Mainos

Toronto Maple Leafs 2011-2012 - pitkästä aikaa playoffseihin?

  • 159 389
  • 562

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Pitkästä aikaa Toronto kiinnostaa. Reimerin jatkopahvi on varsin mainio, jonka kuitenkin Toronton media lyttää marraskuussa, kun toisen kauden kirous iskee täydellä voimalla. Uskotaan kuitenkin, että Reimer nousee suosta ollen kauden lopussa jälleen Leafsin parhaimpia pelaajia.

Burkelta voi odottaa lähes mitä vain joukkueen vahvistamiseksi. Itse veikkaan, että Burke ottaa varaslähdön ja hankkii Richardsin oikeuden Dallasista pickiä tai prospektia vastaan. Sitten lähdetään vääntämään. En kuitenkaan usko, että Richards jäisi Torontoon, aikaisemmin ketjussa mainittujen syiden takia (mediahuomio, Burken periksiantamattomuus, Toronto ei ole cup-contender vielä, enkä näe sitä myöskään sellaisena lähitulevaisuudessa). Sääli, sillä Richardsin näkisin todella paljon mieluummin Leafsissa kuin NYC:ssä.

Mielenkiintoisia liikkeitä varmasti odotettavissa kesällä. Vaikka Burke onkin rakentanut joukkuetta maltilla, kyllä siellä on aina niitä kauppojakin ehditty vääntämään.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Mahtaakohan Burke olla kiinnostunut Drurystä. Rangers ilmeisesti ostamassa hänet ulos, ja taitaa olla yksi Burken suosikeista. (Oli mukana esim jenkkien olympiajoukkueessa.) Jos Richardsia ei Torontoon saada, voisi Drury olla ihan hyväkin hankinta alle kahden millin capilla ja parin vuoden sopimuksella. Olisi kuitenkin ihan pätevä kolmossentteri vielä, ja toisi paljon kokemusta ja johtajuutta. Voisi olla myös hyvä siirto siinä mielessä, että Kadrin, Korlbornen ja muiden potentiaalisten pelaajien voisi antaa vielä kehittyä vuoden tai pari farmissa. Mielummin kuitenkin ottaisin pitkäaikaisemman ja enemmän pisteitä tekevän sentterin, kuten Richards tai Laich, mutta paremman puutteessa myös Drurysta voisi olla apua.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Nostellaanpa tätä häviäjien ketjua, vaikka kausi on vielä kesken. Kaberle on voiton päässä sormuksesta. Draft lähestyy ja melkein heti perään alkaa vapaiden agenttien metsästys. Burke jakoi hieman ajatuksia eilen radiossa. Linkki vie haastatteluun, heti Burken haastattelun perään oli vielä Joe Colbornen haastattelu. Kaksi ihan mukavaa kymmenminuuttista. Ei mitään uutta, jos on seurannut tiiviimmin. Burken suunnitelmissa on nousta draftissa ylemmäksi ja kauppatavarana näillä näkymin ovat vuorot 25 ja 39. Drafti on Burken mielestä todella syvä, mutta todelliset superlupaukset puuttuvat. Burke ja juontaja puhuivat myös Matt Frattinista. Burke haluaa yleensä tuoda pelaajat NHL:n farmin kautta, mutta näkee Frattinissa potentiaalia hypätä suoraan ensi kauden joukkueeseen. Muitakin asioita käsiteltiin, suosittelen kuuntelemaan. Burke on hyvä puhumaan ja antaa infoa asioista, toisin kuin esim. JFJ. Joka sai krediittiä Frattinin draftaamisesta.

Eilen myös julkistettiin Carl Gunnarssonin sopimus, joka on uutisoitu nyt myös Jatkoaikaa myöten, eli linkkiä tuskin tarvitsee enää laittaa. Toronton tärkeistä RFA nimistä on nyt signattu Reimer ja Gunnarsson. MacArthur ja Schenn tärkeämmistä pelaajista vielä jäljellä. Bozak, Lashoff ja Brent ovat todennäköisesti myös listalla. Rakentelin tuossa CapGeekillä rosteria, jossa on nyt ihan fantasy mielessä Brad Richards. En usko, että mies Torontoon tulee, mutta demonstroi paremmin tuota cap tilannetta.

CAPGEEK.COM CAP CALCULATOR

FORWARDS
Phil Kessel ($5.400m) / Brad Richards ($7.800m) / Joffrey Lupul ($4.250m)
Nikolai Kulemin ($2.350m) / Mikhail Grabovski ($2.900m) / Clarke MacArthur ($3.000m)
Matt Frattin ($1.300m) / Tyler Bozak ($1.250m) / Colby Armstrong ($3.000m)
Colton Orr ($1.000m) / Tim Brent ($0.775m) / Mike Brown ($0.736m)
Nazem Kadri ($1.720m)

DEFENSEMEN
Dion Phaneuf ($6.500m) / Keith Aulie ($0.733m)
Luke Schenn ($3.500m) / Carl Gunnarsson ($1.325m)
Brett Lebda ($1.450m) / Mike Komisarek ($4.500m)
Matt Lashoff ($0.550m)

GOALTENDERS
James Reimer ($1.800m) / Jonas Gustavsson ($1.350m)

BUYOUTS: Darcy Tucker ($1.000m)

CAPGEEK.COM TOTALS (follow @capgeek on Twitter)
(these totals are compiled without the bonus cushion)
SALARY CAP: $59,400,000; CAP PAYROLL: $58,190,000; BONUSES: $1,850,000
CAP SPACE (22-man roster): $1,210,000

Rosterissa on samaan aikaan myös Matt Frattin ja Nazem Kadri, mikä on epätodennäköistä. Näitä kavereita ei istuteta turhaan pressiboxissa, varsinkin kun ensi kaudella myös bonukset lasketaan cappiin, eli nuorukaiset voivat olla pahasti ylipalkattuja. Uskoisin että Schenn, Brent, MacArthur ja Bozak saadaan tuollaisilla summilla sidottua seuraan. Osa lyhyemmillä ja osa pitemmillä sopimuksilla. Cap tilaa on laskentatavasta riippuen 10miljoonaa tai vähän enemmänkin. Richards on tuolla nyt täytemiehenä, koska on tämän kauden puhuituin UFA. Tietysti vielä riippuen noista RFA signauksista. Tilanne ei ole ollenkaan huono. Saa Schenn sitten 3 tai 4 miljoonaa, niin tuo pakisto + maalivahti osasto on halpa! Paljon on painoa nuorilla hartioilla, mutta kyllähän ihan kylmä fakta on, että kyllä tämä Toronto fanista alkaa näyttää jo vähintäänkin lupaavalta tilanteelta. Paljon on painoa nuorilla hartioilla, saa nähdä uskaltaako Burke lähteä kauteen ilman veteraanimaalivahtia, saadaanko seuraan minkälainen kärkiketjujen sentteri. Bozakia ei yksinkertaisesti voi ensi kaudella peluuttaa ykkösketjussa. Pakistossa olisi myös tilaa kiekolliselle kokeneemmalle kaverille. Kokemusta yleensäkin huutaa, Torontolla on loistava tilanne puolustajien suhteen, jos mukaan otetaan myös farmi ja prospektit. Fakta on kuitenkin se, että tuo nykyinen ryhmä on edelleenkin turhan kokematon ja sieltä puuttuu ykkös ylivoiman pyörittäjä viivalta. Toisaalta esim. Richardsin kanssa sopimukseen pääseminen voisi ratkaista sen ongelman, mutta pelin avaamiseen voidaan pitkän kauden aikana kaivata apuja. Muuallakin esiin nostetut nimet, kuten Erhoff, Wisniewski tai Bieksa voivat hyvinkin olla Burken kiikarissa. Wilsonilla on historiaa Erhoffin kanssa San Josesta ja Burke tuntee Bieksan.

Draftilta en tällä hetkellä odota mitään. Toronton scoutit ovat viime vuosina näyttäneet, että sinne sijoitetut rahat eivät ole menneet hukkaan. JFJ ajoista asti on pystytty varaamaan hyvällä tarkkuudella. Noin syvästä draftista voisi hyvällä scouttauksella varata kolme hyvää pelaajaa kahdella ensimmäisellä kierroksella, mutta Burke halunnee panostaa laatuun. Nähtäväksi jää minkälaisia siirtoja tehdään, vai jääkö siirrot tekemättä jos haluttu pelaaja menee ennakoitua aiemmin. Torontolla alkaa olla syvyyttä sen verran, ettei ihan pakko ole kaikkia 11 vuoroa itse käyttää. Uskoisin että Toronto siirtää ainakin kaksi vuoroa eri kaupoissa. Noh, tässä vähän spekulointia tilanteesta. Saa nähdä moniko menee tuohon Richards miinaan lukematta koko tekstiä. ;)
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Offseason edistyy suunnitelmien mukaan, sillä sekä Reimerin että Gunnarssonin sopparit olivat hinnaltaan varsin sopivat. Päivitin avausviestin kokoonpanolistaa ja cap-lukemia noiden osalta. Nimimerkki depreltä tuli edellisessä viestissä hyvää asiaa ja komppaan sitä täysin, että Leafsin pullat ovat tällä hetkellä varsin hyvin uunissa. RFA-pelaajien sopparien jälkeen capissa on tosiaan tilaa luultavasti rapiat 10 miljoonaa ja täytettävänä 3 paikkaa, joista yksi hyökkäyksen alemmissa ketjuissa (= minimipalkkainen tai sen lähellä oleva peluri). Niinpä UFA-markkinoilta voidaan kivuttomasti napata joko se kaikkein suurin kala (Richards), tai sitten yksi kiekollisista pakeista + Laich tms. Mielenkiintoiset ajat ovat siis edessä heinäkuussa. Sitä ennen on toki vuorossa vielä drafti, jossa Burken on huhuttu treidaavan alaspäin terävimmän kärjen takana ollessa lähes 50 keskenään suunnilleen samantasoista pelaajaa.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Sitä ennen on toki vuorossa vielä drafti, jossa Burken on huhuttu treidaavan alaspäin terävimmän kärjen takana ollessa lähes 50 keskenään suunnilleen samantasoista pelaajaa.

Tuossa edellisen viestin alussa on tekstissä linkki Burken eiliseen haastatteluun. Siinä Burke puhuu ylöspäin treidaamisesta, johon käytettäisiin tuota kakkoskierroksen varausta. Torontolla on heittää kompensaatioksi myös joku myöhempi varausvuoro. Täysin pois suljettua ei ole sekään, etteikö jotain vähäpätöisempää prospektia voitaisi käyttää kauppatavarana. Burke ei ole hirveän helposti ennustettavissa ja on tehnyt rohkeita & yllättäviä liikkeitä aiemminkin. Voi myös olla että toisella vuorolla siirrytään ylöspäin ja toisella ykköskierroksen vuorolla alaspäin, tarkoituksena hankkia kaksi kakkoskierroksen vuoroa.

Tämän vuoden drafti on erittäin vaikeasti ennustettavissa, koska lähes samantasoisia pelaajia on niin paljon. Hyvinkin yllättäviä pelaajia voi tippua ensimmäisen kierroksen loppuun, jos joitain yleisesti alemmaksi rankattuja pelaajia varataan yllättäen. Jonkunlainen konsensus on siitä, että ensimmäiset 8 pelaajaa erottuisivat selkeämmin, jonka jälkeen taso hieman laskee. Joidenkin huhujen mukaan Toronto olisi kiinnostunut Stuart Percystä, joka on näillä näkymin tippumassa jonnekkin toiselle kierrokselle. Itse uskon, että Toronto on iskenyt silmänsä johonkin ensimmäisen kierroksen puoliväliin rankattuun sentterilupaukseen esim. Mark McNeil tai Mark Scheifele. Mikäli sellainen organisaatio löytyy, joka on valmis luopumaan vuoroista 14-20, niin Toronto voi liikkeen tehdä. Olettaen nyt, että kaveri tai kaverit ovat vielä vapaana tässä vaiheessa. Tuon lajuuden takia Burke tuskin treidaa ylöspäin, jos organisaation haluamat pelaajat ovat menneet. Paljon on fanien keskuudessa puhuttu noista nuorista power forward lupauksista, mutta en tiedä onko Torontolla varsinaista tarvetta näille. Uskoisin että nyt varataan taitoa, toki Burken tuntien kovuus ei koskaan ole haitaksi.

Itse en edes täysin pois sulkisi sitä, että Burke treidaisi itselleen 1. tai 2. sentterin. Tuo UFA tarjonta on Brad Richardsin jälkeen puhdasta arvontaa. Pelaajat kuten Connolly tai Laich olisivat hyviä hakuja, mikäli se ykkössentteri löytyisi, mutta nyt heihin sijoittaminen voi olla liike taaksepäin. Mielestäni nyt markkinoilta pitää saada joko Richards tai sitten lyhyellä sopimuksella varustettu veteraani pariksi vuodeksi. Saataisiin aikaa Colbornelle ja Kadrille, että nähdään onko näistä kahdesta johtamaan kärkiketjuja. Nyt kun jostain saisi pätevän 35v kiekollisen sentterin, joka pystyisi pelaamaan ykkösketjussa pari vuotta. Jason Arnott on tietysti yksi vaihtoehto, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että häntä lähdettäisiin hankkimaan. Toisekseen miksi Arnott edes tulisi Torontoon. Laich on enemmänkin grinderi joka on mielestäni sopivampi joukkueeseen jolla on se ykkössentteri ja joka haluaa voittaa nyt. Torontolla on Colby Armstrong joka vie tuon tyylisen pelaajan tontin kolmosketjusta. Itse rohkeasti jättäisin reiän tuonne kolmosketjun laitaan, siihen voivat sitten Caputi, Muller, Kadri tai Frattin yrittää itseään sovittaa. Fakta on kuitenkin se, että joku kaveri tuohon ykkösen keskelle nyt on hommattava. Toivottavasti ei mitään ylipalkattua pelaajaa, joka ei lopulta istu rooliinsa. Toronton cap tilanne on tällä hetkellä loistava, eli nyt ei mielellään mitään pelaajia jotka sotkisivat pitkässä juoksussa sen. Yksi Komisarek riittää puolustuksessa, tällä hetkellä melkein toivoisi että Lebdakin haudattaisiin farmiin, mutta se ei välttämättä näytä pelaajista kovin hyvältä. Yksi Finger Marliesissa riittää.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Itse uskon, että Toronto on iskenyt silmänsä johonkin ensimmäisen kierroksen puoliväliin rankattuun sentterilupaukseen esim. Mark McNeil tai Mark Scheifele. Mikäli sellainen organisaatio löytyy, joka on valmis luopumaan vuoroista 14-20, niin Toronto voi liikkeen tehdä. Olettaen nyt, että kaveri tai kaverit ovat vielä vapaana tässä vaiheessa.

Jo jonkin aikaa pyöri twitterissä huhu, jossa väitettiin Chicagon olevan valmis kauppaamaan 18. varausvuoronsa Toronton vuoroihin 25 ja 39. Samainen lähde väitti, että Toronto olisi kiinnostunut Zach Phillipsistä ja Matt Puempelista. Huhut napattu siis täältä: http://twitter.com/#!/HockeyBreak. Tarkalleen toukokuun 25. päivän kohdalla on vähän lisää Toronton ja Chicagon välistä huhumyllyä..Don´t shoot the messenger!
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Jo jonkin aikaa pyöri twitterissä huhu, jossa väitettiin Chicagon olevan valmis kauppaamaan 18. varausvuoronsa Toronton vuoroihin 25 ja 39. Samainen lähde väitti, että Toronto olisi kiinnostunut Zach Phillipsistä ja Matt Puempelista. Huhut napattu siis täältä: http://twitter.com/#!/HockeyBreak. Tarkalleen toukokuun 25. päivän kohdalla on vähän lisää Toronton ja Chicagon välistä huhumyllyä..Don´t shoot the messenger!

Hyvinkin paljon mahdollista, Puempelista on suhteellisen paljon ollut puhetta Toronton yhteydessä. Puempel on ilmeisesti niillä rajoilla että mennee tuossa 18-25 välillä. Mielenkiintoista jos nuo vuorot riittäisivät tuohon Chicagon varausvuoroon, uskon että Burke saattaa hyvinkin sen liikkeen tehdä. Toronto ja Chicagohan tekivät myös viime vuonna kaupan draftissa. Brad Ross varattiin Chicagon vuorolla ja Jimmy Hayes matkasi Windy Cityyn. Kesältä muistetaan myös Versteeg kauppa, eli hyvinkin mahdollista että virityksiä on näiden kahden seuran välillä ollut. Itse luotan tuohon scouttiosastoon sen verran, että jos sieltä joku/jotkut pelaajat erottuu heidän mielestään, niin liikku pitää silloin tehdä, jos se vain on mahdollista. Nuo kaupathan eivät yleensä etene, ellei se haluttu pelaaja ole vapaana, eli draftiin joudutaan odottamaan ennen kuin selviää, toteutuuko huhu ja kauppa. Itse en ainakaan pane pahakseni noiden huhujen postausta, kunhan kyse ei ole Eklundista. Kyllä tänne ketjuun kirjoittajia ja huhuja mahtuu!
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Vannoin olevani kirjoittamatta sanaakaan Leafsistä, niin kauan kuin pudotuspelit ovat vielä kesken. Nyt voi siis palata sorvin ääreen. Leafsin kannalta on sääli, että NHL-maailmassa kesän Free Agency seuraa draftia eikä toisinpäin. Jos vapaat agentit voisi napata ennen draftiä, tämä luultavammin vaikuttaisi merkittävästi tänä vuonna Leafsin strategiaan varaustilaisuudessa. Nyt Leafs keskittynee draftissä samojen ongelmien paikkaamiseen kuin vapaiden agenttien markkinoillakin. Toisaalta eipä tämän vuoden pelaajista vielä apua ole muutamaan vuoteen, joten tuskinpa siitä haittaa juuri on, jos sekä draftistä että free agencysta tarttuisivat uusi keskushyökkääjä sekä kiekollinen puolustaja.

Jos Toronton jo ylhäällä pelaavia nuoria ajatellaan kokonaisuutena, puolustuspää näyttää hyvältä. Schenn on tärkeä palanen joukkuetta ja Aulie teki kovasti tuloaan viime kaudella ja saanee entistä suuremman roolin ensi sesongilla. Anaheimista saatu Jake Gardiner on myös erittäin lupaava ja saattaa kolkutella jo ensi kaudella NHL-joukkueen ovea. Gardinerista lienee tulevaisuudessa apua myös yv:llä. Kun tähän lisää Phaneuffin sekä Gunnarsonin, jotka eivät myöskään ole vielä iällä pilattuja, puolustus näyttää hyvältä.

Toronton suurimmat ongelmat ovat hyökkäyspäässä. Vaikka sekä Kadri että Colborne ovatkin keskushyökkääjiä, ei heistä uskalla ennustaa kummastakaan varmaa kahden ylimmän ketjun pelaajaa. Kadri näistä kahdesta on ehdottomasti lupaavampi tällä hetkellä, mutta hänenkin kohdallaan herää kysymyksiä. Riittääkö Nazemin taso sittenkään ihan ykkösketjun keskeshyökkääjäksi? Lisäksi joiden analyytikkojen mielestä Kadrin tulevaisuus on The Show’ssa laidalla. Colbornella puolestaan on edessään melkoisen merkittävä kausi omaa tulevaisuuttaan ajatellen. Joen asennetta on kritisoitu, ja ensi kausi kertoo paljon, onko kyseessä vain bust vai ei. Keskushyökkääjän lisääminen ensimmäisellä kierroksella olisi näin ajateltuna fiksua ja erittäin toivottavaa.

Lupaavia maalintekoon pystyviä laitahyökkääjiä Toronton farmilla ei juuri ole. Viime vuoden draftissä poimittu Brad Ross on enemmänkin hämmentäjä Sean Averyn ja Darcy Tuckerin tyyliin eikä niinkään pistelinko tai maalintekijä. Greg McKegg on nakutellut komeita lukemia OHL:ssä kahtena viime kautena, mutta mitään takeita ei ole hänen tehojensa siirtymisestä NHL:ään. McKeggin luitelu vaikutti viime syksyn harjoituspeleissä heikohkolta, mikä saattaa olla suurin este hänen urallaan. Mainitaan, että McKegg on myös pelannut keskushyökkääjää. Vuoden 2007 varaustilaisuuden 4. kierroksella poimitusta Matt Frattinista on Leafs Nationissa puhuttu paljon. Frattin paukutti hyvät todella hyvät tehot yliopistokiekossa viime kaudella ollen myös yksi Hobey Baker –palkinnon voittajaehdokkaista. Debyyttinsäkin vaahteranlehtipaidassa hän ehti jo tehdä. Historia kuitenkin osoittaa, että hyvät otteet NCAA:ssä eivät vielä tarkoita paljon. Silti sekä McKegg että Frattin ovat lupaavimpia laitureita, joita Leafsin farmista on tullut kausiin.

Näillä perusteluilla toivoisin Toronton ottavan kärkipään varauksillaan joko keskushyökkääjän tai maalintekoon kykenevän laitahyökkääjän. Jos Leafsin kykyjenetsijöiden mielestä joku kiekollinen puolustaja tippuu poikkeuksellisen alhaalle, ymmärrän myös, jos tällainen tarjous on liian hyvä kieltäydyttäväksi. Torontolla on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon varausvuoroja, (vuorot 25, 30, 39, 85, 99, 129, 151, 159, 172, 189, 202) mikä mahdollistaa myös kaupanteon sekä siirtymisen tarvittaessa myös ylöspäin varausjärjestyksessä 1. kierroksella.

Jos lähdetään siitä, että Burke ei siirry ylöspäin, ainakin OHL:n Peterborough Petesin Matt Puempel voisi olla tulevaisuudessa apu Toronton kahden ylimmän ketjun maalinteko-ongelmiin. Puempel omaa raporttien mukaan loistavan laukauksen sekä ranteella että lämärillä, häntä kuvaillaan synnynnäiseksi maalintekijäksi. Lisäksi Puempel kärsi tällä kaudella loukkaantumisesta, mikä on tiputtanut hänen rankingiaan, koska vielä vuosi sitten häntä pidettiin aivan kärkipään nimenä. Vaarana on, että Puempel viedään jo ennen Toronton vuoroja, jos joku joukkue ihastuu häneen. Toinen nimi, joka kiinnostaa allekirjoittanutta, WHL:n Portland Winterhawksin Ty Rattie. Rattie on enemmän pelin- kuin maalintekijä, mutta on nakuttanut myös hyviä maalimääriä. Rattietäkin pidettiin ennen kauden alkua Top-15 pickinä, mutta pieni koko sekä voiman puute ovat rapojen mukaan pudottaneet rankkausta. Burke yleensä suosii kokoa ja voimaa, mutta ykköskierroksen lopulla ei välttämättä ole tarjolla enää isokokoista hyökkääjää, joka on Puempelin tao Rattien tasoa hyökkäystaidoiltaan. Jos haluaa kokoa, on tingittävä taidoissa.

Keskushyökkääjät lienevät erittäin kuumaa tavaraa myös tänä kesänä. Siksi pelaajat kuten Mark Scheifele sekä Zack Phillips lienevät jo varattu kauan ennen Toronton vuoroja. Molempia pidetään potentiaalisina pisteitä tekevinä keskushyökkääjinä. Molemmat olisivat myös omaan mieleen. Mark McNeillistä puhutaan fyysisenä kahden suunnan keskushyökkääjänä, joka pelaajakorttien valossa vaikuttaisi erittäin burkemäiseltä pelaajalta. Hänkin lienee kuitenkin jo mennyt Toronton vuorojen tullessa. Jos Leafs havittelee näitä pelaajia, on sen kaiken järjen mukaan siirryttävä vähintään 15. vuoron tienoille. Se puolestaan tarkoittanee omista kärkipään varauksista luopumista.

Lopuksi on todettava, että Memorial Cupin muutamaa finaalia lukuun ottamatta en ole nähdyn ainuttakaan Kanadan junnuliigojen peliä. Kaikki tieto perustuu siis luettuun materiaaliin eikä liikkuvaan kuvaan. Voi sanoa siis, että aika silmät sidottuina tässä joutuu arvailemaan pelaajia. Tämän vuoden draft on myös vaikeasti ennustettavissa, ja moni nyt korkealle rankattu pelaaja saattaa vielä tippua ja moni nousta. Esim. Puempelin rankkaus vaihtelee suuresti. Kun Bob McKenzien lista, joka perustuu paljolti joukkueiden scouttien mielipiteisiin, tulee ulos ensi viikolla, voidaan vetää huomattavasti pidemmälle meneviä johtopäätöksiä varaustilaisuuden kulusta. Silti tänä vuonna nähtäneen paljon yllätyspickejä, mikä lupailee viidyttävää varaustilaisuutta fanille.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Tämän vuoden draft on myös vaikeasti ennustettavissa, ja moni nyt korkealle rankattu pelaaja saattaa vielä tippua ja moni nousta. Esim. Puempelin rankkaus vaihtelee suuresti. Kun Bob McKenzien lista, joka perustuu paljolti joukkueiden scouttien mielipiteisiin, tulee ulos ensi viikolla, voidaan vetää huomattavasti pidemmälle meneviä johtopäätöksiä varaustilaisuuden kulusta. Silti tänä vuonna nähtäneen paljon yllätyspickejä, mikä lupailee viidyttävää varaustilaisuutta fanille.

Ennakkospekulointien perusteella draftissa voidaan nähdä isojakin yllätyksiä. Listoista riippuen esim. Mark Scheifele on ollut parhaimmillaan jossain ensimmäisen kierroksen puolivälin tienoilla ja osa on veikannut, että voi lähteä toisen kierroksen alussa. Enemmän itse uskon siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, mutta tuo nippu 16-40 on ennakkoarvioiden mukaan äärimmäisen tasainen. En tiedä sitten onko se yllättävää, jos tällaisessa tilanteessa rankiltaan korkealle rankatut tippuvat ja toiselle kierrokselle povatut nimet nousisivat. Voidaan kuitenkin ainakin joiltain organisaatioilta odottaa hyvinkin persoonallisia ratkaisuja ala Dylan McIlrath ja New York Rangers viime vuonna. Toivon että Leafs hyötyy tästä, tuollaiset varaukset tiputtavat aina niitä odotetumpia nimiä alaspäin.

Omissa toiveissa olisi ainakin yksi pätevä sentterilupaus. Puempelista on puhuttu paljon. Rocco Grimaldi on yksi kiinnostava nimi, loistava luistelija, taitava ja ei kaihda fyysistä peliä. Mies on kuitenkin Martin St. Louisin kokoluokkaa, voi olla vapaana Leafsien vuoroilla tai ei. J.T. Miller samasta USA kiekon kehitysohjelmasta on toinen potentiaalinen. Scheifelen tippumista voisi toivoa. Stuart Percy ja Oscar Klefblom pakeista. Mark McNeill tai Ryan Strome olisivat sellaisia jotka myös kiinnostavat. McNeill olisi mahdollinen pienen kaupan avulla. Strome on todellinen long shot, koska mennee top10:n loppupuolella. Taitavana kaverina, Toronton omana poikana ja Leafs fanina kiinnostaa ehdottomasti. Tämän on huomannut myös Toronton media, vaatisi vaan Burkelta taas aikamoisia taikoja ja mihin lie Toronton scoutit pojan rankkaavat. Puempel, Grimaldi, Miller, Percy, Zack Phillips, Tomas Jurco ja Tyler Biggs ovat luultavasti saatavilla ainakin ensimmäisellä vuorolla. Jurco voi tippua jopa tuonne vuoron 39. tienoille, myös pari mielenkiintoista venäläistä löytyy ensimmäisen kierroksen lopusta ja toisen kierroksen alusta. Mm. Nikita Kucherov. Nimiä on helppo pudotella ja kun noita draft ennakkoja seuraa. Niin mielessä käy, että tuonne Toronton vuoroille on povattu, niin montaa hyvää pelimiestä, että väkisin sinne joku potentiaalinen valuu. Siinä mielessä voisi olla kannattavaa pitää kaikki kolme varausvuoroa ja liikkua muilla keinoin ylöspäin. Toisaalta tuota Bostonin kakkoskiekkaa 2012 en haluaisi liikutella, vaikka se todennäköisesti tippuu jonnekkin 50-60 vuoron väliin. Tuosta vuoden 2012 draftista on puhuttu sen verran hyvää, että tuo vuoro kannattaisi todennäköisesti säästää.

Brian Burke ei ole kärsivällisyydestään tunnettu, eli eiköhän siellä kauppoja nähdä. Mitään järkeä en näe siinä, että Toronto varaisi 11 kertaa ensi viikonloppuna. Tuo 50 sopimuksen raja tulee hyvin äkkiä vastaan ja joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä parin vuoden päästä. Toronton syvyys on tällä hetkellä hyvää luokkaa. Mieluummin siirtelisin nuo vuorot nyt, kuin että lähtisin treidaamaan pakon edessä raakileita vuoden parin päästä. Torontolla on nyt riittävästi syvyyttä, mutta kärjestä puuttuu laatua.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Pari pikku uutista vielä näin illan lopuksi:

Toronton viime kesän kolmoskierroksen varaus Sondre Olden siirtyy ensi talveksi CHL:n. Modo tarjosi Elitserien sopimusta, mutta Toronton toiveiden mukaisesti Olden siirtyy Pohjois-Amerikkaan. Lopullinen osoite on vielä epäselvä, koska Oldenin pitää osallistua ensin CHL:n impord draftiin. Lähde linkki, ruotsiksi pahoittelen.

Greg McKegg on kutsuttu Kanadan kesän WJC leirille, jonne on kutsuttu yhteensä 46 pelaajaa. Leiri pidetään 3-7.elokuuta. Brad Ross ei tänä kesänä saanut kutsua. McKegg edustaa leirillä ainoana Maple Leafseja. Linkki TSN:n sivuille.

Lopuksi vielä James Mirtlen artikkeli. Aiheena ovat kesän ja Burken kaksi kiireistä viikkoa, eli drafti ja heinäkuun 1. Draftia koskien Burkie kommentoi, ettei organisaatio aio varata pelipaikan mukaan. Pelaajaa valitessa painotetaan ensimmäisenä persoonaa ja toisena jalkanopeutta. Character kääntyy hieman huonosti suomeksi, henkistä kovuutta ja hyvää luistelutaitoa voidaan siis odottaa ensi kesän kärkivarauksilta. Sanasta character voitaisiin löytää mielle yhtymiä myös Matti Nykäseen, mutta tällaisia karaktäärejä tuskin Burkie hakee. Linkki artikkeliin.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Toronto laittoi apuvalmentajat uusiksi. Keith Acton ja Tim Hunter ulos. Entinen NYI valmentaja Scott Gordon ja yliopistovalmentaja Greg Cronin sisään. Ron Wilson saa siis tuoreita ajatuksia avukseen. Ensi kausi on Wilsonille tilille, ellei Burke palkitse jatkosopimuksella ennen kautta. Toivottavasti ei. Erikoistilanteiden on parannuttava, tähän ongelmaan toivottavasti auttavat nämä uudet herrat. Linkki uutiseen.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Toronto laittoi apuvalmentajat uusiksi. Keith Acton ja Tim Hunter ulos. Entinen NYI valmentaja Scott Gordon ja yliopistovalmentaja Greg Cronin sisään. Ron Wilson saa siis tuoreita ajatuksia avukseen. Ensi kausi on Wilsonille tilille, ellei Burke palkitse jatkosopimuksella ennen kautta. Toivottavasti ei. Erikoistilanteiden on parannuttava, tähän ongelmaan toivottavasti auttavat nämä uudet herrat. Linkki uutiseen.

Saapas nähdä paraneeko AV-peli nyt, kun Keith Acton lähti. Hänen aikanaan Leafsin AV on ollut käytännössä koko ajan surkeaa pl. muutamat hyvät jaksot. Uudet nimet eivät olleet kovin yllättäviä, sillä sekä Gordon että Cronin ovat toimineet Burken ja Wilsonin kanssa USA:n maajoukkueessa. Molemmilla on hyvät meriitit päävalmentajatasolla farmiliigoista, mutta Gordonin kausi Islandersin peräsimessä ei ollut mitenkään mairitteleva (eipä tosin rosterikaan hääppöinen ollut).

Valmentajanvaihdoksesta kertovan artikkelin viimeisestä lauseesta selviää muuten, että Tomas Kaberle ei kaikella todennäköisyydellä ole tulossa takaisin Torontoon (tai ehkä Kabs itse olisi, mutta Burke ei hänestä ole kiinnostunut). Tietyllä tavalla olisin halunnut Kaberlen päättävän uransa vaahteranlehtipaidassa, mutta joukkueen menestyksen kannalta tarjolla on useita mielenkiintoisempia vaihtoehtoja, joten ihan hyvä näin. Veikkaanpa, että Kabs siirtyy Detroitiin Rafalskin korvaajaksi.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Hieman kummallinen ratkaisu Burkeltä (hänenhän tämä ratkaisu oli selvästi) potkia Acton ja Hunter pellolle, mutta antaa Wilsonille jatkoaikaa päävalmentajana. Yleensä on tapana ollut vaihtaa koko tiimi, eikä ainakaan vierittää syytä heikosta erikoistilannepelaamisesta kakkosmiesten niskaan, miltä tämä nyt vahvasti vaikuttaa. Päävalmentaja kantaa päävastuun joukkueen esityksistä. Torontossa asiat taidetaan tehdä eri tavalla.

TSN:n tietojen mukaan Wilson ei olisi halunnut tehdä mitään muutoksia valmennustiimiin, mutta Burke oli jyrännyt tahtonsa läpi. Wilsonille nostettava hattua ainakin omien kakkosmiestensä puolustamisesta. Burken uskollisuus vanhaa kaveriaan kohtaan paistaa tästäkin päätöksestä läpi. Vanhalla kaverille ei viitsi antaa potkuja, mutta homman saa hoidettua hienosti ensi kesänä jättämällä Wilsonin sopimuksen uusimatta. Kuinkahan monta kertaa Wilson olisi jo saanut potkut, jos ei sattuisi olemaan Burken kaveri.

----------------------------------------------------------------

Leafsin kannalta on ehdottoman hyvä asia, jos NHL:n palkkakatto nousee Bob McKenzien ennustamiin lukemiin.

Bob McKenzie kirjoitti:
I'm told the upper limit of the 2011-12 NHL salary cap will be $64 million. The lower limit, or floor, will be $48 million.

Kun NHL:n uusi TV-diilikin astuu voimaan, lienee capin suunta muutenkin vain ylöspäin. Se puolestaan tarkoittaa, että Leafs pääsee kaivelemaan tunnetusti syviä taskujaan jatkossa entistä enemmän. Eihän 2000-luvun taitteen molemminpuolinen tuhlaaminen mestaruuksia tuonut, mutta silloin Leafs selvisi sentään pudotuspeleihin. Nyt Leafs voi myös olla entistäkin aggressiivisempi vapaiden agenttien metsästyksessään, koska parin vuoden päästä ylihintainenkaan sopimus ei ole suhteessa nykyiseen yhtä kallis, jos cap vain jatkaa nousuaan.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Pakkohan se on jotain sanoa eilisistä Paul Holmgrenin tekemistä kaupoista myös Toronton näkökulmasta. Aika monesta lähteestä on saanut lukea, että sekä Carteria että Richardsia oli tarjottu Leafsille ja Leafs oli ollut molemmista myös kiinnostunut. Holmgren oli pyytänyt Carterista insedereiden mukaan sekä Kadria että Kuleminia, mutta Burke ei ollut halukas sisällyttämään venäläistä kauppaan, joten diili kaatui. Kun Holmgren oli sitten myöhemmin ilmoittanut myös Richardsin olevan kaupan ja pyytänyt samaa pakettia kuin Carterista, Burke oli ilmoittanut harkitsevansa asiaa. Holmgren löysi paremman kauppakumppanin (omasta mielestäni Phillyn LA:lta saama paketti on laadukkaampi kuin Toronton tarjoama Kadri + Kulemin, johon mahdollisesti olisi pitänyt liittää myös joku pick), joten Burke jäi ikuisesti odottamaan jatkoyhteydenottoja Holmgrenilta.

Miten tarkkaan tapahtumien kulku todellisuudessa vastaa insidereiden maalailemaaa kuvaa, on toinen asia. Fakta kuitenkin on, että viime yönä kaksi tähtiluokan sentteriä vaihtoi joukkuetta liigassa, jossa tähtipelaajat yhä harvemmin liikkuvat parhaassa iässään. Burke ei pystynyt hankkimaan kumpaakaan, vaikka ykkössentterin puuttuminen on ollut Toronton krooninen vaiva sitten Mats Sundinin ja uhkaa olla sitä myös tulevaisuudessa. En tiedä, olisiko Holmgren ollut valmis lyömään diilin lukkoon siltä istumalta, jos Burke olisi ollut heti valmis luopumaan Kadrista ja Kuleminista (sekä mahdollisesti myös korkeahkosta varausvuorosta). Eilisen kaltaista mahdollisuutta napata parhaassa iässä oleva keskushyökkääjä tuskin kuitenkaan tulee hetkeen, joten Burken kengissä olisin tehnyt kaikkeni saadakseni kaupat tehtyä. Jos joku sanoo, että B. Richards ajaa saman asian, niin olen eri mieltä. a) Brad on kumpaakin eilen liikkunutta pelaaja 5 vuotta vanhempi ja b) edelleenkään ei ole mitään takeita, että häntä kiinnostaa Torontossa pelaaminen maksoi Burke mitä maksoi. Eilen Toronto saattoi menettää parhaan mahdollisuutensa saada ykköskeskushyökkääjä seuraavaksi 5-7 vuodeksi.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaikka eiliset kaupat menivätkin sivusuun, en ihmettelisi, jos Burke on tänään entistä aktiivisempi ja pyrkisi paikkaamaan eilen missattua mahdollisuutta paikata joukkueen suurin puute. Jossain haastattelussa Burke sanoi olevansa jopa avoin kauppaamaan kaikki Toronton kolme korkeinta varausta (25, 30, 39), jos saa vastineeksi valmiin pelaajan.

Itse liputan edelleen sniper-tyyppisen laiturin varaamisen puolesta, joten Matt Puempel olisi edelleen toivevaraus. Myös Ty Rattie sekä depren mainitsema Rocco Grimaldi kelpaavat. En vain jaksa uskoa Burken olevan valmis satsaamaan Grimaldiin, vaikka tämän asenne lähentelee sitä, mitä Burke ihannoi. Roccon koko vain taitaa painaa liikaa vaakakupissa, vaikka taidot lienevätkin eliittiluokkaa. Burke ei ole 1. kierroksella tainnut ottaa kuin yhden alta 180cm:n pelaajan eli Kadrin viimeisten 10 vuoden aikana. Keskushyökkääjistä edelleen sekä Mark Scheifele sekä Zack Phillips kiinnostavat, ja olisivat erittäin toivottuja valintoja. Toivottavasti yksi noista saataisiin Torontoon.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vähän alkaa vaikuttamaan siltä, että Burke voisi huoletta lähteä hakemaan tämän vuoden draftissä todellista jack-pottia, eikä pickin onnistumisella olisi kovinkaan suurta vaikutusta Brianin uraan. Jos Burke ei seuraavan kahden kauden aikana saa hinattua Tortontoa pudotuspelijoukkueeksi, MLSE saattaa hyvinkin potkia Brianin pellolle. Edes Burken asema tuskin on niin turvattu, että hänelle olisi tuota enemmän aikaa kääntää tämä laiva (varsinkin kun hän on itse puhunut nopeasta kurssin muutoksesta). Siksi Brianinkin kannalta olisi ollut todella tärkeää napata eilen joka M. Richards tai Carter ja siksi Brianin kannalta entistäkin tärkeämpää, että vapaiden agenttien markkinoilta napataan B. Richards tai ainakin parannetaan joukkuetta muuten merkittävästi. Kyllä se hiekka valuu Burkenkin tiimalasissa.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Vähän alkaa vaikuttamaan siltä, että Burke voisi huoletta lähteä hakemaan tämän vuoden draftissä todellista jack-pottia, eikä pickin onnistumisella olisi kovinkaan suurta vaikutusta Brianin uraan. Jos Burke ei seuraavan kahden kauden aikana saa hinattua Tortontoa pudotuspelijoukkueeksi, MLSE saattaa hyvinkin potkia Brianin pellolle. Edes Burken asema tuskin on niin turvattu, että hänelle olisi tuota enemmän aikaa kääntää tämä laiva (varsinkin kun hän on itse puhunut nopeasta kurssin muutoksesta). Siksi Brianinkin kannalta olisi ollut todella tärkeää napata eilen joka M. Richards tai Carter ja siksi Brianin kannalta entistäkin tärkeämpää, että vapaiden agenttien markkinoilta napataan B. Richards tai ainakin parannetaan joukkuetta muuten merkittävästi. Kyllä se hiekka valuu Burkenkin tiimalasissa.

Tämä on todella merkittävä offseason Burken kannalta. On kuitenkaan mahdotonta sanoa, että mikä oli oikea tilanne Carterin ja Richardsin suhteen. Mikäli lähteisiin on uskomista, niin Richardsista oltaisiin oltu valmiita maksamaan tuo vaadittu parivaljakko. On kuitenkin mahdoton tietää, miksi neuvottelut eivät tuosta pisteestä edenneet. Oliko tuo vasta alustavaa tiedustelua Holmgrenin osalta ja seuraava puhelu Losiin on sitten tärpännyt isosti. Kylmä tosi asia on, että Brayden Schenn on tällä hetkellä paljon houkuttelevampi lupaus kuin Nazem Kadri. Simmondsista toivotaan hyvää voimahyökkääjää. Burken olisi pitänyt lisätä treidiin vielä jotain päästäkseen tasoihin. Holmgrenin päätöstä puoltaa myös se, että Richards ei ole omassa konferensissa vainoamassa entistä joukkuettaan. Tietämättä tuon ensimmäisen keskustelun koko sisältöä on mahdoton arvioida, oliko Burkella missään vaiheessa mahdollisuuksia iskeä tuohon väliin. Richardsista liikkuu myös niitä ikäviä juttuja.

JM Liles siirtyi Torontoon. Toiseen suuntaan liikkui siis Toronton ensi kesän toinen varausvuoro, eli hinta oli tuon tason kiekollisesta pakista ihan ok. Nyt saatiin ensi kaudeksi Schennin viereen se kiekon liikuttaja ja Kaberlen korvaaja. Liles ostaa myös Gardinerille aikaa nousta Leafs rosteriin ja veteraani voidaan mahdollisesti treidata deadlinella. Luulisi että Lilesilla saa myös silloin kakkos- tai kolmoskierroksen varauksen takaisin.

Paljon on huhuiltu tuota isoa kauppaa tapahtuvaksi tänään ja en tiedä enää itsekään uskonko siihen. Yksi lähde kun on Eklund, niin todennäköisesti se voidaan unohtaa. Valvon itse kuitenkin vähintään draftin alkuun, koska ensimmäisen kierroksen alussa todennäköisesti se tapahtuu. Siinä vaiheessa kun nuo Toronton ykköskierroksen varaukset on varattu, niin mitään tuskin enää tapahtuu. Ammukset loppuvat väkisin ilman noita varauksia. Itse toivon Burkelta malttia tehdä se oikea liike seuran kannalta. Burke puhuu yleensä kärsimättömyydestään, mutta on tähän asti ajoittanut kaupat täydellisen oikein. Tuosta Kessel kaupasta voidaan argumentoida, mutta Kaberlen ja Phaneuffin kohdalla odotus kannatti.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Liles on hyvä haku Burkelta ja toisen kierroksen varaus oli helppoa laittaa tuon tason varmasta kiekollisesta puolustajasta menemään. Tämä taisi olla viimeinen sinetti Kaberlen paluuhaaveille Torontoon eli meillä Bostonissa taitaa olla hyvä mahdollisuus pitää yksi suosikeistani kohtuuhinnalla.

Kaappi-Leaf minussa toivoo Toronton pääsyä ensi kaudella pudotuspeleihin vielä parin Burken kaupan jälkeen. Toisaalta tahtoisin nähdä Burken epäonnistuvan ja saavan kenkää mutta kävi miten kävin niin Toronto Maple Leafsin seuraaminen ei tänäkään vuonna tule olemaan tylsää.

Tulevaa kautta ja Colbornen hidasta kiiruhtamista kohti liigan eliittiä odotellessa.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Laitetaan tänne nyt jotain näistä Toronton varauksista, kun kukaan muu ei ole mitään kirjoitellut. Kaiken kaikkiaan Toronto siis varasi yhdeksän(?) pelaajaa ja itse olen draftiin melko tyytyväinen, vaikka itseä kiinnostivat myös mm Morrow, Puempel, Phillips ja Rattie, jotka olisivat olleet myös Toronton varattavissa. Laitan kommenttia vain ykköskiepin varauksista kun muista ei ole oikein minkäänlaista mielikuvaa.

22. Tyler Biggs (lh)

Biggs on kovaa pelaava voimahyökkääjä, joka ei välttele tappeluita. Osaa suojata hyvin kiekkoa ja maalejakin syntyy aina välillä. NHL:ässä mahdollisuudet olla yli 20 maalin tekijä. Burken näköinen pelaaja jolta löytyy johtajuutta ja kovuutta. Häntä on verrattu ainakin Jarome Iginlaan ja Dustin Browniin, mutta itse lisäisin listaan vielä Colby Armstrongin.

25. Stuart Percy (p)

Percy on mielestäni hyvä varaus ja voi olla jo parin vuoden päästä osa Toronton puolustusta. Kyseessä on ilmeisesti hyvin kiekkoa liikuttava pakki, joka ei kuitenkaan ole aivan lapanen omassakaan päässä. Hänen pelityyliään on verrattu Nicklas Lidströmiin ja Drew Doughtyyn. Valittiin Memorial cupin all-star joukkueeseen. Ei ole erityisen isokokoinen, mutta se tuskin tulee olemaan esteenä uralle kun ei kuitenkaan ihan mikkihiiri tasoakaan ole.

Muut Toronton varaukset siis olivat:
86. Josh Leivo (lh)
100. Tom Nilsson (p)
130. Tony Cameranesi (kh)
152. David Broll (lh)
173. Dennis Robertson (p)
190. Garret Sparks (mv)
203. Max Everson (p)

Mielenkiintoista nähdä kehittyykö näistä vielä kovan tason pelaajia. Pikkuhiljaa Toronton prospect tilanne on kuitenkin parantumassa ja eiköhän sieltä jossain vaiheessa tule hyviä NHL pelaajiakin.

edit. Ai niin ja jos vielä jotain tuosta Liles kaupasta sanoisin niin loistava veto Burkelta! Pilkkahinnalla saatiin erinomainen kiekollinen pakki pyörittämään ylivoimaa. Heikkoudet miehellä ovat tietenkin omassa päässä, mutta kun pakkiparina on Schenn, ei senkään pitäisi olla ongelma. Puolustus varmaan on tämän myötä kasassa(?) ensi kaudelle ja parit varmaan tulevat olemaan Aulie-Phaneuf, Liles-Schenn sekä Gunnarsson-Komisarek. Melko hyvältä näyttää siis.
 
Viimeksi muokattu:

Kismender

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Toronto Maple Leafs
Mielenkiintoinen draft-viikonloppu taas takana, Burke se aina keksii jotakin. Mahtavaa saada Liles tollaiseen pilkkahintaan pakistoon ja saada jo kesäkuun aikana pakisto kondikseen:

Phaneuf-Aulie
Liles-Schenn
Gunnarsson-Komisarek
Lebda (Lashoff,Gardiner)

Paperilla ainaski kilpailukykyinen pakisto. Komisarekin soppari ens kauden jälkeen vielä loppu, nuoret Schenn, Gardiner, Gunnarsson ja Aulie vuoden kokeneempia, hyvältä näyttää!!!

Drafti-pelurit jäi iteltä nettiscouttailematta kärkeä lukuunottamatta, joten niistä jos joltain löytyy tietoa olisi kiva kuulla analyysiä. Biggs oli pelaaja jonka Burke halusi, pohjois-amerikkalainen voimahyökkääjä. Detroit olisi myös miehen halunnut, joten täytyi treidata ylöspäin Anaheimin vuorolle että päästiin vetämään välistä. Ite oisin halunnut ennenkaikkea maalintekijöitä 1.kierrokselta, Puempel kuulosti mielenkiintoiselta haulta. Onkohan tällä Biggsillä mahdollisuuksia pistenikkariksi NHL:ään, "uudeksi Iginlaksi" esimerkiksi?

Heinäkuun 1. odotellessa. Brad Richards sopis tohon nippuun ku nyrkki silmään, viimeinen palanen ens kauden playoff-joukkueeseen...

edit. toi Stuart Percy kuulostaa RepoMiehen analyysissä ihan kelpo prospektilta
 

Kismender

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Toronto Maple Leafs
Perjantaina alkaa sitten kesän hullut päivät. Veskat ja pakisto odottelee kauden avausta, hyökkäykseen vahvistusta ootellaan. Richardsista elättelen toiveita niin kauan kunnes soppari muualle vahvistetaan. Minkään Gagnen tai Colen en usko millään tänne saapuvan, jostain pitää se sena kaivaa.

Vapaita agentteja joita toivoisin Leafsiin:

Tim Connolly
Mikäli Richards ei tänne tule, ainoa vaihtoehto 1.senan virkaan. Bozakin taso ei riitä lähellekään Kesselin viereen ykköseen. Lasista tehty, joten riskialtis hankinta. Kunnossa ollessaan kuitenkin tyylikäs sentteri, jonka pakon edessä kelpuuttaisi johtavaksi sentteriksi. 1v, maksimissaan 4milj.

Joel Ward
Ward tulisi 2./3. kentän laituriksi Armstrongin kaveriksi rouhijaosastolle. Ei mikään kädetön koohottaja, kuten poffeissa osoitti. Tälle kaverille vaan löytyy ottajia jonoksi asti, ja osoite on jossain cup-contenderissa. 3v, 3 milj.

Sean Bergenheim
Bergenheim tuomaan jalkoja ja leveyttä laidalle. Wardin jälkeen paras haku tälle paikalle. Scottie Upshall kelpaisi myös allekirjoittaneelle.

Huhuissa liikkuneelle Talbotille aika neutraalit fiilikset. Täytepelaajana menisi tohon 3. laitaan. Stamkosista taas ei viitsi edes unelmoida. Stevie Y matchaa kaikki offer sheetit takuu varmasti. Tosin Burke varmasti olisi ensimmäisenä offer sheetiä jättämässä.

Jotain tämmöstä...

CAPGEEK.COM CAP CALCULATOR

FORWARDS
Phil Kessel ($5.400m) / Tim Connolly ($4m?) / Joffrey Lupul ($4.250m)
Nikolai Kulemin ($2.350m) / Mikhail Grabovski ($2.900m) / Clarke MacArthur ($3m?)
Scottie Upshall ($2.5m?) / Tyler Bozak ($2m?) / Colby Armstrong ($3.000m)
Colton Orr ($1.000m) / Tim Brent ($0.575m) / Mike Brown ($0.736m)
Nazem Kadri ($1.720m) / Matt Frattin ($1.300m)

DEFENSEMEN
Dion Phaneuf ($6.500m) / Mike Komisarek ($4.500m)
John-Michael Liles ($4.200m) / Luke Schenn ($4m?)
Carl Gunnarsson ($1.325m) / Keith Aulie ($0.733m)
Brett Lebda ($1.450m)

GOALTENDERS
James Reimer ($1.800m) / Jonas Gustavsson ($1.350m)
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Vai miten olisi tuohon ykkössentterin paikalle hometown hero Stephen Weiss? Riittääkö taso? Jotain pitäisi luonnollisesti antaa toiseen suuntaan, mutta epäilen että Tallon mitään älytöntä pyytäisi, luulisin että pari keskitason prospectia + joku pick saattaisi riittää.

Weiss on "jo" 28-vuotias ja rebuild on vielä Floridassa pahasti kesken, joten Panthers saattaa haluta hänestä eroon saadakseen rebuildiin tarvittavia nuorempia pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Miksi ihmeessä Florida suostuisi tuollaiseen? Weiss on eräs Panthersien parhaita pelaajia ja organisaatiolla on vielä hieman matkaa palkkalattiaankin joten ei tule onnistumaan.
Pahasti näyttää siltä että Toronton sentteritilanne ei ole paljoakaan parempi kuin viime kaudella.
 

Kismender

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Toronto Maple Leafs
Vai miten olisi tuohon ykkössentterin paikalle hometown hero Stephen Weiss? Riittääkö taso? Jotain pitäisi luonnollisesti antaa toiseen suuntaan, mutta epäilen että Tallon mitään älytöntä pyytäisi, luulisin että pari keskitason prospectia + joku pick saattaisi riittää.

Weiss on "jo" 28-vuotias ja rebuild on vielä Floridassa pahasti kesken, joten Panthers saattaa haluta hänestä eroon saadakseen rebuildiin tarvittavia nuorempia pelaajia.

Meikä ei tohon Weissiin kyllä lämpenis yhtään. En ole koskaan pitäny kaveria ykkössenaksi laskettavana, hyvä kakkossena korkeintaan. Kaiken lisäksi pitäs pickit+prospektit nakella vaihdossa Floridan suuntaan. Jos es Connolly saatas vaikka pienellä ylihinnalla vuodeksi pariksi stunttaamaan Kesselin ruokkijana. Leafsin pitäs jollain ilveellä saada kovan profiilin kaveri tyyliin Carter/Richards, että saatas tämä rebuilding joskus kantaan hedelmää. Vaikeeta vaikeeta, ei näytä kovin lupaavalta...

Jaa Rosehill saanu ykssuuntasen jatkon... tässä ois kaveri jonka pistäsin ekana menemään rosterista. Turha roikottaa molempia Orria sekä Rosehillia mukana, yksi gooni kiitos. Ei tuo pelillisesti mitään, neloseen ennemmin vaikka Sjöström tai vastaava josta jotain hyötyäkin peleissä.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jaa Rosehill saanu ykssuuntasen jatkon... tässä ois kaveri jonka pistäsin ekana menemään rosterista. Turha roikottaa molempia Orria sekä Rosehillia mukana, yksi gooni kiitos. Ei tuo pelillisesti mitään, neloseen ennemmin vaikka Sjöström tai vastaava josta jotain hyötyäkin peleissä.
Mitä hyötyä Sjöströmistä on? Okei kaveri on nopea luistimilla mutta ihme koohotusta joka pelissä. Mies jonka ura on ollut laskusuunnassa jo useamman kauden. Tehnyt viimeisen kahden kauden aikana hulppeat 5 maalia 121 ottelussa. Rosehill sentään taklaa, tappelee ja ottaa iskuja vastaan illasta toiseen muiden puolesta. Menee heittämällä HV Freddyn ohi josta ei ole hyötyä hyökkäävässä roolissa eikä muutenkaan minkäänlaista viihdearvoa. Rosehill teki viime kaudella paremmalla pisteprosentillakin pojoja vaikka pelasi yli 6min vähemmän ottelua kohden kuin Sjöström. Onhan se totta että Colton Orr ja Rosehill ovat aikan samanlaisia pelaajia mutta mikä on tae että Orr olisi täysin kunnossa tulevalla kaudella? Sen verran huhuja liikkunut että viime kauden loukkaantuminen Parros tappelussa ei ihan helpoimmasta päästä ollut ja urakin on ollut vaakalaudalla. Tämä on vaan Burken varmanpäälle pelaamista. Kyllä pitkään kauteen loukkaantumisia mahtuu joten eiköhän näille molemmille herroille ole käyttöä kuumissa itäisen konferenssin peleissä.
 

Kismender

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Toronto Maple Leafs
Mitä hyötyä Sjöströmistä on? Okei kaveri on nopea luistimilla mutta ihme koohotusta joka pelissä. Mies jonka ura on ollut laskusuunnassa jo useamman kauden. Tehnyt viimeisen kahden kauden aikana hulppeat 5 maalia 121 ottelussa. Rosehill sentään taklaa, tappelee ja ottaa iskuja vastaan illasta toiseen muiden puolesta. Menee heittämällä HV Freddyn ohi josta ei ole hyötyä hyökkäävässä roolissa eikä muutenkaan minkäänlaista viihdearvoa. Rosehill teki viime kaudella paremmalla pisteprosentillakin pojoja vaikka pelasi yli 6min vähemmän ottelua kohden kuin Sjöström. Onhan se totta että Colton Orr ja Rosehill ovat aikan samanlaisia pelaajia mutta mikä on tae että Orr olisi täysin kunnossa tulevalla kaudella? Sen verran huhuja liikkunut että viime kauden loukkaantuminen Parros tappelussa ei ihan helpoimmasta päästä ollut ja urakin on ollut vaakalaudalla. Tämä on vaan Burken varmanpäälle pelaamista. Kyllä pitkään kauteen loukkaantumisia mahtuu joten eiköhän näille molemmille herroille ole käyttöä kuumissa itäisen konferenssin peleissä.

Sjöströmistä ei sen enempää mielenkiintoa itelläkään, oli vaan lähinnä semmonen kännisen heitto. Ei oo jatkamassa varmasti kenenkään suunnitelmissa. Pahoittelun, artikuloin huonosti. Jokatapauksessa vaikka Orr ei sitten mahdollisesti ole kykenevä kentälle, en näe tarvetta Rosehillille. UFAnakin löytyy Ruppia, Eageria, Nicholia, Boultonia, Jarkko Ruutua sun muuta tarjontaa neloseen sopivaa hyökkääjää jotka ottaisin ennen Rosehillia. En ole kaverissa nähny muuta hyötyä kun ton goonina toimimisen. 2-suuntasella menis hyvinkin, turha kaveri sinne popcorn-osastolle ykssuuntasella. Ja kukaties Orr pelikunnossa syksyllä oiski. Rosehill, en fanita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös