Mainos

Tony Virta Pelicansin valmennusryhmään

  • 5 913
  • 44
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Alkuunsa ainakin nyt sitä, että etunimi on Tony ja lempinimi Toke kuuluu mielestäni ihan jo kunnioituksenkin puolesta, kun Pelicans organisaatiossa vaikuttavasta henkilöstä puhutaan niin Saarisen Tonille ( Rip ).
 
Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pidin Tokesta pelaajana Kerhossa. Valmentajana sen sijaan oli aika mitäänsanomattoman tuntuinen kaveri ilman auktoriteettia ja omia ideoita. Vaihto Seliniin on Kerholle valtava upgrade.

Nyt sitten: "Täällä on hienosti rakennettu joukkue ja systeemi on nykyään sillä tasolla, että täällä on oikeasti mahdollisuus pärjätä. Viimeisenä kahtena kautena pelit ovat jatkuneet pitkälle kevääseen, se on iso kehitys edellisestä."

Eikä tällaiset kommentit tietysti kovin juhlavia ole. Vähän sellainen siltojen poltto -fiilis jäi. Hyppy valmiiseen pöytään kun edellisessä paikassa ei saanut mitään aikaan. Ei mitään pois Pelicansilta. Lahdessa on tehty viime vuosina asioita aika paljon paremmin verrattuna Hämeenlinnaan.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles

Totuus on joskus kuin solvaus….
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Mikä tuossa oli väärin sanottu? Pelsussa on aidot mahkat pelata mestaruudesta Kerhossa liigassa säilymisestä. Virta nyt vaan sanoi asiat niinkuin ne on. Turha niistä on uhriutua.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Alkuunsa ainakin nyt sitä, että etunimi on Tony ja lempinimi Toke kuuluu mielestäni ihan jo kunnioituksenkin puolesta, kun Pelicans organisaatiossa vaikuttavasta henkilöstä puhutaan niin Saarisen Tonille ( Rip ).
Nojaa, isommalle yleisölle Hämeenlinnassa ja sittemmin Suomessa Toke Virta on ollut ensin ja sitten monta vuotta myöhemmin tullut Toke Saarinen. Täysi arvaus, mutta voihan jälkimmäisen lempinimi olla jopa syntynyt, koska seurassa ollut jo liigapelaaja lempinimeltään Toke.

Tony "Toke" Virralle tervemenoa Lahteen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Toke Virta on kyllä mitäänsanomattomin valmentaja HPK-historiassa, Ana Miettisen ohella.

Mutta tsemppiä Laheen Yli-Junnilan kakkosena. Kaikki katastrofin ainekset ovat olemassa.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toke Virta on kyllä mitäänsanomattomin valmentaja HPK-historiassa, Ana Miettisen ohella.

Mutta tsemppiä Laheen Yli-Junnilan kakkosena. Kaikki katastrofin ainekset ovat olemassa.
Niin korvaa Kärppiin siirtyneen mitäänsanomattoman sylkykupin Jussi Silanderin. Tuskin on menestyksen tai menestymättömyyden osalta merkittävimpiä tekijöitä seurassa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin korvaa Kärppiin siirtyneen mitäänsanomattoman sylkykupin Jussi Silanderin. Tuskin on menestyksen tai menestymättömyyden osalta merkittävimpiä tekijöitä seurassa.
Suottaapi olla, ettei Silanderin lähteminen ole oleellisin muutos lahtelaisorkesterissa...
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Suottaapi olla, ettei Silanderin lähteminen ole oleellisin muutos lahtelaisorkesterissa...
Noh se jää nähtäväksi. Suosittelisin nyt kuitenkin siellä Hämeenlinnassa keskittymään sen oman seuranne tilanteeseen. Voisin väittää että Selin yksi liigahistorian heikoimmista valmentajista( mitalit per kausi) ei oleellisesti Kerhon asemaa karsintojen välttämisessä paranna. 20 vuotta liigavalmentajana jona aikana yksi pronssi ja muutamat potkut kertonee oleellisen. Voi olla siellä ei ole muutaman vuoden päästä liigaseuraa kuten ei maakunnan keskustakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Nojaa, isommalle yleisölle Hämeenlinnassa ja sittemmin Suomessa Toke Virta on ollut ensin ja sitten monta vuotta myöhemmin tullut Toke Saarinen.
Nojaa. Luitko mitä kirjoitin ? Et vissiin.

En viitannut sanallakaan Hämeenlinnaan saatikka muuhun Suomeen vaan Lahen Pelicansiin.

Ainakin allekirjoittaneella #40 kohtaan iso kunnioitus. Olkoon Tony vaikka Tontsa.
 
Viimeksi muokattu:

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En tiedä miksi ollaan puolin taikka toisin herkkiä näille kommenteille.

Virta on kokenut apukoutsi ja varmasti auttaa Pelicansia.

Kyllähän se suurin kysymysmerkki on se, miten Pelicansin kokeneet juhdat saadaan siinä määrin jiiriin, että ylivoima ei ole runkosarjan tasoa.
 
Ei ole runkosarjan tasoa? Oliko se playoffeissa oleellisesti parempaa? Mä en muista kovin montaa yv maalia niistä;)
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Noh se jää nähtäväksi. Suosittelisin nyt kuitenkin siellä Hämeenlinnassa keskittymään sen oman seuranne tilanteeseen. Voisin väittää että Selin yksi liigahistorian heikoimmista valmentajista( mitalit per kausi) ei oleellisesti Kerhon asemaa karsintojen välttämisessä paranna. 20 vuotta liigavalmentajana jona aikana yksi pronssi ja muutamat potkut kertonee oleellisen. Voi olla siellä ei ole muutaman vuoden päästä liigaseuraa kuten ei maakunnan keskustakaan.
Nyt oli huikea kommentti. Liigahistorian yksi huonoimmista koutseista kelpasi kuitenkin Jukka Jaloselle apuvalmentajaksi Leijonaryhmään, ja oikein vielä neljä (4) kautta putkeen.

Selinin siirto oranssiin on parasta mitä HPK:lle on ihan hetkeen tapahtunut, ja väitän, että kyseessä on yksi tämän maan parhaimmista apuvalmentajista. Aika briljantti mentori Masolle.

Tokesta vielä sen verta, että kunhan liksa tulee ajallaan tilille niin kaikki on hyvin. Mikään muu ei oikeastaan kiinnosta. Intohimo valmentamista kohtaan ei ainakaan liiaksi ulospäin näy, eikä se kuulemma oikein näkynyt kopissakaan.

Mutta kaikkea hyvää Tokelle Lahteen!
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti

Selin on mun mielestä jopa turhan kova ollakseen apuvalmentaja, mä oon sitä mieltä.

Mä oon ymmärtänyt kyllä Virrasta toisin, mä oon kuullut että pelaajat kyllä arvostaa sitä ainakin, mut en tiiä muuten sen osaamisesta.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt oli huikea kommentti. Liigahistorian yksi huonoimmista koutseista kelpasi kuitenkin Jukka Jaloselle apuvalmentajaksi Leijonaryhmään, ja oikein vielä neljä (4) kautta putkeen.

Selinin siirto oranssiin on parasta mitä HPK:lle on ihan hetkeen tapahtunut, ja väitän, että kyseessä on yksi tämän maan parhaimmista apuvalmentajista. Aika briljantti mentori Masolle.

Tokesta vielä sen verta, että kunhan liksa tulee ajallaan tilille niin kaikki on hyvin. Mikään muu ei oikeastaan kiinnosta. Intohimo valmentamista kohtaan ei ainakaan liiaksi ulospäin näy, eikä se kuulemma oikein näkynyt kopissakaan.

Mutta kaikkea hyvää Tokelle Lahteen!
Noh 20 vuotta liigassa päävalmentajana jona aikana yksi pronssi IFK.ssa. En pitäisi kovin hyvänä. Luettelepa 20 liigassa valmentaneet ja yhtä heikosti/heikommin menestyneet päävalmentajat?
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Noh 20 vuotta liigassa päävalmentajana jona aikana yksi pronssi IFK.ssa. En pitäisi kovin hyvänä. Luettelepa 20 liigassa valmentaneet ja yhtä heikosti/heikommin menestyneet päävalmentajat?
Tähän keskusteluun voisin ottaa mukaan Jarno Pikkaraisen. Taitaa hänelläkin olla vain yksi pronssi Liigasta.. Kö? Eniveis, molemmat erinomaisia jääkiekkovalmentajia. Nauttivat suurta arvostusta niin pelaajien, kuin myös muiden lajin parissa toimivien keskuudessa.

Väitän, että Atu Selin kelpaisi jokaiselle liigassa toimivalle päävalmentajalle apukoutsiksi, ihan jokaiselle.

Mutta katsotaan mitä tuleva kausi tuo tullessaan.
 
Pikkarainen tainut joku 6-7 toimia liigassa päävalmentajana ei nyt ihan tuossa menestyksen karttelussa vertaudu Seliniin jonka Ässä pesti viimeksi oli täysi katastrofi.
 
Toki sitten voidaan katsoa jengejä missä Atu on operoinut. IFK näistä toki sellainen missä menestystä täytyisi joka kausi tulla. Mutta valmennus on aina yksi ja iso kokonaisuus. Toki päävalmentajalla aina päävastuu menestyksestä, mutta siihen menestykseen /menestyksettömyyteen vaikuttaa aina moni asia.

CV:stä nyt löytyy kuitenkin mm,

Olympia-Kulta
MM-Kulta
MM-hopea

Päävastuualueena oli käsittääkseni pakit ja alivoima, ja tätä samaa Atu tulee myös HPK:ssa tekemään. Eli jos nyt mietitään Atun kompetenssia toimia tulevassa pestissään, niin sanoisin, että hirveästi parempaa kaveria ei tästä maasta k.o pestiin löydy. Ja kirsikkana kakun päällä Atu tuo omalla olemuksellaan ja persoonallaan rauhaa koko organisaation arkeen. Jättimäinen rekry, piste.

Toki mielipiteitähän tähän maailman mahtuu, ja se on ihan OK.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Kyllähän se suurin kysymysmerkki on se, miten Pelicansin kokeneet juhdat saadaan siinä määrin jiiriin, että ylivoima ei ole runkosarjan tasoa.
Tällä varmasti viitataan viime kauteen ylipäänsä ja siitähän ei voi kun parantaa. Säästän kuitenkin palstaveljet suuremmilta analyyseiltä. Kunhan nyt valmennus tarvittaessa reagoi.

Jotta ei menisi täysin ohi aiheen, niin kysytään harhailevilta Hämmeenlinnalaisilta että mahtoiko Virralta löytyä roolia erikoistilannepeluutuksen puolelta?
 
Sen nyt näkee sitten, miten nämä roolit jaetaan.

Pelicansissa on kuitenkin se tilanne, että Lasch ja kumppanit pelailee niin paljon kun huvittaa. Se tuskin tulee muuttumaan.

Jotain kaisuikkastahan nuo vanhemmat mestarit tarvitsisi hetkittäin, mutta tuskin Pelicans valmennukseen kaatuu.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös