Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

  • 453 124
  • 2 977

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Tuo oli tarkoitettu lähinnä sarkastiseksi heitoksi tuohon edellä kirjoittaneen kommenttiin.

Toki työ sisältää muutakin kuin joukkueen kokoamista, mutta kyllä nimenomaan UTJ:n työn tasoa pitää arvioida sen mukaan, kuinka pelaajat suorittavat kentällä. Aika näyttää kuinka Kerttula on nyt onnistunut ja siten patsaiden ym. miettiminen on tulevaisuutta. Jos on.
Eipä se nyt kyllä aivan noinkaan yksinkertaista ole. Eihän se joukkueen kasaaja sille enää mitään voi, jos valmentaja peluuttaa päin persettä tiettyjä pelaajia (kts. case Eero Elo viime kaudelta, joka siis oli hankintana hyvä), aina tulee uusia loukkaantumisia jne. Tässä kohtaa lähtisin siitä, että Kerttula on onnistunut jo ns. paperilla erinomaisesti. Toki jos sieltä nyt ilmenee jotain yllätyksiä useampiakin, eli esim. yhdellä on jotain vanhaa vammaa, jonka takia pelejä jää välistä, toisella korvien välissä ongelmaa ja äitiä tulee ikävä, kolmas ei sopeudu elämään pikkukaupungissa jne. niin tuollaiset hypoteettiset asiat sitten kyllä laskevat Kerttulan työn arvoa. Katsellaan niitä sitten kuitenkin myöhemmin. Jos kausi jää pelaamatta, niin vuoden joukkueen kokoajan pystin voi kyllä Kerttulalla jakaa, koska resursseihin nähden parhaan joukkueen paperilla kokosi. Sitä ei enää voi pois ottaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo oli tarkoitettu lähinnä sarkastiseksi heitoksi tuohon edellä kirjoittaneen kommenttiin.

Toki työ sisältää muutakin kuin joukkueen kokoamista, mutta kyllä nimenomaan UTJ:n työn tasoa pitää arvioida sen mukaan, kuinka pelaajat suorittavat kentällä. Aika näyttää kuinka Kerttula on nyt onnistunut ja siten patsaiden ym. miettiminen on tulevaisuutta. Jos on.
Siis onhan otteet jäällä tottakai yksi... isokin osa UTJn suoritustason arvioimista. Mutta palkintojen määrällä ei suoritustasoa ole järkeä mitata. Silloin mentäisiin aika ohuella asteikolla... Varsinkin näin porilaisen joukkueen näkökulmasta asiaa katseltaessa.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Ai jai jai.. mikään ei tunnetusti ole sellaista sulosointua korville, kuin kalastajakylästä kuuluva katkeransuloinen uhriutuminen *hymiö*

Muistaakseni en sanallakaan rupatellut, että Ässät alistaisi muita joukkueita (katsotaan sitten miten homma lähtee käyntiin, mutta lähtökohtien puolesta on turha panna tavoitetta muualle kuin kuuden sakkiin), vaan että Kerttula tällä omalla toimintatavallaan alisti muita. Joukkue on aivan psykoottisen kova suhteessa 1,55 miljoonan budjettiin, ja nythän siis tässä hetkessä kulunki ei nähtävästi edes ole siellä asti, vaan tuo 1,55 miljoonan budjetti "täyttyy" vasta siinä vaiheessa jos NHL-optiolaiset Borgman ja Merkley ovat koko kauden Porissa.. kokonaisuus on neuvoteltu sellaisella pieteetillä, että Kerttulan neuvottelutaidot täytyvät olla jostain muusta maailmasta kuin tästä. Kaikki on rakennettu niin, että Ässien selviäminen tästä historiallisesta maailmanpalosta on kaiken yläpuolella oleva ykkösasia, aivan kuten Kerttula on koko ajan sanonutkin.. tällainen työsuoritus on alistamista jos mikä
No joo käytitkin sanaa paperia. Mutta siis ei se bottom 10 nyt missään nimessä läpihuuto juttu ole. Vaikka Ässillä ihan hyvä nippu onkin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Katsotaan nyt edes muutama peli tältä ihmejoukkueelta ennen kuin tehdään arviointi osaamisen tasosta.
Ei tuo ennakkoarvio ole välttämättä lainkaan kujalla. Joukkue on kasattu high risk high reward taktiikalla. Yhtään edes odotusarvoisesti Zaborskyn tasoista ykköskorin armoitettua maalin sylkijää ei rosterissa ole vaan kaikki ulkomaalaisest on enempi vähempi duunarityyppejä. Ja aivan täyttä luottoa ei Svedu-veskariinkaan ole. Liian paljon on viime vuosia aikaa kulunut sairastuvalla. Aittokallion kramppihistoria tuo mukanaan vielä synkempiä pilviä.
Mieli tekis sanoo että rosteri huutaa vielä ainakin yhtä todellista vahvistusta, joka taitaa maalinteon. Mutta toisaalta taas mitään takeita ei ole siitä, että kausi voidaan pelata normaalisti, jolloin tällaisen maalinsylkijän rekrytointi iskisi kipeästi omaan nilkkaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kerttulan puhetyyli on jotenkin sellainen, ettei siihen kyllästy vaikka tuonkin katsauksen olisi voinut helposti tiivistää puoleen tuntiin. Paljon asiaa joukkueen kasaamisesta, arvoista ja koronatilanteesta. Mielenkiintoinen pikku yksityiskohta oli, että Ässät olisi voinut mahdollisesti napata yhden tai kahden Liigaan tulleen pelaajan mutta eivät sopineet täydellisesti rakennettavaan palapeliin. Ketä lienevät olleet...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Muuten, Kerttula sanoitti asian hyvin pitkälti samoin tilannekatsauksessaan. Ei ole yhtään huolissaan pitkään prosessissa mukana olleista pelaajista, koska pohja on terve ja Pata-arvot taustalla, kiinteä ryhmä.

Mutta. Poikkeuksellinen ryhmädynamiikka poikkeuksellisena aikana, kun ison profiilin pelaajia tupsahtaa tuohon eteen eri kulttuureista, pelitavoista, johtamismalleista. Joukkueeksi kasvaminen on vasta aluillaan, siinä ollaan takamatkalla, tietoinen riski. Mutta tilanne tiedostetaan, kokeneet valmentajat kartalla, tulos tulee aikanaan ja työn kautta.

Tiettyä kärsivällisyyttä penätään vähän kaikilta.

Tämän ja monen muun asian lisäksi pieni kritiikin poikanen, piikki Liigan suuntaan. Kuinka sarjan ylimmän johdon viestintä jo sinällään luonut epävarmuutta, aiheuttanut reaktioita niin pelaajistossa kuin urheilujohdossa, ja itse viestisi hieman eri lailla.

Noissa twiiteissään aika paljon käsittelee johtamista sun muuta, jatkaa tässäkin omalla linjallaan.
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei mitään järisyttävää paljastusta. Korvaan pistivät lähinnä kova kritiikki liigajohtoa kohtaan ja se, ettei Kerttula ole innostunut mentaalivalmentajista, jotka tulevat seuran toiminnan ulkopuolelta.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kerttulan puhetyyli on jotenkin sellainen, ettei siihen kyllästy vaikka tuonkin katsauksen olisi voinut helposti tiivistää puoleen tuntiin. Paljon asiaa joukkueen kasaamisesta, arvoista ja koronatilanteesta. Mielenkiintoinen pikku yksityiskohta oli, että Ässät olisi voinut mahdollisesti napata yhden tai kahden Liigaan tulleen pelaajan mutta eivät sopineet täydellisesti rakennettavaan palapeliin. Ketä lienevät olleet...

Supliikki sopii tähän rooliin aika hyvin. Kaikki tiedetyt, tunnetut ja vielä tulevaisuuden hämärän peitossa olevat varmuudet että epävarmuudet keväästä loppuvuotta kohti yhdistettiin tässä katsauksessa. Kaikessa yksityiskohtaisuudessaan ja realistisuudessaan jotenkin rauhoittavaakin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei mitään järisyttävää paljastusta. Korvaan pistivät lähinnä kova kritiikki liigajohtoa kohtaan ja se, ettei Kerttula ole innostunut mentaalivalmentajista, jotka tulevat seuran toiminnan ulkopuolelta.

Äärimmäisen tärkeä ja mielenkiintoinen linjaus oli se, että jos keskustellaan NHL-lainoista, niin aivan ensisijaisesti kyseen tulevat vain sellaiset pelaajat, joilla on jokin valmis kontakti Ässiin..

Kerttulaa on kyllä tosiaan erittäin miellyttävä kuunnella, en tiedä johtuuko sitten niistä johtamisopinnoistaan sun muista. Miehen puheessa muuten vilisevät sellaiset termit, jotka ovat äärimmäisen muodikkaita ja käytettyjä nykypäivän työelämän palavereissa: resilienssi, substanssiosaaminen, proaktiivinen..
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kova on ollut Kerttulan tinki korona ajan ja monessa joutunut olemaan mukana ja mukautumaan tilanteeseen (kuten muutkin). Hienosti korostaa terveyttä ja Ässien kokonaisvaltaista työtä Koronan kanssa pärjäämiseksi. Tiukat kriteerit ja valvonta, kommunikointi ja luottamus kaikin puolin takaavat parhaan mahdollisen tuloksen. Hienoa nähdä, että Ässät tekevät tämänkin vimpan päälle yhtään asiaa väheksymättä, vaan pikemminkin yli huolellisesti. Lisäksi kaiken jaksamisen ja kiireen keskellä soimaa itseään ettei ole pystynyt mielestään riittävästi olemaan läsnä ja kommunikoimaan muiden kanssa. Rajansa Tommi kaikella. Hienoa työtä taas kerran. Toivotaan, että Ässät on tämänkin asian kanssa se suunnannäyttäjä ja edellä kävijä. Busineksen puolellahan muut jatkossa alkavat toimimaan Ässien tyyliin. Siitä voidaan aidosti olla ylpeitä, että ollaan kehitetty uusi toimintamalli, joka edustaa uutta ja nykyaikaista tapaa johtaa urheiluseuraa menestykseen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Äärimmäisen tärkeä ja mielenkiintoinen linjaus oli se, että jos keskustellaan NHL-lainoista, niin aivan ensisijaisesti kyseen tulevat vain sellaiset pelaajat, joilla on jokin valmis kontakti Ässiin..

Kerttulaa on kyllä tosiaan erittäin miellyttävä kuunnella, en tiedä johtuuko sitten niistä johtamisopinnoistaan sun muista. Miehen puheessa muuten vilisevät sellaiset termit, jotka ovat äärimmäisen muodikkaita ja käytettyjä nykypäivän työelämän palavereissa: resilienssi, substanssiosaaminen, proaktiivinen..
Omaan korvaan Tommi puhuu aika suodattamatta suoraan omista ajatuksistaan. Ja kun äijällä on oikeesti touhuun intohimoa niin selkeälle ja itsevarmalle se kuulostaa. Jutut on hyvin yhdenmukaisia pidemmälläkin aikavälillä. Ja tosiaan, mielelläänhän tuota kuuntelee ja samalla nyökyttelee päätään mukana.

NHL lainojen osalta tosiaan Tommi taisi mainita, että ovat niistä keskustelleet ja lokeroineet ne kolmeen kategoriaan. Pelaajat joilla on joku kontakti Ässiin, muut suomalaiset NHL miehet ja sitten viimeiseksi muut NHL miehet. Jos oikein tulkitsin, niin tuon viimeisen kategorian äijiä ei oikein mielellään palkata. Olikohan tässä jotenkin ajatuksena se, että yhessä tässä ollaan kuitenkin suomilätkän asialla ja suomalaisia jääkiekkoilijoita tuetaan mieluummin kuin jotain ihan pystymettästä tulleita NHL ulkkareita? Noh, ehkä vähän ylitulkitsin...tiiä näitä.
 
ParasSektori

Juurikin johdonmukaisuus ja ennenkaikkea rehellisys on niitä isoja asioita.
 
IkuinenPata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Williams, Mogilny, Afinogenov.
Minkälainen sopimus kerttulalla on? Monenko vuoden pesti? En sitä nyt äkkiseltään löytänyt. On vakuuttanut ainakin minut täydellisesti. Tulee vaikutelma täysverisestä ammattilaisesta, jolla on arvot kohdallaan. Rauhallinen, rehellinen, sanojen mittainen mies. Näin fanina pystyn yöt nukkumaan rauhassa kun tällaisena epävarmana aikana on tommin kaltainen mies ohjaamassa laivaa. Mahdollisimman pitkä jatkosopimus pitäisi ehdottomasti saada.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK

Sopimus on vuoden 21 loppuun, mutta korona on sotkenut kuvioita. Ehkäpä jatkaa tosta vuoden pari, mutta on tuskin pysyvästi Poriin jäämässä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Minkälainen sopimus kerttulalla on? Monenko vuoden pesti? En sitä nyt äkkiseltään löytänyt. On vakuuttanut ainakin minut täydellisesti. Tulee vaikutelma täysverisestä ammattilaisesta, jolla on arvot kohdallaan. Rauhallinen, rehellinen, sanojen mittainen mies. Näin fanina pystyn yöt nukkumaan rauhassa kun tällaisena epävarmana aikana on tommin kaltainen mies ohjaamassa laivaa. Mahdollisimman pitkä jatkosopimus pitäisi ehdottomasti saada.

Mikähän se muuten on tällä hetkellä.. Kerttula tuli silloin marraskuussa 2018 vain kauden 19-20 alkuun ulottuvalla paperilla, mutta sitten sitä jatkettiin jo ennen kuin tuo pätkä oli jo lopussa. Jokin kaukainen etiäinen minulla olisi, että paperi on nyt kevääseen 2021 asti.. vaiko vuoden 2021 loppuun? Jompikumpi noista..
 
Vuoden 21 loppuun on sopimus.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toivottavasti saatte Kerttulan jatkamaan pitkään ja olisi se hienoa jos Sahlstedt jatkaisi myös Lukossa pitkään. Saataisiin siitäkin lisää vääntöä, kumman UTJ/UJ/KJ on parempi.

Ja onhan se hyvä että kummallakin joukkueella menee hyvin ja saadaan kovia vääntöjä. Playout-kamppailu ei riemunkiljahduksia aiheuttanut ja viimeinen säälipleijari-sarjakin oli kummankin joukkueiden fanien mielestä taputeltu, ennenkuin edes alkoikaan.
 
Näiden herrojen myötä kummankin seuran toimintaan on saatu aimo annos tervettä järkeä, joka molemmissa seuroissa on välillä loistanut poissaolollaan. Toivon Lukolle menestystä alkavalla kaudella, tarkoitan menestyksellä mestaruutta!
 
Pukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja onhan se hyvä että kummallakin joukkueella menee hyvin ja saadaan kovia vääntöjä. Playout-kamppailu ei riemunkiljahduksia aiheuttanut ja viimeinen säälipleijari-sarjakin oli kummankin joukkueiden fanien mielestä taputeltu, ennenkuin edes alkoikaan.
Mielestäni tuon säälipleijarisarjan ottelut olivat kuitenkin kohtalaisen tasaisia, silloin ihmettelin miksei Lukko kiinnostanut enää kannattajia. Halli oli muistaakseni melko tyhjä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mielestäni tuon säälipleijarisarjan ottelut olivat kuitenkin kohtalaisen tasaisia, silloin ihmettelin miksei Lukko kiinnostanut enää kannattajia. Halli oli muistaakseni melko tyhjä.
Koko kevät oli Lukolta täysin sysipaskaa peliä ja aiempiin esityksiin nähden Lukko pelasi sääleissä yllättävän hyvin. Mutta ei oikeastaan kukaan luottanut että Lukko tuossa olisi pärjännyt. Sitähän ennen sarjan alkamista harmiteltiin Lukko-puolella että jos sarja toteutuu, niin vituttaa kun sen hetken Lukolla ei ole rahkeita tehdä tuosta derbyn arvoista sarjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös