Ei sovi juhlapelit Tepsille, ei. Aivan totaalisen munaton esitys kotiyleisön edessä. Laukaukset eka erässä 26-5 Saipalle kertoo oleellisen. Kaikesta huolimatta Lassila tarjosi eilenkin joukkueelle mahdollisuuden voittaa, mutta kun joukkuetta ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Satunnaisille matseissa kävijöille jäi varmasti Tepsistä hyvä kuva ja tulevat mielellään uudestaan... Ei jumalauta joukkue voi olla kylläinen 3 voiton jälkeen.
Onhan se valmennuksen tehtävä saada joukkue valmistettua peliin, mutta kyllä se loppupelissä on jokaisen pelaajan vastuulla olla valmiina peliin ja valmiina antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Oksettaa kuunnella heti pelin jälkeen kommentteja "ei jostain syystä oltu valmiina, ei saatu jalkoja liikkeelle, jne". Sanoisivat edes MINÄ EN OLLUT VALMIINA, ja miettisivät sitten minkä takia en ollut. Kysehän on siitä, että osa pelaajista ei oo valmiina peliin ja se asenne tarttuu helposti niihinkin, joilla asenne oli kunnossa pelin alkaessa. Ja lopputulos on se, että koko joukkue on koomassa.
Eilen ei ainakaan löytynyt kaveria, joka joukkueen olis herättänyt. Aika usein se on kapteeniston tehtävä, mutta joskus siihen riittää vaikka yksittäinen kova taklaus, blokkaus, myllytys tms. Mutta ei eilen.
Tähän on pakko kertoa yks tarina aiheeseen liittyen. Vähän offtopic mutta sallinette :-)
Olin vuosia sitten kuuntelemassa Jutilan "seminaaria". Juti kertoili mm. joukkuehengen merkityksestä ja kertoi esimerkin -95 MM-kisoista. Ottelu oli USA:ta vastaan alukusarjassa. Suomi oli totaalisen hengettömällä esityksellä häviöllä 1-4 kahden erän jälkeen. Suomi oli menossa alkusarjasta jatkoon, mutta häviöllä olisi muistaakseni tullut puolivälierissä vastaan Venäjä, ja se haluttiin välttää.
Tokan erän jälkeen pukukoppiin mennessä Juti ja Saku jäivät käytävälle miettimään mitä erätauolla pukukopissa puhutaan ja millä jengi saadaan hereille. Tekivät suunnitelman, että odottavat muutaman minuutin ja sitten Juti aloittaa psyykkaamisen ja sitten Saku jatkaa siitä. Olivat sopineet myös mitä ja millä tavalla tsemppaamisen tekevät. Saku ja Juti menivät koppiin ja siellä vallitsi totaalinen hiljaisuus. Kaikki pelaajat tuijottivat silmät tyhjänä lattiaan tai puuhailivat jotain, kukaan ei sanonut sanaakaan. Sitten tuli hetki jolloin Jutin piti nousta ylös ja mennä keskelle pukukoppia puhumaan. Mutta mutta, eräs pelaaja oli ehtinyt ensin. Jokainen pelaaja tuijotti silmät ympyriäisinä; mitä ihmettä nyt tapahtuu. Joukkueen hiljaisin kaveri, kaveri joka ei juuri koskaan puhu kopissa mitään, seisoo keskellä koppia ja sanoo kolme sanaa: ALETAAKS JÄTKÄT PELAAMAAN. Juti kertoi, että siinä kohtaa kulki kylmät väreet selkää pitkin. Jumalauta, kopin hiljaisin jätkä, siinä tilanteessa, keräsi rohkeutta, otti vastuuta ja astui koko joukkueen eteen ja pyysi joukkuetta pelaamaan. Juti ja Saku tajusivat, että tässä kohtaa heidän ei tarvitse sanoa yhtään mitään. Ei tarvittu enempää, joka ainoa pelaaja tajusi minkä teon se kopin hiljaisin pelaaja oli tehnyt.
Joukkue kentälle kolmanteen erään, Suomi voitti erän suvereenilla pelillä 3-0 ja ottelu päättyi tasan 4-4. Puolivälierissä vastassa Ranska ja loppu onkin sitten historiaa. Tää on itselle jäänyt lähtemättömästi mieleen, miten "pienelläkin" teolla voi saada joukkueen syttymään.
Ai niin, unohtui kertoa kuka se rohkea hiljainen pelaaja oli. No, se oli kaveri, joka tänä päivänä peluuttaa pakkeja Tepsin vaihtoaitiossa. Arvostan!