TPS kaudella 2012–2013

  • 656 876
  • 1 480

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihmisiä ne pelaajatkin on.

Jos on se fiilis, että kausi on menetetty, että mitään mahdollisuuksia ei ole, ja että perseelleen homma menee viimeistään siinä vaiheessa kun NHL-janarit lähtee vetämään lonkkaa, niin varmasti kyllä perseelleen meneekin.

Eikä se pelkästään joukkueeseen jää.

Mä myönnän ihan ensimmäisenä, että itselläni kiinnostus TPS:n touhua kohtaan on niin alhaalla, että eipä vuosiin ole näin vähän tämä meno kiinnostanut. Ajatus siitä, että menisi tuhlaamaan pari tuntia vapaa-aikaansa jäähalliin, tuntuu suorastaan vastenmieliseltä. Onneksi ei tarttekaan. Voi juoda kaljaa, kuntoilla ja katsella Seinfeldin uusintoja. Mutta minäpä en olekaan "fäni". :)

No menkööt psykiatrille jos noin paljon mieltä painaa, kyllä mä tollasella palkkapussilla taistelisin vähän kovempaa (poislukien NHL-avut jotka ei paljoa tästä hyödy vaan taistelevat vaan mustavalkoisen sydämen takia).

Mulla ei kiinnostus seuraa kohtaan ole laskenut, vaan viime vuodesta noussut huimasti ja siks odotan innolla jokaista kotiottelua ja vähän myös vierasotteluita telkkarin äärellä, olen sitten fani tai kannattaja tai mikälie.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
"Tulkaa pelastamaan seura karsinnoilta" on melko pätevä slogan tässä vaiheessa.

Tosin en tiedä kannattaako tähänkään joukkueeseen enää laittaa latiakaan. Ylöspäin on kivinen tie, joten rahaa ei kannata hirveästi uhrata pudotuspelimarkkojen toivossa.

Niinpä. Se että veteraani jaksaisi tulla pelaamaan Turkuun, niin kai siinä jotain menestystoivetta pitäisi olla. Peliaikaa saavat muuallakin Euroopassa ja pysyy verottaja irti rahoista. Jos pelkäävät, että unohtuu pelitaidot, kun on koko kauden pelaamatta.

Mutta jos S. Koivu ja S. Salo valmiita hylkäämään perheensä muutamaksi kuukaudeksi ihan vain siksi, että haluavat pelata Tepsissä, niin nostan kannattajana hattua... Tuskin perhe perässä seuraa, tosin jos koko kausi perutaan niin, ehkä sitten. En tiedä. Taitaa herroilla olla jo Amerikan ikärajoilla koulussa olevia lapsiakin, joten sekin taitaa olla "esteenä"? Monitahoinen juttu.

Ymmärrän kyllä jos eivät tule.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
S. Koivukin on antanut niin monenlaista lausuntoa medialle. Yhtenä hetkenä sanoi, että pysyy perheensä kanssa. Viimeisimmät kuitenkin ovat olleet pitkälti sitä, ettei halua olla pelaamatta koko kautta. Tuon olen tulkinnut (kovana Saku-fanina) niin, että herra tulisi ehkä joulukuussa-vuodenvaihteen tienoolla. Tuo siis tietenkin siinä tapauksessa, että änäri-kausi peruuntuisi kokonaan. Sama voisi päteä herra Saloon...?

Ehdin jo eräältä jäähallilta kuulla huhuja, että olisi Saku joulukuuhun mennessä Turkkusessa... Joku pessimisti minussa ei tuohon kuitenkaan usko.

Toisaalta myös monet konkarit ovat optimistisia tuon lakon loppumiseen rapakon takana. Jere Lehtinen taisi olla yksi bongaamani optimisti.

edit: viilausta...
 
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tämä Palloseuran strategia ja hankintapoliitiikka tällaista "leikkaa, liimaa, askartelepaskartele" ajattelua.

Äijää tulee ja menee mitä erilaisimmilla sopimuskestoilla. Alkuperäinen joukkueen rakennus on epäonnistunut ja NHL:n työsulku antaa mahdollisuuksia kikkailuun. Kiitettävästi ovat sponsorit lähteneet mukaan näihin "ad-hoc" hankintoihin. Jonkinlaista jatkuvuutta tähän nyt silti tarvittaisiin.

En lähde syyttelemään NHL-työsulkuhankintoja, sillä niillä on mukavasti nostettu joukkueen kiinnostavuutta (yleisökeskiarvoa) ja pistekeskiarvoa. Varsinainen runko kaipaisi kuitenkin nyt jotain jatkumoa ja linjausta sekä kenties päivitystä. Mielenkiintoista nähdä tuleeko hyökkäyspelistä nyt mitään kun Koivu/Korpikoski eivät pelaa (sitä 25min. per peli).
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mielenkiintoista nähdä nyt Santtu Huhtala jälleen TPS-paidassa, sillä jutut Kouvolasta kertovat että visiitti Kookoossa oli Huhtalalta erittäinkin hyvä. Pääsipä Huhtala tehoillekin mukavasti ja nimenomaan vastuun hakeminen sekä ne miesten pelit ovat tärkeitä Huhtalankin kaltaiselle nuorelle ja eteenpäin pyrkivälle pelaajalle. Nyt jos Huhtala saisi siirrettyä samoja onnistumisia näihin sarjaporrasta ylempänä pelattaviin peleihin, niin voitaisiin oikeasti puhua, että Huhtalan kanssa on menty eteenpäin ja kehitystä on tapahtunut.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Voe vieraspelit sentään. Ei niitä voittoja tahdo tulla millään, siihen kaatuu kyllä suoran pudotuspelipaikan tavoittelu. Sääliviivalle tämä tahti voi rittää, mutta jää noihin kotimatseihin vaan valtavasti panosta joka kerta... Ei montaa peliä auta hävitä, kun vieraissa hävitään koko ajan.

Tulisi edes niitä extrapojoja. Tämän kauden peleistä ~40% jatkoille, jos sama tahti jatkuu, niin TPS pelaa tämän kauden liigassa suurimmat minuutit :)? En jaksa lähteä laskemaan, montako noita jatkoaika minuutteja on nyt pelattu... HPK:lla saattaa olla enemmän tähän mennessä.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Noniin, Saku Koivun sopimusuutisia odoteltiin täksi päiväksi. Saatiin Nestori Lähde ja Anssi Rantanen.

Rantanen ihan hyvä homma, eiköhän pärjää kokemuksensa/kokonsa puolesta pienessä roolissa. Lisäksi puolustus tarvii jo ihan määrällistä tukea, semminkin kun RR menee junnukisoihin.

Lähde...nojoo, onhan meillä ihan hyviä junnujakin laittaa kehiin. Tässä taitaa olla yhteistä taustaa Pajuojan kanssa ja Juupe haluaa tarjota näytön paikkaa?

TPS-uutinen Lähde/Rantanen
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ok- tasoisia miehiä lainalle. Rantanen on ilmeisesti kova ja fyysinen mutta muistaakseni melko hidas ja jäähyherkkä. Nykyiseen TPS- pakistoon kuitenkin täsmähankinta. Lähde taas on jäänyt mieleen elävänä tykinkuulana a´la Sailio, tuonee energiaa pelaamiseen Virtalan ollessa saikulla.

Odotin kyllä hiukan kovempia nimiä, vieläköhän jotain tapahtuu?
 

-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Odotin kyllä hiukan kovempia nimiä, vieläköhän jotain tapahtuu?

Tietääkseni Birnerin paluusta on neuvoteltu mutta Levillä taitaa olla haluja purkaa miehen sopimus, en tiedä onko kassassa rahaa palkata kaveria loppukaudeksi ainakaan ennen kuin Locken tilanne on lyöty luckoon.

Locken lähtö mahdollistaisi varmasti änärisentterin paluun/tulon ja myös Birnerin hankkimisen takaisin.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei tullut Koivua vaan Lähde ja Rantanen. Lähteen vuokraamista en kyllä heti ymmärtänyt kunnes selvisi että olikin Ilveksen kasvatti eikä Tapparan joten Juupella taitaa olla jotain sellaista tietoa mitä meillä ei ukosta ole. Kovat on ainakin miinukset sm-liigasta..
Rantanen saattaa olla ihan ok haku tuonne puolustukseen.. Kokoa, näköä ja ilkeyttä siellä tarvitaan ja tässähän sitä kaiketi tuli.

Lähteelle miinus ja Rantaselle plussa!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Lähteeltä löytyy liigatasolta varsin mukavasti kokemusta, joten uusiin ympyröihin Lähde ei varmasti ole tulossa. Tuo varmasti sähinää alempiin kenttiin juurikin Virtalan paikkaajana. Luvassa varmaankin kovaa karvauspeliä, tsemppaamista sekä taklauksiakin. Saattaapa Lähde maalinkin sutaista jos paikka tulee, mutta kyse on nyt nimenomaan lyhyestä stuntista loukkaantumissumaan kun energiapakkaukset Salo ja Virtala ovat molemmat poppariosastolla. Juupella on osuutta taatusti tämän hankinnan suhteen, kun Tampereen suunnalta tulee.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Vai et tämmösiä hakuja. Mestiksestä oli kyllä saatavilla aika koviakin nimiä, tosin miksi Mestis-joukkue luopuisi runkopelaajistaan?

Rantasta läheltä seuranneena, mies on todella iso hasardi omassa päässä ja hidas. Voimaa ja ilkeyttä kyllä piisaa, siltä kannalta sopii tulla luutimaan maalinedustaa. Sitä tässä varmaan haetaan eniten?

Ennenkaikkea halpoja ja ei meidän junnut pysty kaikkea paikkaamaan. Näytönpaikkoja toki soisin varsinkin hyökkäykseen, pakisto ei kestä liiga-tason menetyksiä enää yhtään.

EDIT: Locken kohtalossa odotetaan mitä? Birner pelasi yllättävän hyvin, kun oli lainalla. Kyllä on karmeaa tämä pelaajasirkus.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Minä ei ymmärtää. Toisella ei riitä liike ei millään ja toinen on samaa tasoa kuin omat junnut; toisaalta menee se Rantasen tilalle, joka oli vielä liian kevyt liigaan.

Ihan btw huomio: vaikka toi Kulmala on noin pieni, niin todella kiitettävällä sisulla väänsi kulmissa.

Mähösestä sanottava, että mielestäni pelasi taas hyvin. Ei ollut tällä kertaa niin näkyvä, mutta pelasi hyvin oma pää edellä.
 

Veijari

Jäsen
Lukko-foorumistit ovat vahvasti sitä mieltä että Anssi ei ole liigakelpoinen ja suurimpana puutteena mainitaan liike, joka ei yhtään helpota HK:n lentokentällä. Tosin eipä Anssi ole tuosta pakistosta ainut jota voisi kutsua liigakelvottomnaksi. Mutta katsotaan nyt ennen kuin ammutaan kokonaan alas, miten Anssi pysyy esim. keskiviikkona Pelsujen kyydissä.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jostain syystä Nestori Lähde oli nimenä jäänyt kohtuu hyvin mieleen ja muistan pari maaliakin nähneeni. Tästä johtuen yllätti kyllä miehen tilastot, jotka ei nyt niin kummoisia ole. Mutta varmasti ihan hyvä alempien kenttien säpinäpelaaja SM-liigakokemuksella varustettuna. Kokoonpanoon tarvitaan kyllä loukkaantumisten takia tällaisiakin pelaajia leveyttä tuomaan.

Tietääkseni Birnerin paluusta on neuvoteltu mutta Levillä taitaa olla haluja purkaa miehen sopimus, en tiedä onko kassassa rahaa palkata kaveria loppukaudeksi ainakaan ennen kuin Locken tilanne on lyöty luckoon.

Locken lähtö mahdollistaisi varmasti änärisentterin paluun/tulon ja myös Birnerin hankkimisen takaisin.
Jos tämä pitää paikkaansa, niin tekisin tällaisen liikkeen välittömästi hetkeäkään epäröimättä.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Minä ei ymmärtää. Toisella ei riitä liike ei millään ja toinen on samaa tasoa kuin omat junnut;

Minäkin hiukan ihmettelen mitä nämä tuovat, mitä omat junnut eivät pysty antamaan? Ei tartte ihmetellä, jos ei junnut oo ensi kaudellakaan jonossa odotatmassa soppareita...

Kai se Rantanen nyt muutaman koukkausjäähyn ainakin tuo.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Pistetääs joitain faktoja vastakkainasettelussa Virta vs Pajuoja kaudella 2012/13. Ensimmäisissä tilastoinneissa olen tehdyissä ja päästetyissä jättänyt luonnollisesti VL-kisojen maalit laskematta niin tehtyihin kuin päästettyihinkin.

Ottelut ja niiden tilastot

Koodi:
                          Peksi              Juupe        Erotus Peksi > Juupe

Ottelut                    13                  15              + 2
3 pistettä                  1                   6              + 5
2 pistettä                  3                   2              - 1
1 pistettä                  2                   4              + 2
0 pistettä                  7                   3              - 4
Pisteet                    11                  26              +15
Pisteet / ottelu         0.85                1.73            +0.88

Tehdyt maalit              26                  45              +19
Tehdyt / ottelu          2.00                3.00            +1.00
Päästetyt maalit           42                  38              - 4
Päästetyt / ottelu       3.23                2.53            -0.70
Maaliero                  -16                 + 7              +23

Tehdyt maalit 0-1           5                   3              - 2
Tehdyt maalit 2-3           6                   7              + 1  
Tehdyt maalit 4->           2                   5              + 3
Päästetyt maalit 0-1        1                   5              + 4
Päästetyt maalit 2-3        8                   7              - 1
Päästetyt maalit 4->        4                   3              - 1

Pelaajien pisteet kummankin valmentajan ajalta, aakkosjärjestyksessä

Koodi:
Anttila, Marko (OLH)   
Pekka Virran ajalla        13.  2 + 5 = 7   - 2   10 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  4 + 7 =11   + 6   10 RM

Birner, Michal (VLH)
Pekka Virran ajalla         7.  2 + 2 = 4     0    2 RM
Juha Pajuojan ajalla        2.  1 + 1 = 2   + 1    4 RM

Ehrhardt, Travis (P)
Pekka Virran ajalla        13.  0 + 0 = 0   - 8   12 RM
Juha Pajuojan ajalla        4.  0 + 0 = 0   + 2    4 RM

Friman, Niklas (P)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        1.  0 + 0 = 0   + 1    0 RM

Hattunen, Jarkko (VLH)
Pekka Virran ajalla        13.  0 + 2 = 2   - 6    2 RM
Juha Pajuojan ajalla        9.  0 + 2 = 2     0    2 RM

Huhtala, Santtu (VLH)       
Pekka Virran ajalla         8.  1 + 0 = 1   - 2    2 RM
Juha Pajuojan ajalla        3.  0 + 0 = 0     0    2 RM

Karhu, Niko (P)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        3.  0 + 0 = 0     0    0 RM

Koivu, Mikko (KH)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla       10.  5 + 5 =10   + 7   16 RM

Korpikoski, Lauri (OLH)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla       11.  6 +11 =17   + 7   10 RM

Koskiranta, Tero (KH)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 4 = 5   - 2   28 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  1 + 8 = 9     0   14 RM

Kulmala, Rasmus (H)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 2 = 3   + 2    6 RM
Juha Pajuojan ajalla        5.  0 + 0 = 0     0    0 RM

Laakso, Tapio (KH)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 2 = 3   - 1    2 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  0 + 2 = 2   - 1   10 RM

Lehtonen, Mikko (P)
Pekka Virran ajalla         6.  0 + 0 = 0   - 2    2 RM
Juha Pajuojan ajalla        2.  0 + 0 = 0   - 1    0 RM

Locke, Corey (KH)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 6 = 7   - 7    4 RM
Juha Pajuojan ajalla       14.  2 + 5 = 7     0   10 RM

Lähde, Nestori (VLH)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        1.  0 + 0 = 0   - 1    2 RM

Martinez, Alec (P)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla       11.  1 + 1 = 2   + 2    8 RM

Mähönen, Krister (H)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        4.  0 + 0 = 0   - 1    0 RM

Paven, Jarno (P)
Pekka Virran ajalla         3.  0 + 0 = 0   - 5    0 RM
Juha Pajuojan ajalla        -----

Pikkarainen, Hannu (P)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 4 = 5     0   10 RM
Juha Pajuojan ajalla       11.  0 + 2 = 2   - 1    6 RM

Rantanen, Anssi (P)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        1.  1 + 0 = 1   + 2    4 RM

Rantanen Mikko (H)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        1.  0 + 0 = 0     0    0 RM

Ristolainen, Rasmus (P)
Pekka Virran ajalla        11.  0 + 5 = 5   - 2   10 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  2 + 0 = 2   - 4    8 RM

Russell, Kris (P)
Pekka Virran ajalla         2.  1 + 1 = 2   - 2    0 RM
Juha Pajuojan ajalla       11.  1 +10 =11     0    8 RM

Salo, Timo (VLH)
Pekka Virran ajalla         1.  0 + 0 = 0   - 2    0 RM
Juha Pajuojan ajalla        -----

Seinelä, Joni (H)
Pekka Virran ajalla         4.  0 + 0 = 0   - 1    0 RM
Juha Pajuojan ajalla        -----

Seppänen, Timo (P)
Pekka Virran ajalla        13.  0 + 0 = 0   - 2   10 RM
Juha Pajuojan ajalla       12.  0 + 0 = 0   + 4    2 RM

Shattenkirk, Kevin (P)
Pekka Virran ajalla         -----
Juha Pajuojan ajalla        3.  0 + 3 = 3   + 4    2 RM

Tuomainen, Miikka (VLH)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 0 = 2   - 6    8 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  3 + 1 = 4   + 4    2 RM

Tuominen, Henri (KH)
Pekka Virran ajalla        13.  0 + 0 = 0   - 1    4 RM
Juha Pajuojan ajalla       14.  1 + 0 = 1   - 1    2 RM

Vahalahti, Ville (VLH)
Pekka Virran ajalla         7.  1 + 1 = 2   - 4    4 RM
Juha Pajuojan ajjala       15.  3 + 5 = 8     0    6 RM

Virtala, Marko (H)
Pekka Virran ajalla        13.  1 + 2 = 3   - 6    6 RM
Juha Pajuojan ajalla       13.  3 + 1 = 4   - 6    2 RM

Vittasmäki, Veli-Matti (P)
Pekka Virran ajalla        13.  0 + 0 = 0   - 4    6 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  1 + 1 = 2   + 2   10 RM

Willsie, Brian (OLH)
Pekka Virran ajalla        11.  8 + 2 =10   - 2   26 RM
Juha Pajuojan ajalla       15.  7 + 6 =13   + 8   33 RM

Pekka Virran aikana kokoonpanossa esiintyi 23 eri pelaajaa.
Keskinmäärin nämä pelaajat tekivät tehopisteet 10. 1 + 2 = 3 - 3 7 RM (9.95 0.96 + 1.65 = 2.71 -2.71 6.70 RM)
Kokonaislukemat olivat Pekka Virran ajalla 229. 22 + 38 = 60 -60 154 RM


Juha Pajuojan aikana kokoonpanossa on esiintynyt 30 eri pelaajaa.
Keskinmäärin nämä pelaajat tekivät tehopisteet 9. 1 + 2 = 3 + 1 6 RM (8.90 1.40 + 2.37 = 3.77 +1.17 5.90 RM)
Kokonaislukemat olivat Juha Pajuojan ajalla 267. 42 + 71 = 113 +35 177 RM
 
Viimeksi muokattu:

Mutanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno tilasto. Kertoo ehkä enemmän vastakkainasettelusta TPS ilman änärimiehiä vs TPS änärimiesten kanssa, kuin niinkään valmentajista.

Olisihan kumma, ellei tilastot paranisi kentällisesta huippu-ukkoja NHL:stä + Numpasta (jota ei kait tähän tilastoon ollut laskettu).

Toki Russelilla oli tuo yksi matsi pekan aikana..
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Maaliero ...... -16...... + 7...... - 9


Tehdyt maalit 2-3 ..... 6 ...... 7 .... 0


Mielenkiintoinen tilasto, mutta eikö tuo maaliero ole +23 Juupen hyväksi? Ja tuossa alemmassa pitäisi olla tietysti +1. Pikku virheitä, mutta jos kehuu lyövänsä faktat pöytään niin silloin tulee myös niin tehdä :D
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Jep jep, synkkä vuosi 2012 alkaa lähestyä loppuaan, muutama matsi ja aika lailla pakkovoittoja, jos halutaan että läheelle sääljunaa hivuttautuminen ei ottaisi liikaa takapakkia.

Kotiotteluissa on paljon pelissä, toivotaan että 3p. voittoja tulisi. (Tasapisteissä ratkaisee tällä kaudella ensin 3p. voitot, sitten maaliero)
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Ja lockoutin takia pyörähtäneet Nummelin ja Birner ansaitsevat kiitoksen, oli tulevaisuus sitten mitä tahansa Numpan kohdalla. Hyvin hoitivat hommansa ja pelasivat sata lasissa. Nummelin välillä jopa loukkaantuneena...
 
Bluesin tj vahvisti Camilo Miettisen siirron Tepsiin. Ilmeisesti siirtymässä jo lähiaikoina kun asiasta tiedotetaan.

Edit: Tästä päivästä lähtien.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Camilo miettinen TPS:ään

Hyökkääjä Camilo Miettinen siirtyy TPS:ään loppukauden vuokrasopimuksella. TPS ja Miettinen ovat lisäksi tehneet kaudet 2013–2015 kattavan sopimuksen.

Espoon Bluesista siirtyvä Miettinen on pelannut SM-liigassa seitsemän kauden aikana 254 ottelua tehoilla 46+61. Tällä kaudella joukkueensa varakapteenina toiminut 26-vuotias hyökkääjä on tehnyt 32 ottelussa tehot 3+10.

Monipuolinen ja suurella sydämellä joukkueensa eteen taisteleva hyökkääjä liittyy joukkueen riveihin jo tänään ja tekee ensiesiintymisensä TPS-paidassa perjantaina Jokereita vastaan.

HC TPS
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Tervetuloa vain

Aika neutraali olo hankinnasta, näyttäköön mikä on miehiään TPS:n paidassa.

Locken saappaat täyttää tässä liigassa enemmän kuin helposti, ei ihan niin suuria puutteita ainakaan omaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös