Mainos

TPS kaudella 2013–2014

  • 945 981
  • 2 299

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puolustus ei ole niin heikko mitä tilastot antavat ymmärtää, vaan antaisin kaikkien nykyisten ukkojen jatkaa rosterissa. Hyvin treenatun kesän jälkeen ovat parempia? Eri asia on saadaanko esim. Morrison pidettyä. Siihen pitäisi lisätä yksi hyvän tason suomalainen liigapakki ja junnuista kehittyy lisää taustatukea (Lehtonen, Karhu, Friman).

Salli mun nauraa. Valitettava fakta on että tällä kaudella tuosta puolustuksesta liigatasoa ovat olleet vain Morrisonn ja Seigo. Palle ja Vittasmäki pelaavat jatkuvasti itsensä ulos eivätkä saa pidettyä omia miehiään maalinedustalla. Pulli on semmoinen alemman keskitason jyrä, joka parhaimmillaan on ok-tasoa ja huonoimmillaan ottaa typeriä jäähyjä ja tekee pahoja merkkausvirheitä. Hyökkäyssuuntaan täysin hyödytön. Seikola oli täysi sukka, joka varmaan johtuu osin loukkaantumisesta. Saa nähdä mihin miehestä on ensi kaudella. Karhu ja Friman eivät ole vielä kypsiä pelaamaan koko kautta liigassa, Frimanilla siihen on pienet saumat jos kehitys jatkuu hyvänä. Puolustus on suurin murhe tämän vuoden joukkueessa, kakkosena on maalivahtien epätasaisuus/oikeasti voittavan maalivahdin puute. Hyökkäyspäässä onnistumisia on tullut enemmän kuin vuosiin, osin tosin tämän "havajikiekko" -pelityylin, tai ts. toimivan pelityylin puuttumisen vuoksi.

Hyökkäys on mielestäni huonommalla tolalla. Junnuille (Rantanen, Kulmala, Mähönen..) suodaan kaikille jatkoa ja käsittääkseni Koskirannnan, Miettisen, Soinnun ja valitettavasti myös Luceniuksen sopimukset jatkuvat myös ensi kaudella. Lucenius on siksi mainittu negatiivisena, koska en jaksa uskoa miehen muuttuneen ammattiurheilijaksi elämäntavoiltaan ja asenne menee laidasta laitaan, pelitaidoltaan on kyllä ok tasoa. Sexton olisi tietysti syytä saada pidettyä joukkueessa, mutta se ei välttämättä ole helppo tehtävä. Suomisen pitäisin muutoin rosterissa, mutta loukkaantumisherkkyys on liian suuri. Muiden, kuten tuomaiset, virtalat, laaksot, on syytä etsiä uralle uutta nostetta jostain muualta. Koskiranta pystyy pelaamaan kakkoskentässä ja nuo muut sopimushyökkäjät menevät 3-4 kentissä, mutta kaikki muut 1-2 kentän runkohyökkääjät pitäisi löytää seuran ulkopuolelta. Työsarkaa riittää siis todella paljon. Lisäksi budjettiin on saatava lisää massia, kun championsliiga edellyttää laajempaa ja tietenkin kovatasoisempaa rosteria. NYT ON JO KIIRE!

Rantanen on ollut pirteä ja Kulmalakin parhaimmillaan pystyy pörräämään ja hankkimaan vastustajalle jäähyjä, näiden pelaajien taso vaan ei riitä illasta toiseen pitkän kauden aikana samoin kuin yksittäisissä otteluissa. Rantaselle tekee hyvää kehittyä A-junnuissa ja pelata silloin tällöin Liigassa kärkiketjuissa ratkaisurooleissa, joihin hän on tulevaisuuden pelaaja. Pienemmille prospekteille tekisi hyvää kehittyä Mestiksessä isommissa rooleissa, hyppy A-junnuista Liigaan on suurimmalle osalle pelaajista liian suuri, siksi olisi tärkeää saada yhteistyöseura Mestiksestä. Esim. K. Järviselle vaikuttaa olleen loistava ratkaisu päästä pelaamaan miesten pelejä Mestikseen.

Jatkuvasti näitä Tuomaisia ja Virtaloita ollaan täällä fanien toimesta kenkimässä, mutta kun muistetaan faktat, että olemme häntäpään jengi liigassa niin urheilullisesti kuin budjetin puolesta niin on vain fakta että vaikka joukkueen rakennus joskus täydellisesti onnistuisikin, niin näillä budjeteilla ei pystyty tekemään joukkuetta, jossa JOKAINEN pelaaja olisi roolipelaaja. Seassa on aina väkisin muutama "välimallin jätkä", joilta ei voi odottaa mitään ihmeitä, vaan sitä että pelaavat silloin kun paremmat eivät jaksa. Ja tekevät sen ilman jäätävää miinussaldoa.

Tuo kommentti Luceniuksesta olikin sitten sitä itseään... Kaveri on tehnyt melkein pinnan per peli ja taistellut myös omassa päässä ja ollut merkittävässä roolissa sen eteen että edes pisteitä ollaan saatu. Luceniuksen jatko on nykyporukasta se tärkein.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Veli-Matti Vittasmäki on muuten yli -40 tehotilaston vauhdissa. Taitaisi toteutuessaan olla ihan kärkipään lukemia puolustajien osalta koko SM-Liiga / Liiga -historiassa ever?

Esim viime kauden puolustajajumbo Ilveksen Jyrki Jokipakka sai kerättyä "vain" -29 -lukemat. Teki tosin samalla ihan ok pistelukeman (5+13 = 18) ottelumäärän ollessa 59 ottelua.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäköhän Vittasmäkeä oikeasti mahtaa vaivata? Ollut hyvä, perusvarma pakki koko TPS uransa ajan mutta tällä kaudella hänestä ei ole ollut pahemmin hyötyä omassa päädyssä, mistä juuri tuo +/- lukema kertoo. Jokin Seikolan kaltainen "salainen loukkaantuminen" alla? Ja ennen kun tuo saa minkäänlaisia siipiä alleen, kyseessä on pelkkää omaa mutuiluani. Ei voi taso laskea näin paljoa, siksipä ajattelen että sen takana on oltava jotain/jokin.
 

Fremont

Jäsen
Mikäköhän Vittasmäkeä oikeasti mahtaa vaivata? Ollut hyvä, perusvarma pakki koko TPS uransa ajan

Päinvastoin, V-m on ollut surkea koko uransa. Tekee jatkuvasti vääriä ratkaisuja, yrittää syöttää kun pitäisi purkaa, purkaa tai hautoo lättyä kun olisi aikaa syöttää, koko ajan myöhässä, ei taklaa, ei mitään hyötyä hyökkäypäässä jne.
Ainoa syy miksi V-M on välttänyt karjalippisten silmätikuksi joutumisen on se, että kaveri ei osaa edes pelata huonosti tyylillä. Palmut ja Pullit sentään yrittävät jotain koomaatessaan näyttävästi, Vittasmäki vain on yksinkertaisesti huono jopa olemaan huono.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Niin kauan kun jääkiekkopelin tärkeimmät osa-alueet eli maalineduspeli ja maalivahtipeli hävitään saa olla aika perkeleen ylivoimainen kaikilla muilla osa-alueilla jos meinaa otteluita voittaa. TPS tulokset ovat tasan tarkkaan ansaittuja. Järkyttävää katsella kuinka suuri määrä työtä tehdään vain sen takia, että pelit päästään häviämään siellä ytimessä, missä ne ratkaistaan.

Four passes break any defence, yksi löysä peli maalin edessä maksaa maalin. Kumpaan kannattaa ensin satsata?
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Niin kauan kun jääkiekkopelin tärkeimmät osa-alueet eli maalineduspeli ja maalivahtipeli hävitään saa olla aika perkeleen ylivoimainen kaikilla muilla osa-alueilla jos meinaa otteluita voittaa. TPS tulokset ovat tasan tarkkaan ansaittuja. Järkyttävää katsella kuinka suuri määrä työtä tehdään vain sen takia, että pelit päästään häviämään siellä ytimessä, missä ne ratkaistaan.

Juuri näin. Minä en jumalauta ynmärrä miksi Vittasmäki saa pelata enää yhtään ainutta peliä tällä kaudella. Hän tietysti yksittäinen esimerkki, mutta herra paratkoon miten paska on.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Jottai jutui hallil, et toi Femton pelas viimeisen pelin Tepsissä tänään.

Ei kukka muu ol kuullu moisest?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jottai jutui hallil, et toi Femton pelas viimeisen pelin Tepsissä tänään.

Ei kukka muu ol kuullu moisest?

Sama huhu kulkeutui myös mun korviini tänään, vaikka en hallilla ollutkaan. Lähde on luokkaa HTT, joten en kovin tosissani tuota osannut ottaa. Vaan taisi siinä joku totuuden siemen sittenkin olla. Noh, kummallisen kauan saatiin Sexton pitääkin, seuraavaksi taitaa KHL kutsua.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kamalaa paskaa.

Peli oli ihan hirvittävää katseltavaa. Täyttä oksennusta. Onko joulutauolla harjoiteltu ollenkaan? Kauden sekavinta peliä yhdessä sen lokakuisen HPK-matsin kanssa, josta kuokkaan tuli 0-3. Joukkueen pelisysteemi on täysin sekaisin, jos sitä nyt ylipäätään on. Sexton pelasi varmaan 30 minuuttia tänään ja aina hänen kentällään ollessa hänen pitäisi tuoda kiekko alueelle ja tehdä maali tai antaa ratkaiseva syöttö, jotta voitaisiin pärjätä. Vitun hyvä pelaaja, voi voi kun muu joukkue olisi Liigan kärkipäätä niin olisi aivan huikea jätkä tuolla. Miehen itsensä kannalta toivon siirtoa nyt, en näe oikeastaan mitään syytä jäädä tähän lammaslaumaan. Ainoa tavoiteltava asia loppukaudesta on pistepörssin voitto, joka olisi Liigan jumbojengissä aika meriitti.

Tekisi mieli haukkua kaikki pelaajat Sextonia ja Rantasta lukuunottamatta, mutta ei sitäkään jaksa alkaa tehdä. Koko jengiä kuvaa oikeastaan tällä hetkellä Tero Koskiranta: itseluottamus täysin nollissa, on turhautunut kokoajan eikä saa ollenkaan tulosta aikaan. On täysin hyödytön tällä hetkellä, normitilanteessa noilla esityksillä ei missään nimessä pitäisi päästä pelaamaan.

Ikävä kyllä samat sanat pätevät vaikka kuinka moneen pelaajaan, eikä vähiten Miettiseen. Onko se aina ollut noin vitun hidas kaikessa? Kumeliauskasin puolustuspään uinahdukset maksoivat kaksi maalia ja Willsien aivan käsittämättömän tyhmään jäähyyn suli loppukiri. Luceniusta en jaksa moittia, ymmärrän sen turhautumisen, joka on päällä tällaisen pelin jälkeen, mutta hän pelaa kuitenkin Koskirantaan verrattuna paljon paljon paremmin.

Kyllä vituttaa, mutta ei auta... Kaksi kuukautta ilman kotivoittoa, vuosi ilman 3 pinnan vierasvoittoa, hyvästi 2013!
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kamalaa paskaa.

Koko jengiä kuvaa oikeastaan tällä hetkellä Tero Koskiranta: itseluottamus täysin nollissa, on turhautunut kokoajan eikä saa ollenkaan tulosta aikaan. On täysin hyödytön tällä hetkellä, normitilanteessa noilla esityksillä ei missään nimessä pitäisi päästä pelaamaan.

Muistetaan vielä, että Koskirannalle maksetaan 2:lla alkava korvaus.
 

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koskiranta eli ainoastaan Paren ja Sextonin avulla. Tämä nykyinen tilanne ja taso on hänelle ihan normaali.

Vahvistus Sextonin myynnistä tuli:
– Ei todellakaan pidä paikkaansa. Sextonin suhteen on ollut aiemmin KHL:ssä kiinnostusta, mutta emme ole tässä tilanteessa päästämässä häntä mihinkään, Vuori vakuutti.
Eikö se niin yleensä mene. Ja Tepsi kyllä hyväksyy tarjoukset eli tuo on täyttä paskaa ettei muka päästettäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Aika raskas peli oli katsoa tänään, en tiedä miksi nää tappiot jaksaa enää edes harmittaa. Aika uskomatonta, että pystyttiin häviämään tääkin peli vaikka vastassa oli hyvin vajaalla kokoonpanolla vieläpä melkon heikon pelin pelannut Kalpa.

Puolustuksesta mulle jäi ihan positiivisena yllätyksenä mieleen Friman ja Vittasmäki, joilta näin muutamankin tilanteen missä pelasivat ihan hyvin, mikä on aina yllätys. Jurcina oli niin hidas, että parin vuoden takainen Bergikin olisi luistellut miehestä ohi.

Vaarallisin hyökkäysketju oli odotetusti 2. ketju, joka sai muutaman ihan hyvänkin paikan ja olivat vähän epäonnisiakin kun saivat vaan yhden maalin tehtyä. Sextonilta hiukan turhaakin puskemista ja yksinyrittämistä välillä, mutta en jaksa olla kovin pahoillani, että joku edes jaksaa haastaa. Mielenkiinto loppuu varmaan lopullisesti jos Sextonkin päästetään menemään. Nelosketju oli myös ihan positiivinen ylläri vaikka kentällä olivatkin Kalpan 1. maalin aikaan. Saivat kuitenkin pelattua pelin vastustajan päätyyn ja pitkiä paineita, joskin vaaralliset tilanteet jäivät vähiin. Suurin pettymys mulle oli ehdottomasti 1. ketju ja erityisesti Koskiranta, joka oli sysipaska! Ei saanut yhtään mitään aikaiseksi, menetti kiekkoja ja otti idioottimaisen turhautumisjäähyn. Näistä kolmesta veijarista ei yksikään edistänyt peliä millään lailla. Kaiken kaikkiaan jäi kyllä huono maku ja ihmettelen suuresti miksi yhä uudelleen jaksaa kiinnostua tästä touhusta pelipäivinä..
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ottelun eka kymppi Tepsin hallintaa ja pelin olisi voinut ratkaista siinä. Mutta kun ei. Munatonta pelaamista molemmissa päissä. Hyökkäyspäässä pyörittiin enemmän kulmissa ja omissa vastustaja sai rauhassa parkkeerata Norren eteen. Jotenkin vaan tuli taas kerran sellane olo et joukkue ei pelaa sillä asenteella kuin pitäisi. Pelaamisessa ei ole sellasta kiimaa mitä pitäisi olla jos halutaan sarjassa ylöspäin. Muutenkin oli paljon tilanteita joissa useimmilla pelaajilla paistoi turhautuneisuus. Hyökkääjistä positiivisesti mieleen jäi ainoastaan nuorisokaartin M.Rantanen.
Jere Pullin kohdalla ei voi kun ihmetellä miten kyseinen jannu voi mahtua illasta toiseen pelaavaan kokoonpanoon. Kaverin pitäisi siivota oman maalin edestä roskat pois mutta tyyppi huitelee kulmissa ja kaikkialla muualla paitsi siellä missä pitäisi. Muutenkin katsomoon näyttää tuollaiselta ylimieliseltä tyypiltä. Hyökkäyspäässäkin hänellä oli muutama loistava maalipaikka mutta jäätyi ihan täysin niissä. Toivottavasti tuo kaikki tietävä seurajohto on edes hänen kohdallaan hereillä ja optiota ei käytettäisi.
Muidenkin kohdalla luulisi että pelaisivat ensi kauden sopimuksen puolesta. Tuntuu oudolta että jääkiekossa voit hoitaa työsi miten huonosti tahansa ja palkka juoksee tilillesi sillä normaalissa työssä tuollaisella asenteella olisi jo saanut lähteä etsisin uutta työpaikkaa.
Tää kausi oli nyt lopullisesti tässä ja ainoa asia jota Tepsin puolesta liputtavat voivat nyt loppukauden seurata on saadaanko Sextonin, Willsien, Morrisonin ja Jurcinan myymisten jälkeen rosteriin kiinnitettyä pelaajia jotka jatkavat myös ensi kaudella. Toivottavasti joukkueessa käy iso luuta seurajohtoa myöten ensi kautta ajatellen.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Suht varmoilta tahoilta kuullut saman. Plus yhteensä neljä ulkkaria on lähdössä tammikuun aikana. Nämä siis kaverilta jolla aina osuvaa tietoa.
 

hepu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eihän Femtonin lähtö KHL:ään mikään uutinen ole. Siihen saatiin vielä varmistus ennen peliä tehdyssä haastattelussa, jossa herra itse mainitsi KHL:n olevan varteenotettava vaihtoehto loppukaudeksi eikä pidä todennäköisenä pysymistä TPS:ssä = loppukauden sopimus KHL:ään julkaistaneen pian.

E: Ja hyvä niin. Ei ansaitse pelata näin huonossa organisaatiossa.
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Olipa paskaa peliä Kalpaa vastaan

Tuo on jo maksavien katsojien päälle oksentamista. Miten voi SM-liigassa joukkue vetää tuolla asenteella, eihän tuolla pärjäisi edes divarissa. Olisi mielenkiintoista nähdä TPS-Tuto peli, veikkaan, että tällä hetkellä tulisi kylmää kyytiä. Moista perseilyä, kaksinkamppailuiden luovuttamista jo paria metriä ennen kiekkoa ja selkä suorana surfaamista ei vaan pysty katsomaan. Kaikki hyökkäykset päätetään kulmiin vaikka olisi vetopaikka, syötät AINA seisoville kavereille, ei koskaan liikkeeseen ja jos tulee liikkeeseen niin metri taakse. Tuota touhua kun katsoi niin ihmetellä täytyy, että onko oikeasti treenattu kovalla temmolla jääkiekkoa vai koripalloa. Rantaselle edelleen lähes ainoana puhtaat paperit, vetää asenteella, isolla sydämmellä ja arvatenkin pelaa ensi vuonna Lukossa tms. Rantaselle isoja minuutteja, koska jääkiekko ammattina ja pelinä tuntuu kiinnostavan, mutta nyt vetää jämäminuutteja vaikka on kentän parhaimmistoa illasta toiseen. Willsien jäähy kertoo koko touhusta paljon, takaa-ajo käynnissä, 2 min 30 s peliä jäljellä ja kaveri menee vetämään nyrkillä vihellyksen jälkeen vastustajaa tuomarin seistessä vieressä, ei ole Suikkasenkaan hallussa tämä porukka. Organisaatio tietenkin osa syyllinen, tappanut kaiken ja ilmeisesti Suikkanenkin luovuttanut. Nyt jos koskaan Tuto pitäisi saada liigaan ja TPS hakemaan vauhtia alemmalta sarjatasolta, ei tuollaisella esityksellä voi pelata liigaa, eikä tuollaisella organisaatiolla ole sijaa ammattiurheilussa. Ei ole edes ammattiylpeyttä eikä halua pelata hokia pl. Rantanen. Sexton ei saanut koko pelissä varmaan yhtään syöttöä omille, ei edes ylivoimalla, joten eiköhän huomenna ilmoiteta kaverin muutto ulkomaille, rahat pois ja hallitus voi keväällä pyöritellä slideja esityksessä kuinka hieno taloudellinen tulos taas tuli. Säälittää!

EDIT: Niin ja Koskiranta on täysin pihalla, eikö nykylätkässä penkitetä enää lainkaan, häviää kaikki kaksinkamppailut ja muutenkin vetää ihan unessa.
 
Viimeksi muokattu:

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
EDIT: Niin ja Koskiranta on täysin pihalla, eikö nykylätkässä penkitetä enää lainkaan, häviää kaikki kaksinkamppailut ja muutenkin vetää ihan unessa.

Älä ny mollaa hei, tää jätkä pelaa meillä kärkiketjuis viel kaks seuraavaakin kautta, valitettavasti! Tietysti kun ei parempiakaan saada. Sapettaa jos joku organisaatiossa kuvittelee että koskirannasta olisi minkään liigaseuran kahteen ensimmäiseen kenttään sentteriksi. Uskon että Tero pelaa +150k tulevallekin kaudella ja Suomiset keräävät itse sponsorit paitoihinsa.

-stouni-
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Ottelun eka kymppi Tepsin hallintaa ja pelin olisi voinut ratkaista siinä. Mutta kun ei. Munatonta pelaamista molemmissa päissä. Hyökkäyspäässä pyörittiin enemmän kulmissa ja omissa vastustaja sai rauhassa parkkeerata Norren eteen. Jotenkin vaan tuli taas kerran sellane olo et joukkue ei pelaa sillä asenteella kuin pitäisi. Pelaamisessa ei ole sellasta kiimaa mitä pitäisi olla jos halutaan sarjassa ylöspäin. Muutenkin oli paljon tilanteita joissa useimmilla pelaajilla paistoi turhautuneisuus. Hyökkääjistä positiivisesti mieleen jäi ainoastaan nuorisokaartin M.Rantanen.
Jere Pullin kohdalla ei voi kun ihmetellä miten kyseinen jannu voi mahtua illasta toiseen pelaavaan kokoonpanoon. Kaverin pitäisi siivota oman maalin edestä roskat pois mutta tyyppi huitelee kulmissa ja kaikkialla muualla paitsi siellä missä pitäisi. Muutenkin katsomoon näyttää tuollaiselta ylimieliseltä tyypiltä. Hyökkäyspäässäkin hänellä oli muutama loistava maalipaikka mutta jäätyi ihan täysin niissä. Toivottavasti tuo kaikki tietävä seurajohto on edes hänen kohdallaan hereillä ja optiota ei käytettäisi.
Muidenkin kohdalla luulisi että pelaisivat ensi kauden sopimuksen puolesta. Tuntuu oudolta että jääkiekossa voit hoitaa työsi miten huonosti tahansa ja palkka juoksee tilillesi sillä normaalissa työssä tuollaisella asenteella olisi jo saanut lähteä etsisin uutta työpaikkaa.
Tää kausi oli nyt lopullisesti tässä ja ainoa asia jota Tepsin puolesta liputtavat voivat nyt loppukauden seurata on saadaanko Sextonin, Willsien, Morrisonin ja Jurcinan myymisten jälkeen rosteriin kiinnitettyä pelaajia jotka jatkavat myös ensi kaudella. Toivottavasti joukkueessa käy iso luuta seurajohtoa myöten ensi kautta ajatellen.
Jos liiga suljetaan niin tulevina kausina pleijareista paikanssa menettäneet joukkueet tyhjennetään parhaista pelimiehistä loppukaudeksi ja junnut pelaavat sen minkä osaavat. Bisnesmiehet pyörittävät tätä showta ja maksavalle yleisölle pyllistetään. Taitaa tulevina vuosina kausikorttien myynti romahtaa, koska eihän maksava yleisö voi olla varma tuotteen tasosta koko kauden osalta? Herätys Suomi kiekko!
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Älä ny mollaa hei, tää jätkä pelaa meillä kärkiketjuis viel kaks seuraavaakin kautta, valitettavasti! Tietysti kun ei parempiakaan saada. Sapettaa jos joku organisaatiossa kuvittelee että koskirannasta olisi minkään liigaseuran kahteen ensimmäiseen kenttään sentteriksi. Uskon että Tero pelaa +150k tulevallekin kaudella ja Suomiset keräävät itse sponsorit paitoihinsa

Tässä nähdään muuten taas yksi totaalisen vihkoon mennyt hankinta. Äijälle tehtiin kallis kahden vuoden sopimus Pelicans-näytöillä, jotka olivat häämäviä joukkueen hyvän menestyksen ja ketjukavereiden takia. Viime kauden Koskiranta veteli vähän miten sattuu, tällä kaudella oli alkuun pisteiden valossa ihan ok, mutta kovimpien pistemiehien lähdettyä rinnalta ei ole esittänyt mitään muuta kuin pitkiä pisteettömiä jaksoja. Kerkesi kuitenkin noilla alkukauden näytöillä saada parin vuoden jatkosopparin ja pahalta näyttää... Pelasihan Virtalakin tehokkaasti Sextonin kanssa hetken, joten aika karmivasti on tämäkin kausi mennyt.

Ei Koskirannan hankinta anna intoa hankkia jatkossakaan joukkueeseen suomalaisia "hyviä pelaajia" muista joukkueista, kun samalla rahalla saadaan ulkomailta parempia pelaajia. Eikä itselläni ainakaan paina vaakakupissa suomalaisuus ollenkaan sellaisissa tapauksissa, kun pelaaja ei ole Turusta. Paljon mielummin sitä katsoo Parén ja Sextonin kaltaisia persoonia kuin jotain koskirantoja.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Jos liiga suljetaan niin tulevina kausina pleijareista paikanssa menettäneet joukkueet tyhjennetään parhaista pelimiehistä loppukaudeksi ja junnut pelaavat sen minkä osaavat. Bisnesmiehet pyörittävät tätä showta ja maksavalle yleisölle pyllistetään. Taitaa tulevina vuosina kausikorttien myynti romahtaa, koska eihän maksava yleisö voi olla varma tuotteen tasosta koko kauden osalta? Herätys Suomi kiekko!

Hallitus ja toimitusjohtaja siinä sivussa vastaavat osakeyhtiön taloudellisesta tuloksesta, urheilullisesta ei osakeyhtiölaissa säädetä mitään. Voittoa ei lain mukaan ole pakko tehdä, mutta se on osakeyhtiön tarkoitus. Yhtälö on vittumainen näin kannattajan näkökulmasta. TPSn osalta se on sietämätön, koska meillä näköjään erikseen linjattu, että tulosta tehdään mutta palan kakkua siitä ei satsata pitkäjänteiseen menestyvän joukkuuen rakentamiseen. Österi voi höpistä pelaajabudjetin pikku hiljaa kasvattamisesta minun pstani mitä vaan, en usko paskan vertaa kun kääntöpuolena se, että esim Engrenistä saadut rahat eivät vaikuttaneet millään lailla. Eivätkä vaikuta. Siihen päälle Kiviharjunkin eilen mainitsema fakta, ettei näillä meidän sankareilla ole minkäänlaista osaamista yhtiön perusbussineksesta niin tässä sitä ollaan, voittamisen kylttyyri housut kintussa pusikossa paskalla.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ihmetyttää Camilo Miettisen pehmeys ja suoranainen pelkääminen kun vastustaja tulee vähänkin likelle, miten helvetissä tämänkaltainen keppi voi olla pelaavassa kokoonpanossa kaiken aikaa?
Hänen paikallaan näkisin jo seuraavassa pelissä jonkun junnun joka ei pelkää omaa varjoaan niin kuin Miettinen tuntuu tekevän.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Joo-oh...

Löytyisikö jostain betsi sivustoa, jossa voisi veikata seuraavia asioita:

-TPS:n sijoitus tällä kaudella. Voisin jo laittaa sijan 14 puolesta.
- 3p. vierasvoitto tällä kaudella. Vaihtoehto ei tule, ähän voisi saada ihan hyvän kertoimen vielä.
- Kaksi voittopeliä peräkkäin. Ei hullumpi kohde olisi tämäkään, voisin veikata ettei tule.
-Nollapeli. Yeah right (, eli Norre tai Hostikka).
- Alhaisin pistesaldo 60 ottelun SM-liigassa kautta aikojen. Tähänkin on vielä mahdollisuudet, 56 pinnaa on "enkat".

Saisi vähän jännitystä loppukauteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös