Oma kosketuspinta päävalmentajamme sielunmaisemaan rajoittuu lehdistötilaisuuksiin ja Äijien Suon mainioon podcastiin. Näiden pohjalta sitä uskaltaa tavan rivikatsojakin ajatuksiaan raottaa.
Lämsän mainitsema pelaajien valinta karvaustilanteissa sai ehkä liiankin isoa huomiota osakseen. Noinhan sen kuuluu mennä. Pelaajat tulkitsevat peliä ja reagoivat ärsykkeisiin. Reagointia sitten ohjaavat reunaehdot, joita yhdessä on opeteltu. Ihan hyväkin, ettei joka kerta reagoida samalla tavalla. Se kun on vastustajan helppo lukea pois. Mutta mitkä ne reunaehdot esimerkiksi tuolle karvauspelille ovat olleet? Jos niissä on väljyyttä, ihmisolento mukavuuteen taipuvaisena kääntää useimmiten valintansa sen helpomman/passiivisen tavan puoleen. Olkoon se sitten keskialueen tukkiminen aktiivisen karvauksen sijaan.
Lisäksi Lämsä on kauden aikana toistanut useaan otteeseen kuinka upeaa on työskennellä motivoituneiden ihmisten kanssa. Jäi jo tuolloin ajatuksiin, että noinkohan Lämsällä on hieman liian vaaleanpunainen käsitys pelaajien ja ylipäätään ihmisten itseohjautuvuudesta? Joukkueessa on kuitenkin aina se 20+ jäsentä. Ei sellaista joukkuetta olekaan, jossa ei joku vedä välistä tilaisuuden tullen. Tai työpaikkaa. Vaikka kuinka olisi motivoitunutta väkeä pukuhuone tai kahvihuone täynnä, vaatii ryhmä aina selkeän ja rajatun suunnitelman, jonka sisällä sitten yksilöt toteuttavat itseään. Sitä suunnitelman toteuttamista sitten ohjaa ja valvoo valmentaja tai esimies. Joukkueurheilussa valmentajan voi pelastaa johtavien pelaajien asettama vaatimustaso. Jos siis valmentajan oma vaatimustaso ei riitä tai siinä ei ole selkeyttä. Oliko Lukolla liian löperöt reunaehdot pelille? Jätettiinkö pelaajille liikaa mahdollisuuksia valintoihin? Saiko Lämsä odottamaansa tukea johtavilta pelaajilta?
Karvauksessa passivoiduttiin, hyökkäykseenlähdoissä ei ollut toisteisuutta hyökkäysalueen pelistä puhumattakaan. Kaikki nuo ovat oireita pelikirjan väljyydestä. Totuuden tietävät vain joukkueen jäsenet, mutta näin markan kotipsykologina sanoisin Lämsällä olevan korjattavaa ihmiskäsityksessään. Selkeät pelitavalliset (ja miksei arjenkin) raamit joukkueelle ja kun ne ovat selkärangassa, voi alkaa antamaan pelaajille valinnanvapauksia. Ja kun pelaajat tilaisuuden tullen koittavat ottaa liikaa vapauksia, palataan takaisin niihin vanhoihin raameihin. Onko Lämsästä sitten vaatimaan toisteisuutta?
Vähän tuntuu kaikki polut palaamaan samaan pisteeseen; Lämsän johtajuuteen ja sen puutteeseen. Asia, josta moni siitä täällä kirjoitti jo viime keväänä sopimuksen julkaisun yhteydessä. Täytyy sanoa, ettei kulunut kausi itseltäni niitä epäilyksiä hälventänyt.