Toronto Maple Leafs 2006-2007

  • 72 144
  • 400

TML

Jäsen
No niin. Pieni avautuminen tännekin ketjuun ottelusta ja yleisestä tilanteesta.
Ottelu Toronton ja Montrealin välillä jää historiaan pelillisesti. Yksi kaikkien aikojen parhaimpia runkosarja matseja. Aivan huikea matsi jossa molempien joukkueiden fanit kävivät vuorotellen taivaassa ja helvetissä. Pelin jälkeen itselläni tuntui aivan saatanan hyvältä. Leafs teki voitavansa ja nyt se on enää Devilsistä/Islandersista kiinni koko homma. Jos huomenna Isles voittaa, vituttaa se tietenkin, mutta jotenkin jännästi tuntuu että huominen peli ei sinäänsä hetkauta, sillä kauden arvosana on jo päässä päätetty. Vaikea selittää mitä ajan takaa mutta jotenkin tämä voitto Montrealista oli se huipentuma tälle värikkäälle kaudelle.
Canadiensin tiputtaminen playoffeista on hieno asia varsinkin ison vittuilun jälkeen mitä Habs-faneilta kaikkialla tulee. Muutamat nimeltä mainitsemattomat henkilöt tietävät.

Kaksi puhetta on kumminkin suht valmiina päässä, jotka sitten kirjoitan sanoiksi huomenna illalla Islandersin ottelun jälkeen.
Toinen koskee Sabresia vastaan käytävää playoff-sarjaa, toinen kauden päättymistä jo nyt.

Tuli sitten kirjoitettua kumpi puhe tahansa, tuntuu nyt erittäin hyvältä olla Leafsin mies! Monille jatkoajan kirjoittajillekkin oman joukkueen epävarma playoffeihin pääsy ei olisi mikään juhlinnan paikka eikä iloinen asia, mutta minulle se tänä vuonna on. Sitä ei moni pysty käsittämään miten yksi runkosarjan ottelu voi tuntua näin hyvältä.

Päätän juttuni virkkeeseen jonka eräs viisas mies aiemmin tällä kaudella ilmoitti.
Tämän verran veistä käännän haavassa, sen verran olen joutunut paskaa kuulemaan!

"Jännä juttu että Canadiensia on erittäin monessa veikattu taistelemaan pudotuspelipaikoista viimeiseen runkosarjan viimeiseen otteluun. Kuinkahan kauan medialta ja suurelta yleisöltä ylipäätään kestää tajuta että "Canadiens Sont La!". Montreal Canadiens on löytänyt jälleen tiensä huipulle vuosikymmenen harhailujen jälkeen."
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
TML kirjoitti:
Tuli sitten kirjoitettua kumpi puhe tahansa, tuntuu nyt erittäin hyvältä olla Leafsin mies!

Nyt tuntuu erittäin hyvältä olla Devilsin mies. Yleisesti; ei siksi että Devils tavallaan päättää Toronton kohtalosta.

Devils taatusti haluaa voittaa Islandersin, Brodeurille ja tietysti muutenkin. Tämänhetkisessä kunnossaan Pirut siihen varmasti pystyvät, joten onnea vain Leafsille pudotuspelipaikasta! Kyllä tässä vielä yhdet saarelaiset kaadetaan.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Höhöhöö mikä ottelu. Kuten Don Cherry sanoi, "Leafs gonna win, don't worry about it". Aikamoisia räkämaaleja puolin ja toisin, tänään kiekko pomppi meille. Jäätävän alun jälkeen totaalinen jäätyminen, kuten on ollut niin monesti kauden aikana. Sitten tuli yv ja pelasti. Kaberle, McCabe, Kaberle, McCabe, Kaberle, McCabe, Kaberle, McCabe,.... Scores! Harmi kun playoff-paikka ei varmistunut tässä pelissä, muuten täydellinen tulos.
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Boulerice kirjoitti:
Lomille taidettiin lähteä...
Jeps, vaikka Madden tasoittikin 2-2:teen varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla. Lamoriello oli laittanut uhkailujensa mukaan Clemmensenin maaliin. Luulisi, että Devils haluaisi ennemmin Leafsit kuin Islandersin poffeihin, mutta näköjään ei halua, koska Brodeur istui penkillä.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kissojenvihaaja kirjoitti:
Luulisi, että Devils haluaisi ennemmin Leafsit kuin Islandersin poffeihin, mutta näköjään ei halua, koska Brodeur istui penkillä.
No, minä ainakin olisin halunnut. Loun veto oli kuitenkin ymmärrettävä. Tästä eteenpäin Brodeur ei huilaa sekuntiakaan; nyt oli viimeinen mahdollisuus.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Kissojenvihaaja kirjoitti:
Jeps, vaikka Madden tasoittikin 2-2:teen varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla. Lamoriello oli laittanut uhkailujensa mukaan Clemmensenin maaliin. Luulisi, että Devils haluaisi ennemmin Leafsit kuin Islandersin poffeihin, mutta näköjään ei halua, koska Brodeur istui penkillä.

Toisaalta Devilsillä on mukava niskalenkki tälllä kaudella Islesista. Pari nollapelia, etc...
Fyysisempi Toronto olisi pahempi vastus jossain vaiheessa, joskin viihdyttävämpi.

Hyvä lomaa Tuckerille.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Harmin paikka, kyllähän se hieman nakertaa kun playoff-paikka menee rankkikisassa. Toisaalta ei kannata murehtia sitä, että se meni tuossa pelissä vaan Leafsin olisi pitänyt saada se piste eräässä niin monissa rankkaritappioissa kauden mittaan, joissa Leafs tuntui ottavan pataan melko usein (selkeä parannuksen paikka tulevaisuuteen!?) Samoin voisi jossitella esim. loukkaantumisilla. Pecan poissaolo teki alivoimasta yhden liigan huonoimmista ja väittäisin että juurikin tuo menetys oli liikaa Leafsille.

Nyt, tosin liian aikaisesti, alkaa taas se perinteeksi muodostunut odotus ja hehkutus tulevaa kautta varten. Uusia siirtoja, pelaajia, GM?, jne. jne. Armottoman vitutuksen tuolla puolen on kuitenkin taas se uusi, niin kuin jo liian monta kertaa aiemmin.
 
Monte-Cristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sens, sympatiat Kerholle
Muahahaha. Hyvää kesälomaa Torontoon. Etenkin jo mainitulle Darcy Fu... ee Tuckerille. (Ja mikä parasta, nyt Sens voi voittaa Cupin. Tosin Buffalo on yhä mukana.)

Provot sikseen, oikeasti tämä on harmittavaa, kuten myös Montrealin jääminen pleijarien ulkopuolelle. Kanadalaisjoukkueita ei ole niissä koskaan liikaa. I'm dreaming of Canadian Stanley Cup finals... Canucks vs. Sens olisi räkäisesti sanottuna "ihan jees".
 
TML

Jäsen
Monte-Cristo kirjoitti:
Muahahaha. Hyvää kesälomaa Torontoon. Etenkin jo mainitulle Darcy Fu... ee Tuckerille. (Ja mikä parasta, nyt Sens voi voittaa Cupin. Tosin Buffalo on yhä mukana.)
Koko kauden on Sens-fanit hiljaa mutta sitten...
Ymmärrän innostuneisuutesi sillä kyllä minuakin Ottawan pelaajana tai fanina huolettaisi jos Leafs pääsisi pleijareihin koska heidäthän saattaa joutua kohtaamaan siellä.
Ja provot sikseen.

Jouduin katselemaan teksti-tv:n kautta tuota Devilsin ja Islandersin matsia ja melkoinen tuhkimotarinahan se olisi ollut jos Devils olisi vielä rankkareilla/jatkoajalla voittanut.
Kun muistaa millainen peli oli eilen Habsia kuinka tiukille ja kuinka syvältä noustiin voittoon, ja nytkin 5min ennen ottelun loppua 0-2 asemasta Devils nousee tasoihin. Madden nousi jo suosikkipelaajakseni mutta laski samoin tein pois sieltä listalta. Kas noilla kahdella maalilla ei lopulta ollut merkitystä.

Devilsiä ei voi syyttää jatkopaikan menettämisestä se on ihan selvä. Viime torstaina oli Islandersia vastaan peli, ja jos pojjaat olisivat sielä pelanneet kunnolla niin sunnuntaitakaan ei olisi tarvinnut jännittää.
Tottakai suurempaan syyniin otetaan näiden viimeisten kierroksien tappiot, mutta yhtälailla Leafsin poissaolon playoffeista varmisti joukkueet: Canucks, Senators, Sabres, Devils, Rangers, Canadiens, Lightining jne. Vai jatketaanko luetteloa. Jossain vaiheessa kautta näille joukkueille hävittiin kerran jos toisenkin.

Vaikka kausi oli pettymys koska viivasta jäätiin vain pinnan verran, oli kaudessa paljon hyvääkin. Paul Maurice toi uusia tuulia ja Leafs-fanina oleminen oli erilaisempaa mitä aikaisimpina vuosina.
Leafs kykeni tällä kaudella hyökkäävään peliin, joka oli ennen kuulumatonta. Tosin jos on Raycroft maalissa, ei voi antaa vastustajan ampua 40 kertaa pelissä niinkuin pystyi antaa kun maalissa oli Eagle tai CuJo.
Viimeisten parin kuukauden ajan joukkue osoitti hyvää taistelutahtoa ja pelit olivat viihdyttäviä ja hyvä tasoisia. Viimeinen peli Canadiensia vastaan 1. ja 3. erä olivat kauden parasta Leafs kiekkoa. Vaikkakin kolmas erä puolustettiin lähes kokonaan. Tiukassa paikassa nousu oli kuitenkin hieno asia jolla sinetöitiin ettei ainakaan naapuriseura mene pleijareihin.

Negatiivisia asioita kaudessa löytyi paljon.
Maple Leaf:in ykkössuosikki Andrew Raycroft ei noussut oikeastaan missään vaiheessa omalle tasolleen. Ainakaan yhtä peliä pidemmäksi aikaa. Mies haahuili ja hapuili paljon, eikä antanut joukkueelle kovinkaan usein mahdollisuuksia taistella voitosta.
Justin Pogge tule ja pelasta tämä joukkueemme!

Rankkarit, jatkoajat. Peräti 11 jatkoaika tai rankkaritappiota oli saldona. Monet sanoo että rankkarit on arpapeliä mutta selvää on, että kun niitä käytetään tarvitaan taitoakin ottaa se extrapinna.
Näihin lisäajalla tapahtuviin juttuihin voi tietenkin yhdistää sen, että johtoaseman säilyttäminen tuntui välillä olevan ylivoimainen tehtävä. Vastustaja päästettiin väkisin tasoihin, ja annettiin mennä sitten lopulta ohi. Lukuunottamatta eräs Pens ja eräs Sens peli josta kuitenkin napattiin se 2 pinnaa.

Kallis puolustus tuli kesän aikana, ja NHL-pelaajien kyselyn mukaan myös yliarvostetuin. McCabe, Kubina, Gill. Vahvoja, fyysisiä pelaajia, mutta vaikeuksissa usein kiekon kanssa. Gill ja Kubina, ja miksei myöskin McCabe olivat päteviä alivoimalla ja etenkin Gill blokkasi todella monta vetoa kauden aikana.

Loukkaantumisista tuli yksi suurimmista syistä miksi tässä tilanteessa ollaan. Voisi sanoa että jälleen kerran. Viime kaudella niitä oli myös paljon, mutta olihan rosterissa herrat Allison ja Lindros.
Tällä kaudella Sudden loukkaantui alkukaudesta (tosin peli kulki sen jälkeen ihan hyvin), Wellwood ja Tucker olivat myös pitkään poissa. Vandermeer teloi Pecan ja Peca oli joulusta(?) asti sivussa, sekä Kaberle joka oli kuukauden verran sivussa Janssenin suorituksen jälkeen.
Unohtamatta Kubinaa joka oli myös suhteellisen pitkään sivussa. Lisäksi kaikenlaisia pikku loukkaantumisia ja poissaoloja kauden aika tuli (Colaiacovo, Antropov).
Tuskin mikään joukkue kestäisi tälläisiä loukkaantumisia, mutta etenkään Leafs, jolla sitä tulivoimaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Maurice hakemaan Tampereelta Tapparan kunto-ohjelma. Siellä nähdään loukkaantumisia harvoin.

Alisuorittajat: Kyllä, niitäkin löytyi. Sinäänsä jo mainittu kolmikko täytti kyllä paikkansa ja puolustus näytti ensikertaa hyvältä pitkiin pitkiin aikoihin. Bergin ja Belak vai Kubina ja Gill? Hmmm... Mutta kun otetaan esille Gillin ja Kubinan palkka, niin yhtälö ei enää olekkaan niin hyvä.
Don Cherryn suosikki Perreault joka hankittiin Coytotesista kesken kauden, ei päässyt Leafsissä vauhtiin. Otti aloituksia totuttuun tapaan mutta jotenkin tuntui olevat vaikea löytää kunnon ketjua hänen ympärilleen. En tiedä oliko Perreaultilla asiat hyvin Coyotesissa, eikä hän halunnut lähteä sieltä. Ei kuitenkaan ollut oma itsensä.
Jeff O`Neill joka tosiaan hankittiin kaksi vuotta sitten snaipperiksi, on paukuttanut kahdella Leafs kaudellaan yhteensä 39 maalia. O`Neillin ura on ollut laskussa Stanley Cup -finaaleissa vietetyn kauden jälkeen. Maalimäärät ovat joka vuosi laskeneet (paitsi tänä vuonna nousi yhdellä!).

Koti ja vierasotteluissakin löytyi eroja. Alkukaudesta kotona ei sujunut, mutta jälkimmäisellä puoliskolla kotisaldokin saatiin nostettua .500 päälle. Kun taas alkupuoliskolla vieraissa sujui, mutta loppupuoliskolla taas ei. Siihen nyt on hankala mitään muutosta saada mutta kotona pitäisi jatkossakin sujua paremmin mitä tällä kaudella.

Arvosana ei tällä(kään) kaudella nouse kovin isoksi koska tavoitteesta jäätiin. Kuitenkin ylläoleviin seikkoihin nähden ja odotuksiin nähden joukkue ylitti ainakin pelillisesti minun odotukseni. Muutamia epäonnisia juttuja sattui jotka maksoivat paljon.
Täytyy kuitenkin sanoa että viime kauteen nähden, tällä kaudella tuntui jo paikoin hyvältä olla Leafs-fani.
Ensi kesänä siirtoruljanssin täytyy kuitenkin pyöriä, ja hankintoina on MAALINTEKIJÄ, ja Pogge (jos nyt voi hankintana pitää).
 
Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Monte-Cristo kirjoitti:
Muahahaha. Hyvää kesälomaa Torontoon. Etenkin jo mainitulle Darcy Fu... ee Tuckerille. (Ja mikä parasta, nyt Sens voi voittaa Cupin. Tosin Buffalo on yhä mukana.)

Provot sikseen, oikeasti tämä on harmittavaa, kuten myös Montrealin jääminen pleijarien ulkopuolelle. Kanadalaisjoukkueita ei ole niissä koskaan liikaa. I'm dreaming of Canadian Stanley Cup finals... Canucks vs. Sens olisi räkäisesti sanottuna "ihan jees".

Ääni olisi kellossa toinen jos Darcy pelaisi Senatoreissa! ;) Yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista! Hankkii jäähyjä ja sekoittaa vastustajan peliä!
Paskinta tässä on,että kanukki joukkueet menestyvät liian huonosti tällä hetkellä,vaikka parhaat pelaajat tulevat kyseisestä maasta.
Ensi kaudeksi pakka uusiksi ja parempaa menestystä kohti!
 
CorporalSyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjois-New Yorkin joukkueet
Boulerice kirjoitti:
Ääni olisi kellossa toinen jos Darcy pelaisi Senatoreissa! ;) Yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista! Hankkii jäähyjä ja sekoittaa vastustajan peliä!

Joka joukkueeseen mahtuu yksi Tuckerin kaltainen kaveri -- Ottawalla on Neil, Rangersillä nyttemmin Avery ja Sabresilla Mair.

Ja kaikista tietysti omat fanit pitää ja muut vihaa. :)
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Monte-Cristo kirjoitti:
Muahahaha. Hyvää kesälomaa Torontoon. Etenkin jo mainitulle Darcy Fu... ee Tuckerille. (Ja mikä parasta, nyt Sens voi voittaa Cupin. Tosin Buffalo on yhä mukana.)

Minä en vaihtaisi Darcya vaikkapa Spezzaan ja/tai Heatleyyn, siitä Senaturdsin kapteenista nyt puhumattakaan - kyllä joukkueessa täytyy aina olla hahmoja, joilla on persoonaa ja karismaa. Torontohan olisi varmasti pleijareissa, jos esimerkiksi Roberts oltaisiin kaapattu takaisin Floridasta... Joten pitäkää, hyvät ottawalaiset, pistenikkarinne, meillä Torontossa on kuitenkin aina (esimerkiksi Tuckerin kanssa) hauskempaa!

Mutta sitten tärkeämpiin asioihin. Raycroftista en viitsi enää kirjoittaa (ja toivottavasti ensi syksynä ei enää tarvitsekaan, ainakaan Leafs-ketjuun), sen sijaan tässä voisi pohtia hetken aikaa GM Fergusonia. Viime keväänä, tehdessään Pat Quinnista syntipukin, Ferguson kehuskeli että kesällä siirtorintamalla tapahtuu, koska hän oli "viisaasti" jättänyt tilaa palkkakaton alle, ja että pleijareista pois jääminen ei todellakaan sovi hänen Leafsilleen.

Jo loppukesästä, ennen kauden alkua Fergusonia viisaampi mies, valmentaja Paul Maurice, mainitsi edessä olevan "a dogfight to make the playoffs". Toisin sanoen Maurice näki, etteivät Fergusonin muutamaa kuukautta aiemmin hehkuttamat siirrot ole tehneet joukkueesta olennaisesti parempaa. Ja nyt, vuotta viisaampina, elämme Fergusonin johtamassa Leaflandiassa tilanteessa, jossa varaukset ovat heikompia, Marlies on ulkona AHL:n pleijareista (riveissään vain muutama NHL-kelpoinen pelaaja), Leafsin palkkakaton pelivara on upotettu käytännössä muutaman puolustajan megasopimuksiin (joista huolimatta Leafsin päästettyjen maalien määrä on lähes käsittämätön).

Mutta on Ferguson saanut jotain aikaankin: hän ymmärsi erottaa Doug Sheddenin AHL-joukkueen päävalmentajan paikalta jengin saavutettua tämän johdolla voittoennätyksensä. Hän ymmärsi erottaa Pat Quinnin Leafsin päävalmentajan paikalta tämän saatua loukkaantumisista vihdoin jotenkin selviytyneen joukkueen pelaamaan loppukauden kuin hurmiossa - ja onpahan hän ymmärtänyt ottaa myös itselleen kunniaa Leafsin nuoriso-osaston otteista (nuoriso-osaston, joka koostuu pääosin Quinnin draftaamista pelaajista). Ferguson ymmärsi antaa Bostonissa kolmosmaalivahdiksi pudonneesta Raycrapista vaihdossa "vain" Tuukka Raskin. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, kenen harteille tänä keväänä lasketaan Fergusonin omat synnit.

Ja jos Ferguson saa jatkaa Leafsin johdossa, ei ACC:ssa ole juuri syytä odottaa runkosarjan jälkeistä kevättä 2008.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Maple Leaf kirjoitti:

Dingdong...kuulostaa kovin tutulta, onkohan Fergusonilla ja Houlella jotain verenperintöä tms.

Jossain aikaisemmassa ketjussa, joku Leafs-fani argumentoi ettei Leafs-faneja enää oikeastaan kiinnosta Montreal-fanien naljailu "koska Habs ei pysty haastamaan Leafsia"...Eihän sitä muuta voi sanoa, kuin että tervetuloa keskinkertaisuuteen! (taas).

Lellityn lapsen vieroitus on vaikeaa, mutta ehkä te joskus eheydytte.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
varjo kirjoitti:
Jossain aikaisemmassa ketjussa, joku Leafs-fani argumentoi ettei Leafs-faneja enää oikeastaan kiinnosta Montreal-fanien naljailu "koska Habs ei pysty haastamaan Leafsia"...

Toronton taaksehan tuo Montreal sarjataulukossa jäi, joten ei Habsista ole edelleenkään todelliseksi haastajaksi. ;)
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
GM Ferguson kertoi torontolaisen radioaseman haastattelussa, että Kubinallakin on sopimuksessaan NTC. Tätä en aiemmin tiennyt, mutta ei se mitään: tämähän merkitsee vain sitä, että ensi kauden budjetista noin 15 miljoonaa dollaria on kiinni kolmessa puolustajassa (Kubina, McCabe, Kaberle), joista ketään ei voi treidata ilman heidän omaa suostumustaan. Periaatteessahan tuon edun esimerkiksi kolmesta yllämainitusta soisi vain Kaberlelle.

Samassa haastattelussa Ferguson spekuloi Poggen pelaavan Marliesissa ensi kaudella 50-60 peliä, ja nousevan Leafsin kakkosmaalivahdiksi kaudella 2008-2009. Ja kuka onkaan sitten ykkösenä...? No, Fergusonin vastauksia ei tarvitse lukea rivien välistä. Hänen mukaansa Raycroft "certainly got full value" ja "played close to expectation". (Toisin sanoen "ykkös"maalivahti, joka pelasi parhaimmillaan muutaman ottelun keskinkertaisesti, lähes täytti Fergusonin odotukset - mahtavaa. Millainenhan esitys olisi ollut "lievä pettymys"?)

Mitä enemmän Fergusonin puheita tutkii, sitä masentavammaksi kokonaiskuva muodostuu. Oman mielenrauhan kannalta voisi tietenkin olla viisasta jättää koko asia sikseen, mutta toisaalta hänen horinoitaan on opiskeltava, sillä kyseessä on mies, joka on vastuussa Toronto Maple Leafsista. Valitettavasti.
 
TML

Jäsen
varjo kirjoitti:
Dingdong...kuulostaa kovin tutulta, onkohan Fergusonilla ja Houlella jotain verenperintöä tms.

Jossain aikaisemmassa ketjussa, joku Leafs-fani argumentoi ettei Leafs-faneja enää oikeastaan kiinnosta Montreal-fanien naljailu "koska Habs ei pysty haastamaan Leafsia"...Eihän sitä muuta voi sanoa, kuin että tervetuloa keskinkertaisuuteen! (taas).

Lellityn lapsen vieroitus on vaikeaa, mutta ehkä te joskus eheydytte.
Tässä on taas yksi hienoimmista viesteistä mitä on koskaan kirjoitettu jatkoaikaan. Habs-fani toivottaa Leafsit tervetulleeksi "paikkaan" jossa Habs on ollut jo vuosikaudet.
Vaikka muistikuvat viikonlopusta ovatkin hajanaisia niin sen verran muistan että Leafs voitti Habsin ja sijoittui lopulta Habsia ylemmäksi sarjataulukossa.

Sääli kun juuri olin lukenut hyviä kommentteja Habs-faneilta viikonlopun pelistä ja muuten niin alkaa taas tämä jankutus ja provoaminen.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
TML kirjoitti:
Tässä on taas yksi hienoimmista viesteistä mitä on koskaan kirjoitettu jatkoaikaan. Habs-fani toivottaa Leafsit tervetulleeksi "paikkaan" jossa Habs on ollut jo vuosikaudet.
Vaikka muistikuvat viikonlopusta ovatkin hajanaisia niin sen verran muistan että Leafs voitti Habsin ja sijoittui lopulta Habsia ylemmäksi sarjataulukossa.

Sääli kun juuri olin lukenut hyviä kommentteja Habs-faneilta viikonlopun pelistä ja muuten niin alkaa taas tämä jankutus ja provoaminen.

Heh, ilmeisesti pudotus rahataivaasta on ollut kova Leafs-faneille, kun todellisuus ei oikein vieläkään hahmotu.
Lock-outin jälkeisenä aikana Leafs on joko alemmalla tasolla (viime kausi) tai nyt yhden ottelun verran Habseja parempi tällä kaudella, joten kuten todettua, tervetuloa keskinkertaisuuteen.

Ja ko. kirjoittajan avautuminen GM:n toimista vaikutti niin tutulta, että jos meno jatkuu samanlaisena, en yhtään ihmettelisi jos Toronto(kin) jumahtaa vuosiksi alempaan keskikastiin.
 
Voi kuule. Työsulun vaikutus on ainakin omalta kohdaltani tiedetty jo kauan eikä nämä sijoitukset ole ainakaan minua suuremmin yllättänyt. Ja mikäli todellisuudella tarkoitat sitä että Leafs kuuluu keskikastiin niin kysyn vaan että mitä sitten? Se että nyt on keskikastissa voi tarkoittaa että on kahden vuoden päästä viimeinen ja vuosi siitä kolmas. Sarja elää joka vuosi ja ei tätä nykyään mikään joukkue voi olla kovinkaan varma omasta paikastaan kuten Flyers osoitti.

Mutta ei siinä ketään, mukavahan näitä keskinkertaisuus huutoja on lukea. Jaksaa aina naurattaa kun joku voi olla noin iloinen ja keskittyä noin paljon joukkueeseen josta ei edes pidä.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
TML kirjoitti:
Ja mikäli todellisuudella tarkoitat sitä että Leafs kuuluu keskikastiin niin kysyn vaan että mitä sitten?

Ei mitään ja tässä on juuri osittain ongelma juuri. Perjaatteessa se on aika se ja sama onko Leafs keskikastissa vai korkeammalla mitä tulee kannatukseen ja erityisesti tuotettuihin toloihin. Keskikastin jangilläkin tupa on koko ajan täynnä kovilla hinnoilla ja lippujono on pitkä kuin nälkävuosi. Eli kannatuksen hiipumisesta ei ole juuri pelkoa vaikka ei olisikaan mikään huippujoukkue.

Toisaalta on kuitenkin hyvä olla sellainen joukkue joka ainakin taistelee playoff paikasta eli jonkun tason toivo menestymisestä kuitenkin on olemassa, mutta se tavallaan on toisarvoista realisoituukon menestys ikinä. Tietenkin välillä on hyvä olla joitan playoff peljäkin, tuovathan nekin hyvin fyrkkaa mutta missää hädässä ei olla vaikka kovaa menestystä ei tulisikaan.

Tämä saattaa estää jotain kunnon uudelleenrakentamis projektia jossa ollaan surkeita muutama vuosi ja kerätään hyvät varaukset, on parempi olla keskinkertainen joukkue koko ajan. Kuitenkin tulopuoli saattaa vaarantua jos ollaan todella huonoja, mutta mitään vaatimusta kuitenkaan huippujoukkueelle ei ole, keskinkertaisuuskin riittää. Ei sillä että siellä ei yritettäisi, mutta Stanley Cup ei kuitenkaan ole välttämättä se tärkein tavoite organisaatiossa.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Marliesin kausi päättyi kotivoittoon 5-1 Grand Rapidsia vastaan. Muuten tästä kaudesta ei sitten olekaan juuri kerrottavaa, paitsi ehkä se ilouutinen, että Pilar palasi tositoimiin. Joukkueen pelaajistoakin palkittiin.

Arvokkain pelaaja: Marc Moro
Pelaajien valinta: Marc Moro
Vuoden tulokas: Jamie Sifers
Fanien valinta: Justin Pogge
Paras puolustaja: Staffan Kronwall
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Maple Leaf kirjoitti:
No, Fergusonin vastauksia ei tarvitse lukea rivien välistä. Hänen mukaansa Raycroft "certainly got full value" ja "played close to expectation". (Toisin sanoen "ykkös"maalivahti, joka pelasi parhaimmillaan muutaman ottelun keskinkertaisesti, lähes täytti Fergusonin odotukset - mahtavaa. Millainenhan esitys olisi ollut "lievä pettymys"?)

Don Cherry ja kumppanithan arvioivat että Raycroft yksinkertaisesti pelasi liikaa, väsyi pidemmän päälle parhaasta terästään. Ensi kaudelle Cujo tai vastaava veteraani kakkoseksi, siis joku tasokkaampi sekä enemmän oppia antava tyyppi kuin Aubin, ja vastuuta hiukan enemmän kakkosellekin. Ei todellakaan huono idea. Raycroft saattaisi sportata selkeästi paremman kauden jos pelaisi esim 50-55 peliä.

Asian vierestä, voi olla vanha juttu mutta olisi mielenkiintoista nähdä samassa joukkueessa Marc Moro, Paul Mara, Brenden Morrow ja vaikka Alex Burrows, ja kuunnella selostusta jossa miehet ovat yhtä aikaa kentällä...
 
hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Golden AWe kirjoitti:
Don Cherry ja kumppanithan arvioivat että Raycroft yksinkertaisesti pelasi liikaa, väsyi pidemmän päälle parhaasta terästään. Ensi kaudelle Cujo tai vastaava veteraani kakkoseksi, siis joku tasokkaampi sekä enemmän oppia antava tyyppi kuin Aubin, ja vastuuta hiukan enemmän kakkosellekin. Ei todellakaan huono idea. Raycroft saattaisi sportata selkeästi paremman kauden jos pelaisi esim 50-55 peliä.
Öööö... Leafs tarvitsee maalivahdin, joka on liigan eliittiä. Sellaisen, joka pelaa 65-70 peliä ja on koko ajan kova. Ei ole mitään syytä tyytyä keskinkertaiseen maalivahtiin. Jos sen huippuvahdin kasvattaa itse, niin silloin se pitää tietenkin tehdä niin, että mennään 20 pelin kautta 40, sitten 55 ja ehkä sitten ollaan valmiita 65. Mutta Raycroft on nähty.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Golden AWe kirjoitti:
Don Cherry ja kumppanithan arvioivat että Raycroft yksinkertaisesti pelasi liikaa, väsyi pidemmän päälle parhaasta terästään.

Sinänsä hyvältä kuulostavassa teoriassa on vain sellainen ongelma, että näin ollen Raycroft oli väsynyt runkosarjan alusta noin vuodenvaihteeseen, jolloin piristyi pelaten muutaman asiallisen ottelun, ja pian tämän jälkeen väsähti taas. Jos esitysten taso olisi laskenut tasaisesti kauden vanhetessa, olisi Cherryn teoria helpompi ostaa.

Golden AWe kirjoitti:
Ensi kaudelle Cujo tai vastaava veteraani kakkoseksi, siis joku tasokkaampi sekä enemmän oppia antava tyyppi kuin Aubin, ja vastuuta hiukan enemmän kakkosellekin.

Jos muita ei löydy (esimerkiksi jotain Toskalan kaltaista kaveria), Joseph kelpaisi ykköseksikin, eiköhän hänellä ole vielä tankissa bensaa yhdeksi kaudeksi.

Golden AWe kirjoitti:
Raycroft saattaisi sportata selkeästi paremman kauden jos pelaisi esim 50-55 peliä.

Ja mieluummin jossain toisessa joukkueessa. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös