Taitolaji tuokin, itkua useamman viestin verran lyhyen palstahistorian aikana "lahtelaisten itkuista". Suosittelen sullekkin jatkossa keskittymistä siihen HIFKn kannattamiseen.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Barkov johti Panthersin kalavelkojen maksua, Canucksilta hurja nousu Oilersia vastaanLue lisää »
-
Sveitsille kaivattu huippuvahvistus – Roman Josi saapuu MM-kisoihinLue lisää »
-
Urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits arvioi nyt julkaistua Kiekko-Espoon miehistöä: "Hyvä ryhmä pelaajia, joille seura on enemmän kuin työpaikka"Lue lisää »
-
Leevi Aaltonen vaihtaa KooKoon KarlskogaanLue lisää »
-
Tappara solmi jatkosopimuksen Philip Granathin kanssaLue lisää »
-
Mestari-IPK:lle ensimmäiset sopimukset, TUTO nappasi Ketterässä tehoilleen Ronkaisen ja Hokki latvialaissentterinLue lisää »
Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana
- Viestiketjun aloittaja AgiiL
- Alkaa
- 180 914
- 881
Taitolaji tuokin, itkua useamman viestin verran lyhyen palstahistorian aikana "lahtelaisten itkuista". Suosittelen sullekkin jatkossa keskittymistä siihen HIFKn kannattamiseen.
Ja vaikka Bloodilla olisi jotain loukkaantumista tms niin mahtaako toimittaja oikeasti uskoa että Blood sanoisi että "joo kylkeen/lonkkaan/käteen/jalkaan sattuu ja just ja just pystyn luistelemaan" tms. Sehän maalaisi itselleen maalitaulun selkään samantien.
Vaikka Jämsen ei nykyisellään kokoonpanoon kuuluisikaan, niin kyllä toisaalta jopa ymmärrän Niemelää tuon peluuttamisen kanssa. Jämsen oli kuitenkin joukkueen viidenneksi paras maalintekijä, pelimääriin suhteutettuna paras maalintekijä 0,39 maalia per peli tilastolla (Purre toisena 0,38 lukemalla, Schnarr kolmantena 0,35 lukemalla ja eniten maaleja tehnyt Bryggman neljäntenä 0,34 lukemalla). Siellä on kuitenkin se todella kova upside olemassa jäätävän maalintekopotentiaalin muodossa puhumattakaan siitä yksilötaidosta, mikä tuollaisissa yhden maalin kolikonheittopeleissä voisi olla se erittäin ratkaisevakin X-factor osuessaan kohdalleen.
Pakotettu kesken kauden tapahtunut peliasennon muuttaminen mikä ei vielä tule täysin luonnollisesti selkärangasta, päällä oleva vamma sekä sen tutkapari sentterin puolikuntoisuus on vaan vienyt sen suurimman potentiaalin realisoitumisen kovin epätodennäköiseksi tänä keväänä mikä nyt on myös selvästi kentällä näkynyt. Valitettavasti se myös syö Niemelän työkaluja peluuttamisesta, kun Jämsenin varaan on tuloksenteossa laskettu kovin paljon. Vaikka me kuinka halutaan nähdä Kiiskistä, Virtasta ja Tukiaista rouhimassa, niin Hölö varmasti haluaisi ihan jokaiseen ketjuun sitä ratkaisu- ja tulivoimaa hyökkäyspäähänkin.
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kiitos Hölö näistä neljästä vuodesta, joina valmensit Pelicansin kolmesti kuuden parhaan joukkoon ja kahdesti finaaleihin! Moiseen saavutukseen ei ole yksikään aiempi päävalmentaja Lahessa pystynyt, joten Niemelän pestiä voidaan pitää varsin onnistuneena.
Harmi että eväät eivät Hölölläkään aivan riittäneet suuren ja mahtavan Tapparan kaatoon.
Toivottavasti Yli-Junnila laittaa ainakin erikoistilanteet parempaan kuosiin ja ymmärtää reagoida aikalisällä, silloin kun paska alkaa lentää tuulettimeen. Juuri muusta en voi Hölöä moittia.
Aina voidaan spekuloida sillä, olisiko Niemelä voinut tehdä joitain asioita toisin, ja varmasti olisikin (esim. ylivoimakoostumuksien sekoittaminen, Kidin jättäminen katsomoon koko finaaleista), mutta fakta on kuitenkin, että Hölö iskosti tälle poppoolle pelitavan, jota joukkue toteutti menestyksekkäästi kahden perättäisen finaalipaikan arvoisesti. Sitä saavutusta ei vie kukaan eikä mikään pois.
On tosiaan hyvä muistaa miten syvissä vesissä Pelikaani uiskenteli vielä lokakuussa. Sieltä pohjilta nousu lopulta sarjan toiseksi parhaaksi joukkueeksi, ja kevään aikana saavutettiin myös seurahistorian pisin voittoputki. Niin olihan tämä kausi lopulta melkoinen feeniks(tai pelikaani)linnun nousu tuhkista.
Ikimuistoinen ajanjakso päättyi tänään ja olo on kiitollinen, vaikka kultaa vaille jäätiin.
Tsemppiä Tommille uusiin haasteisiin!
Harmi että eväät eivät Hölölläkään aivan riittäneet suuren ja mahtavan Tapparan kaatoon.
Toivottavasti Yli-Junnila laittaa ainakin erikoistilanteet parempaan kuosiin ja ymmärtää reagoida aikalisällä, silloin kun paska alkaa lentää tuulettimeen. Juuri muusta en voi Hölöä moittia.
Aina voidaan spekuloida sillä, olisiko Niemelä voinut tehdä joitain asioita toisin, ja varmasti olisikin (esim. ylivoimakoostumuksien sekoittaminen, Kidin jättäminen katsomoon koko finaaleista), mutta fakta on kuitenkin, että Hölö iskosti tälle poppoolle pelitavan, jota joukkue toteutti menestyksekkäästi kahden perättäisen finaalipaikan arvoisesti. Sitä saavutusta ei vie kukaan eikä mikään pois.
On tosiaan hyvä muistaa miten syvissä vesissä Pelikaani uiskenteli vielä lokakuussa. Sieltä pohjilta nousu lopulta sarjan toiseksi parhaaksi joukkueeksi, ja kevään aikana saavutettiin myös seurahistorian pisin voittoputki. Niin olihan tämä kausi lopulta melkoinen feeniks(tai pelikaani)linnun nousu tuhkista.
Ikimuistoinen ajanjakso päättyi tänään ja olo on kiitollinen, vaikka kultaa vaille jäätiin.
Tsemppiä Tommille uusiin haasteisiin!
Viimeksi muokattu:
Kuin omasta suusta. Reagointi oli Hölön ehkä ainut "heikkous". Kiitos näistä vuosista kuitenkin.
Ja tästä ei Niemelältä mitään pois sillä onhan koko organisaatio tehnyt oikeita asioita siellä on Lelusta lähtien tullut onnistumisia kausi kauden perään. Hienoa duunia muutamine puutteineen Hölöltä kuitenkin ja tuonut Pelsut lähemmäs kestomenestyjää osana joukkuetta. Toivottavasti sellaisina pysyttäisiin jatkossakin ja organisaatiolla on tiedossa menestykseen tarvittavat taidot.
Aika näyttää.
Luotetaan prosessiin ja omaan peliin. Hallitaan virtausta ja tullaan paremmaksi.
Kyllä se nyt vaan on pakko todeta että Hölö ei tällä kaudella kalvennut yhdellekkään kollegalleen. Kyllä Tapparan joukkueessa on enemmän nimimiehiä kuin meillä. Ja kaikki muut joukkueet pystyttiin kylvettämään. Voitettu hopea. Mestaruudella Hölö olisi ansainnut paikan suoraan NHL:ään. Ikävä jää...
Jägen_pelsut
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pelicans
100% samaa mieltä. Hölön ainoa puute on tuo ettei se osaa käyttää aikalisää.
Mutta kiitos Hölö vuosista olet hienomies
Se oli erään aikakauden loppu. Kiitos Niemelälle näistä vuosista, vei seuraa eteenpäin ja teki kokonaisuutena melkoisen määrän työtä koko organisaatiota ja yhteisöä kohtaan. Kaksi peräkkäistä finaalipaikkaa, uutta seurahistoriaa ja sitä ei kukaan voi ottaa pois. Harmittavasti vain ei löytynyt tarvittavia lääkkeitä finaaleissa, ja jotkin ratkaisut eivät oikein käyneet järkeen. Ylivoima melkoista rapaa tuolla rosterilla.
Haikea olo, kaikkea hyvää jatkoon. Parhaiten jää mieleen se loputon positiivisuus, ei sitäkään liikaa tässä maailmassa ole. Tulee tekemään hienon uran. Kiitos vielä kerran!
Haikea olo, kaikkea hyvää jatkoon. Parhaiten jää mieleen se loputon positiivisuus, ei sitäkään liikaa tässä maailmassa ole. Tulee tekemään hienon uran. Kiitos vielä kerran!
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Plus Suomen surkeimmat maalien haastot :D Jospa Ylin aikakaudella nähtäisiin jo onnistuneitakin maalin haastoja.
Noniin, sitten on viimeisten sanojen aika. Tommi Niemelän aikakausi Pelicansin päävalmentajana tuli päätökseensä, ja nelivuotisen aikakauden aikana on Lahdessa käyty läpi koko tunneskaala, suruista iloihin ja nyt viimeisimpänä liikutukseen. Nyt kun se viimeinenkin taisto on Niemelän johdolla tauonnut ja uudet haasteet odottavat kaikkia osapuolia, päällimmäisenä, ja oikeastaan myös vahvimpana mieleen sekä kehoon tulee vain yksi tunne tästä miehestä ja hänen ajastaan Lahdessa. Se tunne on kiitollisuus. Siitä taas mieleen tuleekin vahvimmiten yksi sana, minkä haluaisin Tommille lausua näistä edellisestä neljästä vuodesta, ja se sana on hyvin yksinkertaisesti…
Kiitos.
Kiitos Tommi Niemelä, kiitos aivan kaikesta. Kiitos siitä, että tulit uudistamaan Pelicansin 2000-luvulle jämähtäneen ja ummehtuneen seurakulttuurin, ja tuomaan sen pyyteettömällä ja periksiantamattomalla työlläsi, omalla persoonallasi sekä intohimollasi kertarysäyksellä 2020-luvulle. Se ei ainoastaan uudistanut Pelicansin toimintatapoja, vaan toi myös mukanaan huomattavan määrän menestystä, jotain poikkeuksellisesta lahtelaisessa jääkiekossa, mihin täällä ei ole totuttu kovinkaan vahvasti. Pelaajien kehitys on ollut näiden vuosien aikana aivan uudella tasolla verrattuna aiempaan, Pelicans on ollut houkutteleva kiekkoseura eteenpäin pyrkiville ja kehittyville pelaajille ja seuran strateginen kehitys sekä valinnat urheilutoimenjohdossa ovat päivittyneet tälle vuosikymmenelle. Ennen kaikkea, Lahden Pelicansista tuli juskottava jääkiekkoseura näiden neljän vuoden aikana. Uskottavuus palasi Lahteen ja lahtelaiseen jääkiekkoiluun, kun se oli taas hetkeksi kadotettu seuran johtoportaan sekoilun ja palloilun ansiosta. Oikeastaan Lahdessa ja Pelicansissa sitä uskottavuutta ei ole näin paljon aiemmin ollutkaan, kuin mitä Tommi Niemelän aikakaudella. Lahden Pelicans löysi vihdoin ja viimein sen oman pelillisen identiteettinsä näiden neljän vuoden aikana. Se ei ole mitään moottorisahalätkää, se ei ole äijjäilyä ja kovistelua, vaan se on…erilaista. Se on vauhdikasta, kamppailevaa ja nöyrästi töitä tekevää jatkuvalla paineella vastustajan iholla liihottavaa turkoosia kiekkokontrollin vyöryä. Voisi sanoa, että se on lahtelaista. Siitä iso kiitos kuuluu nimenomaan Tommi Niemelälle. Siitä jokainen lahtelainen, päijäthämäläinen ja ihan vain Pelicans-kannattaja on mitä suurimman kiitoksen velkaa Tommille ja hänen visioilleen.
Kuinka moni olisi tällaiseen menestykseen uskonut, kun Hölön sopimuksesta ensin huhuiltiin syksyllä 2019 ja lopulta julkaistiin keväällä 2020? Lähinnä tuolloin kyseltiin, saadaanko koronan runteleman kesän jälkeen edes minkäänlaista joukkuetta jalkeille, jota Hölö valmentaisi ensimmäisellä kaudellaan. Ja saatiinhan sieltä joukkue jalkeille. Tuolla kaudella nähtiin useita mielenkiintoisia persoonia, nuoria NHL-lainoja ketkä oman emo- ja kasvattajaseuransa sijaan halusivat tulla nimenomaan Tommi Niemelän valmentamaan Pelicansiin pelaamaan. Tuolloin vielä siivoiltiin edelliskauden katastrofin jälkiä, yritettiin paikkailla haavoja jotka olivat vielä organisaatiossa tuoreita ja puhdistaa seuran ummehtunutta ilmapiiriä kaikkien ovien ja ikkunoiden avaamisen avulla. Oli jos jonkinmoista kohua kesällä lomautuksineen ja pääomistaja-toimitusjohtajan surullisine taksimatkoineen. Mutta siitä huolimatta Tommi Niemelä piiskasi lainamiestenkin lähdettyä raa’asti heikentyneen Pelicans-miehistön suoraan puolivälieriin runkosarjan viidenneltä sijalta TPS:ää vastaan, ja jäi vain vaivaisen voiton päähän välieristä ja mitalipeleistä heti ensimmäisellä kaudellaan. Ilmassa leijui vahvoja merkkejä siitä, että tässä voisi olla tiedossa nyt jotain erinomaista ja ennennäkemätöntä tarinaa lahtelaisessa kiekkoilussa.
Toisen kauden kirous oli kuitenkin todellinen. Joukkueen kasaaminen epäonnistui, nuoret pelaajat alisuorittivat eivätkä kehittyneet tuloksien valossa kuten oli toivottu ja ennakoitu. Tiukan taistelun ja vuoristorataa edenneen runkosarjan myötä Niemelä valmensi joukot toisella kaudellaan runkosarjassa sijalle kahdeksan ja sitä myötä säälipleijareihin. Joukkue taisteli niin paljon kuin se pystyi, loppukaudesta Björnisellä, Cukstella, Lambertilla ja Saarisella vahvistunut joukkue ei kuitenkaan ollut tarpeeksi yhtenäinen ja laadukas, jotta se olisi voinut kaataa sääleissä Olli Salon hirmuvireeseen yltyneen KooKoon. Tässä vaiheessa monen mielestä Niemelän eväät oli ensimmäisen kerran jo syöty, mies oli täysin nähty ja mitään menestystä ei olisi Niemelän kanssa lupa odottaa. Toinen villenieminen, joka yhden hyvän kauden jälkeen sulaa ja kompuroi omaan nokkeluuteensa tai joku tomilämsä…
Vaan mitä vielä. Kolmas kausi, joukkue oli nimettömämpi kuin vuosiin, kovimpia tähtipelaajia lukuunottamatta. Kesä oli kiroiltu ja kirottu alimpaan kellarikerrokseen fanien toimesta, kun pelaajistoa ei näytetty vahvistavan ollenkaan ja tehdyt hankinnatkin vaikuttivat lähinnä B-luokan hankinnoilta, jotka Laukkanen kaivoi jostain alennuskorista paniikissa. Kukaan ei odottanut tuolta joukkueelta yhtään mitään, ennusteina olivat sijat 15-11, ei pitänyt olla mitään jakoa mihinkään muuhun. Mutta kuinkas ollakaan, Niemelä peluutti vauhdikasta ja uskottavaa, ennen kaikkea voittavaa jääkiekkoa tuolla nuorella ja nälkäisellä nipulla. Se tuotti tulosta, vaikka tammikuun musta kuukausi saikin taas kyräilyt ja epäilyt nousuun. Taas tuolla mustalla hetkellä oli kannattajien mukaan Tommin eväät syöty, eikä tammikuun vireellä olisi mitään mahdollisuuksia haastaa ketään keväällä, eihän tästä taas mitään tule. Niin vaan tuo sitkeä tillilihajoukkue Pelicans taisteli itsensä kuitenkin runkosarjassa sijalle neljä, ja lähti tulikivenkatkuiseen seitsemän pelin mittaiseen puolivälieräsarjaan KalPaa vastaan, mikä kovien ja jännittävien vaiheiden jälkeen kääntyi lahtelaisten hyväksi kotiedun turvin. Tuo mitään sanomaton ”surkea nippu” oli edennyt seurahistoriassa toista kertaa neljän parhaan joukkoon! Välierissä ei pitänyt olla mitään jakoa Tampereen kiekkoylpeyden Ilveksen kanssa, mutta niin vain Niemelä taputteli Arvo-Pennasen joukkouineen povitaskuunsa, ja paineli leveästi hymyillen kuuden ottelun jälkeen finaaleihin Tapparaa vastaan. Kaikkien aikojen paukku oli valmis. Tapparan kone oli Pelicansille kuitenkin liian kova pala purtavaksi ja oli tyytyminen hopeamitaliin, joskin kysymysmerkkejä jäi ilmaan viidennen ottelun kolmannen erän aivan loppuhetkistä, että mitä jos…
Jossitteluille ei haluttu jättää sijaa Niemelän joutsenlaululle, vaan neljännelle kaudelle kasattiin talouden riskilläkin aivan jäätävä pumppu. Jäätävä pumppu siitä huolimatta, että ei saatu kasaan juuri sellaista ryhmää kuin alunperin tavoiteltiin ja haluttiin. Tuolta pumpulta odotettiin kuitenkin menestystä ensimmäisestä päivästä lähtien: vain mestaruus kelpaa! Niemelä kohtasi uransa isoimman haasteen ja isoimmat paineet päävalmentajana. Menestystä, mainetta ja mammonaa muualla niittänyt nimekkäämpi miehistö oli kuitenkin isojen vaikeuksien edessä jo heti alkusyksystä, kun joukkue konttasi tuloksellisesti eikä saanut yhden maalin pelejä kääntymään voitoiksi kuten edellisellä kaudella. Maajoukkuetaukoa edeltävällä viikolla pidettiin kuuluisaakin kuuluisampi joukkueen ”darts-turnaus”, minkä aikana arvuuteltiin, tuleeko Niemelälle lähtö nyt, eväät oli ihan jokaisen kannattajan mielestä nyt viimeistään syöty ja ainoa keino kääntää kurssi oli kenkiä toukokuussa vuoden valmentajaksi valittu Niemelä pihalle, ja ottaa tilalle valmentaja luokkaa Jarno Pikkarainen, Pekka Virta tai muu vastaava nimi ja heittää neljän vuoden ajan rakennettu projekti, strategia ja tulevaisuus ikkunasta ulos sillä sekunnilla. Pelicansissa asia nähtiin kuitenkin toisin, ja Niemelä päätettiin pitää aivan loppuun saakka ja luottaa prosessiin. Darts-turnauksen jälkeen Pelicans ei hävinnyt kertaakaan kahta ottelua enempää putkeen runkosarjassa, ja aivan jäätävään vireeseen yltynyt Pelicans liihotti lopulta sarjataulukossa sijalle kolme.
Puolivälierissä vastaan asettui Helsingin IFK, joukkue joka toi kannattajissa esiin viisi kevättä sitten aiheuttamansa pahat traumat jälleen esille. Alkuun kuitenkin näytti, että Niemelän neljännen kauden pumpulla ei ole yhtään mitään hätää IFK:n kanssa. Helposti 3-0 johdon sarjassa varastanut Pelicans näytti kävelevän kevyesti välieriin ja mitalipeleihin, suorastaan tulevan mestarin elkein. Kunnes IFK kuitenkin otti sen ensimmäisen voiton neljännen ottelun maratonjatkoerätrillerin päätteeksi Nordiksella. Sitten varkain toisen Lahdessa. Ja sitten kolmannen Nordiksella jälleen jatkoerässä… yhtäkkiä melkein jo varmaksi mestariksi kruunattu Pelicans olikin siinä tilanteessa, että se oli sulanut ottelusarjassa 3-0 johtonsa, ja joutui tosissaan kotikaukalossaan taistelemaan IFK:ta vastaan seiskapelissä, jotta kausi ei päättyisi nöyryyttävästi. Monen mielestä Niemelän eväät oli taas syöty, Pelicans paskonut housuunsa ja koko kausi jo päättynyt, suuren farssin ja pettymyksen ainekset oli läsnä kannattajien fanipaidoissa. Seiskapeli oli tiukkaa, tiukkaakin tiukempaa taistelua. Kolmannen erän alussa IFK karkasi helposti 2-3 johtoon kahdella pikamaalillaan, ja monien mielestä tämä show oli ohi. Näinkö tässä taas kävi, nöyryytys kotikentällä, paska jäi käteen. Vaan mitä vielä, sen jälkeen kokeneet voittajat, Lasch ja Carlsson yhdessä Bryggmanin kanssa näyttivät, miksi heidät oli tänne hankittu. Ensin alimpaan kellariin manattu umpisurkea ylivoima asettui uomiinsa viimeisellä mahdollisella hetkellä, ja peli oli Bryggmanin toimesta tasan. Tämän jälkeen Bryggman viimeisellä minuutilla räjäytti holvin oven auki, ja löi Pelicansin välieriin. Niin vain, kuin varkain, Pelicansin pumppu uskoi itseensä ja se suoritti taivaallisen nousun kuilunpartaalta takaisin voittajaksi. Toista kautta putkeen mitalipeleihin, nyt ei voitu enää puhua mistään suonenvedosta, vaan nyt muuallakin piti myöntää Pelicansin ja Niemelän tekemän työn kantaneen hedelmää. Välierissä vastaan asettui Oulun Kärpät. Yhden ketjun Kärpät ei suuremmin harmaita hiuksia aiheuttanut Pelicansille, vaikka pelit olivatkin kaikki yhden maalin pelejä ja jotakuinkin tiukkoja taisteluita ja Niemelän joukot etenivät toisena kautena peräkkäin finaaleihin otteluvoitoin 4-1.
Finaaleissa oli luvassa edelliskevään uusinta, revanssi, kun vastaan asettui hallitseva mestari ja uudistunut Tappara. Ei riittänyt tälläkään kertaa. Pelicans ei näyttänyt olevan vieläkään valmis voittamaan mestaruutta. Eikä ollut Niemeläkään. Pelicans jäi kahdessa ensimmäisessä pelissä täysin telineisiin, näytti jopa siltä, että joukkueessa oli tapahtunut välieräsarjan voittamisen jälkeen jonkinlainen ulospuhallus. Kolmannessa ottelussa joukkue heräsi taistelemaan, ja se jatkoi voittoisan ottelun upeita otteita neljännessä ottelussa. Iso tahra Niemelän aikakaudelle kuitenkin jää tuosta finaalien neljännen pelin kolmannesta erästä, missä mies jäätyi kuin Hannu Aravirta vuoden 2003 MM-kisoissa Ruotsia vastaan konsanaan. Se viimeinen puserrus, hopean kiillottaminen kullaksi jäi lopulta piippuun. Niemelän aikakauden lopetus jätti paljon kysymysmerkkejä, mikä meni finaaleissa lopulta pieleen? Sen tietää vain joukkue ja valmennusjohto.
Ei Niemelän aika toki muutenkaan pelkkää juhlaa ollut. Jos jokin asia kannatajia Niemelässä ärsytti, oli se nimenomaan miehen jääräpäisyys ja reagoimattomuus. Ketjumuutoksia ei tehty kuin pakon edessä, ja nekin toisinaan tuntuivat järjettömiltä. Reagointi oli liian hidasta, eikä esimerkiksi aikalisää voitu ottaa silloin kun siihen olisi selvä paikka ollut, vaan ”luotettiin omaan juttuun” mikä ei aina tuonut sitä toivottua tulosta. Myös eritoten erikoistilannepelaaminen sai kannattajien kulmat kurttuun useammin kuin edes haluaisi muistaa tämän neljän vuoden aikana. Ylivoima oli ensimmäistä kautta lukuunottamatta aivan luokatonta, mikä huipentui tällä kaudella kun Euroopan paras ylivoimapelaaja Ryan Lasch epäonnistui tuomaan tehokkuutensa lahtelaisten ylivoimaan. Edes siirtorajalla hankittu Juhamatti Aaltonen ei onnistunut elvyttämään Pelicansin ylivoimaa sellaiseen iskuun kuin mihin sillä olisi ollut potentiaalia kaikilla noilla nimillä. Tässä tapahtui jotain, mitä ei voi järjellä selittää. Myös alivoima oli käsittämättömän heikolla tasolla, ja sen suoritustaso heitteli radikaalisti pelien sisällä, puhumattakaan kokonaisista kausista. Erikoistilanteissa tuntui, että kun yksi ongelmakohta saatiin korjattua, niin sitten se alkoi vuotaa jostain toisesta kohtaa, eikä sitä saatu kokonaisen kauden aikana paikattua ja korjattua kunnolla. Oliko kyse Niemelän epäonnistumisesta, hänen adjutanttiensa epäonnistumisesta vai erikoistilanteita pelanneiden pelaajien epäonnistumisesta? Mielipiteitä tästä on varmasti monia, eikä totuus ole mustavalkoinen, vaan monen tekijän summa. Jos asiaa tosin kysytään Tommi Niemelältä, Niemelä kantaa vastuun itse suoraselkäisesti, aivan kuten hyvän johtajan kuuluukin. Lisäksi tietynlainen epätasaisuus vaivasi Niemelän jokaista kautta, oli ylä- ja alamäkiä, tehottomia ja tehokkaita jaksoja. Joskin nämä kuuluvat jääkiekkoon ja jokaiselle seuralle sekä joukkueelle sellaisia jaksoja koittaa joka kausi, mutta Niemelän Pelicansissa se kontrasti vain tuntui olevan aivan järkyttävän suuri näiden jaksojen välillä, se tuntui suorastaan epänormaalilta kun toisinaan pelattiin kuin mikäkin Euroopan paras jääkiekkojoukkue ja toisinaan meno muistutti jotain lepakkovuoron höntsäjengiä.
Kaikesta huolimatta, Niemelän aikakausi Pelicansissa oli paljon, paljon, paljon enemmän kuin moni uskalsi odottaa. Monta kertaa vaadittiin potkuja, joskus aiheesta mutta suurimmaksi osaksi aiheetta, kun faneilla ei meinannut kärsivällisyys riittää. Niemelä on joka tapauksessa Pelicansin seurahistorian paras ja menestynein valmentaja, eikä Niemelän tekemää työtä koko seuran sekä organisaation toiminnan kehittämiseksi voida tarpeeksi korostaa viimeisten vuosien aikana. Toivoa sopii, että Pelicans nyt vaalii tätä perintöä, jonka Niemelä Pelicansiin ja lahtelaiseen kiekkoiluun jättää poistuessaan muihin maisemiin ja vain entisestään kehittää seuran toimintaa. Kaikki edellytykset sille on olemassa. Kaksi finaalipaikkaa neljään vuoteen, siinä on tulevalle valmennukselle kova rima ylitettäväksi tuloksen muodossa.
Onnea ja menestystä tulevaan sekä tuleviin haasteisiin, Hölö. Voit olla varma siitä, että uraasi ja sen kehitystä tullaan Lahdessa seuraamaan todella tarkasti ja erittäin suurella mielenkiinnolla. Olethan ”oma poika” ja ”meidän kasvatti”. Ikävä varmasti vielä tulee, ja olet ihan aina tervetullut takaisin kotiin Lahteen.
Vielä viimeisen kerran,
Kiitos, Tommi Niemelä.
Kiitos.
Kiitos Tommi Niemelä, kiitos aivan kaikesta. Kiitos siitä, että tulit uudistamaan Pelicansin 2000-luvulle jämähtäneen ja ummehtuneen seurakulttuurin, ja tuomaan sen pyyteettömällä ja periksiantamattomalla työlläsi, omalla persoonallasi sekä intohimollasi kertarysäyksellä 2020-luvulle. Se ei ainoastaan uudistanut Pelicansin toimintatapoja, vaan toi myös mukanaan huomattavan määrän menestystä, jotain poikkeuksellisesta lahtelaisessa jääkiekossa, mihin täällä ei ole totuttu kovinkaan vahvasti. Pelaajien kehitys on ollut näiden vuosien aikana aivan uudella tasolla verrattuna aiempaan, Pelicans on ollut houkutteleva kiekkoseura eteenpäin pyrkiville ja kehittyville pelaajille ja seuran strateginen kehitys sekä valinnat urheilutoimenjohdossa ovat päivittyneet tälle vuosikymmenelle. Ennen kaikkea, Lahden Pelicansista tuli juskottava jääkiekkoseura näiden neljän vuoden aikana. Uskottavuus palasi Lahteen ja lahtelaiseen jääkiekkoiluun, kun se oli taas hetkeksi kadotettu seuran johtoportaan sekoilun ja palloilun ansiosta. Oikeastaan Lahdessa ja Pelicansissa sitä uskottavuutta ei ole näin paljon aiemmin ollutkaan, kuin mitä Tommi Niemelän aikakaudella. Lahden Pelicans löysi vihdoin ja viimein sen oman pelillisen identiteettinsä näiden neljän vuoden aikana. Se ei ole mitään moottorisahalätkää, se ei ole äijjäilyä ja kovistelua, vaan se on…erilaista. Se on vauhdikasta, kamppailevaa ja nöyrästi töitä tekevää jatkuvalla paineella vastustajan iholla liihottavaa turkoosia kiekkokontrollin vyöryä. Voisi sanoa, että se on lahtelaista. Siitä iso kiitos kuuluu nimenomaan Tommi Niemelälle. Siitä jokainen lahtelainen, päijäthämäläinen ja ihan vain Pelicans-kannattaja on mitä suurimman kiitoksen velkaa Tommille ja hänen visioilleen.
Kuinka moni olisi tällaiseen menestykseen uskonut, kun Hölön sopimuksesta ensin huhuiltiin syksyllä 2019 ja lopulta julkaistiin keväällä 2020? Lähinnä tuolloin kyseltiin, saadaanko koronan runteleman kesän jälkeen edes minkäänlaista joukkuetta jalkeille, jota Hölö valmentaisi ensimmäisellä kaudellaan. Ja saatiinhan sieltä joukkue jalkeille. Tuolla kaudella nähtiin useita mielenkiintoisia persoonia, nuoria NHL-lainoja ketkä oman emo- ja kasvattajaseuransa sijaan halusivat tulla nimenomaan Tommi Niemelän valmentamaan Pelicansiin pelaamaan. Tuolloin vielä siivoiltiin edelliskauden katastrofin jälkiä, yritettiin paikkailla haavoja jotka olivat vielä organisaatiossa tuoreita ja puhdistaa seuran ummehtunutta ilmapiiriä kaikkien ovien ja ikkunoiden avaamisen avulla. Oli jos jonkinmoista kohua kesällä lomautuksineen ja pääomistaja-toimitusjohtajan surullisine taksimatkoineen. Mutta siitä huolimatta Tommi Niemelä piiskasi lainamiestenkin lähdettyä raa’asti heikentyneen Pelicans-miehistön suoraan puolivälieriin runkosarjan viidenneltä sijalta TPS:ää vastaan, ja jäi vain vaivaisen voiton päähän välieristä ja mitalipeleistä heti ensimmäisellä kaudellaan. Ilmassa leijui vahvoja merkkejä siitä, että tässä voisi olla tiedossa nyt jotain erinomaista ja ennennäkemätöntä tarinaa lahtelaisessa kiekkoilussa.
Toisen kauden kirous oli kuitenkin todellinen. Joukkueen kasaaminen epäonnistui, nuoret pelaajat alisuorittivat eivätkä kehittyneet tuloksien valossa kuten oli toivottu ja ennakoitu. Tiukan taistelun ja vuoristorataa edenneen runkosarjan myötä Niemelä valmensi joukot toisella kaudellaan runkosarjassa sijalle kahdeksan ja sitä myötä säälipleijareihin. Joukkue taisteli niin paljon kuin se pystyi, loppukaudesta Björnisellä, Cukstella, Lambertilla ja Saarisella vahvistunut joukkue ei kuitenkaan ollut tarpeeksi yhtenäinen ja laadukas, jotta se olisi voinut kaataa sääleissä Olli Salon hirmuvireeseen yltyneen KooKoon. Tässä vaiheessa monen mielestä Niemelän eväät oli ensimmäisen kerran jo syöty, mies oli täysin nähty ja mitään menestystä ei olisi Niemelän kanssa lupa odottaa. Toinen villenieminen, joka yhden hyvän kauden jälkeen sulaa ja kompuroi omaan nokkeluuteensa tai joku tomilämsä…
Vaan mitä vielä. Kolmas kausi, joukkue oli nimettömämpi kuin vuosiin, kovimpia tähtipelaajia lukuunottamatta. Kesä oli kiroiltu ja kirottu alimpaan kellarikerrokseen fanien toimesta, kun pelaajistoa ei näytetty vahvistavan ollenkaan ja tehdyt hankinnatkin vaikuttivat lähinnä B-luokan hankinnoilta, jotka Laukkanen kaivoi jostain alennuskorista paniikissa. Kukaan ei odottanut tuolta joukkueelta yhtään mitään, ennusteina olivat sijat 15-11, ei pitänyt olla mitään jakoa mihinkään muuhun. Mutta kuinkas ollakaan, Niemelä peluutti vauhdikasta ja uskottavaa, ennen kaikkea voittavaa jääkiekkoa tuolla nuorella ja nälkäisellä nipulla. Se tuotti tulosta, vaikka tammikuun musta kuukausi saikin taas kyräilyt ja epäilyt nousuun. Taas tuolla mustalla hetkellä oli kannattajien mukaan Tommin eväät syöty, eikä tammikuun vireellä olisi mitään mahdollisuuksia haastaa ketään keväällä, eihän tästä taas mitään tule. Niin vaan tuo sitkeä tillilihajoukkue Pelicans taisteli itsensä kuitenkin runkosarjassa sijalle neljä, ja lähti tulikivenkatkuiseen seitsemän pelin mittaiseen puolivälieräsarjaan KalPaa vastaan, mikä kovien ja jännittävien vaiheiden jälkeen kääntyi lahtelaisten hyväksi kotiedun turvin. Tuo mitään sanomaton ”surkea nippu” oli edennyt seurahistoriassa toista kertaa neljän parhaan joukkoon! Välierissä ei pitänyt olla mitään jakoa Tampereen kiekkoylpeyden Ilveksen kanssa, mutta niin vain Niemelä taputteli Arvo-Pennasen joukkouineen povitaskuunsa, ja paineli leveästi hymyillen kuuden ottelun jälkeen finaaleihin Tapparaa vastaan. Kaikkien aikojen paukku oli valmis. Tapparan kone oli Pelicansille kuitenkin liian kova pala purtavaksi ja oli tyytyminen hopeamitaliin, joskin kysymysmerkkejä jäi ilmaan viidennen ottelun kolmannen erän aivan loppuhetkistä, että mitä jos…
Jossitteluille ei haluttu jättää sijaa Niemelän joutsenlaululle, vaan neljännelle kaudelle kasattiin talouden riskilläkin aivan jäätävä pumppu. Jäätävä pumppu siitä huolimatta, että ei saatu kasaan juuri sellaista ryhmää kuin alunperin tavoiteltiin ja haluttiin. Tuolta pumpulta odotettiin kuitenkin menestystä ensimmäisestä päivästä lähtien: vain mestaruus kelpaa! Niemelä kohtasi uransa isoimman haasteen ja isoimmat paineet päävalmentajana. Menestystä, mainetta ja mammonaa muualla niittänyt nimekkäämpi miehistö oli kuitenkin isojen vaikeuksien edessä jo heti alkusyksystä, kun joukkue konttasi tuloksellisesti eikä saanut yhden maalin pelejä kääntymään voitoiksi kuten edellisellä kaudella. Maajoukkuetaukoa edeltävällä viikolla pidettiin kuuluisaakin kuuluisampi joukkueen ”darts-turnaus”, minkä aikana arvuuteltiin, tuleeko Niemelälle lähtö nyt, eväät oli ihan jokaisen kannattajan mielestä nyt viimeistään syöty ja ainoa keino kääntää kurssi oli kenkiä toukokuussa vuoden valmentajaksi valittu Niemelä pihalle, ja ottaa tilalle valmentaja luokkaa Jarno Pikkarainen, Pekka Virta tai muu vastaava nimi ja heittää neljän vuoden ajan rakennettu projekti, strategia ja tulevaisuus ikkunasta ulos sillä sekunnilla. Pelicansissa asia nähtiin kuitenkin toisin, ja Niemelä päätettiin pitää aivan loppuun saakka ja luottaa prosessiin. Darts-turnauksen jälkeen Pelicans ei hävinnyt kertaakaan kahta ottelua enempää putkeen runkosarjassa, ja aivan jäätävään vireeseen yltynyt Pelicans liihotti lopulta sarjataulukossa sijalle kolme.
Puolivälierissä vastaan asettui Helsingin IFK, joukkue joka toi kannattajissa esiin viisi kevättä sitten aiheuttamansa pahat traumat jälleen esille. Alkuun kuitenkin näytti, että Niemelän neljännen kauden pumpulla ei ole yhtään mitään hätää IFK:n kanssa. Helposti 3-0 johdon sarjassa varastanut Pelicans näytti kävelevän kevyesti välieriin ja mitalipeleihin, suorastaan tulevan mestarin elkein. Kunnes IFK kuitenkin otti sen ensimmäisen voiton neljännen ottelun maratonjatkoerätrillerin päätteeksi Nordiksella. Sitten varkain toisen Lahdessa. Ja sitten kolmannen Nordiksella jälleen jatkoerässä… yhtäkkiä melkein jo varmaksi mestariksi kruunattu Pelicans olikin siinä tilanteessa, että se oli sulanut ottelusarjassa 3-0 johtonsa, ja joutui tosissaan kotikaukalossaan taistelemaan IFK:ta vastaan seiskapelissä, jotta kausi ei päättyisi nöyryyttävästi. Monen mielestä Niemelän eväät oli taas syöty, Pelicans paskonut housuunsa ja koko kausi jo päättynyt, suuren farssin ja pettymyksen ainekset oli läsnä kannattajien fanipaidoissa. Seiskapeli oli tiukkaa, tiukkaakin tiukempaa taistelua. Kolmannen erän alussa IFK karkasi helposti 2-3 johtoon kahdella pikamaalillaan, ja monien mielestä tämä show oli ohi. Näinkö tässä taas kävi, nöyryytys kotikentällä, paska jäi käteen. Vaan mitä vielä, sen jälkeen kokeneet voittajat, Lasch ja Carlsson yhdessä Bryggmanin kanssa näyttivät, miksi heidät oli tänne hankittu. Ensin alimpaan kellariin manattu umpisurkea ylivoima asettui uomiinsa viimeisellä mahdollisella hetkellä, ja peli oli Bryggmanin toimesta tasan. Tämän jälkeen Bryggman viimeisellä minuutilla räjäytti holvin oven auki, ja löi Pelicansin välieriin. Niin vain, kuin varkain, Pelicansin pumppu uskoi itseensä ja se suoritti taivaallisen nousun kuilunpartaalta takaisin voittajaksi. Toista kautta putkeen mitalipeleihin, nyt ei voitu enää puhua mistään suonenvedosta, vaan nyt muuallakin piti myöntää Pelicansin ja Niemelän tekemän työn kantaneen hedelmää. Välierissä vastaan asettui Oulun Kärpät. Yhden ketjun Kärpät ei suuremmin harmaita hiuksia aiheuttanut Pelicansille, vaikka pelit olivatkin kaikki yhden maalin pelejä ja jotakuinkin tiukkoja taisteluita ja Niemelän joukot etenivät toisena kautena peräkkäin finaaleihin otteluvoitoin 4-1.
Finaaleissa oli luvassa edelliskevään uusinta, revanssi, kun vastaan asettui hallitseva mestari ja uudistunut Tappara. Ei riittänyt tälläkään kertaa. Pelicans ei näyttänyt olevan vieläkään valmis voittamaan mestaruutta. Eikä ollut Niemeläkään. Pelicans jäi kahdessa ensimmäisessä pelissä täysin telineisiin, näytti jopa siltä, että joukkueessa oli tapahtunut välieräsarjan voittamisen jälkeen jonkinlainen ulospuhallus. Kolmannessa ottelussa joukkue heräsi taistelemaan, ja se jatkoi voittoisan ottelun upeita otteita neljännessä ottelussa. Iso tahra Niemelän aikakaudelle kuitenkin jää tuosta finaalien neljännen pelin kolmannesta erästä, missä mies jäätyi kuin Hannu Aravirta vuoden 2003 MM-kisoissa Ruotsia vastaan konsanaan. Se viimeinen puserrus, hopean kiillottaminen kullaksi jäi lopulta piippuun. Niemelän aikakauden lopetus jätti paljon kysymysmerkkejä, mikä meni finaaleissa lopulta pieleen? Sen tietää vain joukkue ja valmennusjohto.
Ei Niemelän aika toki muutenkaan pelkkää juhlaa ollut. Jos jokin asia kannatajia Niemelässä ärsytti, oli se nimenomaan miehen jääräpäisyys ja reagoimattomuus. Ketjumuutoksia ei tehty kuin pakon edessä, ja nekin toisinaan tuntuivat järjettömiltä. Reagointi oli liian hidasta, eikä esimerkiksi aikalisää voitu ottaa silloin kun siihen olisi selvä paikka ollut, vaan ”luotettiin omaan juttuun” mikä ei aina tuonut sitä toivottua tulosta. Myös eritoten erikoistilannepelaaminen sai kannattajien kulmat kurttuun useammin kuin edes haluaisi muistaa tämän neljän vuoden aikana. Ylivoima oli ensimmäistä kautta lukuunottamatta aivan luokatonta, mikä huipentui tällä kaudella kun Euroopan paras ylivoimapelaaja Ryan Lasch epäonnistui tuomaan tehokkuutensa lahtelaisten ylivoimaan. Edes siirtorajalla hankittu Juhamatti Aaltonen ei onnistunut elvyttämään Pelicansin ylivoimaa sellaiseen iskuun kuin mihin sillä olisi ollut potentiaalia kaikilla noilla nimillä. Tässä tapahtui jotain, mitä ei voi järjellä selittää. Myös alivoima oli käsittämättömän heikolla tasolla, ja sen suoritustaso heitteli radikaalisti pelien sisällä, puhumattakaan kokonaisista kausista. Erikoistilanteissa tuntui, että kun yksi ongelmakohta saatiin korjattua, niin sitten se alkoi vuotaa jostain toisesta kohtaa, eikä sitä saatu kokonaisen kauden aikana paikattua ja korjattua kunnolla. Oliko kyse Niemelän epäonnistumisesta, hänen adjutanttiensa epäonnistumisesta vai erikoistilanteita pelanneiden pelaajien epäonnistumisesta? Mielipiteitä tästä on varmasti monia, eikä totuus ole mustavalkoinen, vaan monen tekijän summa. Jos asiaa tosin kysytään Tommi Niemelältä, Niemelä kantaa vastuun itse suoraselkäisesti, aivan kuten hyvän johtajan kuuluukin. Lisäksi tietynlainen epätasaisuus vaivasi Niemelän jokaista kautta, oli ylä- ja alamäkiä, tehottomia ja tehokkaita jaksoja. Joskin nämä kuuluvat jääkiekkoon ja jokaiselle seuralle sekä joukkueelle sellaisia jaksoja koittaa joka kausi, mutta Niemelän Pelicansissa se kontrasti vain tuntui olevan aivan järkyttävän suuri näiden jaksojen välillä, se tuntui suorastaan epänormaalilta kun toisinaan pelattiin kuin mikäkin Euroopan paras jääkiekkojoukkue ja toisinaan meno muistutti jotain lepakkovuoron höntsäjengiä.
Kaikesta huolimatta, Niemelän aikakausi Pelicansissa oli paljon, paljon, paljon enemmän kuin moni uskalsi odottaa. Monta kertaa vaadittiin potkuja, joskus aiheesta mutta suurimmaksi osaksi aiheetta, kun faneilla ei meinannut kärsivällisyys riittää. Niemelä on joka tapauksessa Pelicansin seurahistorian paras ja menestynein valmentaja, eikä Niemelän tekemää työtä koko seuran sekä organisaation toiminnan kehittämiseksi voida tarpeeksi korostaa viimeisten vuosien aikana. Toivoa sopii, että Pelicans nyt vaalii tätä perintöä, jonka Niemelä Pelicansiin ja lahtelaiseen kiekkoiluun jättää poistuessaan muihin maisemiin ja vain entisestään kehittää seuran toimintaa. Kaikki edellytykset sille on olemassa. Kaksi finaalipaikkaa neljään vuoteen, siinä on tulevalle valmennukselle kova rima ylitettäväksi tuloksen muodossa.
Onnea ja menestystä tulevaan sekä tuleviin haasteisiin, Hölö. Voit olla varma siitä, että uraasi ja sen kehitystä tullaan Lahdessa seuraamaan todella tarkasti ja erittäin suurella mielenkiinnolla. Olethan ”oma poika” ja ”meidän kasvatti”. Ikävä varmasti vielä tulee, ja olet ihan aina tervetullut takaisin kotiin Lahteen.
Vielä viimeisen kerran,
Kiitos, Tommi Niemelä.
Jägen_pelsut
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pelicans
Nuo maalin haastot ovat pseudo-tiedettä. Kahdesta samanlaisesta tilanteesta tulee 100% eroavat päätökset. Mutta joo olet oikeassa, yleensä Hölö jätti käyttämättä tuon mahdollisuuden vaikka olisi pystynyt haastamaan.
Pelicansin Tommi Niemelä murtui täysin kameroiden edessä: "Harmittaa"
Pelicans-päävalmentaja Tommi Niemelä oli kovassa tunnetilassa SM-liigan finaalisarjan ratkettua. Pääkäskijä puhkesi haastattelussa kyyneliin.
www.mtvuutiset.fi
Karvainen apina
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pekon muuvit
Pelkkää lovea vaan Tommille <3
Meidän historian ylivoimaisesti kovin valmentaja. Tuonut niin paljon hyvää Lahti-kiekolle, ettei sitä muut pysty edes ymmärtämään. Pelitapaa, identiteettiä ja ennen kaikkea tulosta. Tuonut erilaista filosofiaa valmennukseen, eikä mitkään Raivo-Ramit tule ikinä pystymään ymmärtämään sitä, että johtaa voi kannustamallakin, eikä vain räyhäämällä.
Ohi pääsee vaan se, joka pystyy sen ensimmäisenä kannun nostamaan.
Iso kiitos Hölölle!
Meidän historian ylivoimaisesti kovin valmentaja. Tuonut niin paljon hyvää Lahti-kiekolle, ettei sitä muut pysty edes ymmärtämään. Pelitapaa, identiteettiä ja ennen kaikkea tulosta. Tuonut erilaista filosofiaa valmennukseen, eikä mitkään Raivo-Ramit tule ikinä pystymään ymmärtämään sitä, että johtaa voi kannustamallakin, eikä vain räyhäämällä.
Ohi pääsee vaan se, joka pystyy sen ensimmäisenä kannun nostamaan.
Iso kiitos Hölölle!
Kiitos Tommi Niemelä kaikesta mitä olet tehnyt lahtelaisen jääkiekkoilun eteen ja kaikkea hyvää urallesi jatkossa!
Tuo haastattelu tosiaan paljastaa, kuinka paljon Pelicans hänelle merkitsee. Uskon, että vielä jonain päivänä Niemelä palaa Lahteen ja eteenpäin pyrkivänä ihmisenä on kasvanut vielä kovemmaksi valmentajaksi. Ja nämä upeat yhteiset kokemukset ovat syynä, miksi meritoitunut valmentaja edes katsoo Lahteen päin, jotain jäi kesken. Ja silloin viimeistään mennään päätyyn asti.
Tuo haastattelu tosiaan paljastaa, kuinka paljon Pelicans hänelle merkitsee. Uskon, että vielä jonain päivänä Niemelä palaa Lahteen ja eteenpäin pyrkivänä ihmisenä on kasvanut vielä kovemmaksi valmentajaksi. Ja nämä upeat yhteiset kokemukset ovat syynä, miksi meritoitunut valmentaja edes katsoo Lahteen päin, jotain jäi kesken. Ja silloin viimeistään mennään päätyyn asti.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy