TPS 2013–2014 Runkosarjan 1. kvartaalin seurantaa

  • 107 504
  • 400

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin tulee mieleen Pelicansin viime syksy. Onko TPS:n peli näyttänyt jotenkin hitaalta ja vaikealta? Jos on niin vois olla sama syndrooma kuin Pelsulla viime kaudella, treenattu jalat aivan tukkoon kesän aikana, joulukuussa sitten oli nähtävissä heräämisen merkkejä. Pelicansin parhaat pelaajat viime syksynä olivat Jormakka ja Smolenak, kumpikaan ei osallistunut Suikkasen kesärääkkiin.

Voi vain toivoa että tämän hetkinen heikkous johtuu juuri siitä että kesällä on menty kovaa että keväällä oltaisiin kunnossa.

Kyllähän tämä miestä syö. Tällä kaudella pitäisi olla valmennuksen liigan eliittiä ja ensimmäisten otteluiden perusteella vahvistuksetkin olivat onnistuneita. Jostain syystä nyt homma vaan ei toimi.

Ei tässä auta kuin odottaa ja toivoa. Suikkaseen luotan täysin ja pelaajamateriaalissakin on potentiaalia paljon parempaan.

Itselläni suurin huoli on se johtajuuden puute joukkueessa. TPS on tällä hetkellä aikamoinen muukalaislegioona, eikä siinä muuten mitään, mutta ketä nousee esiin mustavalkoisella sydämellä ja vaatii joukkueelta enemmän.

En osallistunut tuohon kapteenikeskusteluun aikanaan, mutta nyt täytyy todeta, että omasta mielestäni kunnon kapteeni on a) pelannut pitkän ja menestyksekkään uran joukkueessa, tai b) viimeisen päälle taistelija ja auktoriteetti joka saa kentälläkin jotain aikaiseksi.

Vahalahti olisi täyttänyt täydellisesti tuon ensimmäisen ehdon ja nostan taas miehen nimen esiin, koska en voi ikinä antaa sitä anteeksi ettei Ville pelaa meillä.

Laakso ei täytä kumpaakaan noista ehdoista, eikä joukkueessa muutenkaan tällä hetkellä ole pelaajistossa sellaista auktoriteettia joka joukkuetovereitaan potkisi perseelle, ainakaan ulospäin nähden. Täytyy toivoa että Willsie palatessaan tuo sitä johtajuutta ja mahdollisesti saa C:n rintaansa.

Vaikea on enää keksiä syitä miksi tuo homma kusee niin pahasti. Johtajuuden puute yhdistettynä suureen vaihtuvuuteen ja ulkkareitten määrään voi olla yksi.

E: typo
 

tikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets, Liverpool
Kauden ensimmäinen peli livenä nähty ja ei kyllä hurraahuutoja aiheuta.

Kun tuota Tepsin tekemistä yritti seurata tarkemmin, niin jotenkin siitä puuttuu sellainen yhdessä tekemisen meininki. Tuntuu, että yhteistä säveltä Pohjois-Amerikkalaisten kanssa ei ole. Ja erittäin pettynyt olin tuon kokeneimman sentterin panoksesta. Halpernin pitäisi olla liideri tuolla kokemuksella, mutta jotenkin on puolikuntoinen ja peli-ilo täysin kateissa. Ja muidenkin otteissa havaittavissa tiettyä puutumista. Ja enää eivät saa mitään ilmaiseksi kaukalossa, vastustajat on hereillä koko ajan. Muusta kalustosta ei sitten ratkaisuihin ole. Tänäänkin parhaat paikat taisi tulla Tuomaiselle ja tulos oli selvä jo ennen ratkaisua.

Ei tuo livenä KalPaan nähden mahdottomalta näyttänyt. Mutta nyt ei vaan kulje ja kohta on myöhäistä.

Ja niille jotka ovat epäilleet Norrenan riittävyyttä, niin huoli pois. Todella varmaa työskentelyä. Siihen tämä ei kaadu.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kolmas tappio putkeen, viikon parhaimmalla pelillä. Vastustaja on kyllä tehnyt ihan liikaa onnekkaita osumia ja Tepsillä taas älytön määrä tolppia ja rimoja.
Suominen oli tänään liekeissä ja olisi kyllä ansainnut onnistumisen, kuten myös Sointu. Tempo säilyi mielestäni nyt hyvänä, kun ykkönen oli hajoitettu. Pare tosin hävisi täysin kuvasta. Hyvin saatiin tilanteita, hässäkkää vastustajan maalille ja tilanteita luoduksi myös ylivoimalla, mutta ei niin ei. Vastusta on löytänyt hyvin Tepsin heikkouden. Kahden miehen karvaus ja pakisto pulassa. Ainoastaan Morrison-Seigo pari pystyy pääsemään karvauken alta pois ja Morrisonin avauspeli on Tepsin parhaimmistoa.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä mihin ketjuun tämä kuuluisi, mutta siellä täällä uskotaan(toivotaan) TPS:n nykyisen sijoituksen johtuvan todella kovasta kesärääkistä.. Mutta mitäköhän tekemistä sillä on henkilöiden pare, sexton ja halpern suoritusten kanssa? He kaikki liittyivät joukkueeseen muistaakseni päivää tai paria enne jotain et-ottelua. Joten tässä vaiheessa heidän luulis olevan sitten hitosti kovemmassa vauhdissa kuin muun joukkueen, joka on kesällä juossu niitä portaita vaan.

Itse en huomannut muun joukkueen olevan mitenkään tukossa, vaan tekevän vitun typeriä ratkaisuja ja tärisyttävän mailaa kiekon tullessa omalle kohdalle. Laukomista tuntuu puolet porukasta välttelevän ja yrittää jatkuvasti siirtää ratkaisupäätöstä jollekkin joukkuekaverille. Johtuuko muka syöttöjen ohi meneminen ja aivojen hitaalla käyminen jostain kesäreenin rankkuudesta? Hiuka mä epäilen, siellä on vaan koko paletti sekaisin. Pitäs saada vaan syötöt kohdilleen, laukaukset maalia kohti edes ja peli olis jo paljon paremmassa jamassa.

Voi siellä toki olla porukalla jalat tukossa, muttei se selitä tota jatkuvaa kädettömyyttä ja huonoja syöttöjä ja ohi meneviä laukauksia. Hitauden se selittänee.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Tottahan toki syy on kesärääkissä, muut joukkueet aloitti herkistelyn jo heinäkuussa, eiku...

Olen ymmärtänyt jotta suikkasen konseptissa saa yrittää erilaisiakin ratkaisuja. No nää meidän bobioorit yrittää ja tulos näkyy.

Pelihän tulee parantumaan jossain vaiheessa, mutta siinä vaiheessa täytyy myös joukkueessa olla säilyvyyttä. Tai sitten käydään samat pohjat ja riitiit muuttuneen joukkueen kanssa. Suikkaseen minä uskon, moneen muuhun en välttämättä.

Sitä mää vaan ihmettelen, jotta miksi se meidän ykkössentteri pelaa 3 laidassa ja sielläkin aivan helvetin huonosti?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Melkoista sontaa on tuo kokonaisvaltainen suorittaminen juuri nyt. Eilenkään ei se jäänyt asenteesta kiinni mutta helvetin vaikeaa on kiekon kanssa pelaaminen jostain syystä. Huh huh.

Masentaa, joten ei jaksa liiaksi analysoida. Jonkinlainen luotto on Suikkaseen sen suhteen että piiskaa noita saatanasti ennen tiistaita. Menen kyllä hallille ja mielenkiinnolla odotan esitystä. Pakko on oikeasti alkaa saada tulosta. RomuLumin kanssa samaa mieltä siitä että ei se ihan toivotonta ollut tuo peli, mutta onnistumisia se alkaa vaatia. Tiistaina jännät paikat.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kannattaa laittaa jäitä hattuun tämän vitutuksen keskellä ja antaa joukkueelle mahdollisuus näyttää kyntensä.
Jos lokakuun lopulla peli ei luista, niin voi alkaa kyseenalaistaa hankintojen onnistuneisuutta, TPS pelannut nyt 7 matsia, en lähtisi koko joukkuetta lynkkaamaan totaalisesti vielä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kannattaa laittaa jäitä hattuun tämän vitutuksen keskellä ja antaa joukkueelle mahdollisuus näyttää kyntensä.
Jos lokakuun lopulla peli ei luista, niin voi alkaa kyseenalaistaa hankintojen onnistuneisuutta, TPS pelannut nyt 7 matsia, en lähtisi koko joukkuetta lynkkaamaan totaalisesti vielä.

Tätä samaa tässä on kuultu aika monta kautta ja erityisesti viime vuonna. Ei vakuuta.
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätä samaa tässä on kuultu aika monta kautta ja erityisesti viime vuonna. Ei vakuuta.

Olen kyllä kauden kanssa samaa mieltä. Itse pidän 10 ottelua ensimmäisenä isona mittauspisteenä ja tällä hetkellä se näyttää heikolta. Kolme peliä jäljellä siihen ja jos kolme suoraa voittoa haetaan hyvillä esityksillä, eka 10 pelin jakso saa arvosanan "tyydyttävä". Mitä ihmettä tapahtui TPS-Ässät - ja Kärpät-TPS -otteluiden jälkeen?
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Mitä ihmettä tapahtui TPS-Ässät - ja Kärpät-TPS -otteluiden jälkeen?

Hävittiin pari peliä?

Kun katsoo tuloksien taakse niin Pelicans-peli oli ihan hyvä, vähintään 2p arvoinen. Sen jälkeen Kärppiä vastaan pari erää oli sitä samaa heikkoa peliä mitä nyt ollaan nähty viime peleissä. Huolestuttavaa on se, että kun tappioiden jälkeen yleensä joukkue sisuuntuu ja pelaa hyvän pelin, TPS ei ole parantanut yhtään vaan jatkanut samalla lailla.
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huolestuttavaa on se, että kun tappioiden jälkeen yleensä joukkue sisuuntuu ja pelaa hyvän pelin, TPS ei ole parantanut yhtään vaan jatkanut samalla lailla.

Juuri tätä hain. Tätä sisuuntumista oli nähtävissä parissa pelissä (Blues-pelissä pari kertaa tasoihin, Ässien ohi ja huikea päätöserä), mutta nyt on palattu siihen "jaa, vastustaja johtaa 1-0, eiköhän tää ollut tässä" -painajaiseen taas. Mikä ihme tuolla ikäänkuin muuttaa kaiken paskaksi ja mikään ei tunnu onnistuvan?

Mental game.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Juuri tätä hain. Tätä sisuuntumista oli nähtävissä parissa pelissä (Blues-pelissä pari kertaa tasoihin, Ässien ohi ja huikea päätöserä), mutta nyt on palattu siihen "jaa, vastustaja johtaa 1-0, eiköhän tää ollut tässä" -painajaiseen taas. Mikä ihme tuolla ikäänkuin muuttaa kaiken paskaksi ja mikään ei tunnu onnistuvan?

Mental game.

Lisäksi talentilla ja fyysisellä valmiudella on merkitystä. Jos kakkos-YV:ssä saakka sahaa Mestis-tason pelimanneja ja luistelukin on kateissa (kaksinkamppailuvoimasta ja räjähtävyydestä puhumattakaan) on tilanne se mikä se nyt on. Sijat 10.-14. - täältä tullaan!

Tästä voi vain nousta? Periaatteessa kyllä, toisaalta ei. Myös paikallaanjunnaaminen viime kausien tapaan on mahdollista. Ilman nousun skenaariota tai fiilistä. Se tässä on, todellakin, ehkä se ikävin uhkakuva.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tästä voi vain nousta? Periaatteessa kyllä, toisaalta ei. Myös paikallaanjunnaaminen viime kausien tapaan on mahdollista. Ilman nousun skenaariota tai fiilistä. Se tässä on, todellakin, ehkä se ikävin uhkakuva.

Hyvä huomio. Itse aloin eilen illalla miettimään sitä, onko tuo joukkue lopulta uusiutunut tarpeeksi? Olisin ehkä laittanut pihalle vielä isomman osan pelaajia ja hankkinut uusia tilalle, koska oikeasti nämä häviämään jo tottuneet ja kehityksensä kadottaneet Palmrothit, ja miksei myös Virtala, Tuominen, Vittasmäki (varauksin) ja Tuomainen ovat sen luokan pelaajia että ovat täysin korvattavissa. Se olisi tarkoittanut vielä merkittävämpää uutta alkua, kun pelaajistokin olisi uusittu lähes kokonaan. Silloin heräisi ehkä kysymys siitä että onko taas pakka elänyt liikaa mutta mä väitän että häviämisen kulttuuri ja muutaman urheilijan pehmeäpäisyyskin tässä kohtaa painaa vaakakupissa helvetin paljon kun katselee noita ottelutuloksia. Nämä nipin napin kokoonpanoon mahtuvat ovat vain hemmetin tyytyväisiä siitä että muita töitä ei tarvitse tehdä, voitonnälkää ei itsessään liiemmin ole koska palkka (varsin hyvä sellainen verrattuna muihin ammattialoihin) tulee tilille kerran kuussa ja Turku on kaunis kaupunki elää ja olla.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Hyvä huomio. Itse aloin eilen illalla miettimään sitä, onko tuo joukkue lopulta uusiutunut tarpeeksi? Olisin ehkä laittanut pihalle vielä isomman osan pelaajia ja hankkinut uusia tilalle, koska oikeasti nämä häviämään jo tottuneet ja kehityksensä kadottaneet Palmrothit, ja miksei myös Virtala, Tuominen, Vittasmäki (varauksin) ja Tuomainen ovat sen luokan pelaajia että ovat täysin korvattavissa.

Tämä on kyllä ihan validi pointti! Mielestäni tilastoja jos haluaa katsella, niin tehotilasto lienee ehkä tärkein mittari pelaajan onnistumiselle. Se on pistepörssiä reilumpi siinä mielessä, että jopa pienellä roolilla voit tehdä hyvän tehotilaston. Sitten kun katsotaan meidän tehotilaston loppupäätän:

Koodi:
Palmroth, Markus	-2
Tuominen, Henri		-2
Kulmala, Rasmus		-2
Rantanen, Mikko**	-2
Famulare, Derek		-2
Laakso, Tapio		-2
Halpern, Jeff		-4
Seikola, Markus		-6
Vittasmäki, Veli-Matti	-8

Täältähän löytyvät meidän vanhat surffarit + itseään meillä kuntouttava Halpern ja Seikola. Mielestäni tuosta listasta voi poistaa Famularen sillä verukkeella, että peliesitys on ollut muuten niin hyvän näköistä ja yrittelijästä. Olisin myös valmis antamaan Seikolalle jonkin näköistä synninpäästöä sillä verukkeella, että oli tiedossa kun hän meille tuli että mies on täysin puhdas offensiivinen puolustaja ja TPS ei ole pystynyt tarjoamaan rinnalle kunnollista puolustavaa puolustajaa.

Scissors:n manitsemista pelaajista antaisin synninpäästön myös Virtalalle joka pelasi viime kaudella uransa parasta lätkää loukkaantumiseen asti. Nytkin hän on TPS:n pistepörssin ja tehotilaston kärkipäässä. Kyllä olen nähnyt kaikki TPS:n tämän kauden liigaottelut ja Virtala ei ole niissä ihan kauheita esittänyt, mutta mulle on ihan sama miltä se siellä kentällä näyttää jos tehotilasto on plussa ja raapii muutaman pisteenkin siinä samalla. Virtalahan pelaa meillä lähes ilmaiseksi ja on todella hyvä täytemies koska voi pelata mitä vain hyökkäyksen pelipaikkaa sekä hyökkäävässä ja puolustavassa roolissa. Enempää ei mielestäni voida vaatia.

Huomioitavaa on myös että nollissa tai paremmalla tehotilastolla "vanhoista" pelaajista on vain Suominen, Koskiranta ja Virtala. En laske 2 pelin Frimannia mukaan jonka peli näyttää kamalalta.

Kaiken kaikkiaan voisinkin todeta minkä joku täällä jo totesikin "Olisiko käynyt niin, että sekä pelaajat että meidän johto on pitänyt näitä meidän jätkiä liian hyvinä."

Lisäksi voidaan esittää kysymys kuinka kauan Palmrothin ja Vittasmäen "potentiaalin" realisoitumista voidaan odottaa. Mielestäni tilanne olisi ok jos Palle, VMV ja Pulli taistelisivat viimeisestä pakin paikasta, mutta tällä hetkellä he ovat vakiokalustoa. Näistäkin itseasiassa Pulli pelannut parhaiten. Miehen pelissä on paljon hyviä aihioita, mutta myös virheitä. Pallen ja VMV:n kohdalla huolestuttavinta on ollu, että pelaaminen on ollut todella tasapaksua ja hyviä puolia on kyllä saanut hakea suurennuslasin kanssa.

Vittasmäen pelaaminen ollut todella ihmeellistä. Kun mies saa olla rauhassa kiekon kanssa, niin kiekollinen pelaaminen näyttää ihan ok:lta, mutta heti jos joku vähänkin painestaa niin kädet muuttuu välittömästi rautakangiksi ja syötön antaminen mahdottomaksi. Tätä on toisaalta jatkunut jo pidempään. Oikeastaan VMV on pelannut aina parhaat pelinsä kun vierellä on ollut joku vakuuttava puolustaja. Tämä mielestäni vahvistaa entisestään käsitystä että ongelmat ovat henkisiä. Huolestuttavaa on että samat ongelmat jatkuvat vuodesta toiseen ja noihin pääkopassa vaistomaisesti tapahtuviin ajatusmalleihin on todella vaikea saada muutosta.

Palmroth on periaatteessa muuten ok, mutta miehen pelisilmä ei kertakaikkiaan riitä. Ainoa mihin soveltuu on siivoamaan maalin edustaa. Siitäkin voi heittää kysymyksen, että kun ei pärjää omissa ja vaatii hyvän pakin omiin vierelle, niin mihin tätä voidaan käyttää sm-liigassa. Tietty 3 parissa toisen puolustavan puolustajan parina saattaisi mennä jos olisi edes hiukan paremmilla kiekollisilla taidoilla varustettu.

Sitten on case Tuominen/Tuomainen joiden kummankaan hommaamista meille en ole ikinä ymmärtänyt. Ei siitä enempään.

Jotta voidaan varmistaa ettei pohdiskeluni päädy mihinkään lopputulokseen niin sanon vielä että tämän kauden tehotilasto on aikalailla peilikuva viime kaudesta, joten eipä voi sanoa kuin wtf.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Todella tärkeä viikko alkaa. Viime viikolla TPS sai pisteitä 0/9. Tällä viikolla on tarjolla 9 pistettä jälleen kerran, ja nyt ei saada jäädä alle kuuden. Kyllä, kahta kolmen pisteen voittoa vaadin Tepsiltä. Ja mielestäni täysin realistinen tavoite.

Vastaan tulee kaksi TPS:n budjetin alittavaa joukkuetta -- SaiPa ja Ilves. Tiedän, että molemmat SaiPa ja Ilves ovat aloittaneet pirteästi, mutta vaadin voittoa molemmista ihan vain vaikka vedoten tähän budjettikysymykseen. Sitäpaitsi jos ei onnistuta huonosti alottaneita joukkueita vastaan (HIFK, KalPa) niin sitten täytyy onnistua hyvin alottaneita joukkueita vastaan, vaikka kuinka se olisikin hankalampi tehtävä.

Jumbous on tosiasia, mutta onneksemme kausi on vielä alussa. Mutta mitä ei saa tapahtua on jäädä jumboksi. Jumbosijalta pitää nousta heti pois, sinne ei saa jäädä makaamaan. Mitä pidempään siellä on, sitä hankalempi sieltä on päästä pois.

Kolmas vastustaja tällä viikolla on Ässät, jonka TPS on onnistunut voittamaan tällä kaudella, joten voitto Ässistä on aivan mahdollista. 9/9 pistettä tästä viikosta on siis paperilla täysin saavutettavissa, äijiltä vaaditaan niitä onnistumisia jota ei olla paljoa nähty. Suikkanen potkii kaiken irti pelaajista tiistainan -> voitti SaiPasta -> momentum -> voitot Ässistä ja Ilveksestä. Voin taata, että jos kaikki nuo ottelut TPS voittaa, ei olla jumboja enää ja viime viikon paskuus on unohdettu.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Todella tärkeä viikko alkaa. Viime viikolla TPS sai pisteitä 0/9. Tällä viikolla on tarjolla 9 pistettä jälleen kerran, ja nyt ei saada jäädä alle kuuden. Kyllä, kahta kolmen pisteen voittoa vaadin Tepsiltä. Ja mielestäni täysin realistinen tavoite.

Allekirjoitan.

Olisi kyllä aika saada noita varsinaisen peliajan voittoja. Jos oikein laskin, niin keväällä 2013 saldo oli 4/26 ja nyt se on 1/7... Eli ei voi puhua mistään muusta kuin häpeällisestä saldosta, koko vuosi tähän mennessä 5/33...

Niitä muita pisteitä on toki tullut, mutta kun se 3p. voitto, sen merkitys sarjataulukossa on valtava.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä huomio. Itse aloin eilen illalla miettimään sitä, onko tuo joukkue lopulta uusiutunut tarpeeksi? Olisin ehkä laittanut pihalle vielä isomman osan pelaajia ja hankkinut uusia tilalle, koska oikeasti nämä häviämään jo tottuneet ja kehityksensä kadottaneet Palmrothit, ja miksei myös Virtala, Tuominen, Vittasmäki (varauksin) ja Tuomainen ovat sen luokan pelaajia että ovat täysin korvattavissa. Se olisi tarkoittanut vielä merkittävämpää uutta alkua, kun pelaajistokin olisi uusittu lähes kokonaan.

Samaa mieltä. Nämä pelaajat ovat hyvinkin jo näyttäneet osaamisensa ja luulisi olevan helpostikin korvattavissa. Eli ensi kaudelle ei roikoteta sitten enää mukana (ellei ihmeitä tapahdu tällä kaudella). Tilalle tarvitaan voittoa janoavia runkopelaajia, ei leipääntyneitä entisiä lupauksia. Ei vaikka halvalla saisi.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä mä odotan tältä illalta voittoa. Nyt on oikeasti pohja kohdattu, jumbosija, 0 maalia pelin aikana silloista jumboa vastaan. Tämän alemmas ei pääse.

Jos ei tuo ole porukkaa herättäny taistelemaan oikeasti niistä pisteistä niin ei sitä kyllä ihan heti tee mikään muukaan. Toivottavasti Hostikka olis tänään maalilla. Jännä muuten, että tänään voidaan kolmella pisteellä hypätä top-10:een edes hetkellisesti.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuskaa, tuskaa ja tuskaa. Ei tuo pelaaminen oikein hyvältä näytä. Tänään voitto mutta kyllä Saipa oli kaikissa asioissa parempi (no okei, maalinteossa ei ollut ja sillä pisteet ratkaistaan).

Huolestuttavaa on se että jälleen pari erää mentiin ihan miten sattuu, viisikkohyökkäykset pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Itseasiassa pari sormea menenttänyt puutyönopettajakin pystyi ne laskemaan..Lähinnä hyökkäykset oli yhden miehen ylöstuonteja joista sitten toivotaan toivotaan tavalla kohti maalia.

Puolustus on järkyttävä kasa shaissea. Saipan pelaajat menivät useammin kuin kerran hyvin kevyesti pakiston ohi, pakkien koittaessa epätoivoisesti pyristellä perässä.

Eniten ihmetyttää se että pelistä puuttuu vähän kaikki..peliesityksestä tulee mieleen 8-16 työpaikka jossa työntekijät ovat johdon sekoilun takia menettäneet kaiken motivaationsa työn tekemiseen.
 

tikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets, Liverpool
Pääasia oli 3 pisteen voitto, vaikka ei oo mitään hajua miten se tänään onnistui. Oli vaan jotenkin niin sekava setti.

Silmiinpistävää on miten tajuton määrä tuolle jengille tulee yhdessä ottelussa helppoja virheitä. Hyökkäyssinisellä harhasyöttöjä, kiekko pomppii helpoissa syötöissä, koko ajan joku nokillaan ilman kontaktia, todella vaikeita ratkaisuja helpon syötön sijaan jne. Tekee pelistä karmean näköistä kohellusta.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Alku oli yhtä puuroa mutta loppua kohti vertyi tepsin kone dieselmäisesti.
Nelosketju pimitti hienosti Saipan ykkösen, siitä propsit.
Jospa mailanpuristus alkaisi hellittää ja peli vapautua pikkuhiljaa..
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
3 pistettä taistelulla..

Jyrän alla oltiin pitkälti, mutta kestettiin..

Kaitsulta AA:n haastattelussa taas kerran asiallista ja suoraa settiä ottelusta ja joukkueen pelaamisesta "muutaman" kirosanan säestyksellä..

En siitä vaan voi kaiken keskellä olla tykkäämättä..


Uskon että tää vielä tästä lähtee, ennemmin tai myöhemmin..
Ketjuja kyllä muokkaisin taas aika rankastikin jatkoon, mutta luotetaan Kaitsuun..

Noustiin nyt sentään kympin sakkiin taas jumbotillta..

Mutta, en kyllä voi olla miettimättä että missä oltaisiin jos meillä ois toi hattunumppa täällä näyttämässä, että miten tätä peliä pelataan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös