Toronto Maple Leafs 2011-2012 - pitkästä aikaa playoffseihin?

  • 158 707
  • 562

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Mustan pörssin lippuja en suosittelisi. Et edes tiedä myyvätkö ne sinulle väärennetyn vai oikean lipun ja kiskovat varmaan jotain kolminkertaista hintaa.

Ottelun alla ACC:n ulkopuolella toimivat pääsylippualan pienyrittäjät myyvät kyllä ihan kelvollista tavaraa, siitä ei ole huolta. Hinnoissa on toki mukana pienyrittäjän kate, joka ei ole aina huono. Ottelun jo alettua hinnat kyllä putoavat mukavasti, mikäli tavaraa on vielä jäänyt pienyrittäjän varastoon, ja yleensä on jäänyt.
 

cosape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Pahoittelen, arvon vaahtaralehtipaidat, että kyselen hieman off-topicia, mutta muista ketjuista en ole vastausta saanut.

Tarkoitus olisi mennä maaliskuun lopussa katsomaan NHL-peliä Torontoon. Maple Leafsin sivujen kautta yksittäisten otteluiden lipunmyynti ohjautuu TicketMasterin sivuille. Siellä ei ole kuitenkaan tällä hetkellä myynnissä yhteenkään Toronton kotipeliin lippuja. Mistä löytyy tieto, milloin peleihin lipunmyynti käynnistyy? Tuleeko koko sesongin irtoliput myyntiin samalla kertaa vai pikkuhiljaa esim 2kk ennen ottelua? Vai onko lippujen suurjako jo suoritettu? Onko jotain muuta tapaa saada kohtuuhintaisia (ei välitysfirmojen kiskurihintojen) lippuja Maple Leafsin otteluihin? Esim Box Officesta peruutettuja bilettejä ennen ottelua?

Kiitokset jo etukäteen. GO LEAFS GO!

Itse ostin viime talvena liput hotlinetickets.com -palvelusta. Sinne tulee myybtiin lippuja kausikorttilaisilta jos jostain syysta haluavat tietyn pelin liput myyda pois. Siella nakyi jo olevan myynnissa lippuja myos kevaan peleihin.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Aika vähän on leafseista lähiaikoina ollut uutisoitavaa, mutta nostellaan nyt ketjua Rookie tournamentin annilla.

Pikku-leafsit kohdanneet tähän mennessä Chicagon ja Pittsburghin vastaavat niput ja saldona 4-2 ja 5-1 -voitot.

Ekan matsin ratkaisijaksi nousi Jake Gardiner kolmannen erän lopun kahdella kaapillaan. Ensimmäinen maali oli mielestäni ihan komea näyte Gardinerin kyvyistä - kiekko oman maalin nurkalta lapaan, läpi kentän purjehdus ja b-pisteen kaarelta kiekko reppuun. Mainittakoon, että Chicagon ensimmäisestä maalista vastasi ex-leafs-prospect Chris DiDomenico.

Pittsburgh-pelistä suurimmat kehut sai Greg McKegg, joka rikkoi ekan matsin kiikarinsa ihan komeilla 1+2-tehoilla. Maalissa pelannut Garret Sparks kokosi itsensä hyvin, eikä 13 sekunnin pelin jälkeen päästämänsä maalin jälkeen joutunut enää limppua verkosta kaivamaan.

Jos jotakuta nyt sattumalta kiinnostaa koosteita tutkailla, löytyy Leafsin kotisivuilta molemmista peleistä Game In Six -koosteet.
 

-STR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässäpä pieniä kuulumisia Colton Orrilta: http://www.youtube.com/watch?v=TGXfxNWEGpw
(linkki vie youtubeen ja Sheriffin haastatteluun.)

Colton on siis omien sanojensa mukaan täydessä pelikunnossa. Lisäksi hän on valmis pudottamaan hanskat, ja tekemään joukkueen eteen mitä tahansa.

Upea pelaaja. Ja todella hienoa, ettei aivotärähdys tehnyt suurempaa vahinkoa.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Voisin tehdä jotain yhteenvetoa Toronton harkkapeleistä vaikka en yhtään ottelua olekkaan kerennyt/jaksanut katsoa. Pelejä on kertynyt yhteensä kahdeksan(?) ja niistä puolet on ollut voittoja. Maalieja Toronto on tehnyt 22 ja päästänyt 24, miinuksen puolella siis ollaan kahden maalin verran. Tässä vielä ottejuiden tulokset ja toronton maalintekijät ja syöttäjät:

Ottawa-Toronto 2-4
Armstrong (Gardiner, Bozak)
Gunnarsson (Grabovski, Gardiner)
Bozak (Lashoff)
Bozak (Phaneuf, Armstrong)
Maalissa puoliksi Sckrivens ja Gustavsson.

Philadelphia-Toronto 4-0
Maalissa Reimer.

Toronto-Philadelphia 4-2
Mikus (Dupuis)
Frattin (Armstrong, Bozak)
Colborne (Armstrong, Holzer)
Frattin (D'Amigo)
Maalissa puoliksi Gustavsson ja Sckrivens.

Buffalo-Toronto 2-1
Kessel (Liles, Kadri)
Maalissa Reimer.

Toronto-Buffalo 2-3
Grabovski (Frattin)
Grabovski (Frattin, Gardiner)
Maalissa Gustavsson.

Toronto-Ottawa 5-3
Grabovski
Liles (Lupul, Kadri)
Kulemin (Grabovski, McArthur)
Boyce (Franson, Frattin)
McArthur (Grabovski, Kessel)
Maalissa Reimer.

Toronto-Detroit 4-3
Gardiner (McArthur, Komisarek)
Brown (Gardiner, Zigomanis)
Brown (Orr)
Komisarek (Kulemin)
Maalissa Gustavsson.

Detroit-Toronto 4-2
Liles (Kulemin, Grabovski)
Crabb (Armstrong, Zigomanis)
Maalissa Reimer.

Harjoituspelien sisäisen pistepörssin top 10 on siis seuraava:

1.Grabovski 6. 3+3
2.Armstrong 6. 1+4
2.Gardiner 6. 1+4
4.Frattin 7. 2+3
5.Bozak 2. 2+1
5.Liles 4. 2+1
7.Kulemin 7. 1+2
7.McArthur 5. 1+2
9.Brown 2. 2+0
10.Kessel 5. 1+1
10.Komisarek 5. 1+1

Pisteiden valossa onnistujina voidaankin pitää ainakin yllättäjiä Frattinia ja Gardineria sekä Grabovskia, Lilesia, Brownia, Bozakia ja Armstrongia.
Frattinin ja Gardinerin hyvistä otteista huolimatta en usko, että pääsevät vielä täksi kaudeksi vakiokokoonpanoon.

Erittäin mielenkiintoista nähdä miten Wilson muodostaa hyökkäysketjut, koska Lombardin paluun myötä etenkin sentteriosastolle on tunkua. Armstrong on mielestäni ansainnut tehokkailla harjoituspeleillä ainakin alkuun paikan ylemmissä kentissä. Oma kokoonpano sommitelma kauden alkuun näyttäisi tässä vaiheessa tältä, mutta en osaa kyllä arvioida yhtään todellista kokoonpanoa.

McArthur-Grabovski-Kulemin
Kessel-Connolly-Armstrong
Kadri-Bozak-Lupul
Brown-Lombardi-Frattin

Schenn-Phaneuf
Liles-Franson
Gunnarsson-Komisarek

Reimer, Gustavsson

Kokoonpanoon saattaa kuitenkin päästä (ainakin kokeilemaan) mm. Gardiner, Aulie, Orr, Dupuis ja/tai Boyce. Leveyttä siis löytyy rosterista, mutta se varsinainen huippuosaaminen on melko vähäistä. Potentiaalisia uudelle tasolle kehittyjiä ovat mielestäni Kessel, Grabovski, Kadri, Frattin sekä Schenn ja Phaneuf. Jos kaikki näistä pysyisivät terveinä ja pelaisivat hippukauden on pudotuspelipaikka erittäin lähellä.
 
Viimeksi muokattu:

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tänään pitäisi julkaista Leafsin viimeiset cutit, ja samalla siis lopullinen joukkue, jolla to-pe yönä sarja-avaukseen lähdetään.

Muutamia varmoja kauteen:

-Grabovski paukuttaa vähintään 35 maalia
-Gustavsson on viimeistään joulukuun alussa ykkösveska
-Gardiner-Komisarek -pari pelaa huippukauden
-Shanahan-TV:ssä nähdään vähintään yksi Phaneufin taklaus
-Kessel jää alle 30 maalin
-Ennen marraskuuta nähdään Torontossa merkittävä treidi
-Armstrong tekee terveenä pysyessään yli 40 pistettä
-Orr saa tappelussa aivotärähdyksen eikä palaa enää kaukaloihin
-Liles All-Stars-otteluun
-Frattin tulokkaiden pistepörssissä top10:ssä
-Connollyn sopimusta pidetään kaksi vuotta liian pitkänä
-Wilsonille ei anneta potkuja

Näillä eväillä..
 

shack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Flames
McArthur-Grabovski-Kulemin
Kessel-Connolly-Armstrong
Kadri-Bozak-Lupul
Brown-Lombardi-Frattin

Schenn-Phaneuf
Liles-Franson
Gunnarsson-Komisarek

Reimer, Gustavsson

Täytyy tulla tänne kehaisemaan jotta erittäin mielenkiintoinen joukkue Torontolla. Ehdottomasti yksi mielenkiintoisempia oman suosikkini Calgaryn jälkeen. Ainoastaan Buffalo ja Philadelphia yltävät mielenkiinnossa samalle tasolle.

Torontolta odotan seuraavia.

Grabovski sekä Bozak ottavat seuraavan askeleen ja ainakin ensin mainittu on pistepörssissä 20 parhaan joukossa.

Puolustuksessa Fransonin sekä Schennin otteet kiinnostavat. Nostavatko nämä miehet vielä profiiliaan ja maalinsuulla Reimerin edesottamukset tulevat olemaan suurennuslasin alla.

Joukkue on kuitenkin todella mielenkiintoinen myös kokonaisvaltaisesti. Teiltä löytyy nopeutta, huikeaa kiekollista taitoa sekä perinteistä Kanadalaista kovuutta. (Grabovski, Kulemin, Kessell, Phaneuf, Komisarek, Schenn, Franson) Huikeita nimiä ja toivotan lämpimästi onnea tulevaan kauteen.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
i

Toronto on tehnyt viimeiset leikkaukset rosterista ja AHL:ään on lähetetty Aulie ja Zigomanis. Waivereihin on laitettu ilmeisesti Boyce, Crabb ja Lashoff. Gardiner ja Frattin pysyvät hyvien otteidensa ansiosta ylhäällä ainakin alkukaudesta. Ainakin Frattinille taitaa olla peliaikaakin luvassa, koska McArthur ja Kadri eivät pääse kauden avaukseen ja myös Gardiner on pelannut vahvasti, jote saattaa ottaa Gunnarssonin(?) paikan kokoonpanossa.

Puolustus vaikuttaa olevan kauden alkaessa erittäin hyvässä kuosissa ja Wilsonin on varmaan vaikea päättää kuka putoa 7-pakin rooliin. Ylös jäivät siis pakeista Phaneuf, Schenn, Liles, Franson, Gardiner, Komisarek ja Gunnarsson. Melko kookas ja hyvin liikkuva pakisto siis kokonaisuudessaan. akiekollista osaamistakin löytyy hyvin (Phaneuf, Liles, Franson ja Gardiner.) ja myös fyysisiä pelaajia on tarpeeksi (Phaneuf, Schenn ja Komisarek.)

Hyökkäyksessä on myös paljon valinnan varaa ja kokoonpanot varmaan tulevat alkuun elämään jonkin verran. Ylhäällä ovat kauden alkaessa hyökkääjistä Armstrong, Bozak, Brown, Connolly, Dupuis, Frattin, Grabovski, Kadri, Kessel, Kulemin, Lombardi, Lupul, MacArthur, Orr,Rosehill. Kauden aloituksesta puuttuvat siis ainakin McArthur (2 peliä pelikiellossa) ja Kadri (ilmeisesti jotain pikku vammaa). Olisiko Frattinilla siis paikka Grabovskin ja Kuleminin vieressä? Uskoisin että kahdessa ensimmäisessä ketjussa pelaavat kolme edellä mainittua, sekä Kessel, Lupul ja Connolly. Kolmoen ja nelosen paikat jakavat sitten luultavasti Bozak, Lombardi, Armstrong, Brown, Dupuis ja Orr.

Maalivahdit ovat molemmat vielä tässä vaiheessa jonkin asteisia kysymysmerkkejä mutta itse luotan Reimeriin ja tämä luultavasti aloittaakin kauden maalin suulla.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Gardiner on pelannut vahvasti, jote saattaa ottaa Gunnarssonin(?) paikan kokoonpanossa.

Eipä ottanut Gunnarin paikkaa, vaan Franson aloittaa ylimääräisenä puolustajana.

Pakit pelaavat siis avauksessa seuraavasti:

Phaneuf-Gunnarsson
Schenn-Liles
Komisarek-Gardiner

Connollyn pelaaminen avausmatsissa on 50-50. Jos sivussa, uskoisin että T-Bo pääsee jälleen kokeilemaan Kesselin ja Lupulin välissä. Lombardin kunto lienee vieläkin hieman arvoitus, mutta pelikunnossa ollessaan veikkaan taistelevan Frattinin kanssa 2.ketjun paikasta MacArthurin stinttaajana. Tämä siis tietenkin sillä oletuksella, että Connolly on askissa to-pe-yönä, ja Lombardi laitaan istutetaan.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Connollyn pelaaminen avausmatsissa on 50-50. Jos sivussa, uskoisin että T-Bo pääsee jälleen kokeilemaan Kesselin ja Lupulin välissä. Lombardin kunto lienee vieläkin hieman arvoitus, mutta pelikunnossa ollessaan veikkaan taistelevan Frattinin kanssa 2.ketjun paikasta MacArthurin stinttaajana. Tämä siis tietenkin sillä oletuksella, että Connolly on askissa to-pe-yönä, ja Lombardi laitaan istutetaan.

Mikäs Connolylle taas on tullut, jos ei pääse pelailemaan? Toivottavasti kaveri saa vastuuta ja pysyy terveenä. Aina kun kaverille on jotain sattunut, niin on ollut sitten pitempään poissa.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mikäs Connolylle taas on tullut, jos ei pääse pelailemaan? Toivottavasti kaveri saa vastuuta ja pysyy terveenä. Aina kun kaverille on jotain sattunut, niin on ollut sitten pitempään poissa.

Jotain pientä ylävartalovammaa raportoivat. Oletettavasti ei tällä kertaa kuitenkaan kovinkaan vakavaa, kun laittoivat hyökkääjistä sekä Boycen että Crabbin waivereihin.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
David Steckel Torontoon ja New Jerseyhin nelosen kiekka 2012 draftista, ohessa linkki uutiseen.
Maple Leafs acquire David Steckel from Devils - NHL.com - News

Steckeliä varmaankin kaavaillaan nelosen keskelle mihin sopisikin hyvin. Liigan parhaita aloittajia ja tekee kovaa työtä molempiin suuntiin, toivottavasti mies parantaa Toronton huonoa alivoimaa. Tämä hankinta tarkoittaa joko treidiä tai yhden keskushyökkääjän siirtämistä laitaan. Ottaakohan Lombardi laiturin paikan? Leveyttä ei ainakaan puutu nyt hyökkäyksestä ja kun hintakaan ei ollut kovin paha niin itse ainakin olen siirtoon tyytyväinen.
 

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs 2011-2012

No niin, pre-season alkaa olla takana päin ja meikeläisenkin hiljaiselon täällä NHL-puolella voisi päättyä. Otetaampas siis katseet tulevaan kauteen suurimman ja kauneimman joukkueen, Toronto Maple Leafsin osalta.

Viime kausi siis päättyi jälleen pienoiseen pettymykseen kun playoffsit jäivät haaveeksi. Omat odotukset viime kauden suhteen olivat odottavat, mutta tieto oli että paljon pitää hyviä asioita tapahtua jotta 8 joukkoon mahtuisivat. No eivät mahtuneet, mutta alkutalvi ja kevät osoittivat että ihan oikealla reitillä ollaan.

Kesästä tiedettiin että Burken on pakko vahvistaa hyökkäystä etenkin taidon osalta. Ostoslistassa oli 1-sentteri joka saatiin Tim Connollysta. Kiekollinen puolustaja joka saatiin J-M Lilesista. Sen lisäksi hankintoihin kuuluivat Matthew Lombardi ja Cody Franson Predatorsista, sekä Philippe Dupuis Avsista. Aivan kauden alun kynnyksellä Leafs hankki vielä David Steckelin Devilsistä.

Lähtijälistalla olivat nelosen raatajat Tim Brent ja Fredrik Sjostrom, sekä maalivahti J-S Giguere ja liigan heikoimpiin pakkeihin kuuluva Brett Lebda.

Harjoituspelejä katselin 4 kappaletta ja siellä pisti silmään muutama asia:
- Gardiner näytti todella hyvältä.
- Komisarek joko tällä kaudella? Pelasi myös hyvin.
- Grabon ketju dominoi välillä oikein mukavasti peliä.
- Zigomanis ja Frattin pelasivat kelvollisesti.
- Kessel ja Lupul aika pihalla.
- Lombardi pelasi yhden pelin ja aika varovaista se oli. Huomasi kuitenkin kuinka hyvä kahden suunnan fiksu sentteri on kyseessä.
- Aulie ja Rosehill jysäyttelivät hyviä pommeja.
- Fransonin liike yllätti.
- Liles liikuttelee hyvin kiekkoa kuten olettaa sopikin.
_____________________

Maalivahtipeli: Vuosikaudet kunnon ykkösmaalivahtia hakenut joukkue sai keväällä hieraista silmiä kun oma varaus James Reimer pelasi loistavasti ja piti Leafsin playoffhaaveita yllä turhankin pitkään. Reimer pelasi heikot MM-kisat ja toinen kausi on aina vaikea, siltikin mies lähtee kauteen ykkösmaalivahtina kovaat paineet niskassaan. Kakkosvahtina aloittaa Jonas "Monster" Gustavsson, jonka sydän sekä peliotteet ovat reistailleet ja miehen nousu ykkösvahdiksi on vielä vaiheessa. Kilpailutilanne tällä osastolla on kuitenkin terve ja hyvä.

Puolustus: Puolustus jonka on paperilla pitänyt olla "ihan hyvä" viimeiset pari kautta, näyttää nyt oikeasti ihan pätevältä. Kaberle lähti keväällä, mutta kesälle hankittiin aikalailla vastaavan veroinen YV-pyörittäjä John-Michael Liles. Predatorsista tullut Cody Franson oli viime kauden yllättäjiä tehtailemalla 29 pistettä.
Puolustusta johtaa viime kaudella C-kirjaimen rintaansa saanut Dion Phaneuf. Phaneuf pelasi ihan mukiin menevän kauden ja etenkin loppukaudesta alettiin näkemään sitä vanhaa tuttua Phaneufia. Hänen lisäksi fyysistä puolta edustavat Luke Schenn, sekä omaa tasoaan edelleen etsivä Mike Komisarek. Keith Aulie pelasi hyvän tulokaskauden Phaneufin vierellä, mutta hänen paikkansa todennäköisesti löytyy farmista.
Puolustus on tänä vuonna laajuudeltaan aika kovaa luokkaa, sillä edellämainittujen herrojen lisäksi miehistössä ovat Carl Gunnarsson, Matt Lashoff sekä Jake Gardiner.
Gardiner onkin todellinen jokerikortti. Ducksista vaihtokaupassa Francois Beaucheminiin hankittu Gardiner oli harjoituspeleissä erittäin kova ja jopa vuoden tulokastittelistä on (Toronton ulkopuolellakin) alettu puhumaan. Gardiner omaa loistavan luistelun ja kiekon kanssakin miehen ratkaisut ovat hyviä. Isot raamit omaava peluri voisi enemmänkin käyttää kropppaa hyväksi ja puolustuspäässä riittää tehtävää (kuten viimeinen harjoistuspeli Wingsia vastaan osoitti).

Ideaalitilanteessa pakisto voisi olla vaikkapa:
Gardiner-Phaneuf
Liles-Schenn
Gunnarsson-Franson

_______________________

Hyökkäys: Hyökkäyksessä muutoksia ollaan siis tehty sentteriosastolle. Kaikki kesän hankinnat ovat hankkineet kannuksensa senttereinä, eikä taas viime kauden senttereistä poissa ole kuin Tim Brent. Sentteriosasto on ainakin laaja, mutta kärkiosaaminen puuttuu. Connolly ja Grabovski ovat todella hyviä 2-senttereitä, mutta 1-senttereinä näytöt puuttuvat. Vielä... Connollylle luonnollisesti on kaavailtu Kesselin ruokkija -titteliä. Connollylla on taidot olla se, mutta kaikki tietävät mikä tässä yhtälössä on se suurin mutta. Aivan, Connollyn loukkaantumisherkkyys. Connolly hankittiin riskillä, mutta se oli riski mikä piti ottaa. Aika näyttää kannattiko. Ykkösketjun toista laitaa viilettää todennököisesti Joffrey Lupul, joka pelasi ihan hyvin Bozakin ja Kesselin kanssa keväällä.
Kakkosketju tulee olemaan sama mikä viime vuonna. Kulemin-Grabovski-MacArthur. Ketju oli viime kaudella todella liekeissä alusta loppuun ja lupa on odottaa parannusta jokaisen pisteisiin tällä kaudella. Kakkosketjuna Grabovskin vitja on todella hyvää luokkaa.
Kahden ekan ketjun jälkeen tarjolla on mielenkiintoisia valintoja kun pelaajistossa ovat: Armstrong, Bozak, Kadri, Crabb, Brown, Dupuis, Frattin, Boyce, Orr, Lombardi, Rosehill.

Colby Armstrong on aikalailla ainoa jolla on takuuvarma paikka tuosta ryppäästä. Se on kolmosen laituri. Sen jälkeen kaikki on auki. Täysikuntoinen Lombardi on toki itseoikeutettu kolmosen sentteri, mutta täysikuntoinen hän ei vielä ole. Nazem Kadrin peli on kehittynyt, mutta hän ei vielä ole tarpeeksi hyvä kahteen ekaan ketjuun ja taas toisaalta paras paikka hänelle ei ole kolmosketjussa. Tyler Bozak on puolentoista kauden aikana pelannut 1- ja 2-sentterinä melko paljon, mutta hänestä ei siihen ole. Hyväksi puolustavaksi sentteriksi T-Bo:sta voisi ollakin.
Joey Crabb ja Darryl Boyce ovat hyviä roolipelaajia jotka ottavat roolin kuin roolin vastaan, nelosen laitureina (ja ainoastaan siinä roolissa) taas kykenevät olemaan Rosehill, Brown ja Orr. Dupuis ja Frattin ovat pelanneet hyvät harjoituspelit, etenkin Frattin. Frattinilla on kaikki mahdollisuudet olla jopa ylempien kenttien rouhijalaituri.

Jonkin sortin unelmahyökkäys voisi olla:
Kessel-Connolly-Kadri
Kulemin-Grabovski-MacArthur
Lupul-Lombardi-Armstrong
Brown-Bozak-Frattin
Orr


Tässä siis oletus se, että Kadri ottaa sen askeleen NHL-pelaajaksi. Muutoin Lupul hänen paikalleen ja Frattin Lupulin tilalle. Crabb puolestaan nelosen laituriksi.
Kuten tuosta fantasyrosterista huomaa, ylemmissä ketjuissa fyysisyyttä on todella vähän, taitoa sitäkin enemmän. Jos Kulemin on vahvin ja MacArthur toiseksi vahvin TOP6-hyökkääjien osalta, ei kaikki ihan hyvin ole.

_____________

Erikoistilanteet: Joka näitä meikeläisen juttuja Leafsin kausiketjuissa on parin kauden aikana lukenut, tietää että erikoistilanteet ovat olleet surkuhupaisen huonoa Leafsilla. Alivoima sekä ylivoima on kussut jo pidemmän aikaa. Alivoima oli kaudella 2007-2008 kolmanneksi paskinta ja kahdella seuraavalla kaudella koko liigan hännänhuippu. Viime kaudella homma "parani" kahdella pykälällä kiitos herrojen Brent ja Sjostrom, mutta siltikin liigan kolmanneksi paskinta taas kerran.
Jotain tarttis tehdä ja täsmähankinta tälle osastolle oli David Steckel. Steckel voitti viime kaudella aloitustilaston ja hänet on opittu tuntemaan av-spesialistina (ja tietty Crosbyn telojana). Mike Brown, Colby Armstrong, Darryl Boyce, Steckel, Bozak ja Kulemin tulevat olemaan ne av-miehet hyökkääjien osalta jotka sen roppansa laittavat likoon ja kiekon vihun päätyyn.

Ylivoima puolestaan parani viime kaudella toissakauden fiaskon jälkeen, mutta tekemistä edelleen on. Liles tulee ottamaan QB-paikan Kaberlelta ja Franson tuo kovan laukauksensa ylivoimalle. Schenn ja Komisarek (ja Aulie) lienevät ainoat pakit ketä ylivoimalle ei laiteta, muuten valinnanvaraa riittää. Gardiner on Lilesin jälkeen kiekollisesti paras, Phaneuf-Franson puolestaan omaavat kovan (joskin hehtaari) pyssyn. Gunnarsson on kiekollinen pakki, mutta aika usein ratkaisut ontuvat pahasti.

Hyökkääjistä Connolly tuo ylivoimaan todella paljon lisää. Connolly pelasi Sabresissa toisinaan viivamiehenä ja hän mahdollistaisi 4 hyökkääjän YV-kuvion. Liles-Connolly viivassa, Kessel toisella puolella, Kadri toisella ja Lupul vaikka maalille. Joka tapauksessa YV:n luulisi olevan tälle kaudelle kunnossa kiitos kesän hankintojen. Paperilla näyttää ihan hyvältä, mutta käytännön toimivuus on vielä testaamatta.

______________

jatkuu...
 

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs 2011-2012

...jatkuu

Jotain lyhykäisiä uutisia ennen kauden alkua:
- Steckel saa Mike Johnsonin vanhan numeron, eli #20. Franson pelaa puolestaan numerolla #4.
- Zigomanis ja Aulie heitettiin eilen Marlieseihin. Zigomanis pelasi näkemäni harjoituspelit hyvin, mutta sentteriosastolla hän vaan on auttamattomasti sijalla 6. tai 7. Aulie kärsii myös puolustuksen syvyydestä.
- Syvyydestä pakistossa kertoo jotain se, että Franson pelasi viime keväänä kolmanneksi eniten minuutteja Preds-puolustuksessa Canucksia vastaan toisella kierroksella, mutta nyt aloittaa 7. pakkina kauden.
- Leafs on uusinut housunsa. Uusista housuista pitäisi kai jotain raitaa löytyä.
- Loukkaantumislista on kasvanut kauden alla ja tällä hetkellä vaivoja löytyy mm. Kadrilta, Connollylta & Bozakilta. Connolly ja Kadri eivät ainakaan pelaa torstaina, Bozak pelaa kuitenkin.
- Crabb, Lashoff ja Boyce käväisivät waiversissa mutta kellekään ei kelvannut.
- MacArthur aloittaa kauden 2 ottelun pelikiellossa johtuen töötistään Abdelkaderiin.

_______________

Niin kaippa kaiken spekuloinnin päätteeksi voisi tuon avausrosterinkin julkaista. Oletus on että kokoonpano on seuraavanlainen:

Frattin-Grabovski-Kulemin
Lupul-Bozak-Kessel
Crabb-Dupuis-Armstrong
Rosehill-Lombardi-Brown

Gunnarsson-Phaneuf
Liles-Schenn
Gardiner-Komisarek
Franson

Reimer
(Gustavsson)

Eli Frattin pelaa Macin paikalla varmaan pari peliä, kakkosketju puolestaan sama kuin viime kaudella. Kolmosessa Dupuis saa näyttöpaikkansa Crabbin ja Armyn kanssa ja nelosen sentterinä piristävä yllätys, Matthew Lombardi. Lombardi pelasi tuon viimeisen harjoitusottelun ja sanoi eilen olevansa valmis kauden avausottelussa. Häntä suojelevat tuossa ketjussa Rosehill ja Brown.

Pakistossa Gunnarsson ja vihdoin vierelleen pätevän kaverin eikä mitään Komisarekia, Schenn taas totuttautuu uuteen kaveriin joka kuitenkin muistuttaa mukavasti entistä paria. Kolmosparissa Gardiner saa näyttöpaikan ja Komisarek turvaa hänen nousujaan. Franson aloittaa seiskapakkina.

Huomenna voisi tarkemman ennakon laittaa kunhan rosterit selviävät lopullisesti.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
- Syvyydestä pakistossa kertoo jotain se, että Franson pelasi viime keväänä kolmanneksi eniten minuutteja Preds-puolustuksessa Canucksia vastaan toisella kierroksella, mutta nyt aloittaa 7. pakkina kauden.

Noh noh. Kyllä tuo Franson ihan 6. pakki oli Nashvillen puolustuksessa. Niin rooliltaan kuin peliminuuteiltaankin.

Kertoohan se varmaan jotain Leafs-puolustuksesta kuitenkin, jos Nashvillessa 6. pakkina ollut on teillä vasta 7.pakki.
 

TML

Jäsen
Noh noh. Kyllä tuo Franson ihan 6. pakki oli Nashvillen puolustuksessa. Niin rooliltaan kuin peliminuuteiltaankin.

Kertoohan se varmaan jotain Leafs-puolustuksesta kuitenkin, jos Nashvillessa 6. pakkina ollut on teillä vasta 7.pakki.

Jaaha, unohtui kirjoittaa siis se suht oleellinen osa, että Canucks-sarjan viimeisessä ratkaisevassa tappiossa Franson pelasi Weberin ja Suterin jälkeen eniten.
Kolmosparissa siis pelasi aikalailla läpi pleijarit (ja kauden), mutta viimeisessä pelissä kellotti kovat ajat. Ja siis tämä vain tälläinen nippelitieto eikä suinkaan mikään suuri hehkutus että kyseessä on paras NHL-puolustus koskaan.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
- Leafs on uusinut housunsa. Uusista housuista pitäisi kai jotain raitaa löytyä.

Käsittääkseni Leafs ei ole uusinut housujaan kokonaan, vaan vain uuden kolmospaidan kanssa käytetään noita raidalla varustettuja housuja. Toivon ainakin näin. Icetheticsin puolelta voi käydä ihastelemassa uutta paitaa.

Jos jatkekaan "jääetiikan linjalla", NHL ilmeisesti vaatii, että pelaajien kypärien etupuolelle lisätään numerot. Ilmeisesti ei-laji-ihmisiä helpotetaan näin tunnistamaan luistelijat TV:stä. Ei hyvä. Seuraava askel lienee numeroiden pakollinen liittäminen myös paidan etupuolella, minkä tosin monet joukkueet ovat jo tehneet. Linkki edellämainitulle sivustolle.

------------------------------------------------------------------

Pakko kai itsekin on rikkoa kesän radiohiljaisuus ja sanoa muutama sana kaudesta.

- Ensinnäkin Leafs on parantunut taas viime kauteen nähden. Erityisesti pakisto näyttää isolta (Burken tyyliin), kovalta ja jopa taitavalta. Maalivahtipeli on kysymysmerkki omissa kirjoissani, kunnes Reimer näyttää, ettei viime kevätkausi ollut pelkkä sattuma. Maalivahtipelin tärkeyttä ei liene turha korostaa. Hyökkäyksen pitäisi myös olla viimekautista parempi. Toisaalta paljon riippuu siitä, pystyvätkö Grabovski, Kulemin ja MacArthur pelaamaan samalla tasolla kuin viime kaudella. Kahdella ensiksimainitulla on edessään viimeinen sopimuskausi, mikä yleensä on tarkoittanut vain hyvää slaavipelaajien kohdalla.

- Leafs hankki vihdoinkin kesän aikana osaamista yv:lle. Tosin se armoitettu maskimies jäi edelleen hankkimatta, mutta Liles, Franson (miksei myös Gardiner) ja Connolly tuonevat jo paljon apua. Connollya enemmän odotan Kadrilta, joka omissa papereissani saattaa hyvinkin ottaa ykkösylivoimalla pelintekijän roolin kauden edetessä. Kakkosylivoima toivottavasti rakennetaan Grabovskin ketjun ympärille.

- Connollysta pakko sanoa sen verran, että Timin YouTube-pätkiä katsellessa ei voi olla ihastelematta hänen käsiään ja taitoaan. Samalla kuitenkin huomaa, että suurin osa highlighteista on jo parin, kolmen kauden takaa. Connolly jätti pudotuspeleissä todella aneemisen kuvan itsestään eikä saanut yv:llä sen paremmin kuin tasakentällisinkään oikein mitään aikaan. Niin kuin TML:kin sanoi, tämä kortti oli pakko katsoa, mutta en kauheasti silti Connollylta odota. Ura näyttäisi olevan laskussa.

- Vaikka Leafs on siis ainakin paperilla viimevuotista kovempi nippu, en silti usko vieläkään pudotuspelipaikkaan. Muutkin joukkueet ovat nimittäin menneet eteenpäin itäisessä konfressissa. Jos aloitetaan omasta divisioonasta, jonka joukkueita vastaan nyt pelataan eniten, sijoittaisin vain Sensin Toronton taakse. Habs on ainakin sinisten lasien läpi samalla viivalla Leafsin kanssa, mutta rehellisyyden nimissä ranskalaiset ovat ennakkoasetelmissa Toronton edellä. Onhan Habs ollut pudotuspeleissäkin tuttu näky. Boston ja ennen kaikkea Terry Pegulan taloudellisella tuella vahvistunut Buffalo lienevät varmoja pudotuspelijoukkueita. Jos ajatellaan koko konferenssia, vaadittaisiin pientä ihmettä, että Caps, Pens, Philly ja Tampa eivät pelaisi pudotuspeleissä Sabresin ja Bostonin lisäksi. Ennakkoasetelmat ovat toki aina ennakkoasetelmia, mutta näyttää, että 6 joukkuetta erottuu muista. Se jättää 2 paikkaa jäljelle.

- Niistä sitten taistelevat suht tasaväkisesti Rags, Habs, Canes, Leafs ja Devils tässä järjestyksessä Rags voi olla varmakin pudotuspelijoukkue, mutta kokemus on osoittanut, ettei katastrofikaan olisi kaukana, kun puhutaan Ragsistä. Devils voi myös olla todella kova, mutta nykykuntoiseen Martyyn en oikein jaksa uskoa. Jos Marty taas on kääntää kelloa taaksepäin ja DeBoer saa puhallettu Lemairen tavoin henkeä paholaisnippuun, voi Devils olla mukana jopa kärkikahinoissa. Samoin Jets saattaa olla melkoinen mustahevonen kiitos epäilemättä fanaattisen kotituen. Sens ja Panthers ovat rakennusmoodissa ja Isles on Isles, joten ne kolme lasken pois kuvioista suosiolla.

- Summa summarum pudotuspelitaistosta voi siis tulla normaaliakin kovempi, joten nyt jos koskaan Torontolla ei ole varaa vetää ensimmäistä kuukautta vihkoon.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
TML:ltä hyvää pohjustusta kauteen. Avausmatsin rosterista taisi päästä unohtumaan Steckel, joka kaiken järjen mukaan 3.- tai 4.-ketjun keskellä pelaa (tai sitten on jotain loukkaantumista tms., joka mennyt multa ohi).

Sitten Tim Connolly: IR-listalle. Tästä se lähtee.
 

TML

Jäsen
TML:ltä hyvää pohjustusta kauteen. Avausmatsin rosterista taisi päästä unohtumaan Steckel, joka kaiken järjen mukaan 3.- tai 4.-ketjun keskellä pelaa (tai sitten on jotain loukkaantumista tms., joka mennyt multa ohi).

Sitten Tim Connolly: IR-listalle. Tästä se lähtee.
Steckel unohtui pois ja itseasiassa nuo kentälliset olivat ne millä on reeneissä nyt pari päivää menty. Ennen Steckelin tuloakin siis. Steckel ottanee nelosen sentterin paikan, joten olisiko Lombardi sitten kolmosessa ja Dupuis poppareita jyrsimässä.

Harjoituksissa vihreillä paidoilla ovat pelanneet MacArthur-Connolly-Orr, eli scratch porukka. Wilson sanoi myös tänään että usean pelaajan pelikunto on day-to-day, joten melkoista lottoa tuntuu olevan veikata mitkä kentälliset ovat huomenissa.

________________

Niin itsellä jäi vielä kommentoimatta se että mitkä ne odotukset tälle kaudelle oikein ovatkaan.

Leafs oli viime vuonna kymmenes ja joukkue on vahvistunut. Mutta... Niin on moni muukin joukkue. Omissa papereissa idän TOP5 on aikalailla selvillä ellei isoja yllätyksiä nähdä. Pens, Caps, Sabres, Bruins & Flyers tulevat olemaan aika varmasti TOP5 porukat. Sitten tulee Rangers ja Bolts joiden uskon myöskin pääsevän pleijareihin. Rangersilla on floppivaara (eli tippua pois pleijareista), mutta se on melko pieni. Eli jäljellä jää yksi playoffpaikka.

Siitä taistelevat melko tasapäisesti Canes, Habs, Leafs & Devils. Jos värilasit otetaan pois, niin Leafs on idän 9.-10. materiaalinsa puolesta. Eli moni asia pitää mennä nappiin mikäli pleijareihin pääsee, mutta mahdollisuudet ovat (jälleen) paremmat mitä edellisellä kaudella.

__________________

Ja kevyempänä uutisena se että Mike Brown on ajanut mursuviiksensä pois. Sääli, mutta kohtahan se movember tulee niin josko sitten tulisi vastaavat.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Leafsin kentälliset ovat illan/yön otteluun seuraavat: (tosin en ole täysin varma lähteen luotattavuudesta)

Frattin-Grabovski-Kulemin
Lupul-Bozak-Kessel
Steckel-Dupuis-Armstrong
Rosehill-Lombardi-Brown

Gunnarsson-Phaneuf
Liles-Schenn
Gardiner-Komisarek

Reimer (Gustavsson)

Stekcel siis palaa laidassa, mikä on hieman kummallista hänen aloitustaitonsa huomioiden. Muuten aika odotettu kokoonpano.
 
Viimeksi muokattu:

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Oliko nyt ihan loppuun asti mietitty kommentti?

Niin, tarkoitin sillä että Steckel soveltuisi mielestäni jo aloitusten ottamisen puolesta keskelle Dupuisia paremmin. Voihan tietysti käydä ottamassa aloitukset ja pelata laiturina. Steckel kuitenkin taitaa olla puhdas sentteri kun taas Dupuis on tainnut pelata myös laidassa. Enkä mitenkään kritisoinut ketjua, yksityiskohta vain pisti silmään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös