Mainos

Tommi Miettinen – TPS:n päävalmentaja 2023–2027

  • 183 454
  • 1 295

Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itselle pahin ongelma Miettisen kanssa on se, ettei joukkueesta näy katsomoon taistelutahtoa, ylpeyttä kantaa mustavalkoisia värejä eikä johtajuutta. Kovalla sitoutumisella, työnteolla, toisen auttamisella ja uhrautumisella on valtava merkitys pelitavan paikkaamisessa. Suomessa tunnutaan valmentamista arvioitavan mielestäni aivan liikaa pelkän pelitavan kautta, vaikka se on vain yksi valmennuksen tehtävistä.

Valmennukseen pätee kuitenkin yleispätevät johtamisen tavoitteet, jotka tavoittelevat tuloksen tekemistä: sitouttaminen yhteiseen tavoitteeseen, oikeiden roolien löytäminen ja vastuunanto, oman parhaan vaatiminen ja itsensä ylittämisen ja kehittymisen mahdollistaminen. Nämä ei mielestäni tunnu onnistuvan.

Ja lisätään vielä, että jääkiekon taktiikkaan kuuluu muutakin, kuin pelitapa. Aloitukset, peluutus, erikoistilanteet, kuntohuippujen ajoittaminen, psyykkiset keinot, aikalisät jne...
Täsmälleen samaa mieltä ja mun mielestä Raipe onnistui nimenomaan tässä muussa. Hänellä se yksisivuinen pelitapa ei ole kaikki kaikessa vaan pystyy luovimaan materiaalin ja pelitavan välillä sekä saa ryhmän suorittamaan YHDESSÄ sielä kyvykkyyden äärirajoilla.

En usko että Saipalla riittää mestaruuteen, ei riittänyt Tepsilläkään, mutta kaikki on silti auki ja ihmeitä voi tapahtua. Finaalipaikka ihan mahdollinen!

Lähtökohtaisesti taistelevaa ja sitoutunutta joukkuetta on myös mukavampi katsella ja antaa myös niitä virheitä anteeksi jos se ei näytä siltä, että laiskuuttaan niitä tulee tai ei vaan kiinnosta!
 
J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Tänään turpaan ja tiistaina fanipäädyssä lakana Raipe tuu takas?

Eiköhän se ole täysin sekaisin oleva Palloseura ketä katkaisee jotenkin SaiPan voittoputken :D
Kyllähän sitä toivoisi edes jonkin näköistä kannanottoa tilanteeseen kannattajilta, jos ja kun tänäänkin turpaan tulee.
 
TPSfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse toivon seuralta pitkäjänteisyyttä. Aika monta valmentajaa on tullut ja mennyt viime viime vuosina.

Urheilujohdon pitäisi ensin miettiä minkälaista peliä haluavat Tepsin pelaavan. Sitten etsiä siihen sopiva valmentaja ja pelaajat. Jos he eivät siinä onnistu, niin vaihtoon vaan Uramat ja muut.
 
Mihin sitä nyt suojatyöpaikasta lähtisi?
 
Olen eri mieltä. Jatkaisin ja ehkä jopa tekisin jatkon.

Mutta järjellä en voi sitä selittää.

Jep. Ei kyse ole järjestä vaan halusta uskoa. Se toki kaikille sallitaan ja kyllähän ihmeitä tapahtuu. Melko kaukana vaan ollaan ihmeen toteutumisesta, kun ei kaukalossa näy mitään viitteitä siitä, että homma olisi lähdössä toimimaan - toisaalta, jos näkyisi niin eihän se sitten enää ihme olisikaan…

Mutta, mutta… kyllähän tässä nyt lähempänä ollaan jo täydellistä floppia ja jäämistä ulos jopa sääleistä, joihin riittäisi 12. sija…

Illan peli voi olla lopullinen niitti jopa toimistolle, jos turpaan tulee. Pistekin Jypiltä todennäköisesti jatkaa ainakin tätä kautta, kun sillä pysytään vielä 12. sakissa…
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Toimiston virallinen tavoitehan on pudotuspelipaikka, eli 12 joukkoon pääsy, olettaisin. Eli jos Miettinen sinne joukkueen saa tai edes näyttää mahdolliselta, niin tuskin tulee kenkää saamaan.

Option käyttö onkin sitten eri asia, enkä millään usko että se on tällä hetkellä urheilujohdon ajatus numero yksi. Siksi oletettavasti nämä huhut Norrenasta ja kiinnostus Raipesta.
 
ÅBO

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehdottomasti Toman optio käyttöön. Toma on nyt saanut parin kauden ajan tuoda omaa tekemistä turkuun ja ensikaudella sitten kannu kotiin. Viihdyttävää peliä useimmiten ja kunhan tehokkuus saadaan kohdilleen ei pysäyttäjää löydy. Kiima nousee kun peli lähestyy.
En nyt innostuisi tästä.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci

Nyt on kyllä todella kovaa optimismia, tai erittäin kieroa huumoria :D
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci

pullaristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS sekä muut yritteliäät ja joukkueet
Kuvittelinko vain tai satuinko vain näkemään vai oliko Moisanen enemmän puheissa Toman kanssa kun normaalisti? Onkohän Moselle annettu enemmän vastuuta kun ennen Toman aikana vai oliko vaan sattumaa että kamera kuvasi heitä enemmän?
 
Temetsu

Mose varmaan saanut soiton Uramalta: "nyt näyttää pahalta, mietittiin tässä Erkan kanssa toisiamme öljytessä että jos sää ottaisit vähän roolia kun ei tuosta Tomasta ole siihe"
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Option käyttö onkin sitten eri asia, enkä millään usko että se on tällä hetkellä urheilujohdon ajatus numero yksi. Siksi oletettavasti nämä huhut Norrenasta ja kiinnostus Raipesta.

Suhteellisen luotettavalta taholta annoin kyllä itseni ymmärtää ettei TPS:n kiinnostus Raipesta tässä kohtaa ole relevantti asia viimeksimainitun tulevaisuuden kuvioiden osalta. Ainakin näin olen käsittänyt että Raipe lähtökohtaisesti muutaman vaihtoehdon joukosta saa alkukaudenkin näytöillä lähestulkoon valita tulevan kauden työnantajansa. TPS ei ilmeisesti edes ns. selvitä cuttia tässä yhtälössä.

On aika kiharainen tilanne Miettisen osalta, mikäli (ja ilmeisesti kun) tuo optionsa tuplaa sopimuskaudet. Valmentajilla on hyvin yleisesti yhden vuoden lisäoptio kolmatta kautta silmällä pitäen sopimuksissaan, ja tuollainen palvelisi Tepsin tilannetta ylivoimaisesti parhaiten. Nyt jos unohdetaan kaikki pelitavalliset asiat ja miltä se tekeminen kaukalossa näyttää vrt. muut koutsit täällä vähään aikaan Raipea lukuunottamatta, niin tulos on ehdottomasti se tärkein yksittäinen aspekti josta Miettinen on vastuussa enkä itse kahden vuoden jatkoa kovin mielelläni soisi suoraan hänen rekordillaan täällä. Vuoden jatkon, kuten jo aiemmin toin ilmi, voisin tässä kohtaa tehdä,
 
Siwawaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Omasta mielestä meidän hyökkääjät toteuttaa suht koht hyvin sitä mitä Miettinen haluaa. Todella paljon toisteisuutta yms. Sitten, kun puhutaan pakistossa niin Arellin taso laskenut kuin lehmän häntä, Laurdisen on hidas rahtilaiva, Jurgens ei ole pysynyt kunnossa, Seväsestä ei tarvi sanoa sanaakaan ja Jokisella ei vielä riitä. Lindroth ja Salin on ainoat ketkä pystyvät omasta mielestä tätä pelitapaa toteuttaa. Eli vahva ja varma jalka omalta alueelta. Hyvä ykköspassi ja hyökkäyspäässä pääsee viivasta liikkumaan ja saa kiekon maalille.

Voidaan alkaa puhumaan myös siitä, miksi Miettinen ei pelitapaa muuta, mutta harvemmin valmentaja karvoistaan pääse.
 
Veijari

Pääosin samaa mieltä. Omasta mielestä Lauridsen joo hidas, mutta pelaa muilla avuillaan (ulottuvuus ja fyysisyys) pääosin hyvin. Hyvä myös, että joukkueessa on kaveri joka tarvittaessa tiputtaa hanskat ja on jonkinlainen puolustusalueen isäntä tuossa ryhmässä.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lindroth ja Salin on ainoat ketkä pystyvät omasta mielestä tätä pelitapaa toteuttaa. Eli vahva ja varma jalka omalta alueelta. Hyvä ykköspassi ja hyökkäyspäässä pääsee viivasta liikkumaan ja saa kiekon maalille.
Itse kun en ole mikään Jatkoajan Johtava peltapa-analyytikko niin kysyn, kun en tiedä.. onko Toman pelikirja puolustusalueelta nopeesti lähdöissä enemmän sitä että pakit nostaa jalalla vai sitä että haetaan sentteriä nopealla ekalla syötöllä?
 
Kultalehvä

Onko Tomalla tähän mitään varsinaista pelikirjaa? Peliä nostetaan vastustajan karvauksen mukaan. Träpissä usein pakki nostaa jalalla, joko siirtää laitaan tai laittaa päätyyn. Karvauksen alla pakki usein yrittää tulla ensimmäisen kaverin ohi maalin kulmalta ja sitten tekee päätöksen sen perusteella miten vastustajan muut pelaajat ovat sijoittuneet. Kovassa kahden-kolmen miehen karvauksessa välillä pelataan myös laidan kautta laiturille joka ohjaa pelin keskelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös