Mainos

TPS kaudella 2019–2020

  • 590 001
  • 2 357

Bonsai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikon muut joukkueet
Tätä on hoettu kuin sote-uudistusta ja aina sinne on haettu uusi tirehtööri ja sama mantra toistuu eikä kukaan näe eroa vanhaan ja loukkaantumiset kasvaa. On se perkele kun kylässä on yksi maineikas fysiikkavalmentaja joka tietää mitä laji vaatii ja niitä asioita siellä tehdään. Kivaa siellä ei ole mutta tuloksia tulee. Sitten jos haluaa, että on kivaa, niin tasapainoillaan jonkun bosun päällä ja jonglöörataan. Sitä käsittääkseni vähemmän tehdään ensin mainitussa.
Todennäköisesti Kuuvuoren portaat vaihtuu funikulaariin porrastreeni päivänä. Ja jos funikulaari on rikki tai 2km suurhuollossa, niin sitten varmaankin pidetään vapaa päivä.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän siinä kävi niin, että reilun kuukauden ajaksi saatiin kirivaihde silmään ja hetken aikaa näytti jopa ihan hyvältä, mutta sitten ei lopulta oltu edes lähellä pääsyä kymmenen joukkoon. Yksi oleellinen kysymys on, että riittääkö taso? No ei se riittänyt.

Tepsi on päästänyt kolmanneksi eniten maaleja ja tehnyt kymmeneksi eniten maaleja. Hieman yllättäen Tepsi on yllättävän korkealla, kun katsotaan alivoimaprosenttia. Sijoitus kahdeksas. Tepsin paras pistemies on sijalla 28 ja vain viisi pelaajaa on tehnyt yli 20 tehopistettä. Vain kolme pelaajaa on tehnyt yli kymmenen maalia ja kahdeksan pelaajaa on tehnyt yli viisi maalia. Vain 13 pelaajaa on päässy yli 10 tehopisteen maagisen rajan tällä kaudella. Plus-miinus -tilastossa 3 pelaajaa on plussalla ja heistäkin kaksi niukasti. 20 pelaajaa on miinuksilla ja kahdeksalla pelaajalla on saldona vähintään -10. Eivät nämä nyt kovin hyviä lukemia ole.

Päävalmentaja Kaskiselle olisi pitänyt näyttää ovea jo paljon aikaisemmin, mutta tämä asia on jo käsitelty, joten ei siitä sen enempää. Myös joukkueen rakentamista ja siinä epäonnistumista on myös käsitelty ihan riittävästi. Mutta jos muutamia keskeisiä asioita pitäisi nostaa esille ja joista täytyy ottaa oppia (näissä asioissa on minusta selkeästi epäonnistuttu), jotta tulevaisuudessa menestys on parempaa, niin nostaisin esille seuraavat asiat:

1) Kyllä nyt vaan fysiikka- ja kuntovalmennus ja näihin liittyvät oheisjutut esim. palautuminen pitää saada kuntoon. Tepsi häviää näissä asioissa aika paljon vastustajille ja Tepsistä lähteneet pelaajatkin ovat haastatteluissa todenneet, että nykyisissä seuroissa nämä asiat on hoidettu paremmin. Jokainen voi lukea Niemisen ja Erosen haastattelut.

2) Joukkueeseen pitää saada lisää nopeita, ketteriä ja vikkeliä pelaajia. Minusta Tepsi häviää näissä asioissa todella paljon. Nopeat suunnanmuutokset eivät tahdo onnistua. Liike ja suunnanmuutos ovat kuin valtameritankkerilla.

3) Joukkueeseen pitää saada lisää taitavia ja hyvän pelikäsityksen omaavia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan kiekon kanssa nopeasti. Pitää saada myös lisää pelaajia, jotka pystyvät tekemään maaleja ja antamaan ratkaisevia maaliin johtavia syöttöjä. Nyt joukkueessa on liikaa pelaajia, joilla ei taitotaso riitä. Kiekollisena pitää pystyä tekemään nopeita ratkaisuja ja lukemaan peliä nopeasti. Maalintekijöitä ei Tepsissä ole viime vuosina ollut yhtään liikaa.

4) Puolustukseen pitää saada pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan kiekon kanssa paineen alla ja tekemään järkeviä ratkaisuja sekä tuomaan kiekon tarvittaessa pois omalta alueelta, vaikka itse. Kyllä joukkueeseen tarvittaisiin pari sellaista puolustajaa, joilla on uskottava laukaus ja jonka voisi sanoa olevan uhka vastustajalle. Parempaa kiekollista osaamista tarvitaan kipeästi. Yhtä kipeästi tarvitaan myös puolustajia, jotka voittavat edes suurimman osan kaksinkamppailuista omalla alueella ja pystyvät esittämään isännän otteita oman maalin edustalla.

5) Hyökkäysosastolle tarvitaan oikein roolitettuja pelaajia, eikä sellaisia pelaajia kuten esim. Väyrynen, joka ei oikein ole tulosketjujen pelaaja, mutta ei myöskään alempien ketjujen puolustava hyökkääjä. Hänellä ei ole mitään erityisiä vahvuuksia, mutta ei heikkouksiakaan. Tepsistä puutuu ratkaisijoita ja pelintekijöitä, mutta puuttuu myös niitä alempien ketjujen kahden suunnan laatupelaajia. Santapaperiosasto puuttuu käytännössä kokonaan. Minusta Tepsin hyökkäysmateriaali on aika tasapaksu ja se kaipaa terävöittämistä. Sitten pelaajat pitää roolittaa oikein. Turha peluuttaa jotain Wirtasta 2.ketjun johtavana pelintekijänä, kun hän ei ole mikään pelintekijä, vaan puolustava hyökkääjä, jonka sijoituspaikka on 4.ketju.

6) Ratkaisijoiden lisäksi joukkue kaipaa johtajuutta ja pelaajia, jotka sytyttävät joukkueen. Lisää tarvitaan pelaajia, jotka tekevät jäällä kaikkensa illasta toiseen ja pystyvät henkilökohtaisella suorittamisellaan kääntämään joukkueen suunnan. Joukkueeseen tarvitaan lisää taistelijoita, työmyyriä ja periksiantamatomia pelaajia. Pitää hankkia pelaajia, jotka haluavat tehdä kaikkensa menestyksen eteen. Nyt minua on mietityttänyt, että haluavatko kaikki tehdä tarpeeksi töitä menestyksen eteen.

Tätä listaa voisi vielä jatkaa aika monella kohdalla.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo kyllä kyllä se nyt oli tässä. Mua ei mitkään prosentit ja todennäköisyydet kiinnosta, niin kauan kuin jokin on teoreettisesti mahdollista niin se voi tapahtua. Fakta on kuitenkin että tuolla pelillä ei pudotuspeleihin mennä. Ainoa mitä loppukauden osalta vielä toivon on että kaikki jotka tuossa joukkueessa eivät jatka jätetään kylmästi poppareille tai ainakin jämäminuuteille. A-junnuille rohkeasti pelejä alle niin ovat valmiina pudotuspeleihin.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kausi oli kyllä jokatavalla todellinen malliesimerkki siitä miten kaikki hoidetaan organisaation joka sektorilla päin helvettiä. Lopputulos sen mukainen.

Hyvin tiivistetty! Tämä Tepsin kannattaminen on kyllä pelkkää odottamista. Tämäkin kausi meni päin seiniä, mutta ensi kaudesta alkaen kaikki on paremmin. Silloin meillä on uudet pelaajat, uusi valmentaja, uusia miehiä toimistolla, toimitusjohtajakin vakuuttaa hymyssä suin, että kärsivällisyys palkitaan ja vihdoinkin ensi kaudella me taistellaan mestaruudesta. Johtoportaasta vakuutetaan, että ihan kohta on kaikki paremmin ja Tepsi on Euroopan johtava suurseura ja kasvattajaseura. CHL voitetaan mennen tullen. No sitten tulee uusi kausi ja ei mene aikaakaan, kun todetaan, että sama meininki jatkuu, eikä mikään ole muuttunut, korkeintaan saunakerhon viinivarastoa on päivitetty ja löylykauha vaihdettu tuoreempaan, kun vanha on kulunut puhki. On tämä hienoa, kun kausi on ohitse jo helmikuun puolivälissä. No onneksi seuraava kausi on jo ovella, kun eihän siihen ole aikaa, kuin seitsemän kuukautta. Kesäkuun alussa on varmaan suurimmaksi osaksi tiedossa ensi kauden joukkue, eikä tähänkään ole aikaa, kuin 3,5 kuukautta.
 
Viimeksi muokattu:

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin tiivistetty! Tämä Tepsin kannattaminen on kyllä pelkkää odottamista. Tämäkin kausi meni päin seiniä, mutta ensi kaudesta alkaen kaikki on paremmin. Silloin meillä on uudet pelaajat, uusi valmentaja, uusia miehiä toimistolla, toimitusjohtajakin vakuuttaa hymyssä suin, että kärsivällisyys palkitaan ja vihdoinkin ensi kaudella me taistellaan mestaruudesta. Johtoportaasta vakuutetaan, että ihan kohta on kaikki paremmin ja Tepsi on Euroopan johtava suurseura ja kasvattajaseura. CHL voitetaan mennen tullen. No sitten tulee uusi kausi ja ei mene aikaakaan, kun todetaan, että sama meininki jatkuu, eikä mikään ole muuttunut, korkeintaan saunakerhon viinivarastoa on päivitetty ja löylykauha vaihdettu tuoreempaan, kun vanha on kulunut puhki. On tämä hienoa, kun kausi on ohitse jo helmikuun puolivälissä. No onneksi seuraava kausi on jo ovella, kun eihän siihen ole aikaa, kuin seitsemän kuukautta. Kesäkuun alussa on varmaan suurimmaksi osaksi tiedossa ensi kauden joukkue, eikä tähänkään ole aikaa, kuin 3,5 kuukautta.
Samaa mieltä unohdit vain sen kauden "päätavoitteen" eli Pitsiturnauksen voiton :D
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta kai edelleen vituttaa Palloseuran sekoilu niin johdossa kuin kentällä, mutta tällä hetkellä koen olevani onnellinen kultalusikkakermaperse, joka parhaassa kannatusiässä sai nauttia pitkän odotuksen jälkeen Jortsun vuonna -89 aloittamasta menestysputkesta monta vuotta. Aika monta Palloseuran mestaruutta tuli joskus paikallakin juhlittua.

Intohimo kotimaiseen lätkäliigaan on jo ajat sitten hävinny, mutta Palloseura ja sen tekemiset kiinnostavat edelleen. Pelejä seuraan pääasiassa teksti-tv:n ja Jatkoajan kommenttien perusteella silloin kun kiinnostaa. Hattua nostan näille nykykannattajille, jotka jaksavat uskoa Palloseuran parempaan huomiseen.

Tavallaan tunnen nykykannattajien tuskan. Intohimoisella 80-luvulla Palloseuralla oli vuodesta toiseen loistava joukkue ja mestaruuden piti olla varma joka vuosi. Johan Hollsten, "Kulta on värimme", Möllin kultatakki vuonna -85 ja samana keväänä kärsitty finaalitappio koti-Kupittaalla, täyttä tuskaa. Pleijaripaikkakin oli itsestäänselvyys 4-6 joukkueen pudotuspeleillä, kunnes Aurinkojumala romutti senkin. Onneks nuori Jortsu nosti Ansaksen tuella Palloseuran yli vuosikymmenen kestävään kukoistukseen, mistä oli suuri ilo nauttia silloin. Loistavia aikoja.

Tolta pohjalta on ollu vähän vaikeaa ollu kattella näitä vuodesta toiseen jatkuvia "välikausia", säälipleijaripaikasta iloitsemisia ja joidenkin täällä esiintyvien nimmareiden paheksuntaa vanhojen kulta-aikojen muistelemisista tyyliin, etteivät noi ajat koskaan palaa. Kun kattoo vähän pidemmälle nykyisten menestysseurojen, Kärppien ja Tapparan historiaa, niin ollaanhan siellä tarvottu jopa kakkosdivaria myöden ja nyt ollaan dominoitu liigaa jo vuosia. Miks tää ei olis Palloseuran kohdalla mahdollista, jos vaan päästäis tästä vitun sairaasta sisäsiittoisuudesta irti?

Tällä hetkellä vituttaa seuran touhu kokonaisvaltaisesti ja surkea suorittaminen niin kentällä kuin johdossakin. Turha näitä samoja asioita on täällä vuodesta toiseen jankuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vahva sama Reverentin kirjoitukseen.

Kyllästyttää jo itseäkin jankuttaa samoista asioista ja katsella vierestä kun samat virheet toistetaan uudelleen ja uudelleen.

Hattu päästä niille jotka oikeasti vielä jaksavat tätä sokealla uskolla. Ehkä se joskus vielä palkitaan mutta kovin pitkältä vaikuttaa näillä spekseillä tie kestomenestykseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

W124

Jäsen
Kyllä se olisi. Kyllä ton lauman selkäranka meni viimeistään lauantaina poikki. Iso henkinen takaisku.. nyt on nautiskeltu ajatuksesta, että lomat pärähtää kohta.. juotu vähän kaljaa eilen ja fiilistelty. Kaikki kuitenkin tietää, että johtoportaasta tullaan runkosarjan jälkeen taputtamaan selkään hienosta taistelusta.. kauden lopputapahtumassa käy vuorollaan kaikki kertomassa miten ensi kaudella pelataan mestaruudesta.
Numeroiden valossa nousua olisi vielä voinut rakentaa, mutta jos henkinen puoli on antanut periksi niin... Näit kyllä ihan oikein joukkueen tunnelmat.
 

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Mikä on Pohjanoksan tilanne? Ei ole TuTon mukana, ei ole TPS:n mukana. Sai vähän peliaikaa Tirrosen rinnalla, Källgrenin rinnalla ei lainkaan. Mahtaako jokin muu seura kutsua tämän kauden jälkeen?
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Onkohan mikään liigajengi ikinä vetänyt uusien hankintojen kanssa yhtä pahasti vihkoon kuin Tepsi tällä kaudella?

Sund, Windlert, Olsson, Holm, ketä vielä? Edelliseltä kaudelta floppeina Suoranta ja Lukka roikkuivat alkukaudesta vielä mukana.

Aivan käsittämätöntä tarinaa kertovat nuo nimet. Siis, kyllähän koko jengi on sukeltanut, mutta ei nyt tule mieleen, että koskaan olisi noin huonoja vahvistuksia hankittu. Tuota puolustustakin kun katsoo niin tulee vähän huono olo.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Sund, Windlert, Olsson, Holm, ketä vielä? Edelliseltä kaudelta floppeina Suoranta ja Lukka roikkuivat alkukaudesta vielä mukana.
Lukka olisi vahvistus tämän hetken puolustukseen. Sund ja Olsson ovat liigan huonoimpia puolustajia tällä hetkellä, ja Sund pelaa ylivoimaa TPS:ssä. Windlert, Olsson ja Holm pelaa(si) odotetulla tavalla. Lähtökohtaisesti kaikki oli toivotaan toivotaan osastoa. Olin todella pettynyt kun huhutut Ruotsin mestis pelaajat julkaistiin. Toivotaan että jatkossa nämä täytemiehet jätetään hankkimatta. Larsson ollut ihan hyvä, mutta ei riittä jos muut 2 roikkuu kokoonpanossa, vaikka mitään annettavaa ei ole.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä joka kaudelle on pari turhaketta aina mahtunut. Mestaruuskaudellakin Arsen järkkäämät Darcy Campbell ja Mike Radja olivat paria suonenvetoa lukuunottamatta ihan luokkaretkellä, noista on tärkeää päästä ajoissa eroon ja purkaa sopimus molempien edun kannalta niin kuin silloin tajuttiin. Nyt joku Windlert on roikkunut rosterissa koko kauden ja Isiguzo kiertänyt Siperiaa SaPKon kanssa pelaten niin että näyttöpaikka olisi nyt jos koskaan ollut ajankohtaista Tepsiin. Mitä tekee Tepsi? Hankkii Olssonin johonkin uudelleen koulutukseen. Ei vittu näin.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Onkohan mikään liigajengi ikinä vetänyt uusien hankintojen kanssa yhtä pahasti vihkoon kuin Tepsi tällä kaudella?

Sund, Windlert, Olsson, Holm, ketä vielä? Edelliseltä kaudelta floppeina Suoranta ja Lukka roikkuivat alkukaudesta vielä mukana.

Aivan käsittämätöntä tarinaa kertovat nuo nimet. Siis, kyllähän koko jengi on sukeltanut, mutta ei nyt tule mieleen, että koskaan olisi noin huonoja vahvistuksia hankittu. Tuota puolustustakin kun katsoo niin tulee vähän huono olo.

Hauhtonen, Kivenmäki, Schwarz... ei mutta nämä olikin saman Liiga joukkueen hankintoja kuin sinun mainitsemat pelaajat.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eilen varmaankin kauden paras ja ehjin kotipeli. Pelaajistakaan ei tule ketään mielään ketä voisi enemmän moittia. Sund ja Olsson hieman sekoilivat KalPan maaleissa mutta pelasivat muuten hyvin. Filppulalta kaksi todella huolimatonta jäähyä mutta pari syöttöä kuitenkin. Tuollaiset jäähyt kuitenkin pitäisi saada pois.

Edelleen ihmettelen miksi Viro ei pääse umpisurkeaan kakkosylivoimaan.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Edelleen ihmettelen miksi Viro ei pääse umpisurkeaan kakkosylivoimaan.
Sundilla pakko olla joku maininta lainasopimuksessa, että pelaa ylivoimassa. Ei osaa vetää tai kun että niin lähemmän vastustajan jalkaan, eikä syöttää vaan napsuu ohi ja kiekon joutuu ottamaan haltuun. Pärssinen kyllä saa hyvin pyörimään ja paikkoja luotua.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sundilla pakko olla joku maininta lainasopimuksessa, että pelaa ylivoimassa. Ei osaa vetää tai kun että niin lähemmän vastustajan jalkaan, eikä syöttää vaan napsuu ohi ja kiekon joutuu ottamaan haltuun. Pärssinen kyllä saa hyvin pyörimään ja paikkoja luotua.

Sundilla on hyvä veto, mut ku kaveri miettii aina 5s ennenku vetää ni siihen ehtii vastustajan valmentajaki välii halutessaa. Ja silloku se lähtee nopeesti, ni se on rännii tai ei vahingossakaa maalia kohti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös