Tps 2002-03

  • 179 472
  • 1 938
Suosikkijoukkue
TPS, LFC, FCB, Sens
Kupittaan aikaan Säästöpankkiturnauksessa oli tunnelmaa! Kupittaalla on koettu niin monet pettymykset ja loppuvaiheessa riemutkin, että olisi mukava vielä tuntea legendaarisessa jääladossa kunnon meininkiä. Tuskin ihan poikavuosien riemuun Vikingissä, tai kuka sitten sponsoroikin, enää päästään, mutta kun nykyään lätkäpeleissä saa kaljaakin olisi niin allekirjoittaneelle kuin muullekin kiekkokansalle luvassa mahtava päivä.

1990 5. finaalin kolmas erä... Vastaavaan meininkiin tuskin päästään, mutta lipun hinnat riittävän alas, halli täyteen jengiä ja hienompaa turnausta saa hakea!
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viestin lähetti Pressiboxi
Kyllä. Ja ei ole pakko järjestää mitään kesäkaudella, esim. joulutauko kävisi hyvin. Uskon vakaasti että TPS:n ja TuTo:n kohtaaminen nostalgisessa ympäristössä toisi yleisöä, muista "turkulaisjoukkueista" puhumattakaan a la Kloten, Lugano...

Juuri näin. Jo tuo "perinteinen" TPS - TuTo-matsi joulutauolla (lainausmerkeissä koska se tuntuu olevan tällainen hyvän päivän perinne) olisi nannaa, sitten kun siihen tosiaan saisi vaikka kolmanneksi jonkun tällaisen joukkueen, siinäpä olisikin parin päivän miniturnaus.
 

Vesa_75

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huonolta näyttää...

Mielestäni Tepsin ensikauden joukkue näyttää tässä vaiheessa asettomalta. Kyllä sillä pudotuspeleihin päästään, mutta uskon, että kausi loppuu hyvin aikaisessa vaiheessa. Ainoat pelimiehet joukkuessa ovat Alatalo ja Niittymäki. Koivulta, Vahalahdelta, K. Peltoselta sekä Nurmiselta voi myös odottaa jotain väläytyksiä. Muuten ei hyvältä näytä.
En ymmärrä miksei TPS ole nopeampi siirtomarkkinoilla. Jos oltaisiin nopeampia ja käytettäisiin enemmän rahaa hankintoihin, niin silloin ei tarvitsisi haikailla Liuksen tapaisten "olijoskushyvä" pelaajien perään. Tälläkin kaudella ollaan hankittu Peltonen, Timonen, Grönman ja Mikkola, joista kaksi viimeistä paluumuuttajia, joiden avulla saadaan katsojia halliin. Mitään suurta pelillistä annettavaa heillä ei ole.
Jotenkin tuntuu siltä, että kaudesta 02-03 tulee menneen kauden uusinta ja se ei ainakaan minua saa katsomoon.
Toivon, että huhut Ekmanista ja muutamasta muusta pelaajasta pitävät paikkaansa, sillä ilman kovan luokan vahvistuksia ensi kaudella ei menestystä tule.
Tepsin pitäisi vielä hankkia ensi kaudeksi yksi hyökkäävä puolustaja, yksi todella taitava sentteri ja kaksi maalintekoon pystyvää laituria. Näiden tullessa voitaisiin luopua muutamasta "turhasta" pelaajasta eli Holmqvistista ja Tuokosta.
Mutta niin kuin otsikossakin lukee, huonolta näyttää. Olisi mukava tietää, että onko jollain tiedossa jotain uusia huhuja, varmoja tai epävarmoja, joista saisi edes pientä toivoa ensi kautta ajatellen.
Keep it real!
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kupittaalla voisi kyllä jonkun turnauksen järjestää tai sitten ihan vaan yhden pelin. Olen aivan varma, että sinne tulisi ihmisiä, koska Kupittaa on legendaarinen paikka. Sellainen yhden päivän miniturnaus olisi loistava. Luulisi sinne saavan jo pienelläkin porukalla tunnelmaa, joka olisi loistavaa mainosta ensikautta varten.

Mitä Tepsin iskukykyyn tulee ensikaudella, niin siitä on vaikea mennä vielä sanomaan mitään, koska rosteri ei ole vielä lopullinen, vaikka ketään ei enää tulisikaan, mihin en usko niin Tepsillä on kyllä viihdyttävämpi joukkue, kuin viime vuonna. Jos ei peli kulje niin ainakaan ei vastustaja lähde Elyséeltä ilman mustelmia kotiin.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Jos tällainen TPS-TuTo peli järjestettäisi Kupittaalla, tulisi se tehdä old timerien pelatessa oikeassa ympäristössään. Nykyisten joukkueiden vieminen muka nostalgiseen tapahtumaan ei oikein maistuisi miltään. Sen sijaan vanhoja Kupittaan hallin aikaisia tähtiä voisi katsella ihan mielellään siinä vanhassa miljöössä.
 
Viimeksi muokattu:

Vesa_75

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Leipää ja Viking Cupia

En jaksa uskoa, että Kupittaa olisi yhtään sen parempi paikka kuin Elysee Areenakaa. Kupittaalla on kieltämättä tiettyä nostalgiaa, mutta olin siellä katsomassa Tuton peliä muutama vuosi sitten ja siellä oli erittäin ankeaa. Kupittaalta on monet hyvät muistot, mutta siihen se jääkin. Yleensäkin ennen kauden alkua pelattavat turnaukset ovat aika tylsää seurattavaa, koska peli ei ole silloin vielä sitä mitä se on, kun kausi on päässyt vauhtiin. Tarpeellisia, mutta ei viihdyttäviä.
Toki Tepsin joukkue on viihdyttävä tällä hetkellä, mutta minulle se ei riitä. Viihdyttävää kiekkoa on mukava katsoa, mutta tulostakin pitäisi tulla. Posiitivista tämän kauden joukkueessa on se, että puolustus on selvästi isokokoisempi kuin viimekaudella. En usko, että sitä viedään yhtä lujaa kuin aikaisempina vuosina.
Pelaaja rosterikaan ei varmasti vielä ole valmis, mutta ihmettelinkin lähinnä sitä, että miksi TPS ei reagoi nopeammin / rahakkaammin vapaisiin pelaajiin. Tänäkin keväänä on sellaiset pelaajat, kuten Pärssinen, Tuomainen, Simicek, Ton ja Tukio päästetty menemään ohi sormien. Jos näihin olisi reagoitu niiden tarvitsemalla tarmokkuudella, niin tulevalla kaudella ei tarvitsisi hankkia vastaavanlaisia pettymyksiä tyyliin Joseph, Kiprusoff, Schaeffer. Kaikki kesken kauden tulevia kavereita, joiden motivaatio Play off:ssa oli täysi nolla. Ehkä tästä vielä hyvää seuraa, mutta kauhulla saa katsella muiden joukkueiden sopimustilanteita. Esim. HIFK on ensi kaudella todella kova porukka. Jos mestaruutta tavoitellaan, niin silloin täytyy organisaationkin satsaukset olla samaa mestariluokkaa. Ei tätä tyyliä mitä Narvanmaa tällä hetkellä vetää, halvalla keskiluokkaa. Hyvä maksaa paljon ja sitä ei Tepsissä tunnuta tajuavan.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lohdutukseksi Vesa_75:lle voin todeta, että Pärssistä tuskin nähdään ensi kaudella SM-liigassa...
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joku tässä ennusti, että Osku Grönman palauttaisi numeron 33 Basson jäljiltä takaisin kunniaan.
Onnittelen häntä, sillä sylttytehtaalta kerrotaan, että näin tosiaan on.
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Bassosta vielä.
En oikein tiedä, kannattaisiko häntä pitää.
Viime kauden esityksillä palkkaan yhdistettynä hän ei ole TPS:n arvoinen. Tuollaisia floppikausia ei saisi tapahtua, etenkään maajoukkuepakille. Eikös Basso vielä toissa kaudella pelannut maajoukkueessa jopa kapteenina?
Toisaalta. Entä jos ensi kaudella lähtee jälleen kulkemaan. Basso pysäyttää maalin edestä kaiken, pomppii +/- tilastojen kärkipäässä ja jokainen hänen maalille ampuma laukaus hakataan viimeistään riparista sisään. Ja kaikki tämä tapahtuu jossain toisessa seurassa...Niin. Kahtiajakoinen asia mielestäni.

Sama pätee Nurmiseen, mutta hänen kanssaan ei todennäköisesti (99,9 %) olla sopimusta purkamassa.

Ei ole vielä vahvistuksia kuulunut. Kauanko tässä pitäisi odottaa?

Jan Calounin sopimus on JA:n mukaan loppumassa. No, I was just kidding...:D
Tumpelomoa en kaipaa takaisin.
Olenko saanut oikean käsityksen, jos sanon, että Sandy Moger olisi vapaata riistaa? Toisaalta, ei sovi Ässien ja IFK:n peliesityksillään TPS:ään millään. Nyt tarvitaan kovaa miestä.
Kerhosta on tarjolla surffailija nimeltä Nedved ja Eric nimeltä Perrin, jonka kanssa Kerho neuvottelee, ellei ole sitten sopparia tehnyt, kaikkea kun voi ohi mennä...
;)
Miettisen Tomppa. Mitäs pitäisitte? Saataisiin paluumuuttaja, joka loppukauden esityksillään varmasti osoittautuisi vahvistukseksi.
Narrit. Halutaanko me sieltä mitään? Olen samaa mieltä.
Aikaisemmin tavoittelemamme Pavel Vostrak olisi ilmeisesti vapaana JYPistä.
Jeff Hamilton olisi mielestäni ihan OK pelaaja, vaikka Kärpät pois potkaisikin.
Lukko. Nobody there, tämä ilmaisu käy myös nettisivuihin jotka vaikuttavat erittäin turhilta. Tulee TPS:n saitit mieleen, sehän on oikeastaan pystyssä vain siksi, että teinit saavat sanoa "järkevät" mielipiteensä keskustelufoorumilla...Sielläkään montaa asiallista keskustelijaa ole :D . Pahi Saarela olisi tarjolla, mutta itse en ainakaan ole kovin innostunut...
Mika Asikainen olisi todennäköisesti vapaana Pelicansista, ei ole toisaalta pariin kauteen pelannut joten C ya. Toni Saarinen?
SaiPasta ei taida olla yhtään kovaa pelaajaa tulossa, eikä edes tarjolla...;) Anteeksi nyt Lappeenrannan suuntaan.
Ässät...No way. Ei tarpeeksi tasokasta kamaa Tepsiin.

Eli tällaiset vaihtoehdot saatiin:

Tommi Miettinen
Pavel Vostrak
Jeff Hamilton
Pasi Saarela
Mika Asikainen
Toni Saarinen

Tämä on ihan puhdasta spekulointia ilman mitään perää, mutta liiga on puitu näin läpi hyökkääjien osalta. Pakkeja emme enää mielestäni tarvitse.
Todennäköisimpinä pidän Miettistä, Vostrakia ja Hamiltonia. Kaikki ovat vain mielettömän epätodennäköisiä.
Tätä ei kannata ottaa vakavasti, kunhan funtsin...;)
 

Valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miettinen ei ainakaan tuu

Tommi teki kahden vuoden sopparin Brynäsiin jo jokin aika sitten, joten Toma voidaan unohtaa tosta sun listasta.

Allekirjoittanut ottaisi Pahin kyllä mielellään Tepsiin tukemaan Kaitsua maalien tekemisessä, mutta tuskin mies Lukosta mihinkään siirtyy, kun ei siirtynyt viime kauden aikanakaan, vaikka sellaista huhua liikenteessä olikin.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Juha Salminen
Joku tässä ennusti, että Osku Grönman palauttaisi numeron 33 Basson jäljiltä takaisin kunniaan.
Onnittelen häntä, sillä sylttytehtaalta kerrotaan, että näin tosiaan on.

Kielijazzpoliisi huomauttaa: se on "Passo", ei Basso kuten mm. ETT toistuvasti väittää...
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Re: Miettinen ei ainakaan tuu

Viestin lähetti Valkku
Tommi teki kahden vuoden sopparin Brynäsiin jo jokin aika sitten, joten Toma voidaan unohtaa tosta sun listasta.

Allekirjoittanut ottaisi Pahin kyllä mielellään Tepsiin tukemaan Kaitsua maalien tekemisessä, mutta tuskin mies Lukosta mihinkään siirtyy, kun ei siirtynyt viime kauden aikanakaan, vaikka sellaista huhua liikenteessä olikin.

Nurminen -Saarela? Eli siis kaksi velttoa yhden suunnan p**kaa samaan ketjuun? Kertokaapa minulle kuka tässä ketjussa siis tulisi punaisen alle edes kerran pelissä?? ;)
 

Valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei samaan ketjuun

Ei Kaitsua ja Pahia voi samaan ketjuun laittaakaan vaan mieluummin eri ketjuihin. Olen samaa mieltä Pb kanssasi miesten puolustushalukkuudesta, mutta tarkoitin, että Pahin hankinnalla saatais levennettyä maalintekijäosastoa. Ja tuskin Pasia edes ollaan havittelemassa, joten ei tarvitse tällaista sen enempää miettiä.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Upsider
Luulenpa, ettei kotimaan markkinoilta enää hirveästi pelaajia ole jaossa. Odotetaan nyt rauhassa, että minkänäköisä ratkaisuja NHL:n suunnalla tapahtuu. Ei kannata vielä arvostella Tepsin joukkuetta, sen aika on vasta kauden jälkeen. :)


Jep, uudet miehet tulevat kaiketi NHL:sta, AHL:sta tai Euroopasta. Jos nyt ylipäätänsä ketään tulee. Suomesta kaikki kiinnostavat pelimannet on jo värvätty Ruotsiin. Silti tämänhetkinen tilanne on täynnä aika suuria kysymysmerkkejä. Tällä nipulla päästään playoffiin mutta sitten onkin realismin nimissä hiljaisempaa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Juha Salminen


Ei kyllä ole. Alkuperäinen on Basso, lempinimi on sitten jossain vääntynyt Passoksi.

Väittäisinpä että Tampesterin murteesta on jo 70-luvulla poistettu B-kirjain ns. Lex Reinikaiseen perustuen. Eli Passo mikä Passo. Ostettiin kun halvalla saatiin... :)
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Juha Salminen


Ei kyllä ole. Alkuperäinen on Basso, lempinimi on sitten jossain vääntynyt Passoksi.

Höpö höpö. Esimerkiksi Aamulehden Reilu Peli Tappara liitteessä vuonna 1997 kun on juttu missä Petriläistäkin haastatellaan niin Passo on se mikä mainitaan.
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Ei lipsu tiedotuspolitiikka ei. Kuitenkin kuulosti eilen siltä, että ainakin eräs hyvä hyökkääjä ulkomailta olisi haavissa. Selvitellään.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viestin lähetti Juha Salminen
Ei kyllä ole. Alkuperäinen on Basso, lempinimi on sitten jossain vääntynyt Passoksi.

Juu kyllä on. Passo se on, kysyin itse mieheltä ja se sanoi, että kovalla P:llä se on aina kirjoitettu. Nyt puhutaan kiekkoilijasta, ei soittimesta.
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Kenestä ulkomailla pelaavasta pelaajasta mahtaa olla kyse?:confused:
Onko joku vanha tps pelaaja jota ollaan tuomassa ulkomailta?
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aikaisemmin saitte lukea kyselyistäni Turkuhallia kohtaan VC:tä ajatellen.
Anu Kurkilahti vastasi sitten, että tällä hetkellä TPS ei ole järjestämässä VC:tä.
Nyyh. Varsinkin kun Pitsiturnauskin on vaarassa.
 
Suosikkijoukkue
TPS, LFC, FCB, Sens
Viestin lähetti Kossu
Ei lipsu tiedotuspolitiikka ei. Kuitenkin kuulosti eilen siltä, että ainakin eräs hyvä hyökkääjä ulkomailta olisi haavissa. Selvitellään.

Mikä mahtaa olla hyvän hyökkääjän nimi ja missä tällaselta on kuulostanut? Onko kyseessä joku jo aikaisemmin tässä ketjussa mainittu vaiko joku puun takaa löytynyt? En varmaankaan ole ainoa asiasta kiinnostunut...
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Surullista

Liiga ammattimaistuu ja sen mukana häviävät tällaiset kannattajien oljenkorret kuin Pitsiturnaus ja Viking Cup. Kaiken pitää olla taloudellisesti niin perkeleen kannattavaa ja huippuunsa hiottua. Lisäksi kaiken pitää tukea sitä omaa tuotetta joka tilanteessa. Minusta nämä kaksi turnausta ovat olleet ne viimeiset asiat jotka ovat ylläpitäneet jonkinlaista jännitettä alueen kolmen joukkueen kesken: TPS, Lukko ja Ässät. Jos nämä turnaukset häviävät, menetetään kyllä aikamoinen pala alueen kiekkoidentiteettiä ja -kulttuuria. Uskaltaisin väittää, että kiekkokulttuuri esim. Turussa ja Raumalla on kovasti samankaltaista.

Kaipa se on niin, että esim. TPS ei ole enää kiinnostunut pelaamaan turhia pelejä Lukkoa ja Ässiä vastaan. Se haluaa tulla luetuksi muiden isojen joukkoon ja pelailla sitten niitä vastaan. Kärpät heitti viime kaudella Lukon ulos turnauksestaan, koska sekin on jo mielestään niin iso ja kaunis että tällaiset pienet rupuseurat eivät kelpaa samaan turnaukseen. Ja tämä vasta yhden liigakauden jälkeen. Kannattaisikohan katsoa hiukan pidemmällä tähtäimellä asioita?

Suuntaus on aika huolestuttava. SM-liigaseurat kaivavat itse kuoppaa itselleen, jos tällaisia jakoja ryhdytään järjestelmällisesti korostamaan. Ehkäpä liigassa pitäisikin olla vain viisi-kuusi joukkuetta? Tämä rupusakki voisi sitten pelailla keskenään. Tämän kesän Pitsiturnauksen osanottajalista varmasti kertoo keitä tähän ryhmään kuuluu..
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Surullista

Viestin lähetti Skoda
Liiga ammattimaistuu ja sen mukana häviävät tällaiset kannattajien oljenkorret kuin Pitsiturnaus ja Viking Cup. Kaiken pitää olla taloudellisesti niin perkeleen kannattavaa ja huippuunsa hiottua. Lisäksi kaiken pitää tukea sitä omaa tuotetta joka tilanteessa. Minusta nämä kaksi turnausta ovat olleet ne viimeiset asiat jotka ovat ylläpitäneet jonkinlaista jännitettä alueen kolmen joukkueen kesken: TPS, Lukko ja Ässät. Jos nämä turnaukset häviävät, menetetään kyllä aikamoinen pala alueen kiekkoidentiteettiä ja -kulttuuria. Uskaltaisin väittää, että kiekkokulttuuri esim. Turussa ja Raumalla on kovasti samankaltaista.

Kaipa se on niin, että esim. TPS ei ole enää kiinnostunut pelaamaan turhia pelejä Lukkoa ja Ässiä vastaan. Se haluaa tulla luetuksi muiden isojen joukkoon ja pelailla sitten niitä vastaan. Kärpät heitti viime kaudella Lukon ulos turnauksestaan, koska sekin on jo mielestään niin iso ja kaunis että tällaiset pienet rupuseurat eivät kelpaa samaan turnaukseen. Ja tämä vasta yhden liigakauden jälkeen. Kannattaisikohan katsoa hiukan pidemmällä tähtäimellä asioita?

Suuntaus on aika huolestuttava. SM-liigaseurat kaivavat itse kuoppaa itselleen, jos tällaisia jakoja ryhdytään järjestelmällisesti korostamaan. Ehkäpä liigassa pitäisikin olla vain viisi-kuusi joukkuetta? Tämä rupusakki voisi sitten pelailla keskenään. Tämän kesän Pitsiturnauksen osanottajalista varmasti kertoo keitä tähän ryhmään kuuluu..

Viking Cupin surijoita en usko valtavasti olevan, Pitsiturnauksella huomattavasti enemmän. Rauman kekkerien asema kauden avauksena on sinänsä arvokas. Sinne on totuttu tulemaan katsastamaan uudistuneiden joukkueiden iskukykyä. On todella ikävää jos nämä turnaukset - varsinkin Rauman - kuihtuvat pois.

On totta, että vielä muutama vuosi sitten lähes käsin kosketeltavaa jännitettä ei mainitsemiesi kolmen seuran välillä enää ole. Ässien vaikeudet, Lukon luisuminen pois kärkiryhmästä ja Tepsin erottuminen edukseen näistä kahdesta ovat olleet erottavia tekijöitä. Silti turkulaisvinkkelistä katsoen nykyinen tilanne on valitettava. Ottelut olivat jännittäviä ja tasaisia sekä katsojiin meneviä, niin ei enää ole. Tämä näkyy myös katsojamäärissä Ässien ja Lukon vieraillessa Elyseellä.

Mitä tulee kiekkokulttuuriin Turussa ja Raumalla, en hirveästi yhtymäkohtia löydä. Siitä huolimatta nämä seurat kyllä tarvitsevat toisiaan ja myös Ässiä. Ainakin minä toivon niin Lukon kuin Ässienkin menestyvän, sillä niitä 90-luvun puolivälin pelejä oli mukava seurata, jännittäviä kun olivat.

Ennen muuta seurojen pitää kyetä tekemään edustusjoukkueestaan kiinnostava. Ikävä kyllä Ässien joukkue ei ole ollut sitä vuosiin ja Lukonkin tilanne on ollut vähän niin ja näin. Jääkiekossa on yleensäkin nyt aikalisän paikka, sillä SM-liigan taso ei ole otollinen yleisömäärien kasvattamiselle. Lisäksi vuoden -95 huuma on enää muisto, sitä ei enää voi hyödyntää.

Jos TPS ei tule Pitsiturnaukseen, tulee meitä turkuilaisia lätkäjännäreitä Raumalle siitä huolimatta. Minusta on suuri vahinko, jos Tepsi ei katso tätä perinteistä turnausta osallistumisen arvoiseksi tai sitten kielteiselle kannalle täytyy olla todella hyvä syy. Toisaalta ehkä myös Pitsiturnausta olisi syytä kehittää, pikapelit eivät minusta kovin järkevältä sapluunalta turnaukselle tunnu.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös