Mainos

TPS kaudella 2024–2025

  • 608 028
  • 3 761

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paikallisradiossa kerrottiin Vehviläisen hankinnasta. "Myyntipuheen" jälkeen oli suht koominen kysymys, "uskotko, että TPS:n suunta lähtee hankinnan myötä ylöspäin"?
"Myyntipuheena" kerrottiin kauden torjuntaprosentti 85 ja sopimuksen purku Jypistä. Ei mikään mairitteleva tausta tältä kaudelta kaudelta, mutta toivotaan.
Vehviläinen on onnistunut lähes aina paremmin muualla kuin JYPissä (etenkin Kärpissä nousi ihan uudelle - tai omalle parhaalle? - tasolleen), joten kaikki edellytykset on auttaa uutta joukkuetta. Mitään ihmeempiä loukkaantumisia ei Veinillä pitäisi olla taustalla/taakkana.

Toivotaan, että tämä siirto osoittautuu positiiviseksi kaikille osapuolille.
 
Viimeksi muokattu:

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Hyvällä tuurilla voi olla voittava ykkösveskari ja oikein hyvällä tuurilla sellainen vielä loppukaudenkin.

Tärkeää kuitenkin oli, että tilanteeseen reagoitiin. Werner, ikuinen kakkonen Ruotsissa muistaakseni, ja nuori Vali eivät olleet valmiita tähän kauteen ja siihen on kyllä valmennus ja pelitapakin varmasti vaikuttaneet. Nyt kuitenkin on hommattu kirittäjä, joka on keitetty kovemmissakin liemissä, joten toivottavasti onnistuu heti alusta lähtien. Oletan, että Vehviläinen on tolppien välissä heti huomenna.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Kauden puoliväli TPS:n osalta on tänään viimeistään tuossa klo 21-22 pintaan saavutettu.

Tuli huomatuksi useampienkin pelaajien pistetahdista, että omaan Liigan piste-ennätykseen (jätetään luonnollisesti pois ne, jotka pelaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa Liigaa) tasaisen taulukon tahdilla ovat matkalla tai jo saavuttaneet:

Päkkilä (35p)
Teissala (34p)
Marjala (52p)
Lindroth (55p)
Wernblom (40p)
Salin (38p)
Intonen (36p)
Haapanen (22p)
Lauridsen (10p)
Lehtonen (6p)
Knuutinen (8p)

Suluissa tasaisen taulukon pistemäärä kauden päätteeksi suoraan EliteProspectsista. Tässä kun ottaa huomioon vielä sen, että osalla pelaajista on omaan silmään ruuvissa vielä kiristettävääkin, niin kyllä tuo melko hyvältä näyttää.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Vuorela on pelaamissaan otteluissaan näyttänyt pärjäävänsä hyvin liigassa, optio siirtoon sopparista varmaankin löytyy, joten miehelle lappua kouraan tästä ja ensi kaudesta, ennen kuin joku muu joukkue hänet nappaa.
Jokinen loppukaudeksi vastineeksi tovereihin, parempi paikka hänelle kerätä mestiksestä kokemusta ensi kautta silmällä pitäen, ei rahkeet riitä vielä liigaan.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt on muuten todelliset kohtalonhetket Tepsillä käsissä. Huomenna vastassa Ilves, joka on täysin voitettavissa, ja sitten seuraavat kahdeksan ottelua pelkästään samoilla sijoilla tai alempana taulukossa olevia joukkueita vastaan. Siinä tulevat vastaan kaikki ne kuusi joukkuetta, joiden ppo on tällä hetkellä Tepsiä huonompi, osa kahteen kertaan. Yhtään ppo:lla mitattuna Tepsin yläpuolella taulukossa olevaa joukkuetta ei tuon putken aikana tule vastaan.

Pelissä on näkynyt viime otteluissa hyviä elementtejä, ja joukkueen terveystilanne on hyvä. Tässä on nyt se paikka, kun pitäisi ottaa pieni voittoputki ja kohennella asemia sarjataulukossa. Vähintään pitäisi tehdä pesäeroa 13. sijaan, ja sitten olisi hyvä myös nousta kyttäysasemiin odottamaan, mitkä tämän hetken top9-joukkueista tulisivat kevätpuolella runkosarjaa selkä edellä vastaan.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils

Juuri näin, Nyt tarjotaan ihan lautasella sellaista otteluohjelmaa, että tuo kurssi yksinkertaisesti pitää kääntää. Tekosyitä ei ole.

Seuraavan kymmenen pelin jälkeen jos vituttaa vielä yhtä paljon kuin nykytilanne niin sitten on oma usko todella koetuksella.
 
Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Tuli vastaan Facebookissa, TuTon päivitys:

”Jesse Vuorela vuokralle HC TPSn vahvuuteen. Jesse on lähtökohtaisesti nuorten MM-kilpailuiden ajan Tepsin rosterissa. (5.1.2025 asti). Mikäli TPS:n peli ei ole samanaikaisesti TUTOn pelin kanssa, voidaan Jesse kutsua takaisin oman joukkueen käyttöön.”
 
Tää on aina hienoa kun muualta pitää näistä lukea. Oma tiedotus/somepuoli toimii 10% kaudesta loistavasti, mutta loput 90% ajasta se on Liigan mittapuulla todella ala-arvoista.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vuorela ei tosiaan ole tänään TuTon kokoonpanossa, mutta silmään pistää että meiltä kesken lainan lähtenyt Verneri Helmman on TuTon riveissä. Onko näillä kahdella lainalla joku yhteys. Hellman olisi ollut tulossa tänne takas ja otettiinkin Vuorela sen sijaan? (Pelkkää mutua)
 
Tarasenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, St. Louis Blues, Manchester United
Persaukisia tässä toki ollaan mutta tuntuu vähän tyhmältä että samaa kaveria heitellään joen yli puolelta toiselle viikon välein. Joku pysyvä ratkaisu olisi kaikkien osapuolten kannalta varmasti paras.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Vuorela ei tosiaan ole tänään TuTon kokoonpanossa, mutta silmään pistää että meiltä kesken lainan lähtenyt Verneri Helmman on TuTon riveissä. Onko näillä kahdella lainalla joku yhteys. Hellman olisi ollut tulossa tänne takas ja otettiinkin Vuorela sen sijaan? (Pelkkää mutua)
En nyt ihan ymmärrä mitä mutuilet, mutta eiköhän Vuorela ole Tepsille mieluisampi stuntti. Hellman taas sitten otettu viikoksi täydentämään TuToa. On siellä muitakin lainoja TuTolla, voit lukea lisää TuTon Facebookista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Eikös tuo Yliniemi alkanut seuraamaan Tepsiä instassa jo alkukaudesta? Eli luultavasti ens kaudeksi sopimus tänne.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
On tämä kyllä kauheaa rimpuilemista. Toivon todella että tämä virhe korjataan ensi kautta kohden koska näin ei voida jatkaa. Joko tapahtuu muutos siinä miten budjetti kohdennetaan pelaajistoon tai sitten sitä budjettia pitää yksinkertaisesti nostaa ainakin 200000-300000. Joka kerta palaa myös mieleen kysymys miten huonoja ne omat A-junnut todellakin ovat
 
TPS:n julkinen strategia kauden alla oli se, että omista junioreista haetaan leveys. Miksi niin ei sitten tehdä, jos se kerta on strategia? Esimerkiksi Robin Keihäs esiintyi mielestäni ihan hyvin kun pääsi pelaamaan.

Tämä varamiespalvelun touhu ei palvele ketään. Joko niitä junioreita käytetään suunnitelmien mukaisesti, tai sitten Vuorelat siirtyy vakituisesti Tepsiin tai vähintäänkin solmitaan kerralla kunnolla pidempi lainasopimus.

No, jos tämä hyökkääjä olisi tosiaan tulossa ensi kaudeksi meille, niin ymmärrän ja hyväksyn. Ja ellei ole ensi kaudella meillä, niin tälläinen laina ihan höpöhöpöhommia.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
TPS:n julkinen strategia kauden alla oli se, että omista junioreista haetaan leveys. Miksi niin ei sitten tehdä, jos se kerta on strategia? Esimerkiksi Robin Keihäs esiintyi mielestäni ihan hyvin kun pääsi pelaamaan.
Mun mielestä taas ei, enkä edes näe Keihäällä mitään erikoista tulevaisuutta liigassa. Tuolla junnuissa vaan ole oikein ketään sellaista joka olisi järkevä nostaa liigaan tässä kohtaa.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän vaikuttaa siltä että Hemmingin lähtöön ei oltu valmiina ja ajateltiin että pakit pysyy terveinä ja Jokista peluutetaan silloin tällöin
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No mut hei! Tälläsiä ei koskaan ole liikaa, paitsi taitaa Sisu pelata laiturina.

"Yliniemi has good two-way instincts and can be used effectively in a fourth-line role and on the penalty kill if needed"
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Jos tällainen pelaajapolitiikka johtaa siihen, ettei olla esim.Sportin tilanteessa, niin kai tämä on vain pakkoa hyväksyä. Olisihan se varmaan kivaa, jos nyt otetaanki pinkka esiin ja tuhlaillaan, mutta sitä tuhlailua sitten maksettaisiin vuoden päästä korkojen kera ja jouduttaisiin aloittamaan tyhjennysmyynnit. Mielummin kärsitään nyt, ettei tilanne mene vielä pahemmaksi.

Ei tämä kauhean ideaali tilanne ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös