Mainos

TPS 2012-13 Runkosarjan 3. kvartaalin seurantaa

  • 62 213
  • 220

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Ei tuo TPS:n tilanne vielä mikään mahdoton ole. Siinä on kuitenkin edessä max 14 pisteen päässä peräti kahdeksan joukkuetta. Ja kaksi pitäisi ohittaa. Noin isosta porukasta löytyy suhteellisen varmasti pari joukkuetta jotka vääntävät loppukauden reippaasti alakanttiin. Jos TPS, saa vähän peliään paremmaksi on paikka kymmenen joukossa ihan realismia. Tuo sarjataulukko näyttää juuri nyt hankalammalta kuin on, koska tosiaan suuri keskikasti on yhdessä nipussa. Mutta eiköhän se sieltä vähän loppukaudesta repeä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, eihän se play off -juna vielä ihan lopullisesti jättänyt, mutta enää ei ole varaa hävitä päävastustajille. TPS on nyt ottanut keskinäisissä matseissa pisteissä turpaan HIFK:lta 2-10 ja Ässiltä 1-11 eli HIFK ja Ässät ovat repineet eron Tepsiin pelkästään näissä keskinäisissä otteluissa ja toisaalta TPS:n pistekeskiarvo kaikkia muita liigajoukkueita vastaan on ollut 1.47, kun se HIFK- ja Ässät-ottelut mukaanlukien on vain 1.25. Eli ihan täysin on näissä keskinäisissä homma hävitty. Lukkoa ja Bluesia vastaan on onneksi pärjätty paremmin, joten josko niiltä sitten saataisiin pisteitä raavittua jatkossakin. Vähän kun vielä lisää tongitaan tilastoja, niin 24 edellisestä ottelusta TPS on hävinnyt nollilla pisteillä kaikki 5 otteluaan HIFK:iä ja Ässiä vastaan. Jäljelle jäävissä muissa 19 ottelussa TPS on jäänyt pisteittä vain kahdessa!

Toisaalta TPS on nyt kauempana 10. sijasta kuin 11. oleva Ässät on 4. sijasta ja tämäniltainen tappio lienee ollut joukkueelle henkisesti raskas, sillä TPS pelasi hyvän ottelun. Surkeaa ylivoimaa lukuun ottamatta tuolta kokoonpanolta ei mielestäni voi edes parempaa peliä odottaa kuin mitä se Porissa esitti. Joten joukkueella voi alkaa olla usko koetuksella, kun hyvällä pelilläkään ei pinnoja tullut. Ylivoimapelissä joukkue näyttäisi jo menettäneensäkin kokonaan itseluottamuksen maalien tekoon, joten se näyttäisi hävityltä työmaalta.

Tilastoista huomataan myös, että TPS:n taso on tippunut selkeästi Koivun ja Korpikosken lähdön jälkeen. Viimeisistä 12 ottelusta on tullut peräti 6 suoraa tappiota, kun sitä edellisistä 12 ottelusta niitä tuli vain 1. Toki pari ottelua meni vielä hyvin K & K duon lähdön jälkeen. Toivottavasti Lukollekin käy vielä samoin, että tahti alkaa vähitellen hyytyä tanskalaismafian poistuttua, vaikka vaikutus ei sielläkään ole ollut välitön.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Voi tuhannen turskat näitä kahta viimeistä matsia, rankkaritappio ja suora tappio hyvän matsin jälkeen, huonolta näyttää pleijaripaikan suhteen.

Mä en kyllä voi ymmärtää tota ylivoimaongelmaa, tuntuu että kyse ei ole kuvioiden puutteesta vaan siitä, että kiekko menetetään itseluottamuksen puutteesta johtuvien tyhmien hätäratkaisujen takia heti ja muutenkin menee pomput vituiksi. Tuolle olisi tehtävä jotain, ei tuolla ylivoimalla voi mitään voittaa kun jokainen vastustaja tietää ettei jäähystä seuraa kuin kahden minuutin huili.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Onkos joku tilastonikkari laskenut kuinka paljon pisteitä me tarvitaan säälipaikkaan?

Jotkut ovat olleet täällä sitä mieltä, että historiallisesti katsoen 80 rs-pistettä riittäisi 10. sijaan, eli 30 tarvittaisiin vielä.

Itse väittäisin kuitenkin - johtuen sijojen 4-11 käsittämättömästä tasaisuudesta - että pisteitä tarvitaan jäljellä olevista peleistä ainakin 36, ellei kaksi edellä olevaa joukkuetta suorastaan romahda piste per ottelu -tasolle. Tällöin 31 riittäisi.

Kylmä fakta: kaksi kolmesta pelistä on voitettava, aivan vähintään kolme viidestä. Ja jälkimmäisessä tapauksessa 60min sisällä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Onkos joku tilastonikkari laskenut kuinka paljon pisteitä me tarvitaan säälipaikkaan?
Lisäksi pitää muistaa se, että aiemmilla 60 ottelun kausilla (2010-11 ja 2011-12) kymppisijaan ovat riittäneet 81 (Ilves - 1,35ppo) ja 78 (TPS - 1,30ppo) pistettä. Vaikka tällä hetkellä Lukon pisteitä ja pistekeskiarvoja katsoessa siltä näyttääkin, että kymppisijaan vaaditaan >1,50 pistettä per ottelu, niin en millään jaksa uskoa, että näin olisi enää kauden päätteeksi. Sijoilla 1-5 (tai jopa 1-7) olevat joukkueet tulevat loppukauden kuluessa parantamaan omia pistekeskiarvojaan. Tämä taas vastaavasti tarkoittaa sitä, että sijoilla 6-10 (tai 8-10) tulee laskemaan.
Riittääkö tuo?

40 ottelun jälkeen meillä on nyt kasassa 50 pistettä. Aiempiin kausiin perustuen heittäisin, että säälipleijaripaikka vaatii ~80 pistettä. Toisin sanoen TPS:lta puuttuu tuosta pistemäärästä vielä 30 pistettä. Tämä tekee aika tasan tarkkaan 1,50 pistettä per ottelu.

Tosin juuri tällä hetkellä kun runkosarjasta on pelattu aika tarkkaan 2/3, näyttää siltä, että 10. sijaan tullaan tarvitsemaan enemmän pisteitä kuin kahtena edellisvuotena. Syy löytyy yksinkertaisesti tasaisuudesta - etenkin kärjessä. Mielestäni huomioitavaa on se, että kärkijoukkueella (Jokerit) on tällä hetkellä matkaa 100 pisteeseen vielä 25 pistettä. Toisaalta viimeisellä säälipleijarijoukkueella (HIFK) on matkaa 80 pisteeseen vain 20 pistettä. Kaudella 2012-13 pidän melko mahdottomana, että enemmän kuin kolme joukkuetta tulee rikkomaan 100 pisteen rajan. Jokerit, KalPa, Kärpät - mahdollisesti vielä JYP?

Näin ollen jos vain kolme kärkijoukkuetta puhkoo sadan pisteen rajan, se tarkoittaa automaattisesti sitä, että niitä pisteitä on paljon jossain muualla. Tällä hetkellä ne pisteet ovat TPS:n kannalta kaikkein vittumaisimmassa paikassa - juuri keskikastissa sijoilla 4-11. Tai no paras paikkahan tuo noille pisteille olisi, jos ja JOS oma peli kulkisi ja pisteitä tulisi tasaisella tahdilla sekä hieman tiheämmin kuin tällä hetkellä.

Willi veikkaus: kaudella 2012-13 viimeinen säälipleijarijoukkue kasaa 83 pistettä
 

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos mennään kylmästi tilastojen valossa, niin:

HIFK on viimeisellä PO-paikalla 1,5p/o keskiarvolla.
Eroa on 10 pistettä joten 11 pistettä tarvitaan ohi menoon jäljellä olevista 20 ottelusta. Elikkä tarttis napata 0,55 pistettä per peli enemmän kuin HIFK.

Eli tarkemmin sanottuna kaksi voittoa kolmestakaan ei enää riitä...

Tästä sitten päästään tuohon Mr.Fox:n mainostamaan WIN THE RIGHT GAMES-teemaan, jossa viimeiset toivon rippeet lepää. Tämäkin teema lähti melkoisen mollivoittoisesti käyntiin, joten aika kuollutta kättä vedetään. Ikävä kyllä.
 

Jankiaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aikamoinen tappiomieliala alkaa olemaan täällä. Joskin täysin ymmärrettävistä syistä...

Onneksi sentään seurajohto osoitti sen, että vielä halutaan taistella pääsystä säälipleijareihin. Helppoa se ei ole ja vaatii tosiaan huimaa parannusta ja parin vastustajan sukellusta. Ei kuitenkaan vielä heitetä kirvestä kaivoon!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
HIFK on viimeisellä PO-paikalla 1,5p/o keskiarvolla.
Arvelen, että tämä ppo-keskiarvo tulee vielä laskemaan ennen kuin kausi on päättynyt. En vain millään jaksa uskoa siihen, että sarjassa kymmenenneksi sijoittunut joukkue nappaisi 90 pistettä - 1,50 pistettä per ottelu.
Eroa on 10 pistettä joten 11 pistettä tarvitaan ohi menoon jäljellä olevista 20 ottelusta. Elikkä tarttis napata 0,55 pistettä per peli enemmän kuin HIFK.
Jäljellä on yksi keskinäinen ottelu. Voitto siitä, niin TPS:lla olisi jo tuolloin kolme pistettä enemmän kuin IFK:lla 20 viimeisestä ottelusta. Tuolloin "muita pisteitä" tarvittaisiin enää 8 enemmän kuin HIFK, joten... TPS:n tulisi napata 0,42 pistettä enemmän per ottelu kuin HIFK (8/19).

Tietysti jos TPS häviää tuon keskinäisen ottelun, niin eroa HIFK:n olisi jo 13 pistettä eli 14 pistettä enemmän tarvittaisiin ohi menoon. Tällöin muista otteluista pisteitä tarvitsisi raapia keskiarvolla... hm... hmm... 0,74 pistettä enemmän per ottelu kuin HIFK (14/19). Juuri tässä piilee näiden keskinäisten otteluiden hienous.
Tästä sitten päästään tuohon Mr.Fox:n mainostamaan WIN THE RIGHT GAMES-teemaan, jossa viimeiset toivon rippeet lepää. Tämäkin teema lähti melkoisen mollivoittoisesti käyntiin, joten aika kuollutta kättä vedetään. Ikävä kyllä.
Sphinx tuolla aiemmassa viestissään jo selvitti tätä teemaa erinomaisesti. Hän tosin lähestyi tätä teemaa katsomalla taaksepäin - mistä syystä HIFK (10p) ja Ässät (8p) ovat meidän edellämme. No, käytännössä pelkästään voittamalla ottelut TPS:aa vastaan. Näitä keskinäisiä matseja päävastustajiamme vastaan on edelleen riittävästi, mutta niissä ei saa tapahtua sellaisia, joita viime lauantai-iltana Porissa tapahtui.

Mielestäni ainakin Lukko pitäisi olla kohtuullisen "helppo" kiinniotettava pisteissä juuri noiden keskinäisten otteluiden ansiosta. Onko Lukko sitten enää 60 pelatun kierroksen jälkeen 10 joukkueen kärjessä, on täysin toinen asia.
Koodi:
15.09.2012 TPS@[B]ÄSS[/B] 0-3
06.10.2012 TPS-[B]ÄSS[/B] 2-3VL
28.12.2012 TPS-[B]ÄSS[/B] 0-2
12.01.2013 TPS@[B]ÄSS[/B] 2-3
12.03.2013 TPS-ÄSS x-x

pisteet tähän mennessä 1-11 - jaossa vielä 3 pistettä

29.09.2012 [B]TPS[/B]-IFK 4-3JA
17.11.2012 TPS@[B]IFK[/B] 0-2
18.12.2012 TPS@[B]IFK[/B] 2-3
05.01.2013 TPS@[B]IFK[/B] 2-3
21.02.2013 TPS-IFK x-x

pisteet tähän mennessä 2-10 - jaossa vielä 3 pistettä

12.10.2012 [B]TPS[/B]-LUK 4-2
13.10.2012 TPS@[B]LUK[/B] 2-3
02.01.2013 [B]TPS[/B]@LUK 4-1
18.01.2013 TPS@LUK x-x
19.01.2013 TPS-LUK x-x
24.01.2013 TPS-LUK x-x
16.02.2013 TPS@LUK x-x

pisteet tähän mennessä 6-3 - jaossa vielä 12 pistettä

EDIT: ups... korjattu linkki Sphinxin viestiin
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosissaan tässä yhä pleijaripaikasta taistellaan, haut sen todistivat. Nyt pitää alkaa voittamaan ihan kunnolla, ja samalla toivoa vähän epäonnea muille lähellä oleville joukkueille. Tällä joukkueella ei karsintoihin jouduta, Ilves on sen verran kaukana että niin pahasti TPS ei voi millään romahtaa eikä Ilves voi alkaa kiriä että sijat vaihtuisivat. Välissä on vielä Pelicanskin. Mutta tässä on tasan 20 peliä jäljellä, nyt ei luovuteta ainakaan katsomossa niin jätkät eivät luovuta kentälläkään.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Itse en ole käynyt vielä heittämässä kirvestä lähimpään kaivoon, mutta todella vaikeaksi tämä loppukausi on nyt kääntynyt noiden kirvelevien tappioiden myötä. Seura ainakin ulkoisesti viestittää konkari-puolustajien pestaamisella sitä, että vielä ei pyyhettä ole heitetty kehään säälikinkereiden suhteen, vaikka täydellinen kurssin kääntyminen peli-ilmeen suhteen nyt tarvitaan kuin myös tuuriakin muiden kuin Tepsin pelien suhteen.

Tottakai puolustajien hankkiminen toimii myös varmistukseksi toiseen suhteen eli jos Tepsi valahtaisi radikaalisti karsijan paikalle Ilveksen tehdessä sensaatiomaisen nousun, joten toisenlaisiinkin kevään peleihin olisi muutakin heittää kentälle pakistoon kuin Frimania ja Karhua.

Noh, joka tapauksessa eiköhän tässä vielä ainakin näennäisesti taistella tuosta vikasta sääliplayoff-sijasta, johon on meille kyllä ylivoimaisesti jaettu huonoimmat kortit lähtökohtaisesti niiden tiimien suhteen ketkä noista sijoista tappelevat. Usko säälipeleihin horjui jo pahasti viikonlopun mahalaskun jäljiltä, mutta mikäli Juupe ja muu valmennustroikka saisi tsempattua joukkueen hirmuiseen loppukiriin lopuissa runkosarjapeleissä niin kaikki on tottakai mahdollista. Toki niin kuin sanoin, niin tämä tarkoittaa pelaamisen tason nousua joka puolella kenttää, tehojen löytymistä muiltakin kuin meidän ns. nimimiehiltä, puolustuksen varmuutta ja ehdottomasti suoria kolmen pisteen arvoisia voittoja. Kaikki ei välttämättä ole enää täysin omissa käsissä, koska vaikka TPS hurjastelisi loppukauden kuntopuntarin kärjessä voittojen suhteen, niin mikäli HIFK, Lukko ja Ässät kahmivat myös paljon pisteitä loppukauden suhteen niin kylmät tässä käy.

Viimeistään nyt on selvää, että alkukauden leikkiminen kostautuu juuri nyt ja siimaa ei olisi saanut antaa Peksin meidän pelillä niin paljoa kuin nyt annettiin, koska voi olla, että vahvistetultakin joukkueelta vaaditaan nyt liikoja. Tärkeintä on nyt kuitenkin, että joukkue uskoo 100% vielä sääliplayoff-paikkaan, muussa tilanteessa hanskat voidaan lyödä tiskiin ja se näkyy myös katsomoon velttoina peliesityksinä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Siirretty vaihteeksi tuolta huhu-mutu-ketjusta...
Tepsin pitää pelata loppukausi kaksi pistettä per ottelu -tahdilla päästäkseen pudotuspeleihin. Ei se mahdotonta ole, mutta sanotaan vaikka niin, että erittäin haastavasta tavoitteesta on kyse.
Jatkuuko tämä sarja oikeasti noin tasaisena loppuun saakka?

Ihan teoreettisesti ajatellen: TPS:lla on 40 matsin jälkeen 50 pistettä. Loput 20 matsia 2 pisteen keskiarvolla ja kasassa olisi 90 pistettä. Aiempina 60 ottelun kausina tämä olisi molemmilla riittänyt sijalle 8...
Koodi:
[B][U]2010-11  ott  pis    ppo[/U][/B]
 6. JOK   60   96   1,60
 7. HPK   60   92   1,53
 8. KÄR   60   89   1,48
 9. BLU   60   86   1,43
10. ILV   60   81   1,35

[B][U]2011-12  ott  pis    ppo[/U][/B]
 6. JOK   60  101   1,68
 7. KÄR   60   99   1,65
 8. BLU   60   82   1,37
 9. LUK   60   81   1,35
10. TPS   60   78   1,30
Jotenkin vaikea uskoa ihan teoreettisestikin, että 14 joukkueen sarjassa 10 joukkuetta voisi kasata vähintään 1,50 pistettä per ottelu, kun niitä on jaossa per ottelu 3,00. Tiedän varsin hyvin miltä sarjataulukko näyttää juuri tällä hetkellä (9 joukkuetta vähintään 1,50 pistettä per ottelu), mutta mm. sijalla 8 olevalla Bluesilla on tällä hetkellä "vain" 1,49 pistettä per ottelu.

Johonkin toiseen ketjuun kirjoitin jo aiemmin, että todennäköisesti tällä kaudella viimeinen säälipleijaripaikka viedään 83 pisteellä. 60 ottelua 1,40 pistekeskiarvolla tekee muuten 84 pistettä. Päästäkseen 84 pisteeseen (ja koko kauden pistekeskiarvoon 1,40) TPS:n tulisi ottaa jäljellä olevista 20 ottelustaan pisteitä 1,70 keskiarvolla (1,70*20=34 - 50+34=84).
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Haluan vain näihin spekulaatioihinne lisätä muistutuksena sen, että ei välttämättä tarvitse hampaat irvessä laskea pelkästään eroja niihin pariin edellä menevään joukkueeseen.

Siellä on mm. Blues ja SaiPa, jotka hyvän alkukauden jälkeen ovat edenneet mollivoittoisesti viime aikoina, edellinen menettämällä mm Ramstedtin, jälkimmäinen peliesityksiltään.

Esimerkki: Ässät pelaa Bluesia vastaan kaksi tasauskierroksen matsia ensi pe-la. Näistä pisteet Poriin ja TPS hoitaa omat pelinsä, niin taas on lisää jengejä teidänkin tähtäimessä.

Voimia sinne Turkuun joka tapauksessa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Realiteettitsekki

Onko TurSassa tai jossain tänään spekuloitu sentterin tulemisella jengiin? Meinaan vaan, että paketti jää edelleen keskeneräiseksi jos homma oli tässä? On menty käytännössä koko kausi ilman ykkössentteriä miinus Koivu. Koskiranta ja Laakso ovat ihan OK mutta...
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
TPS:n pitäisi pelata loppukausi vähintään 1,5 pisteen keskiarvolla joka tuntuu melkoiselta haasteelta. Minusta tuntuu että tuo lauantainen kitkerä Ässätappio katkaisi niskan tuon asian suhteen.

Senpä takia arvokkaat (?) ja lyhytaikaiset pakkihankinnat ihmetyttävät suuresti. Tämä on vain oma mielipiteeni ja toivottavasti olen väärässä.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Kauden lopusta tulee eläimellisen tiukka. Aika monella joukkueella on panosta päästä jatkoon ja se on tässä se huono puoli. Motivaatio on monessa leirissä korkealla, joten helppoja pisteitä ei ole luvassa yhtään. Tepsi on ollut koko kauden mopolla motarilla, väärin kootulla joukkueella sijoitus on just oikea. Nyt todella hankittiin kovia nimiä, joista voi olla iloinen. Riittääkö se? Pakisto jämäköityy kyllä ja virheet vähenee, samalla toivottavasti se YV alkaa toimimaan. Siltikin tarvittaisiin se sentteri.

En näe hankinnoissa mitään riskiä, molempien kanssa on varmaan jätetty tulevaisuus auki. Alkukauden pelaaminen mestis-tasoisella pakistolla on ollut riski joka näkyy sijoituksena.
Ensi kauden joukkueeseen paikan saa pelaamalla, joten jää on vapaa!

Pikkaraisen voi laittaa nyt katsomoon tai myydä.
 
Viimeksi muokattu:

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkukauden pelaaminen mestis-tasoisella pakistolla on ollut riski joka näkyy sijoituksena.

Joku voisi väittää että myös alkukauden puikoissa olleella turakaisella on jotain tekemistä asian kanssa.

Mutta olet ihan oikeassa siinä mielessä, että itsekin alan olla kurkkuani myöten täynnä näitä joka kausi epätasapainoisesti koottuja joukkueita.
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
https://www.facebook.com/hctps Tuon vihjeen mukaan voisi epäillä että Karhun paikkaa ei ole ainakaan vahvistukset vieneet.

Tuo taitaa olla osoitettu katsojille, sillä katsomossa Karhu tänään pelottelee. Tepsin pakkiparit:

Pikkarainen-Preissing, Vittasmäki-MacNevin, Rantanen-Ristolainen.

Nyt on pakko olla Edari-Hankilla viimeinen mahdollisuus näyttää. Ensi kaudellla voi hakea töitä Ranskasta, jos sama muniinpuhaltelu jatkuu.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ei voi olla niin vaikeeta

Onko TurSassa tai jossain tänään spekuloitu sentterin tulemisella jengiin? Meinaan vaan, että paketti jää edelleen keskeneräiseksi jos homma oli tässä? On menty käytännössä koko kausi ilman ykkössentteriä miinus Koivu. Koskiranta ja Laakso ovat ihan OK mutta...

Laittaa ihmetyttämään, että miten meillä se ykkössentterin saaminen voi olla vuodesta toiseen niin vaikeaa, kun kuitenkin muilla liigaseuroilla homma on natsannut. Tänä vuonna sentään saatiin ykkösveskari, mutta sentteri sitten jäi. Jos nyt sitten ensi keväänä tai kesänä kannattaisi palkata kaveri, jonka pelaamista, joku on todella nähnyt. Jos Locke olisi ollut huonossa kunnossa kauden alussa, olisi hän nyt ehtinyt kuntoaan parantamaan tähän mennessä. Tällä palstalla on usein siitä keskusteltu, että miksei niille ulkkareille teroteta, että tänne olisi parempi tulla pelikuntoisena, kun hiihtelijät eivät SM-liigassa pärjää.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tällä palstalla on usein siitä keskusteltu, että miksei niille ulkkareille teroteta, että tänne olisi parempi tulla pelikuntoisena, kun hiihtelijät eivät SM-liigassa pärjää.

Eikä sekään usein paljon auta jos soppari sadaan kesäkuussa, jos mies raahaa itsensä tänne kuitenkin elokuussa. Pohjat tehdään kuitenkin kesällä.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
En jaksa valittaa enkä välittää muuten kuin toteamalla että pleijarijuna meni jo, itse asiassa jo lauantaina. Tänään melkoisen väsynyt esitys kotona Pelsuja vastaan ja pakko todeta että jos nuo ei edes Pelicansia pysty kotona voittamaan niin turha yrittää sääleihinkään. Tulee uusia pelaajasiirtoja taas nopeammin kun kausi loppuu runkosarjaan...

Huomioidaan vielä että tänäänkin pahimmat kilpakumppanit Lukko ja HIFK nappasivat täyden potin sekä Ässätkin saamassa pisteitä.
 
Se siitä sitten. Atte, Willsie ja Anttila lihoiksi, jos joku KHL-seura sattuisi olemaan kiinnostunut.

Kiitos kaudesta TPS!

Ensi kaudella sitten toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä Suikkasen johdolla.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Mr. Fox, mitkä ovat TPS:n on tilastot 1.1.2012 - 15.1.2013 välisenä aikana?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eiköhän se ollut viimeistään siinä. Kun näitä tasaisia pelejä ei pystytä kääntämään voitoiksi niin tulos on tämä eikä mitään paikkaa "auringossa" edes ansaita. Jotenkin ei jaksa edes vituttaa, kyllä tämän tiesi, kun peli oli pitkään 2-2. Kalliiksi tuli kehäraakit puolustuksessa, jotka tänne piti vielä loppukaudeksi raahata vaikka käytännössä pleijarihaaveet on jo taputeltu hyvä aika sitten. Ennemmin Pavenille, Frimanille ja Lehtoselle peliaikaa, mutta ei. Toivottavasti joukkue napsii pisteen sieltä, toisen tuolta, että Ilves pysyy vielä takana ja päästään laulamaan sitten maaliskuussa suvivirttä, ansaitusti sitäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös