Mainos

Topi Niemelä – Kärppien juniorimyllyn helmi

  • 39 385
  • 159

JPL

Jäsen
Jep! Ei ole kuin kuukausi tai pari sitten, kun täältä sai lukea, ettei Topi Niemelästä vielä ole kärkipakiksi liigassa. No, nyt on varmaan kaikkien mielestä. Kehitys on nopeaa!
Silloin se puolustuspelaaminen olikin aivan kauheaa katsottavaa. Nyt ei enää jännitä ollenkaan niin paljon kuin silloin. Hyökkäyspään tekemisestä en ainakaan minä ole missään vaiheessa sanonut poikkipuolista sanaa.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Jep! Ei ole kuin kuukausi tai pari sitten, kun täältä sai lukea, ettei Topi Niemelästä vielä ole kärkipakiksi liigassa. No, nyt on varmaan kaikkien mielestä. Kehitys on nopeaa!
Voi olla, että muistan väärin, mutta kyllähän täällä oli jo kesällä suurin osa sitä mieltä, että Topi tulee tekemään läpimurtonsa tällä kaudella. Kärppä-faneissa palstan konsensus taisi olla, että Topi tulee murtautumaan Liigan eliittiin tällä kaudella (vaikkakin moni luuli, että se tulee Ohtamaan vierellä 1.parissa). Kaikki olivat jo keväällä tyytyväisiä siihen, että Topi tulee saamaan tällä kaudella TOP4-roolin ja usko läpimurtoon oli aika vankka.

Pari kuukautta sitten Topi ei tosiaan ollut vielä Liigan kärkipakki. Puolustuspelaaminen alkukaudesta oli umpisurkeaa ja se söi ikävällä tavalla hyvää hyökkäyspelaamista ja hyökkäyspään tehoja. Mutta tästä huolimatta, en muista, että kovinkaan moni olisi sanonut, että "Topista ei ole Liigan kärkipakiksi" (tiedä sitten jostain otteluseurannan tunteenpurkauksista), vaan päinvastoin, kyllä konsensus edelleen oli se, että Topi tulee olemaan Liigan kärkipakkeja tällä kaudella (kuten moni jo ennen kautta povasikin), jahka saa puolustuspelin kuntoon.

Nyt Topi otti isoa steppiä ja roolia loukkaantumisten keskellä ja pelasi kokonaisvaltaisesti todella hyvin. Puolustuspelissäkin tuli harppauksia ja virheet ovat vähentyneet huomattavasti. Kehitystä on tullut (ja tulee koko ajan) ja ihan aikataulussa ollaan sen suhteen, että etenkin keväällä Topi on kova ja jo nyt Topi pelaa todella hyvällä tasolla.
 

J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Hyvin tuossa @Proffa_20 tiivisti omatkin mietteeni Topista. Niemelän huima kehityskäyrä kuuluu siihen harvinaiseen poikkeuslahjakkuuksien kastiin, johon aina aika-ajoin putkahtelee uusia nimiä (kuten tällä kaudella lisäksi Jypin ihmepoika Kemell). Näitä on tietenkin vaikea ennustaa etukäteen, vaikka tietyt merkit olisivat olleet ilmassa.

Omastakin mielestä Kärppä-palstan konsensus on ollut kaiken aikaa, että T. Niemelä on uusi helmi, mutta näin nopea kukkaan puhkeaminen ja suoranainen dominointi on aina silti pienoinen yllätys. Nautitaan nyt täysillä siitä, että tuollainen uusi juniorimyllyn puolustajatähti pelaa Kärpissä. Alkukauden kritiikki oman pään tekemisestä oli ansaittua, ja poika on korjannut kiitettävällä tavalla niitä puutteitaan.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Silloin se puolustuspelaaminen olikin aivan kauheaa katsottavaa. Nyt ei enää jännitä ollenkaan niin paljon kuin silloin. Hyökkäyspään tekemisestä en ainakaan minä ole missään vaiheessa sanonut poikkipuolista sanaa.
Mukava, että lahjakkaan pelaajan ilmeinen kehittyminen myös heikoilla osa-alueella on tapahtunut. Peliaika ja alivoimavastuu ovat tehneet tehtävänsä. Toki matkaa on vielä. Minusta Topi Niemelä on kuitenkin täyttänyt koko kauden ajan kärkipakin kriteerit hurjan tehoilunsa ansioista. Ihmettelin kritiikkiä, jota hän alkukaudesta sai. Jos Kärpät ei olisi onnistunut häntä pitämään, hän pelaisi nyt Lukossa, Luulajassa tai HIFK:ssa. Luulenpa, ettei vastaavaa kritiikkiä olisi täällä nähty. Tuossa tapauksessa luulen, että Niemelää olisi kehuttu kovin ja harmiteltu, kun Aho munasi taas.

Mutta joo, hyvä, että tehtiin kallis sopimus, luotettiin ja saatiin korppikotkat hätisteltyä. Ykkösjuttu se, että Niemelä on timanttia ja pelaa Kärpissä.
 

JPL

Jäsen
Tiedätkö @McTorso, että tuo oman hännän nostelu on välistä aika raskasta seurata. Ei millään pahalla. Näissä touhuissa välillä osuu hyvinkin ja silloin voi vähän ”flexatakkin” (olen oppinut termin lapsilta). Mutta jatkuva toisten kanssakirjoittajien alaspainaminen on vain aika puuduttavaa. Välistä voi toki omia mielipiteitään mainostaa ja nostaa myös muiden erehdyksiä esiin, mutta kannattaa miettiä, onko se oma agenda pelkästään kaverin lapioimista monttuun, jotta itse seisoisi korkeammalla, vai onko se agenda joukkueen tekemisillä spekuloimista ja rakkautta lajiin? Varmaan me kaikki välistä tuohon alennutaan (allekirjoittanut mukaanlukien), mutta elämä on oppimista.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tiedätkö @McTorso, että tuo oman hännän nostelu on välistä aika raskasta seurata.
Eihän tässä hännän nostelusta ollut kyse. Määrittelykysymys ennemminkin, eli millä perusteella pelaaja on kärkipakki Liigaan. Minusta hurjasti tehoileva puolustaja kera puolustuspään vajavaisuuksien täyttää määritelmän. Sikäli tilanne on nyt hyvä, että puolustuspelaaminen on kehittynyt niin hyvin, että olemme kaikki yhtä mieltä Niemelän tasosta. Toiseksi kyse oli Kärppien osion tiukasta ilmapiiristä, jossa omia ollaan aika hanakasti kritisoimassa. Sekin on ihan yes, vaikken aina perässä pysykään.
 
Oon ollut ihan siinä uskossa, että Niemelä olisi tehnyt änärisopparin jo ajat sitten. Näin ne hyvät otteet vääristää muistikuvia.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lauri Marjamäen valmennuksessa tullaan näkemään Topi 2.0 ja on varmasti yksi liigan parhaita puolustajia ensi kaudella. Siitä on hyvä ponnistaa sitten rapakon taakse. Toivottavasti näin.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näytä tänään miksi olet mielestäsi NHL-sopimuksen arvoinen mies. Näytä tänään miksi sinua on hehkutettu edelliset vuodet kiihtyvään tahtiin. Älä ota paineita kotiyleisöstä, älä edes tästä viestistä jota tuskin luetkaan. Mene ja tee oma työsi niin hyvin kuin osaat. Kuin ammattikuljettaja liikenteessä joka ei käytä puhelintaan ajon aikana vaan keskittyy työhönsä mahdollisimman hyvin. Siitä sinulle maksetaan. Ole se ammattikiekkoilija tänään kaukalossa. Olen valmis antamaan anteeksi viime pelin notkahduksen jos olet herännyt yöstäsi ja olet jälleen tänään oma itsesi. Kotiyleisö haluaa nähdä sinulta parasta mahdollista Raksilassa, kauan se ei enää ole mahdollista. Älä petä!

Kiitos.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tämän ketjun kaksi viimeisintä viestiä ovat paljon puhuvia. Odotuksena viimeinen rutistus kohti NHL:ää, mutta tuloksena täydellinen takapakki viime kauteen nähden. Mitä oikein on tapahtunut?

Topilla oli viime kaudellakin vaikeuksia oman pään pelaamisessa, mutta yleispelaaminen meni hänen pelaajaprofiiliinsa nähden huimasti eteenpäin. Pakiston lukuisat poissaolot avasivat Topille mahdollisuuksia ja hän pelasi paljon myös alivoimaminuutteja ja kauden aikana keskimäärin kaikkiaan 19.50 minuuttia ottelua kohden. Lisääntynyt vastuu kehitti Topia kauden edetessä yllättävän kokonaisvaltaiseksi puolustajaksi, vaikka myös offensiivinen hyöty oli suuri ja runkosarja toi 32 pistettä. Myös Topin teholukema +8 oli kärppäpakiston paras. Ajoittain näytti siltä, että Topi pyyhki jäätä köyhän miehen versiollaan Axel Rindellillä. Aloittelevaa EHT-tasoa, sanoisin. Kouluarvosanaksi kasi. Puolustuspään anti jätti kehittämisen varaa.

Nyt Topi on lähes kuin varjo viime kaudesta ja näyttää junnulta, joka tekee jatkuvasti virheitä omassa päässä. Myöskään offensiivisesti tulos on jäänyt varsin laihaksi, vaikka muutaman komean osuman on kaiken kurjuuden keskellä saanut tehtyä. Kokonaisvaltaisesti Topi ei ole pystynyt haastamaan joskin keskinkertaista David Rundbladia kiekollisena liiderinä juuri lainkaan. Onko NHL-sopimus passivoittanut vai joku muu? Kouluarvosana syksystä menee välttäväksi viitoseksi. Jotain on tapahduttava ja viime kauden tarinan jatkuttava, jotta Topi voi auttaa joukkuetta. Muutoin näyttää pahasti siltä, että on lähdettävä pakkikaupoille.

Topin varalle on Torontossa varmasti suhteellisen suuria suunnitelmia. Hän on lahjakkaampi ja kokonaisvaltaisempi kuin Axel Rindell ja Mikko Kokkonen, joita on alkukaudella pomputeltu AHL:n ja ECHL:n välillä.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mun mielestä Topi alkoi ihan turhaa nillittämään haastattelussa. En ole katkera, mutta se oli paitsio -kommentti kertoo kyllä kaiken olennaisen siitä mihin energia tällä hetkellä pelaajalla suuntautuu. Pelin jälkeiseen pointtaamiseen: Hei mä löysin tuomaripelistä yhden virheen, samalla kun omassa pelissä on sekoiluja ympäri kentän. Mutta hei, Topi näki paitsion! Vitun hieno homma, voitko nyt keskittyä rauhassa siihen seuraavaan peliin ja ennen kaikkea siihen mihin voit itse vaikuttaa. Se on ammattitaitoa.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Saapa nähdä löytyykö vaihde silmään, jos Topi lähtee ens kaudeksi suuren veden toiselle puolen. Kyllähän Topi saa siimaa vähän pidempään AHL:ssa kuin perusmöttönen, koska odotukset.

Itse alan kallistua siihen suuntaan, että nyt kannattaisi Topin pysyä Euroopassa ja laittaa valmiudet kuntoon ja vasta sitten AHL:ään opettelemaan paikallinen tapa pelata. Ennustan nihkeää NHL-uraa, jos ens syksynä lähtee.
Siimaa hän saa varmasti huomattavasti enemmän kuin vaikkapa ECHL:ään ajatunut ja äkkilähdön syvästä pakistosta saanut Axel Rindell. Ensi kaudella hän parhaassa tapauksessa taistelee samasta roolista missä vapaaksi agentiksi jäävä Mac Hollowell pelaa nyt.

Topilta on nähty parempaa sekä Kärpissä että kapeassa kaukalossa U20-kisoissa, mutta työnteko ei saa loppua. Suurimmat kysymysmerkit ovat juuri tällä saralla.

Viime kädessä tietysti Toronto päättää Topin kohtalosta. Mikäli AHL:ssä on vaikeaa, myös laina Eurooppaan voisi olla hyvä vaihtoehto ECHL:n sijaan. Purku tuskin tapahtuu helposti, sillä kyseessä on toisen kierroksen prospekti, jonka potentiaali on tiedossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tällä kaudella on ollut aika hämmentävää seurata Topin taantumista. On tosiasia, että mies jakelee virhesyttöjä puolustuksessa eikä pysy vastustajan mukana ja niistä on Kärpille kostautunut monta takaiskumaalia. Aikaisemmin pidin Topia superlahjakkaana ja odotin Laten remmissä aikuistuneen pakin mahtavaa esitystä mutta ei. Mikä ihme on ? Onko ollut vammoja tai unohtunut kesällä treenata tarpeeksi ?
Toivotaan että Topi parantaa otteitaan, kaikkia pakkeja tarvitaan keväällä. Tsemiä nyt Topi !
 

Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Tuolla toisessa ketjussa kyselinkin, kuinka muut syksyn/loppukesän nuorten MM-kisoissa pelanneet nuoret lahjakkuudet ovat tällä kaudella esiintyneet. Tuli mieleen, että onko kesän treeneissä keskitytty olemaan iskussa heti alkukaudesta arvokisoissa ja treeni ei kannaltaan pidemmälle talveen. Ainakin Koivunen ja Niemelä eivät ole kehittyneet odotetulla tavalla. Nyt menossa olevien nuorten kisojen perusteella näyttäisi Kemellilä, Lambertilla, O. Kapasella ja ainakin Heimosalmella olevan samantyyppinen trendi. Mitenkäs Puution kausi on sujunut? Kisathan olivat häneltä huippusuoritus.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Ainakin Koivunen
Mitä tarkoitat kehittymisellä? Kyllä Killen fysiikka on mennyt eteenpäin, pystyy kamppailemaan aiempaa paremmin ja luisteluun on saatu parempaa potkua. Tehot on vielä jäänyt piippuun, mutta eiköhän Koivunen sen 30 pistettä tälle kaudelle tee. Pelejä ei kuitenkaan tule kuuttakymmentä, niin ihan ok.

Topin kannalta samoilla linjoilla, ei hän ole kehittynyt ainakaan silmätestin perusteella.
 

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Tuolla toisessa ketjussa kyselinkin, kuinka muut syksyn/loppukesän nuorten MM-kisoissa pelanneet nuoret lahjakkuudet ovat tällä kaudella esiintyneet. Tuli mieleen, että onko kesän treeneissä keskitytty olemaan iskussa heti alkukaudesta arvokisoissa ja treeni ei kannaltaan pidemmälle talveen. Ainakin Koivunen ja Niemelä eivät ole kehittyneet odotetulla tavalla. Nyt menossa olevien nuorten kisojen perusteella näyttäisi Kemellilä, Lambertilla, O. Kapasella ja ainakin Heimosalmella olevan samantyyppinen trendi. Mitenkäs Puution kausi on sujunut? Kisathan olivat häneltä huippusuoritus.
Anteeksi jo etukäteen kun taidan vastata vähän väärään ketjuun, mutta menkööt.
Niin siis tämä Kemell on hyvin mielenkiintoinen. Peliaika tippunut jo hyvän aikaa JYP:issä eikä tehojakaan ole juuri syntynyt. Tiedä sitten mikä tähän vaikuttaa. Onko Rautakorvella sellainen pelisysteemi mikä ei sovi Kemellille, mutta vaikeata on jyväskylässä tällä hetkellä.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Anteeksi jo etukäteen kun taidan vastata vähän väärään ketjuun, mutta menkööt.
Niin siis tämä Kemell on hyvin mielenkiintoinen. Peliaika tippunut jo hyvän aikaa JYP:issä eikä tehojakaan ole juuri syntynyt. Tiedä sitten mikä tähän vaikuttaa. Onko Rautakorvella sellainen pelisysteemi mikä ei sovi Kemellille, mutta vaikeata on jyväskylässä tällä hetkellä.
Ja silti joka kolmannessa pelissä maali, ei huono. Kelpaisi Kärppiin laukauksensa kanssa.
 

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Ja silti joka kolmannessa pelissä maali, ei huono. Kelpaisi Kärppiin laukauksensa kanssa.
Eiköhän kelpaisi ihan jokaiseen liiga seuraan :) Ylivoimaisesti suomen paras tuolla nuorten kisoissa, mutta jotain siellä täytyy olla kun noita runkosarjan peliaikoja katselee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös