TPS 2014–2015 – runkosarjan 2. kvartaalin seurantaa, uuden valmennuksen opeilla vierasvoittoihin?

  • 30 963
  • 142

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä tuo eilinen ottelu tosiaan kauheasti mitään riemunkiljahduksia aiheuttanut vaikka kolme pistettä tulikin sarjataulukkoon lisää.
Peli oli ajoittain todella sekavaa ja ennenkaikkea virheet omassa päädyssä olivat sitä luokkaa että kovemmat joukkueet rokottavat niistä välittömästi. Kiekonmenetyksiä, harhasyöttöjä jne. ja niistä vastustaja pääsee välittömästi parhaalle maalintekosektorille. Lassilan torjuntamäärät kertovat mielestäni hyvin sen miten Tepsi joukkueena omaa maaliansa varjelee kussakin ottelussa. Varsinkin Seigo ja Vittasmäki suurissa vaikeuksissa omassa päädyssä eikä heidän kiekollinen pelaaminenkaan mitään järin kaksista ole ja samaa voisi sanoa myös Gysbersistä jota ei saisi todellakaan peluuttaa yv:llä. Todella virhealtis viivalla, josta vastustaja pääsee helposti yv hyökkäyksiin. Puolustustuspelaamisesta täytyy sanoa sekin vielä että varsinkin ykkönen suurissa vaikeuksissa omassa päässä ja muutenkin hyökkääjien pitäisi olla aktiivisempia puolustuspelaamisen suhteen.
Pelaaminen ylöspäin oli nopeampaa ja positiivistä oli mielestäni se että pyrkimys oli heti maalia kohti. Välillä tuli tunne että kovalla riskilläkin haetaan ratkaisuja.
Elomolta myös järkiveto laittaa Lucenius Koskirannan tilalle Laschin vierelle. Koskiranta on puolustavampi kuin Lucenius mutta vastaavasti uskon tehopisteiden lisääntyvän selvästi vaihdoksen myötä.
Av:lla Tepsi karvasi todella ylhäältä ja toimiessaan sillä saadaan tapettua hyvin toisen yv aikaa mutta vastaavasti sen pettäessä vastustaja pääsee nopeisiin vastahyökkäyksiin. Riskialtista sekin.
 

juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ykköskenttä on lähes aina vaikeuksissa kun peli on omalla puolustusalueella. Tähän suurin syy lienee se, että Lasch (kyllä, on hieno mies ja kovat tehot) ei omissa juuri puolusta, vaan kyttäilee sinisen pinnassa syöttöä ja vastaiskun mahdollisuutta. Sama vika Smolenakilla. Tehotilastotkin tätä seikkaa puoltavat. Vaikka miehet kuinka tekevät tehoja, pitäisi silti osallistua aktiivisemmin viisikkopuolustukseen. Esim. Luce ja Pikkarainen kyllä tekevät hienosti töitä omiin(kin) päin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ykköskenttä on lähes aina vaikeuksissa kun peli on omalla puolustusalueella. Tähän suurin syy lienee se, että Lasch (kyllä, on hieno mies ja kovat tehot) ei omissa juuri puolusta, vaan kyttäilee sinisen pinnassa syöttöä ja vastaiskun mahdollisuutta. Sama vika Smolenakilla. Tehotilastotkin tätä seikkaa puoltavat. Vaikka miehet kuinka tekevät tehoja, pitäisi silti osallistua aktiivisemmin viisikkopuolustukseen. Esim. Luce ja Pikkarainen kyllä tekevät hienosti töitä omiin(kin) päin.


Muistelen, että joku täällä kirjoitteli tämän olleen jo A-junioreissa jonkinlainen Elomon spesiaali, että yksi pelaaja kärkkyy jatkuvasti nopeaa vastaiskua. En nyt tiedä tarkoitatko, että Lääski ei Suikkasenkaan aikana puolustanut, vai ovatko huomiosi parista viimeisestä pelistä. Suikkasen aikaanhan puolustus oli välillä niin sekaisin, että kaikki viisi pelaajaa seisoi välillä tumput suorina kun Lassila yritti ottaa koppeja.
Yhtä kaikki, itse olen vähän kyllä ihmetellyt, että jos Lasch saa kiekon hyökkäyspäässä todella usein käännettyä, niin miksi omassa päässä mies välillä tosiaan säätää keskenään. Selväähän on, että Lasch pystyy kiekon pois ottamaan ja sitä myös tarvittaessa pitämään.
 

juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistelen, että joku täällä kirjoitteli tämän olleen jo A-junioreissa jonkinlainen Elomon spesiaali, että yksi pelaaja kärkkyy jatkuvasti nopeaa vastaiskua. En nyt tiedä tarkoitatko, että Lääski ei Suikkasenkaan aikana puolustanut, vai ovatko huomiosi parista viimeisestä pelistä.

Juurikin Elomon alaisuudessa pelattujen pelien perusteella olen havaintoni tehnyt. On kyllä hieman epäilyttävä taktiikka, jos omissa pelataan jatkuvasti "alivoimaisena" yhden kärkkyessä keskialueella. Miinuslukemia kun katselee, niin tuskin tuo puolustuspelaaminen on ihan ykkösprioriteettina Laschillä, Smolenakilla ja Koskirannalla ollut Suikkasenkaan aikana.

Yhtä kaikki, itse olen vähän kyllä ihmetellyt, että jos Lasch saa kiekon hyökkäyspäässä todella usein käännettyä, niin miksi omassa päässä mies välillä tosiaan säätää keskenään. Selväähän on, että Lasch pystyy kiekon pois ottamaan ja sitä myös tarvittaessa pitämään.

Jos Lasch pelaisi omalla puolustusalueella yhtä aktiivisesti kuin hyökkäysalueella niin uskoisin, että tehotilasto olisi kauniimpi, eikä vaihdotkaan kyseisen herran kohdalla venähtäisi aina ylipitkiksi.

Toivottavasti tästä nyt ei välity sellainen kuva, että en olisi tyytyväinen miehen suorituksiin. Pääpointtini on se, että tällä taskuraketilla olisi resursseja toimia puolustusalueellakin aktiivisemmin. Eri asia sitten toki, mikäli tämä kärkkyminen on Elomon taktiikka ja siihen juuri pyritään.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eikös tuota kärkkymistä ole tapahtunut junnuissa lähinnä pelin loppuvaiheilla jos ollaan oltu alivoimalla ja tappiolla? Eli kovalla riskillä haetaan tuolla tavoin peliä tasoihin jne.
 
Viimeksi muokattu:

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin eihän siellä nyt koko ajan joku kärky. Vaan nimenomaan jos ottelun lopussa ollaan häviöllä niin sitten haetaan riskillä tasoitusta, mikä on mielestäni ihan oikein. Siiki tätä tonttia yleensä hoiteli, koska on ns. loistava läpiajoissa.

Luce kertoili jälkipeleissä, että pelitapa on nyt vapaampi, eikä jokaiselle ole paikkaa x, jossa pelata vaan pystyy liikkumaan kentän alueella ja hakemaan vapaata paikkaa. Oli vähän aistittavissa pientä puukkoa Suikkasen suuntaan, huomasi että Luce oli selvästi tyytyväisempi nykytilanteeseen.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Luce kertoili jälkipeleissä, että pelitapa on nyt vapaampi, eikä jokaiselle ole paikkaa x, jossa pelata vaan pystyy liikkumaan kentän alueella ja hakemaan vapaata paikkaa. Oli vähän aistittavissa pientä puukkoa Suikkasen suuntaan, huomasi että Luce oli selvästi tyytyväisempi nykytilanteeseen.

Tuo on se perusmuutos. Käsijarru on pois päältä, eikä TPS pelaa enää kaavamaisesti Stiga-kiekkoa, jossa kaikki sahaavat omia kaistojaan. Kiekko ja pelaajat liikkuvat nyt myös kentän leveyssuunnassa enemmän. Elomo muuten kritisoi tätä kaavamaista pelitapaa jo Suikkasellekin aikanaan, huonoin tuloksin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Luce kertoili jälkipeleissä, että pelitapa on nyt vapaampi, eikä jokaiselle ole paikkaa x, jossa pelata vaan pystyy liikkumaan kentän alueella ja hakemaan vapaata paikkaa. Oli vähän aistittavissa pientä puukkoa Suikkasen suuntaan, huomasi että Luce oli selvästi tyytyväisempi nykytilanteeseen.

Ei ole tosiaan jäänyt kauhean epäselväksi, mitä Lucenius Suikkasesta ja tämän pelitavasta ajatteli. Lukkoa vastaan vedetyn CHL-pelin jälkeen HIFK otteluennakosta sai lukea: "Eilen toteutettiin uutta systeemiä ja heti tuli voitto, Lucenius kehuu."
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"– Loistavasti on mennyt. Tämä on hauska tapa pelata ja pelaamisesta on tullut taas hauskaa meille. Se on iso asia, kun pelaa jääkiekkoa ammatikseen, Gysbers pohti."

TPS-Ilves matsin ennakosta. Kyllä tuostakin voi lukea rivien välistä mitä mieltä Gysbers oli Suikkasen kiekosta/Suikkasesta.
Eihän sitä nyt oikeasti tiedä, tykkään vaan spekuloida.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
- puolustettiin joukkueena hyvin, hyökkääjät tekivät hyvää työtä
- hyökkäykseen käännettiin nopeasti, kun kiekko saatiin

Näistä tykkäsin kovasti

Ykkös yv pelas sen 3 minuuttia putkeen ylivoimaa? Osa pelaajista saa ihan jumalattoman pelikuorman, kuinka pitkään jaksavat pitää tason/pystyvät pelaamaan loukkaantumatta?

2 peliä, maalit 6-0, jotain menee oikein.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hankala lytätä tosiaan nyt kun kulkee tuloksellisesti hyvin. Itse katselin kahden erän verran tuota kiekkoa ja TPS pelasi kyllä hyvin. Ei se edelleenkään ole sitä kiekollista dominanssia jota itse voisin haluta nähdä, mutta aktiivista ja kokonaisvaltaista lätkää. Rauhallisuutta vielä kiekolliseen pelaamiseen niin minä olen tyytyväinen. Toki vieraissa on aivan pakko alkaa kairata voittoja. Momentumin puolesta hyvä sauma tällaiseen on huomenna mutta onhan Lukko hetkellisestä alakulostaan huolimatta Liigan ehkä kovin joukkue joten hankala paikka kyllä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kulunut klisee on se, että voitto tuli hyvään paikkaan sarjataulukon kannalta, koska siellä pelataan taas ristiin ja sarjataulukkohan on taas Sportia lukuunottamatta lähes ennätys tasainen, siinä toinen klisee. Hienoa homma, että kotona kirjaimellisesti nollataan jo toinen vastustaja putkeen, mutta kyllähän loppujen lopuksi vierasvoitto(t) palauttavat uskottavuuden tähän hommaan. Sen jälkeen voidaan puhua siitä, että joukkueen kurssi on muuttunut. Jos Raumalla tulee huomenna käkättimeen niin, että kypärä tärisee niin oikeastaan mikään ei ole muuttunut tuloksellisesti ja taas on vitutuspuolelle asiaa.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tepsi pelasi kokonaisuudessaan parhaan pelinsä tällä kaudella, liityn proElomo teamiin.
 

juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näköjään auttoi kun kritisoin taannoin huippuyksilöidemme puolustuspelaamista. Tänään oli viisikkopuolustus erittäin tiivistä ja jokainen osallistui siihen. Melkoisella lentokelillä oli tänään jäbät koko 60 min. Eipä ole muuten enää näkynyt (koti)pelien lopussa sitä Suikkasen aikaista paniikkia ja housuunpaskomista.

Eteenpäin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tepsi pelasi kokonaisuudessaan parhaan pelinsä tällä kaudella, liityn proElomo teamiin.

Näillä näytöillä samoin. Tepsin pelejä tällä kaudella katsoessa on kokoajan ollut pelko, että koska korttitalo luhistuu. Tänään - jumalauta! - homma pysyi 60 minuuttia kasassa. Toivottavasti tämä on merkki kurssin kääntymisestä myös vieraissa.
 

läpyskä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoinen peli huomenna. Voitolla TPS olisi käytännössä 7 pisteen päässä liigan kärjestä ja jos voitto irtoaa huomenna, niin tästä voi alkaa myös jonkinlainen voittoputki.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Asia mikä saattaa kuulua muuallekin, mutta jonka laitan nyt tänne on, että mun mielestä meillä on kolme hyvin roolitettua ja toimivaa ketjua mutta toi kummelin, tukosen ja rantasen ketju on aika hukassa, ja siinä menee kaikki kolme miestä vähän hukkaan. Elomo totesi että näkee tässä ketjussa paljon potentiaalia kunhan saavat ajoitukset kohdalleen, mutta tukosen pitäisi kyllä päästä paljon nykyistä paremmin paikoille jotta pystyisivät tekemään tehoja, kun nyt siellä rantanen pitää kiekkoa ja kummeli tekee tilaa ja puolustaa.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä oli ensimmäinen Elomon valmentama peli jonka kokonaisuudessaan näin ja siitä syntyneet havainnot. TPS pelaa erilaista kiekkoa kuin aiemmin. Oikeastaan täysin erilaista kuin koskaan muistan nähneeni. Ominaista on:
1. Aktiivinen ja agressiivinen kamppailukiekko. Mitään ei anneta vastustajalle. Heti jos kiekko ei ole omilla käydään herhiläisenä iholle, eikä peruuteta puolustusasemaan. Peli on jatkuvaa kaksinkamppailua, josta näyttää tulevan yllättävän hyvin voittoja. Nyt kun menetetään kiekko, se haetaan takaisin. Ei ole oikein klassista yhden tai kahden miehen karvausta, vaan se on jatkuva ketju miehiä ja jokaisella tuntuu olevan omansa, jonka kimpussa ollaan heti jos edellinen karvaaja ei saanut kiekkoa.
2. Maalinedustat molemmissa päissä pelataan todella kovaa ja agressiivisesti. Ei todellakaan montaa Ilves pelaajaa pääse hakkaamaan maalin edustalta kiekkoa ja vastustajan maalilla on kovaa miekkailua, vaikka kiekko on ihan muualla.
3. Hyökkäyksiin käännetään todella nopeasti ja ne vaikuttavat täysin epäorganisoiduilta ja rintama hyökkäykset loistavat poissaolollaan. Monasti mies menee laidasta sisään ja häntä seuraa toinen joka korjaa vauhdilla kiekon jos ensimmäinen menettää. Jos ei menetä mennään syvälle sisään ja jaetaan takamiehelle, joka yleensä levittää. Monasti nämäkin ajautuvat kamppailu tilanteisiin jossa Tepsi voittaa.

Peli vaikuttaa ihan junnukiekolta, jopa sähläykseltä ajoittain, mutta jotenkin pelaajat selviytyvät tilanteista voittajina, kun kaikki toteuttavat samaa kaavaa, pelaavat yhteen ja antavat todellakin kaikkensa. Todennäköisesti melko kuluttavaa kiekkoa, mutta niin kauan kun jalkoja riittää homma toimii. Heti kun väsymys iskee, peli hajoaa. Suurin ongelma on tuon ykköskentän/ylivoiman ylipeluutus. Pakkovoittoja varmaan haetaan, mutta jatkossa, jos pitkälle aiotaan, on peluutusta pakko tasoittaa ja nelosellekin (ja muille) löytää roolia ja peliaikaa. Ei ne voi vaan siellä vierailla antamassa lepoaikaa muille. Varmasti joitain taktisiakin juttuja pitäisi vielä kehittää. Sinänsä pidin näkemästäni ja pohja on kunnossa, mutta jos kannua aiotaan nostella hiottavaa on vielä. YV ei vielä ole tasolla, johon tuo pelaajisto antaa mahdollisuuden.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tota peluutusta tulee itsekkin ihmeteltyä, onkohan siinä mitään logiikkaa taustalla? Kolmannessa erässä peluutus on tasaisempaa, pakostakin, kun ei ykkös ja kakkosketju siellä enää jaksaisi hullunlailla toteuttaa tuota Elomon suunnitelmaa. Mutta näinköhän saadaan paremmin sitten jo ekassa kahdessa erässä siirryttyä johto-asemaan ykkösketjun painostuksella ja kolmannessa erässä sitten vaan vieläkin pidettyä vauhtia päällä muiden ketjujen "tuoreimmilla" jaloilla?
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mahtaako paremman kiekkosilmän omaavilla olla näkemystä siitä että millainen on nyt neloskentän rooli, kun suikkasen aikana idea ilmeisesti oli että nelonen pimentää vastustajan parhaita ketjuja? Omaan silmään näytti että Ipaa vastaan oli usein nelonen kultakypäräketjua vastaan kentällä, eli rooli olisi pitkälti sama.

Jotain tehoja pitäisi mielestäni neloseltakin odottaa, mutta ei meillä taida riittää nelosessa kädet sellaiseen, kun karvisen suosikkipeliväline tuntuu olevan sellainen yli 90-kiloinen luistimilla liikkuva ja vähätalokaan ei mikään armoton kynämies ole. Ainoa joka joskus on tehoja tuolta iskenyt on virtala muttei sekään mitään ihmeempiä pysty tuossa ketjussa esittämään.

Jännä sikäli kun kaikkiin pakkipareihin riittää kyllä kiekollista taitoa hyökkäyksen tukemiseen että nelosenkin taakse saadaan aina pakkipari jolla on tehopotentiaalia, joten jotain hajanaisia häkkejä pitäisi neloseltakin vaatia.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Ompa muuten kivasti tehty otteluohjelma. Siinä missä Kalpa pelaa to ja la kotona pelaa TPS vieraissa pe la. Ja näistä luonnollisesti tuo la on Kalpa - TPS.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin tässä tilanteessa haiskahtaa siltä, että SaiPa tulee tänään Turkuun hieman mollivoittoisesti sujuneiden viime pelien jälkeen ja nakuttaa ensimmäiseen erään sen pari häkkiä ja sitten taas ihmetellään, että kuinkas tässä näin kävi.

Toivottavasti olen pahasti väärässä..
Sama pelko hiipii puseroon täälläkin, koska viimeaikoina on melko usein aloitettu ottelu sillä, että vastustaja lyö muutaman helpon sisään ekan erän ekalla kympillä ja sitten loppu ottelusta meneekin tasotusta hakiessa.

Vaikka nuo traumat edelliskausilta vielä painaakin niin pitää muistaa, että joukkue on pelannu kolme edellistä ottelua päästämättä maaliakaan, joten yritetään kaivaa luottoa takataskusta siihen, että tässäkin matsissa päästään pelaamaan voitosta vielä toisessakin erässä. Varmaa lienee se, että nollaputki ei loppukautta kestä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen mikäli kolmannen erän alkaessa emme ole montaa maalia takaa-ajoasemassa vaan avaimet voittoon on edelleen tiukasti hyppysissä.

Varmasti tiukka paikka myös Elomolle, koska tällä hetkellä joukkue on suuri ennakkosuosikki aiemman altavastaaja-aseman sijasta. Saadaanko henkinen hyväolo käännettyä pelillisesti hyviksi otteiksi. Jos nyt asialla haluaa lähteä spekuloimaan hieman lavealla tähtäimellä ohi niin onhan Elomolla kokemusta joukkueen henkisesti valmistelusta monen voiton jälkeen a-junnuista alkukauden ajalta.

Yhtä kaikki toivon, että joukkueella riittää nälkää hyvään taisteluun. Häviö ei ole häpeä, mutta munaton esitys ennen sitä on.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Luulisi, että tämän päivän pelissä joukkue yrittää parhaansa, jotta Lassila pystyisi rikkomaan nollapeliennätyksen. Yleensähän se johtaa, Turussa ainakin, mailanpuristamiseen, yliyrittämiseen ja tavoitteen mokaamiseen ensiminuuteilla. Toivottavasti ei tänään.

Molomo on saanut joukkueen pelaamaan yllättävän hyvin. Hieno homma joukkueelle. En silti usko, että Molomon kaltainen keltanokka pitkässä sarjassa pystyisi pitämään tasonsa, saati pärjäämään kokeneita valmentajakettuja vastaan mahdollisissa pudotuspeleissä, enkä kolmesta voitostakaan huolimatta erityisesti luota Molomon tai Kostajan taitoihin.
 
En silti usko, että Molomon kaltainen keltanokka pitkässä sarjassa pystyisi pitämään tasonsa, saati pärjäämään kokeneita valmentajakettuja vastaan mahdollisissa pudotuspeleissä, enkä kolmesta voitostakaan huolimatta erityisesti luota Molomon tai Kostajan taitoihin.

No onneksi Liigasta ei kovin montaa kokenutta valmentajakettua löydy tällä hetkellä. Tuohon kategoriaan laskisin Rautakallion ja Dufvan. Muut ovatkin siten tätä keltanokkaosastoa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös