TPS kaudella 2009-2010

  • 540 252
  • 1 579
Tila
Viestiketju on suljettu.

Molkke

Jäsen
Tämä on mennyt ja menosssa ihan pimeäksi touhuksi, kumpikin uusista hankinnoista täysiä arpoja ja porukka kuolaa kuin makukortsukauppiaat torilla. Joskus tuli Kapanen, Hagman, Pärssinen jne ja silloin tämä tuntui joltain. Siis hankintoina vaikka eivät tulletkaan sitten lopulta. Koko liiga tekee kuolemaa, jos tällaiset jätkät saavat aikaan nykäyksiä penaalin täytteessä. Mut joo, katotaan saaatana sitten tällaista liigaa ja ihmetellään tappiota taas ensi keväällä. Kenellä kauiten rahat riittää -pelissä on vain muutama voittaja.

Onhan se nyt päivänselvää että lähes tulkoon mikä tahansa hankinta on täysi arpa. Toinen arpa ( Birner ) on jo ainakin puoliksi kertaalleen raaputettu, eli mies antoi lupaavia otteita itsestään viime kaudella pelsuissa, ei miestä Turkuun olisi muuten hankittu. Mikus taas on mielestäni hyvin lähellä niin sanottua joka arpa voittaa pilettiä. Mahdollisuudet on vaikka mihin ja floppaaminen vaikuttaa todella epätodennäköiseltä. Slovakian liigasta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta tuollaisia pisteitä ei ihan kuka tahansa kaveri paukuttele. Ja floppi vaara on kenellä tahansa vai mitä sanot Andrew Raycroft ja Tappara? Tai yllättäjä voi olla millainen "arpa" vain. Odottiko joku Markus Seikolalta viime kauden kaltaista tykitystä?

TPS:n nykytilanne on hieman erilainen kuin aiempina vuosina. Mainitsemiesi nimien kaltaisia pelaajia on nykytepsiin melko turha odottaa, paitsi Mikusin muodossa, väittäisin. Mikä oli viime kauden liigassa pielessä? Mielestäni sarja oli erittäin mielenkiintoinen. Koko maailman talous vaikuttaa myös valitettavasti SM-liigaan ja TPS:aan, haluttiin sitä tai ei. Nyt täytyy vain tukea seuraa että saadaan Turkuun Kapasia, Pärssisiä ja Hagmaneja, siis edes hankintoina.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mut joo, katotaan saaatana sitten tällaista liigaa ja ihmetellään tappiota taas ensi keväällä. Kenellä kauiten rahat riittää -pelissä on vain muutama voittaja.

Tällaista positiivisuutta kun löytyisi meiltä kaikilta niin halli olisi joka pelissä ääriään myöten täynnä. Loistavaa henkeä upean kevään jälkeen. Ketähän sieltä olisi mielestäsi pitänyt hankkia vahvistukseksi vähillä varoilla...?
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat

No eipä juuri ketään, ihan sama ollaanko kahdeksansia vai kymmenensiä. Lienee paikallaan todeta kun ahdistuit viestistäni, että se ei koskenut pelkästään tepsiä vaan koko liigaa. Itse en käsitä näitä liiga oli viime vuonna mielenkiintoisin koskaan - läppiä, taso laskee koko ajan, kausi kaudelta vähemmän taitavia pelaajia jne, samaan aikaan seurojen taloudet ovat aivan kerrassaan lohduttomassa tilassa. Ei tämä näin voi jatkua. Mut joo, annetaan olla, ettei riehakas onni viime kauden lopun muutamasta hyvästä matsista tästä vaan synkisty. Jatkakaa.
 
Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS

Just, näin. Tunnelma kattoon ja animaalinen raivo sekä katsomossa, että boksissa päälle heti ensi metreistä alkaen. Viime kauden lopun play-off yleisö oli parasta SM-liigatasolla missään. Jos sama meininki jatkuu, ollaan yllättävän vahvoilla.

Rosteri ei ole paras mahdollinen heikentyvässä SM-liigassa, mutta nyt joka vitun vaihto sataa, niin hyvää tästä vielä tulee. Nyt olisi taas pitkästä aikaa paikka olla todellinen Turun ylpeys, jolle kaikki muut kateellisena vittuilee.

http://www.youtube.com/watch?v=WbqtXWImtnw&feature=related
 
Viimeksi muokattu:

Molkke

Jäsen
No eipä juuri ketään, ihan sama ollaanko kahdeksansia vai kymmenensiä. Lienee paikallaan todeta kun ahdistuit viestistäni, että se ei koskenut pelkästään tepsiä vaan koko liigaa. Itse en käsitä näitä liiga oli viime vuonna mielenkiintoisin koskaan - läppiä, taso laskee koko ajan, kausi kaudelta vähemmän taitavia pelaajia jne, samaan aikaan seurojen taloudet ovat aivan kerrassaan lohduttomassa tilassa. Ei tämä näin voi jatkua. Mut joo, annetaan olla, ettei riehakas onni viime kauden lopun muutamasta hyvästä matsista tästä vaan synkisty. Jatkakaa.

Mielenkiintoinen liiga on suhteellinen käsite. Omasta mielestäni Mestis on todella mielenkiintoinen ja viihdyttävä sarja. Samoin A-junnujen pelit. Virheitä sattuu ja lupauksia on kentällä. Kyllähän mielenkiintoisuus riippuu myös pelaajien tasosta, mutta ei pelkästään. Yllä puhut siitä miten liigassa on huonompia pelaajia ja mielenkiinto ja taso laskee ja toteat aivan oikein, että talous on kuralla, mutta samalla vaadit parempia pelaajia liigaan ja Turkuun. Mielestäni Mikus on hankintana paljon mielenkiiintoisempi, kuin esimerkiksi Esa Pirnes tai Jukka Hentunen.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Niin. Voihan Tepsi varmasti hankkia ensi kaudeksi niitä Schaefereita ja Holmqvisteja riveihinsä, mutta mikäli vähintään puolissa matseissa (kärjistetty) ei ole tällöin täyttä tupaa voi tulos mennä sen verran pakkaselle, että kannattanee tottua ajatukseen, että ensi kaudella Turussa ei pelata liigakiekkoa (ei TuTo mihinkään nouse). Ja kuinka todennäköistä tämä on, että Turkulaiset jaksavat raahata perseensä hallille näin usein? Prosentit taitavat liikkua siellä 1-3 % paikkeilla. Ainoa millä tämä olisi mahdollisuus saavuttaa on jommankumman Koivun paluulla ja niitähän ei olla Tepsissä näkemässä.

Tuli tuossa eilen katseltua näitä vapaina olevia pelaajia ja mietittyä, että onko siellä potentiaalisia tulijoita Tepsiin. Nimiä kyllä löytyi, mutta se realistisuus oli tässä kohtaa kaikkein vaikeinta. Mieleen jäi kuitenkin eniten pyörimään SaiPassa viime kaudella viilettäneen Dmitri Nabokovin nimi. Olisiko siinä se kakkosketjun sentteri? Omaa helvetinmoiset kädet ja hyvän pelisilmän ja vaikka liike onkin sitä mitä on niin pärjää silti kyllä hyvin liigan vauhdissa. Ainoa mahdollinen este voi olla hinta. Tosin eipä tuo tainnut SaiPassa kovin kalliilla paperilla pelailla? Nyt Varamiespalvelu hereille ja kolehtia kiertämään.

ps. Toki Ulmiekin käy, mutta tulipahan mietittyä taas tylsyyttäni.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Niin. Voihan Tepsi varmasti hankkia ensi kaudeksi niitä Schaefereita ja Holmqvisteja riveihinsä, mutta mikäli vähintään puolissa matseissa (kärjistetty) ei ole tällöin täyttä tupaa voi tulos mennä sen verran pakkaselle, että kannattanee tottua ajatukseen, että ensi kaudella Turussa ei pelata liigakiekkoa (ei TuTo mihinkään nouse). Ja kuinka todennäköistä tämä on, että Turkulaiset jaksavat raahata perseensä hallille näin usein? Prosentit taitavat liikkua siellä 1-3 % paikkeilla. Ainoa millä tämä olisi mahdollisuus saavuttaa on jommankumman Koivun paluulla ja niitähän ei olla Tepsissä näkemässä.

Anteeksi, mutta mä en ymmärrä tästä nyt yhtään mitään. Väännä hieman rautalangasta tyhmälle...
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Yllä puhut siitä miten liigassa on huonompia pelaajia ja mielenkiinto ja taso laskee ja toteat aivan oikein, että talous on kuralla, mutta samalla vaadit parempia pelaajia liigaan ja Turkuun.

Niin no mä olen viimeiset 20 vuotta ollut sillä linjalla, että talous kuntoon ja siihen päälle on helppoa rakentaa urheilullista menestystä. Ts en ole vaatimassa hentusia tms tässä nykytilassa, mutta väitän ettei liigan tason lasku voi jatkua pitkään tällaisella tahdilla. Voin tietty olla väärässä, itse olen huomannut olevani perso nimenomaan huippu-urheilulle enkä jaksa innostua ihan piiritason kisoista. Noin niin kuin kärjistäen vanhana yleisurheilufanina, ei kyllä jaksa esim jotain Bratislavan kv yu-iltaa Urheilukanavalta koko iltaa vaania, ei sitten millään jos mukana ei ole todellisia huippuja.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Niin no mä olen viimeiset 20 vuotta ollut sillä linjalla, että talous kuntoon ja siihen päälle on helppoa rakentaa urheilullista menestystä. Ts en ole vaatimassa hentusia tms tässä nykytilassa, mutta väitän ettei liigan tason lasku voi jatkua pitkään tällaisella tahdilla.

No kerropa lääke sille, miten Tepsin pitäisi/olisi pitänyt toimia tulevaa kautta ajatellen. Kerro edes oma näkemys parannuksesta tai suoraan jokin hyvä ehdotus.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Anteeksi, mutta mä en ymmärrä tästä nyt yhtään mitään. Väännä hieman rautalangasta tyhmälle...

Yksinkertaisesti se, että tällä palstalla eräät henkilöt odottavat näitä kalliita ja loistavia hankintoja kokoajan vaikka rahatilanne on tiukka. Tällöin voinemme olettaa, että mikäli tähän päästäisiin pitäisi yleisönkin käydä hallissa (sillä sehän on Tepsin yksi suurimmista tulonlähteistä). Mikäli näin ei kävisi ja Tepsi hankkisi kalliita hankintoja voisin luvata, että tulos ei olisi hyvä?

Vai mitenkä näet asian?
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Vai mitenkä näet asian?

Kokonaisuudelle on laaditu budjetti, joka perustuu tietylle arviolle ensi kaudesta. Tämän mukaan mennään ja ne käyvät katsomassa pelejä joita kiinnostaa. Tuskin kovastikaan muutoksia ensi kauteen tulee...yritysmyynti on tällä hetkellä ok ja katsojakeskiarvo luultavasti hieman nousee. Kuuseen ei kuitenkaan kurkoteta.
 
Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yksinkertaisesti se, että tällä palstalla eräät henkilöt odottavat näitä kalliita ja loistavia hankintoja kokoajan vaikka rahatilanne on tiukka. Tällöin voinemme olettaa, että mikäli tähän päästäisiin pitäisi yleisönkin käydä hallissa (sillä sehän on Tepsin yksi suurimmista tulonlähteistä). Mikäli näin ei kävisi ja Tepsi hankkisi kalliita hankintoja voisin luvata, että tulos ei olisi hyvä?

Se on valitettava tosiasia, että TPS ei voi hankkia mitään ennalta varmoja tähtiä joukkueeseen. Ainoastaan siinä tapauksessa joku tähti voi tupsahtaa Tepsiin, jos hänellä on aikaisempaa TPS -taustaa. Nykyään hankintapolitiikka on lähinnä sitä, että pitää saada hyvää ja mahdollisimman halvalla. Useimmiten siis satsataan nuoriin pelaajiin, jotka haluavat kehittyä urallaan, ja jotka valitettavasti aina vaihtavat maisemaa yhden hyvän kauden jälkeen (esim. Teemu Laine, Salak jne).

Mutta TPS ei ole yksin tämän ongelman kanssa, vaan koko SM-liiga on liemessä. Vuosikymmen takaperin SM-liigaa pidettiin yhtenä Euroopan huippuliigana, Elitserienin kanssa tasavahvana. Nyt SM-liiga joutuu jopa taistelemaan pelaajista Allsvenskanin joukkueiden kanssa. Elitserienissä on tehty asioita oikein, ja Liigassa on totaalisesti jääty kelkasta. Joka vuosi hehkutetaan, että liiga on tasaisempi ja mielenkiintoisempi kuin koskaan, mutta laadusta ei voida niinkään puhua.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
No kerropa lääke sille, miten Tepsin pitäisi/olisi pitänyt toimia tulevaa kautta ajatellen. Kerro edes oma näkemys parannuksesta tai suoraan jokin hyvä ehdotus.

Sä se et nyt kiimaltasi näe mitä tarkoitan vaikka kuinka rautalangasta vääntäisin. Hyvä ehdotus puolittain konkkakypsälle yritykselle on yleensä esim säästää tai korjata kulurakenteensa muutoin. Tai sitten kehittää tuotetta/palvelua merkittävästi, tämä ei tule palloseuran osalta kyseeseen. Mä en näe TPS:n toiminnassa talouden osalta mitään merkkiä paremmasta. Tätä samaa on tullut hoettua kymmenen vuotta, pahoillani jos se nyt yhtäkkiä alkoi käymään hermoillesi viime kevään herkkuhetkien jlk. Siimaa voin antaa sen verran, että tepsillä tämä taloudellinen konttaus alkoi aiemmin, mutta jos se jotain lohduttaa niin pian kaikki ovat samassa veneessä. Että siinä mielessä näppäri ei taas laula pelkkää tepsin kurjuutta. Mutta ei yksi hieno kevät tätä isoa kuvaa muuta yhtään miksikään vaikka kuinka haluttaisiin uskotella kaiken olevan taas mallillaan. Kivaa ja helppoahan sellaiseen satuun olisi tietty tuudittautua.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Sä se et nyt kiimaltasi näe mitä tarkoitan vaikka kuinka rautalangasta vääntäisin.

No ei ole kiimaa vaan täysin uskoa joukkueeseeni. Mitä muuta yleensä voi olla kun ei edes pysty muuta tekemään kuin ostamaan pari kausaria? Voitetaanko sillä nyt jotain, että voivotellaan ja synkistellään? Miksi helvetissä viime kevään hurmoksesta ei voisi hakea voimia? Liikaa kyssäreitä.

Me ei nyt olla samalla aaltopituudella.
 
Me ei nyt olla samalla aaltopituudella.

Myöskään minä en ole kanssasi samalla aaltopituudella, siis arvon Vanha Lenin. Saat tätä nykyä mitä ilmeisimmin jostakin lähteestä poikkeuksellisen ruusuista tietoa sekä Tepsin taloustilanteesta että pelaajabudjetista, eikä kukaan muu tunnu sellaista mistään saavan. Ymmärrettävästi se on nostanut sinulle positiivisen fiiliksen, joka on seuranneine viesteineen ollut hiukan vaikea sovittaa tähän meidän viime vuosien kehikkoon. Kovasti on ihmetyttänyt...

Ja sitten ihan muuhun...

Jonne Virtanen on Jatkoajan haastattelussa ilmoittanut olevansa kiinnostunut palaamaan Turkuun jossakin kohtaa. Tälle väriläiskälle ehdottomasti peukkua meikäläisen suunnalta. Rooli määräytynee toki suoritusten ja kunnon mukaan.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Myöskään minä en ole kanssasi samalla aaltopituudella, siis arvon Vanha Lenin. Saat tätä nykyä mitä ilmeisimmin jostakin lähteestä poikkeuksellisen ruusuista tietoa sekä Tepsin taloustilanteesta että pelaajabudjetista, eikä kukaan muu tunnu sellaista mistään saavan.

Siis mitä vittua...eikö täällä ole muita, jotka kannattavat Tepsiä? Meikäläisen kohdalla kyse on ainoastaan tästä asiasta. Voit lähteä fanittamaan muita jengejä...siis sellaisia jotka varmuudella pärjäävät tulevalla kaudella. Jumalauta mitä juttua saa lukea.

Seura on tehnyt parhaansa tälläkin hetkellä verrattuna siihen mitkä ovat resurssit. Enemmän vaan pitäisi...vai? Sano mitä pitäisi vielä tehdä.

Ruusuista tietoa saan joo...no mitä ovat sun tietosi sitten? Saatko jotain negatiivista tietoa jostain. Kerro nyt vittu ihmeessä!
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
No ei ole kiimaa vaan täysin uskoa joukkueeseeni. Mitä muuta yleensä voi olla kun ei edes pysty muuta tekemään kuin ostamaan pari kausaria? Voitetaanko sillä nyt jotain, että voivotellaan ja synkistellään? Miksi helvetissä viime kevään hurmoksesta ei voisi hakea voimia? Liikaa kyssäreitä.

Me ei nyt olla samalla aaltopituudella.

Olet varmaan oikeassa, itse en vaan enää pysty pelkällä uskolla tässä olemaan touhukkaan innostunut. Voin kertoa että viime kevät ilahdutti oikein vaan vallan hemmetisti, ei tässä nyt siitä ole kyse. Synkistelyllä ei varmasti voiteta mitään, ainakaan täällä palstalla. Muistaakseni kymmenkunta nimimerkkiä, sinä niiden joukossa, huusi kuin chymokseen vedettäisiin ainakin 3-5 vuotta siitä katastrofaalisesta tiestä, jolla TPS 2000- luvun alun menestyksen jlk oli. Siellä oli melkoisia profetioita mukana, toki myös liioiteltua paskaa mutta eipä niillekään kirjoituksille kukaan korvaansa lotkauttanut. Eikä tarvitse jatkossakaan synkistellä, mennään(-kää) näillä iloisemmilla tunnelmilla, itse vain en pysty kovin innostunut edelleenkään olemaan. Siis isosta kuvasta.
 
Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Jonne Virtanen on Jatkoajan haastattelussa ilmoittanut olevansa kiinnostunut palaamaan Turkuun jossakin kohtaa. Tälle väriläiskälle ehdottomasti peukkua meikäläisen suunnalta. Rooli määräytynee toki suoritusten ja kunnon mukaan.

Jonnen tarvitsisi saada ehkä jotain lisäelementtiä peliinsä, mm. luistelu. Tällä hetkellä miehestä ei olisi nyky-TPS:lle mitään hyötyä, kun ei pysyisi Suikkasen pelityylissä mukana. Ehdottomasti myös peukkua Teurastajan hankinnalle. Mielummin katson neloskentän laidalla omaa junnua, joka tuo työrauhaa Erkinjunteille, kuin vaihtoehtoisesti jotain Jarkko Hattusta, joka yritteliäisyydestään huolimatta on vähän väärässä roolissa.

Ja myös Suikkaselle kelpaisi todennäköisesti yksi tällainen pelaaja. Milläs vaan pitää Kaitsun joukkueessa ensi kauden jälkeen?
 
kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sano mitä pitäisi vielä tehdä.

Ruusuista tietoa saan joo...no mitä ovat sun tietosi sitten? Saatko jotain negatiivista tietoa jostain. Kerro nyt vittu ihmeessä!

Tässähän tä on. Arvon palstaveljet Kausi ja Lonkkataklaus eivät pysty kertomaan mitä nyt pitäisi tehdä. Kyllä kritisointi plankin takaa on helppoa. Kertokaa nyt herrat mitä palloseuran pitäisi tehdä.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tässähän tä on. Arvon palstaveljet Kausi ja Lonkkataklaus eivät pysty kertomaan mitä nyt pitäisi tehdä. Kyllä kritisointi plankin takaa on helppoa. Kertokaa nyt herrat mitä palloseuran pitäisi tehdä.

Vaihtaa koko henkilökunta toimistolta sekä uusia omistuspohja yhdelle selkeälle pääomistajalle. Minulta ei kysytty mutta kyllähän tuolla alkuun päästäisiin.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Vaihtaa koko henkilökunta toimistolta sekä uusia omistuspohja yhdelle selkeälle pääomistajalle. Minulta ei kysytty mutta kyllähän tuolla alkuun päästäisiin.

Niin mitäs tuo toisi parannusta tähän hetkeen ja ketä sieltä toimistolta pitäisi vaihtaa uusiin työntekijöihin ja miksi? Onko nyt epäonnistuttu hankitojen suhteen ja menikö Suikkasen aikakausi perseelleen viime kaudella? Kuka pitäisi saada ohjaimiin ja ketkä siihen vierelle...? Paljon kysymyksiä mutta Pressiboxi varmasti osaa vastata ja kertoa oman suunnitelman jolla mentäisiin eteenpäin.

Nyt nimiä ja suunnitelmia tiskiin. Odotan mielenkiinnolla. Sitten vielä hankinnat...ketä olisi pitänyt saada ensi kauden jengiin näillä lähtökohdilla?

Lonkka ja Kausi voivat kommentoida myös...ja odotankin sitä. Mitä ollaan tehty väärin viime kaudella ja tulevalla kaudella. Näihin nyt perusteluja, kiitos.
 
snumi

Jäsen
Minusta TPS on pyrkinyt kokoamaan kilpailukykyisen joukkueen niillä pelimerkeillä, mitä nykytilanteessa on käytettävissä.

Jos joukkue ja sen valmennus onnistuu, saattaa olla, että kotipelejä voitetaan ja väkeä löytyy katsomoon ja siitä se talouskin sitten paranee.

Valmennus on vaihdettu, toimitusjohtaja on vaihdettu pariinkin kertaan, pelaajia on hankittu. Omistuspohjaa on ainakin hieman laajennettu myös.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tässähän tä on. Arvon palstaveljet Kausi ja Lonkkataklaus eivät pysty kertomaan mitä nyt pitäisi tehdä. Kyllä kritisointi plankin takaa on helppoa. Kertokaa nyt herrat mitä palloseuran pitäisi tehdä.

Ei pysty ei, mulla menee 12 tuntia päivässä siihen työhön josta minulle maksetaan palkkaa eikä käytössäni ole riittävän tarkkoja lukuja ja esim TPS:n sopimuksia. Olisi ihan sulaa hulluutta alkaa ilman riittäviä tietoja arvailemaan. Siksi pysynkin tällä tutulla kritiikkilinjalla. Teidän suhtautumisemme ei ole yhtään rationaalisemmalla pohjalla sekään, jätkät puolustelevat tappiota takovaa pumppua jota väitätte kannattavanne, ei ole ihan loogisimmasta päästä sekään käytös. Jos perustelette tätä "yleisen hengen kohotuksella" niin siihen totean vain että paskanmarjat, se ihan se ja sen sama mitä täällä höpistään.

Ja jotta nyt ette vallan innostuisi niin myöntänette nyt kuitenkin esim sen, että silloin kun oli aikaa, eli pari kolme vuotta sitten, tuli kyllä aika vitun tarkkaan kerrottua mitä seurassa oli vialla ja mihin se johtaa.

Ja loppuun vielä kysymys; onko teillä nyt luottavainen mieli TPSn tulevaisuuden suhteen, riittävätkö nämä toimet TPSn nostamiseksi takaisin sinne mihin se kuuluu? Onko TPSn talous kestävällä pohjalla? Laitetaanko toimistolle konvehteja ;) ?
 
Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Minusta TPS on pyrkinyt kokoamaan kilpailukykyisen joukkueen niillä pelimerkeillä, mitä nykytilanteessa on käytettävissä.

Nimenomaan. Toiminta on ollut täysin seuralle laaditun strategian mukaista. Ensisijaisesti on pyritty leikkaamaan kuluja ja muokkaamaan rakennetta. Kuitenkin joukkueesen on pystytty mielestäni panostamaan erittäin hyvin, ainakin teoriassa. Katsotaan nyt kuitenkin, miten joukkue ulosmittaa osaamisensa liigassa. Jokainen pelurihan muun tukitoimintojen kanssa on aina arpapeliä, mikä sisältää omankokoisensa riskin. Tämä toki koskee myös muita joukkueita, ei vain Tepsiä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ja loppuun vielä kysymys; onko teillä nyt luottavainen mieli TPSn tulevaisuuden suhteen, riittävätkö nämä toimet TPSn nostamiseksi takaisin sinne mihin se kuuluu? Onko TPSn talous kestävällä pohjalla? Laitetaanko toimistolle konvehteja ;) ?

Kyllä mulla on ensinnäkin itse joukkueeseen ja valmennukseen paljon kovempi usko kuin esim. vuosi sitten. Koko seuraa ajatellen ollaan varmasti suht samassa tilanteeessa vaikka kevään yleisömäärät toivatkin massia arkkuun. Kyllä tulevaisuuteen pitää uskoa mutta ei näillä toimilla (niin millä toimilla) Tepsiä nosteta ihan noin vain sinne menestyksen kärkeen. Paljolti riippuu siitä miten joukkue tulevalla kaudella pelaa. Jos homma toimii niin yleisökeskiarvo nousee varmasti.

Toimistolle voi aina laittaa konvehteja...siitä tulee kaikille mukavampi mieli:D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös