Vaikka alkukausi on sujunut Torontossa etenkin toimiston puolella kovin surkeissa ja sekavissa merkeissä, on syytä pistää jo nyt merkille yksi mies: kapteeni Mats Sundin.
Vanha herra pelaa tällä hetkellä sellaisella tasolla, jonne hänen ei olisi minkään järjen mukaan enää kyetä nousemaan. Tähänastisilla tehoilla hän on matkalla uransa parhaaseen Leafs-kauteen päätyen tasaisen vauhdin taulukolla pisteisiin 39+60=99 (toistaiseksi paras Leafs-kausi on Sundinilla ollut 1996-1997, jolloin hän tehotti 41+53=94 — paras NHL-kautensahan oli 1992-1993, jolloin Sundin nakutti Quebecissa tehot 47+67=114). Viime kaudellahan Sundinin pisteet olivat 75 ottelussa 27+49=76.
Tietenkään mitään tasaisen vauhdin taulukkoa ei ole olemassakaan, eikä siten takeita mistään. Voihan olla, että runkosarjan päätteeksi mies on niukin naukin 60 tehopisteessä, mutta juuri nyt kapteenin meno näyttää aikamoisen vakuuttavalta, etenkin, kun hänen arvoaan Torontolle ei lasketa yksinomaan tehoissa.
Ottelussa Pittsburghia vastaan Sundin rikkoi jälleen erään Leafs-ennätyksen. Hän on nyt saavuttanut vähintään yhden tehopisteen 15 perättäisessä ottelussa. Toronton entinen ennätys tässä suorittamisen kategoriassa on kaudelta 1924-1925, jolloin Cecil "Babe" Dye (1898-1962) pisteili 14 perättäisessä ottelussa.
Koska on oletettavaa, että suuri osa Jatkoajan Leafs-ketjua lukevista noin tusinasta ihmisestä on syntynyt vasta Babe Dyen aktiiviuran jälkeen, käytettäköön tässä hetki miehen lyhyeen esittelyyn.
Ontarion Hamiltonissa syntynyt Dye oli suhteellisen huono luistelija, mutta kompensoi tämän puutteen loistavalla mailankäsittelytaidollaan. King Clancyn mukaan Dyella oli "NHL:n tappavin laukaus". Ottawan valmentaja Tommy Gorman lupasikin kerran Clancylle, että jos tämä saa pidettyä Dyen poissa maalinteosta, näkyy palkkashekissä 50 dollarin tuolloin merkittävä bonus.
Dye voitti NHL:n maalintekijäkuninkuuden kolmesti (1921, 1923 ja 1925). Juuri heikosta luistelustaan johtuen hänen yhteenlasketut NHL-tehonsa ovat jokseenkin tasapainottomat: 201 maalia, 41 syöttöä. Sinänsä omituista ottaen huomioon hänen pehmeät kätensä, mutta ilmeisesti jotkut ovat syntyneet maalintekijöiksi.
Toronton lisäksi pelasi NHL-tasolla uransa loppupuolella myös Chicagossa ja New York Americansissa, palaten vielä hetkeksi Torontoon kaudella 1930-1931 pelaten kuusi ottelua wadebelakmaisilla tehoilla 0+0=0. Muutamaa kautta aiemmin murtunut jalka ei suostunut edelleenkään toipumaan kuntoon, joka mahdollistaisi aiempien kausien maalitehtailun. Kuten sanottu, Dyen vahvuudet eivät alun alkaenkaan olleet luistelussa, joten mies ymmärsi kuuden ottelun jälkeen lopettaa pelaajauransa huipputasolla.
Myöhemmin hän valmensi muun muassa St. Louis Eaglesia joukkueen ainoan NHL-kauden ajan ja toimi tuomarina sarjassa vuosina 1935-1940 (siihen luistelunopeus ilmeisesti riitti). HHOF:n kunniakkaaseen kaartiin Dye nimettiin vuonna 1970, kuolemansa jälkeen.
