Mainos

Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

  • 192 372
  • 897

Iin Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Tommi,

Loit Lahteen kauan kadoksissa olleen identiteetin, joka toivottavasti kantaa vielä pitkään. Loit neljä upeaa, erilaista joukkuetta, joilla jahdattiin ihan tosissaan menestystä. Kaksi edellistä kautta on painunut erityisesti mieleen, mutta kyllä jokaisessa jengissä tältä neljältä vuodelta oli jotain erityistä.

Keväällä 2020 olin ensimmäistä kertaa Pelicans-kannattaja aikana innoissani tulevasta kuin pikkulapsi. Mulla oli tunne, että Isku-Areenaan astui juuri sisään persoona joka tuo mukanaan jotain ennennäkemätöntä. Heti ensimmäisestä haastattelusta Tommi Niemelästä tuli jonkinsortin idoli itselleni. Vaikka näyttöjä tai kokemusta hädin tuskin oli, niin Hölön elekieleen ja tapaan lausua asioita oli helppo tykästyä heti. Luottamus uuteen pääkäskijään syntyi samantien ja se vaikutti myös omaan ajattelutapaani elämää kohtaan.

Ja niin teki myös pelaajistoon ja koko tähän upeaan yhteisöön. Kaksi ekaa kautta opeteltiin, vikat kaksi kautta saatiin nauttia täysillä kyydistä, vielä lisää opetellen. Kaksi finaalipaikkaa putkeen, tällä kertaa jäi hopeat kaulaan. En ota kantaa peliesityksiin, mutta en vaihtaisi tätä Hölön aikakautta mihinkään. Ja kyllähän Pelicans kehittyi roppakaupalla, kun katsoo niitä lähtökohtia mistä lähdettiin liikkeelle neljä vuotta sitten.

Vastoin omia odotuksiani, en osaa olla pettynyt lopputulokseen. Mua ei vituta että peli ei riittänyt. Päinvastoin, Olen vain helvetin ylpeä siitä että minulla on turkoosisydän. Isoin kiitos tästä kuuluu Tommi Niemelälle, vaikka ei hän tätä kaikkea ole yksin tänne Lahteen mahdollistanut. Tämä aikakausi on nyt päättynyt ja jää ikuisesti mieleen kovimpana temppuna Pelicansin historiassa. Hölö muutti paljon ja voi helvetti kun häntä tulee ikävä (tässä vaiheessa allekirjoittanutkin alkaa poraamaan).

Kaikkien aikojen koutsi. Finaalin ratkettua haastattelusta näki kuinka paljon tämä yhteisö merkitsee Tommille. Oli ensimmäinen kerta summerin jälkeen kun itselläkin tuli tippa linssiin, siihen asti mentiin aika Tonnin seteli-ilmeellä. Hölö opetti, mitä urheilu parhaimmillaan on. Tervetuloa milloin vaan kotiin ja todella todella paljon tsemppiä Ilvekseen. En osaa tästäkään siirrosta olla katkera, elämä on. Jos Pelicans ei voita niin toivottavasti Hölö voittaa.

Kiitos Hölö! - olet aito ja vilpitön ihminen. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!
 

Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Kiitos Hölö, jos ainoa negatiivinen asia joka tulee mieleen on nuo aikalisät ja haastot, niin aika helvetin hyvin meni.

Teit Pelicansista uskottavan joukkueen, hyviä jatkoja en voi toivoa uran puolesta uuden työnantajasi takia (:D), mutta kaikkea hyvää noin muuten!
 

Myste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hurricanes // FC Lahti // MMA
Paljon on sanottu tästä herrasta neljän vuoden aikana. Hyvää ja ei-niin-hyvää.
Joten pidän tämän nyt lyhyenä, koska arvon palstaveljet ovat hienosti tuoneet omatkin tuntoni julki.

Kiitos Tommi!
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitos Tommille ja pelkkää hyvää jatkoon! Tervetuloa takaisin sitten joskus.

Kun asioita on sisäistänyt niin alkaa ehkä pikkuhiljaa aukenemaan myös tuo Niemelän ”ei multa jää mitään perintöä” haastattelu enemmän. Sehän viittasi tällä organisaation kasvutarinaan, jossa hänelläkin toki oli iso rooli muttei kaikki kaikessa.

Tommi oli organisaatiolle täsmähaku kipparoimaan uutta tulemista. Tässä samalla 4 vuoden aikana myös seura on ottanut melkoisia askeleita kasvaa isommaksi ja paremmaksi. Joka osa alueella mentiin hurjasti eteenpäin ja Niemelä vain kruunasi sen. Tästä syystä en pidä yksinomaan Hölöä kaiken menestyksen mahdollistajana, kuten hyvin usein päävalmentaja yksin saa kaiken kunnian varsinkin silloin jos joukkue nousee puskista mestariksi tai mitaleille.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Näköjään apuvalmentajat tulevat Ipan organisaatiosta, mikähän on Silanderin seuraava osoite?
Sillillähän on todella vahva IFK-tausta, jos vaihtavat Kiben kanssa apuvalmentajan paikkoja päikseen?
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Olisi kyllä Hölölle ollut eduksi päästä ainakin osasta vanhasta jengistä eroon.
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Onnea Niemelälle Ilvekseen! Minusta on oikein mukavaa, että hän jatkaa Suomessa ja pystyy näin seuraamaan uran jatkoa paljon paremmin.

On päivän selvää, että kyseessä on kaikkien aikojen Pelicans valmentaja selvällä erolla seuraavaan (joka on tietenkin Aravirta). Laskeskelin tässä sellaisenkin faktan, että jos määritellään playoffeiksi puolivälierät ja siitä eteenpäin (eli jätetään säälit huomiotta), niin Niemelä keräsi tässä neljän kauden aikana Pelicansille 20 playoff-voittoa. Se on aika kova määrä kun kaikkien muiden 21 liiga kauden aikana muut valmentajat ovat keränneet Pelicansille yhteensä 22 playoff-voittoa saman määritelmän mukaan.
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
En tiedä muista mutta nyt kun tuo on virallista ja Hölön nähnyt ilves paita päällä, samanlaisilta kusiviiksiltä tuo seura tuntuu kuin ennenkin, ei värähtänyt sympatiaviisarit.
Joku sanoi jossain täällä Jatkiksella kevään alussa tosi osuvasti, että Ilves olisi ihan ok seura jos se pystyisi vaihtamaan faninsa tjsp.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tommi Turunen kommentoi tänään Facebookin puolella Liigan julkaisua koskien Niemelää jotain tyyliin:

"Hieno rekry, saa toteuttaa itseään vielä vapaammin" tms.

:D
 

Cinderblox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blue Jackets, Mighty Ducks & Kraken
Tommi Turunen kommentoi tänään Facebookin puolella Liigan julkaisua koskien Niemelää jotain tyyliin:

"Hieno rekry, saa toteuttaa itseään vielä vapaammin" tms.

:D
Vapaammin... Saamatta kuitenkaan itse näemmä valita apuvalmentajia tms. :D
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Niin. Mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan :D
Ei enää mitkään nöyrät palvelijat soittele vieraspelien erätauoilla jakaakseen ohjeita siitä miten sitä ylivoimaa kuuluisi pelata tai tarvitse joka viikko vetää viikkopalaveria toimitusjohtajan ja pääomistajan kanssa missä kuunnellaan tähtipelaajan mielipidettä enemmän kuin päävalmentajan näkemyksiä. Näin muun muassa veikkaisin sen tarkoittavan tuota.
 

Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Ehkä siellä ilveksen kovat arvot omaavilla apuvalmentajilla on vapaasta toteuttamisesta huolimatta silti sitten jollain edes munaa sanoa, ETTÄ OTA SE HELVETIN AIKALISÄ, jo ennen kuin se paska alkaa valumaan pitkin reisiä, Lahessa ei ilmeisesti ollut.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko tietoa kumpi oli Niemelän aikana Pelsujen koppikieli? Uudessa Ilveksen Inside-sarjassa Niemelä linjaa Ilveksen koppikieleksi suomen. Lähinnä kiinnostaa oliko tämä sama myös pelsuissa vai onko tämä muuttunut Ilvekseen tultaessa. Ulkomaalaisten pelaajien osuus on kumminkin hyvin samankaltainen.
 

Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Onko tietoa kumpi oli Niemelän aikana Pelsujen koppikieli? Uudessa Ilveksen Inside-sarjassa Niemelä linjaa Ilveksen koppikieleksi suomen. Lähinnä kiinnostaa oliko tämä sama myös pelsuissa vai onko tämä muuttunut Ilvekseen tultaessa. Ulkomaalaisten pelaajien osuus on kumminkin hyvin samankaltainen.
Faktatietoa ei ole, mutta isolla osaa videoista mitä katoin playoffeista, niin Hölö puhuu kopissa englantia. Esim tässä videossa 2:30 eteenpäin:



 
Tän ketjun joutais heittää helevettiin täältä. Tai nimetä uudelleen ”Aika, jolloin olimme kaikkia parempia kaikessa ja jokaisella hyvä tahto”.
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Tän ketjun joutais heittää helevettiin täältä. Tai nimetä uudelleen ”Aika, jolloin olimme kaikkia parempia kaikessa ja jokaisella hyvä tahto”.
Dementia? Korkki kiinni!?

Eiköhän Niemelä Ilveksessäkin vähintään kahdella kielellä vetele lopulta kuitenkin. Kuten Lahdessakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös