Niin päättyi kausi 16-17. Muutaman päivän makustelun ja rauhoittumisen jälkeen pudotuspelipettymyksestä on pahin terä taittunut.
Ja tosiaan, pettymyshän putoaminen oli. Fiilis on kaksijakoinen, sillä kirjoitin kauden alla, että runkosarjan tavoitteena olisi suora pudotuspelipaikka, pudotuspelien tavoitteena taas eteenpäinmeno puolivälieristä. Raaka peli: kauden tunnelmat mitattaisiin pudotuspeleissä. Välieräpaikka tuntuisi koko kauden osalta voitolta, puolivälierissä putoaminen pettymykseltä, ja siihenhän tämä nyt lipsahti.
Ensimmäisen tavoitteen TPS saavutti kirkkaasti, ollen runkosarjan toinen. Siitä kiitos syyskaudelle, joka tuloksellisesti ei jättänyt juuri mitään hampaankoloon. Kevätkaudella muut kirivät lähelle, mutta ohi ei lopulta päässyt KalPa eikä Jyp. TPS teki runkosarjan piste-ennätyksensä (olkoonkin, että vertailukelpoinen ajanjakso on verrattain lyhyt) ja kokonaisuutena pelasi erinomaisen runkosarjan, joka nostatti pudotuspelihaaveet korkeallekin.
Runkosarjassa TPS otti vuodentakaisen verrattuna ison askeleen siinä, että TPS:n pelitapa toimi alusta saakka, ja joukkue jaksoi pelata erityisesti tuplapeleissä aivan eri tasolla kuin edelliskaudella. Ohipelejä tuli tosi vähän, ja pitkiä notkahduskausia ei tullut. Runkosarjassa valttia on tasaisuus, ja sitä TPS hyvällä tavalla osoitti.
Pudotuspeleissä TPS aloitti hyvin, mutta alussa HIFK sinnitteli riittävästi. Sitten alkoi jalka painaa ja miehityksen vajaus näkyä. Mitä pidemmälle sarja eteni, sitä enemmän HIFK tuntui haluavan jatkoon. Selkäranka TPS:ltä napsahti neljännen pelin jatkoaikatappioon, ja viitospelin surkea kakkoserä kotikaukalossa oli niskalaukaus TPS:n välierähaaveille.
Kokonaisuutena kausi tuntuu lopulta pettymykseltä, sillä erinomainen runkosarja antoi odottaa enemmän. Tuntuu, että TPS ei pudotuspeleissä saanut kairattua itsestään tarpeeksi irti, ja hävisi pelitavaltaan sekavalle joukkueelle, joka oli ihan voitettavissa, ja joka olisi ehkä "pitänytkin" voittaa. TPS oli ennakkosuosikki, mutta ei tätä asemaa osannut käsitellä, ja lopputulos - putoaminen - oli oikeutettu.
Mikä meni koko kaudella hyvin, mikä pieleen? Valmennuksen osalta ruusuja pelitavasta. Rankka mutta toimiva. Ruusuja myös viisikkopuolustuksesta: pitkästä aikaa tuntui, että alakerta oli kunnossa. Risuja ylivoimapelaamisesta: se oli surkeaa. Myös peluutus oli, mitä pidemmälle kausi ja eritoten pudotuspelisarja eteni, luupäistä.
Johtoportaille risusavottaa joukkueen selviin puutteisiin reagoimattomuudesta siirtorajalla sekä koko Selin-casesta, joka hämmentää yhä.
Joukkueelle iso hatunnosto, siihen suuntaan kritiikkiä on turha esittää. Nimilistaa kun katselee, voi hyvällä syyllä sanoa, että TPS jopa vähän ylisuoritti.
Siinäpä ne, kauden fiilikset tiivistäen. Pettymys ei nyt ole suuruudeltaan mittava, verrattuna vaikka takavuosikymmeninä tapahtuneisiin tappioihin, ja onhan kausi kuitenkin mukavampi päättää 5. sijaan kuin 14. sijaan. Mutta jos johonkin fiilistä vertaisi, niin lapsuusvuosien marketti-ilotulitusrakettiin vaikkapa: komia raketti, hieno nimi ja korkealle lentää - mutta lopputulos on sitten semmoinen tussahdus vaan.