Mainos

TPS kaudella 2020–2021

  • 726 589
  • 3 257
Suosikkijoukkue
TPS
Jos TPS haluaa ensi kaudella menestyä, niin Jasu on varmaan paras mahdollinen vaihtoehto nelosketjun ratsuksi. Varmaan Liigan varmin pelaaja, jonka voi heittää viimeisellä minuutilla kentälle, kun pelataan maalin pelejä. Pelillisten asioiden lisäksi Jasu tuo Turkuun tärkeää ammattilaisuutta, sekä ennenkaikkea voitonkulttuuria Tapparasta. Nuorille pelaajille erinomainen esimerkki, mitä huipulle pääseminen vaatii jokapäiväisellä tekemisellä.

Wirtanen varmaan menisi vielä ihan hyvin esimerkiksi kakkossentterinä joukkueessa, vaikka viime kausi oli mitä oli. Koivukin jos vielä liittyy remmiin, niin hupskeikkaa, kun Tepsilläkin onkin jo kivikova keskikaista, vaikka neljäntenä lenkkinä olisi Juhani Tamminen.

TPS tuskin on vielä ensi kaudella siellä kärjessä, mutta isot muutokset vaatii myös isoja johtavia pelaajia joukkueeseen. Ihan mielenkiinnolla odotan Tepsin tulevaa kautta. Ennusmerkit eivät nyt ole sentään yhtä surkeat mitä ne oli viime kaudella.

Loput hankinnat olisi syytä olla niitä nuoria eteenpäin pyrkiviä pelaajia, joilla on matka johonkin eivätkä vai tule jostain. Tietenkin niiden kovien kärkipelaajien lisäksi.

Katsotaan miten Tepsin muutosprosessi lähtee liikenteeseen. Maltti on valttia ja sitä organisaation kokeilta, joita muuten on omaan makuun helvetisti liikaa, nyt odotetaan. Lopputulos voi olla jotain kaunista, taikka täydellinen farssi, mutta jotenkin jaksan uskoa parempaan huomiseen siellä.
Mun mielestä aika absurdia kutsua Jasua liigan varmimmaksi pelaajaksi kun vetänyt pakkasluvuilla viimeiset kolme kautta Tapparassa ja koko liigauran tehotilasto näyttää -41!!
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Tehotilastot ei kerro kaikkea;) Absurdia olisi myös se, että Tappara olisi peluuttanut "huonoa" pelaajaa aina johtoasemassa ottelun loppuhetkillä. Jotain kaveri siis tekee oikein tärkeissä hetkissä, kun Tapparassa niitä on tahkonnut mm. finaaleissa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mun mielestä aika absurdia kutsua Jasua liigan varmimmaksi pelaajaksi kun vetänyt pakkasluvuilla viimeiset kolme kautta Tapparassa ja koko liigauran tehotilasto näyttää -41!!

Minä en tiedä kuinka tarkkaan olet Jasun uraa seurannut, mutta itse olen hyvinkin tarkasti. Tehotilastot eivät aina ole koko totuus. Jasu on yksi Liigan parhaista omassa roolissaan ja oli Tapparassa erittäin arvostettu pelaaja. Minä pystyn pysymään mielipiteessäni täysin ja kausihan sen sitten näyttää olinko oikeassa.
 
Jonkun verran tullut seurattua kyllä. Mielestäni parhaat päivät alkaa olemaan takanapäin. Luulen että tämän takia Tappara ei enää jatkoa tarjonnut. Tehotilasto ei kerro kaikkea mutta kyllä yli -40 saldo kertoo jotain puolustavasta sentteristä. Tappara menetti viime kaudella todella montaa kertaa viimeisellä minuutilla johtoasemansa. Luulen että floppaa tepsissä ensi kaudella. Katsotaan...
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vielä kun tietäisi mihin rooliin Jasu on Tepsiin hankittu.
Kun viime kauden joukkueeseen vertaa niin Jasu olisi käynyt ihan mihin rooliin vaan. Ensi kauden joukkue on vielä niin selällään ettei siitä osaa mitään varmaa sanoa. Jos ensikautta edes päästään aloittamaan.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Miten treenihommat toteutetaan, kun nämä kiellot vielä on päällä ryhmien kokoontumisten kanssa? Vai treenaako pelaajat ryhmissä ym? Tähän aikaan tulee olla jo hyvässä vauhdissa peruskestävyys - harjoittelu, joten toivottavasti keinot sen totetutukseen myös tällä uudella valmennusjuntalla on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Muusta tekstistä en ota kantaa, mutta urheilutoimen johto toivotaan osastoa? Urama, Koivu, Kallio ja Erkka... Nimien puolesta ainakin koko suomen kovin urheilutoimen johto. Tiedä sitten millä kriteereillä arvostelet?
Mitä vaikeaa on scoutata parhaat suomalaiset pelaajat maajoukkueturnauksiin? Ne nimet on pitkin kautta iltapäivälehdissä. Sieltä vaan tekee muutaman vaihdon mitä aina kansa arvostelee. Jos tulee mestaruus olet sankari, koska vaihdot ennalta tupensyöjän roolissa olevan pelaajan rosterissa.
Koivusta täällä ei koskaan olla muuta sanottu kuin vaatimustaso. Kai nyt suurin osa osaa vaatia, mutta pystyykö toteuttamaan vaatimuksensa.
Eipä ole Kalliokaan vielä vakuuttanut olevansa huippuosaaja pelaajatarkkailussa. On vain hokenut, että pelaajat ovat liian aikaisin tehneet sopimukset syksyllä ja, että monikaan ei halua tepsiin..
Erkasta on vaikea oppia pitämään. Selväksi on käynyt, että seuran kustannuksella ajaa jotain omaa ”ollaan kaikki kavereita” agendaansa. Palkkaa jotain omaa unelmarosteria itselleen viisveisaamatta kuluista tai suoritustasosta. Jokaiseen tonttiin palkattu mies kuka ei alunperin edes hakenut tehtävään.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Kenet sitten pitäisi palkata näiden herrojen tilalle, kun tämäkään herrat eivät sinulle kelpaa?
 
Tarvitaanko yhden sopan tekemiseen monta kokkia? Kärppien nousun takana oli Junno ja Tapparalla Leinonen. Nyt on Tepsin organisaatiossa kyllä sellasta tittelin omaavaa sakkia että heikompaa hirvittää. Enkä usko että ihan ”pähkinöillä” siellä hääräävät.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Junnolla ja Leinosella on muuten se yhteistä, että molemmat aloittivat toimitusjohtajana 93. Molemilla meni aika kauan, että menestystä alkoi tulla ns. TPS-mittakaavassa.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä vaikeaa on scoutata parhaat suomalaiset pelaajat maajoukkueturnauksiin? Ne nimet on pitkin kautta iltapäivälehdissä. Sieltä vaan tekee muutaman vaihdon mitä aina kansa arvostelee. Jos tulee mestaruus olet sankari, koska vaihdot ennalta tupensyöjän roolissa olevan pelaajan rosterissa.
Koivusta täällä ei koskaan olla muuta sanottu kuin vaatimustaso. Kai nyt suurin osa osaa vaatia, mutta pystyykö toteuttamaan vaatimuksensa.
Eipä ole Kalliokaan vielä vakuuttanut olevansa huippuosaaja pelaajatarkkailussa. On vain hokenut, että pelaajat ovat liian aikaisin tehneet sopimukset syksyllä ja, että monikaan ei halua tepsiin..
Erkasta on vaikea oppia pitämään. Selväksi on käynyt, että seuran kustannuksella ajaa jotain omaa ”ollaan kaikki kavereita” agendaansa. Palkkaa jotain omaa unelmarosteria itselleen viisveisaamatta kuluista tai suoritustasosta. Jokaiseen tonttiin palkattu mies kuka ei alunperin edes hakenut tehtävään.

Tuli Erkasta mieleen että nyt kun jopa Kojo Jalosta on huhuiltu takaisin Palloseuraan niin tulipa tuossa katsottua Telian klassikkopelejä vuodelta 2011. IFK-Jokerit -sarjan jälkeen tykitti Kojo haastattelussa melkoisen täyslaidallisen Erkasta, joka hänen mukaansa "itki joka asiasta koko ajan". No toki tuosta jo aikaa...
 
Suosikkijoukkue
TPS
Junnolla ja Leinosella on muuten se yhteistä, että molemmat aloittivat toimitusjohtajana 93. Molemilla meni aika kauan, että menestystä alkoi tulla ns. TPS-mittakaavassa.
Tosiaan Leinonen alotti toisen pestinsä 99 Tapparassa ja siinä ei kauan mennyt kun menestystä alkoi tulla. Junno Kärppiin 96 ja muutaman vuoden kuluttua liiganousu. Tepsin ei mun mielestä olekkaan nyt järkevää lähteä hakemaan mitään pikavoittoja. Se tie on nähty. En usko vaan millään että tämä on se ratkaisu, että palkataan kalliita liiton miehiä, jotka hääräävät sen muutaman vuoden ja jatkavat matkaa.
 
Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli Erkasta mieleen että nyt kun jopa Kojo Jalosta on huhuiltu takaisin Palloseuraan niin tulipa tuossa katsottua Telian klassikkopelejä vuodelta 2011. IFK-Jokerit -sarjan jälkeen tykitti Kojo haastattelussa melkoisen täyslaidallisen Erkasta, joka hänen mukaansa "itki joka asiasta koko ajan". No toki tuosta jo aikaa...

Sama tuli muuten itselläkin tuossa mieleen taannoin, että mikä mahtaa herrojen välinen tilanne nykyisellään olla. Erkastahan on paljon puhuttu, että hankkii kavereilleen työpaikkoja Tepsistä ja ainakin tuolloin -11 oltiin todella kaukana kaveruudesta. Olisi myös hauska tietää oliko Kiven jättäytymisellä pois Tepsin hommista ja samoihin aikoihin Erkan liittymisellä Tepsin taustavoimiin joku yhteys.

Kyllähän 100v-juhlakausi ansaitsi valmentajakseen KJ:n, ykkössentteriksi Koivun ja siihen rinnalle pelikuntoiseen Korpikosken. Olisi mieletöntä, mikäli nämä kaikki saataisiin aikanaan järjestettyä, mutta nyt taas niitä kuuluisia jäitä hattuun ja katsotaan milloin Liigaa taas edes pystytään pelaamaan.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jos joukkue koostuu pelaajista, jotka eivät pelaa joka hetki logolle, tulos on aika lailla sellainen, mitä TPS:n urheilulliset tulokset viime vuosilta kertovat. Pelaajat ovat vain töissä ja heille tuntuu olevan se ja sama, miten töitään tekevät.
Jos organisaation ylin johto ei myöskään ”pelaa” koko ajan logolle, vaan he ovat enemmänkin kartoittamassa koko ajan mahdollisuuksiaan päästä muualle mieluisampaan tehtävään, tekemisen taso nykyisessä postissa kyllä väistämättä tulee näkymään. Johtajat ovat koko ajan menossa johonkin tai tulossa jostakin.
Uramalla ja Westerlundilla kummallakaan ei ole eikä edes koskaan tule olemaan minkäänlaista mustavalkoista sydäntä, vaan he ovat TPS:ssä todennäköisesti vain kovan palkan takia niin kauan kuin maksajilla pätäkkää ja intoa maksaa huippupalkkoja riittää. Myöskään Raipe Helminen ei koskaan ole mustavalkoisen sydämen omaava valmentaja. Hänkin on vain TPS:ssä läpikulkumatkalla johonkin.
Ainoa mustavalkoisen sydämen omaava TPS:n johdossa on Saku Koivu. Mikä on hänen todellinen sitoumisasteensa, kun välillä aika ei hänellä riitä TPS:ssä toimimiseen, mutta sitten taas riittääkin. Aika oudolta kyllä kuulostaa. Onko hänellä lopultakaan todellista motivaatiota vai ei?
Tomi Kalliollakin on samanlainen ongelma, vaikkei hän nyt johtaja-postilla istukaan.
Paljon on kysymysmerkkejä ja paljon on taas TPS:n taholta tuttuun tyyliin lupailtu, joten edelleenkin kannatattajat ja sidosryhmät odottavat niitä tekoja, millä lupaukset lunastettaisiin. Tähän astiset rekryt ensi kauden joukkueeseen eivät vielä paljon menestystä lupaile, mutta ken elää, se näkee.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itellä ei ole Jasua vastaan mitään. En pelaajaa hirveästi ole seurannut, mutta oma mielikuva pelaajasta on, että on voittavaan joukkueen tärkeä palanen, joka nimenomaan esimerkillään näyttää. Taistelee loppuu nasti yms. Vähän niinkuin Forsström hyökkääjänä, mutta parempi taitopaketti.

Mutta Jasu ei ole pelaaja, joka ratkoo pelejä. TPS:ssä on mun mielestä liian vähän tällä hetkellä pelaajia, joiden voi luottaa ratkovan pelejä ensikaudella. Eli varmasti omassa roolissaan pätevä kaveri, mutta ei se mitä TPS tällä hetkellä kipeimmin tarvitsee. Se myös, että testit ja treenit ovat alkaneet, mutta tälläisten ratkaisijoiden soppareita ei ole vielä julkistettu on hieman huolestuttavaa. Koska yksi tepsin viimekauden suurimmista ongelmista oli 5v5 tehottomuus. Eikä sinne ole käsittääkseni tullut yhtään pelaajaa, joka tätä kategoriaa parantaisi.

Tottakai valmennus on eri ja viimekausi meni joka osa-alueella sekoilun piikkiin. Joukkueessa paljon nuoria ja sitä kautta potenttiaalia löytyy. Mutta varmoja suorittajia on vaikea nimetä. Nimenomaan niitä, joiden voidaan luottaa ratkaisevan tärkeitä pelejä.
 
Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Itse näkisin henkilöstön näin:
Hallituksessa omistajat tai omistajien edustajia. Hallitus valitsee toimitusjohtajan. Toimitusjohtaja vastaa hallitukselle tuloksesta niin kentällä kuin taloudessa.
Toimari valitsee urheilutoimenjohtajan sekä markkinointipäällikön. Nämä sepät vastaavat TJ:lle tuloksista. UTJ valitsee päävalmentajan, maalivahtivalmentajan sekä fysiikkavalmentajan. UTJ rakentaa joukkueen rungon. Edellämainitut vastaavat UTJ:lle. Päävalmentaja valitsee apuvalmentajan. Päävalmentaja, apuvalmentaja sekä utj hankkii yhdessä maalivahtivalmentajan konsultoinnilla joukkueen rungon ympärille puuttuvat palaset, palaset jotka täydentävät joukkuetta siihen pelityyliin mitä kukin päävalmentaja haluaa ajaa.
Markkinointipäällikkö valitsee itselleen alaisen joka hoitaa kehitystyötä hallitoimintaan sekä alaiset jotka pitävät huolen, että TPS on näkyvillä. Nämä pitävät huolen myös hallin viihtyvyydestä.
Mikäli urheilullisessa toiminnassa on kehitettävää tapahtuu se UTJ:n sekä TJ:n yhteistyöllä.
Näin kaikilla on selkeä homma ja vastuu sekä tieto siitä kenelle vastaavat.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos joukkue koostuu pelaajista, jotka eivät pelaa joka hetki logolle, tulos on aika lailla sellainen, mitä TPS:n urheilulliset tulokset viime vuosilta kertovat. Pelaajat ovat vain töissä ja heille tuntuu olevan se ja sama, miten töitään tekevät.
Jos organisaation ylin johto ei myöskään ”pelaa” koko ajan logolle, vaan he ovat enemmänkin kartoittamassa koko ajan mahdollisuuksiaan päästä muualle mieluisampaan tehtävään, tekemisen taso nykyisessä postissa kyllä väistämättä tulee näkymään. Johtajat ovat koko ajan menossa johonkin tai tulossa jostakin.
Uramalla ja Westerlundilla kummallakaan ei ole eikä edes koskaan tule olemaan minkäänlaista mustavalkoista sydäntä, vaan he ovat TPS:ssä todennäköisesti vain kovan palkan takia niin kauan kuin maksajilla pätäkkää ja intoa maksaa huippupalkkoja riittää. Myöskään Raipe Helminen ei koskaan ole mustavalkoisen sydämen omaava valmentaja. Hänkin on vain TPS:ssä läpikulkumatkalla johonkin.
Ainoa mustavalkoisen sydämen omaava TPS:n johdossa on Saku Koivu. Mikä on hänen todellinen sitoumisasteensa, kun välillä aika ei hänellä riitä TPS:ssä toimimiseen, mutta sitten taas riittääkin. Aika oudolta kyllä kuulostaa. Onko hänellä lopultakaan todellista motivaatiota vai ei?
Tomi Kalliollakin on samanlainen ongelma, vaikkei hän nyt johtaja-postilla istukaan.
Paljon on kysymysmerkkejä ja paljon on taas TPS:n taholta tuttuun tyyliin lupailtu, joten edelleenkin kannatattajat ja sidosryhmät odottavat niitä tekoja, millä lupaukset lunastettaisiin. Tähän astiset rekryt ensi kauden joukkueeseen eivät vielä paljon menestystä lupaile, mutta ken elää, se näkee.

Mistä sä tiedät, millainen sydän Uramalla, Westerlundilla tai Helmisellä on. Tai minkä takia he tepsissä ovat? Vai voiko TPS sydän olla ainoastaan, jos on turkulainen ja pelannut TPS:ssä.

En oikein tiedä onko koko planeetalla olemassa edes henkilöitä niillä kriteereillä joita toivot. Eli pitää olla mustavaloinen sydän, joka ilmeisesti tarkoittaa turkulaisuutta, sekä täytyy olla jo raudanluja ammattilainen hommassaan. Ilmeisesti myös ei saa olla liian kallis. Sekä täytyy olla 100% sitoutunut ja motivoitunut hommaan.

Seuraavat kaverit täyttää nämä kriteerit:
 
Defensor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Luvialta Paraisille

Näitä TPS-taustaisia "mustavalkoinen sydän" -äijiä on meillä ollut aikojen saatossa pilvin pimein, viimeisimpänä Kaskinen ja Niittymäki. Aiemmin Elomo, Leime, H. Virta, Lehtonen, Österlund ... Eivät vaan tahtoneet kelvata.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mistä sä tiedät, millainen sydän Uramalla, Westerlundilla tai Helmisellä on. Tai minkä takia he tepsissä ovat? Vai voiko TPS sydän olla ainoastaan, jos on turkulainen ja pelannut TPS:ssä.

En oikein tiedä onko koko planeetalla olemassa edes henkilöitä niillä kriteereillä joita toivot. Eli pitää olla mustavaloinen sydän, joka ilmeisesti tarkoittaa turkulaisuutta, sekä täytyy olla jo raudanluja ammattilainen hommassaan. Ilmeisesti myös ei saa olla liian kallis. Sekä täytyy olla 100% sitoutunut ja motivoitunut hommaan.

Tahallista väärin ymmärtämistä taas kerran. Eikä todellakaan ensimmäistä kertaa.

Puhuin mustavalkoisesta sydämestä siinä mielessä, että tuollaista sydäntä(=100%:sta omistautumista työlleen) tarvittaisiin TPS:n johdossa, jotta nykyisenlaisesta syväkyykystä voitaisiin nousta takaisin uskottavaksi ammattilaisurheiluorganisaatioksi. Ei voida toimia niin, että johtoa ja valmentajia vaihdetaan useammin kuin tukkijätkä vaihtaa paitaansa. Täällä hyvinä esimerkkeinä toimineet Tappara ja Kärpät ovat kummatkin siitä hyviä esimerkkejä, että avainhenkilöt ovat toimineet omissa posteissaan vuosikausia, jolloin on pystytty luomaan organisaatiolle oma tunnistettava identiteetti. Voisi kysyä mikä on TPS:n identiteetti? Löysät puheet ja pienet teot vai mikä?
 
apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko
Mistä sä tiedät, millainen sydän Uramalla, Westerlundilla tai Helmisellä on. Tai minkä takia he tepsissä ovat? Vai voiko TPS sydän olla ainoastaan, jos on turkulainen ja pelannut TPS:ssä.

En oikein tiedä onko koko planeetalla olemassa edes henkilöitä niillä kriteereillä joita toivot. Eli pitää olla mustavaloinen sydän, joka ilmeisesti tarkoittaa turkulaisuutta, sekä täytyy olla jo raudanluja ammattilainen hommassaan. Ilmeisesti myös ei saa olla liian kallis. Sekä täytyy olla 100% sitoutunut ja motivoitunut hommaan.

Seuraavat kaverit täyttää nämä kriteerit:
Mä en tiedä, ollaako täälä välillä typeriä vai pelkästään esitetään sellaista. Jokainen varmasti tietää ja ymmärtää mitä tarkoittaa mustavalkoinen sydän aurajoen tekstissä. Sellaista ei ole raipella, erkalla eikä ralella. Kaikista asioista ei kannata olla vaan periaatteesta eri mieltä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mä en tiedä, ollaako täälä välillä typeriä vai pelkästään esitetään sellaista. Jokainen varmasti tietää ja ymmärtää mitä tarkoittaa mustavalkoinen sydän aurajoen tekstissä. Sellaista ei ole raipella, erkalla eikä ralella. Kaikista asioista ei kannata olla vaan periaatteesta eri mieltä.

Joo. Ymmäretään, mutta kun kaveri haluaa mustavalkoista sydäntä johtoon, mutta kun sinne sitä tulee kuuluu hän automaattisesti hyväveli kerhoon. Ei saisi tulla Turusta ketään puuhastelemaan, mutta Turun ulkopuolelta on aika pirun vaikea löytää oikeaa mustavalkoista sydäntä. Jonkinlainen realistinen linja on pidettävä näissä kirjoituksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös