Mainos

Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

  • 192 345
  • 897

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Juuri näin. Homma oli erittäin hyvin pitkään kiekkoon asti hallussa ja kolmas erä oli pelkkää selviytymistaistelua, joka ei ihan riittänyt.

Laakso oli toki myös muistaakseni Vainion kanssa jäällä nuo erän viimeiset sekunnit heikolla menestyksellä.
Mitä lie liikkui Vainiolla siinä päässään, kun TPS vetää kilpparia punaviivan alapuolella ja sen sijaan että peruuttelisi kiekon kanssa vaikka oman maalin taakse kuluttamaan viimeiset sekunnit pois kellosta, niin lähtee tuossa kohtaa vielä hakemaan poikkikentän avaussyöttöä. Laakso tosiaan oli jäällä tuolloin Vainion kanssa, totta.

Tai vaikkapa Utunen olisi voinut lyödä sen mailan Savinaiselta poikki. Jäähyllä ei olisi ollut mitään merkitystä.
Maila poikki, jalat alta, kaksin käsin repinyt Savinaisen jäähän, ihan mitä tahansa koska ei tosiaan mitään merkitystä jäähyllä. Sen sijaan katselee toimettomana vierestä kun tuo ohjaa kiekon verkkoon. Blood olisi tuon nyhtänyt jäihin, mutta joku aivopieru Niemelälläkin kävi eikä kokemattomuuttaan tainnut ihan tajuta tilannetta.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Maila poikki, jalat alta, kaksin käsin repinyt Savinaisen jäähän, ihan mitä tahansa koska ei tosiaan mitään merkitystä jäähyllä. Sen sijaan katselee toimettomana vierestä kun tuo ohjaa kiekon verkkoon. Blood olisi tuon nyhtänyt jäihin, mutta joku aivopieru Niemelälläkin kävi eikä kokemattomuuttaan tainnut ihan tajuta tilannetta
Ai perhana tää sattuu edelleen. Mut joku tarkoitus tälläkin varmasti on.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ai perhana tää sattuu edelleen. Mut joku tarkoitus tälläkin varmasti on.

On, joo. Tuorehko Blood vs Savinainen = Laitetaan sinne suosikki Utunen. Siinä se oli.

Näitä sattuu kaikille, mutta jos meikäläisen jengillä on maalin johto, niin siellä ei Utuset olisi ollut kentällä, kun muutama sekunti jäljellä ja siellä on soturit kentällä. Ei se varmaan lopputulemaa olisi muuttanut, mutta närästää vieläkin.

E: Jos tänä keväänä ei ole kentällä tuollaisessa tilanteessa Jordan ja Blood, niin lyön kyllä asioita rikki.
 

Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Veeti Vainio
oon unohtanu ihan täysin että meillä on tämmönenkin jätkä joskus ollu. piti ep:stä tarkastaa että muistin. oli ilmeisen hmv-pelaaja :D

Tämän kauden joukkueessa selkeä "heikon lenkki" on pakisto. On muuten ihan pikkusen pitkälle tultu kaudesta -21, jolloin pelattiin puolivälieriä ja sijoituttiin sarjassa kuudenneksi pakistolla:
Almari - Jurgens
Rajaniemi - Bergman
Jalvanti - Vainio
Laakso
 

Jakas Lusek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Antti Tyrväinen
On muuten ihan pikkusen pitkälle tultu kaudesta -21, jolloin pelattiin puolivälieriä ja sijoituttiin sarjassa kuudenneksi pakistolla:
Almari - Jurgens
Rajaniemi - Bergman
Jalvanti - Vainio
Laakso
Tai Matikaisen kaudesta, olisikohan ollut 2017-18 kun siirtorajalla hankittiin Pelicans-legenda Aku Kestilä stunttaamaan kakkossentteriksi. Siitä nyt onkin jo useampi vuosi aikaa eikä liity ketjun aiheeseen mitenkään, mutta tulipahan nyt mieleen tuosta boldaamastani lauseesta :D
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
On, joo. Tuorehko Blood vs Savinainen = Laitetaan sinne suosikki Utunen. Siinä se oli.

Näitä sattuu kaikille, mutta jos meikäläisen jengillä on maalin johto, niin siellä ei Utuset olisi ollut kentällä, kun muutama sekunti jäljellä ja siellä on soturit kentällä. Ei se varmaan lopputulemaa olisi muuttanut, mutta närästää vieläkin.

E: Jos tänä keväänä ei ole kentällä tuollaisessa tilanteessa Jordan ja Blood, niin lyön kyllä asioita rikki.
Mulla olis tähän viimeisen sekunnin maalin sellainenkin näkemys että Eronen lähti aivan turhaan maalin edestä juoksemaan kiekon perään eikä jäänyt maalin eteen puolustamaan.
Ei sitä kiekkoa olis sen nopeemmin maalin eteen toimitettu vaikka Ertsi olis jättänyt sen jahtaamisen tekemättäkin. Olispahan ollut sitten kaksi pakkia maalin edessä pitämässä Savinaista. (Ertsi ja Utu). no nyt kävi näin …
 

Grafix

Jäsen
Niemelän ajan Pelicansia on mielestäni kuvannut hyvin se, että jostain niitä voittoja kuitenkin kairataan vaikka peli ei kovin hyvältä joka ilta näyttäisikään. Välillä ollaan ihan purjeessa, mutta siedetään aika hyvin niitä vaikeita aikoja, jossa mitataan selkärangan kestävyyttä. Itselle se kertoo erityisesti ainakin koko porukan luottamuksesta pelitapaan, itseensä ja toisiin.

Täälläkin on huudeltu aika monesti sitä, että Niemelä ei osaa reagoida pelin sisällä. Varmaan jossain yksittäisessä pelissä jotain pientä jippoa olisi voinut koittaa. Mielestäni on kuitenkin todella paljon arvokkaampaa pystyä luomaan jotain sellaista pysyvää, joka (näköjään) tuottaa isosti pitkässä juoksussa jopa yli yksittäisten kausien, kuin lähteä rikkomaan toimintatapaa yksittäisen pelin vuoksi. Toki pleijareissa yksittäisen pelin voittaminen korostuu, mutta aika kivasti ollaan pystytty mukautumaan kevään pelien vaateeseen. Kiva myös nähdä, että nämä kaudenaikaiset hankinnat on myös tukemassa sitä kannujahtiin tähtäävää keväänajan pelaamista.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Yli-Junnila joutuu kyllä erittäin pahaan paikkaan, kun odotukset Niemelän jälkeen ovat katossa.

Mutta nautitaan vielä hetki liigan parhaan koutsin palveluksista.
Hölö on kirkkaasti kaikkien aikojen valmentaja lahtelaisessa kiekkoilussa.

Yli-Junnila on ollut hyvässä koulussa ja toivotaan parasta. Hieman enemmän särmikkyyttä luvassa ensi kaudella, mutta tuskin kovin paljoa muuten on muutoksia luvassa. Ainakaan lähtökohtaisesti ja kauden edetessähän totuus vasta valkenee.
 

Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Tommi oli Villen apukoutsi…mitälie oppinut voittamisesta mutta ainakin pohja on hyvä tiimillä.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tommi oli Villen apukoutsi…mitälie oppinut voittamisesta mutta ainakin pohja on hyvä tiimillä.
Muistelen, että kun mm95-ville sai potkut Sveitsissä, niin olisivat halunneet pitää Hölön. Onhan molempien ura mennyt aika lailla eri suuntiin sen jälkeen.
 

P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Muistelen, että kun mm95-ville sai potkut Sveitsissä, niin olisivat halunneet pitää Hölön. Onhan molempien ura mennyt aika lailla eri suuntiin sen jälkeen.
Tulen vähän ulkopuolelta huutelemaan, kun olen kerrankin lähes samaa mieltä. :)

Vaikuttaa siltä, että Ville Peltonen on päässyt HIFK-mittarilla melko helpolla kauden aikana, kun kovan rosterin ansiosta voittoja on tullut huonommallakin pelillä. Kaikki on sitten kohdillan keväällä, joukkue on rakennettu playoffseihin ja päläpäläseliseli...

Niemelällä periaatteessa paljon vaikeampi kausi. Liikennettä rosterissa, ykköstykit alkukaudesta ihan nallipyssyjä, paitsi CHL:ssä. Jordan vuorotellen yli- ja alikierroksilla. Lähes potku-uhka? Ilmeisesti kuitenkin sekä valmentaja, että seurajohto on tiennyt, mitä on tekemässä. Pelicans on paljon parempi HIFK, kuin HIFK. Tämän lisäksi Niemelän paletissa on hieman vaikeampiakin taktisia variaatioita - sellaisia, joita Peltonen ei ole edes yrittänyt, koska kamppailu.

HIFK:n kamppailu on huonoa, ja pelikaaneihin verrattuna myös lataus on täysin epäonnistunut. Jos Bryggmanin tilanteeseen olisi päässyt joku IFK-hyökkääjä joka ei ole Lehterä, suorituksena olisi ollut ujo alibi-laukaus logoon. Pelikaanit suorittaa lähellä maksimitasoaan. HIFK pelaa sellaista jääkiekkoa, joka olisi marraskuussa ihan hyvää.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Niin pitänee kuitenkin muistaa realiteetit. Kuka olis uskonut että tämä joukkue on runkosarjan sijalla 3. Kun kausi alkoi ja vielä vähemmän kotietuun uskovia oli marraskuulla.
Pelicans ei kuitenkaaan edellenkään ole mikään suurseura. Taakse jäi kuitenkin suurempien budjettien HIfk ja Kärpät. Samoissa pelaajabudjeteissa olevat Tepsi sekä Lukko.
Toivotaan että Tommi hoitaa joukkueen kanssa tiistaina homman himaan ja voimme muistella Niemelän aikaa lämmöllä.
Enemmän pelottaa mitä ensi kaudella
 

Le Deal

Jäsen
Jos kausi päättyy ensi viikon alussa niin ei tule miestä ikävä. Ei ylivoima voi näyttää noin vitun oksettavalta, kun noi miehet tekee tota vittu työkseen!
Pelillisesti hyvä valmentaja ja joukkueen yhteenhitsaaja. Mutta tuon yvn rakentelussa ei ole kyllä taas järjen häivää.
Tuo nykyinen ykkös yv on ihan järkyttävä kun onetimer uhkaa ei ole laisinkaan ja nimenomaan tyyli jolla papille maalit tehdään on sivuttaisliike ja onetimerit, eihän se sivuttain kerkeä mihinkään mutta suoravedoissa sarjan kärkeä.. Nyt se saa rauhassa liikkua kun Aaltonen pelaa oikealla pelkkänä syöttäjänä, Lasch vasemmalla joka ei varmaan edes tiedä että kiekon voi laukoa myös ottamatta sitä ensin haltuun. Uskomatonta.
Onetimerien kautta papille saadaan kyllä useampikin maali tehtyä suht helpostikkin. Ne paikat mitä Aaltonen Horkylle antoi ekoissa peleissä yvllä menisi papille jokakerta, Taponen taas niissä erinomainen toisinkuin suoravedoissa kokonsa ja päänkestävyyden vuoksi. Paluu siihen sarjan alun yv koostumuksiin olisi paljon parempi kuin tuo nykyinen.

Tässä on kyllä scouttaus pettänyt vastustajan veskarin heikkouksista myös aivan täysin. Änärissä ainakin on todella isossa roolissa vastustajan veskarin heikkoudet playoffeissa ja niitä selkeästi koitetaan hyödyntää kun se peli on juuri tuollaista tasaista jossa ei paikkoja paljoa välttämättä tule. Pensissä Jarryn räpyläpuolta ja poikittaisliikettä käytetty surutta hyväksi useammat keväät esimerkiksi.

Edit: ja ne Jasekin viimekevään onetimerit olisi 10/10 myös papin seläntakana… samaa lääkettä enspeliin ja paikat Horkylle/Carlssonille ylivoimille. Rupeaa soimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös