Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

  • 453 119
  • 2 977

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerttula sanoi haastattelussa, että seuraavan päävalmentajan osalta ei ole käyty vielä edes sisäisesti keskustelua, joten siltä osin ei ole mitään antaa myöskään ulos. Päävalmentajakysymys on seuraavaksi ajankohtainen.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Loistavaa kun saatiin Kerttulalle jatkoa. Itseäni tosin hämmentää tuo kommentti, että kyseessä on viimeinen lätkäduuni.

Todella hyvä juttu, että saatiin Kerttulalle pitkä jatko ja tämä tuo seuran tekemiseen todellakin sitä jatkuvuutta. Välillä oli esillä vahvojakin huhuja siitä, että Kerttulan pesti loppuisi vuodenvaihteessa, mutta hyvä että kävi näin. Tuo joukkueen rakentamiseen vahvaa pitkäjänteisyyttä ja tulevaa pystyy nyt suunnittelemaan selkeämmin.

Yhtään värikynää käyttämättä voin sanoa, että tuskin nyt viimeiseen varsinaiseen jääkiekkoduuniin Kerttula olisi voinut parempaa paikkaa löytää. Pori on kova, asiantunteva ja armottoman kiihkeä jääkiekkokaupunki, jossa työskentelemisen jälkeen voit kyllä sanoa, että se oli sen arvoista. Oletan, että Kerttulaa kiehtoo tuon joukkueen rakentamisen kannalta myös se, että junioreista on tulossa hyviä poikia edustukseen myös tulevina vuosina. Todella mielenkiintoista nähdä, mitä Kerttula keksii tulevaisuudessa Ässien suhteen. Hyvä tässä sopimuksessa on myös se, että varmasti sen aikana Kerttulakin kokee Porin kiekosta taas sen vaiheen, jossa katsomot ovat täynnä ja tunnelma on huikea.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ks

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kerttulalta oli SK:ssa mielenkiintoinen lausahdus seuraajastaan. Hän nimittäin sanoi, että hänen seuraajansa tulisi olla porilainen, jonka hän kouluttaisi itse tehtävään, jopa niin, että voisi tähän käyttää optionsa.

Kerttula on selvästi sisäistänyt sen, että Ässissä täytyy olla vahva porilainen pohjavire, jotta voimavarat saataisiin täysillä mukaan. Täksi kaudeksi tehdyt pelaajavalinnat myös osoittavat vahvaa porilaisuuden korostumista. Olen samaa mieltä, kunhan porilaisuudesta ei tule itsetarkoitus osaamisen kustannuksella.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerttulan jatko on loistava juttu, väitän että hänen työnsä tulokset tulevat näkymään pitkään pestin päättymisenkin jälkeen. Lisäksi Kerttula ärsyttää sopivasti tiettyjä tahoja mikä vain alleviivaa hänen työnsä merkitystä.

Vai että viimeinen lätkäduuni...Onko seuraavaksi edessä kansainväliset tehtävät kestävän kehityksen ja kehitysyhteistyön merkeissä?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Haastattelussa Kerttula myös kertoo tämän olevan hänen viimeinen pestinsä jääkiekon parissa.

Hyvä, että case Kerttulaan saatiin tässä kohtaa selvyys ja jatko oli varmasti monen osalta toivottu.

Tuo, että hän jättää lätkän 2-3v kuluttua on aika yllättävä veto. Jotenkin oli sellainen kuva, että Ässiä ponnahduslautana käytettyään olisivat ovet auenneet johonkin isompiin organisaatioihin mutta miehellä näyttääkin olevan selkeä visio mitä alkaa Ässien jälkeen tekemään. No ei siinä mitään, eipähän ainakaan kiusaa Ässiä jossain Tepsissä tai IFK:ssa.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kerttulan jatko on loistava juttu, väitän että hänen työnsä tulokset tulevat näkymään pitkään pestin päättymisenkin jälkeen. Lisäksi Kerttula ärsyttää sopivasti tiettyjä tahoja mikä vain alleviivaa hänen työnsä merkitystä.

Vai että viimeinen lätkäduuni...Onko seuraavaksi edessä kansainväliset tehtävät kestävän kehityksen ja kehitysyhteistyön merkeissä?
Kaverihan on johtamisen asiantuntija. Siitä voisi päätellä, että ehkäpä hän haluaa johtaa jotain kaupallisella puolella. Tai sitten tähtää akateemiseen uraan, joka tosin on pitkä tie ja leipä kapeahko.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Varovaisissa/keskivahvoissa toiveissa ollut ja tervetullut jatko. Työnsä Ässissä ei ole vielä poikkeuskausien keskellä valmis.

Selkiyttää ja vakauttaa tilanteen, kun tää verrattain merkittävä asia oli pöydällä joka tapauksessa pikapuoliin, eli urheilujohto vuoden vaihteesta eteenpäin, päätökset valmennuksen suhteen tuleviksi kausiksi jne. Välillä on ihan hyvä elää hetkessä ja nauttia tästä urheiluviihteestä tässä ja nyt, mutta jotenkin luo rauhaisampaa fiilistä kun johtopuolen päätökset ja/tai päättäjät on julki useammaksi vuodeksi. Sitten voi taas keskittyä kirkkaammin siihen tärkeimmän intohimon kohteeseen, eli urheiluviihteeseen, kilpailuun ja menestykseen.

"Pitkässä juoksussa kilpailu olisi Ässien etu. Moni muu putoaa meitä ennen pois. Sen verran pitää olla tervettä itsetuntoa, että luottaa perinteisiin ja siihen, että tekeminen on niin laadukasta, että se kantaa"

Terve itsetunto ja luotto perinteisiin. Eipä sitä edelleenkään oo syytä paukutella henkseleitä tai varailla toreja, mutta hyviä merkkejä tuossa tekemisessä, pelaajatuotannossa, identiteetissä on. Toiveissa on, että työn hedelmää saisi jo tulevalla kaudella maistaa enemmän kuin kahdella edellisellä yhteensä.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hieman tietoja Kerttulan sopimuksesta ja hänen kommenteistaan liittyen siihen.

Sopimus on vuoden 2023 loppuun ja siihen sisältyy optiona vuosi 2024. Kerttula kertoo viihtyneensä Porissa ja sopimukseen päästiin aika kivuttomasti, kun perhe oli näyttänyt vihreää valoa.

Kerttulan mukaan strategiassa on edetty koronasta huolimatta, mistä esimerkkinä resurssien lisääminen junioritoimintaan. Kerttulan mukaan homma olisi jäänyt kesken, jos hän olisi nyt lopettanut vuodenvaihteeseen. Kerttula toteaa, että tulevaisuudessa on lupa odottaa Ässiltä parempaa menestystä ja tavoitteena on myös nousu keskisuurten liigaseurojen joukkoon.

Ässät oli kysellyt Kerttulalta jatkosopimuksesta jo keväällä ja sopimus saatiin nyt valmiiksi. Ässien piti saada Kerttulan nimi jatkosopimukseen mahdollisimman nopeasti, koska Ässillä on nyt edessä tulevat valmentajaratkaisut. Selinin sopimus päättyy keväällä ja valmentajat valitaan seuroissa yleensä jo syksyllä. Jos Kerttulan työ Ässissä olisi päättynyt vuodenvaihteeseen, niin Ässillä olisi ollut kiire hänen seuraajansa löytämiseksi. Lisäksi Kerttulan rooli valmentaratkaisussa olisi ollut hankalampi. Nyt Kerttula voi olla valitsemassa valmennusryhmää, joka aloittaa työt kun hän on yhä kehitysjohtajana.
 

kepu11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset änärissä
Tommistahan ollaan varmasti montaa mieltä. Hänellä on oma, valittu linja jota toteutetaan ilman kompromisseja. Lisäksi uskaltaa kyllä lausua ääneen mielipiteensä. Ja yleensä jollekkin tulee pahamieli. Ja sit maksetaan.
Ja sekin on sanottava että uskoisin että jokainen jääkiekkoa seuraava tietää kuka Kerttula on ja missä seurassa toimii. Nimetkääpäs muiden seurojen vastaavilla pesteillä toimivat herrat? Ite keksin neljä. Kallio, Salmelainen, Aho ja Sahlstedt
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaverihan on johtamisen asiantuntija. Siitä voisi päätellä, että ehkäpä hän haluaa johtaa jotain kaupallisella puolella. Tai sitten tähtää akateemiseen uraan, joka tosin on pitkä tie ja leipä kapeahko.

Pikkuisen oli ironiaa tuossa spekulaatiossa mukana...

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeassahan hän on johtamista opiskellut eli ehkä siitä voi jotain päätellä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No oli kyllä paras uutinen hetkeen. Akuuteimpana asiana tämä takaa osaltaan sen, että nyt alkava kausi ei ole mikään välikausi, kun linkki pitkäaikaiseen strategiaan on menossa mukana..

Lisäksi Kerttula ärsyttää sopivasti tiettyjä tahoja mikä vain alleviivaa hänen työnsä merkitystä.

Ja ennen kaikkea alleviivaa sitä, että selvästikin Tommi on meidän miehiä *hymiö*
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eihän siinä olisi ollut mitään pointtia kummankaan puolesta lopettaa yhteistä taivalta kahden Covid-kauden jälkeen. Ihan normaaleina kausinakin olisi ollut todella lyhyt aika millekään muutokselle tuossa pestissä.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Kallio on pelaajakordinaattori ja vastaa Tepsin pelaajahankinnoista. Jos nyt vaan lopettaisit viisastelusi.

Että silleen...

Mutta ei ole mainittu kehitysjohtaja tai urheilujohtaja, joita löytyy mm HIFKistä sekä TPStä muitakin kuin mainittuja nimiä. Että jos heittelee kaikenlaisia mutuja, niin voisi edes faktat tarkistaa, eikä pillittää myöhemmin.

Että silleen...
 

ElMaccone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa, sympatiat HIFK ja Chigaco
Mutta ei ole mainittu kehitysjohtaja tai urheilujohtaja, joita löytyy mm HIFKistä sekä TPStä muitakin kuin mainittuja nimiä. Että jos heittelee kaikenlaisia mutuja, niin voisi edes faktat tarkistaa, eikä pillittää myöhemmin.

Että silleen...
Lopeta jo tuo turhanpäiväinen näsäviisastelu ja mene ostamaan poikakaverillesi vaikka jotain kivaa

Tiäks...
 
Viimeksi muokattu:

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tärkeä palanen tulevaisuudessakin. Hienoa, että näinkin pitkä jatko, pitkäjänteisyys kunniaan.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mutta ei ole mainittu kehitysjohtaja tai urheilujohtaja, joita löytyy mm HIFKistä sekä TPStä muitakin kuin mainittuja nimiä. Että jos heittelee kaikenlaisia mutuja, niin voisi edes faktat tarkistaa, eikä pillittää myöhemmin.

Että silleen...

Mika Toivola on urheilujohtaja, Tommi Kerttula kehitysjohtaja. Siinä on tittelit, jotka pelaajahankinnoista vastaavat omistavat.

Menny menee...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei nyt tältä istumalta tule mieleen oikein ketään porilaista edes jollain tapaa nimeä itselleen hankkinutta tyyppiä, josta Kerttula koulisi itselleen seuraajan. Rocky ja Atu on - toivottavasti - pois laskuista jo heti ensimmäisellä karsintakierroksella.
Olisiko Kivellä ambitioita toimistohommiin vai onko vielä suurempi palo valmentamiseen? Tulisko Toivola takaisin Hämptonista? (en usko). Olisiko Korpparista oppipojaksi vai onko ego liian suuri ja/tai sillat toimistolle palaneet? Kuka sitten onkin, niin ihan pystymetsästä ei voi seuraaja rekrytoida vaan pitää olla jonkinlainen lätkäjätkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös