Torino 2006: Curling

  • 165 730
  • 1 134
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
sampio kirjoitti:
Mutta kärsiikö naisilla sitten jo muut ominaisuudet? Kivi painaa kuitenkin sen parikymmentä kiloa, joten ei sitä nyt ihan kylmiltään liikuttele (ja vielä tarkasti) edes perusmieskään.

No joo, en todellakaan meinannut, että Uusis ja Mäkelä rasvailevat toisiaan jossain reisipenkissä, vaan ihan vain sitä, että pelkällä kaljamahallakaan tuolla ei pärjää. Miehet eivät näytä ehkä perusinssiä kummemmilta, mutta joidenkin lajille tärkeiden lihasryhmien huollosta on varmasti etunsa.

Totta kai hyvästä lihaskunnosta on etua, ajatelkaapa hieman kuinka kauan yksi peli kestää. Kun ajatellaan kuinka tarkkoja ´"heittojen" pitää olla ja kuinka keskittyminen täytyy säilyttää koko ottelun ajan, yksi ainoa sikamoka voi tarkoittaa ulos lentämistä koko pelistä. Jääkiekossa tai muissa lajeissa sinulla on aikaa paikkailla harhasyöttöjäsi ym, vaikka kuinka. Nyt tarkoitan yksittäisiä virheitä taitavaa vastustajaa vastaan. Lisäksi huonokuntoinen ihminen ja urheilija ei pärjää missään lajissa, kyllä peruskunto vaikuttaa myöskin päähän.

veini
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
sampio kirjoitti:
Ei ehkä huippuunsa hiottua fysiikkaa, mutta olikohan peräti Vode tai sitten Suominen, joka kertoi, että curling-jannut treenaavat vakituiseen salilla etenkin alaselkää/takareisiä. Näkeehän voiman merkityksen jo, kun vertaa naisten pelejä miesten peleihin, ei eukot paljon triplapoistoilla revittele.

W-6:n pituus/paino -suhde (170/86) on kieltämättä kuin tehty räväkkiin poistoheittoihin, käsivarretkin ovat paksut kuin Kippari-Kallella.

Joogi kuitenkin ajatteli ensimmäisenä, ettei keskivertotallaaja taida edes taipua curlingin heittoasentoon kunnolla. Siihen kun vaaditaan tietty määrä sporttista notkeutta niin lonkan koukistajilta, etu- ja takareisiltä kuin nivusilta.

Toki kiven saanee heittää kuinka tahansa, mutta jos Uusis heittää sen liukumalla oikea polvi edessä, se on silloin myös tarkin ja paras tapa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Aamun Hesarissa Vodesta juttu kuvan kera otsikolla "Voiton päivä." Myös kulttuurisivut pohtivat curlingia.

Huomenta vaan kaikille, tästä tulee loistava päivä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Saapa nähdä saavatko käännettyä tämän "curlingvillityksen" harrastajamäärien kasvuksi ja uusiksi radoiksi. Eilen jo radiossa toimittaja kyseli erään hiihtokeskuksen kävijämäärän laskusta ja kyseli olisiko curling kenties uusi vetonaula. Toimitusjohtaja ei ainakaan heti tyrmännyt ideaa.

Jää on onneksi Uusiksen mielestä nyt kunnossa ja sen pitäisi suosia Suomea. Mitalin varmistus tänään ja kansa sekoaa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Minun täytyy myöntää olevani sen verran gloryhunter, että tekisi mieli päästä kokeilemaan kunnolla tuota lajia. Siis sillä tavalla, että saisi kunnollisen perehdyttämisen lajiin ja tekniikoihin, eikä vain mennä läiskimään kylmiltään kiviä laitojen läpi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
sampio kirjoitti:
Minun täytyy myöntää olevani sen verran gloryhunter, että tekisi mieli päästä kokeilemaan kunnolla tuota lajia. Siis sillä tavalla, että saisi kunnollisen perehdyttämisen lajiin ja tekniikoihin, eikä vain mennä läiskimään kylmiltään kiviä laitojen läpi.

Kannattaa tehdä varaukset ajoissa, jos Oulunkylään mielii. Itse juuri tein maanantaina ja heti eilinen Hesari kirjoitti, että pelkästään viime viikolla oli tullut satoja yhteydenottoja ja huhtikuulle asti alkaa olemaan täynnä, toukokuullekin on jo varauksia.

Siellä on siis opastuksen kanssa ja kukas sinne halliin kisojen jälkeen taas palaakaan...

Suosikkijoukkueistasi päätellen, Ogeli ei ehkä kyllä ole ykkösvaihtoehtosi.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Sv veinikretski kirjoitti:
Totta kai hyvästä lihaskunnosta on etua, ajatelkaapa hieman kuinka kauan yksi peli kestää. Kun ajatellaan kuinka tarkkoja ´"heittojen" pitää olla ja kuinka keskittyminen täytyy säilyttää koko ottelun ajan, yksi ainoa sikamoka voi tarkoittaa ulos lentämistä koko pelistä. Jääkiekossa tai muissa lajeissa sinulla on aikaa paikkailla harhasyöttöjäsi ym, vaikka kuinka. Nyt tarkoitan yksittäisiä virheitä taitavaa vastustajaa vastaan. Lisäksi huonokuntoinen ihminen ja urheilija ei pärjää missään lajissa, kyllä peruskunto vaikuttaa myöskin päähän.

veini


Menee kyllä offtopiciksi, mutta menköön. Esim. Suomen johtava 9-pallon pelaaja Mika Immonen haastattelussa korosti yleiskunnon merkitystä. Itse olen löytänyt useita yhtäläisyyksiä näiden kahden lajin välillä. Molemmissa lajeissa ovat tietyt lainalaisuudet ja oikean voimankäyttö on ratkaisevassa asemassa. Immonen korosti yleiskunnon merkityksen vaikuttavan nimenomaan kovan henkisen paineen alla.
 

Kaivanto

Jäsen
Lutakon Leijona kirjoitti:
Menee kyllä offtopiciksi, mutta menköön. Esim. Suomen johtava 9-pallon pelaaja Mika Immonen haastattelussa korosti yleiskunnon merkitystä. Itse olen löytänyt useita yhtäläisyyksiä näiden kahden lajin välillä. Molemmissa lajeissa ovat tietyt lainalaisuudet ja oikean voimankäyttö on ratkaisevassa asemassa.

Mulle taas on tullut snooker ensimmäisenä vertailukohtana mieleen. Biljardipeli toki sekin, niistä taktisin.

Snookerkin on oiva tv-laji. Curlingin etu on, että se paljon hidastempoisempi (heittofrekvenssi vs. lyöntifrekvenssi), joten katsojalla on aikaa syventyä asetelmaan ja lajin taktisuuteen pääsee helposti sisään.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Morrow10 kirjoitti:
Vuf!
--
Tästä ketjusta olen hieman hämmästyneenä lukenut kuinka kansa on löytänyt täysin uuden lajin ja yllättynyt siitä kuinka curlingia tulee seurattua. Hämmästykseni johtuu siitä että kovin on lyhyt ihmisen muisti. Eikö kellään muulla tule samat höpinät kuin viimekerrallakin-fiilistä?
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Kulta on jo varma.

Metro-lehti kirjoitti:
JÄÄKÖ SUOMI ILMAN KULTMITALLIA TORINOSSA?

HEIKKI KARVINEN, 42, maalari, Helsinki

– Ei jää. Markku Uusipaavalniemi on kova jätkä ja kipparoi kurlingissa kultaa.
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Twite kirjoitti:
Tästä ketjusta olen hieman hämmästyneenä lukenut kuinka kansa on löytänyt täysin uuden lajin ja yllättynyt siitä kuinka curlingia tulee seurattua. Hämmästykseni johtuu siitä että kovin on lyhyt ihmisen muisti. Eikö kellään muulla tule samat höpinät kuin viimekerrallakin-fiilistä?

Ihan sama fiilis, siis se kuuluisa bon voyage-fiilis. Toivottavasti buumi on tällä kertaa pysyvämpi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Twite kirjoitti:
Eikö kellään muulla tule samat höpinät kuin viimekerrallakin-fiilistä?

Tietenkin on muistissa. Tämänkertainen buumi vain tuntuu paljon isommalta. Jos tästä joukosta ei löydy pitempiaikaisia harrastajia niin on se ihmeellistä.

Voi olla, että pernaveikko on yksi näistä. Viime kisojen jälkeen pelailtiin Granitea, mutta tällä kertaa ilmoittauduin ensi kuussa pidettävälle viikonloppukurssille.

Sieltä ei kyllä ole kuulunut mitään vastausta ainakaan vielä, että tiedä sitten onko se täynnä. Jos en tuonne pääse, niin eiköhän se sitten jää taas tähän, mutta jos tulee loppukevääseen asti pelattua edes yhtään enemmän, niin miksipäs ei se kantaisi kesän yli. Kesällä ei kiinnosta kiekkokaan yhtään, mutta kummasti siinä syyskuun alussa alkaa taas innostamaan.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitenkäs, kun joku kuitenkin on tuota jaloa peliä päässyt oikeasti kokeilemaan, onko se käytännössä miten vaikeaa? Lähinnä siis, että pystyvätkö aloittelijat saamaan pienen harjoittelun jälkeen minkäänlaista järkevää peliä pystyyn, vai meneekö peli ihan pelkäksi epäonnistumimisten sarjaksi.

Jotenkin sellainen fiilis, että curling saattaa olla hieman liian vaikea peli, jotta puulaaki-porukka siitä voisi innostua.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Twite kirjoitti:
Vuf!
--
Tästä ketjusta olen hieman hämmästyneenä lukenut kuinka kansa on löytänyt täysin uuden lajin ja yllättynyt siitä kuinka curlingia tulee seurattua. Hämmästykseni johtuu siitä että kovin on lyhyt ihmisen muisti. Eikö kellään muulla tule samat höpinät kuin viimekerrallakin-fiilistä?

Niin, ensimäisen Helsinki Pietari jalkapallo ottelun jälkeen hesari kirjoitteli sivuillaan "mukava pallopeli, mutta tuskin on tulevaisuutta", maailma muuttuu eskoseni lausui joku aikanaan. Ajattelenkin kuinka tylsä paikka tämä pallo olisi ilman joitakin hulluja jotka keksivät kaikenlaisia juttuja. Ihmettelijöitä on ollut maailman sivu, eikä ne taida ihan heti loppua. Useissa ketjuissa (ainakin kahdessa), paatuneet voimat ovat nousseet kuopistaan, kuka kehuu kiekkopesää jossa oli suuret asiantuntijat urheilun saralla (kymmenen kirjoittajaa, kehuivat toisiaan). :) Ja homma jatkuu.

Osat urheilulajit säilyvät ja kasvavat, osat eivät. Pääasia että ainakin joillekkin tulee sisältöä elämään ja hyvä mieli. Enpä muuten tiedä kuinka älyttömältä on aikanaan tuntunut tyypit jotka hakkasivat lautoja yhteen ettei kiekko livahtaisi lumihankeen, uskoisin ettei touhu kovin järkevältä vaikuttanut.

veini
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Mane kirjoitti:
Ei tuo laji nimittäin niin paljon voimaa missään tapauksessa vaadi, etteikö nainenkin pystyisi alaselän ja takareidet riittävälle voimatasolle harjoittamaan.
Kyllä siihen voimaa tarvitaan, ihan oikeasti. Se kotona harjalla/luudalla roskien luutiminen on vähän eri asia curling-radalla harjaaminen.

Huvitti muuten tänään Ksml:n curling-artikkeli (hienoa aloittaa aamu avaamalla lehti ja bongaamalla sieltä isot curling-otsikot jo toista päivää peräkkäin) Torinon-joukkueen valmistautumisista peliin Wille Mäkelän kommentoimana.

"Tuntia ennen peliä mennään hallille, laitetaan lämpögeelit reiteen ja hypätään kuntopyörän selkään. Pelin jälkeen sitten suihkutetaan kylmäsuihkeella kaikki kipeytyneet paikat. Pelin jälkeen on Markun vuoro nousta fillarin selkään, koska hän on ainoa, joka siihen pystyy."

On se äijä.
 
Viimeksi muokattu:

St. Pat

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NUFC, Les Canadiens
floikkari kirjoitti:
Mitenkäs, kun joku kuitenkin on tuota jaloa peliä päässyt oikeasti kokeilemaan, onko se käytännössä miten vaikeaa? Lähinnä siis, että pystyvätkö aloittelijat saamaan pienen harjoittelun jälkeen minkäänlaista järkevää peliä pystyyn, vai meneekö peli ihan pelkäksi epäonnistumimisten sarjaksi.

Jotenkin sellainen fiilis, että curling saattaa olla hieman liian vaikea peli, jotta puulaaki-porukka siitä voisi innostua.

Kokeiltu on, 90-luvun lopulla kun Abloy rakensi Joensuuhun ihan pelkästään Curlingille pyhitetyn hallin tuli silloisen oppilaitoksen liikuntatunneilla sielä muutamaan otteeseen käytyä. päällimmäisenä muistoissa ankara kylmyys kun hallissa ei mitään lämmitystä ollut.

Joensuussa pyöri kyllä siihen aikaan curling-puulaakisarja.

Vaikea laji kuitenkin on. Pelkästään liukuminen hallitusti on jo haasteellista teflon kengän kanssa. Sitten että saa poistoja ja määriksiä niin varmaan useampaan kertaan pitää peliä treenata.

Välineet maksoivat siihen aikaan maltaita, taisi kivisarjan hinta olla useita kymmeniätuhansia markkoja. Aamulehdessä tänään oli maininta käytetyn kivisarjan nykyhinnaksi noin 4000-5000 euroa.
 
Viimeksi muokattu:

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
salla kirjoitti:
Kyllä siihen voimaa tarvitaan, ihan oikeasti. Se kotona harjalla/luudalla roskien luutiminen on vähän eri asia curling-radalla harjaaminen.

Huvitti muuten tänään Ksml:n curling-artikkeli (hienoa aloittaa aamu avaamalla lehti ja bongaamalla sieltä isot curling-otsikot jo toista päivää peräkkäin) Torinon-joukkueen valmistautumisista peliin Wille Mäkelän kommentoimana.

"Tuntia ennen peliä mennään hallille, laitetaan lämpögeelit reiteen ja hypätään kuntopyörän selkään. Pelin jälkeen sitten suihkutetaan kylmäsuihkeella kaikki kipeytyneet paikat. Pelin jälkeen on Markun vuoro nousta fillarin selkään, koska hän on ainoa, joka siihen pystyy."

On se äijä.

Siis väitätkö nyt ihan tosissaan, että curling on jollain tavalla fyysisesti vaativa laji? Siis jos sitä verrataan mihin tahansa lajiin jota pidetään yleisesti fyysisesti vaativana kuten vaikkapa suomalaiset valtalajit jääkiekko ja jalkapallo. Kyllä siinä varmaan hiki tulee, mutta siis noin niinkuin muuten. Perusteluina esitän seuraavat näkökohdat: Harjaaminen on n. 10 sekunttia kestävä suoritus, joka ei käsittääkseni vaadi suurta maksimivoimaa eikä toisaalta kestonsa puolesta myöskään kovin ihmeellistä peruskuntoa. Itse heittäminen (tai miksi sitä sanotaan) tapahtuu työntämällä itsensä ja kiven liukuun jäätä pitkin. Sanokaa jos olen väärässä niin kovankin vauhdin pystyy saamaan aikaan ihan normaalikuntoinenkin ihminen.

En ole koskaan itse kokeillut lajia ja olen siksi huono tästä asiasta väittelemään, mutta ihan perstuntumalla tuntuu hurjalta väittää lajin suorituksia fyysisesti vaativiksi.

Edit: Lisätään vielä, että koordinaation ja tasapainon osalta laji on varmasti todella vaikea ainakin aloittelijalle. Tarkoitus oli ottaa nimenomaan kantaa asiaan fyysiseen voiman ja kunnon kannalta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ehkäpä kyse on hiukan erilaisesta rasituksesta kuin vaikka lätkässä. Eihän täällä kukaan ole lähtenyt väittämään, että curlingissa tarvitaan järkyttävää massaa ja 250 kg:n kyykkytulosta, vaan ihan vain sitä, että (lihas)kunnon tulee olla kohdillaan. Ja toisaalta jos ajatellaan ihan maalaisjärjellä, ei raa'asta voimasta paljon haittaakaan luulisi olevan, jos muut ominaisuudet eivät siitä kärsi. Meinaan lähinnä sitä, että kun parikymmentä kiloa tuntuu kevyeltä kädessä, jää enemmän saumaa keskittyä itse heittoon.

Luulen (siis todellakin vain arvelen), että suurin rasitus miesheittäjille tulee staattisesta lihasrasituksesta (vai miten sen voisi ilmaista...) ja piinkovasta keskittymisestä. Upn ainakin totesi pulssin nousseen muutaman kerran kohtuullisiin lukemiin, mitä ne sitten ikinä ovatkin.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
sampio kirjoitti:
.

Luulen (siis todellakin vain arvelen), että suurin rasitus miesheittäjille tulee staattisesta lihasrasituksesta (vai miten sen voisi ilmaista...) ja piinkovasta keskittymisestä. Upn ainakin totesi pulssin nousseen muutaman kerran kohtuullisiin lukemiin, mitä ne sitten ikinä ovatkin.

En tiedä pitääkö paikkansa, mutta suomen maajoukkueeseen ei kuulemma valita jätkää joka ei pysty pitämään murikoita kuutta minuuttia käsissään sivulle suoristettuna (onko se nyt krusifiksi, vai mikä), jollei tämä vaadi fyysisyyttä niin mikä sitten ?

veini
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
sampio kirjoitti:
Ehkäpä kyse on hiukan erilaisesta rasituksesta kuin vaikka lätkässä. Eihän täällä kukaan ole lähtenyt väittämään, että curlingissa tarvitaan järkyttävää massaa ja 250 kg:n kyykkytulosta, vaan ihan vain sitä, että (lihas)kunnon tulee olla kohdillaan. Ja toisaalta jos ajatellaan ihan maalaisjärjellä, ei raa'asta voimasta paljon haittaakaan luulisi olevan, jos muut ominaisuudet eivät siitä kärsi. Meinaan lähinnä sitä, että kun parikymmentä kiloa tuntuu kevyeltä kädessä, jää enemmän saumaa keskittyä itse heittoon.

Luulen (siis todellakin vain arvelen), että suurin rasitus miesheittäjille tulee staattisesta lihasrasituksesta (vai miten sen voisi ilmaista...) ja piinkovasta keskittymisestä. Upn ainakin totesi pulssin nousseen muutaman kerran kohtuullisiin lukemiin, mitä ne sitten ikinä ovatkin.

No siis tottakai lihaskunto pitää olla kunnossa ja ei voimasta varmaan kauheasti haittaa tosiaan ole, mutta en silti puhuisi mitenkään fyysisesti vaativasta lajista. Siis jos puhutaan ihan siitä rasitustasosta tai vaatimuksista niin ne eivät ole millään mittarilla mitattuna (syke, voima, nopeus, kestävyys) samaa luokkaa kuin esim. mainitsemissani lajeissa joita pidetään yleisesti fyysisesti vaativina.

Veinin ehdottoman realistisen tuntuisesta väitteestä tulikin mieleeni, että paljonkos ne kivet muuten painavat?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Troy kirjoitti:
No siis tottakai lihaskunto pitää olla kunnossa ja ei voimasta varmaan kauheasti haittaa tosiaan ole, mutta en silti puhuisi mitenkään fyysisesti vaativasta lajista. Siis jos puhutaan ihan siitä rasitustasosta tai vaatimuksista niin ne eivät ole millään mittarilla mitattuna (syke, voima, nopeus, kestävyys) samaa luokkaa kuin esim. mainitsemissani lajeissa joita pidetään yleisesti fyysisesti vaativina.

Veinin ehdottoman realistisen tuntuisesta väitteestä tulikin mieleeni, että paljonkos ne kivet muuten painavat?
Jep, taidamme olla likimain samoilla linjoilla.

Kivet painavat inauksen alle 20 kg.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
floikkari kirjoitti:
Mitenkäs, kun joku kuitenkin on tuota jaloa peliä päässyt oikeasti kokeilemaan, onko se käytännössä miten vaikeaa? Lähinnä siis, että pystyvätkö aloittelijat saamaan pienen harjoittelun jälkeen minkäänlaista järkevää peliä pystyyn, vai meneekö peli ihan pelkäksi epäonnistumimisten sarjaksi.

Jotenkin sellainen fiilis, että curling saattaa olla hieman liian vaikea peli, jotta puulaaki-porukka siitä voisi innostua.
Ei ole liian vaikeaa. Lyhyellä opastuksella ensikertalaiset saavat ihan kunnollisen pelin aikaiseksi. Tosin jos joukossa on joku joka osaa niin hän on tietysti aika suvereeni. Mutta jos kielletään 'ammattilaisia' olemasta joukkueiden viimeiset heittäjäy niin hyvät pelit tulee. Osaamisen kehittymisessä vertaisin keilaamiseen. Siinäkin saavat melkein kaikki jo ensimmäisellä kerralla kaatoja.

Nimim. 4 vuoden kokemus, molemmilla kerroilla juuri ennen Olympia-kisoja.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän offtopic mutta curlingia kuitenkin

Hesarin mielipidesivuilla nopeimmat ovat jo huomanneet curlingin saaman valtavan suosion ja murhe on suuri kun oikeaa suomenkielistä vastinetta ei ole olemassa. On ehdotettu jääkurraa ja kivikurraa ym. mutta kärkeen kiilaa kyllä kaveri joka ihan omalla? nimellä ehdottaa että curling olisi suomeksi talvikunnossapito.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
sampio kirjoitti:
Kivet painavat inauksen alle 20 kg.
Enintään 19,96 kg. Mutta miksei missään kerrota, paljonko vähintään? Ilmeisesti saa sitten heittää esim. 100 gramman painoisilla kivillä, jos haluaa. Tosin tuskin tuosta mitään hyötyä olisi, paljon haittaa kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös