Mainos

TPS 2012-13 Runkosarjan 3. kvartaalin seurantaa

  • 62 213
  • 220

snumi

Jäsen
maaleja tarvitaan

Urhon haastattelussa tänään sanottiin, että Engren ei ole päästänyt yli 3 maalia yhdessäkään matsissa sitten syyskuun. Eli antaa kyllä kenttäpelaajille mahdollisuuden voittaa: jos tekevät 3 maalia niin voitto tai vähintään jatkoaika.
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
En tiedä tuosta isosta askeleesta, meillä nyt sattuu olemaan kuuma maalivahti. Okei, omaa päätä puolustetaan maalinedusta edellä ja laukauksien annetaan enemmän ja vähemmän tulla. Eli alkukauden turpasaunoista on siirrytty roikkumaan peleissä mukana, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Engren oli luukulla jo alkukaudella eikä veskareihin kaaduttu silloinkaan juuri koskaan edes rumemmissa tappiopeleissä, eli tässä suhteessa en laittaisi muutosta maalivahtipelin tiliin. Jos semantiikan puolelle mennään, niin voin toki pudottaa sanan "iso" pois väittämäni eteenpäinmenoaskeleen edestä, koska turha näistä väitellä - varsinkaan, kun en itsekään väitä Pajuojan tehneen Tepsistä voittavaa joukkuetta. Pointtini oli lähinnä se, että mielestäni Tepsi on parantanut otteitaan ja pelannut aiempaa parempaa kiekkoa Pajuojan kuin Virran aikana varsinkin vieraskaukalossa, mutta ettei muutos ole vielä riittävä siihen, että mistään menestyksestä voitaisiin haaveilla. Kokoonpanossa on niin paljon vapaamatkustajia, että vaikka penkin takana olisi Tsiises Eits Kraist (tai jopa hänen isänsä Kai Suikkanen), niin toivonkipinän pitkästä keväästä pitäisi hengissä lähinnä haave a) kentällisestä NHL-apuja LISÄTTYNÄ sillä, että b) nykyrosteri nostaa tasoaan. Kumpikaan näistä kun ei yksinään riitä puolivälieriä pitemmälle.

Off topic: Onko Tepsin historiassa ikinä markkinoitu mitään kautta ns. juhlakautena, jolloin olisi täytetty pyöreitä vuosia? 1992-93 oli yksi kaikkien aikojen kovimpia Palloseuroja kentällä (senttereinä muistaakseni Esa Keskinen, German Titov, Kari Jalonen ja Saku Koivu - olkoonkin, etteivät kaikki toki parhaassa iässään), mutta "myytiinkö" tuolloinkaan kautta pyöreiden vuosien juhlakautena? On meinaan ilotulitukset ja kermakakut vähissä tänä vuonna. Toimitusjohtajaakaan ei edes pääse heittämään jälkimmäisenä mainitulla, kun tuo vetää niin matalaa profiilia, että vaikuttaisi suorastaan piileskelevän julkisuudelta.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähitellen alkanut illan matsin aiheuttama vitutus laskea, mutta uutta puskee päälle, kun Twitter täyttyy viesteistä, joissa huudellaan lockoutin olevan ohi. Ilmeisesti tuo tieto ei ihan vielä paikkaansa pidä, mutta toivo kauden peruuntumisen suhteen on aika olematon enää. Suuret kiitokset Tepsissä vierailleille vahvistuksille! Hemmetin hyviä vahvistuksia olivat kaikki, erityismaininnat Korpikoskelle ja Russellille, aivan huikeita pelimiehiä, jotka ainakin itseni yllättivät dominoinnillaan!

Toivotaan, että lopullinen päätös kauden alusta tehtäisiin mahdollisimman nopeasti, jotta saataisiin jotain uusia jätkiä tänne hankittua. Mielenkiintoista nähdä, mitkä Vuoren suunnitelmat ovat. Kahta pakkia tuo mielestäni ainakin huutaa ja pakko tuota hyökkäystäkin vahvistaa on, jos halutaan tällä kaudella play-offeja pelata.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Eipä tuo NHL-kauden alku itseäni ainakaan haittaa, siellähän ne NHL-miehet haluavatkin ja ansaitsevat pelata. Koitetaan me täällä pärjätä parhaan mukaan ilman, ajoittain se touhu onkin ollut ihan kohtuullista ilman NHL-ukkojakin, kunhan tuota YV:tä saisi hiukan rukattua.

Toki menestysodotuksia tälle kaudelle en aseta, mutta ensi kaudella sitten, jooko?
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tämä Allegro meni jo. Ensi kaudella sitten.

Näin tyhmässä kannattajassa kuin minä syttyy aina pieni toivonkipinä voitetun pelin jälkeen mutta aina se sammutetaan törkeällä tavalla joukkueen toimesta. Yksi askel eteen, kaksi taakse.

Toivottavasti NHL- kausi alkaa, loppuisi jo tämä jatkuva epävarmuus sekä soutaminen&huopaaminen. Shaddyhan tuolla enää neppailee änärimiehistä, hän rapakon taakse ja muutama täyteukko rosteriin jonka jälkeen odottelemaan ensi kautta.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Shaddi pois ja RR inee. Sitten onkin pakisto:

Pikkarainen - Rantanen
Ristolainen - Karhu
Vittasmäki - Friman

Eli kaksi loukkaantumista ja nekin Seppänen, Ehrhardt. Joista ensimmäinen aika hrrr ja toinen ollut semimukiinmenevä. Itseasiassa kahden pakin poissaolo jossai vaiheessa kautta samaan aikaan ei ole edes kauhean harvinaista. Kärpiltäkin on pois 3 ja hyvin ne porskuttaa.
 

Jankiaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä Allegro meni jo. Ensi kaudella sitten.

Koska tämä kausi on ilmeisesti jo pelattu, niin ei varmaan tarvitse enään kuunnella teikäläiseltä tai parilta muulta nimeltä mainetsemattomalta nimimerkiltä jatkuvaa itkua ja avautumista kaikesta mitä esim. Vuori, TPS:n hallitus, junnupakit, Anttila, Vahalahti, Locke, Ristolainen jne. jne. perseilee päivittäin. Palataan taas syksyllä asiaan, kun on joukkueen kokoamiset, ulkkarihankinnat ja kaikki muukin Vahalahden koirasta lähtien mennyt päin vittua. Kiitos ja palataan taas syyskuussa!
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Koska tämä kausi on ilmeisesti jo pelattu, niin ei varmaan tarvitse enään kuunnella teikäläiseltä tai parilta muulta nimeltä mainetsemattomalta nimimerkiltä jatkuvaa itkua ja avautumista kaikesta mitä esim. Vuori, TPS:n hallitus, junnupakit, Anttila, Vahalahti, Locke, Ristolainen jne. jne. perseilee päivittäin. Palataan taas syksyllä asiaan, kun on joukkueen kokoamiset, ulkkarihankinnat ja kaikki muukin Vahalahden koirasta lähtien mennyt päin vittua. Kiitos ja palataan taas syyskuussa!

Hei pää ylös siellä fanikatsomossa! Kaikilla on kivaa, kun legendaarinen TPS konttaa! Ei muuta, jatkakaa.

Sen verran pakko kysyä, että tämäkö teille riittää? Jos niin, hyvää yötä, kädelle työtä.

Edit: kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Samaa mieltä. Nyt kun NHL todennäköisesti alkaa niin se tietää sitä, että TPS:n peli menestyksen suhteen on tältä kaudelta menetetty. Nyt vaan junioreille paljon peliaikaa ja jätetään tusinaulkkarit hankkimatta.

Toisaalta jos työsulku päättyy, muutkin joukkueet heikkenevät. Silloin muutamalla täsmäosumalla TPS pystyy hilaamaan persiinsä edelleen playoff-viivan yläpuolelle. Mitään ei ole vielä menetetty. Etenkin jos vauhtia antaa salaperäinen pakkilupaus Petteri Nummela. Toista pakkia ja Locken korvaajaakaan ei panna hanttiin.

Tähän kellonlyömään mennessä lockout ei tosin ole päättynyt, joten näillä mennään.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koska tämä kausi on ilmeisesti jo pelattu, niin ei varmaan tarvitse enään kuunnella teikäläiseltä tai parilta muulta nimeltä mainetsemattomalta nimimerkiltä jatkuvaa itkua ja avautumista kaikesta mitä esim. Vuori, TPS:n hallitus, junnupakit, Anttila, Vahalahti, Locke, Ristolainen jne. jne. perseilee päivittäin. Palataan taas syksyllä asiaan, kun on joukkueen kokoamiset, ulkkarihankinnat ja kaikki muukin Vahalahden koirasta lähtien mennyt päin vittua. Kiitos ja palataan taas syyskuussa!

Olipahan kommentti, toivottavasti tuli parempi olo, kannattaa muuten mennä vaikka vatsalleen jos sattuu oikein isosti. Jotkut meistä ovat nähneet läheltä ja tunteella mukana eläen ajan jolloin Palloseuran nenille ei hypitty, nykymeno vituttaa kyllä jo siksi. Talousalueenkin puolesta pitäisi joka vuosi pystyä taistelemaan mitaleista. Hallittu alasajo ei muuten ole enää edes hyvä vitsi.

Eipä tämä season (käyttääkseni oikein englanninkielistä termiä jottei sekoitu täällä kirjoittavaan suomenkieliseen nimimerkkiin) hirveästi hurraahuutojakaan ole aiheuttanut. 90 v. täynnä ja kaikkea. Jännä homma kyllä muun muassa tuo herra Locke; kuulemma Big Daddy antanut eilen taas palaa Urhon studiossa ja niin vain herra jatkaa pelejään mustavalkopaidassa. Tapaus Pikkarainen on myös oma lukunsa. Nämä kaksi muualle ensimmäiseksi (voi toki olla ottajat vähissä) ja eteenpäin. Itsekin näen realistisena että sääliviivan alle jäädään mutta mahdollisuuksiahan tässä toki vielä. Atelta fantastinen kausi, ansaitseen kaiken mahdollisen hehkutuksen. Anttila myös hieno pelaaja. Ari Vuori varmasti tehnyt töitä mutta onnistumiset hankinnoissa, ennen kaikkea avainpelaajien paikoille, tälle(kään) seasonille eivät suurta hehkutusta ansaitse.

Oli tuossa puhetta aikanaan kakkoskenttänä olleesta vitjasta Vahalahti - Sahlstedt - Virta. Oli muuten hienoja jätkiä. Aivan sama oliko alivoima, ylivoima vai tasakentät, kenet tahansa uskalsi surutta heittää jäälle ja yleensä vielä mitä kovempi paikka sitä kovempi anti joukkueelle.
 
Jassåå.. NHL siis pyörähtää käyntiin. Hyvä vai huono asia TPS:lle? Shattenkirk lähtee joten puolustukseen täytyy hankkia lisäapuja. Tämä on jo ollut selvää jonkin aikaa loukkaantumisien takia joten toivottavasti Arsella on valmiina ässä hihassa. En usko että pelkillä junioreilla pärjätään.

Mutta jos hyviä puolia mietitään niin muutkin joukkueet (Lukko) menettävät tärkeitä miehiä.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Jassåå.. NHL siis pyörähtää käyntiin. Hyvä vai huono asia TPS:lle? Shattenkirk lähtee joten puolustukseen täytyy hankkia lisäapuja. Tämä on jo ollut selvää jonkin aikaa loukkaantumisien takia joten toivottavasti Arsella on valmiina ässä hihassa. En usko että pelkillä junioreilla pärjätään.

Helvetin huono asia. Puolustukseen pitäisi nyt hakea lisäapuja, kun muutkin joukkueet niitä hamuavat. Sen lisäksi tänne olisi ehkä ollut mahdollista saada herroja Koivu, Koivu, Korpikoski, Salo yms. Joten ei tätä nyt kovin positiivisena voi meidän kannalta pitää.

Nyt sitten nähdään se TPS:n varasuunnitelma, joka kuuluu mielestäni osastoon 'uskon, kun näen'. Jokatapauksessa jotain pelaajaliikennetä soisi tapahtuvan. Puolustukseen pari, kolme äijää sisään, Pikkarainen ja Locke ulos ja joku muualla flopannut ulkomaanihme hyökkäykseen sisään, niin ehkä se siitä iloksi muuttuu.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt sitten nähdään se TPS:n varasuunnitelma, joka kuuluu mielestäni osastoon 'uskon, kun näen'. Jokatapauksessa jotain pelaajaliikennetä soisi tapahtuvan. Puolustukseen pari, kolme äijää sisään, Pikkarainen ja Locke ulos ja joku muualla flopannut ulkomaanihme hyökkäykseen sisään, niin ehkä se siitä iloksi muuttuu.

Jännä nähdä, että mistä näitä tasokkaita pelimiehiä löytyisi, kun Eurooppa tyhjenee NHL-miehistä. Eurooppa on tällä hetkellä täynnä joukkueita, jotka etsivät pelaajia lähteneiden NHL-miehien tilalle. TPS ei pysty rahalla kilpailemaan, joten jäljelle jäänee vain tusinamiehiä. Mielestäni tässä vaiheessa on aivan turha alkaa roudaamaan tusinaulkkareita enää tällä kaudella joukkueeseen, koska suurta menestystä ei ole luvassa. Minun puolestani nyt voisi jopa myydä pelaajia kovalla rahalla. Engrenistä ja jopa Anttilasta voisi irrota sievoiset summat rahaa. Tähtäin tulevaan kauteen ja Suikkaselle kilpailukykyinen joukkue.
 

Turnipsi

Jäsen
Koska tämä kausi on ilmeisesti jo pelattu, niin ei varmaan tarvitse enään kuunnella teikäläiseltä tai parilta muulta nimeltä mainetsemattomalta nimimerkiltä jatkuvaa itkua ja avautumista kaikesta mitä esim. Vuori, TPS:n hallitus, junnupakit, Anttila, Vahalahti, Locke, Ristolainen jne. jne. perseilee päivittäin. Palataan taas syksyllä asiaan, kun on joukkueen kokoamiset, ulkkarihankinnat ja kaikki muukin Vahalahden koirasta lähtien mennyt päin vittua. Kiitos ja palataan taas syyskuussa!

Vastaa rehellisesti - oletko itse tyytyväinen tämän hetken TPS:n tilaan (tai siihen mitä se on ollut viimeiset vuodet)? Onko hankinnat onnistuneet (lukuunottamatta muutamaa poikkeusta), onko joukkueen pelaaminen ollut sellaista mitä se pitää olla jne? Oletko rehellisesti sitä mieltä että tämän hetken joukkuetta tai joukkueen rakennetta ei saa kritisoida (tarvittaessa rajustikkin)?
 

Turnipsi

Jäsen
Jännä nähdä, että mistä näitä tasokkaita pelimiehiä löytyisi, kun Eurooppa tyhjenee NHL-miehistä.

Vuorihan sanoi että on olemassa b-suunnitelma mikäli NHL alkaa. Eli nyt vain Ari nopeasti tuon suunnitelman realisointi ja ukkoa kehiin. Jos on suunnitelma, on varmasti myös suuniteltu pelaajat jotka joukkuueeseen tulevat nopealla aikataululla.

Ja joo, uskon kun näen tämän b-suunnitelman. Oma villi veikkaus on että hankitaan pari lainapakkia toisesta liigajoukkueesta (pakkeja jotka eivät mahdu pelaamaan) ja sitten hyökkäystä vahvistetaan Lähteen loppukauden sopimuksella jne. Tahdon olla väärässä tämän osalta ja toivottavasti Vuori osoittaakin että oma pessimistisyyteni on täysin vastakohta sille mitä tapahtuu.
 

akke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds United, TPS
Minun puolestani nyt voisi jopa myydä pelaajia kovalla rahalla. Engrenistä ja jopa Anttilasta voisi irrota sievoiset summat rahaa. Tähtäin tulevaan kauteen ja Suikkaselle kilpailukykyinen joukkue.

Miksi Engren kannattaisi myydä? Kyseessähän on pelaaja, joka pelastaa meidät karsinnoilta ja on joukkueen ykkösmaalivahti myös ensi kaudella. Tasonsa vakiinnuttanut huippuveska, jonka taakse kakkosmokkeksi voi laittaa vaikka juniorin tai hieman kokeneemman kassarin, jonka taso ei riitä ykkösveskariksi, jos Antsa lopettaa tämän kauden jälkeen.

Tai sitten pitäisi oikeasti saada iso summa rahaa, koska Arse joutuisi heti hankkimaan meille uuden ykkösvahdin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Engren on kyllä niin tärkeä pelaa, että jos alle miljoonan summia huudellaan, niin neuvotteluyhteyttä ei kannata edes avata.
 
Taloudellisestihan olisi paras vaihtoehto, jos oikeasti voitaisiin myydä Engren, Willisie ja Anttila miljoonilla venäjälle, mutta sen jälkeen olisi aika suuri todennäköisyys, että Turussa ei pelattaisi jääkiekkoa SM-liigatasolla enää ensi kaudella.

Nyt vaan ensimmäisenä Locke hiuksista vittuun eli lihoiksi. Kaikki mitä tästä paskasta saadaan vaihdossa on kotiin päin. Ja sen jälkeen katsotaan mitä tarvitaan, että saadaan varmistettua paikka 13. sakissa ja hommataan minimi. Ensi vuonna sitten Suikkasen kanssa uudet jaot.

Sopparit ensi kaudeksi näille:
Engren
Willisie
Anttila
Vahalahti
RR
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Sopparit ensi kaudeksi näille:
Engren
Willisie
Anttila
Vahalahti
RR

Engrenillä ja Rassella on jo. Koska niitä pelaajia melkein pakosta tarvitaan, niin olisi erittäin hienoa jos sieltä saataasiin sellaisia kavereita, jotka mahdollisesti pystyisivät jatkamaan myös jatkossa. Tietty hyvin pitää pelata ensin.
 

seisoppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nyt kun Willsie sitä perhettäänkin tänne toi näytille, niin voitaisiin kyllä vastavuorosesti lyödä vaikka kahden vuoden jatkolappu käteen. Muuten saattaa joku stadilainen kiinnostua ja yhtäkkiä Willsie tuuletteleekin illasta toiseen Filppulan laidalla...
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän kaksipiippuinen juttu nyt tämä. Lukon heikentyessä kymppipaikkaan voisi vielä olla pienet saumat ja kai säälipeleissäkin sitten voisi olla marginaaliset jatkomahdollisuudet. Todella kaukana siis on tuo pudotuspelipaikka. Missään nimessä tämän kauden joukkueeseen ei siis kannata kovin paljoa alkaa enää satsaamaan, kun puolivälieriin pääsy olisi kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Pelkästään sääleissä pelaaminenhan ei taloudellisestikaan varmasti lämmitä yhtään. Karsinnat toisaalta pitää välttää ja Engren kyllä pitää siitä huolen, että näin myös käy. Toisaalta Engren on ainoa pelaaja, jota voisi ajatella lainaavan johonkin muualle loppukauden ajaksi hyvää korvausta vastaan. Muilla pelaajilla, joiden voisi ajatella jotakuta kiinnostavan, puuttuvat sopimukset ensi kaudesta, joten esimerkiksi Anttilan kanssa pitäisi ensin sorvata jatko ennen kuin miestä uskaltaisi päästää muualle koittamaan, jotta ei Anttila jäisi pysyvästi reissulleen. Tietysti pieni riski siinä silti olisi, että Anttila onnistuisi vaikka KHL:ssä niin hyvin, että siellä haluttaisiin Anttila ensi kaudeksikin, mutta sitä riskiä pitäisin kuitenkin melko pienenä. Puolustuksesta tietysti Pikkarainen olisi muuten hyvä myydä pois, mutta kun puolustuksessa on jo miesvajetta muutenkin. Locke sitten tietysti ulos vaan jos jonnekin kelpaa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Nyt vaan ensimmäisenä Locke hiuksista vittuun eli lihoiksi. Kaikki mitä tästä paskasta saadaan vaihdossa on kotiin päin

Jumalauta mikä tiivistys ja referenssi Lockelle. Tässä tarvittaisiin nyt mestaritason myyjää, ehtiskö Rostedt?

Minä en usko hetkeäkään, että meillä olisi jokin valmis suunnitelma toteutettavaksi. Ajatus parin pelaajan myynnistä ja parin ostamisesta varmaan on juolahtanut mieleen, mutta sen valmiimpaa ei oikein edes voi olla näissä kyttäysasemissa. Tässä ruletissa kun onnistutaan pahin vältetään, mutta jos epäonnistutaan olemme karmaisevassa kusessa.

Jos nyt ei kuitenkaan Engreniä myytäisi, kun sitten karsimme saletisti.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
HIFK:n peli selviittiin noilla numeroilla ainoastaan Engrenin ja herran hyvän tahdon avustuksella.

Puolustuspään pelaaminen aivan järjetöntä paskaa. Pelaajat hiihtelevät siellä ja täällä. Välillä on kaveri vapaana tuolla ja sitten täällä, kun ei tiedetä kuka tekee ja mitä. Välillä otetaan miestä, kunnes näyttää siltä jotta pelaaja haluaakin mennä johonkin toiselle paikalle, siis puolustava pelaaja.

Kaudesta pelattu yli puolet heittämällä ja oman alueen pelaaminen on aivan kauheaa katsottavaa. Kyllä meillä vaihtu valmentaja, mutta ei tuo oikeasti ole mitään rakettitiedettä. Mutta jollain tavalla siitä vaan saadaan tehtyä helvetin vaikeaa.

Hyökkäyksiin lähtö yllättäen sitten helvetin vaikeaa, koska ollaan sekaisin kun seinäkello. Hyvin organisoitua viisikko vastaan tulee vielä vaikeaa, jos ketään ei ala oikeasti kiinnostaa ne mustelmat. Liian moni tekee vain sen pakollisen, muttei yhtään enempää.

Hyökkäykset on sentän pyritty muokkaamaan yksinkertaisiksi, ilman mitään helvtin kulmahyrriä. Sama asia vielä puolustuspäähän niin ei tartte pelätä mitään karsintapeikkoja. Mihinkään pudotuspeleihin on aivan turha haihatella tuollaisella pelillä mitä HIFK pelissä pelattiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös