TPS kaudella 2018–2019

  • 472 632
  • 1 740

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palmu hyvä vahvistus joukkueelle ja tuo lisää maalintekovoimaa. Maalintekijöitä ei ole ollut ruuhkaksi asti, joten sille osastolle oli tarvetta täydennykselle. Palmu on hyvä liigapelaaja, mutta ei taida rahkeet riittää Amerikan valloitukseen. Koko saattaa nousta esteeksi. On nopea, mutta ei ei ehkä mikään raketti kuitenkaan. Nyt voisi sitten Kaskinen istuttaa Björkstrandin 3.kentän sentteriksi. Siinä olisi hänelle hyvä paikka, koska ei kuitenkaan ole sellainen pisteidentekijä jollainen kärkiketjujen pelaajan pitää olla.

Täällä on paljon puhuttu siitä, mikä Tepsin touhussa mättää ja minäkin olen aika paljon asiaan sanonut mielipiteitäni. Yksi ongelma on myös seuraava, joka on myös ehkä johdon ja valmennuksenkin yllättänyt. Väyryseltä, Nurmelta ja Pajuniemeltä oli viime kauden näyttöjen perusteella lupa odottaa lopullista läpimurtoa, mutta sitä ei ole tapahtunut. On käynyt päinvastoin eli he ovat pikemminkin taantuneet. Ainakin yhden heistä olisi voinut odottaa olevan tällä kaudella kärkiketjujen tuloksentekijä. Vaikea sanoa mistä johtuu, että kukaan näistä kolmesta ei ole lunastanut odotuksia. Pajuniemi nyt ei oikein ole saanut edes mahdollisuutta. 4.ketjussa Virtasen rinnalla on aika vaikea saada aikaan tehoja.

Asennepuoleen pitää saada muutosta. Liikaa on ylimielistä virkamieskiekkoa ja lepsuilua. Tarvittaisiin sellaista positiivisella tavalla ilmenevää raivoa. Mikään joukkue ei pysty pelaamaan jokaista peliä ja sen jokaista minuuttia niin, että käydään vastustajan päälle kuin yleinen syyttäjä ja lyödään koko ajan kiekolliseen painetta, eikä anneta senttiäkään ylimääräistä tilaa. Tätä asennetta ja meininkiä kaipaisin kuitenkin aika paljon lisää ja tätä voisi lisätä huomattavasti. Painetta pitää vastustajalle antaa, eikä yhtään siimaa. Nyt on vähän löysää ja huolimatonta tekemistä. Jotenkin liikekin vaikuttaa tosi tahmealta. No eihän näitä marraskuun rämpimisiä kukaan muista, kun finaalien ratkaisevassa pelissä pistetään Kärppiä 5-1 pataan kotikentällä. Yksi iso ongelma liigassa on se, että pelejä on aivan liikaa. Sarjaan pari joukkuetta vähemmän ja pelejä pois ensi alkuun, vaikka 10 kpl. Sarja myös sellaiseksi, että voi sekä nousta että pudota. Tulisi peleihin panosta. Tärkeää on myös se, että playoffs -peleihin pääsee vähemmän joukkueitta. Tuossa ei ole mitään järkeä, eikä sillä ole mitään urheilun kanssa tekemistä, että ensin pelataan 60 peliä ja sitten melkein kaikki pääsevät tosipeleihin mukaan.

Mutta palatakseni tämän ketjun asiaan, niin olisi mielenkiintoista tietää, että onko tämä Anton Holm mahdollisesti tulossa joukkueeseen. Hyvä lisä hänkin. Minusta on vähän kummallista, että täällä heitetään juttua siitä, että rahat on loppu ja konkurssi on suurinpiirtein ovella, mutta sitten ei esitetä mitään faktoja näille jutuille. Ei Tepsin taloustilanne missään nimessä hyvä ole ja siihen täytyy tulla muutos. Tuskin tuota Palmua olisi hankittu, jos ei olisi rahaa. Kyllä varmasti talouskuria pidetään jatkossa enemmän, mutta ei se tarkoita sitä, että nyt ei enää tule uusia pelaajia ja konkurssi on ovella.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä on nyt täysin omaa spekulointia mutta mietin vaan tuota Bjorkstrandia roolia joukkueessa. Peliaika on ollut laskemaan päin viime peleissä vaikka ukkoja ollut sivussa jonkun verran. Ei ole myöskään ylivoimalle juurikaan pääsyt eikä pelaa alivoimaa. Jos jossain kohtaa päästään pelaamaan lähes terveellä rosterilla niin en oikein löydä Tanskan miehelle roolia tuosta hyökkäyksestä, kun ei sitä nytkään tunnu löytyvän. Bjorkstrand myös hankittiin alunperin Palmun tilalle.
 
Olen kyllä itsekin miettinyt, että mikä mahtaa olla Bjorkstrandin asema joukkueessa. Itsekin olen huomannut, että hänen peliaikansa on vähentynyt peli peliltä, vaikka pelaajia on sivussa. Eilisessä pelissä pelasi kahdeksan ja puoliminuuttia eli aika vähän. Aikaisemmin mietin, että Bjorkstrand olisi hyvä 3.sentteri, mutta enää en ole ihan varma. Haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden näyttää osaamistaan siinä roolissa. Huomioitavaa on sekin, että alivoimaa ei pääse pelaamaan ja sen voisi ajatella kuuluvan 3.sentterin tehtäviin. Hyvä olisi kärkisentterien kuormaa vähentää ja Filppula nyt ei mikään alivoimaspesialisti ole. Bjorkstrand on kysymysmerkki. Vähän samanlainen tapaus, kuin Nurmi. Ei loista oikein millään osa-alueella. Hajuton, väritön ja mauton. Hänestä on vaikea löytää selkeitä vahvuuksia. Periaatteessa voisi olla hyväkin liigapelaaja, mutta jotakin puuttuu.
 
Vode

Itse en kyllä yhtään ihmettelisi vaikka Bjorkstrand jossain vaiheessa kautta vaihtaisi maailmaa. Sen jälkeen kun oli Kuopion/Oulun reissun aikana toisen pelin poppareila niin eipä juuri ole mitään tapahtunut. Ei kyllä koko Tepsin pelissä, joten sopii siinä mielessä hyvin samaan sapluunaan. Ja ei Patrick ole se huonoin lenkki, mutta ei varmasti ole itse tyytyväinen tilanteeseensa niin jos jossain vaiheessa kautta kysyntä ja tarjonta kohtaa niin Tepsin on suht helppo luopua Björkstrandista.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Olen kyllä itsekin miettinyt, että mikä mahtaa olla Bjorkstrandin asema joukkueessa. Itsekin olen huomannut, että hänen peliaikansa on vähentynyt peli peliltä, vaikka pelaajia on sivussa. Eilisessä pelissä pelasi kahdeksan ja puoliminuuttia eli aika vähän. Aikaisemmin mietin, että Bjorkstrand olisi hyvä 3.sentteri, mutta enää en ole ihan varma. Haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden näyttää osaamistaan siinä roolissa. Huomioitavaa on sekin, että alivoimaa ei pääse pelaamaan ja sen voisi ajatella kuuluvan 3.sentterin tehtäviin. Hyvä olisi kärkisentterien kuormaa vähentää ja Filppula nyt ei mikään alivoimaspesialisti ole. Bjorkstrand on kysymysmerkki. Vähän samanlainen tapaus, kuin Nurmi. Ei loista oikein millään osa-alueella. Hajuton, väritön ja mauton. Hänestä on vaikea löytää selkeitä vahvuuksia. Periaatteessa voisi olla hyväkin liigapelaaja, mutta jotakin puuttuu.

Eiköhän eilen pelannut 4.ketjussa sen takia, että Kakko hoiti ykkösen ja Filu kakkosen. Sitten 3.ketjua ei haluttu rikkoa, kun Kaskisen mukaan saavat hhviä aihioita ja yritystä löytyy.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Mä kyllä ottaisin mielelläni tähän joukkueeseen vielä yhden ilkeän puolustajan. Hyökkäykseen pitäs saada kanssa vähän sellasta röyhkeyttä.

Korostan sanaa ilkeä, nimittäin esimerkiksi Gormley on oman maalin edessä yksi lammas. Ei ole yhtään sellaista kanadalaista tulisieluisuutta. Silitellään vaan vastustajaa.

Tämä rosteri on hyvä, mutta suola puuttuu.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mä kyllä ottaisin mielelläni tähän joukkueeseen vielä yhden ilkeän puolustajan. Hyökkäykseen pitäs saada kanssa vähän sellasta röyhkeyttä.

Korostan sanaa ilkeä, nimittäin esimerkiksi Gormley on oman maalin edessä yksi lammas. Ei ole yhtään sellaista kanadalaista tulisieluisuutta. Silitellään vaan vastustajaa.

Tämä rosteri on hyvä, mutta suola puuttuu.

Pitää paikkansa. Joku Forsström voisi olla sellainen, mutta on luonteeltaan kuitenkin kaukalossa melko säyseä tapaus. Fraserin kohdalla nähtiin, että pelkkä järkkärinä toimiminen ei vain toimi enää ja jotain muutakin olisi osattava. Lisäksi Finleyn kaltaisille maskoteille en näe mitään käyttöä, ovat vain naurunaiheita ja hupimaskotteja. Tässä on vähän Tepsissä epäonnistuttu, Vuori palkkasi Grand-Pierreä ja McCarthya, mutta hyöty oli olematon. Ihan parhaimmillaan Alec Martinezissa oli sellaista oikeanlaista äijämäisyyttä, mutta Alec ei taida olla irroitettavissa.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä valinta Palmulta tässä kohtaa, ja hienoa että TPS oli hereillä. Palmu tuo pelinopeutta, ei ehkä suoranaista jalkanopeutta niin paljon kuin hehkutetaan, mutta hyvää pelinlukua, oivallusta ja kiekollista varmuutta kärkikenttiin. Koska pelaa ensimmäisen kerran?
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Tätähän ei ole kerrottu. Maanantaina ekat treenit joukkueen kanssa.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ehkä torstaina Kärppiä vastaan? Jos mies on pelikunnossa, niin Pohjois-Amerikassahan tuollainen siirtymäaika on arkipäivää. Kärppiä vastaan luultavasti väkeäkin paikalla, ja kannattaisi mainostaa Palmun paluuna jos mahdollista?
 
Palmu ei tarvitse aikaa ns. kunnon hakemiseen. Mieshän on pelikunnossa ja varmasti valmis pelaamaan heti kun koutsit avaavat rodeopilttuun luukut. Palmun mainostamisella voisi jokusen innokkaan saada katsomoon. Kannattaisi käyttää.
 
RolfG

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Rangers
Ehkä torstaina Kärppiä vastaan? Jos mies on pelikunnossa, niin Pohjois-Amerikassahan tuollainen siirtymäaika on arkipäivää. Kärppiä vastaan luultavasti väkeäkin paikalla, ja kannattaisi mainostaa Palmun paluuna jos mahdollista?

Se on Kallion jäähyväismatsi, niin ei siihen muuta mainosta tarvita.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Se on Kallion jäähyväismatsi, niin ei siihen muuta mainosta tarvita.

Ai perhana niinpäs onkin. Toivottavasti väki löytää paikalle ja kapu saa ansaitsemansa hulabaloon.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Kallion jäähyväiset Palmun katveessa. (Pada-dum-tshh!!)

Kyllä näillä mennään.
Nyt on Valmennuksen aika saada tämän joukkueen potenttiaali esiin.
Puolustus on tällä hetkellä todella kova paperilla, eikä mitään vahvistuksia tarvi.

Jostain pitäs kaivaa puolustukseen munat. Keväällä ollaan kusessa kun milleistä taistellaan maalilla, ellei tonne saada jostain kiekollista kovuutta.

Mutta vielä on aikaa.
 
Varmaan löytäisi, jos mainoksia näkyisi.

Hyvä pointti. Väitän seuraavani jääkiekkoskeneä ja sen mainontaa ihan kiitettävästi, mutta ensimmäisen maininnan ko. happeningista löydän täältä...???

Mainonnassa ja viestinnässä on sellainen juttu, että sitä/niitä ei pitäisi joutua nykypäivänä etsimään.
Sen pitäisi pamahtaa silmille joka foorumista kuin metrinen halko. Nyt ei näin ole.

Satuin eilen Ruudusta katselemaan Tepsin ja Tuton A-junnujen peliä. Tietenkin pienellä screenillä jää aina jotain pientä havainnoimatta, mutta kehoitan kaikkia jotka huutavat Siikiä, Nurmea ym. pois rosterista ja A-junnuja nostettavaksi liigaremmiin katsomaan ko. ottelun näin jälkeen. Kertokaa sitten kuka pysyisi vauhdissa mukana ja saisi jotain tuottavaa aikaiseksi.

0 maalia ja kukaan ei erottunut. Tutoa vastaan. A-junnujen SM-sarjassa. Joku asiaan liittyvä voisi jopa olla huolissaan, että tuottaako A-juniorit ylipäätään pelaajia edustukseen ja jos, niin millaisella aikataululla.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Karvonen näyttää heränneen horroksestaan, nyt näyttää hyvältä. Ehkä se Antsa siis tietää mitä tekee. Nyt meidän kolmoskenttä toimii ja tämä on hiton isoa asia, koska koko alkukauden on menty kahden ensimmäisen kentän tehojen varassa.

Niemiseltä myös näyttävää peliä hyökkäyspäässä.

Omissa meitä viedään edelleenkin, mutta pala palalta eteenpäin.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Viisi normaalikokoonpanon hyökkääjää sivussa + ykkösmaalivahti. Lisäksi Kakko ainakin on jokusen aikaa poissa maajoukkuevelvotteiden takia.
Saapa nähdä millainen jengi saadaan seuraaviin matseihin jalkeille. Tiukassa on pisteet tällä viikolla ja toki jatkossakin jos kärkiukot ovat pidempään pois.
Kaskinen on varmasti riemuissaan kun Palve ja Rasse palaa klesana maju-komennukselta. On se jotenkin niin väärin seurajoukkueita kohtaan.
 
Tarasenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, St. Louis Blues, Manchester United
Savolainen ja Nevasaari pelannevat huomenna, mutta mahdetaanko junnuista nostaa joku muukin? Joku kolmikosta Valtola, Intonen, Pärssinen?
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Viisi normaalikokoonpanon hyökkääjää sivussa + ykkösmaalivahti. Lisäksi Kakko ainakin on jokusen aikaa poissa maajoukkuevelvotteiden takia.
Saapa nähdä millainen jengi saadaan seuraaviin matseihin jalkeille. Tiukassa on pisteet tällä viikolla ja toki jatkossakin jos kärkiukot ovat pidempään pois.
Kaskinen on varmasti riemuissaan kun Palve ja Rasse palaa klesana maju-komennukselta. On se jotenkin niin väärin seurajoukkueita kohtaan.

Niin onhan noista maju-komennuksista täälläkin keskusteltu. Yhtälailla pelaaja voi loukkaantua treeneissä. Harmittaahan nuo, mutta valitettavasti kuuluvat urheiluun.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Niin onhan noista maju-komennuksista täälläkin keskusteltu. Yhtälailla pelaaja voi loukkaantua treeneissä. Harmittaahan nuo, mutta valitettavasti kuuluvat urheiluun.

Kuuluvat toki ja itse ymmärränkin jollain tasolla, mutta seuroissa ei varmasti tykätä.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa huomenna:

Suoranta-Budish-Nurmi
Väyrynen-Karvonen-Pajuniemi
Siiki-Bjorkstrand-Lukka
Savolainen-Virtanen-Nevasaari

Piskula-Heikkinen
Gormley-Eronen
Forsström-E-J

Haukeland,Anttila
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Suoranta-Budish-Nurmi
Väyrynen-Karvonen-Pajuniemi
Siiki-Bjorkstrand-Lukka
Savolainen-Virtanen-Nevasaari

Piskula-Heikkinen
Gormley-Eronen
Forsström-E-J

Haukeland,Anttila

Haluaisin nähdä ehdottomasti Juuso Pärssisen debyytin huomenna. Tuskin toteutuu, mutta ajatuksena on vähintäänkin kaunis. Pärssinen iski eilen a-junnujen vierasmatsissa HIFK:ta vastaan tehot 3+1, ja voitti pelin lähes yksin (http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/report/gamereport.php?gameid=4884&season=2019). Todennäköisempiä debytantteja lienevät kuitenkin Olli Valtola tai Aarne Intonen.

Leikitään ajatuksella:
Suoranta-Budish-Nurmi
Väyrynen-Karvonen-Pajuniemi
Björkstrand-Pärssinen-Nevasaari
Siiki-Virtanen-Valtola/Savolainen

Piskula-Heikkinen
Gormley-Eronen
EJ-Lukka
Fogu

Haukeland-Anttila
 
tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Mun puolesta Nurmen tilalle voi vaikka heittää jo jotain stunttia. Olkoonkin että kesäharjoittelu meni mönkään intin takia mutta noin kiikareilla ei tulosyksikössä voi mennä jollei mitään tulosta tule.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös