Mainos

TPS kaudella 2023–2024

  • 685 609
  • 4 328

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Mä ainakin toivon että asia olisi niin että Toma ei yksinkertaisesti näe tulevaisuutta Jokaisella hänen pelitavassaan joten ei turhaan yritä sotkea muiden peliä vaan mieluummin antaa peliaikaa omille junnuille joilla on enemmän mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen.

Joo siis sinäänsä hienoa, että on pilkun tarkka pelisuunnitelma ja sitä ei haluta rikkoa tai sotkea.
Kuitenkin jotenkin raakaa, että yhden pelaajan pelätään kaatavaan koko järjestelmän. Ilman siis, että saa edes peliaikaa tositoimissa (peleissä). Kova päätös.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Alunperin Ahokkaalle tai Tomalle, oli hankinta, joka lähtökohtaisesti olisi pitänyt ottaa tryoutilla sisään, jos silläkään. Sitten olisi voinut oman harkinnan mukaan laskea, mikä määrä vuosia tuossa on jos halutaan soppari tehdä. Ei ollut alunperinkään järkeä tässä, vaikka ei kalleimmasta päästä olekkaan. Kyse ei kuitenkaan ollut sellaisesta timantista, että vaikka olisi sanonut "Ei" tryoutille ja mennyt sen takia ohi, niin ei oltaisi hävitty tuossa mitään.

Vittumainen tilanne ja tehty mikä tehty, nyt toivoisin, että uusi Seura löytyy. Uskon itse sopparin olevan tuo (2+1) joka sekin (2v) on pitkä aika istua kotona pelaajalle. Soppari tuskin on niin arvokas, että sitä ei kannata uuden paikan tullen suostua purkamaan, mutta tässä taloustilanteessa ei varmasti kannata Tepsinkään lähteä mihinkään ulosostoon.

Yleensä näissä voisi jotain keksiä sitten edes, mutta en kyllä oikeasti usko minäkään, että Jokisen peluutuksella saadaan yhtään mitään. Aika monta junnua saa edelleen nostaa ennemmin A:n puolelta.
 
Siwawaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokisen soppari kuitenkin tehty marraskuussa niin eipä sitä osattu arvata, että meillä on penkin takana Tommi Miettinen. Sai näytönpaikan harkkakaudella eikä lunastanut pelipaikkaa. Toivottavasti on mukana reeneissä 100% focuksella ja kehittää luisteluaan niin voipi saada uuden mahdollisuuden.
 
Ketale

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli jos HPK fania näin sanoo, niin asia muuttuu faktaksi. Itse luulen että Jokiselle maksetaan 3-kentän palkkaa, toki en tiedä.

Nii, onneksi molempiin sopimuksiin sisältyy optionsa. Luotetaan eliteen ja täten Jokisen sopimus olisi mallia 2+1v. Roni Seväsenkin sopimus eliten mukaan 2+1v. Sevänen on kyllä ollut hyvä peruspakki.
Seväsellä kuitenkin 0 + 0 -4 tilasto... hyvä peruspakki?
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Seväsellä kuitenkin 0 + 0 -4 tilasto... hyvä peruspakki?
Vähän sekavaa kirjoitusta. Sori.

Mielestäni oli harjoituspeleissä ihan hyvä, jopa varmimpia pakkeja. Eikä ole Liigapeleissäkään huono ollut, vaikka plusmiinussaldo huono onkin. Minusta selkeesti ei mitään noista maaleista saa pelkästään Seväsen piikkiin, vaan enemmänkin kohtuu heikon viisikkopelin piikkiin. Rafkinin kanssa useasti ovat säätäneet puolustusalueella. Selkeästi pitäisi pakkipareja muuttaa tuleviin peleihin. Rafkinkin kerännyt miinuksia neljän verran, vaikka ollut Tepsin pakiston valopilkkuja. Toisaalta Arell ja Jurgens eivät ole keränneet miinuksia ollenkaan, kuten Lauridsenkin vain yhden. Siinä kai sitten on ne kolme eniten onnistunutta pakkia alkukaudesta.

Kärppäpelin Anttila maalissa Rafkin unohti täysin miehensä, josta Sevänen sai miinuksen.
Berglundin maalissa hyökkäysalueella sekoillaan ja Kärpät pääsee 2-1 hyökkäykseen. En pistäisi Seväsen piikkiin, vaikka miinuksen sain.
Ei kyllä voinut mitään Sevänen Estephanin hyvälle rannelaukaukselle JYP pelissä, ei noin vapaasti voi päästää vetämään.
Sport pelissä Aarnio aika hyvästä paikasta pääsi tasoittamaan 1-1. Jasu pelasi todella huonosti tilanteen, eikä ottanut äijää tai mailaa kiinni.
Aarnion 2-2 kavennuksessa pelattiin taas todella oudosti. 3 äijää otti yhtä äijää kiinni maalinedessä. Selkeästi pelitapa virhe. Dudas pyörii tilanteen ulkopuolella kyllä ja olisi halutessaan saanut Aarnion pelattua pois?
 
Jaan kyllä näkemyksesi, Rafkin tosin -2 mutta juuri tuo pakkipari tai nuo pakit jää mielestäni leipomaan kiekkoa liikaa omassa päässä tai jopa palaavat omaan päähän.

Varsinainen maaliin johtava laukaus tai syöttö ei kerro koko totuutta vaan pitää katsoa mitä puoli minuuttia aikaisemmin tapahtui ja sieltä voi löytyä se syy, miksi vastustaja pääsee maalipaikalle.

Mutta joo, ei Sevänen huono ole ollut mutta saa vielä parantaa... ainakin mun puolesta :)
 
Yleisesti kun katsoi noita 5 maalia. Niin tuntui että oman pelaajan merkitsemisessä on ongelmia. Kuka merkkaa kenet. Välillä 2 pelaajaa otti yhden kiinni tai Aarnion tasoituksesta 3 äijää otti yhden äijän kiinni.

Toisaalta rohkeammin pitäisi ottaa äijä kiinni. Dudas seisoi vain vieressä Aarnion maalissa ja Estephan pääsi ihan vapaasti vetämään B-pisteeltä vaikka Jasu oli edessä blokkaamassa. Toki Estephanin veto oli maailmanluokkaa. Eikä voida pupeltaa tuollaisia 2-1 tilanteita vastustajalle, jossa Kärppien Berglundin maalikin syntyi.

Selkeästi puoluspelaamisen tiiveydessä ja pelaajien merkkaamisessa on vielä tekemistä.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän Jokisen soppari on suora hutikuti.
Mahdollisimman nopeasti vaan uutta seuraa ja yhteisymmärryksessä purku jos ja kun Toma ei näe miehelle käyttöä.

Mun mielestä on vähän itsensä kusetusta jos tässä nyt pääsee kuin koira veräjästä selityksellä, että Jokinen hankittiin Ahokkaan pelitapaan.

Näin varmasti onkin.

Mutta. Muuttuuko tuo lätkä pelitavan takia niin eri lajiksi, ettei Jokinen pysty ohittamaan nykykokoonpanossa ketään? Siellähän on lauma junnuja laitureina. Esim. kaikkien rakastamat Koskinen ja Väisänen. Kilpaa lauletaan valmentajaa myöden, että ohut kokoonpano hyökkäyksen osalta.

Tosiasia on, että Jokinen on siinä tapauksessa täysi huti. Ei se selittelemällä muutu.

Mutta, mehän ei tiedetä varmuudella koko totuutta. Oletus on ettei mahdu kokoonpanoon paskuutensa takia. Tuosta ei kuitenkaan taida olla mitään virallista tietoa, pelkkiä huhuja. Voihan siellä taustalla olla muutakin.

JOS Jokinen on niin huono, ettei tämän hetken kokoonpanoon pääse edes koittamaan, niin silloin pitää kritisoida pelaajahankintaa. Meillä on kallis pukuosasto hankkimassa pelaajia ja sillä PITÄÄ saada etua markkinoilla. Muuten me maksetaan tyhjästä.

Ari Vuori osasi ampua haulikolla yksinään. Mihin me tarvitaan kolmea ukkoa pitelemään haulikkoa?

Otetaan nyt kuitenkin hetki vielä happea ja katsotaan paljastuuko tästä keissistä uutta tietoa (esim. joku loukki tai muu ratkaiseva tieto).

Edit: muokattu kummallinen lauserakenne.
 
Viimeksi muokattu:

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tuntuu kyllä ihan älyttömältä että hankitaan tänne kaveri pitkällä sopimuksella eikä pelaa peliäkään. Ei kyllä jaksa enää yllättää että tääkin vedettiin ihan vihkoon. Toivottavasti Jokiselle löytyy joku pelipaikka muualta vaikka lainasopparilla tjms.
"Tääkin vedettiin ihan vihkoon" Kerro toki lisää keitä muita? Ja sen verran tarkennan että mä ainakin elän nyt kautta 23-24.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
DeNaples oli ihan kova.
Ootko ihan tosissasi että Nippelin tähän nostit? Mies tuli tryoutilla, ei ole sopimuspelaaja. Ymmärtäisin tuon sun aivopierun JOS olisi saanut sopimuksen. Mutta toisaalta sun vastaus kertoi paljon, Tomppa ja muut ovat onnistuneet oikeinkin hyvin.
 
Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
"Tääkin vedettiin ihan vihkoon" Kerro toki lisää keitä muita? Ja sen verran tarkennan että mä ainakin elän nyt kautta 23-24.
Okei unohdetaan menneet kaudet vaikka siellä oli samat hessut tekemässä hankintoja. Sevänen ja varauksin Fröberg on ihan täytepelaaja osastoa tähän mennessä.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli DeNaples on ohihankinta, kun ei saanut sopimusta? Ymmärrän kriitikin aiheesta, mutta sitä en ymmärrä, että aivan jokaista asiaa kritisoidaan ja haetaan negatiivista. Ymmärtäisin myös, jos oltaisiin kausi aloitettu neljän ottelun tappioputkella, mutta vittu TPS on kärjessä ja täällä revitään pelihousuja milloin kenenkin pelaajan takia.
 
En nyt vielä viikko sitten olisi osannut odottaa, että vedonlyöntikertoimissa Tepsi lähtee suosikkina tähän Ilves-otteluun.

Tällä hetkellä Tepsillä kerroin 2.25, Ilveksellä 2.75 (tasuri noin 4).
 
NorthernStar

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onpa muuten outo pakisto teillä tälle kaudelle, kun ei ole oikeastaan ketään suvereenia kiekollista "ykkösyyvee pakkia". Kuitenkin todella laadukas pakisto, etenkin puolustussuuntaan.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Onpa muuten outo pakisto teillä tälle kaudelle, kun ei ole oikeastaan ketään suvereenia kiekollista "ykkösyyvee pakkia". Kuitenkin todella laadukas pakisto, etenkin puolustussuuntaan.
Varmaan ajatuksena oli että Johansson olisi semmoinen. On nyt loukkaantuneena, mutta ei oikein vielä vakuuttanut niissä peleissä mitä pelasi.
 
Lisäyksenä vielä, että Ahokkaalle on taidettu ainakin pakisto koota kokonaan, silloin on eri asiat painaneet vaakakupissa. Toisaalta näistä oman pään pakeistakin on kuoriutunut Toman kiekossa ihan kelpo luistelijoita ja oikeastaan kaikki pakit voivat olla hyödyllisiä myös hyökkäyspäässä. Rafkin ja Suomi silti nousevat varmaan selviten kiekollista taitoa omaavina.
 
Joku Arellkin vaikka ei ole mikään kiekollinen virtuoosi niin sillä on yllättävän hyvä liike ja näyttää Miettiskiekko sopivan hyvin.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joku Arellkin vaikka ei ole mikään kiekollinen virtuoosi niin sillä on yllättävän hyvä liike ja näyttää Miettiskiekko sopivan hyvin.

Eikä niiltä pakeilta lopulta mitään taikatemppuja vaadita. Luistelemaan pitää pystyä niinkuin nykypäivän kiekossa yleensäkin. Kiekkovarma pitää olla ja syöttöjen pitää napsua lapaan.

Kyllä mä nään että tuo pakisto sopii hyvin Miettisen sapluunaan. Varsinkin kun halutaan iskeä nopeasti kiinni ja puolustaa läheltä. Kamppailuvoimaa siinä vaaditaan ja sitä meiltä pakistosta löytyy. Avauspeli taas on paljon kiinni koko viisikon yhteistyöstä.

Arell-Jürgens on kyllä loistava pakkipari.
 
pullaristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS sekä muut yritteliäät ja joukkueet
Kyllä nostan hattua isosti valmennusjohdolle ja erityisesti Tommi Miettiselle! On niin uskomattoman mukavaa seurattavaa verrattuna viime kauteen ja tämän lisäksi vielä pisteitäkin tulee ihan mukavasti :) . Itse olin ottanut tämän vähän projektina että ei luultavasti lähde peli heti rullaamaan ja pisteitäkään ei välttämättä ala heti ropisemaan, väärässä olin.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan TPS hyökkäys ikävä kyllä vähän kapeahko ja se kaipaisi sinne vahvistusta lähinnä siksi kun jos ja kun niitä loukkaantumisia voi tulla. Ja muutenkin se lisäisi kilpailua ja antaisi mahdollisuuden kierrättää/ antaa lepoa pelaajille kun pelitapa on vaativa. Mielummin TPS:n pitäisi reagoida nyt eikä vasta sitten ruveta etsimään pelaajia kun on joku loukkaantuminen tullut.
Miettinen on saanut puristettua pelaajista parhaat tehot irti eikä leijumiseen ole aihetta kun niitä nuonompiakin pelejä ikävä kyllä tulee. Hyvän ja huonon pelin eron kun saa pysymään mahdollisimman pienenä niin silloin on kaikki mahdollista.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Juolevi ei saanut diiliä Arizonaan. Onkohan TPS kytännyt, kun Turusta selvästi puuttuu kärkipakki?
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös