TPS kaudella 2023–2024

  • 663 447
  • 4 329

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Ihmettelen, jos TPS:llä on näitä ylikylän ukkoja sopimuksen alla niin miksei niitä julkisteta, kun kuitenkin samaan aikaan kausikorttien myynti on täydessä käynnissä.
Kuka ostaa kausikortin posipettereitä lukuunottamatta, jos TPS:n mestaruus ensi kaudella on sääleihin pääsy? Tällaista markkinointia en ymmärrä alkuunkaan, että vedellään myynnissä ihan verhot kiinni-systeemillä. Kuitenkin jääkiekko on nyt toukokuussa hyvin monien mielessä johtuen MM- kisoista.
Varmaan sponsoritkin olisivat huomattavasti kiinnostuneempia mukaan tulosta, jos tuote olisi sellaisessa kunnossa, että kiinnostaa lähteä mukaan.

Onko moni muu joukkue ilmoittanut jo Liigan tasolla vetovoimaisista ykköshepoista muutamia poikkeuksia lukuunottamatta?
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei aina kannata mennä siitä yli mistä aita on matalin. Kannattaa ottaa haasteita vastaan ja osoittaa, ettei Turku ole Suomen persläpi, vaikka täällä yksi siitä monessa viestissä kertookin.

Hieno vastaus Hermanni. Eiköhän se, että huutelee maksimiksi sääläreitä, kun sieltä uupuu suurin osa kärkiukoista vielä. Olisit nyt edes yhteen kysymykseen vastannut vai onko luetunymmärryksessä niin paljon vaikeuksia?
 
SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuka ostaa kausikortin posipettereitä lukuunottamatta, jos TPS:n mestaruus ensi kaudella on sääleihin pääsy?
Kannattajat, jotka tekevät muutakin kuin itkevät sitä kuinka kaikki on paskaa hallisuunnitelmista try out -soppareihin.

Kannattajat, jotka mutkista ja montuista, konttamisesta ja kahlaamisesta huolimatta raahautuvat hallille kannustamaan.

Ylipäänsä todennäköisesti ihmiset, joilla on virtaa ja edes hitunen valoa tunnelin päässä.

Todennäköisesti sinä et lukeudu näihin.
Sinä itket ja valitat, et tuo keskusteluihin mitään iloa tai hyvää. Tällaisille tyypeille on termi, ankeuttaja.

Heippa! Pakko hiljentää sinut ettei ruskea aurasi synkennä enempää jo pitkälle edennyttä kiekkokautta 23-24.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ihmettelen ihmettelemästä päästyäni, miksi vaatimustaso on Turussa, TPS:ssä ja seuran kannattajien keskuudessa vedetty näin alas, mikä on tämän päivän tilanne.
Hannu Ansas vainaa ei varmaan ikimaailmassa eläessään olisi uskonut, että tähän on tultu.
Järkyttävää kuinka hänen perintönsä on tärvätty, kun mikä tahansa sähläily on nykyisin hyväksyttävää. Ikimaailmassa tästä ei nousta jollei vaatimustasoa kaikessa tekemisessä nosteta.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Kuinka monta kirjoittajaa tulee suu vaahdossa mesoamaan auriksen kirjoittaman viestin jälkeen?
Boldaus oma.

Totta, mesoaminen on vaan muutaman spesiaalin kukkasen etuoikeus? Jotkut ovat saaneet siitä jopa pelikieltoa.

Aika asiaväitteitä ja -kysymyksiä on Aurikselle esitetty. Kannattaako ranteita avata ennen kuin on kokoonpanon ukot selvillä.

Edit. @aurajoki miten niin vaatimustaso on vedetty alas? Ettet olis ymmärtänyt väärin?
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Ihmettelen ihmettelemästä päästyäni, miksi vaatimustaso on Turussa, TPS:ssä ja seuran kannattajien keskuudessa vedetty näin alas, mikä on tämän päivän tilanne.
Hannu Ansas vainaa ei varmaan ikimaailmassa eläessään olisi uskonut, että tähän on tultu.
Järkyttävää kuinka hänen perintönsä on tärvätty, kun mikä tahansa sähläily on nykyisin hyväksyttävää. Ikimaailmassa tästä ei nousta jollei vaatimustasoa kaikessa tekemisessä nosteta.
Alkaa olla mauttomuuden raja nyt ylitetty, kun käytät Hannu Ansaksen nimeä trollailuihisi. Häpeä.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Väittäisin tämän johtuvan siitä, että Nurmi siirtyi P-Amerikkaan Euroopasta ja Lindberg taas P-Amerikan sisäisesti yliopistosta NHL:ään. Tällöin käsittääkseni - Voin olla tottakai myös väärässä ja saa korjata - Nurmen sopimus on loppunut aikaisemmin (30.4.), kun taas Lindbergin sopimus loppuu 30.6.
Ei kai mikään sopimus NHL:ssä pääty 30.4, vaan juurikin 30.6. Parhaimmillaan pelataan kuitenkin pitkälle kesäkuuhun.

E: Lisätään vielä, että olen tästä 99% varma.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Jonkun mielestä kaikki mikö Tepsiin ja Turkuun liittyy on paskaa/negatiivista. Ehkä nämä vaan kannattaa sitten ignoorata.

Ja jottei liian posiksi mene niin tuskin kenestäkään viime kausi oli onnistunut, mutta eiköhän sieltäkin niitä positiivisia asioita löydy jos haluaa miettiä.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ikimaailmassa tästä ei nousta jollei vaatimustasoa kaikessa tekemisessä nosteta.
Mistä ei nousta? Hopealta kultaan eiksje?

Vaikka mm. lätkässä yksi jargon julistaa, että olet juuri niin hyvä kuin viimeinen pelisi/ kautesi - onhan se nyt täyttä bullshittiä.

Selvää on että menneet hopeakaudet boostaa koko organisaatiota lähivuosina. Sieltä saattoi jäädä nälkää* saavuttaa puuttuva steppi. Jos esim. kolme edellistä kevättä olisivat päättyneet sääleihin, olisin huomattavasti skeptisempi tässä vaiheessa.

*Sorry, mulla jäi jumittamaan levy siihen kohtaan jossa vatta kurnien dallaava Rale hoksaa ilmainen porilaistarjoilun Rauman keskustassa, intohimon voi suorastaan haistaa..

..vaikka se olikin kangastus! =/
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ikävä sanoa mutta Aurajoki on oikeassa. Kyllä vaatimustasoa pitää kaikkien nostaa jos mielii menestyä paremmin kuin tyytyä pääsyyn playjareihin. Näin se oli Jursinovin ja Jortikankin aikana. Se koskee seurajohtoa,pelaajia ,valmennusta eli kaikkia. Nälkää pitää löytyä. Olettamalla että tämä riittää ei mitään saada aikaiseksi. Tämä pätee työelämässäkin.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Ikävä sanoa mutta Aurajoki on oikeassa. Kyllä vaatimustasoa pitää kaikkien nostaa jos mielii menestyä paremmin kuin tyytyä pääsyyn playjareihin. Näin se oli Jursinovin ja Jortikankin aikana.
Hmmm. Mikähän muu oli eri tavalla Jursin ja Jortikan aikana kuin väitetty vaatimustaso?
Se koskee seurajohtoa,pelaajia ,valmennusta eli kaikkia. Nälkää pitää löytyä. Olettamalla että tämä riittää ei mitään saada aikaiseksi.
Sen sijaan, että nimeät nuo kaikki niin nimeä yksittäisiä ihmisiä ja että miten se näkyy, että vaatimustaso on alhainen. Koska itse en pysty nimeämään. Eikö sieltä just Ahokas potkittu kun ei oltu tyytyväisiä. Ja palkattiin uusi toimari tovi sitten.
Tämä pätee työelämässäkin.
Kyllä, todellakin. En vaan näe merkkejä etteikö se pätis Tepsissäkin, koska työelämää sekin noille ihmisille on.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hmmm. Mikähän muu oli eri tavalla Jursin ja Jortikan aikana kuin väitetty vaatimustaso?

Sen sijaan, että nimeät nuo kaikki niin nimeä yksittäisiä ihmisiä ja että miten se näkyy, että vaatimustaso on alhainen. Koska itse en pysty nimeämään. Eikö sieltä just Ahokas potkittu kun ei oltu tyytyväisiä. Ja palkattiin uusi toimari tovi sitten.

Kyllä, todellakin. En vaan näe merkkejä etteikö se pätis Tepsissäkin, koska työelämää sekin noille ihmisille on.
Paljonkin, pelaajat sai kuulla valmentajilta suoraa kritiikkiä epäonnistuneesta suorituksesta kaukalossa kesken pelin , eikä siinä katseltu nimiä mitä selässä lukee eikä se ollut kiusaamista . Valmennus / joukkue pystyi kesken pelin ja jopa kesken erän muuttamaan pelitaktikkaa mihin ei viimevuosien TPS valmentajat ole juurikaan pystyneet.Päätä kyllä hakataan seinään. Aikalisän ottaminenkin on vitun vaikeaa. Pelaajat treenasi tosi kovaa ja en väitä etteikö niin tehdä nykyäänkin mutta ihmiset on eri aikakauden kasvatteja ja se näkyy. Ennen seurassa tavoiteltiin voittoa taloudellisesti ja pidettiin sponsorit ja tukijat tyytyväisinä nykyään hallittu tappiokin on voitto.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Varmistaisin, että mistäköhän aikakaudesta @ILIMAVEIVI puhut tuossa äskeisessä vertauksessa? Jos tosiaan puhutaan kansitakkien kahinasta ja Hannujen sekä Vladimirin ajasta, niin ainakin tuon taloushaihattelun voi unohtaa. Tepsin liigajoukkue ei voinut taloudellisesti hyvin juuri koskaan Ansaksen aikana. Varmasti muuten teki paljon oikeita asioita.

Mut hirveen vähän tekemistä tämän aiheen kanssa, johon sanoisin, että vaatimustaso ei ole ollut ongelma viime kauden Tepsissä eikä tule olemaan tulevallakaan kaudella. Kyllä siellä ihan urheiluihmisiä on sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Paljonkin, pelaajat sai kuulla valmentajilta suoraa kritiikkiä epäonnistuneesta suorituksesta kaukalossa kesken pelin , eikä siinä katseltu nimiä mitä selässä lukee eikä se ollut kiusaamista . Valmennus / joukkue pystyi kesken pelin ja jopa kesken erän muuttamaan pelitaktikkaa mihin ei viimevuosien TPS valmentajat ole juurikaan pystyneet.Päätä kyllä hakataan seinään. Aikalisän ottaminenkin on vitun vaikeaa. Pelaajat treenasi tosi kovaa ja en väitä etteikö niin tehdä nykyäänkin mutta ihmiset on eri aikakauden kasvatteja ja se näkyy. Ennen seurassa tavoiteltiin voittoa taloudellisesti ja pidettiin sponsorit ja tukijat tyytyväisinä nykyään hallittu tappiokin on voitto.
Mihinkään muuhun en ota kantaa, kuin aikalisään. Olen seurannut melko paljon aikalisiä, sekä niiden käytön muutosta nykyaikaisessa jääkiekossa. Aikalisiä ei oteta nykyään enää kovin usein joukkueen herättämiseksi. Tämä johtuu osaltaan siitä, että valmennus haluaa ajaa pelaajia enemmän itseohjautuvaan suuntaan. Erien anti käydään läpi erätauoilla ja pelaajia valmennetaan siihen, että heillä on vaadittava reagointikyky pelin sisällä. Aikalisä käytetään usein pelin lopussa kun tarvitaan vähän happea kärkimiehille ja halutaan käydä läpi jotain spesiaaleja kuvioita. Tämä saattaa johtaa siihen, että katsomoon näyttää, kuinka valmentaja ei reagoi. Toimiessaan tämä malli kuitenkin tukee pelaajien reagointikykyä. Tämä käytäntö on siis yleistynyt paljolti monen valmentajan käytännöissä, eikä sinällään liity pelkästään Tepsiin. Valmentaminen pelin sisällä on muuttunut jonkin verran. Aikalisä herättelyyn voi olla nykyisinkin hyvin toimiva käytäntö, mutta jos se käytetään runkosarjassa joka kerta jouduttaessa parin maalin tappiolle, saattaa sen teho heikentyä merkittävästi.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistäköhän aikakaudesta @ILIMAVEIVI puhut tuossa äskeisessä vertauksessa?
70-80 luvun ja 90-2000 luvulla syntynellä. Vapaampi kasvatus alkaa näkymään valitettavasti siinä miten otat vastaan komentoja. Armeijakin on ihan toisenlainen nykyään kuin mitä ennen. Hyvä ettei anteeksi pyydellä kun annetaan komentoja. Auktoriteettiä ei saa käyttää kun se on kiusaamista. Tämä ei suoranaisesti kuulu aiheeseen mutta tälläkin on vaikutusta.
 
R

Rightin Maila

@ILIMAVEIVI Sun alkuperäinen väite oli nimenomaan, että nyky-TPS:ssa ei ole vaatimustasoa. Nyt viimeisessä viestissä puhut yleisesti ilmapiirin muutoksesta maailmassa.

Selvennä nyt tarkemmin, että miten nyky-TPS:ssa ei ole vaatimustasoa js nykyiseen ollaan tyytyväisiä. Itse en ole tällaisiin törmännyt.
 
Anteeksi antamattomia selityksiä pelien jälkeen valmennukselta oli kun TPS :llä oli se sulamis jakso. Tehottomat pelaajat (nimiä en kehtaa edes sanoa kun niistä jauhettiin kauden aikana jo ihan riittävästi ) sai illasta toiseen vastuuta vaikka alemmissa kentissä oli enemmän yritystä ja voiton tahtoa. Vastaava ei olisi Jortikan ja Jursin aikana toistunut vaan siihen olisi puututtu heti. Ennen pelaajat kesti kritiikkiä ihan toisella tavalla kun mitä nykyään. Ennen ei tuollainen tapaus Kiviharjukaan olisi mahdollinen koska se olisi tarkoittanut suoraan sitä että voi unohtaa huippuuransa.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Sen verran pitää yllä olevaa oikoa, että 1990-luvulla TPS:llä oli Suomessa ennätyksellisen suuret sponsoritulot verrattuna muihin sen aikaisiin joukkueisiin. Mm. erään valtakunnallisen vakuutusyhtiön Helsingin pääkonttorissa isoon ääneen ihmeteltiin, että kuka helvetti on tällaisia sopimuksia tehnyt, mutta loppujen lopuksi tuo vakuutusyhtiö sai Turun talousalueella niin suuren markkinaosuuden, että turkulaisessa vastaavan alan yhtiössä mietittiin, että miten voi olla mahdollista, ettei oman alueen vakuutusyhtiö kelpaa.
Kyllähän nuo suuret sponsoritulot sitten näkyivät suoraan siinä, millaisen joukkueen TPS kasasi. TPS oli siihen aikaan aivan Euroopan kärjessä. Todiste siitä esim. on hallin katossa. Nyt ei enää olla vaan oltiin viime kaudella Suomen 10:ksi paras joukkue eli Euroopan kärki ei näy edes horisontissa. Ainoa, mikä muistuttaa 1990-luvusta ovat TPS-johdon suuret puheet. Niillä valitettavasti ei pitkälle pötkitä, mutta onhan se kivaa, jos nuo puheet joillekin riittävät ja tekoja ei tarvita. Tulee paljon halvemmaksikin, koska ei tarvita edes paljon sponsoritulojakaan.
Kunhan pellaillaan kausi kerrallaan ja kattellaan ajopuuna, mikä on toiminnan tulos. Kukaan ei ota vastuuta mistään ja kaikki johtavat kaikkia, tuntuu olevan tämän päivän tyylinä.
 
R

Rightin Maila

Anteeksi antamattomia selityksiä pelien jälkeen valmennukselta oli kun TPS :llä oli se sulamis jakso. Tehottomat pelaajat (nimiä en kehtaa edes sanoa kun niistä jauhettiin kauden aikana jo ihan riittävästi ) sai illasta toiseen vastuuta vaikka alemmissa kentissä oli enemmän yritystä ja voiton tahtoa. Vastaava ei olisi Jortikan ja Jursin aikana toistunut vaan siihen olisi puututtu heti. Ennen pelaajat kesti kritiikkiä ihan toisella tavalla kun mitä nykyään. Ennen ei tuollainen tapaus Kiviharjukaan olisi mahdollinen koska se olisi tarkoittanut suoraan sitä että voi unohtaa huippuuransa.

Meinaatko nyt ihan oikeasti, että Ahokas on antanut saman palautteen kopissa kuin jossain lehdistötilaisuudessa? Siellä nyt selitellään perusjargonit ja hoidetaan alta pois. Itse en ymmärrä, että miksi pelaajia pitäisi haukkua julkisuudessa? Turussa on piirtynyt Jortikan valmennusmetodit joidenkin ihmisten mieliin ja ilmeisesti ajatellaan, että se oli ja on ainoa oikea tapa, kun sillä voitettiin mestaruuksia. Mitään ottamatta pois Jortikan menestyksestä Turussa, niin kyllä tuohon aikaan voitettiin mestaruuksia myös rauhallisemmalla tavalla valmentaa.

Varmaan aina voi asioita tehdä toisella tavalla, mutta kyllä siellä käytännössä kaikki kävivät vuorollaan yrittämässä kärkikentissä ja tulos oli sama. Ja varmasti yritettiin, mutta nyt niitä asioita ei vain saatu toimimaan ja epäonnistuttiin. Mutta tuskin kukaan tuolla on tyytyväinen viime kauteen.
 
Ei jortikan ja Jursin aikanakaan pelaajia sen kummemmin julkisesti haukuttu. Ne pelaajat saivat tuta sen peliajassaan / roolissaan . Nykyisin vastaavaa ei enää näe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös