueelleen hyödyksi. Ihan turha ukko tepsin historiassa.

Vili Munkki 5
Ei oikein mitään hyötyä liigassa. Harmillisesti kehitys on pysähtynyt tai jopa mennyt alaspäin. Jottain tarttis tehrä.

Maximilian Eisenmenger 4
Ei jumalauta.

Puolustajat:

Max Lindroth 10

23+29=52p, ennätysmies. Jää historiankirjoihin useaan eri tapaan. Tepsin paras pelaaja tällä kaudella.
Harmillisesti tämä loppu vähän herätti kummastusta ja kysymysmerkkejä, mutta ei se pilaa hyvää kokonaisuutta. Saa tulla koska vain takaisin, jos jostain syystä tulee vielä joskus paluu aikeita. Tack Max!

Otto Salin 7
Ailahteleva. Tämä on ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen Salinin kaudesta. Parhaimmillaan ollessaan, on ilo seurata Salinia kentällä, mutta valitettavasti huonoimmillaan esitykset ovat olleet turhauttavia, jopa olisi välillä tehnyt mieli päästää pari kyyneltä. Tällaisia jaksoja oli liikaa kauden aikana, mikä estää häntä saamasta korkeampaa arvosanaa.

Niklas Arell 8-
Toi koppiin edelleen kokemusta, mutta omasta mielestäni ei ollut niin perusvarma kuin aikaisemmin. Toki on Arell edelleen hyvä puolustaja. Jotenkin vain tältä kaudelta muistuu mieleen useita “epä-arellmaisia” tilanteita ja ihmeellistä arkuutta.

Oliver Lauridsen 8
Hän oli omassa elementissään ja jokainen joukkue tarvitsee oman Iso-Ollinsa. Alkukaudella oli pieniä haasteita, mutta muuten Lauridsen oli erinomainen. Keväällä nähtiin vielä selkeä motivaation nousu ja hän halusi viedä tepsin pitkälle kevääseen.

Mitja Jokinen 5+
Koivun tavoin Jokinenkin pelasi ensimmäisen ammattilaiskauden ja noin iso pelimäärä oli ehkä vielä hänellekin liikaa näin nuorena. Hyvä kesä nyt päälle ja ensi kaudella hän tulee varmasti valmiimpana.

Sisu-Petteri Lehtonen 5+
Minusta vaikea kausi Lehtoselle. Ei nyt millään ota steppiä eteenpäin, vaikka sitä odotin. Välillä pysyy kyllä kyydissä mukana, mutta ei se vain riitä. Vaikea löytää perusteluja, miksi Lehtoselle pitäisi antaa parempaa arvosanaa. Toivottavasti ensi kaudella onnistuu paremmin.

Roni Sevänen 6+
Runkosarjan perusteella olisin antanut kutosen, mutta korotetaan nyt edes plussalla. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä millainen “ilmiö” Seväsestä olisi tullut, jos kevät vielä jatkuisi. Sevänen näytti vihdoin oikealta puolustajalta. Missä lie luurannut koko tämän ajan?

Casimir Jürgens 6
Harmillisesti pelimäärät jäivät vähäisiksi, mutta kyllä Casimirilta jäi parannettavaa. Varmasti olisi nyt ollut vielä annettavaa enemmän, mutta loukkaantuminen osui taas kohdalle.

Maalivahdit:

Noa Vali 7

Kehittymisen varaa on edelleen runsaasti, kuten tuon ikäisellä onkin luonnollisesti. Loppukauden suunta oli kuitenkin oikea ja nähtiin, että hänestä saattaa kehittyä kelvollinen maalivahti. Playoff Vali oli todella hyvä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Adam Werner 5-
Ihan täysi hutikuti. Ennakkoon puhuttiin jopa, että olisi liigan yksi parhaimmista. Eipä ollut, ei edes käynyt lähelläkään. Tepsi menetti tärkeitä pisteitä pelkästään Wernerin heikkouden takia. Jos olisi ollut edes kohtalainen suorittaja, niin ei olisi tarvinnut käydä näin kovaa taistelua sijasta 12.

Veini Vehviläinen 6+
Ei ollut Veini pelastava enkeli ja oli vähän sellainen paniikkihankinta. Oli vähän omituista, kun Veini palkittiin loppukauden sopimuksella, mutta eipä tainnut siinä vaiheessa olla tänne tulijoita ja Veini oli “helppo” ratkaisu. Ihan hyvä loppukausi.

Valmennus 6

Runkosarjassa sija 12. ja ulos playoffien ekalla kierroksella, vaikka otteluvoitot oli jo 2-0. Tulos kaukana onnistuneesta kaudesta.
Alkukausi oli toki täynnä haasteita maalivahtien epävarmuuden ja loukkaantumisongelmien vuoksi, mutta koko kauden ajan peli ei koskaan löytänyt sellaista kultaista keskitietä. Tepsillä oli useita tehokkaita pelaajia ja osa rikkoi jopa piste-ennätyksensä, mutta näistä yksilösuorituksista ei saatu mitään hyötyä joukkueen kannalta. Rosteri ei ollut alkujaan mikään päätähuimaava ja se oli ennen kaikkea kapea, mutta kyllä sopi silti odottaa edes vähän enemmän. Nyt vähän seliteltiin ja seliteltiin, kun on niin vaikeeta. Tämä SaiPa-sarja oli kuin koko kauden tiivistelmä, se kuvasti täydellisesti Tepsin kauden haasteita, ja syyttävä sormi osoittaa valmennukseen. Pelikirja oli samperin ohut.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Mitja Jokinen saa ihmeen paljon kuraa niskaan, ainoita pelaajia joita vastustajat käyneet pelin jälkeen kehumassa satunnaisesti. Oli kuitenkin 18v kauden alkaessa, en tiedä miten paljon voi odottaa. Kokoonpanosta otti paikan kun se tarjolle tuli, siellä junnuissa pelaa pari vuotta vanhempiakin pelureita.
On liian köykäinen ja virheitä sattui mutta pudotuspelit yksistään laittaisin plussan puolelle. Uusinnoissa näkyi SaiPan tehdessä maaleja mutta eivät Jokisen piikkiin suoranaisesti menneet, pl. SaiPan ylivoimamaali jossa muukin kentällinen laski alleen kun luisteltiin keskeltä läpi.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Mitja Jokinen saa ihmeen paljon kuraa niskaan, ainoita pelaajia joita vastustajat käyneet pelin jälkeen kehumassa satunnaisesti. Oli kuitenkin 18v kauden alkaessa, en tiedä miten paljon voi odottaa. Kokoonpanosta otti paikan kun se tarjolle tuli, siellä junnuissa pelaa pari vuotta vanhempiakin pelureita.
On liian köykäinen ja virheitä sattui mutta pudotuspelit yksistään laittaisin plussan puolelle. Uusinnoissa näkyi SaiPan tehdessä maaleja mutta eivät Jokisen piikkiin suoranaisesti menneet, pl. SaiPan ylivoimamaali jossa muukin kentällinen laski alleen kun luisteltiin keskeltä läpi.

Hyvä junnu Jokinen on, ei siitä eriävää mielipidettä. Kun tuosta vielä kehittyy niin siitä on tepsille paljon iloa.
Jos ei sitten yhtäkkiä joku stadilainen seura vie tai jottain.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Siinä @Temetsu lle ja muillekin. Eipä mitään ihmeellistä mutta kiitokset kuitenkin.

 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mielenkiintoinen kohta tj Holman kirjoituksessa pisti silmään, kun hän kirjoittaa, että pitää analysoida, ”mitä teimme hyvin ja missä on vielä kehiteltävää”. Vahvasti näyttää siis tj Holma olevan sitä mieltä, että tällä kaudella on tehty asioita hyvin ja niitä pitää vielä erikseen analysoidakin. Keskinäisen kehumisen kerho voi TPS organisaatiossa edelleenkin hyvin.
Kyllä mielestäni enemmän pitäisi analysoida, mikä meni niin pieleen, että vain Kärppien maalivahdin aivopierun avulla päästiin säälipleijareihin, joissa tyypilliseen TPS tapaan sulattiin kuin lumi keväällä.
 

Siwawaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoinen kohta tj Holman kirjoituksessa pisti silmään, kun hän kirjoittaa, että pitää analysoida, ”mitä teimme hyvin ja missä on vielä kehiteltävää”. Vahvasti näyttää siis tj Holma olevan sitä mieltä, että tällä kaudella on tehty asioita hyvin ja niitä pitää vielä erikseen analysoidakin. Keskinäisen kehumisen kerho voi TPS organisaatiossa edelleenkin hyvin.
Kyllä mielestäni enemmän pitäisi analysoida, mikä meni niin pieleen, että vain Kärppien maalivahdin aivopierun avulla päästiin säälipleijareihin, joissa tyypilliseen TPS tapaan sulattiin kuin lumi keväällä.
Niin no, jos meillä pelillisesti kausi ei ollut hyvä ja myytiin 400 lippua enemmän per ilta per viime kausi niin mielestäni se on onnistuminen. Ilman Claran aivopieruakin oltaisiin voitu olla pleijareissa, koska voitettiin jatkoilla Pelicans. Turhaa jossittelua yksittäisen pelin tapahtumista, koska urheilussa kaikki on mahdollista.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mielenkiintoinen kohta tj Holman kirjoituksessa pisti silmään, kun hän kirjoittaa, että pitää analysoida, ”mitä teimme hyvin ja missä on vielä kehiteltävää”. Vahvasti näyttää siis tj Holma olevan sitä mieltä, että tällä kaudella on tehty asioita hyvin ja niitä pitää vielä erikseen analysoidakin. Keskinäisen kehumisen kerho voi TPS organisaatiossa edelleenkin hyvin.
Kyllä mielestäni enemmän pitäisi analysoida, mikä meni niin pieleen, että vain Kärppien maalivahdin aivopierun avulla päästiin säälipleijareihin, joissa tyypilliseen TPS tapaan sulattiin kuin lumi keväällä.
Itselläkin otti silmään tuo sama kommentti, ja juurikin kohta "vielä kehitettävää". Antaa kuvan että mitään ei tehty huonosti vaan ihan ok josta pitää saada hyvää.
Toki Holmalle taitaa kuulua talouspuoli ja sehän meni oikeastaan hyvin. Tai ainakin mun mielestä 1.5m€ parannusta kauden aikana on hyvin ja siitä kruununa yleisökeskiarvon reipas nousu.
 

hokapontas

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika kädenlämpöstä jargonia, eikä mistään oikeen saa otetta taaskaan, ihan kuin olisin lukenut vastaavan kirjeen joku kymmenen kertaa aikaisemminkin jo.

Kyllä tässä huomaa itessään sen ettei oikeen osaa sisäistää että kausi päättyi maanantaina meijän osalta, kokoajan plärää näitä huhuketjuja jos jossain olis jotain uutta Seuraan liittyvää asiaa. Ehkäpä pitää höllentää nyt otetta mailasta ja nauttia kevään ilmoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös