Mainos

Toronto Maple Leafs 2012-2013

  • 146 521
  • 391

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Ansaittu voitto aneemisesta ja saamattomasta Capsitä. Eipä pelin taso taaskaan silmiä hipunut, mutta Leafs oli näistä kahdesta joukkueesta pirteämpi. Osittain pelin heikkoon tasoon tosin vaikutti pikku tarkka linja. Kyllähän sen uskaltaa sanoa jo ääneenkin, että Leafsin peliin ylivoimilla on jo negatiivinen vaikutus, koska 5vs5-peli sekä peluutus sekoavat aina niiden aikana. Tämäkin peli olisi voitu paketoida jo hyvissä ajoin, jos YV olisi kunnossa.

Leafs on tainnut saada kokeilla kahden miehen ylivoimaa nyt 8 kertaa tällä kaudella, ja vain kerran kiekko on saatu maaliin. Suurin osa noista tilanteista on ollut vielä useamman kymmenen sekunnin mittaisia. Anteeksiantamatonta toimintaa, joka kostautuu laadukkaita joukkueita vastaan.

Kun työsulun aikana katseli Marliesin highlightseja, niin Mike Kostka jäi mieleen erityisesti YV-ossamisensa takia. En tiedä yritetäänkö kypsemmällä iällä Show'hun yltäneestä Kostkasta väkisin tehdä jotain feel good storya, mutta viimeistään nyt hänen peluutukseensa olisi saatava jotain järkeä - erityisesti YV:llä. Toki moni voi sanoa, että Phaneuf on se suurempi ongelma, mikä varmaan pitää paikkansakin. Itse antaisin rohkeasti vastuuta Fransonille ja Lilesille ykkösylivoimalla. Viime kauden alussahan Liles oli todella hyvä ns. Niedermayer-roolissa YV:llä. Tällä menolla Liles on vanha buy out -kandidaatti, koska ei hänelle käyttöä tunnu löytyvän.

Kadri ja Frattin ovat liekeissä ja media Torontossa vaatinee molemmille ykköskentän pelaajien peliaikaa. Carlyleltä saattaa olla jopa viisas veto kontrolloida molempien minuutteja. Ainakin Kadrilla saattaisi nousta hattuun suht helposti, jos pääsisi alku kauden tehojen perusteella samantien kukkulan kuninkaaksi. En kyllä muista, koska Torontolla olisi ollut kaksi näinkin hyvin pelannut tulokasta. Nyt vain malttia heidän kanssaan, kiitos. Se ainakin on selvää, ettei kumpaakaan olla tätä menoa sisällyttämässä Luongo-kauppaan, joka näyttää muutenkin kuolleen ja hyvä niin.

-----------------------------------------------------------------------

Pakko sanoa jotain Capsistakin. Materiaali antaisi ymmärtää, että kyseessä on satavarma pudotuspelijoukkue, mutta peli kertoo aivan toista tarinaa. Ovechkin on unessa, Bäckström on unessa, Green on unessa ja vahvasti vaikuttaa, että Oates on avuton tilanteen edessä.

Ovechkinia ei tuntunut peli tänään juuri motivoivan, vaikka Reimer tälle maalin antoikin. Muutama OK-vaihto supertähdeltä, ei sen enempää. Samanlaista se meno on ollut niissä kaikissa peleissä, jotka olen nähnyt. En tiedä, onko se merkki kettuilusta valmentajalle vai mistä, mutta ei Ovie ainakaan tiukasti pysynyt oikealla laidalla, jonne Oates hänet on siirtänyt.

Bäckström oli täysin näkymätön. Ihmettelen suuresti, miksi Oates ei pistä Ovie samaan ketjuun Bäckströmin tai edes Ribeiron kanssa. Aivan käsittämätöntä peluutusta. Ribeiro sentään pelasi hyvin.

Kausi on nuori, mutta Capsin startti on ollut katastrofaalinen. Samalla Oates lienee jo nyt ykkössuosikkien joukossa potkulistalla. Niinhän se vähän on, että ykköspelaajiaan Caps ei voi vaihtaa, joten valmentaja lienee liipaisimella ensimmäiseksi.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Täytyy täältäkin suunnalta huudella tuosta Kesselistä. On kyllä ihan järkyttävän paskaa tuuria kaverilla, ettei kiekot löydä millään tietään reppuun. Viime yönäkin olisi hyvällä tuurilla heittänyt neljä kaappia, "normipäivänä" hatullisen ja huonolla tuurilla yhden. Käsittämättömällä epäonnella jäätiin sitten nollaan. Loistava peli kuitenkin Phililtä. Hiukan vaan huolestuttaa, kun tietää kyseessä olevan melko "light hearted" -tyypin, ettei vaan alkaisi puristaa liikaa ja sitä kautta menisi koko peli sekaisin.
 

andrre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs, Jokerit, New York Giants
Melko nihkeä matsi Bruinsia vastaan, mutta positiivistakin löytyi.

Ensimmäinen erä oli melko selkeästi Bostonin, eikä Leafs saanut kovinkaan tehokkaasti vietyä kiekkoa hyökkäyspäähän. Toisesta erästä lähtien peli tasottui, ja ote siirtyi vähitellen enemmän ja enemmän kotijoukkueelle. Toisaalta Reimer oli suuri syy siihen, ettei Boston saanut suurempaa karkumatkaa. Aivan huippumestoille ei silti koko ottelussa juuri Leafs päässyt, joten tuloksena Raskille nollapeli ja vierailijoille maalin voitto.

Mielestäni peli-ilme oli nollille jäämisestä huolimatta suhteellisen positiivinen toisen ja kolmannen erän ajan, etenkin kun otetaan huomioon vastustajan taso. Viime kaudella Leafsillä ei kuudessa matsissa ollut mitään jakoa Bostonia vastaan, nyt peli oli jo huomattavasti tasaisempaa.

Kesselin harteilla oleva apina ei valitettavasti vieläkään hyppinyt pois, vaikka yritystä jälleen oli. Kerran kiekko päätyi jo ylärimaankin.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Minusta olennainen tilasto Kesselin alkukaudesta tuli Bruins-matsin aikana. Siihen oli eritelty etäisyydet mistä Kessel on ampunut kaikki kauden laukaukset. Vaikka määrällisesti tulittaa paljon, niin laukaisupaikkojen laatu on heikko kun puolet laukauksista tulee yli 10 metrin päästä. Nykymokeille helppoja poimia tuollaiset kaukovedot, vaikka ihan hyvä snapshot miehellä onkin. Ja usein nuo on vielä suorasta hyökkäyksestä eli ei ole maskiakaan edessä.

Kadri on muuten Leafsin paras pistemies tällä kaudella. Muutenkin hyvää peliä Frattin-Kadri-Komarov -kolmikolta.
 

andrre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs, Jokerit, New York Giants
Kadri on muuten Leafsin paras pistemies tällä kaudella. Muutenkin hyvää peliä Frattin-Kadri-Komarov -kolmikolta.

Kadrin haluaisin nähdä ihan kokeilumielessä ykkösen keskellä, eli ketjussa muotoa JVR-Kadri-Kessel. Lupulin poissaollessa Kesseliltä puuttuu tuttu tutkapari, joten olisi mielenkiintoista nähdä saisiko mies enemmän aikaan Kadrin kuin Bozakin tarjoiluista. Tämä toisaalta tarkoittaisi kauden hyvin aloittaneen kolmosketjun rikkomista, mutta ensisijaisen tärkeää olisi saada Kesselille onnistumisia. Kadrin avulla se saattaisi onnistua.

Tuli vielä mieleen pari sanaa kapteeni Phaneufin viime yön otteista: todella aneemista ja virherikasta peliä. Phaneufin on nostettava tasoaan välittömästi, sillä hyvin pelatessaan hän on sekä hyökkäys- että puolustusuunnan avainpelaajia.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Jahas, nostellaanpas tätäkin taas ykkössivulle. Kaksi edellistä peliä tuli katsottua aamusella GCL:n kautta jälkilähetyksinä hieman pikakelaillen. Saldoksi jäi 1-4 -kotitappio Canesille ja 3-2 -vierasvoitto Washingtonista. Leafs on nyt kotona 1-4-0 ja vieraissa 4-1-0, mikä on vähintäänkin omituinen saldo. Kovasti tuntuu maila puristavan kotihallissa tällä hetkellä.

Carolina-peliin Leafs tuli hyvällä liikkeellä ja Frattin pääsikin tuikkaamaan vaahteranlehdet kauden viidennellään johtoon, kun ensimmäistä erää oli pelattu reilut 5 minuuttia. Canes oli suurissa vaikeuksissa koko erän harhasyöttöjen ja kiekonmenetysten kanssa, ja vain Wardin huipputorjunnat pitivät lukemat 1-0:ssa. Erätauolla osat vaihtuivat ja kakkoserää Canes vei mielin määrin. Staalin veljekset onnistuivat molemmat kertaalleen maalinteossa kääntäen tilanteen Carolinan 2-1 -johdoksi. Toisen erän lopulla Bozak sai kiekon maaliin, mutta pitkällisen videotarkastuksen jälkeen osuma tuomittiin potkumaaliksi ja tasoitus jäi tulematta. Tuon olisi voinut tuomita kummin päin tahansa - sen verran epäselvä tilanne hidastuksienkin jälkeen oli. Ennen erätaukoa Kostka ja Holzer ottivat kampitusjäähyt peräjälkeen, mikä tiesi Leafsille 3-5 -alivoimaa kolmannen erän alkuun. Canes käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja siirtyi YV:llä 3-1 -johtoon. Leafs oli kolmannessa erässä jälleen selkeästi hallitsevampi osapuoli Carolinan tyytyessä varmistelemaan kahden maalin johtoaan, mutta kiekkoa ei Wardin ohi saatu millään. Erän puolivälissä Patrick Dwyer käväisi tekemässä loppulukemat 4-1:een, kun Leafsille ei kavennus kelvannut. Tappiosta huolimatta peli oli ihan hyvää, joskin YV oli edelleen luokatonta alkukauden tapaan. Paremmalla tuurilla ja viimeistelyllä matsi olisi ollut jo ekassa erässä taputeltu.

Viime yönä Leafs pelasi sitten jälleen back-to-backin, joiden jälkimmäisissä osissa se on ollut viime kausina todella heikko. Caps oli kuitenkin kohtelias isäntä ja antoi omilla sekoiluillaan Torontolle voiton avaimet. JVR teki avauserän puolivälissä avausmaalin Neuvirthin lahjoitettua kiekon tälle maalin takana. Pari minuuttia myöhemmin sama mies oli asialla uudelleen, tällä kertaa hieman tuurillakin. Kiekko ajautui Kesselin syötöstä viivaan Fransonille, joka koitti tällätä sydämensä kyllyydestä vastapalloon. Maila kuitenkin hajosi ja kiekko lipui kuin hidastetussa filmissä maalin kulmalla olleelle JVR:lle. Ensimmäisen yrityksen Neuvirth torjui loistavasti, mutta JVR lakaisi reboundin varmasti verkon perille. Erän loppua kohti Capskin pääsi peliin paremmin mukaan ja 3 minuuttia ennen taukoa Marcus Johansson teki (yllättäen Leafsia vastaan) kauden avausmaalinsa ylivoimalla tuoden joukkueensa maalin päähän. Ensimmäinen erä meni siis Leafsille 2-1. Toisessa erässä Caps sai puolustusalueen sekoiluita vähennettyä, mutta erän ainoasta maalista vastasi silti Leafs. Mark Fraser viivytti ratkaisuaan viivassa erinomaisesti ja syötti sitten pakkikaverilleen Korbinian Holzerille, joka tälläsi NHL-avausmaalinsa maskissa olleen Neuvirthin taakse. Kolmannessa erässä Leafs passivoitui selvästi ja tyytyi puolustamaan kahden maalin johtoa. Kuuden minuutin kohdalla Kadri sai mielestäni (ja varmaan monen muunkin mielestä) aivan käsittämättömän estämisjäähyn, kun Caps-pakki tuuppasi hänet Neuvirthin päälle. Kuten tilanteeseen sopii, Caps kuittasi jäähyn maalilla, kun Ribeiro teki kavennuksen Brouwerin hyvästä passista. Tämän lähemmäksi Washington ei kuitenkaan enää päässyt, vaan pisteet matkasivat Kanadaan maalein 3-2. Ottelun lopussa nähtiin vielä melkoinen erikoisuus, kun Neuvirth lähti ulos maalistaan kiekon ollessa vielä omalla alueella. Steckel sai kiekon karvattua ja ammuttua viivan tuntumasta tyhjälle maalille, mutta laukaus meni metrikaupalla ohi. Neuvy olisi varmaan saanut Oatesilta pienen ripityksen, jos tuosta olisi ratkaisu syntynyt.

Kaiken kaikkiaan Leafs pelasi molemmissa peleissä ihan hyvin, mutta maalinteko on liikaa parin pelaajan (Frattin, JVR) varassa. Kessel pelaa kokonaisuutena ehkä parasta kauttaan vaahteranlehtenä, mutta maalitilasto näyttää edelleen nollaa. Eiköhän niitä maalejakin vielä tule, jos vaan yritys jatkuu samanlaisena. Kesselin maalittomuus haittaa ehkä enemmänkin ketjun kahta muuta pelaajaa (viime peleissä Bozak ja JVR), joista etenkin Bozak pelaa kiekkoa nyt vähän liikaakin Philille.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kaksi pistettä Winnipegistä huonolla pelillä: Ei juuri laukauksia, ei painetta, onnetonta YV:tä... Oikeastaan Leafsin peli näytti suht hyvältä vain viimeisen kympin aikana, mikä tällä kertaa riitti voittoon.

Kessel sai maalinsa, ja toivottavasti hänen kuiva kautensa on ohi. Toronton paras hyökkäysketju on koko alku kauden ollut Kadrin ja Frattinin kombo täydennettynä kolmannella lenkillä. Tänäänkin se aloitti takaa-ajon. Jos tämän kaksikon (ketjun) vire alkaa hyytyä, mikä ei olisi ihme, kun nuorista pelaajista puhutaan, tarvitsee Leafs sitä oikeaakin ykkösketjuaan ja ykköspelaajaansa. Grabovskin ketjukta taas huono peli. Ihme että Carlyle heitti Grabon ja Kuleminen kaukaloon vielä ratkaisuhetkillä, vaikka Grabo oli hetkeä aikaisemmin menettänyt kiekon vaarallisesti hyökkäyspäässä.

Ilman Kesselin maalia, olin jo (monen kanadalaisen lehtimiehen tapaan) vertaamassa Philin otteita Ovechkiniin. Monessa mielessä kuitenkin samatyyppiset pelaajat, jotka rakastavat haastaa pakkia ja laukoa ranteella luistelusta. Kummallakaan ei liikkeitä tunnetusti montaa ole, joten olisivatko pakit oppineet pelaamaan Kesseliä vastaan samoin kuin Oviakin. En tiedä, allekirjoitanko itse tätä teoriaa täysin edes Ovechkinin kohdalla, mutta katsotaan, miten Kesselin kohdalla otteet kehittyvät. Ei yksi maali ei kuitenkaan vielä välttämättä tarjoita, että "slumppi" olisi ohi. Toivottavasti se edes sammuttaa jo syttyneet "trade"-huhut.
 

Kismender

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Toronto Maple Leafs
Yritetäänpä kirjottaa vaihteeksi omia mietteitä alkukaudesta. Totuttuun tapaan Leafs taistelee playoff-viivan tuntumassa. Melkosta voitto-tappio-voitto-tappio vuoristorataa ollu, erikoisesti kotona kontataan ja vieraista ryöstetään pisteet. Toivottavasti tänäkin vuonna tammikuu oli se huonoin kuukausi.

Yksi suurimmista puheenaiheesta Leafsin ympärillä alkukaudella on ollut Kesselin maalittomuus. 10 ekaa peliä, 0 maalia, kunnes viime pelissä ketsuppipullo aukesi kauden ensimmäisellä. En ymmärrä näitä syntyneitä treidi-spekulaatioita Philin ympärillä, omaan silmääni pelannut kokonaisvaltaisesti varmaan parasta peliä mitä olen nähnyt kyseiseltä herralta. Ampunutkin eniten koko liigassa, paskaa tuuria ollu mukana kun ei oo aikasemmin osunu. 1+6 11 matsiin kumminki.

JVR tuonut kauan kaivattua kokoa top-6:een. Ehdoton plussa alkukaudelta. 6 maalia, juuri sitä mitä kaverilta odotinkin. Ei oo ikävä Schenniä.

3.kentän kaverit Kadri, Frattin, Komarov. Ikuinen lupaus Kadri alkanut ottaan sitä roolia. Olisiko aika kokeilla jo Kesselin rinnalla. Frattin ollut huikea. Tärkeitä voittomaaleja ja pisteitä tuonut taistelussa playoffeihin. Komarov ollut tuttu Komarov. Rouhii ja painaa duunia. Hieno startti maailman parhaaseen liigaan.

Erikoistilanteet: aivan perseestä. Toi Phaneufin kanuuna seinälle yv:llä on niin nähty. Opettakaa Il Capitano laittamaan timosmaisia ohjurikiekkoja maalille tai muut jätkät viivaan. Ei vaan toimi. YV 13%, AV 75%. Tarviiko muuta edes sanoa. Phaneuf muutenkin odotuksiin nähden sysipaska. Painaako sillä pelaamattomuus noin paljon vai mistä toi vetelyys johtuu. Kostkankaan järjettömiä minuutteja en ymmärrä. Ei ole ollut niin vakuuttava. Taitaa saada pakkiparinsa kustannuksella aika monet lisäminuutit.

Ensi yönä Habsien kimppuun Bell Centressä, tiiraillaan aamulla nauhalta ja kirjoitellaan sitten lisää.

Yksi asia vaivaa kuitenki ylivoimaisesti eniten. Missä luuhaa TML otteluraportteineen?
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
They're back!

Parasta sitten HT Hollywoodin aikojen.

Ihmeen hyvin tuo AHL-pakisto piti esim. hyökkäyssinisen, vaikka yksi lisä-Liles ei pahaa tekisikään.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
6-0 voitto Habsista maistuu hyvältä, varsinkin kun se tulee täysin ylivertaisella esityksellä. Dominointia niin nopeudessa, taidossa kuin kovuudessakin, upea ottelu. Tosiaan, AHL-puolustus pelasi hienon pelin, Fraser pelaa sitä peruspeliään ja tappeli siinä ohessa, Holzer taas kävi iskemässä maalin.

Komarovilta hyvä peli, NHL-uran avausmaali ja muutenkin hyvää peliä. Lopussa sai vielä Prustin kimppuunsa, josta seuranneesta hässäkästä Leafsille yv ja vähän sen jälkeen 6-0 maali. Niin, siis Phaneufin lämäri osui vihdoin maaliin, 5-3 yv:llä vielä. Kaikkea sitä näkee.

Kessel teki kauden toisen maalinsa, myös yv:llä. Vielä odotellaan että josko osuisi myös tasakentällisin, mutta eiköhän se sieltä tule.

Kakkonen oli muodossa Komarov-Grabovski-Kulemin, ja pitkästä aikaa kakkosenkin peli toimi. Syötöt menivät kohdilleen ja tosiaan ekassa vaihdossa Komarov teki avausmaalinsa. Kolmosessa siis Kadrin ja Frattinin rinnalla MacArthur, kolmonen ei sitten pisteille päässytkään...

Niin, mitähän tuon MacArthurin kanssa meinataan tehdä. Kyllähän se nyt periaatteessa kokoonpanoon mahtuu, vaikkei oikein sopivaa paikkaa löydykään. Mutta Lupulin kuntoutuessa en kyllä oikeasti keksi Macille enää käyttöä. Komarov ja Frattin ovat selkeästi tärkeämmät palaset joukkuetta, ja neloseen Mac ei oikein sovi. Eli treidiä varmaan pukkaa, tai ainakin sitä toivoisin.

Hienosti on mennyt pelit vieraissa, vielä kun kotona eivät ihan jokaista häviäisi. En kyllä ymmärrä miten kotona voi olla noin vaikeaa, onko se sitten kovat paineet suht nuorelle joukkueelle vai mikä mättää. Mutta jos kotona saataisiin pelattua edes .500 kiekkoa, niin tällä vierassaldolla oltaisiin heittämällä pudotuspeleissä.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kessel teki kauden toisen maalinsa, myös yv:llä. Vielä odotellaan että josko osuisi myös tasakentällisin, mutta eiköhän se sieltä tule.

Ei taida miehelle kelvata kuin tolppien kautta sisään menevät maalit. Nyt molemmat kilahtaneet sisään ja montakohan sataa tolppaa/ylärimaa on ollut alkukaudella.

Olipas se Carlylen näköinen peli. Ei fyysisyydessä anneta tuumaakaan periksi ja tapellaan loppuun asti.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kakkonen oli muodossa Komarov-Grabovski-Kulemin, ja pitkästä aikaa kakkosenkin peli toimi. Syötöt menivät kohdilleen ja tosiaan ekassa vaihdossa Komarov teki avausmaalinsa

Niin, mitähän tuon MacArthurin kanssa meinataan tehdä. Kyllähän se nyt periaatteessa kokoonpanoon mahtuu, vaikkei oikein sopivaa paikkaa löydykään. Mutta Lupulin kuntoutuessa en kyllä oikeasti keksi Macille enää käyttöä.

En itse kyllä tiedä tuosta kakkosen pelistä. Komarov ja Kulemin kyllä hoitavat hommansa (eli pelaavat hyvällä energialla, taistelevat joka kiekosta ja Kuleminin tapauksessa keräävät jopa syöttöjä suht mukavasti), mutta Grabovskilta täytyy tuolla palkalla odottaa enemmän tehoja. 3+2 12 ottelussa on aivan liian vähän. Osittain tehojen puute johtuu roolista, kun Bozak ja Kadri syövät Grabon peliaikaa, mutta näillä otteilla molemmat sen myös ansaitsevat. Jos pelit jatkuvat näin, niin Grabovskin viime keväänä tehty sopimus on buy-out -listalla ensi kenänä jopa ennen Komisarekia. Onneksi tuo porsaanreikä on olemassa, koska muuten tässä oltaisiin todella pahan tilanteen edessä.

MacArthur nyt on väliinputoaja, joka taisi näyttää 2010-11 kaudella paljon paremmalta kuin oikeasti oli. Nyt kun ennen kaikkea Frattin on ajamassa ohi, voidaan hänestä luopua kesällä suosiolla, kun sopimuskin loppuu. Ei missään nimessä samanlainen ongelma kuin Grabovski.

--------------------------------------------------------------------

Montreal-peli oli Leafsin parasta kiekkoa tällä kaudella. Habs oli täysi vastaantulija ja yhtä pihalla kaukalon tapahtumista kuin Bob Cole selostuskopissa.

Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kuinka kovia joukkueita Toronto sitten oikeastaan on kaatanut? Mtl oli pelannut ajoittain todella positiivisesti tällä kaudella, mutta en ihmettelisi, jos todellinen taso olisi lähempänä Leafs-peliä ja sarjataulukko valehtisi rumasti. Caps taas on kaukana mestarikandidaatista ja Jets, vaikka kotona onkin kova, ei materiililtaan vakuuta. Tosin se mielikuva on vain vahvistunut, että itä on länttä heikkotasoisempi. Lännessä tuolla joukkueella olisi paljon vaikeampaa taistella pudotuspelipaikasta. Jos alku kauden suurimmat pettymykset idässä eli Rags, Philly ja Caps, eivät paranna peliään, niin tässä pudotuspelihaaveet ovat entistä paremmalla pohjalla.
 

andrre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs, Jokerit, New York Giants
Hyvältä näytti peli Montrealia vastaan. Jos joukkue pystyy pitämään samanlaisen suoritustason ja energian yllä, voi kaudesta odottaa erittäin positiivista. Mielenkiintoista nähdä, onko esitys samanlaista ensi yönäkin nousukuntoista Flyersia vastaan vai ailahteleeko taso liikaa.

Playoffpaikan suhteen ei kannata vielä tässä vaiheessa kautta sanoa juuta tai jaata. Se tosiaan edellyttäisi muitten alisuorittamista sekä Reimerilta erinomaisia otteita maalilla. Puolustuspeli on osassa alkukauden matseista ollut aivan sekaisin, mutta osassa taas peli näyttää kokonaisvaltaisestikin erittäinkin hyvältä. Otteiden tasaisuus ja varmuus on avain pudotuspelipaikkaan.

Komarovin suhteen olin kauden alussa suhteellisen skeptinen, mutta mies on osoittanut olevansa joukkueellen hyödyksi. Esimerkkinä tilanne Habsia vastaan, jossa Leo kävi vetämässä muistaakseni Grabon pois rähinätilanteesta, jottei tämä ottaisi turhaa jäähyä. Lisäksi taklaustilastossa Komarov miehittää kärkipaikkoja, joten samanlaisten otteiden jatkuessa voi hän osoittautua suureksikin palaseksi jengiä.
 

TML

Jäsen
Okei avataas vähän sanaista arkkua sitten taas.

Kauden alkua on sujunut hieman vuoristoratamaisesti, mutta kyllähän tässä ihan hyvä fiilis peliesityksistä on. Kotona on kontattu, vieraissa on sujunut ja pelin sisällä taso on heitellyt melkoisesti. Erittäin hyviä eriä on seurannut surkeita eriä ja toistepäin. Se on tosin noin nuorelle joukkueelle ihan tuttua huttua.

____________

@ Montreal 19.1: Kauden avausmatsi Habsia vastaan oli erittäin hyvä peli puolustuksen osalta. Scrivens oli epävarma mutta ei joutunut torjumaan kovinkaan pahoja paikkoja. Pääsi todella helpolla kiitos Leafsin tiiviin puolustuksen.

vs Buffalo 21.1: Hyvä tasapainoinen esitys, mutta Miller tuttuun tyyliin ilmiömäinen Leafsia vastaan ja pisteet sinne. Pari virhettä maksoi maalit mutta pelin taso kelpas kyllä.

@ Pittsburgh 23.1: Hyvä vierasesitys ja voitto kotiin. Pensin supertähdet surffaili ja Leafs rokotti. Jäähyrikas ottelu. Lupulin loukkaantuminen paha takaisku.

vs Islanders 24.1: Kauden ensimmäinen huono esitys. Avauserä Leafsiin nimiin hyvällä pelillä mutta sitten suoristu toisessa erässä selkä ja kolmannessa erässä loppukin bensa ja halu. Scrivens myös petti todella pahasti kolmannessa erässä. Paha kyykkäys kotona pelistä joka ois ollu täysin voitettavissa.

@ NY Rangers 26.1: Kauden huonoin esitys. Alusta loppuun aivan lirissä Rangersin kanssa vaikka peliä johdettiinkin vieläpä kahdella maalilla. Eipä tossa kuitenkaan toden teolla voitosta taisteltu missään kohti. Rangers oli joka osa-alueella parempi ja ansaitsi voittonsa. Reimer pelasti mitä pelastettavissa oli.

@ Buffalo 29.1: Hieno taisteluvoitto Buffalossa josta voittoja ei yleensä ole herunut. Reimeriltä oikein hyvä ottelu ja Frattinin OT-maalissa oli sitä jotain.

vs Washington 31.1: Myöskin hyvä ottelu ja ansaittu voitto himassa. Erityisen hienoa että voitto tuli takaa-ajon kautta kolmannessa erässä. Leafs hallitsi mutta maalinteko oli pari erää vaikeaa. Usko ei loppunut missään kohti joten siitä pitää nostaa hattua joukkueelle. Reimer joutui vastaanottamaan noin 20 laukausta joka kertoo hyvästä puolustuspelistäkin.

vs Bruins 2.2: Päinvastainen ottelu Caps -matsiin nähden ja aika perinteinen vs Rask matsi. Raskille nollapeli ja yks osuma riitti Bruinsille voittoon. Reimer oli myös todella hyvä maalillaan. Kolmannessa erässäkään ei käynnistynyt oikein minkäänlainen takaa-ajo ja ansaitusti pisteen Bruinsille.

vs Hurricanes 4.2: Hyvä avauserä ja Canes purjeessa ja paikkoja oli, mutta Ward maalillaan loistava ja toisessa erässä asetelmat täysin päälaelleen. Pahoja merkkausvirheitä, lepsua pelailua ja Canes rokotti. Kolmas erä taas parempaa peliä mutta kaiken kaikkiaan virherikas ottelu ja tappio taas kotona.

@ Washington 5.2: Melko tasainen matsi jossa Leafs anto aivan liikaa etua erikoistilanteista. 5vs5 pelissä homma toimi hyvin, mutta oma ylivoima ja alivoima ei apua antanut ja peli pysy tasasena. Arvokas voitto ja orastava tappioputki heti katki.

@ Winnipeg 7.2: Phil Kessel slump ending -night. Ei mikään kauden paras esitys mutta jälleen kolmannessa erässä takaa ohi. Reimer torjui kotiseudullaan hyvin ja Leafs kerrankin rokotti hyvällä prosentilla paikoistaan maaleja. Hyökkäyspeli muutoin oli melko onnetonta.

@ Montreal 9.2: Huikean hieno esitys Leafsilta. Canadiens otti käkättimeen joka osa-alueella ja joukkueelta erittäin vahva esitys alusta loppuun. Ekan erän loppu ja toisen erän jäähysuma antoivat Habsille saumaa, mutta Reimer pelasi maalillaan loistavasti.

_____________

James Reimer: Hyvä kauden aloitus miehelle. Ei tunnu stressaavan yhtikäs mitään ja vaikka välillä pompottaakin pahasti ja on mailalla heikko, korvaa sen rauhallisuudellaan. Parissa pelissä antanut sauman taistella pisteistä. Todella hyvä alku kaudelle.

Ben Scrivens: Oli kauden avausmatseissa ihan ok vaikkei nyt kovin vaikeita iltoja joutunutkaan kohtaamaan. Kolmannessa matsissa Islesia vastaan ei sitten tarttunut oikein mitään kiinni ja sittemmin luukkuvahtina. Reimer pelannee 95% lopuista peleistä.


Cody Franson: Joutui jo viime kaudella ihmeellisien penkitysten kohteeksi, mutta todistanut tällä kaudella ettei sinne kuulu. Hyvä luistelmaan, isokokoinen ja liikuttaa kiekkoakin melko helposti. Välillä tulee sijoittumisvirheitä, se olkoon iso miinus. Ylivoimalla käyttökelpoinen kaveri, sais pelata enemmänkin sitä.

Mark Fraser: Todella positiivinen yllätys alkukaudesta. Pelaa perusvarmaa peliä ilman kikkailuja. On valmis tiputtamaan hanskansa ja pelaa fyysistä peliä. Muodostanut Fransonin kanssa todella pätevän kolmosparin. +6 tehotilastossa.

Jake Gardiner: Kävi pari peliä pelaamassa mutta ei vakuuttanut. Tällä hetkellä ei näytä olevan asiaa pelaavaan kokoonpanoon ylhäällä.

Carl Gunnarsson: Ihan ok aloitus Carlilta, nyt ollut loukkaantumisen takia poissa muutaman pelin. Puutteet tiedetään mutta nekin ovat olleet vähenemään päin.

Korbinian Holzer: Pääsi mukaan pakkien loukkaantumisten johdosta mutta on ottanut paikkansa. Koomaili vielä parissa ekassa pelissä mutta nyt viimeiset 3 peliä ovat olleet hyvää varmaa peliä ja tuloksena myös 2 maalia. Perusvarma pakki joka välttelee turhia riskejä.

Mike Komisarek: Ollut sekä loukkaantuneena (omasta syystä) että penkitettynä. Pelas erittäin hyvin ne pelit jotka pääsi pelaamaan. Luuti omaa päätä varmasti ja vältti kiekollista peliä. Juuri niin kuin pitääkin.

Michael Kostka: 27-vuotias rookie alotti ihan hyvin ja ihmettelin kukas kaveri tää onkaan. Kiekollisena ihan hyvä mutta hidas liikkeeltään ja sijoittumisessa petrattavaa. Pelasi pitkään Phaneufin kanssa jolloin oman pään pito ei ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla sujunut. Vielä pienoinen arvoitus riittääkö NHL:ään.

John-Michael Liles: Viime kautta parempaa peliä nähty. Ei ole ollut väännöissä sen pahemmin jäljessä ja vaikka pakkipari on vaihtunutkin, oma taso ei ole juurikaa heitellyt (pl. Canes matsi).

Dion Phaneuf: Pistesaraketta ja +/- saldoa osoittamalla voisi kuvitella että kapteeni on vetänyt vihkoon, mutta aivan näin ei ole ollut. On ehkä hieman kärsinyt Kostkasta pakkiparina, mutta jalka on liikkunut ihan hyvin. Pelannut kurinalaisesti ja välttänyt turhien taklauksien hakemista.


Tyler Bozak: Takuuvarma suorittaja. Aloitusympyrässä suvereeni ja hyvä kahden suunnan pelaaja. Ei edelleenkään NHL-tason ykkössentteri ja häviää isommilla senttereille väännössä, mutta lukee peliä hyvin. Ihan ok aloitus.

Mike Brown: Nyrkki heilui alkukaudesta ihan hyvään malliin, nyt loukkaantuneena. Energiapelaaja ilman kädellisiä taitoja (paitsi lyönnit).

Matt Frattin: Yllätyin hieman ettei ollut kauden avauksessa terveellä kokoonpanolla mukana, mutta otti paikan Pens pelin jälkeen Lupulin loukkaannuttua eikä anna sitä enää takaisin. Saisi olla ehkä vielä vähän röyhkeämpikin, vaikka paikka paikoin meneekin tykinkuulana tilanteisiin. Vahva vääntäjä ja terävä rannelaukaus. Muodostaa Kadrin kanssa hyvän suhteen.

Mikhail Grabovski: Alkukauden suurimpia pettymyksiä. Toinen laituri on vaihtunut Kuleminkin pysyessä koko ajan vierellä, mutta nyt Komarovin kanssa pelaaminen maistui. Sooloilee edelleen liikaa ja on kuriton. Saattaa joutua pelikieltoon Pacioretty -tapauksesta.

Nazem Kadri: Saanut mahdollisuuden taas - tosin kolmosketjussa - ja käyttänyt sen hyväksi. Loistava peliäly, näppärät kädet, hyvä liike. Hieman köykäinen mutta petrannut sitäkin puolta. Aluksi otti aloituksissa turpaan mutta käynyt ilmeisesti Bozakin koulun ja nyt jopa voittava aloittaja. Positiivinen ilmestys.

Phil Kessel: Pelannut uransa parasta peliään alkukauden. Kyllä, ei saanut maalia ennen kuin yhdennessätoista ottelussa, mutta ei ollut missään vaiheessa syytä paniikkiin sen osalta jos katsoi pelejä eikä tuijottanut tilastoja. Ampuu enemmän kuin koskaan, pääsee maalipaikoille paremmin, mutta nyt ei vaan uponnut ennen kuin Jets pelin kolmas erä tuli. Leafsin pistepörssin kärki ja väläytellyt syöttötaitojaan hienosti.

Leo Komarov: Tää oli helppo veikata. Ei se vaan anna periks ja raivas nyt itellensä kakkosketjusta paikan. Noussut yleisön suosikiksi peräänantamattoman tyylinsä ansiosta. Jakaa taklauksia, viime aikoina ruvennut hämmentämäänkin ja siitä osoituksena Prustin kilahdus lauantaina. Teki sen likaisen duunin Kadrin ja Frattinin napsiessa pisteet plakkariin heidän ollessa kolmosketjuna. Pelaa loppuhetket kun johtoa täytyy puolustaa.

Nikolai Kulemin: Hyvä alkukausi KHL:ssä lupasi Kuleminille hyvää NHL-kautta. Ollut ihan jees etenkin pisteiden valossa, mutta kärsinyt Grabovskin pelaamisesta. Lupa odottaa taas parempaa kun toinen laituri vaihtui McClementistä Komaroviksi.

Joffrey Lupul: Pelasi 2,5 erää kunnes sai Phaneufin lämärin käteensä. Poissa vielä reilun kuukauden, ei tehopisteitä noiden 2,5 ottelun aikana.

Clarke MacArthur: Vaikea alkukausi. Aloitti tutulla paikalla, loukkaantui ja nyt löytänyt paikkansa Kadrin ja Frattinin vierestä. Ei ole päässyt vielä käyttämään parhaimpia apujaan ja tuskastelee tehojen kanssa. Kauppatavaraa?

Jay McClement: Luotettava nelosen sentteri ja av-pelaaja sai ylennyksen jopa 2-ketjuun, joka kuitenkin on aivan väärä paikka hänelle. Kädet ei riitä millään sinne vaikka yritystä piisaiskin. Nelosen sentterinä luotettava.

Frazer McLaren: Hankittiin tuomaan fyysisyyttä ja on sitä toki tuonutkin. Pidin hieman turhana hankintana ja toistaseks heiluttanut vaan nyrkkejä. Nopeampi kuin Orr mutta ei silti kerkeä taklauksia jakelemaan kovinkaan hyvin.

...

Tästä tuli sen verran pitkä vuodatus että jatketaan seuraavassa viestissä...
 

TML

Jäsen
..jatkoa edelliseen:

Colton Orr: Yksi liigan heikoimmista pelaajista mutta kyllä se hanskaamisen edelleen osaa. Tiputti John Scottin kylki-iskulla ja otti myös päänahat Engellandista ja Ruppista. Luo turvaa vaikkei hanskojen kanssa mitään annettavaa olekaan (no joojoo "syötti" 5-0 maalin Habsia vastaan).

David Steckel: Ei ole päässyt pelaamaan kuin viidessä ottelussa eikä ole vastannut viime kauden tasoonsa. McClement on upgrade häneen ja paikka nelosen sentterinä on menetetty. Laiturina voi käyttöä olla jos McLaren/Orr jätetään rosterin ulkopuolelle.

James van Riemsdyk: Loistohankinta. Terävä laukaus mutta tehnyt 7 maaliaan pääosin maalin edustalta eri keinoin. Ajaa hanakasti maalille ja tekee likaista duunia. Homma toimi hyvin kolmosketjussakin, mutta vielä paremmin Bozakin ja Kesselin kanssa.

Ryan Hamilton: Kävi surffaileen yhden pelin. Ei siitä saanut irti oikein mitään.

_____________

Ketjut on jonkin verran vaihdelleet etenkin toisen laidan osalta. Bozak & Kessel ovat olleet koko ajan yhdessä, samoin Grabo & Kule. JVR otti Lupulin paikan ykkösketjusta ja Komarov kävi nelosen sentterinä yhden ottelun kunnes siirtyi Grabon ja Kulen rinnalle. Sitä ennen siis Kadrin ja Frattinin kanssa.

Murheenkryyninä tällä(kin) kaudella on ollut erikoistilanteet. Alivoima nyt on ollut monta vuotta liigan paskimpia ja siihen kai on turha odottaa petrausta. Viime viikon aikana homma kuitenkin toimi hieman paremmin ja tilastot sentään kohenivat. Myös kiekonmenetyksiä toi pakisto tarjoilee aivan liikaa. Edelleen vaikka Schenn lähtikin.

YV on ollut 15% alkukauden. Phaneuf-Kostka-Bozak-Kessel-JVR on ollut yleensä se nippu joka sen 70-80 sekuntia on YV:stä lohkaissut, loput jäänyt ryhmälle Kulemin-Grabovski-Kadri (plus pari pakkia). Franson päässyt nyt vihdoin ylivoimalle ja se on hyvä asia se. Phaneufin peliaikaa ylivoimista vois lohkasta pois ja Frattinia ois kiva nähdä myös siellä. Vihun neliön keskellä virittelemässä rannettaan. Kadri on huomattavasti parempi YV:n _pyörittäjä_ kuin vaikkapa Grabovski.

Hyvä asia on ollut että nuori joukkue kuten Leafs ei ole hätääntynyt vihun mentyä johtoon tai masentunut siitä, vaan uskoa omaan tekemiseen on löytynyt. Lauantain Habs peli oli oiva osoitus siitä kuinka joukkue puhaltaa yhteen hiileen, mutta tätä on tapahtunut myös aiemmissa otteluissa. Myös jäähyjä on otettu suht vähän, pois lukien tietenkin noi tappeluvitoset joita taitaa olla eniten liigassa. Taklauksia Leafs viljelee edelleen hyvää tahtia.

Tällä viikolla ohjelmassa ensin kotiottelu tänään Flyersia vastaan, sitten vierailu Carolinaan jonka jälkeen lauantaina himassa paikallispeli Sensia vastaan. Täysin mahdollista napata isokin potti viikolta, mutta myös toiseen suuntaan kaikki mahdollista. Kuten mainittua, vierasotteluissa homma on sujunut oikein hyvin, mutta kotipelit yskii. Sitä kun sais terävöitettyä niin tästä kaudesta vois jotain odottaakin.

Tällä hetkellä pitää toki olla tyytyväinen sarjasijoitukseen, mutta tärkeämpi tässä kohtaa kautta on peliesitysten taso ja se on ollut kokonaisarvosanaltaan ihan hyvä vaikka taso vähän heitteleekin. Pitkiä slumppeja ei saa tulla ja se uhka leijuu nuoren joukkueen yllä aika usein.

________

Jostain syystä ei oo tullu tänne kirjoteltua sitten viime kevään, eikä koko jatkoaikaa oo tullu juurikaan luettua. Tätä ketjua oon toki käynyt sillon tällön lukemassa mutta kirjoittamaan ei oo tullu kyettyä. Katotaan miten tää maistuu jatkossa. Cheers.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Lähden vieraisiin pöytiin huutelemaan tietämättömyyttäni. Grabovski-Kessel -kaksikkoa on varmasti kokeiltu, onko liikaakin? Äkkiseltään ajattelisin, että Grabovski olisi etevämpi pelimies kuin Tyler Bozak. Ykkössentteriähän rosteri auttamatta huutaa, mutta nyt on mentävä näillä. Onko Grabovski niin löysä ja Kessel tarvitsee peliä tekevän sentterin vierelleen?

JvR-Schenn diili tällä hetkellä kaatumassa Kanadan puolelle vahvemmin, vaikkakin Luke on otteitaan parantanut alkukaudesta. Vaikka MSG:ssä Toronto oma tuttu surkea itsensä olikin, niin JvR ja Mike Kostka pistivät silmään positiivisesti. Ja mikä muuten Rynnäksen tilanne nyt on? Olisiko Maple Leafsin kolmonen ja Marliesin ykkönen? Vai olikos siellä joku ruotsalainen vielä depth chartissa edellä?
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jostain syystä ei oo tullu tänne kirjoteltua sitten viime kevään, eikä koko jatkoaikaa oo tullu juurikaan luettua. Tätä ketjua oon toki käynyt sillon tällön lukemassa mutta kirjoittamaan ei oo tullu kyettyä. Katotaan miten tää maistuu jatkossa. Cheers.

Tervetuloa takaisin. Pelkäsin jo että olit totaalisesti palanut loppuun Leafsin kanssa ja luovuttanut.

Hyvää tekstiä ja aika samoilla linjoilla kaikesta. Av on mun mielestä ollut lupauksia herättävää, prosenttia laskee muutamat todella pahat henkilökohtaiset virheet. Uskon että prossa saadaan paljon paremmaksi kauden aikana, Carlylen tyyli yhdistettynä hyviin alivoimapelaajiin (Bozak, Komarov, Kulemin) tuottanee ennen pitkää tulosta. Ylivoima sen sijaan pysynee paskana, ellei Kessel yksin nosta sitä ylös.

Grabovski tosiaan ei saanut väitetystä puremisesta mitään, joten ketjut ovat todennäköisesti samat kuin lauantaina. Kakkonen pelasi mun makuun ihan hyvin pitkästä aikaa, ja ketju voikin toimia ihan mukavasti, varsinkin jos Grabo on vähän viileämmällä päällä kuin Habsia vastaan.

Tunnin päästä siis vastassa Flyers, joka on aloittanut kautensa surkeasti. Varsikin vieraissa on ollut vaikeaa ja kun vastassa on kotona surkeasti pelannut Leafs, voi ihan mitä tahansa tapahtua. Schenn tietysti on mielenkiintoista nähdä Flyers-paidassa, ihan kohtuullisesti on kai aloittanut kautensa, ainakin taklauksia ja blokkeja on kertynyt melkoisesti.

Oikein mitään ei uskalla odottaa, sen verran vaikeaa on kotona ollut. Toki lauantain esitys oli hienointa Leafsia pitkään aikaan, joten siinä mielessä tietysti toivoisi hyvän vireen jatkuvan, mutta uskon Flyersin olevan kovempi vastus, monessakin mielessä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Lähden vieraisiin pöytiin huutelemaan tietämättömyyttäni. Grabovski-Kessel -kaksikkoa on varmasti kokeiltu, onko liikaakin? Äkkiseltään ajattelisin, että Grabovski olisi etevämpi pelimies kuin Tyler Bozak. Ykkössentteriähän rosteri auttamatta huutaa, mutta nyt on mentävä näillä. Onko Grabovski niin löysä ja Kessel tarvitsee peliä tekevän sentterin vierelleen?

JvR-Schenn diili tällä hetkellä kaatumassa Kanadan puolelle vahvemmin, vaikkakin Luke on otteitaan parantanut alkukaudesta. Vaikka MSG:ssä Toronto oma tuttu surkea itsensä olikin, niin JvR ja Mike Kostka pistivät silmään positiivisesti. Ja mikä muuten Rynnäksen tilanne nyt on? Olisiko Maple Leafsin kolmonen ja Marliesin ykkönen? Vai olikos siellä joku ruotsalainen vielä depth chartissa edellä?

Ei se vaan toimi. Oikeastaan Kessel kai kaipaisi vierelleen vähän isomman, hyvin alaspäin pelaavan sentterin joka voisi rouhia kulmissa ja hakata irtokiekkoja sisään. Bozakhan on sitä, paitsi ettei ole iso. Kessel ei mun mielestä ihan puhdasta pelintekijää vierelleen tarvitse, koska tekee tilanteet itselleen nopeudellaan ja tällä kaudella varsinkin on tehnyt tilanteita myös muille. Yllättävänkin monipuolinen pelaaja Philistä on kehittymässä.

Grabovski on Grabovski, enkä oikein tiedä mitä se tarvisi rinnalleen että homma toimisi pysyvästi. Onhan se helvetin hyvä parhaimmillaan, mutta taso heittelee pahasti. Mielialapelaaja ja kyllähän se löysäkin on sekä tekee kiekon kanssa liikaa virheitä mistä seuraa vaarallisia kiekonmenetyksiä.

Mielenkiintoinen kesä tulossa. Leafs tarvisi ykkössentterin ja rahaa on käytössä reilusti. Kuitenkin joukkueessa on senttereitä Kadri, Bozak ja Grabovski joista kaikki käytännössä ovat kakkossentteritasoa, Bozak ehkä olisi ideaali kolmossentteri. Jokuhan tuosta pitäisi poistaa jos meinataan se ykkössentteri joskus saada.

Rynnäs ja Mark Owuya ovat kai aika tasoissa depht chartilla, vaikka hirveästi en Marliesin tilannetta ole seurannut. Rynnäs tällä kaudella kuitenkin on pelannut selkeästi paremmin, joten voitaisiin nähdä että on jonossa seuraavana.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Mielenkiintoinen kesä tulossa. Leafs tarvisi ykkössentterin ja rahaa on käytössä reilusti. Kuitenkin joukkueessa on senttereitä Kadri, Bozak ja Grabovski joista kaikki käytännössä ovat kakkossentteritasoa, Bozak ehkä olisi ideaali kolmossentteri. Jokuhan tuosta pitäisi poistaa jos meinataan se ykkössentteri joskus saada.
Tämä asia on ajankohtainen nyt jotain viidettä kesää putkeen. Noista kolmesta ainoastaan Kadrilla lienee mitään järkevää treidiarvoa ja hänestä luopuminen heti ensimmäisen odotuksia hieman lunastaneen kauden jälkeen olisi kyllä omituinen veto. Leafsilla on kyllä periaatteessa trade assetteja jonkin verran, mutta ihan ykkössentteriin riittävää pakettia ei kyllä saada kasaan. Ketäs sieltä on tulossa vapaille markkinoille ns. isoista kaloista? Getzlaf? Ei ehkä se ihan optimaalisin vaihtoehto.

Huomioon otettavia seikkoja on myös Toronto pelipaikkana, joka on hieman kaksijakoinen. Kaupunki on hieno ja seuralla rahaa, mutta Leafs Nation voi pahimmillaan olla suurena tähtenä kaupunkiin saapuvalle pelaajalle melkoinen helvetti. Jotkut ovat valmiina ottamaan haasteen vastaan ja jotkut eivät. Sitten on vielä case Reimer. Kauden jälkeen on mun mielestä mietittävä vähän helvatan tarkkaan, että onko hänestä ykkösveskariksi, vai hankitaanko sille osastolle vahvistusta muualta. Kolmatta kertaa putkeen epävarma Reimer maalilla kauteen lähteminen olisi ihan naurettavaa uhkapeliä. Juuri nyt näyttää ihan hyvältä, mutta niin se näytti edelliselläkin kaudella hetken aikaa.

Se niistä spekulaatioista. On tämän hetken Leafsissa paljon positiivistakin, kuten JvR:n, Kadrin ja Komarovin hienot otteet, Kesselin löytynyt maalijyvä ja paluu yhdeksi liigan fyysisesti kovimmista joukkueista. Edellinen Habs-peli oli yksi viihdyttävimmistä joita olen joukkueelta koskaan nähnyt ja siitä on hyvä lähteä viemään virettä myös ACC:lle ja kellistää yskähdellyt Flyers.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ja mikä muuten Rynnäksen tilanne nyt on?

Noh, Rynnäs tosiaan raahattiin pikavauhtia Leafsin penkille kun Reimer loukkaantui. Ans kattoa jatkaako kakkosena Scrivensille vai lähteekö Nonis hakemaan jotain kokeneempaa kakkosta joko treidillä tai UFA-pelaajista.

Hirveä määrä oli scoutteja raporttien mukaan Leafs-Flyers pelissä. Vancouverin Head Scout, kuulemma toista kertaa putkeen Oilersista kaksi scouttia sekä Bluesin GM. Ja lisäksi tosiaan muutenkin useita scoutteja. Voihan se olla sattumaakin, mutta olisikohan Nonisilla jotain kauppaa suunnitteilla. Pakkejahan on kyllä enemmän kuin tarpeeksi ja periaatteessa vaikkapa Lilesista voisi luopua, jos ja kun Gardiner saataisiin ylös. Niin ja toki Komistakin voitaisiin luopua, tuskin sitä kukaan haluaa, ellei Leafs sitten maksaisi osaa palkasta. Hyökkääjistä MacArthur voisi olla liipaisimella.

Hyvä peli Flyersia vastaan ja tuloksena 5-2 voitto. Eipä tuosta ihmeitä jaksa nyt kirjoitella, mutta kaikki neljä ketjua tekivät maalin vaikka kakkosen osalta se menikin Phaneufille. MacArthurin maali oli yksi kauden hienoimpia, upea syöttö Kadrilta.

Mark Fraser nousi tehotilaston jaettuun kärkeen Koivun kanssa, +11 lukemat. Flyersia vastaan +5, joten aika hienosti suoriuduttu. Perusvarmaa peliä jälleen kerran ja alan kyllä tykätä miehestä peli peliltä enemmän. Holzer lähti suihkuun kesken pelin, kun ajeli typerästi oman maalin takana McGinniä selkään.

Molemmilta veskoilta hyvä peli, Scrivensille peräti 32 torjuntaa puolikkaassa pelissä. Muutama todella upea koppi, mutta mailapeli pelottaa joka kerta.

Lisähuomiona, Leafs on NHL:n eniten taklaava joukkue ja Komarov eniten taklaava pelaaja. Hieno joukkue.

edit: Fraserin +/- kärkipaikka taisi sittenkin mennä siihen viimeiseen maaliin, vaikka NHL:n boxscore ei sitä näytäkään.

edit2: Carlyle: Reimer injury is lower body and we don't think it's serious
Kuulostaa helpottavalta, toivotaan ettei tosiaan mitään isompaa, näytti pahalta.
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Nyt sen voi sanoa: Leafs is back!

Kävi tässä nyt miten tahansa, saavutetaanko pudotuspelit tai ei, mutta joukkueen ilme on raikkaampi kuin aikoihin. Ja sillä pärjää jo tynkäkaudella jotenkuten. Pidän Leafsin pudotuspelihaaveita erittäin mahdollisena.

AHL-pakistosta puuttuu selkeästi taitoa ja käsiä, mutta tekevät kyllä sen pääduunin eli puolustamisen asenteella. Blokkaavat, antavat taklauksia ja pitävät maalinedustan puhtaana.

Silti kaikista parasta on se, että kun soitto tulee, puhelimeen vastataan ilman hanskoja. Montreal-ottelun viimeinen erä oli paitsi pelillinen, myös henkinen raiskaus. Samalla otettiin verivihollisesta iso niskalenkki.

Tästä on hyvä jatkaa, kunhan vaan tuo maalivahtiosasto nyt kestäisi.
 

andrre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs, Jokerit, New York Giants
Toinen vakuuttava voitto putkeen. On todella ilo seurata jengin otteita, kun Leafs on vastustajaansa nopeampi ja fyysisempi. Kun tämä taso pidetään yllä, voi Leafs kaataa minkä tahansa joukkueen liigasta.

Seuraavista neljästä pelistä kolme on jälleen vieraissa, mutta niistäkin on otettavissa voittoja. Todellinen testi tulee etenkin Boltsin kotihallissa.

Reimerin loukkaantuminen ei toivon mukaan ole vakava, ja paluun kanssa kannattaa ottaa rauhassa, jottei lisävahinkoa pääse syntymään. Scrivens pystyy täyttämään paikan parhaimmillaan lähes yhtä hyvin, vaikka otteet ovatkin vähäisen kokemuksen myötä hieman epävarmempia.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tässähän ihan innostuu, kun Maple Leafs jopa voittaa pelejä. Leo Komarov on aivan jäätävä pelimies ja viikonloppuna katselin, kun Canadiens sai köniinsä oikein huolella. Näyttäisi olevan aika nopea ja ärhäkkä tuo Leafsin nippu, ei kaihdeta fyysistä peliä ja muutenkin sellainen in your face-tyyppinen joukkue.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Loistava hankinta tuo JVR ja vasrmasti tuntui Toronto faneista hyvältä kun kaveri iski vanhaa seuraansa vastaan maalin, ja ohittipa siinä vielä pakin nimeltä Luke Schenn joka matkasi silloin treidissä toiseen suuntaan. Ja siltä näyttää, että Maple Leafs on menossa tänä vuonna playoffeihin.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jottei totuus unohdu kaiken muun hehkutuksen ohella, Colton Orrilla kahden pelin pisteputki.

JVR on pelannut ihan hyvin Lupulin paikalla. Näinköhän tulee ongelmia kun Lupul joskus palailee kokoonpanoon. Toisaalta viime kauden Lupul-Kessel oli parempi kuin JVR-Kessel nyt.

Alustavasti Reimerilla vain pieni loukkaantuminen, joten ei aiheuta sen enempää paniikkia tai maalivahtispekulaatioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös