Mainos

TPS 2012-13 Runkosarjan 2. kvartaalin seurantaa

  • 49 405
  • 177

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Valmennus on kertaalleen vaihdettu. Oliskohan se divarissa käynti tarpeeksi iso potku munille? Ainakin Oulussa ja Kuopiossa sillä tuntu olevan tervehdyttävä vaikutus.

Taisin jo kerran vitutukseeni kirjoittaa, jotta vois tulla Koivu ja Suoraniemi valmentamaan pelastuskiekkoo, nimen omaan tuoa karsintaa ajatellen. No, vitututs ei ole laantunut ja edeleeen tuota mieltä.

Mutta eihän se mitään mieli korkealle ja kohti pudotuspelejä.

Jollain perverssillä tavalla tuo divari käynti varmaan teksin ihan hyvää. Sulksivat vielä liigan muutamaks vuodeksi, jotta sais muutaman vuoden pelata paikallispelejä. Tosin en tiedä toisiko sekään mitään järkeä tahi kunnianhimoa tähän toimintaan.

Pajuojan sitominen seuraan 2+2 vuotisella sopimuksella kruunaisi minusta kyllä tämän syksyn.

Edit. Jos Tappara hoitaa kaanit, on piste-ero 10 sijaan 10 pistettä. Meidän täytyy kohta alkaa ottamaan niitä pisteitä hirveällä keskiarvolla, jotta päästään edes sijalle 10. Ja en minä usko, jotta muut pelkästä sympatiasta pientä seuraamme kohtaan alkaa pelaamaan vituilleen ihan muuten vaan.
 
Viimeksi muokattu:

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Koko viesti
Veit jalat suustani. Tepsin peli tänään Hifkiä vastaan oli kyllä niin saamatonta alusta loppuun, tiedä sitten jos yksi pomppu maali olisi avannut peliä, tuskin. Mutta mistä tää johtuu? Miten Vahalahti joka on joinakin kausina ollut aivan maaginen voi olla niin huono? Tekee kipeää kirjoittaa näin meidän kapteenista ja hienosta kaverista mutta nyt ei kyllä Vahalla mee ihan putkeen.

Mutta tämä sama pätee kyllä ihan koko joukkueeseen. Hifki-pelistä ainoat puhtaat paperit saa Koivu, Korpikoski, Nummelin, Karhu ja Engren. Pakisto huutaa kyllä Russelin ja Martinezin perään, toivottavasti Russell vielä palaa tepsiin.

Viikon peleistä saatiin siis 2 pistettä 9 mahdollisesta. No ehkä tiistain kotipeli voi muuttaa suuntaa hetkeksi.

Voittamisen kulttuuri on turussa vaihtunut tuskaiseen tekeemiseen. Ja se harmittaa kyllä valtavasti.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Pajuojan sitominen seuraan 2+2 vuotisella sopimuksella kruunaisi minusta kyllä tämän syksyn.

Älä nyt vittu, Arse saattaa hakea hyviä ideoita tältä palstalta parhaillaan.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kun tehtyjä maaleja on pyöreät 0 kappaletta niin vitun vaikea sillä on kieltämättä pelejä voittaa. Kaiken lisäksi kurittomuus sekä jälleen pelitavallinen sekavuus päälle niin ei ihmekään ettei TPS tuosta pisteitä ottanut eikä olisi niitä ansainnutkaan. En tiedä siitä, että alkaako Nahilan kenttä jo väsymään heidän jatkuvalla kuormituksellaan vai yrittääkö vastustaja sitten tietoisesti nollata heidät. Joka tapauksessa, käyrä on ehkä hieman alaspäin heidän kohdallaan vaikkei voi olettaa, että he kannattelisivat Tepsiä illasta toiseen.

Locke, Vaha, Anttila, Koskiranta, kyllä siellä pelaajia edelleen riittää rosterissa, joiden pitäisi pystyä meidän ns. oikeista pelaajista heiluttamaan maaliverkkoa, mutta nyt ko. herrat menevät statuksella nimeltään vapaamatkustaja. Puolustuskin kun on mitä on niin ei paljoa naurata. Kalpa tiistaina vastaan ja käkättimeen voi tulla viimeaikaisilla esityksillä oikein kunnolla. Sääliviivakin karkaa kierros kierrokselta yhä kauemmaksi, joten kai tässä voidaan nyt jo luokitella loppukauden teemaksi karsintojen välttäminen ja samalla voidaan nimittää pääkilpailijoiksi Pelsu ja Ilves, joiden kanssa käydään se vääntö, että kuka joutuu divariporukkaa vastaan keväällä. On se vitun sääli tuollaista todeta, kun katsoo joukkueen nimilistaa mutta kun esitykset ovat tuollaista shaissea niin ei kai tässä parempaakaan ansaita.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toi TPS:n tekeminen jäällä. Siinä on yhtä paljon draivia kuin koko Tepsin jämähtäneessä organisaatiossa. Vuodesta toiseen samaa sontaa.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toi TPS:n tekeminen jäällä. Siinä on yhtä paljon draivia kuin koko Tepsin jämähtäneessä organisaatiossa. Vuodesta toiseen samaa sontaa.

Missä on intohimo? Missä on pelistä nauttiminen? Missä on ylpeys? Ilmeisesti helvetin kaukana HC TPS :sta.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuo ykköskentän ylipeluuttaminen alkaa olla selkeä ongelma. Mielelläänhän Koivun kentän esityksiä katsoo, mutta sitten kun sattuu vähän vaisumpi ilta kuten tänään, on tuloksena nolla maalia ja vääjäämätön tappio. Muiden kenttien on vaikea päästä peliin mukaan kun esim. kakkoskentässä peliaika jää 10-15 minuuttiin. Ykkönen taas väsyy väkisinkin tuollaisilla minuuteilla ja väsymyksen myötä turhautuneisuus kasvaa, mistä oli tänään jo selkeitä merkkejä. Toki kakkoskenttä on pelannut täysin vihkoon eikä sillä tavalla ansaitsisikaan lisää peliaikaa, mutta yhdellä kentällä ei kuitenkaan voi näitä pelejä jatkuvasti voittaa. Siellä olisi alemmissa kentissä paljon tuoreita jalkoja, mm. Tuominen ja Tuomainen, jotka eivät saa käytännössä yhtään peliaikaa. Muutoksen on tapahduttava ykköskentän takaa, ja sitä muutosta ei tule 10 minuutin peliajalla.

Ylivoima on myös pakko saada kuntoon. Tänään mm. Sihvonen studiossa kiinnitti huomiota siihen, että Tepsin ylivoimassa ei ollut riittävästi miehiä maalilla. Siellä oli jatkuvasti yksi maila vähemmän kuin vastustajalla. Vastaavasti HIFK pystyi omalla ylivoimallaan voittamaan tilan maalin edessä. Ykkösen yv. meni vähän sellaiseksi pikkunätiksi laitapyörittämiseksi, vaikka muutamassa vetopaikassa oli hiukan huonoa tuuriakin.

edit: Tämän illan jälkeen sääliplayoffpaikka on jo 10 pisteen päässä.
 
Viimeksi muokattu:

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuolla (Pelicansin puolella) ku on toi Suikkaselle kenkää ketju jo avattu, niin pitäsköhän meidän ehdottaa vaihtokauppoja sinne. Kyllä tohon joukkueeseen nyt tarvitaan munaa siihen pelaamiseen saatana. Noista hyökkääjistä PITÄÄ saada enemmän irti ilman änäriapujakin.
 

Jushka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näköjään alkaa menemään tähtipelaajiltakin jo pikkuhiljaa pata jumiin tuohon ainaiseen paskaan. Ainakin näytti siltä. Koivua, Willsieta ja kumppaneita tuntunut kiinnostavan enää vittuakaan.

Erityisesti Koivun surffailu ja rusettiluistelu pisti kyllä silmään. Aloituksia sentään voitti paremmin kuin (oliksenytkalpapelissä) viimeksi, mutta jokseenkin haluttomasti tuntui heiluvan kentällä.
Pöh.

Willsie sentäs yritti vielä jonkin aikaa kunnes turhautuminen vei voiton..
Taitavat ihan _oikeasti_ olla ukot jo kohtalaisen väsyneitä kun peliaikaa tulee ja tulee ja tulee.

Kakkoskentässä Anttila oli kanssa kun mikäkin surffari, tuntui ettei pelissä ollut hänen(KÄÄN) kohdalla mitään järkeä, punainen lanka kadoksissa koko miehellä.
Ja Vahalahti... Voi Ville... mies on kuin varjo entisestään ja kulkee varjojen mailla. Tuntuu että Vahalla ei onnistu enää yhtään mikään. Tuskaa.

Vaihdetaan yhteen peliin (vähintään) puolet miehistä A-junnuihin, saatais ainakin nälkää ja kiimaa kentälle. Ei se huonommin vois mennä. Ei.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
esimerkki matematiikkaa

Meidän pitäisi voittaa seuraavasta 10 pelistä 7 ja samaan aikaa tappara ei saisi voittaa 10 pelistä 3 enempää. Tietysti Lukko siinä välissä häviää kaikki pelinsa. Me kohtaamme seuraavassa 10 oteluissa:

TPS-KalPa
Ilves-TPS
TPS-Blues
SaiPa-TPS
Kärpät-TPS
TPS-Pelicans
Tappara-TPS
TPS-Jokerit
HIFK-TPS
TPS-JYP

Noista 7 voittoo tekee nyky pelillä aika helvetin tiukkaa.

Milloin se Mikko olikaan sitten lähdössä takaisin. Jolloin ehkä palattaisiin vähän normaalimpaan peluutukseen. Sillä nykyisellä peluutuksella, jos Koivut ei onnistu, ollaan täysin kusessa. Saati sitten kun Mikko lähtee ollaan vaan hieman erilaisessa kusessa.

Vituttaa aika suunnattomasti, kun kausi on taputeltu marraskuussa.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
"En nyt kauhean pettynyt voi olla, sillä kyllä meidän ykkösketjumme laittaa illasta toiseen itsensä täysillä likoon. Tietysti myös HIFK pelasi hyvän ne tilanteet, Pajuoja pyöritteli."

Laitetaan väliaikatietona: meitin valmentaja on unohtanu että meillä on 4 ketjua.
 

Turnipsi

Jäsen
"En nyt kauhean pettynyt voi olla, sillä kyllä meidän ykkösketjumme laittaa illasta toiseen itsensä täysillä likoon. Tietysti myös HIFK pelasi hyvän ne tilanteet, Pajuoja pyöritteli."

Laitetaan väliaikatietona: meitin valmentaja on unohtanu että meillä on 4 ketjua.

Se on hämäläinen, se kommentoi jotain viikon tai kuukauden takaista peliä tänään.

*edit* miten vitussa valmentaja voi olla tyytyväinen jos 25% joukkueesta laittaa itsensä likoon. Miten se 75% jonka pitäisi kaikenlisäksi kantaa vastuu kun tämä 25% lähtee fidduun täältä.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"En nyt kauhean pettynyt voi olla, sillä kyllä meidän ykkösketjumme laittaa illasta toiseen itsensä täysillä likoon. Tietysti myös HIFK pelasi hyvän ne tilanteet, Pajuoja pyöritteli."

Laitetaan väliaikatietona: meitin valmentaja on unohtanu että meillä on 4 ketjua.

No niin, mistä sen tiedon sais valkulle? Ihan sama vaikka siellä Stouni ja Elomo vastais peluutuksesta, mutta kyllä PÄÄvalmentajan PITÄÄ nähdä, että ykköstä kulutetaan liikaa. Tappara-pelissä 4-kenttä oli 6 minuuttia kentällä ja teki maalin (jos oikein muistan). 4-kentässä muutenkin tuntuu olevan paljon enemmän asennetta kuin kakkosessa ja nuo kaksi vois suoraan vaihtaa päittäin paikkoja ja peliaikoja.
 
Vituttaa aika suunnattomasti, kun kausi on taputeltu marraskuussa.

Ei kausi mihinkään lopu, vaan saadaan todennäköisesti jännittää karsintojen välttämistä ihan loppuun saakka. Mielenkiinnolla kyllä odotan paljonko Ilves perseraiskaa Tepsiä ensi viikon kohtaamisessa Tampereella.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Lahdessa aletaan jo huutaa Kaitsulle potkuja(tosin kyseessä on vain häiriintynyt vähemmistö), nyt Arse hereillä ja vaihtokaupat käyntiin, lyhenee Pajuojan työmatkakin.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Tuominen pelas tänään 1.14. Siinä ajassa kerkes lähtee helvetin hyvin haastamaan keskeltä kohti hyökkäyspäätä ja hankki siinä sitten vielä vastustajalle jäähyn.

Varmaan ei pelannu tuota tilanne pelikirjan mukaan ja sehän näkyi rangaistuksena peliajassa.

Tänkin päävalmentajan lausunnot alkaa olla jo ihan klassikokamaa.

Minkähän vuoksi kriisi joukkueeseen palkattiin muualta kenkää aina saanut sankari ja kaks märkäkorvaa? Onhan se hölmöä näin jälkikäteen asioita miettiä täältä kannattajan penkiltä. Mutta eikö meillä sitä varten oo siellä laivaa ohjaamassa matruuseineen sellaiset äijjät joidenka pitäisi näitä asoita osata katsoa siltä ja tältä kantilta. Karillehan karahtaa taas vitun niin komiasti ettei mitään väliä.

Ollaan varmaan taas ihan kärkipäässä, kun haetaan ensi kauden jakoja. Kaikki haluu tulla tänne...
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Minkähän vuoksi kriisi joukkueeseen palkattiin muualta kenkää aina saanut sankari ja kaks märkäkorvaa? Onhan se hölmöä näin jälkikäteen asioita miettiä täältä kannattajan penkiltä. Mutta eikö meillä sitä varten oo siellä laivaa ohjaamassa matruuseineen sellaiset äijjät joidenka pitäisi näitä asoita osata katsoa siltä ja tältä kantilta. Karillehan karahtaa taas vitun niin komiasti ettei mitään väliä.

Todennäköisesti siksi että vaihtoehtoja sillä ajan hetkellä ei oikein ollut. Ja kun katsotaan miten hienosti Virran potkut sitten junailtiin(tyylillä mitä ei Turun ulkopuolella arvosteta) niin voi olla että tunkua ei todellakaan oven takana ole hirveästi. Muutenkin seuran tausta-asiat tuntuvat taas olemaan suht perseellään, hallituksen puheenjohtajalta ei ole hirveän fiksua lytätä erotettu toimitusjohtaja(jonka aikakaudella syöksynyt talous oikaistiin) sellaisten tahojen kuullen jotka vuotavat sen valtakunnanlehtiin, varsinkin kun oma poika joka puikkoihin nyt lyötiin ei ole vielä pystynyt osoittamaan että parempaankin voi pystyä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Minkähän vuoksi kriisi joukkueeseen palkattiin muualta kenkää aina saanut sankari ja kaks märkäkorvaa? Onhan se hölmöä näin jälkikäteen asioita miettiä täältä kannattajan penkiltä.

Tulen sen verran naapurin torppaan huutelemaan, että Pajuojalla oli kyllä periaatteessa ihan ok lähtökohdat TPS-pestiin mielestäni. Hän tuli Ilvekseen vielä pahempaan tilanteeseen pari kautta sitten ja lopulta sai yksinkertaistettua ja suoraviivaistettua peliä tuolloin. Lopputuloksena oli toki karsinnat, mutta ne taisi olla varmistuneet jo ennen Juupen tuloa. Peli kuitenkin parani huomattavasti.

Nyt herääkin kysymys, että onko Pajuoja langennut vähän tähän peruuttelukiekon kanssa kikkailuun, josta kaikkialla kohkataan. Jumissa olevan joukkueen kanssahan valmentajat lähtevät yksinkertaistamaan peliä siinä toivossa, että pelaajien itseluottamus nousisi. Paluu juurille siis. Nyt jos Juupe on koittanut Virran maalin takana seisoskelun päälle maalata omia peruuttelukuvioitaan, on tuloksena hengetöntä pyörimistä. Varsinkin joukkueessa koko kauden mukana olleiden kohdalla.NHL-avut tekevät minkä pystyvvät, mutta ei taida noista kukaan olla tässä vaiheessa kautta vielä tollaisten peliaikojen kunnossa.

Eli kenties Juupe apureineen on unohtanut jääkiekonperusasiat ja tehnyt enemmän hallaa joukkueelle kuin parantanut asioita? Pajuojahan itse kommentoi palkkauksen yhteydessä, että hän tavallaan on löytänyt sen "oman" kiekollisen ajatuksen Ilveksestä lähdön jälkeen kun on pelejä seurannut. Peluutuksesta en tosin Juupea syyttäisi, kun siitähän vastaavat eri miehet.

En ole nähnyt TPS:n pelejä, joten puhun ihan puhtaasti teidän kannattajien puheiden pohjalta, eli voin olla ihan hakoteilläkin ajatuksieni kanssa.
 

Turnipsi

Jäsen
Tuominen pelas tänään 1.14. Siinä ajassa kerkes lähtee helvetin hyvin haastamaan keskeltä kohti hyökkäyspäätä ja hankki siinä sitten vielä vastustajalle jäähyn.


Onononon, nimenomaan näin on. Pajuoja olisi halunut peluuttaa näitä vain 30sec. koko pelissä, koska silloin huollonkaan ei tarvitse pestä näiden pelaajien kamppeita. Nyt katso säästetään jokaisesta asiasta. Maalinteossakin säästetään koska verkot kuluvat. Vedoissa säästetään koska mailat kuluvat. Ja luistelussa säästetään koska luistimet kuluvat.

Muttajoo, "asiaan". Onhan tuo Pajuojan &co. peluuttaminen ihan saatanan päätöntä ja pidemmällä tähtäimellä myös todella huono ratkaisu. Ymmärrän että nyt tahdotaan kaivaa pisteitä käyttäen hyödyksi noiden NHL miesten taitoa, mutta se että vakituisia pelaajia (jotka alunperinkin ovat tahtoneet tänne btw tulla pelaamaan koko kaudeksi) peluutetaan alle minuutti koko pelissä...ei hyvä ei hyvä.

Olen aiemminkin ihmetellyt noiden pieniä peliaikoja, mutta ajatellut että ehkä se hiljalleen nousee. Noh, nyt alkaa 1. ketju olla peluutettu loppuun mutta silti 4 ketjua ei kentällä juurikaan näy.

Miksi ihmeessä noita 4. ketjun pelaajia ei koiteta vaikka 2. ketjussa. Ei se huonommin voi mennä mitä tuo 2. ketjun pelaaminen esim. tänään.

Ja kun nyt vauhtiin päästiin niin mikä vittu tolla Vahalahdella on? Täysin varjo siitä mitä ollut aiemmin, ei saa kiekollisena yhtään mitään aikaan. Anttila nyt on oma koohottava itsensä ja Locke nyt vain on kallis floppi.
 

Turnipsi

Jäsen
Peluutuksesta en tosin Juupea syyttäisi, kun siitähän vastaavat eri miehet.

Puutun hieman tähän..vaikka peluutuksesta vastaisikkin apuvalmentajat, niin kyllä päävalmentajan pitää ottaa homma haltuun jos näkee että peluutuksessa ei ole mitään järkeä. Jos Elomo ja Kiviharju oikeasti on niin pölvästejä miltä peliajoista seuraten vaikuttaa, niin kyllä siinä PV:n pitää sanoa näille sankareille että tasoittavat peluutusta hieman. Nykyisellä peluutuksella kolmannessa erässä peli alkaa olla todella raskaan näköistä ja kuten tänään näki, myös turhautumisia tulee hyvin herkästi.
 

VSP73

Jäsen
Kaikki kunnia Mikko Koivulle, arvostan miestä enemmän kuin iso veljeään tai isäänsä, jotka turhan paljon omiin napoihinsa. Kuitenkin.

Tänään johti Mikko joukkonsa punaisten pyhimpään - Nordiskalle. Jostakin syystä Mikkoa ei tänään kiinnostanut, tai sitten HIFK onnistui täysin taktiikassaan, mikä tähtäsi "Koivujen" nollaamiseen.

Ei ole helppoa turkkulaisilla. Ei Pajuojalla. Ei Jukka Koivulla.

Toivottavasti Mikolla paremmin.
 

Hopshan

Jäsen
Kyllä mulla pisti kaikista eniten silmään nimenomaan se koko joukkueen aneemisuus. Sen verran multa löytyy intohimoa ja rakkautta Tepsiin, että mulla ei edes tee tappiot niin pahaa, jos mä nään jäällä joukkueen, joka yrittää taistella kiekoista, heittäytyy laukauksien eteen, vääntää kaksintaisteluissa ja koittaa pistää kiekkoa sisään. Mutta ei. Sitä mä en kyllä tänään jäällä nähnyt tippaakaan, vaikka vastassa oli niinkin sytyttävä jengi kuin IFK.

Kieltämättä ollut kova viikko takana ja ykkösketjun miehet on pelanneet paljon, mutta silti mä olisin odottanut niiltä ja koko joukkuuelta vaan todella paljon enemmän. Niin kuin joku muukin täällä huuteli; missä olivat Vaha, Anttila, Lokki... ?
Ja jos joukkue on tehnyt 0 maalia ja ykkönen ja kakkonen pelaavat haluttomasti niin ei muuta kuin 3 ja 4 kenttää sisään. Ihan varmasti löytyy tahtoa jätkiltä, jotka ovat pääosin tottuneet kuluttamaan sitä vaihtopenkkiä!

Mutta ei auta kuin uskoa ja toivoa. Nauttisin vaan peleistä 1000x enemmän kuin joukkuekin nauttis....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös